Keskustelujen arkisto

Sivuja: 1 2
Kirjoittaja

Aihe: Aku Ankka

(20 viestiä)
Etsivä Kaasi
Aku Ankka, kaikkien ankkatarinoiden perusta.

Alku

Aku Ankan loi Walt Disney. Aku vieroksuu työtä toisinkuin Disneyn toinen merkittävä hahmo Mikki Hiiri. Vuonna 1934 Disney esitti Aku Ankan Hullunkurisessa sinfoniassa ja pian sen jälkeen sarjakuvissa. Ensimmäisessä ensiesiintymisessään Aku kaveerasi Veli Vekkulin kanssa (hänkin inhosi työntekoa) elokuvassa Viisas Kana Kananen. Vekkuli katosi pian piirretyistä. Alkuaikoina Aku myös häiritsi Mikkiä melko paljon. Esimerkkinä vuonna 1935 tehty Ulkoilma konsertti, missä Aku häiritsi Mikkiä kokoajan huilun soitollaan. Aku Ankka oli jo alusta asti hyvin poliittinen hahmo. Esimerkiksi: Aku otti voimakkaasti kantaa toiseen maailmansotaan.

Ulkonäkö

Ennen Aku oli laiha, pitkäkaulainen (Heymasit suosivat tätä piirrettä nykyään) ja terävä nokkainen. Merimiespuku oli Akulla alusta lähtien. Nykyään Aku on enemmänkin päärynän muotoinen, pehmeä nokkainen ja lyhytkaulainen.

Akun suosion lisääntyminen

Akulla oli suuriosa jo vuonna 1936 ilmestyneessä Mikin oma sanomalehti. Aku oli jo alusta alkaen epäonnekas ja köyhä henkilö (taloudellisesti). Aku sai enemmän tilaa piirretyissä ja seikkali paljon Hessun ja Mikin kanssa. Aku oli alkuaikoina hyvin rohkea, vaikka elikin Mikin varjossa. Aku on ainoa Disneyn hahmo, joka esiintyy jopa kahdeksassa kokoillan elokuvassa.

Al Taliaferro

Al Taliaferro kehitti Akua sarjakuvamuotoon. Akulle tehtiin oma luonne ja hän asui itsenäisesti ilman Mikin varjoa. Taliaferro loi Tupun, Hupun ja Lupun, jotka lähetettiin Akun luokse asumaan.

Aku Suomessa

Aku esiintyi Suomessa ensin Seura-lehdessä ja myöhemmin Helsingin sanomissa ja lopulta hänen omassa lehdessään "Aku Ankassa". Aku esiintyi Suomessa ensin nimellä Ankka Lampinen.

Luonne

Aku on räjähtävä luonne. Hän raivostuu helposti ja yrittää päästä helpommalla muiden ansioilla (Hanne esimerkkinä). Aku on kuitenkin kolmen veljenpojan yksinhuoltaja ja osaa olla myös huolehtivainen. Aku on todella epäonninen ja epäonnistuu yleensä aina siinä mihin ryhtyy. Aku on joskus tyhmä, mutta osaa käyttää päätään tarpeen tullen.

Carl Barks

Carl Barks, ehkäpä tunnetuin Aku Ankan piirtäjä. Hän keksi Akulle joukon sukulaisia. Carl loi legendaarisia Aku seikkailuja.

Muuta Akusta

Akulla on ollut ja tulee olemeenkin lukuisia työpaikkoja, josta hän ennemmin tai myöhemmin saa potkut. Tunnetuin ja vakituisin taitaa kuitenkin olla Kattivaaran margariinitehdas. Akun hyviä ystäviä ovat: José Carioca ja Panchito Pistoles. Aku on esiintynyt lukuisissa Elokuvissa, ohjelmissa ja videopeleissä. Akulla on oma auto, johan on kiintynyt hyvin paljon. Tämä auto on American Bantam ja jonka rekisterinumero on legendaarinen 313. Aku asuu Amerikassa Calisotan osavaltiossa

Aku eri kielillä

Saksaksi: Donald Duck
Ruotsiksi: Kalle Anka
Norjaksi: Donald Duck
Englanniksi: Donald Duck
Italiaksi: Paperino
Serbiaksi: Ð??Ñ?? Ð??Ñ???
Venäjäksi: Ð?????Ñ?? Ð???
Kiinaksi: å?
Aku Vankka
Ankkis on ollut toiminnassa jo ties kuinka monta vuotta, ja vasta nyt tänne ilmestyy aihe
itse pääjehusta, Aku Ankasta.
Mistä mahtaa johtua?

Noh, kuitenkin Aku on lempparihahmoni yhdessä Roopen kanssa. Aku vain on niin hauska, en tiedä minkä takia. Ulkonäkökin on hauska, varsinkin Al Taliaferron tarinoissa.
Karhula
Lainaus käyttäjältä: Aku VankkaAnkkis on ollut toiminnassa jo ties kuinka monta vuotta, ja vasta nyt tänne ilmestyy aihe
itse pääjehusta, Aku Ankasta.
Mistä mahtaa johtua?

Täällähän (ainakin muistaakseni) oli aihe Aku Ankasta, mutta se poitettiin sen sisältämättömyyden vuoksi.

