Kirjoittaja
Aihe: Piirustuskisa 8
(40 viestiä)
Rosa fani
Piirustuskisa 8
Viesti 16 -
14.02.2009 klo 09:12:38
Minäkin aion osallistua ensimmäistä kertaa. Kuvakin on jo miltein valmis.
Turtana
Piirustuskisa 8
Viesti 17 -
14.02.2009 klo 13:49:53
Jesh! Viimeinkin sain kuvan valmiiksi, ja lähetinkin sen juuri (enää ei ole vaaraa, että Kultu tulisi repimään sen..). Poikkeaa aika paljon edellisistä töistäni, halusin kokeilla jotain uutta.
Joo ja sellaista sanottavaa vielä! Jos ette vielä ole aloittaneet piirtämistä/maalaamista/miten ikinä aiottekaan kuvanne toteuttaa, kannattaa ryhtyä toimeen hyvissä ajoin, ettei tule kamalaa kiirettä. Aikaa kyllä on vielä ihan reilusti, ajattelin vain varoitta.

EmRA
Piirustuskisa 8
Viesti 18 -
15.02.2009 klo 13:06:43
Äh, kadotin alkuperäisen luonnokseni!
Enkä jaksa ruveta sitä etsimään..
Uusiksi sitten vain. Taidan itsekkin kokeilla vaihteeksi noita copicceja, konevärityksessä kun menee ikuisuus.
EDIT:nvm found it.
//Arvatkaa kuka meni väsymyksessä tussaamaan työtänsä ja pilasi sen. Potuttaa.
Saattaa taas mennä tiukoille, nyt kun ei piirtäminen millään onnistu, ja kun olen ma-pe isälläni.
Ei huudeta -Ylläpito
//Tai tuplapostata, kiitos. -July

Kääk13
Piirustuskisa 8
Viesti 19 -
15.02.2009 klo 19:40:02
Älä ole moksiskaan. Enhän mäkään ole vielä edes aloittanut. :)
Parhaat piirrokset tehdään silloin kun niihin fiilis riittää, ei itseään pakottamalla.
Pienen inspiraation vallassa piirtäminenkin sujuu kuin vettä vaan... :D
P.S. Varmistan tällä viestillä osallistuniseni kilpailuun.
Parhaat piirrokset tehdään silloin kun niihin fiilis riittää, ei itseään pakottamalla.
Pienen inspiraation vallassa piirtäminenkin sujuu kuin vettä vaan... :D
P.S. Varmistan tällä viestillä osallistuniseni kilpailuun.
Rosa fani
Piirustuskisa 8
Viesti 20 -
17.02.2009 klo 16:05:40
Nyt on minunkin kuvani jo lähetetty ja ihme kyllä olen melko tyytyväinen tuloksen.:)
Aika kauan kuvan valmistuksen tosin meni, sillä en ole vähään aikaan paljoa piirrellyt.
Aika kauan kuvan valmistuksen tosin meni, sillä en ole vähään aikaan paljoa piirrellyt.
Salwer1st/
Piirustuskisa 8
Viesti 21 -
17.02.2009 klo 16:39:58
Oma työnikin lähti juuri. Tuli vähän huonompi kuin tuosta PK seiskan työstä siis jäljellisesti, mutta vitsillisesti parempi. Toivottavasti pidätte siitä vitsistä, minkä kuvani kätkee.
//Pakko dubata... July yhdistää, kaip?
Tein kuvalleni siis viime hetken vaihdon. En laittanut menemään puuvärityötä vaan muokkasin hiukan. Eli työni varmaan tulee herättämään huomiota. Ihan vain väliaikatietona. Enpä kerro vielä miten muokkasin.
//Jep. -July

