Keskustelujen arkisto

Sivuja: 1
Kirjoittaja

Aihe: Roope-setä 1/09

(3 viestiä)
Fauntleroy
Jepjep. Tästä alkaa 12-osainen Roope-sedän jokakuukautinen arvosteluputki. Taskarien arvostelijoita täällä on jo ihan tarpeeksi enkä itse ainakaan halua lisätä sitä. Nykytaskarit ovat muutenkin varsin kehnoja (viime kuukausien DoubleDuck on ollut poikkeus) eikä muutenkaan intoa taskarin arvioimiseen ole. RS on kuitenkin viime vuonna ollut se laadukkaampi julkaisu ja muutenkin se on jäänyt vähän Aku Ankan ja Taskarin varjoon. Yksisivuisia ei arvostella mutta niistä tulee lisäpisteitä jos ne ovat laadukkaita. Helmikuun puolella ollaan, joten tämän kuukauden lehden arvio tulee vielä tänne tämän kuun aikana, että päästään maaliskuussa oikeaan järjestykseen. Arvio tulee muutamien päivien sisässä lehden ilmestymisestä (tai sitten ei). Kommenteja pyytäisin, sillä tämä taitaa olla vasta kolmas arvioni. Laitan joka arvioon linkin Inducksiin, josta kukin voi halutessaan katsoa ns. nippelitiedot. En näe, että ne pitäisi laittaa tähän. Arviohan se tärkein on. Mutta, mitäpä tässä enempää turisemaan, vaan heitätään arvostelu vuoden 2009 ensimmäisestä ropsusta.

RS 1/09

Roope-setä ja suodatinkasvit
Vuoden aloittaa kaksikon Cimino & Gottardo työstämä sarja. Saasteita käsittelevää tarinaa olenkin toivonut ja useimmiten ne ovatkin hyviä. Alku on perinteinen ja usein nähty kaava toistuu. Tämän kangertelun jälkeen tulee onnistunut Akun yksinpuhelukohtaus. Se on nerokas ja hauska ja kaiken lisäksi oli täysi yllätys minulle. Loppua kohden kaavamaisuuteen sorrutaan jälleen, ja viimeiset sivut ovat valitettavan ennalta-arvattavia. Roope menee liiallisuuksin-idea on turhankin kulunut ja käytetty mutta Cimino on päättänyt hyödyntää sitä. Idea on hieno, mutta tämä on turhan usein nähty kuvio. Cimino-asteikolla melko heikko juttu. Ei huono, mutta jotain uutta olisin kaivannut.

Aku Ankka ja lampun henki
Kirjoittaja Mognato on melko uusi nimi vaikka tekijän tarinoita on jonkin verran nähtykin. Yksi hyvä dekkari muistuu mieleen mutta ei siitä sen enempää... Tämänkin alku on turhan perinteinen. Hauskuus ja jännitys puuttui täysin. Ideakin on köyhä ja lopussa esiintyvä lampun henkin on mitäänsaamaton. Loppu jää turhan auki eikä se toimi. Aku häviää ja juostaan henkeä pakoon aavikolla. Turha täytejuttu joka ei iskenyt. 6

Moby Ankka: Yllättävä ennustus
Ankport-sarja on edennyt jo osaan numero 11. Niistä saamme "nauttia" jatkossakin, sillä sarjasta on julkaisematta vielä kahdeksan osaa. Näiden tarinoiden taso on laskenut tasaisen varmasti. Tarinassa on runsaasti kohtia, joiden tarkoitus on ilmeisesti olla hauskoja mutta minusta ne olivat lähinnä huonoja yrityksiä. Jonkin sortin ovelaa juontakin tässä oli yritetty - siinä kuitenkaan onnistumatta. Tonttulan pitäisi olla kai sympaattinen hahmo mutta lopulta hänkin saa potkun takamukselleen. Ludwig von Kvak ei ole enää yhtä räiskyvä ja häijy keinottelija kuin ennen. Tyhjäntoimittaja voisi olla osuvampi sana. 6-

Kokonaisuus
Juuri sanoin, että ropsu on laadukkampi kuin taskari. Tämän numeron perusteella ei ainakaan. Yksisivuisista (ja yhdestä kolmisivuisesta) ei sen enempää mutta dekkari oli niin hyvä, että laitoin yhden neljäsosan kokonaisuuteen. Dekkari on onnistunut silloin kun vastaus pitää katsoa (kuten tässä tapauksessa). Tietotoimistosta toinen neljäsosa lisää, koska siinä oli kunnon kysymyksiä, eikä mitään "koska ensimmäinen ropsu ilmestyi?"-kysymyksiä. Jopa tulossa olevista julkaisuista kerrottiin ja Kumi-Kallestakin oli oikein kunnolla asiaa. Tietotoimistot ovat ropsun suola. Näin se on. Vuoden ensimmäisen ropsun keskiarvo paljastuu...7.
Kreach
Kiva, hyvä arvostelu. Muista kuitenkin, että kannattaa tehdä juuri tälläisiä vähän pitempiä arvosteluja tänne, koska ropsulle on oma aiheensakin ja sinne voi ne pikkuarvostelut tehdä.

En omista tuota Ropsua, joten itse arvioista en voi sanoa juuta en jaata. Odotan tuota Taikisspecial -arvosteluasi, kun nyt olen itsekin arvioinut sen. Keskiarvoksi tuli 8, 7½ ja 7½ arvioilla 7,67. Toki sinä käytät varmaankin samaa arvosteluasteikkoa, kuin AA -aiheessakin? Eli 4-10 neljäsosa-arvoilla? Kun itse käytän 4-10 ilman neljäsosia näissä Ropsu ja taskaritarinoissa ja se keskiverto on 7½ - eli puolipistetta parempi kuin akkarin keskivertosarjat. Eli onko asteikkosi keskiverto/keskinkertainen/normaali arvosana se 7, niinkuin kaiketi aa -aiheessakin?

Mutta hyvä "projekti", toivottavasti jaksat vetää loppuun asti.
Kreach
Lainaus käyttäjältä: FauntleroyHelmikuun puolella ollaan, joten tämän kuukauden lehden arvio tulee vielä tänne tämän kuun aikana, että päästään maaliskuussa oikeaan järjestykseen.
Hmm. Täytyy sanoa, että mielenkiintoinen arvosteluputki. :D Noei. Kysyisin siis että milloin seuraava arvio tulee?
Sivuja: 1