Joo, mutta tietysti pidän Akusta. Akun epäonni on kuitenkin ehkä nykyisin mennyt jo hiukan liiallisuuksiin kun nykyisin kaikki johtuu aina Akun epäonnesta ja se pitää vieläpä tarinaa pystyssä. Aku Ankasta vuosi turista vaikka tuhat vuotta, mutta muuta sanottavaa minulla ei ole. Sanon vain, että Aku Ankka on aivan käsittämättömän upea hahmo. :)
Aksu ankka
Mitä ihmettä? Eikö Jukka sanonut että Aku Ankan, Tupun, Hupun ja Lupun omat aiheet
poistetaan? (Tai niin ainakin omasta mielestä)
Mutta asiaan:Aku Ankasta pidetään varmaankin juuri näitten asioiden takia:
Suuttuu helposti, epäonninen ja aina kun Aku yrittää jotain,
tapahtuu varmaan kamaluuksia....
No hyvä aihehan tämä on, Ei tätä saa poistaa :)
Rosattaja
Kyllä Aku loistava hahmo on. Epäonni vainoaa häntä joka mutkassa. Varsinkin Rosan tarinoissa Akua "pilkataan" varsin hauskasti. Aku huolehtii myös Tupusta,Lupusta ja Hupusta, ja kun he lähtevät sudenpentuleirille, Aku vaihtaa vapaalle ja aina joku pilaa sen. Aku on yksi suosikkihahmoistani.
Mirkku
Lainaus käyttäjältä: RosattajaVarsinkin Rosan tarinoissa Akua "pilkataan" varsin hauskasti.Toisaalta Rosan tarinoissa Akua "pilkataan",tai miten sen nyt sanoisi, vähän liiankin, toisaalta Aku voi olla niissä fiksukin. Kamalan epäonninen hän näissä sarjoissa ei välttämättä ole.

Mielestäni Akun ei tarvitsisi olla niin epäonninen, mutta se ei välttämättä ole hahmon luojien "vika", vaan nyky-ankkataiteilijat, joilla taitavat olla ideat vähissä.
kirja
Muutama kysymys pohdittavaksi ja keskustelua ja viestiäni alustamaan:

Kuka on paras Akupiirtäjä?
Mikä on mielestäsi parasta Akun luonteessa?
Entäpä huonointa?
Pitäisikö Akua muuttaa jotenkin?
Onko Aku Ankkaa liikaa Aku Ankoissa?
Onko Akun epäonni mielestäsi hyvä vai huono asia?
Voiko Akuun kyllästyä, oletko itse kyllästynyt joskus?
Onko sinulla suosikkia Aku Ankka-tarinoista?
Töistä. Pitäisikö Akun olla työtön, margariininpakkaaja, kolikonkiillottaja, sohvaperuna vai mikä? Pitääkö Akulle edes kuvata minkäänlaista työtä?
Entä onko Akun auton pakko olla aina juuri se sama 313 vai voiko se olla vaikkapa esim. kaksi metriä korkeat renkaat omistava auto? :D
Onko Aku mielestäsi sopiva Taikaviitaksi?
Pitäisikö Donald Duck suomentaa jotenkin muuten?
Ulkonäöstä hieman. Pitäisikö Akun ulkonäköä, vaatetusta tms. muuttaa jotenkin? Miten?
Pitäisikö Akulle antaa muitakin ystäviä kuin José ja Panchito?
Entäpäs Akun velat, mitä mieltä olet niistä?

Mielestäni Aku Ankan on pakko olla Aku Ankka. Jos häntä muutettaisiin, tai nimi suomennettaisiin uudestaan, ei hän enää olisi se sama vanha ihana Aku Ankka vaan vaikkapa Jussi Sorsa. Aku Ankka on yksi Akkareiden pääpiirteistä ja suosiosta, jos häntä muutettaisiin radikaalisti, suosio laskisi, sanon minä.
Aku on epäonninen, mutta sekin kuuluu lehteen. Mikki on etsivä, onnistuu usein, Hessu on hassu, Hannu Hanhi on aina todella onnekas, Hansu on laiska. Aku on epäonninen. Kaikilla hahmoilla on joku vahva piirre, ei välttämättä luonteenpiirre. Se on tärkeä osa, sillä se elävöittää lehteä. (Jos luonteita ei olisi, ei olisi lehteäkään. Ketään ei kiinnosta lukea 10 Jussi Sorsasta, jotka ovat aina samanlaisia. Aina. He eivät herättäisi kiinnostusta suomalaisissa.) Juuri luonteen takia luemme lehteä. Akun luonne on yksi vahvimmista, jonka takia useat pitävät erityisesti hänestä. Akun epäonnea ei aina ole pakko kuvata monimutkaisesti. ("Salama oli iskemässä Hannun taloon, mutta joku heitti ilmaan peilin, jonka kautta se iski suoraan Aku Ankkaan, joka oli juuri astunut ovesta ulos...") Itse pidänkin juuri banaaninkuorista, kun Aku liukastuu niihin. Se kuvaa Akun epäonnea lyhyesti. Kaiken ei tarvitse olla monimutkaista. Epäonnisuudesta kuitenkin monet kuvaavat hänet taitamattomaksi (monen mielestä asiat tarkoittavat samaa), Aku mukamas ei osaa tehdä mitään oikein. Palaan tähän vielä.

Paras Aku Ankkaa piirtävä... Monet sanovat tähän Carl Barksin, mutta heitän eri ihmisen.

