Keskustelujen arkisto

Sivuja: 1
Kirjoittaja

Aihe: Piirustuskisa 5 äänestys (versio 2 )

(15 viestiä)
Jukka
Kääk13
akuankka1313
Aku Vankka
Peetukka
Turtana
Kultu_Kimallus

Pieniä teknisiä ongelmia äänestyksen kanssa, jatketaan tästä,

Teokset ovat jälleen esillä kaiken kansan nähtävillä.
Kommentoikaa vapaasti näitä loistokkaita teoksia ja antakaa rakentavaa kritiikkiä.
(Ja tosiaan, vielä muutama työ mahtuu tähän mukaan, katsokaa tämän kilpailun ensimmäinen aihe).
Kreach
Kääkin kuva on lähes täydellinen. Upeasti piirretty tausta, italiaismaiset hahmot *tapu Tapu*
Aa1313 työ on ihan omaperäinen, mutta ei tuo sen erityisemmin piirtotaitoa esille: Taikaviitan naama ei näy, jokainen sen takaraivon osaa piirtää. Sitten, jos muualta yrittää etsiä sitä, että osaat piirtää, niin taustan ihmiset ovat ihan okoita, mutta puut ovat tuollaisia joulupipareita.
Aku Vankan kuva on sellainen perus. Jos pitäisi sanoa, en sanoisi sitä huonoksi, mutten loistavaksikaan työksi. Normi, ihan mukava.
Peetukan Taikaviitan naama kaipaa kulmakarvoja, ryppyja ym. nyt se on pelkistetty. Tausta on hieman sekava, mutta sen korvaa, että tausta on hienosti ja yksityiskohtaisesti piirretty. Turtanan Akun lakista tulee mieleen baskeri tai vastaava, mitä maalajat käyttävät : D Muuten kuva on erittäin hieno, paitsi värit olisivat voineet olla mustat Akun kuvassa ja pikkuhiljaa haalentua Taikaviittaan, eikä noin räikeästi musta-valkoinen. Muuten Taikaviitan väritys oli aivan mahtava!
Myös Kulku_Kimalluksen työ on ihan kiva. Taikaviittahan on leikattu erilliselle taustalle? Ja hieno lumisade! :) Pidän tästä myöskin, mutta toivoisin taustaan jonkun kielekkeen, jolla Taikaviitta seisoo, tai sitten Taikiksen olisi pitänyt olla lentoasennossa. Nyt näyttää siltä, ette Taikaviitta vain leijuu keskellä ei mitään.

***

Paha sanoa, ketä äänestän. Itsekin piti osallistua, kuvakin olisi jo piirretty, mutta kun en saanut mitään väritystusseja/rajaustusseja sitten millään hankittua, en niin turhan kuvan kanssa alkanut säätämään tietokoneella (jolla en edes osaa värittää).
Peetukka
Lainaus käyttäjältä: Kääk13Peetukka: Tiedän, että puuväritys ei ole edukseen tietokonenäytöllä, muttei se juurikaan haittaa.
Tuota noin.. En värittänyt kuvaani puuväreillä vaan erääntapaisilla liiduilla, mutta niiden väritysjälki muistuttaa heiman puuvärejä.. En osaa selittää..

Kääk13
Mahtava idea, hienosti piirretty ja väritetty. Talo taustalla yksityiskohtaisesti tehty. Erinomaista työtä!

Aku Vankka
Hieno kuva, hyvä ilme Taikaviitalla, mutta taustaan olisit voinut perehtyä paremmin.

akuankka1313

Tässäkin hieno idea, mutta nuo kuuset ovat tuollaisia oudonnäköisiä. Pelkkä Taikaviitan takaraivo näkyy, siitä miinusta. Hyvää työtä kuitenkin.

Turtana
Aivan mahtava idea ja toteutus hieno, sitä lukuunottamatta, että tuo musta olisi voinut harmaantua ja lopulta haalistua kokonaan pois siinä Taikaviitan kohdalla, kuten Kreach sanoi.

