Don Rosan anekdootteja

 

 

Don on ollut vuosikausia englanninkielisen Disney-sarjakuvista keskustelevan DCML -postituslistan jäsen. Varsinkin alkuaikoina Don oli listan aktiivisempia keskustelijoita. Olen tonkinut postituslistan arkistoista hänen hauskoja viestejään ja koittanut kääntää suomeksi säilyttäen saman sävyn -toisin sanoen käännökset eivät aina ole kirjaimellisia. Täältä ei löydy niinkään tietoa hänen tuotannostaan kuin huumoria ja elämänkokemuksia, tarinoita joita tuskiin koskaan painettaisiin missään hänen sarjakuviensa ohessa. Ehkäpä nämä viestit paljastavat miehestä jotain uutta.

 

Miten fanien tulisi lähestyä piirtäjiä?

19. lokakuuta 1993 DCML-listalla:

 

Mitä neuvoja minulla olisi antaa "ammattilaisia" lähestyville sarjisfaneille? … Ainoa ongelmani on miten hoitaa typerät kysymykset kuulostamatta sarkastiselta… toisaalta, minulla on ongelma hoitaa YHTÄÄN MITÄÄN kuulostamatta sarkastiselta, koska en ajattele sarkastisuuden olevan automaattisesti ilkeää. Vastaan esimerkiksi kysymykseen "Mitä teet ensin… kirjoitat vai piirrät tarinan?" (Mitä minulta kysytään usein) aina samalla tavalla: "Ensiksi teen kaiken piirtämisen, täytän pari tusinaa paperiarkkia epämääräisillä piirustuksilla… sitten palaan alkuun ja keksin jonkinlaisen tarinan joka sopii näihin sattumanvaraisiin kuviin." Tämä yleensä tyydyttää kysyjän.

 

Toinen hyvä juttu jota minulta kysytään monta kertaa vuodessa on seuraavanlainen: joku hyypiö, joka ei erota päätään reiästä maassa, tulee metsästämään nimikirjoitustani jälleenmyyntiä varten. Tyypillinen tälläinen on hieman vanhempi mieshenkilö, joka myy tavaraa kirpputoreilla. Tyyppi tulee, läimäyttää eteeni vuoden 1962 DELLin Donald Duck-lehden ja pyytää siihen nimikirjoitustani. Minä katson häntä ja sanon, "Kaveri, olin 11-vuotias kun tämä julkaistiin." Sitten hän sanoo, "Ööh … (tauko) … tarkoittaako tämä ettet piirtänyt sitä?"

 

Enkä liioitellut kumpaakaan tapausta.

Minulla ei ole juurikaan neuvoja omille (amerikkalaisille) faneilleni, sillä ankka-faneina, he ovat yleensä vanhempia ja hienostuneempia kuin tyypilliset amerikkalaiset sarjis-zombiet. Tämä ei tietenkään päde kenenkään täällä, joka - kuten joku ehdotti - on pelästynyt läsnäolostani. Pelko on hyvästä, sillä puren @#$%&?* päänne irti, jos rohkenette lähettää viestin tälle postituslistalle. Pistäkää mieleenne!

Toimituksen kommentit: Don mollaa usein amerikkalaisia maanmiehiään, jotka eivät tunnu pitävän lukemisesta, jopa sarjakuvat tuntuvat olevan monille liian työläitä. Jos jotain sarjakuvia luetaan, niin kyseessä ovat supersankarisarjat, joista Don ei pidä lainkaan. Sarjakuvia ostavat lähinnä keinottelijat, jotka toivovat pystyvänsä myymään niitä keräilijöille huimilla voitoilla. Mitä tulee näihin "uhkailuihin" mahdollisille viestinkirjoittajielle, niin Don vastaa aina kaikkiin saamiinsa viesteihin ja vielä kohteliaasti (joskin omalla huumorillaan höystettynä).

Eläinoppia Donin tapaan

9. Marraskuuta 1993, DCML-listalla:

Lisänä keskusteluun jota käydään liittyen Tikun erottamiseen Takusta, vastauksena alunperin eurooppalaiseen kysymykseen "Näyttävätkö ne todella maaoravilta, mitä ne sitten ovatkin?"

Maaoravilla ei ole punaisia neniä. Taku ei näytä juurikaan oikealta maaoravalta, mutta Tiku on melko samanlainen näöltään ja käytökseltään (hermostunut ja papattava). Maaoravat ovat kuin puurotat (oravat), paitsi että ne EIVÄT elä puissa kuten Tiku ja Taku -- ne elävät koloissa maassa. Puuhun ne juoksevat vain pakoon koiria. Ja ne ovat aika söpöjä, joten Disneyltä ei vaadittu paljoa niiden söpö-istämiseen.

Kerronko seuraavaksi kolibreista? Kolibrit ovat mitä meillä on korvauksena myrkkymuratista.

Ja meidän hirvemme ovat vahvempia kuin teidän hirvenne.


Toimituksen kommentit: Kolibrit ovat kauniita amerikkalaisia pikkulintuja, jotka pitävät humisevaa ääntä (johtuu siipien räpyttelystä). Myrkkymuratit taas ovat oikea kansallinen vitsaus Aamerikassa, ne ovat kuin nokkosia, mutta vaarallisempia. Niin, ja hirviksi kutsutut eläimet ovat erilaisia maanosien välillä. Amerikkalainen on teräväsarvisempi ja painaa yli puolet vähemmän (340kg vs. 825kg), joten minusta meikäläinen hirvi kyllä pistäisi #&%@&t pihalle amerikanserkustaan.