Don Rosa.

Hän osaa kuvata Akusta kaiken tärkeän. (Otan esimerkiksi Aku Ankka-sivulla olevan kuvan Wikipediassa. Siellä on Don Rosan piirtämä kuva.) Kuvasta löydät hienon sekä selkeän värityksen. Ja mikä tärkeintä: Kuva kertoo kaiken oleellisen. Kuvaa ei tarvitse selittää mitenkään, siinä on kaikki mitä tarvitaan. Akun nälkä, jano, lievä sohvaperunuus, kaikki löytyy kuvasta heti. En sano, että Cark Barks on huono, sillä hän ei ole. Mutta sanon, että Don Rosa on parempi. Don Rosa on saanut juuri selkeiden kuviensa, D.U.C.K.:n sekä pienien yksityiskohtien ja hyvän juonen ansiosta paljon kannattajia. Minäkin lukeudun heihin.

Akun luonne on, kuten olen jo maininnut, epäonninen. Siihen en enää puutu. Mutta Akun luonteessa on muutakin. Yritän kaivaa nämä asiat esille nyt.
Useat kuvaavat Akun äkkipikaiseksi. Eivät kuitenkaan kaikki. Mielestäni se ei ole hyvä asia, sillä jotkut ihmiset saattavat saada huonoa mallia. En kuitenkaan haluaisi muuttaa sitä, sillä silloin koko tarina ja hahmo muuttuisi.
Lisäksi huomattavaa on joidenkin piirtäjien kuvaama Akun taitamattomuus, jonka jo mainitsinkin. Joidenkin mielestä huono-onnisuus sekä osaamattomuus ovat sama asia. Mutta ne eivät ole.
Itse en pidä Akutarinoista, joissa Aku kuvataan niin, että hän ei osaa tehdä mitään. Se ei nimittäin ole totta, ainakaan ei ole ollut ottta, ennen vanhaan hänellä vain oli huono onni. Akukaan ei voi olla maailman surkein ihminen. (Don Rosa ajattelee Roopen jokaisella setelillä olevan merkitystä ja tunnearvoa. Akun kohdalla hän ajattelee Aku Ankan olevan tärkeä ja että hänellä, kuten kaikilla, on merkitystä. Yksi syy lisää, miksi pidän Don Rosasta. Hän on tässä aivan oikeassa.) Akun epäonnisuus ja huono osaaminen yhdistetään valitettavan usein. Tarkoituksena on saada ihmiset nauramaan. Mutta tällä saattaa olla oikeassa elämässä huonoja merkityksiä, sillä useat suomalaiset lukevat Aku Ankkaa. Monet saattavat ottaa mallia, ja nauraa toisten vahingoille. Itse en siis pidä tämänlaisista tarinoista laisinkaan.

Aku Ankka-lehden nimi on Aku Ankka. Se kuvaa juuri sitä, että sen pääosassa on Aku Ankka. Aku Ankasta kertovia tarinoita on siis lehdessä paljon, tulee olemaan tulevaisuudessakin. Sen ansiosta/takia, mitä mieltä ihmiset ovatkaan, useimpien suursuosikki on Aku Ankka. Häneen jostain ihmeen syystä ei kyllästy, vaikka hänestä luetaan viikossa paljon. Se syy on vaihtelevaisuus. Aku Ankka on aina samanlainen, mutta piirtäjät ja tarinat ovat erilaisia. Siispä jos lehteä tekisi vain yksi piirtäjä ja hän tekisi aina samanlaisia tarinoita, ei Aku Ankan suosio olisi niin suuri kuin mitä se on nyt. Sama pätee töissä. Akulle kuvataan erilaisia töitä, ei kukaan voi olla hyvä vain yhdessä (tai nollassa) asiassa. Sekä velassa, se kuvastaa Roopen luonnetta periä kaikki, jäädä aina voitolle. Mielestäni nämä velat ovat jo liian suuressa roolissa, sillä liki aina ne joko ovat ja Aku tekee töitä Roopelle, tai ne poistetaan tai kerrotaan, miksi niitä ei ole. Ne ovat siis melkein kaikissa tarinoissa mukana, ja vaihtelevaisuus jää tässä vain velan määrän varaan. Aina vaikuttaa, että tarinoissa ei ole vaihtelua, mutta sitä kyllä on. Joissain asioissa suurempaa vaihtelua kun taasen joissain asioissa pienempää vaihtelua. Yksi tuonlainen asia on ulkonäkö, joka on kyllä vuosien varrella muuttunut melko paljon, mutta kuitenkin pysynyt melko samana, Akulla on nokka, merimiesasu, hän on lyhyt ja pienikokoinen. Perusasiat pysyvät kyllä, mutta pieniä muutoksia siinäkin tapahtuu. Onneksi vain pieniä, sillä Akuun on helppo samaistua, jos hän muuttuisi koko ajan pitäisi aina vaan samaistua uudelleen... Vaihtelevaisuutta on, ja on pakkokin olla, mutta nei pääasioissa, sillä pääasiat ovat pääasioita aina ja niiden muutos muuttaisi kaikkea. Entäpä jos kaksimetrinen Jussi Sorsa asuisi Höpömaassa ja hänen autonsa olisi jättimäinen Ferrari, hänellä olisi yksi lapsi ja hän seurustelisi...

