Keskustelujen arkisto

BKT edit: Tähän aiheesen keskustelu Takemetsän tilasta. Kommentit poimittu "Kamalin-aihe"-otsikon alta!

Se lapsellisuus johtuu varmaan ihan siitä, että sarjat ovat enimmäkseen lapsille suunnattuja. Ei tällaisten vähän vanhempien niitä tarvitsekaan ymmärtää :)

Jos unohdetaan kylmästi Pepit, Hiawathat ym. Disney-hahmon irvikuvat, saamme tulokseksi edelleen aktiivisesti julkaistavan, ääliömaisen opettavaisen Kolme pientä possua-sarjan. Jokainen Sepe Susi-tarina saa minun verenpaineen nousemaan uskomattomiin lukemiin.

Mikä tässä suuressa farssissa sitten mättää? Se ei ole sarjakuva, se on sarjakuvan muotoon puettu raivostuttava opetustarina, jonka kohdalla ei voida puhua juonesta. Naurettava lässynlässyttelystä seuraa kaavamainen juoni, jopa kaavamaiset puheet. Tähän saatetaan vielä yhdistää Veli Kanin vitsikäs ystäväpiiri, joka pyrkii tekemään sarjasta vielä suuremman vitsin, jos se nyt edes on mahdollista. En ymmärrä mitä tälläinen 50-luvulle unohtunut opetussarjakuva tekee vakavasti otettavassa sarjakuvalehdessä Aku Ankassa. Sepe Susi Demiin, jumankauta!

Sepe Susi. Kolme pientä porsasta. Ansa. Kiinniotto. Vapautuminen. Sepe Susi ansassa. Vitsi.

Jos alamme etsimään muita raivostuttavia hahmoja, niin yksi otos sattumanvaraisesti valitusta taskukirjasta riittää. Kansien välistä löytyy aivan varmasti ainakin yksi naiivi, kaavamainen tai muuten täysin älyvapaa käsikirjoittajan luomus. Myös Eka Pekara, eikun Vekara on kaikessa naiiviudessaan säälittävä.

Takametsä, no joo...50-luvun näköispainoksia lukiessa itselleni suurimmiksi piristyksen kohteiksi nousivat Mummo Ankat ja Takametsä-tarinat (kun ne Barksit, Murryt ja Taliaferrot olivat jo suurelta osin tuttuja). Eisenbergin, Turnerin ja von Buttnerin Pikku Hukat olivat vielä kiinnostavia lukukokemuksia...mutta myönnetään ettei näille hahmoille ole tehty mitään kiinnostavaa useampaan kymmeneen vuoteen. Veli Kanista ja Pikku Hiawathasta en sano mitään, heistä on harvassa tarinat jotka nousevat millään tavalla mitättömän yläpuolelle (muistelen tosin joskus kun olin alle kymmenen niin silloin julkaistiin joitain ihan viihdyttäviä Veli Kani -tarinoita...olenko vain kasvanut kohdeyleisön ulkopuolelle vai olivatko ne oikeasti parempia tarinoita?)

Kuten TKal tuolla huomauttikin niin eri tarinoilla on eri kohdeyleisö, joku kahdeksanvuotias ei välttämättä jaksa innostua Rosan nippeleistä tai Taliaferron tai Gottfredsonin stripeistä (jotka kaikki on tehty tarkoituksella vanhemmille lukijoille). Tarinoiden toistuvuuskaan ei häiritse jos niitä aikaisempia tarinoita ei ole lukenut.
Aku Ankka on koko perheen lehti sekä hyvässä että pahassa ja ainakin minä haluan pitää sen kyllä sellaisena (koska itselleni hyvä syy opetella aikoinaan lukemaan oli Aku Ankka...).

Ai niin, silloin tällöin myös jyrkän ilmeiset moraalisaarnat voivat olla viihdyttäviä...esimerkiksi vaikkapa filmi Pinokkio, joka vetää reipashenkisesti kankaan täydeltä tulta ja tulikiveä...

Lainaus käyttäjältä: TKalSe lapsellisuus johtuu varmaan ihan siitä, että sarjat ovat enimmäkseen lapsille suunnattuja. Ei tällaisten vähän vanhempien niitä tarvitsekaan ymmärtää :)
Tkal yrittää, muttei osu. Kyseinen nimimerkki on aivan oikeassa siinä, että tarinat ovat lapsille suunnattuja mutta itse pointtina voidaan pitää että vain marginaaliosaa lapsi-käsitteen alle mahtuvista naperoista jaksaa lukea typerryttävää moraalisaarnaa.

Kysymykseksi jääkin - ketä kiinnostaa viisikymmentäluvulle unohtuneet opetustarinat? Eivät ainakaan nykynuorisoa tai -lapsia. On se tietysti kiva, että joku vanha parta saa nostalgisoida lapselleen hänen nuoruuttaan ah-niin-ihanien Takametsä-tarinoiden parissa mutta todennäköisesti nassikan kiinnostus on perin väkinäistä.

Lainaus käyttäjältä: TKalMistä tiedät, että suurin osa lapsista ei pidä Takametsän asukkaiden seikkailuista? Oletko kysellyt lähiseutusi lapsilta mielipiteitä, vai perustuuko väittämäsi vain omiin kokemuksiisi?
Sopiiko seuraavanlainen ajatus "pelaanpa vähän Vice Citya ja sitten menen lukemaan kuinka Sepe Sudelle lopulta kävi" nykyaikaan? Tunnen muutamia kymmeniä pikku naperoita, eikä kukaan heistä ole ainakaan julkisesti tunnustautunut Pikku Hukan suureksi ystäväksi.

Yritä ymmärtää että yhteiskunta muuttuu ja lapset sen mukana. Enää nassikoille ei kelpaa mikä tahansa.

T: Dostojevskin tarinoita naperona lukenut Bruttokansantuote

Lainaus käyttäjältä: TKalMielestäni he eivät kuitenkaan ole Takametsä -tarinoiden kohdeyleisöä. Kohdeyleisöä näille sarjoille ovat mielestäni noin 3-5-vuotiaat, jotka eivät ole vielä kyllästyneet moraalisaarnoihin. Ainakaan suurin osa kolmevuotiaista ei pelaa Vice Cityn tyylisiä pelejä?
Metsään. Miten nämä 3-5-vuotiaat lapset, jotka eivät osaa edes lukea, nauttisivat Takametsä-tarinoista enemmän kuin tavallisista Aku-jutuista? Oletetaan, että lapsi katselee kuvat. Tkal - kerro minulle kummassa tapahtuu enemmän: Takametsässä vai Ankkalinnassa?

BKT

Uskon kuitenkin, että sadut ajavat asian paremmin kuin kuluneet Takametsä-tarinat jotka ainakin meikäläistä pienenä lähinnä pelottivat. Sarjakuvan ongelma vanhemman lukemana on luonnolisesti ruudutus. Kun mummoni päätti lukea minulle pienenä Aku Ankkaa, hän tavasi puhekuplia täysin omituisessa järjestyksessä.

Mielestäni Takametsä-tarinat ovat ajaneet aikansa ohi, eikä niitä tarvita enää yhdessäkään sarjakuvajulkaisussa.

BKT

Kieltämättä hieman off-topicia. Mutta uskoisin 3-5 vuotiaiden pitävän melkein enemmän Takametsä tarinoista, kun Ankkalinna-tarinoista. Syy tähän on Takametsä-hahmojen ulkonäkö. Lapset varmasti mieltyvät suloisiin Nalle-karhuihin sun muihin paremmin kuin vihaiseen Ankkaan. Tai ainakin 3-vuotiaat mieltyvät oletettavasti.