Don Rosa
fanisivusto
Don Rosa
fanisivusto
Kentuckyn yliopiston entisille opiskelijoilla suunnattu Kentucky Alumni-lehti haastatteli Don Rosaa kesällä 2003. Ankistien iloksi hovikääntäjämme Jesse Rintanen toimitti haastattelun suomeksi.
DON ROSA - tuo nimi ei sano mitään useimmille ihmisille Yhdysvalloissa. Mutta jos luette tätä vaikka Norjassa tai Tanskassa, luultavasti tiedätte täsmälleen kuka Rosa on. Hänen tarinansa ja kynänjälkensä tuo Aku Ankan koko perheen metkut miljoonien Ankka-fanien luettavaksi ympäri Eurooppaa, ja moniin muihin maihin. Voidaan reilusti sanoa etteivät nämä Ankka-fanit saa tarpeekseen Akusta, Roopesta ja Tupusta, Hupusta ja Lupusta. Joka viikko viimeisen 50 vuoden aikana uusi Ankka-sarjakuva on julkaistu kaikissa Euroopan maissa - ja se yksi numero on aina eniten myyvä mikään lehti Norjassa. Mistä pääsemmekin kahteen kysymykseen: miksi Disneyn ankat ovat niin suosittuja muissa maissa tavallisten ihmisten keskuudessa - sekä nuorien että vanhojen - ja kuinka vuonna 1973 insinööriksi valmistunut Don Rosa kehitti näin merkittävän roolin Ankka-fanien miellyttämisessä ? Se on yhtä hyvä kysymys kuin että kumpi tuli ensin, muna vai kana?
Oikeastaan, ensin tuli Walt Disney ja sitten Carl Barks. Lyhyt historia: Aku Ankan loi yrittäjä Walt Disney, jonka animaatiofirma käytti vesilintuja ensimmäisissä filmeissään. Suunnilleen 1935 lahjakas kaveri nimeltään Carl Barks alkoi työnsä Akun kanssa Disneylle, mutta vasta alettuaan piirtää äkkipikaista ankkaa Western Publishing Companyn sarjakuvalehtiin 1940- luvun alussa ankka sai luonteensa ja persoonansa jonka me tunnistamme kaikki Akuksi. Barksin voimakas musteen ja siveltimen käyttö yhdistettynä hänen tarinanilmentämistaitoonsa ja Ankkojen eloon herättämiseen toi hänelle kulttimaisen statuksen kun Aku Ankka ja hänen kohorttinsa viihdyttivät miljoonia faneja jokaisen seikkailun läpi taistellessaan, kunnes Barks virallisesti siirtyi eläkkeelle 1966. Jos tuo kaikki kuulostaa suosionosoitukselta Carl Barksille, Don Rosa ei sitä muuksi muuttaisi.
"Walt Disney Companylla ei ollut mitään tekemistä näiden hahmojen kanssa, niiden luomisessa tai missään mitä näille hahmoille on ikinä tehty sarjakuvissa", sanoo Rosa. Hän, muiden Barksin fanien lailla, antaa kaiken kunnian koko Ankka perheen persoonallisuuskehityksestä lahjakkaalle Barksille. "20. vuosisadan suurin tarinankertoja", sanoo Rosa. Ja Rosa jos kukaan sen tietää. Hän jäi sarjakuviin koukkuun aikaisin, mistä on kiittämistä hänen vanhemman siskonsa sarjakuva- kokoelmaa. Tällä tutustumisella värikkäisiin piirrettyihin tarinoihin oli pysyvä vaikutus. Hän kasvoi 50- ja 60-luvulla haluten kertoa tarinoita. Hän harjoitteli tarinoiden tekemistä ja piirroksien luomista niiden lisäksi, perustuen hänen siskonsa kokoelmiin, jossa oli myös Barksin sarjakuvia. Roope Ankka oli hänen suosikkinsa ja hän riensi aina koulun jälkeen malttamattomana kotiin kehittelemään omia tarinoitaan. Myöhemmin hänen yritelmänsä tarinan kertomisessa ja piirtämisessä kehittyivät niin paljon ett? h?n tuotti t?it? koulunsa sanomalehteen St. Xavierin Lukiossa Louisvilless?. Rosa jatkoi opintojaan UK:ssa (University of Kentucky) miss? valmistui insin??riksi 1973. Ollessaan kampuksella h?n piirsi p??kirjoituksiin kuvitukset Kentucky Kernel-lehteen, ja yht?aikaa omaa sarjakuvastrippi??n The Pertwillaby Papers. N?m? ty?t on sittemmin koottu yhteen uusina painoksina muissa maissa faneille jotka eivät vain saa tarpeekseen Rosan töistä. Rosa sanoo menneensä collegeen koska hänen italialainen perheensä odotti sitä häneltä ja hän teki kuten perhe halusi, mihin kuului myös se, että hän meni töihin valmistuttuaan perheen yritykseen joka valmisti keraamisia tiiliä. Hän kuitenkin käytti kaiken vapaa-aikansa kertoakseen tarinoitaan paperilla. Erilaiset julkaisut kuitenkin silloin tällöin ottivat hänen freelance-töitään, kuten The Louisville Times, joka julkaisi viikottaista Captain Kentucky-strippiä, jonka päähahmona oli Lance Pertwillaby. Lopulta Don kuitenkin sitoi sarjan juonet päätökseen ja tappoi päähahmon.