Esimerkistä huomaa, että on hyvä, että jotkut asiat eivät muutu.

Aku ja Taikaviitta ovat kaksi eri hahmoa, mutta yksi sama ihminen/ankka/eliö/olio. Olen sitä mieltä, että Aku on liki täydellinen Taikaviitta. Piirtäjät ja käsikirjoittajat tunkevat Akulle epäonnea ja Taikaviitalle taito, siitä syystä jos tämä olisi oikeassa elämässä, Taikaviitan henkilöllisyys paljastuisi vain ja ainoastaan ulkonäöstä. Sinänsä ristiriitaista, että toinen on taidollinen (kuvataan joskus onnekkaanakin) ja toinen epäonnekas (kuvataan joskus niin, että ei osaa tehdä asioita), mutta eivät ole ainakaan samanlaisia. Tämän ansiosta tunnistetaan helposti Taikaviittatarinat ja Akutarinat. Niissä on selkeä ero, kuten jo mainitsinkin. Itse olen aina halunnut, että kukaan ei voisi tunnistaa Taikaviittaa Aku Ankaksi, mutta se taitaapi olla mahdotonta (Pelle Peloton tietääpi sen). Miksikö haluan niin? Mielestäni se toisi aitoutta, eivät useat ihmiset voi tunnistaa sankareita, lisäksirosvot/varkaat/roistot/kelmit tietenkin kiristäisivät sen tiedon... Yritän ajatella kaiken aidosti, ja tuossa on yksi niistä asioista.

Topicissa on sanottu, että Aku Ankkaa pirtävillä ihmisillä on ideat lopussa. Olen eri mieltä.

Kuten jo sanoinkin, on asioita, jotka toistavat itseään ja se on hyvä, sillä niiden muutos vaikuttaisi laajamittaisesti koko sarjaan. Jotkut asiat taas eivät vaikuta kuin tarinaan. Niitä onkin muuteltu erittäin paljon, ja tarinat ovat juoneltaan aivan täysin erilaisia joka kerta. Siispä itse olen sitä mieltä, että ideoita on, mutta kaikkea ei voi muuttaa. Jotkut asiat ovat pysyviä.

~kirja
Kreach
Hyviä kysymyksiä, kirja. Vastaan niihin.

Kuka on paras Akupiirtäjä?

Kysymys on hieman hankala. Parhainta on edelleen vaikea luokitella, mutta Barks, Rosa sekä "seperusakupiirtäjä" Vicar. Barksissa on klassikkon, yksinkertaisuuden ja mukavuuden hohtoa, Rosan loistokkaat ilmeet ja Vicarin peruspiirtotapa piirtää Akuja. Tietysti on sitten tämän "top3" listan ulkopuolelle jääneitä, mutta silti loistokkaita piirtäjiä. Esimerkiksi Cavazzano sekä Rota.
Mikä on mielestäsi parasta Akun luonteessa?
Se tavallisuus. Ei rikas, ei yliköyhä (ei asu katuojassa) vaan se perus. Äkkipikainen, mutta silti Tupun, Hupun ja Lupun uskollinen hoitaja.
Entäpä huonointa?
Liian huono tuuri. Akulla on yleensä liian huono tuuri. Vaikkei hän ikinä voita arpajaisissa mitään, ei ole erikoisen huonoa tuuria. Mutta sitten nämä "Huonon onnenpäivä" -tarinat, jossa Akulle tapahtuu kaikkea huonoa ovat myös huonoja. Yksi - kaksi sellaista riittäisi, mutta niitäkin on liikaa.
Pitäisikö Akua muuttaa jotenkin?
Tähän on helppo vastata: ei.
Onko Aku Ankkaa liikaa Aku Ankoissa?
Ei Aku Ankoissa, mutta taskareihin kaipaisi lisää Mikkiä. Varsinkin Castyn!
Onko Akun epäonni mielestäsi hyvä vai huono asia?
Niinkuin jo sanoin, huono. Aku voi olla hieman epäonninen, muttei niin paljoa, kuin yleensä.
Voiko Akuun kyllästyä, oletko itse kyllästynyt joskus?
Kerran. Pidin silloin taukoa myös täältä. Joten voi kyllästyä, mutta ei ihan helposti!
Onko sinulla suosikkia Aku Ankka-tarinoista?
Taas vaikea kysymys. Barksilta monta, mutta sanotaan nyt vaikka - ei... ei pysty sanomaan. Ensin tuli mieleen Jäämaan aarre, sitten Yksisarvisen jäljille - sitten kaikki lyhyet Barksin tarinat ja Villikoirien kuningatar - joka on oikeastaan Roope -seikkailu enemmän kuin Akun. Rosalta Sankari ylitse muiden. Loistava viimeinen sivu! Rosa toisaalta ei sen pahemmin Aku tarinoita olekaan tehnyt... Mestaripuutarhurin ja 313 hajoamisjutun.. Monikäyttöauton. Vicar on hyvä piirtäjä, mutta tarinat eivät ole sen ihmeellisempiä.
Töistä. Pitäisikö Akun olla työtön, margariininpakkaaja, kolikonkiillottaja, sohvaperuna vai mikä?
Margariininpakkaaja mielestäni arkisin, kolikonkiillottaja lauantaisin ja sunnuntaisin. Ja tietysti saa loistavia tarinoita, kun keksii uusia töitä - tai sitten vähemmän loistavia.
Pitääkö Akulle edes kuvata minkäänlaista työtä?
Tottakai.
Entä onko Akun auton pakko olla aina juuri se sama 313 vai voiko se olla vaikkapa esim. kaksi metriä korkeat renkaat omistava auto? :D
Kysymyksien laatu hieman heikkeni (: D) mutta joo, 313 mielestäni. Mutta eipä kai sillä nyt erikoisemmin väliä.
Onko Aku mielestäsi sopiva Taikaviitaksi?
Miksei olisi? Lisää tarinaideoitahan siinä vain syntyy.
Pitäisikö Donald Duck suomentaa jotenkin muuten?
Ei. Tai jos se OLISI suomennettu Karri Vaakku, ja heittaisin ilmoille, "mitä jos sen nimi olisikin Aku Ankka", Aku nimi lähinnä naurattaisi.
Ulkonäöstä hieman. Pitäisikö Akun ulkonäköä, vaatetusta tms. muuttaa jotenkin? Miten?
Ei. Hahmoa ei pidä muuttaa.
Pitäisikö Akulle antaa muitakin ystäviä kuin José ja Panchito?
Ystäviä on pitkä liuta. Tulppu? Ankanpojat? Iines? Koko suku... Josella ja Panchitolla ei ole paljon virkaa Akun ystävinä.
Entäpäs Akun velat, mitä mieltä olet niistä?
Eipä mitään ihmeellistä. Yksi sama minulle, poistuuko ne jossan tarinassa vai ei.
Karhula
Hmm...Aika vaikea valinta kuka on paras piirtämään Aku Ankkaa, mutta kaipa se on Giorgio Cavazzano. Yksinkertaisesti herran piirroksista löytyy elävyyttä, lennokkuutta ja se kuinka hän hallitsee tyylinsä. Upeaa, katseltavaa se on, tällä hetkellä paras italialaispiirtäjä. :) Tietysti mukaan mahtuu jo mainittu Vicar sekä myös Barks. Vicarin loistokkaat ja perustarkat ja Barksilla klassiset, lennokkaat ja nerokkaat.