Kultu_Kimallus
Kiva kuva. Taikaviitta piiretty ihan hyvin, mutta sormet ovat aika oudonnäköiset. Hauska idea leikata Taikaviitta eriliselle paperille.

Hyviä töitä kaikki, mutta en ole vielä päättänyt ketä äänestän, pitää miettiä vielä..
Kääk13
Hulppeeta!
Miten musta aina tuntuu, että näihin kisapiirroksiin paneudutaan enemmän kuin niihin, joita lähetetään muuten vaan fanart galleriaan....

Perinteinen mielipide kaikista kuvista:
akuankka1313: Kuten olen useaan otteeseesn sanonut, pidän tyylisi omaperäisyydestä ja sen italialaistyylisestä lennokkuudesta. Taustahahmot ovat hauskoja ja tutun näköisiäkin. Lienet ottanut jokusen jostain Carpin sarjiksesta.
Kokonaisuus toimii mielestäni ihan hyvin ja vitsi välittyy katsojalle helposti.

Aku Vankka:
Lainaus:Hmm... Mielestäni tuo Aku Vankan kuva muistuttaa hieman Ankkalinnakkeen puolella olevaa kuvaa.
Samaa mieltä kanssasi, Bomber. En kuitenkaan ala motkottamaan. Olisihan kuva voitu kopsata jostain taskaritarinastakin. Se nyt on ihan normaalia. Oman idean keksiminen vain antaisi lisäpisteitä.
Ihan hauska puuväri(?)työ. Omalla idealla vain pärjäisit ainakin mun pistesijoillani paremmin.

Peetukka: Tässäpä on hauska ja iloisuutta huokuva kohtaus. Tämäkin työ on piirretty síllä italialaisella lennokkuudella, josta kovasti pidän ja se pukee kuvaa loistavasti. Yksityiskohtiinkin olet panostanut ja siitä selviää, että olet paneutunut työhön tosissasi. Tiedän, että puuväritys ei ole edukseen tietokonenäytöllä, muttei se juurikaan haittaa. Tee tällaisia fanart galleriaasikin.

Turtana: Heti ensimmäisenä silmiini pisti tunnelmallisen sävykäs väritys. Onko se vesiväriä?
Oli mitä oli, käytät värejä taidokkaasti. Kokonaisuus on tuotu hyvin esiin ja Akun ja Taikaviitan luonteenerilaisuus tulevat selvästi näkyviin. Kuitenkin olisit saanut värjätä Akun sävykkäämmin. Kaipasin jotain samaa kuin Kreachkin.

Kultu_Kimallus:
No, niin, saatiinpa tämäkin mukaan. Ja oikein näpsäkästihän kuva on toteutettu.
Onko tosiaan niin, että olet leikannut Taikaviitan erilliselle paperille? Jos on niin hyvä idea. Muut eivät ole tainneet käyttääkään. Arvaan varmaan oikein, jos sanon taustan olevan värjätty vesivärein?
Kuvassa on mielestäni hyvä talvinen tunnelma, eikä se tuon enempää taustaa olisi tarvinnutkaan.
Mä ainakin voin sanoa puijjamaatta, että pidän kuvastasi ja sen tunnelmasta.

Kääk13:
Lainaus:Kääk13:sta piirrosten ideat ovat yleensä aika köyhiä.
Tämä huvitti. :D Kanssasi täysin samaa mieltä, Bomber.

Lainaus:En tiedä olenko erityisen tyhmä, mutten oikein tajunnut Kääkin piirrosta.
Älä välitä Kreahc.
Jotain tällaista odotinkin.
Kuvani "sanomaan" on turha yrittää päästä sisään, jos ei ole lukenut jotain näistä tarinoista. Kun ne lukee, niin piirrustuksestani pitäisi saada enemmän irti.