Kreach
Piirustuskisa 8
Viesti 22 -
20.02.2009 klo 18:04:31
Itse en taaskaan ehtinyt piirtää, mutta äänestystä odotan jälleen innolla.
Kultu_Kimallus
Piirustuskisa 8
Viesti 23 -
22.02.2009 klo 13:26:57
Kuvani ei vielä ole aivan valmis, mutta toivon että ehdin kuitenkin sen tänään lähettämään, tosin tulee hieman kiire. Työni on kyllä ollut aikamoinen katasrofi, sillä ensinnäkin paperin reuna tuli vastaan liian nopeasti ja jouduin liimaamaan lisäpaperia, ja sitten tussauksen jälkeen kun kumitin lyijykynän jälkiä pois se repes, toivottavasti nuo eivät näy skannatetssa :-
EmRA
Piirustuskisa 8
Viesti 24 -
22.02.2009 klo 14:58:27
Pitikin mennä pilaamaan se aiempi työ..
Nyt kun tänään ei ole mitään kiireitä.. prepare for the ultimate yhden päivän työ.
Edelleen, ei huudeta -Ylläpito
Nyt kun tänään ei ole mitään kiireitä.. prepare for the ultimate yhden päivän työ.
Edelleen, ei huudeta -Ylläpito
Salwer1st/
Piirustuskisa 8
Viesti 25 -
22.02.2009 klo 15:30:58
Jaa niin. Tänäänhän on jo viimeinen päivä osalistua. Oma työnihän lähti matkaan aikoja sitten. Toivottavasti Jukka saa äänestyksen aikaan tällä kertaa jo puoltayötä aiemmin ;). Onnea kaikille kilpailuun!
EmRalla taas vaihteeksi kiire :D.
EmRalla taas vaihteeksi kiire :D.
Kääk13
Piirustuskisa 8
Viesti 26 -
22.02.2009 klo 15:50:27
En nyt milläänlailla halua lesoilla,(mutta lesoampa silti ;D) että itse piirsin ja väritin oman työni puolessa tunnissa.
Sellainen fiba vain pääsi käymään, että lähetin ensin vahingossa väärän version ja jouduin lähettämään parannellun uudelleen. Toivottavasti se, joka näitä äänestyksiä pistää pystyyn, on huomannut erheeni ja lähettää kisaan oikean työn.
Vaikka jos kämmi käy, niin ei siinä niin paljon väliä, että koko kisa pilaantuisi...

Nuno
Piirustuskisa 8
Viesti 27 -
22.02.2009 klo 16:00:46
Unohdin työn piirtämisen. Enkä nyt ehtinyt osallistumaan. Mutta on kiva katsella muiden töitä.
Kaikille onnea kilpailuun. :)
Kaikille onnea kilpailuun. :)
Kultu_Kimallus
Piirustuskisa 8
Viesti 28 -
22.02.2009 klo 16:48:37
Kuva lähti nyt, mutta unohdin liittää ensimmäiseen kuvan :-[ (taas vaihteeksi). Onneksi huomasin sen tällä kertaa itse ja lähetin uuden sähköpostin ja sieltä pitäisi se kuva varmasti löytyä :)
EmRA
Piirustuskisa 8
Viesti 29 -
22.02.2009 klo 18:25:52
Nuno, vielä ehtisit reippaasti jonkun nopean hutaisemaan.
Itse aloittelen nyt tussausta, saan värityksen valmiiksi ehkä nippa nappa yhdeksältä.
Tässä sitä taas nähtiin, kuinka hyvin osaan ottaa vastuuta asioista.
Taino, näinhän se pitkittyi nimenomaan vastuunotosta, väsyneenä kun yritin tussata työni.
Kuitenkin aika säälittävä esitys, varsinkin kun ottaa huomioon kuka keksi aiheen..
Piirrosjälkenä olen kuitenkin tähän suht tyytyväinen, nyt kun vielä ehtisi kunnolla värittämään..

Viesti 30 -
22.02.2009 klo 18:30:03
Jaa-a, olen iloinen, että Kultu hylkäsi ensimmäisen kuva-ideansa... Ja voin sanoa, että se, jonka hän nyt on lähettänyt, on todella onnistunut (tai ainakin luonnosvaiheessa oli).
Ja omasta kuvastani huomasin sellaisen kömmähdyksen, että se on enemmän päätön kuin mahdoton... Mutta ei kai sillä ole väliä.
...Onnea kaikille!
Ja omasta kuvastani huomasin sellaisen kömmähdyksen, että se on enemmän päätön kuin mahdoton... Mutta ei kai sillä ole väliä.
...Onnea kaikille!