 

Tähtitieteestä

Marraskuun 11, 1993. DCML:

Jos kävelisitte kadulla tenttaamassa vastaantulijoilta mitä nämä ymmärtävät auringosta, kuusta ja tähdistä, hämmästyisitte siitä kuinka vähän he tietävät ja kuinka vähän he välittävät siitä vähästä. Suuri joukko rahvaasta tosissaan uskoo että ulkoavaruus on sininen ja pilviä täynnä. Siskoni ihmetteli aikoinaan (kun hän oli yli kaksikymppinen) mikseivät Apollolla matkanneet astronautit pysähtyneet muille planeetoille matkallaan kuuhun. Kämppäkaverini yliopistossa puolestaan ei hahmottanut lainkaan minkä kokoinen aurinko on ja kuinka kaukana se on maasta (ehkäpä se oli volkkarin kokoinen ja 300 metrin korkeudessa?). Sitten hän luuli että meteoriitit toisista planeetoista irronneita palasia, jotka tipahtelivat maahan. Eikä tulisi mieleenikään haastatella isääni siitä mitä hän tietää saati välittää näistä asioista - hänen tietämyksestä maailmankaikkeudesta on varmaa samaa luokkaa kuin nykyisellä viisivuotiaalla. Voisin lyödä vetoa, että useimmat amerikkalaiset uskoisivat, jos väittäisitte että aurinko on pilvien ympäröimä - kunhan ujuttaisitte tämän keskusteluun jalkapallosta ettekä vaikuttaisi älypäältä.

 

Don lomailee

Marraskuun 11, 1993. DCML:

Olen ollut niin kiireinen, etten ole edes ehtinyt kertomaan missä olin viime viikolla. Vietettyäni mukavan viikon Norjassa ja monia mukavia viikonloppuja erilaisissa sarjistapahtumissa ympäri Yhdysvaltoja, päätin viedä vaimoni ansaitulle lomalle. "Hei! Don Rosa! Sait juuri valmiiksi kahden ja puolen vuoden urakkasi 211 sivuisen Roope Ankan elämä ja teot-kirjan parissa! Mitä aiot tehdä NYT!?" "Lähden DISNEYWORLDIIN!" (Näettekö te siellä Euroopassa näitä mainoksia?) [No, eipä nähdä. toim. huom.]. Joka tapauksessa menin DisneyWorldiin ja voitte varmaan kuvitella millaista se on MINULLE! Pääsyliput ILMAISEKSI. Pääsen huvipuistoon aikaisemmin kuin muut ja saan olla siellä niin myöhään kuin haluan! Koskaan en joudu jonottamaan ja saan etuilla! Matkamuistot ovat ilmaisia! Ilmainen luksus-sviitti haluamastani Disneyn hotellista! Ilmainen vuokra-auto! Talo tarjoaa ruoat kalleissa Disneyn ravintoloissa! Mikä maanpäällinen taivas kaltaiselleni supertähdelle!

Käsi ylös, joka uskoi sanaakaan. Olen aivan keskiverto määly DisneyWorldissa. Tuollaista se OLISI jos MINÄ OLISIN joku... kuten se liikemies, joka myy huvipuistolle sen vessapaperit.


Totta puhuen, sain kyllä hieman "erikoiskohtelua": kannan aina mukana "ensilanttiani". Nimesin sellaiseksi vuoden 1875 kymmencenttisen, jossa on istuva Vapaus... ihan oma pikku vitsini tai muistoesineeni. No, oltuani huvipuistossa lähes viikon, tulin siihen tulokseen että olisi tyhmää kantaa lanttia Suihkuvuorelle tai näihin muihin vempaimiin, joissa se SAATTAISI pudota taskustani. Niinpä asetin sen Disneyn hotellihuoneeni (halba!) kaapiston hyllylle ja menin menojani. Pelkäsin kuitenkin unohtavani sen seuraavan päivän lähtökiireissä, joten ihka ensimmäisenä palatessani samana iltana menin kaapistolle ottaakseni lanttini ja laittaakseni sen takaisin muiden taskurahojeni seuraksi.

Se oli poissa. Siivoojatar oli pöllinyt sen.

Luonnollisesti tuossa tilanteessa ei voi tehdä yhtään mitään. Hotelli ei koskaan voi olla varma etteikö vieras vain hävittänyt arvoesinettään itse ja osoittaisi sormellaan syytöntä siivojatarta. Jos siivojatarta syytettäisiinkin, niin tämän tarvitsisi vain kieltää kaikki, sillä todisteita ei ole. Se siitä. Kuten listalla oleva Mattias, jolla on oma vuoden 1875 kymmencenttisensä tietää, siivojattaren viedessä kulunut kolikkoni rahakauppaan, hän tulee pettymään saadessaan siitä vain noin 30 centtiä. Niin arvottomia ne ovat. Näkisimpä hänen naamansa!

Huvittava tosiasia on silti se, että se mitä mahtava noita-ankka Milla Magia ei ole onnistunut varastamaan 30 vuodessa, vei Disneyn oma työntekijä tunnissa.

Tällaista "erikoiskohtelua" saan aina Disneyltä. Näin se homma etenee...

Kai Saarto