Pakko sanoa, että kisassa on todella kova taso.
Nyt tuskin on enää uusia kisatöitä tulossa?
Uskallan siis äänestää. Hmm... mutta ketä? Siinäpä vasta pulma.
Bomber
Hmm... Mielestäni tuo Aku Vankan kuva muistuttaa hieman Ankkalinnakkeen puolella olevaa kuvaa, eli tätä tässä.
http://ankkalinnake.org/fadeo.php

Mielestäni joukon parhaan piirtotyylin omaa ehkäpä Kääk13. Hänen piirrostensa ideat ovat kuitenkin yleensä kovin köyhiä, tämä yllätti iloisesti.

Turtanalla on loistava idea kuvassaan. Lisäksi hahmot ovat selkeitä ja asennot kohdallaan. Kuva toimii hyvin ilman yksityiskohtia.

Kappas, Kultu_Kimallus tulikin vielä mukaan jälkijunassa. Hieman jäykkä Taikaviitta, mutta ideassa Mustakaapu-kisan voittajan piirroksen piirteitä.

Kolmas ääniehdokas..
Mikko M
Kääk13:
Tunnelmallinen väritys ja onnistunut sommitelma. Värien räikeys vie hieman tunnelmaa, mutta toisaalta se tuo nostalgisuutta. Piirros on mielestäni vähintään kolmen parhaan joukossa.
akuankka1313:
Työn suurin vahvuus on Martinan ja Carpin tarinoissa esiintyvät hahmot (toisin sanoen työn sisältö ja idea). Parhaiten vitsi aukeaa tietenkin niille, jotka ovat lukeneet ne tarinat, joissa hahmot esiintyvät. Myös Carpin ja Martinan erot tulevat ilmi vaikkei heidän tyylinsä täysin tulekaan esille (tosin Carpikadun hahmot ovat Chendin luomia vaikka Carpi todennäköisesti suunnittelikin niiden ulkonäön). Piirrustuksena työ on myös tunnelmallinen ja selkeä. Suurin ongelma on siinä, että Taikaviitta ei tunnu sulautuvan joukkoon hahmona (piirros ei tunnu Taikaviitta-tyyliseltä). Yhtä hyvin Taikaviitan tilalla voisi olla vaikkapa Aku itse. Piirros ei kuitenkaan ole huono.
Aku Vankka:
Hm, näyttää hieman rakeiselta. Piirroksen suurin ongelma on viivojen epäselvyys. Työssä on kuitenkin muutama upea yksityiskohta sekä selkeä idea.
Peetukka:
Selkeäviivainen ja pirteä piirrustus. Vaivaa on selvästi nähty ja työ on tehty vakaalla kädellä. Selvää kärkiporukkaa.
Turtana:
Selkeä ja visuaalisesti symbolinen työ. Tämänlaisia kansikuvia näkee supersankarisarjakuvissa. Oma ääneni lankeaa tälle piirrustukselle.
Kultu_Kimallus
Tämä on kyllä kaikista tunnelmallisin piirros näistä ehdokkaista. Lumihiutaleet ovat hienoja ja piirroksessa on taiteellisuutta. Ääneni menee kuitenkin Turtanan työlle.
akuankka1313
Skanneri teki omalla kohdallani taas tepposet. Pitäisiköhän seuraavalla kerralla koittaa tietokoneella väritystä? No joo, vaikka oma piirrokseni olikin koko joukon hirvitys, niin löytyi porukasta silti hyviäkin kuvia.