Akun luonne taas on varsin tavallinen ja siinä korostetaan sitä mitä monet oikeatkin ihmiset ovat. TV: n toljottajia, roskaruuan syöjiä yms. Mielestäni se on todella hyvä asia ja se tuo lisää hauskuutta Akuun. Huonointa luonteessa taas taitaa olla...ei mikään! Ehdottomasti ei mikään! Akun luonne on hyvä tällaisena ja sellaisena sen kuuluu pysyäkin. Ei turhaa jankutusta yms. vaan kovaa sanaa. Akua ei myökään pitäisi muuttaa niin kuin jo äsken sanoinkin, se juuri hyvä näin, mutten ala liialti toistamaan itseäni.

Aku Ankkaako saattaisi joskus olla liikaa? Ei missään nimessä, mitä järkeä esim. olisi jos Aku Ankassa ei olisi yhtään häneen liittyvää tarinaa ja täysin muita ja huonompia ja ärsyttäviä hahmoja kuten Veli Kani, Dumbo, Ossian yms. Aku Ankassa on nykyisin juuri sopivan määrä Aku Ankka tarinoita vaikka tarinoiden taso onkin hiukan laskenut. Haluaisin Aku Ankkaa tasokkaimpia tarinoita, eikä mitään Aku jälleen saanut jonkin älyttömän päähänpiston ja lopulta hän joutuu karkaamaan jonnekin kaus. Toki tuollaisetkin tarinat ovat ihan kelvollisia ja jokaisella hahmolla on jonkinlainen erityispiirre, mutta silti tämän tapaisia tarinoia alkaa olla hiukan liikaa...

Akun epäonni on minun mielestäni todellakin huono, ennen se oli sentään hauska, mutta nykyisin kaikki virheet kaatuvat Akun niskaan, liikaa on aina liikaa ja nykyisin se on todellakin liikaa. Aku Ankkaan kyllästyminen tas itselläni on melko mahdotonta. Tai, ei oikeastaan mahdotonta. Kiinnostukseni Aku Ankkokoja kohtaan laantui kun olin 8-vuotias. En tiedä miten, mutta jotenkin kyllästyin siihen kun kaikki Akkarin yms. hahmot tuntuivat todella typeriltä. Sen jälkeen noin vuoden kuluttua innostus kutienkin nousi jälleen. Parasta Aku Ankka tarinaa minä en osaa päättää, on paljon hyviä sarjoja kuten Barksin hauskat 10-sivuiset tai sitten Rosan tekemät hauskat Aku tarinat, ehkä niistä parhaiten mieleen on jäänyt Mestaripuutarhuri jossa on yhdistetty Akun uskomaton luovuus ja juuri sellainen sopivan rento meininki.

Margariininpakkaaja Akun pitäisi olla maanantaista keskiviikkoon sekä vielä perjantaisin. Kolikonkiillotaja taas torstaisin sekä lauantaisin ja sunnuntaisin. Sohvaperunakin tosin käy jos juoni sitä todella vaatii sitä. Akulle tosiaan vaati sitä, että hänellä on työpaikka. Akun auto voi toki olla muukin, mutta mieluusti se saisi olla 313, koska se todettu juuri sopivan klassiseksi ja sen muistaa todella hyvin ulkoa.