Miten siis Rosa, mies jolla ei ollut minkäänlaista muodollista taidekoulutusta, asuen Kentuckyssa työskennellen keraamisia tiiliä valmistavassa firmassa, pääsi tekemään sitä mitä rakastaa eniten - kertomaan tarinoita - ja siten nousemaan kuuluisuuteen muissa maissa? Kuinka voi olla tuhansia fanien nettisivustoja jotka ovat omistettu hänelle ja hänen töilleen? Kuinka tämä Kentuckylainen voi olla niin suosittu Euroopassa että hänen nimensä on eräs vastaus sanaristikossa Italiassa? Miten on mahdollista että hän voi kävellä katua Euroopassa ja joku kutsuu häntä nimeltä, mutta hänen omat naapurinsa Jeffersonin piirikunnassa eivät tiedä mitä hän tekee ammatikseen?
Ehkä se on taikaa. Ehkä se on riskien ottamista. Ehkä se on vain osumista olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tai yhdistelmä kaikkea kolmea. Kun kerran oli sarjakuvien ihailija, oli vain luonnollista että Rosasta tulisi keräilijä (hänellä on tällä hetkellä yli 40.000 kappaletta). Matkan varrella hän kehitti ihmissuhteita toisten keräilijöiden kanssa ja sarjakuvabisneksen ihmisten kanssa freelance- töidensä kautta, messuilla ja vaihto-tilaisuuksissa. Sen jälkeen kun Disney-sarjakuvaa ei oltu julkaistu Amerikassa vuosien 1975 ja 1985 välillä, Gladstone Publishing, pieni kolmen ihmisen firma Arizonassa, hankki lisenssin julkaista niitä sarjakuvia yksinkertaisesti siksi koska kukaan muu ei niitä halunnut. Tajutessaan että ensimmäinen Disney/Ankka-lehti 10 vuoteen aiottiin julkaista 1987, hän tarttui tilaisuuteen jonka näki ainutkertaiseksi itselleen. 36-vuotias Rosa lähestyi Byron Ericksonia, Gladstonen päätoimittajaa, ja kertoi että hänen (Rosan) kohtalona oli piirtää Roopea ja Akua, hänestä olisi hommaan eikä hyväksyisi "EI"tä vastaukseksi. Erickson päätti antaa hänen kokeilla yhtä tarinaa ja siitä lähtien Rosan päivät kuluivat keraamisten tiilien ympärillä ja illat tehden sarjakuvaansa.
Gladstone julkaisi Rosan "The Sun of the Sun" (Auringon Poika) 1987. Se oli jatkoa Barksin 1948 tarinalle "Lost in the Andes" (Eksyksissä Andeilla). Mikä mielenkiintoista, Rosa perusti tämän Ankka-jatkiksen ensimmäiseen Kentucky Kernel-lehdelle tekemäänsä strippiin. Mitä Ankka-perheeseen tulee, Rosa yritti vangita hahmojen persoonallisuuden Barksin viitoittamaan tyyliin, eli kehitti tarinaa enemmän oikeista ihmisistä - eikä piirrosankoista - jotka seikkailevat oikean maailman puitteissa. Rosa jatkoi tarinoiden tekemistä Gladstonelle. "He tekivät upeaa työtä, Gladstone... näyttivät muille kustantajille että on mahdollista tuottaa Disney-sarjakuvaa sekä lapsille että aikuisille", sanoo Rosa. Ennen pitkää hän ja perheen jäsenet päättivät likvidoida tiili-firman, Rosan saadessa täten enemmän aikaa sarjakuvilleen. Rosa työskenteli myös muissa Disney-projekteissa, esim. käsikirjoitti "TaleSpin" piirros-sarjalle. 1990-luvun alussa, haluten omistaa huomionsa jälleen sarjakuvalle, Rosa pääsi tekemisiin sen yhden markkina-alueen kanssa joka ei ollut nähnyt laskua sarjakuvien myynnissä: Eurooppa.