Kääk13: Piirrostyylistäsi on tullut selvästikin itselleni mieleisempi. Köyhänpuoleisesta ideasta huolimatta piirrokset ovat aivan loistavat. Hieman ehkä vinkerot, mutta mielestäni se vain korostaa tunnelmaa.
akuankka1313: :( :- :'(
Aku Vankka: Sekavanoloinen työ, ja epäselvä väritys antavat miinusta, niinkuin Bomberin mainitsema mahdollinen kopioiminenkin. Idea oli kuitenkin ihan ok, ja selkein muista.
Peetukka: Minä sitten pidän tästä! :D Ihanan veikeä, sympaattinen ja iloinen! Selvästikin olet panostanut työhösi, taustan kerrostalot, pilvet, kadut ja muut yksityiskohdat kun ovat niin huolella piirrettyjä! Selvä ääniehdokas.
Turtana: Väritys on parhainta tässä piirrustuksessa. Idea oli sellainen "perus" ja hahmot hyvin piirrettyjä, mutta minulle ehkä liian räikeä piirrustus.
Kultu_Kimallus: Todellakin, tunnelmaa löytyy. Työ on myös teknisesti moitteeton, mutta hieman yksitoikkoinen. Lisäksi en oikein tajunnut ideaa. Sormet näyttävät omituisilta...

Kisapiirrokset paranevat kerta kerralta. Tällä kertaa en kuitenkaan jahkaile enempää, vaan äänestän heti.
Kultu_Kimallus
No niin, siis kaikille selvennykseksi en ole leikannut taikaviittaa erilliseltä paperilta vaan kaikki on ollut alusta asti samalla paperilla ja taustassa olen käyttänyt tussia (joka loppu tosini hieman kesken) enkä suinkaan vesivärejä, vaikka siltä se varmaan näyttää. Ja niin, sormiin en ole tyytyväinen itsekkään, kumitin ne varmaan viisi kertaa, mutta annoin sitten olla.

Kaikki työt ovat omalla tavallaan hienoja, ja olen kahden vaiheilla ketä äänestän. ;D
Turtana
Nonnih, nyt tulee pientä kommenttia tästäkin suunnasta!

Kääk13: Kuva on juuri niin tyypillisen Kääkmäinen, eli tosi erinomainen! Jotenkin huolellisen vapaasti toteutettu, ja väritys tarkkaa. Tuo kuu tuolla taivaalla on tosin vähän kumma ;D
akuankka1313: Tunnelma on mukavan hämmentävä, samalla vähän kuivan pölyinen. Puiden jäykkyys tekee koko kuvasta vähän jäykähkon, mutta muuten kyllä eloisasti piirretty. Pari tuttua hahmoa tuli tunnistettua.
Aku Vankka: Kuva on väritystä lukuun ottamatta selkeä. Miinusta tosin aiheuttaa se, mikä täällä nyt on mainittu pariin otteeseen. Oma idea olisi aina parempi.
Peetukka: Hurjan iloinen kuva, hyvä! Taustaan on selvästi panostettu, se on hyvin onnistunut.
Kultu_Kimallus: Viehättävä kuva, lumisade on erityisen onnistunut. Myös värityksestä pidän kovin. Käsistä olen samaa mieltä kuin aa1313.

Ja omasta kuvastani vielä. Itse olen siihen osittain tyytyväinen, osittain en... Olen kuitenkin kiitollinen saamastani palautteesta. Lainaus käyttäjältä: Kääk13Heti ensimmäisenä silmiini pisti tunnelmallisen sävykäs väritys. Onko se vesiväriä?
Ei ole! :) Käytän värittämiseen useinmiten copic-tusseja, niin myös tässä. (Tosin olen tehnyt rauhansopimuksen myös puuvärien ja vahaliitujen kanssa.) Lainaus käyttäjältä: KreachMuuten kuva on erittäin hieno, paitsi värit olisivat voineet olla mustat Akun kuvassa ja pikkuhiljaa haalentua Taikaviittaan, eikä noin räikeästi musta-valkoinen.
Ajatella, tuota en tullut ajatelleeksikaan. Pakko myöntää, että erinomainen ajatus. Ehkä hyödynnän sitä vielä jossain tulevassa piirustuksessa!
Kurmeloinen
Kommentoinpa minäkin nyt näitä toinen toistaan hienompia kuvia!