Aku on todellakin sopiva Taikaviitaksi, paremmin nyt ainakin kuin Hannu Hanhi. Muutenhan liian samantapaisia Aku Ankka tarinoita olisi liian paljon ja kiinnostus saattaisi laantua. Monipuolisia Ankka-tarinoita niiden pitää olla, eikä pelkästään Aku Ankka tarinoita.

Eikä Donald Duckta todellakaan pitäisi suomentaa muunlaisena. Aku Ankka on juuri sopivan kiinnostava ja kaikinpuolin todella mieleenpainua nimi sarjakuvasankarillekin. Niin kuin jo totesinkin Akua ei pidä muuttaa mitenkään eikä myöskään hänen ulkonäköään. Ajatelkaapa vaikka jos Aku Ankka lisikin joku lesoileva ja diskoa yms. rakastava ankka joka pitäisi päällään esim. farkkuja sekä monintavoin koristeltua takkia/paitaa. Miltä se näyttäisi? Akullahan on todella paljon ystäviä kuten Pelle, Iines, Ankanpojat yms. Roopekin, kaikki sukulaisethan hänen ystäviään ovat. Joséa ja Panchitoa myös näkyy aika vähän Akun seurassa eivätkä kaikki varmaan edes luettele heitä Akun ystäväksi. Melko epävarmaa ainakin minun mielestäni... ::)

Akun veloillakin saada monen tarinan juoni aluilleen, mutta vaikka jossain vaiheessa poistuisivatkin ikuisiksi ajoiksi jossain vaiheessa niin se olisi kylläkin yksi ja sama lysti minulle.
Crosby
Loistelias hahmo. Mikin kanssa luonut suosion Ankkalinnan hahmoille, Disneylle sekä sarjakuvallekin erityisesti täällä Euroopassa.

AA:sta on helppo tehdä myöskin minkälainen tarina vain sillä Aku on kenties kaikkein monipuolisin kaikista sarjakuvahahmoista. Aku on niin loistava juttu, ettei tässä nyt edes pysty mitenkään sitä tiivistämään. Onhan tuossa noita hienoja pidempiäkin viestejä aiheesta, mitkä kannattaa lukaista.

Hattua pois päästä on kyllä otettava Akun kohdalla.
Turtana
Aku Ankka on kiistatta mahtava ja äärimmäisen monipuolinen hahmo. Aivan korvaamaton.
Akuun on lähes mahdoton kyllästyä. Aina jostain putkahtaa joku tarina, jossa on aivan uusi tai ainakin hieman uudistettu idea. Akulla on myös uskomaton kyky sekä onnistua että epäonnistua aivan kaikessa. Epäonnistumiset tapahtuu useinmiten juuri silloin, kun kaikki näyttää olevan hyvin. Ja siinäkin on osallisena se Akun kuulu epäonni. Tuli muuten mieleen, että epäonni tuntuu usein haihtuvan (ainakin osittain) kun Aku on Taikaviittana.
Jatkuva työpaikanvaihtelu tuo myös elävyyttä ankkatarinoihin. Eniten kuitenkin pidän niistä tarinoista, missä Aku toimii kolikonkiillottajana... Mutta jokatapauksessa hän sopii työhön kuin työhön.
...mitä turhia tässä jaarittelemaan. Aku on täydellisen epätäydellinen sellaisena kuin on!
Crosby
Lainaus käyttäjältä: TurtanaAku Ankka on kiistatta mahtava ja äärimmäisen monipuolinen hahmo. Aivan korvaamaton.
Akuun on lähes mahdoton kyllästyä. Aina jostain putkahtaa joku tarina, jossa on aivan uusi tai ainakin hieman uudistettu idea. Akulla on myös uskomaton kyky sekä onnistua että epäonnistua aivan kaikessa. Epäonnistumiset tapahtuu useinmiten juuri silloin, kun kaikki näyttää olevan hyvin. Ja siinäkin on osallisena se Akun kuulu epäonni. Tuli muuten mieleen, että epäonni tuntuu usein haihtuvan (ainakin osittain) kun Aku on Taikaviittana.
Jatkuva työpaikanvaihtelu tuo myös elävyyttä ankkatarinoihin. Eniten kuitenkin pidän niistä tarinoista, missä Aku toimii kolikonkiillottajana... Mutta jokatapauksessa hän sopii työhön kuin työhön.
...mitä turhia tässä jaarittelemaan. Aku on täydellisen epätäydellinen sellaisena kuin on!

Heh ja vielä yksi viesti lisää mikä pukee omat tuntemukset sanoiksi. Voisin joka lauseeseen sanoa, että olen vähintään lähes samaa mieltä.

Taikaviitta kohtaan täytyy ottaa kantaa erityisesti, sillä tuo on totta, että epäonni ei vainoa kuin niissä tarinoissa kuin tekijät ovat sen halunneet mukaan ottaa. Tämä on yksi hieno juttu lisää vielä Akun hahmoon. Hienoa että Taikaviitastakin on tehty tarinoita, joissa on Taikaviitta on epäonninen sillä muuten kontrasti olisi liiankin suuri perus-Akuun. Sama juttu pätee myös toisinpäin eli alter egonkin on hyvä välillä potea samoja ongelmia kuin siviili-minänsä. Onneksi Taikaviitta ei kuitenkaan ole yhtä epäonninen kuin perus-Aku, sillä silloin hommasta menisi maku.