"Disneyn sarjakuvat olivat parhaiten myyvä sarjakuva Amerikan historiassa, kuten myös maailman historiassa. 1950-luvun puolivälissä niitä myytiin kahdesta miljoonasta kolmeen miljoonaan kappaletta yhtä numeroa. Viisikymmentä vuotta myöhemmin, paljonko odottaisit myynnin olevan? Kaksinkertaista? Kymmenkertaista? Disneyn sarjakuvia ei ole enää edes olemassa Yhdysvalloissa", sanoo Rosa. "Nykyään menestyvä sarjakuva myy vain noin 20.000 kappaletta per numero".
Vuosien varrella Yhdysvalloissa päähahmot ja asiajuonet ovat muuttuneet. Niinsanotut supersankarit nimillä kuten Hämähäkkimies, Ryhmä-X ja Hulk ovat tulleet mukaan kuvaan. Vaikka sarjakuvat ovatkin edelleen suosittuja omistautuneiden fanien ydinjoukon keskuudessa, niiden kokonaismyynti Yhdysvalloissa on kuihtunut korkeimmasta levikistään Toisen Maailmansodan ajoilta. Tänä päivänä sarjakuvia myydään tyypillisesti vain niihin erikoistuneissa liikkeissä.
Mutta toiset maat marssivat aivan eri rumpujen tahtiin. Euroopassa sarjakuvien myynti ei vain pysynyt ennallaan, vaan on jatkuvasti noussut. Aku Ankka oli, ja on, valtavan suosittu, jopa enemmän kuin Mikki Hiiri, ja Aku Ankkaa on julkaistu jatkuvasti Euroopassa Toisen Maailmansodan jälkeen. Eurooppalaiset tilaavat Ankkaa lukeakseen niitä lapsilleen; mutta aikuisetkin pitävät Akusta, ja onkin yleistä nähdä heidän lukevan Aku Ankkaa mihin päivänaikaan tahansa työmatkallaan junissa.
1990 Rosa lähestyi Egmontin kustantamoa (siis pääkallopaikkaa Tanskassa), laajaa eurooppalaista yhtymää jolla on lisenssit julkaista Disneyn sarjakuvia monissa maissa. Jälleen kerran hänelle näytettiin vihreää valoa tuottaa Ankka-perheen tarinoita. Siitä lähtien hän on yleensä tehnyt kaksi Ankka-tarinaa vuodessa. Toistenkin freelance- artistien tuottaessa Ankka-tarinoita ympäri maailmaa Egmontille, Rosa on ainoa joka saa nimensä jatkuvasti esille kansiin tai tekijä-paneeleihin sarjakuvissa. Siten hänen nimensä onkin tullut tutuksi lukijoille maailmassa jossa Aku Ankka saa useimmiten n.200 ennakko-ääntä kansallisissa äänestyksissä.
Rosa työskentelee kotonaan studiossa joka on täynnä Ankka-oheistavaraa joita on kerääntynyt vuosien varrella. Tyypillinen päivä alkaa aikaisin ja päättyy myöhään. Rosa pärjää edelleen töissään käyttäen hyvin perinteisiä alan työkaluja; lyijykynää, kyniä ja mustetta. Tuo saattaa kuulostaa epätuotteliaalta useimman mielestä. Mutta jos voisit viettää viisi minuuttia Rosan kanssa, ymmärtäisit että kyse ei ole vain tuotteen valmiiksi saamisesta; siinä on yhtä paljon tekemisen iloa, ja koko päivän kuluttamista sen tekemiseen mitä rakastaa tehdä. Hän tutkii pikkutarkasti kaikki tarinansa koska haluaa saada tarinan tehtyä juuri oikein, kun kerran suurin osa hänen tarinoistaan perustuu historiallisiin tapahtumiin. Sen lisäksi hän myöntää tunkevansa juttuihinsa paljon tarpeettomia yksityiskohtia ja monimutkaisia juonikuvioita, jotka puolestaan hidastavat työtahtia. Mutta useimmat fanit arvostavat juuri noita yksityiskohtia sillä ne tekevät tarinoista Don Rosan tarinan.