Kääk13: Täytyy myöntää lukeutuvani niihin, joille kuva ei valitettavasti täysin avaudu. Tiedän kyllä henkilöiden yhteyden toisiinsa, mutta siihen se sitten jääkin..vaikka Taikaviitasta kovasti pidänkin, en ole sen enemmän perehtynyt asiaan, eli en ole lukenut taskareitakaan kovin innokkaasti. Mutta pöh, pöhpöh, mitä pienistä, kuvaahan tässä katsotaan ja teknisesti se on hieno! Värit ja varjostukset toimii, ja kuvasta välittyy öinen fiilis.
akuankka1313: Voih, nyt alkaa jo nolottamaan, kun ei nämä teidän kuvat aukene minulle. Hehe. Mutta ei se mitään. Pidän todella paljon tyylistäsi, se kehittyy aina vain paremmaksi. Kuvassa on mukava tunnelma.
Aku Vankka: Ihan hieno kuva. Mutta nyt on otettu kyllä liian räikeästi mallia toisesta kuvasta. Tuo lepakkovalo Akun lakilla on hauska lisä.
Peetukka: Mahtavan iloinen kuva, sekä kivat värit. Pidän tyylistäsi.
Turtana: Voi perhana. Nyt on todella hieno väritys, kuvasta muuten puhumattakaan. Kyllä se käsinväritys on paljon parempi, kuin koneella tehty(varsinkin kun osaa). Idea on myös hyvä. Tämän kuvan myötä todella haluan hankkia nuo copic-tussit. ...kyllä kaitaalaiset homman hoitaa. ;)
Kultu_Kimallus: Kiva kuva, ja pidän värityksestä. Nuo lumihiutaleet ovat oiva lisä.

Harmipa vaan, etten taas itse saanut kuvaa aikaiseksi määräaikaan mennessä.
Pahoitteluni myös siitä, että jotkut kuvat eivät täysin auenneet minulle, olen kai niin yksinkertainen tyyppi, pitää olla kuva jossa lukee isolla "TÄMÄ ON SE TAIKAVIITTA" ;D
akuankka1313
Onnea voittajalle! Turtanasta on näemmä tullut uusi Kurmeloinen, ja Kääkistä ikuinen kakkonen.
Seuraavaa kisaa pystyyn vain! Tällä kertaa toivoisin kerrankin sitä Mikkiä...
Bomber
Minun mielestäni erittäin epäreilusti eräiden osalta äänet jakautuivat. Akuankan kuva olisi kyllä ansainnut saada ainakin yhden sijasta. Onnea Turtanalle, putki jatkuu.
Aku Vankka
Tuota... äänestyksessä on kyllä jotain vikaa, en mä sillä hirvityksellä ole voinut kolmanneksi tulla, täysin mahdotonta :o Joo, itsekin toivoisin Mikkiä aiheeksi, mutta tällä hetkellä olisi ajankohtaisempaa laittaa aiheeksi jokin jouluinen, onhan huomenna joulukuun ensimmäinen päivä.
Mutta onnea Turtanalle again!
EmRA
Äs, en kerennyt äänestämään.. Kääk13 olisi saanut ääneni
Aku Vankan kanssa samaa mieltä, Jouluinen teos.
Tai ehkä Aku Ankka nykypäivässä? Rosanhan tarinat sijoittuvat 50-luvulle,
Akuhan olisi melko vanha jo.

Mutta juu, onnea Turtanalle!
Kreach
Lainaus käyttäjältä: EmRAÄs, en kerennyt äänestämään.. Kääk13 olisi saanut ääneni
Eli äänet olisivat menneet tasan...
Juup, onnea Turtanalle! Hieno piirros, mutta äänestin silti italiaistyylistä Kääkin tekelettä.
Sivuja: 1