Viimeinen virkkeesi on muuten yksi vuoden parhaista.
TKal
Vastaanpas minäkin noihin kirjan kysymyksiin... ::)

Kuka on paras Akupiirtäjä?
Ehdottomasti Carl Barks, joka on - sen lisäksi että osasi piirtää hahmon hyvin - myös vaikuttanut paljon siihen, millaisena sen nykyaikana näemme. Nykypiirtäjistä vastaisin Vicarin.
Mikä on mielestäsi parasta Akun luonteessa?
Aku on hyvin monipuolinen hahmo, jota voi käyttää useilla eri tavoilla. Akun voi käsikirjoittaa kokeilemaan jotain ammattia, kinastelemaan jostakin asiasta ankanpoikien kanssa, seikkailemaan Roope Ankan kanssa...
Entäpä huonointa?
Vaikea sanoa jotakin huonoa puolta Akun luonteesta, Aku on nykyisellään erittäin käyttökelpoinen hahmo.
Pitäisikö Akua muuttaa jotenkin?
Jos joku ankantekijä keksii jotain parannettavaa Akussa, niin miksipä ei. Onhan hahmoa muuteltu ennenkin, ei Aku ole enää samanlainen kuin alkuaikojen piirretyissä elokuvissa.
Onko Aku Ankkaa liikaa Aku Ankoissa?
Ei.
Onko Akun epäonni mielestäsi hyvä vai huono asia?
Hahmon monipuolisuuden kannalta ajateltuna se on hyvä asia. Välillä epäonnisuus tuntuu tosin menevän hieman liian pitkälle (esim. lotossa oikea voittorivi, mutta kuponki kadonnut)
Voiko Akuun kyllästyä, oletko itse kyllästynyt joskus?
Voi kyllästyä, itse en ole kyllästynyt.
Onko sinulla suosikkia Aku Ankka-tarinoista?
Seikkailusarjoista Barksin kulmikkaat munat, lyhyistä vitsisarjoista Rosan Paino-ongelmia.
Töistä. Pitäisikö Akun olla työtön, margariininpakkaaja, kolikonkiillottaja, sohvaperuna vai mikä? Pitääkö Akulle edes kuvata minkäänlaista työtä?
Asia on täysin käsikirjoittajan päätettävissä. Joku toinen näkee Aku Ankan pätkätyöläisenä, joku toinen taas Roopen kolikonkiillottajana. Jos itse olisin käsikirjoitaja, käyttäisin hahmoa mahdollisimman monipuolisesti, ja sijoittaisinkin Akun sarjasta riippuen eri tehtävään.
Entä onko Akun auton pakko olla aina juuri se sama 313 vai voiko se olla vaikkapa esim. kaksi metriä korkeat renkaat omistava auto? :D
313 on erottamaton osa ankkauniversumia. Aku ei voisi ainakaan pysyvästi vaihtaa autoaan.
Onko Aku mielestäsi sopiva Taikaviitaksi?
Taikaviitta on tärkeä osa italialaista ankkauniversumia. Egmontin sarjoihin taikaviittailu ei kuitenkaan minusta oikein sovellu. NÄen italialaisen ja tanskalaisen ankkamaailman yleensäkin ikään kuin eri ulottuvuuksina.
Pitäisikö Donald Duck suomentaa jotenkin muuten?
Olisihan hahmolle toki voinut keksiä jonkin muun nimen jo alun perin, mutta nyt sitä ei pidä mennä muuttamaan. Aku Ankka on mielestäni nimenä hyvin onnistunut.
Ulkonäöstä hieman. Pitäisikö Akun ulkonäköä, vaatetusta tms. muuttaa jotenkin? Miten?
Katso vastaukseni autokysymykseen.
Pitäisikö Akulle antaa muitakin ystäviä kuin José ja Panchito?
Tämä asia on taas eri käsikirjoittajien päätettävissä. Omasta mielestäni Aku Ankalla voi hyvinkin olla muitakin ystäviä.
Entäpäs Akun velat, mitä mieltä olet niistä?
Taas yksi piirre, joka lisää hahmon monipuolisuutta, jota pidän edelleenkin hyvänä asiana. Käsikirjoittajan päätettävissä oleva asia, jälleen.
Ronaldo
Kyllä Aku on erinomainen hahmo, koska sitä vainoaa epäonni, Aku on niin monessa mukana ja sillä on vielä huolehdittavana Tupu, Hupu ja Lupu.

Vastaukset kysymyksiin.