Valmistautuessaan esittelemään uuden sarjakuvan päätoimittajalle, hän kyhää kasaan "piirustuslauta-käsikirjoituksen"; melko valmiita luonnoksia dialogilla, jotka kertovat tarinan. Jos tarina hyväksytään, hän jatkaa täysimittaisilla piirroksilla, ensin lyijykynällä paperille, nyöhemmin musteella tarkat linjat. Hän jättää myös tarpeeksi tilaa puhekuplille Ankkojen puheelle, tulkoon se sitten ranskaksi, italiaksi, kiinaksi tai mille kielelle tahansa. Juuri niin kuin Barks teki, myös Rosa aloittaa tarinan kirjoittamisen viimeisiltä sivuilta kunnes saavuttaa keskikohdan. Sitten hän aloittaa alkupäästä kunnes kuroo jutun yhteen keskeltä. Rosa tekee kaiken työn vapaalla kädellä, lukuunottamatta joitain muotteja jotka osti opiskellessaan insinööriksi Kentukyn Yliopistossa.
Kunnianosoituksena mestarille, Carl Barksille, Rosa kätkee kaikkiin kansiinsa tai aloitusruutuihinsa kirjaimet D.U.C.K. Akronyymi tarkoittaa Dedicated to Unca (Uncle) Carl from Keno (Donin oikea etunimi), eli Omistettu Carl-Sedälle Kenolta. Hänen seuraava uusi tarinansa ilmestyy Egmontin viikottaisessa sarjakuvassa ympäri Eurooppaa myöhemmin tänä vuonna (artikkeli siis ilmestyi 2003 syksyllä), ja sen jälkeen muualla maailmassa kunhan muut lisenssoidut julkaisijat saavat kuvasuurennokset käsiinsä. "Siitä tulee pisin ja monimutkaisin tarina, juonellisesti ja taiteellisesti, jonka olen ikinä tehnyt.Siihen sisältyy Roopen paluu McAnkan linnaan, esi-isiensä kotiin Skotlantiin, etsiessään Temppeliritarien kadonnutta aarretta", sanoo Rosa.
Eräät fanit kyselevät luoko Rosa koskaan uutta merkittävää hahmoa tarinoihinsa, mutta Don vannoo että niin ei ikinä tule käymään. Hänellä ei ole siihen mitään suurta tarvetta, sillä siitäkin tulisi heti yksin Disneyn omaisuutta. "Olen freelancer ja saan palkkaa per sivu, kuten pätkätyöläinen", hän sanoo. Rosa on voittanut, mitä sisäpiiriläiset pitävät arvostetuimpana palkintona sarjakuvamaailmassa, Will Eisnerin Sarjakuva-alan Palkinnon, kahdesti; ensimmäisen kerran 1995 parhaasta sarjasta eli 12-osaisesta eepoksestaan, "The Life and Times of Scrooge McDuck", (Roope Ankan Elämä ja Teot) ja toisen kerran 1997 hänet valittiin parhaaksi huumorin kirjoittajaksi ja -taiteilijaksi.
"En usko tarinoideni esittävän mitään erikoisen hyvää taidetta, vaan sen että minussa on tarinankertomisen ilo. Lukijat ilmeisesti vaistoavat sen innostukseni", Don sanoo. Viime heinäkuussa julkaistiin ensimmäinen Aku Ankka sarjakuva vuoden 1998 jälkeen. Uncle Scrooge #319 "The Dutchman´s Secret" sisältää Don Rosan tarinan, joka on myyty ulkomaille muttei koskaan aiemmin ollut saatavilla Amerikan markkinoilla. Tämän julkaisun myötä yhä useampi henkilö 50 osavaltiossa tulee tietoisiksi Rosasta ja hänen tuntemattomuutensa Valloissa tulee varmasti muuttumaan.
"Euroopassa esiinnyn tv:n päivittäisohjelmissa, vedän ostoskeskukset täyteen ihmisiä kun teen signeerauksia, minua varten rakennetaan valtavia pressi-tilaisuuksia, ja pääsen päivällisille pormestarien ja kaupunginisien kanssa kun esiinnyn eurooppalaisissa metropoleissa. Olen aika ylpeä siitä ja ihmiset Amerikassa eivät voisi ikinä kuvitella minun olevan niin suosittu ja kuuluisa jossakin maailmankolkassa jota ei täällä edes tunneta", Rosa sanoo. "Mutta he varmaan luulisivat sinun valehtelevan jos kirjoittaisit siitä, sillä se kuulostaa niin absurdilta"!
Alkuperäinen teksti Linda Perry
Suomennos & toimitus Jesse Rintanen