Kuka on paras Akupiirtäjä?
En osaa oikein sanoa. Vicar ja Barks ovat minusta yhtä hyviä.
Mikä on mielestäsi parasta Akun luonteessa?
Kun Aku on niin kiukkuinen.
Entäpä huonointa?
Nyt en keksi yhtään huonoa puolta.
Pitäisikö Akua muuttaa jotenkin?
En tiedä.
Onko Aku Ankkaa liikaa Aku Ankoissa?
Ei.
Onko Akun epäonni mielestäsi hyvä vai huono asia?
Hyvä, paitsi joskus se menee vähän liian pitkälle.
Voiko Akuun kyllästyä, oletko itse kyllästynyt joskus?
Jotkut voivat kyllästyä Akuun, muut itse en kyllä kyllästy :).
Onko sinulla suosikkia Aku Ankka-tarinoista?
Ei ole suosikkia, tosin Barksin kulmikkaat munat on todella hyvä tarina.
Töistä. Pitäisikö Akun olla työtön, margariininpakkaaja, kolikonkiillottaja, sohvaperuna vai mikä? Pitääkö Akulle edes kuvata minkäänlaista työtä?
Tietenkin.
Entä onko Akun auton pakko olla aina juuri se sama 313 vai voiko se olla vaikkapa esim. kaksi metriä korkeat renkaat omistava auto? :D
Jos 313 ei olisi olemassa Aku ei olisi Aku.
Onko Aku mielestäsi sopiva Taikaviitaksi?
On, koska Akulla pitää olla jokin ominaisuus kuten muilla. Esim. Hannulla tuuri.
Pitäisikö Donald Duck suomentaa jotenkin muuten?
Ei pitäisi. Aku Ankka on juuri oikea suomennos Donald Duckille.
Ulkonäöstä hieman. Pitäisikö Akun ulkonäköä, vaatetusta tms. muuttaa jotenkin? Miten?
Ei missään nimessä.
Pitäisikö Akulle antaa muitakin ystäviä kuin José ja Panchito?
Ei.
Entäpäs Akun velat, mitä mieltä olet niistä?
Velat sopivat yhtä hyvin Akuun, kuin epäonni.
Peetukka
Kuka on paras Akupiirtäjä?
Jaah, kyllähän se on Carl Barks. Hän piirsi sopivan yksinkertaisesti. Don Rosastakin pidän, mutta minun mielestäni Disney -sarjakuvissa ei saisi olla liikaa yksityiskohtia, vaikka ne hauskoja ovatkin.
Mikä on mielestäsi parasta Akun luonteessa?
Vaikea kysymys, Aku on monipuolinen hahmo, häneen on helppo samaistua. En osaa päättää, varmaakin se kokonaisuus jonka kaikki luonteenpiirteet muodostaa. Hän myös uskollisesti hoitaa siskonpoikiaan.
Entäpä huonointa?
Jotkut käsikirjoittajat liioittelevat Akun äkkipikaisuutta, laittavat Akun suuttumaan liian helposti.
Pitäisikö Akua muuttaa jotenkin?
Ei missään nimessä, lukijat eivät tykkäisi, koska he ovat samaistuneet Akuun.
Onko Aku Ankkaa liikaa Aku Ankoissa?
Ei ole.
Onko Akun epäonni mielestäsi hyvä vai huono asia?
Hyvä siltä kannalta, että tarinoihin saadaan vähän toimintaa, mutta joskus se menee liian pitkälle.
Voiko Akuun kyllästyä, oletko itse kyllästynyt joskus?
Kyllähän siihen voi kyllästyä, itsekin kyllästyin pari vuotta sitten.
Onko sinulla suosikkia Aku Ankka-tarinoista?
Barksin Back to the Klondike ja Only A Poor Old Man, mutta nuohan ovat enemmän Roope -tarinoita. Tarinat joissa Aku on pääosassa, suosikkejani ovat, Lost In the Andes!, Sheriff of Bullet Valley, In Old California! ja Trail of the Unicorn.
Töistä. Pitäisikö Akun olla työtön, margariininpakkaaja, kolikonkiillottaja, sohvaperuna vai mikä? Pitääkö Akulle edes kuvata minkäänlaista työtä?
Mielestäni hänen pitäsi olla aina töissä Roopella, kuten Rosan tarinoissa hän on.
Entä onko Akun auton pakko olla aina juuri se sama 313 vai voiko se olla vaikkapa esim. kaksi metriä korkeat renkaat omistava auto? :D
Kyllä se pitää olla se vanha kunnon 313, sehän on jo käsite.
Onko Aku mielestäsi sopiva Taikaviitaksi?
Kyllä on. Jos normaaleihin Aku -tarinoihin kyllästyy on mukava lukea Taikaviitta -tarinoita, joissa Akua ei vaivaa huono onni. Mutta uudet Taikaviitta -tarinat ovat huonoja, joitakin harvoja lukuunottamatta.
Pitäisikö Donald Duck suomentaa jotenkin muuten?
Ei pitäisi. Hyvä, että Sirkka Ruotsalainen suomensi Donald Duckin Aku Ankaksi.
Ulkonäöstä hieman. Pitäisikö Akun ulkonäköä, vaatetusta tms. muuttaa jotenkin? Miten?

Akua ei pidä muuttaa, koska kaikki tuntevat hänet merimiespikuisena Ankkana. Mutta Hannua voitaisiin suurentaa. Alkujaanhan Hannu oli suurempi kuin Aku, mutta kustantaja käski Barksia pienentämään Hannua.
Pitäisikö Akulle antaa muitakin ystäviä kuin José ja Panchito?
Onhan hänellä ne keilausseuran jäsenet "kavereina". Mutta joku läheisempi ystävä, joka asuisi Ankkalinassa, hänelle voitaisiin antaa. Sellainen joka sopisi hyvin Akun seuraan.
Entäpäs Akun velat, mitä mieltä olet niistä?
Yleensähän juuri ne velat ovat syy miksi Roope pakottaa Akun mukaan seikkailuihin, jos vaikka hän ei tahdo. Eli ihan hyvä asia ne ovat.
Sivuja: 1 2