Keskustelujen arkisto

Sivuja: 1 2 3
Kirjoittaja

Aihe: Paras bändi/biisi

(33 viestiä)
Anonymous
Tällä hetkellä lempiyhtyeen paikkaa taitaa pitää itävaltalainen death/black-pumppu Belphegor, mutta lempikappale atm on CMX:n Isohaara.

"Perkeleitä hornan kulki
väentorin tungoksessa
myytävänä koko aika ja iäisyys."
jarski
Paras noista on Nightwish. Lordikin on hyvä.
Anonymous
Vastasin jokin muu rock/heavybändi, mikään nuista listalla olevista ei ole oikein suosikkeja.

Suosikkibändini on Amerikkalainen rockyhtye Linkin Park. Osaan lähestulkoon yli puolista heidän biiseistään ainakin 70 % ulkoa. Ei sentään, yhtye ei ole vielä hajonnut, vaikka Fort Minor on sooloillut jo albumillisen ja samoin on tekemässä solisti Chester. Linkiniltä tulossa wikipedian mukaan uusi albumivuoden 2007 aikana.

Toinen suosikkini on Bullet for My Valentine ja pidän myös kovasti suomalaisesta Bleakista. Bleak'hän esittää Jadesoturi-leffan tunnusbiisin, mutta tiesin ja fanitin bändiä jo ennen tätä biisiä. Lisäksi pidän myös Apulannasta ja Himistä.
Bomber
1. Lordi - Would you love a monsterman?
2. Green Day - American Idiot
3. Nigthwish - Nemo
4. Technicolour - All My Life
5. The 69 eyes - Never say die
6. Sonata arctica - Fullmoon
7. Negative - In my heaven
8. Green Day - Wake me up when septetember ends
9. Lordi - Hard Rock Hallelujah
10. The Crash - Star
11. YUP - Meitä odotellaan mullan alla
Barksi
Tällä hetekellä tulee kuunneltua lähinnä Sonata Arcticaa ja Iron Maidenia. The Scorpions toimii myös. Musiikin suhteen olen kyllä melko kaikki ruokainen, tosin muuan Antti ei iske, ei sitten millään.
Jukka
Omiin suosikkibändeihin lukeutuu Iron Maiden, Thundestone ja Lordi.

Lisäksi tulee kuunneltua Sonata Arcticaa, Kissiä yms. rockia ja heavyä laidasta laitaan.
TKal
Viime aikoina on tullut kuunneltua eniten Metallican Black Albumia. Loistava levy!
...vaikka toki pidän edelleenkin myös konemusiikista ;)
Hupu
En oikein voi nimetä yhtä hyvää bändiä kun niitä on niin monia, mutta tässä pari lempi biisiäni. Eikä ole missään järjestyksessä.

Iron maiden - Weekend warrior
Iron maiden - Fear of the dark
Iron maiden - Run to the hills
Bon jovi - Have a nice day
Fergus
Tällä hetkellä kuuntelun alaisena lähinn tuolta alternative/indie puolelta Muse, Modest mouse, Rage against the machine.

Edith täti//
Ja parhaita biisejä:
Muse: Exo-politics
Modest Mouse: Dashboard
Rage against the machine: Guerrilla radio, Sleep now in the fire
Mutta kyllä se noista vaihtoehdoista Antti on ;)
Anonymous
Yö on nuista bändeistä paras, mutta biiseistä ei voi valita oikein parasta.
ArpinLusene
Paras bändi on Iron Maiden /,,/ ja paras piisi... hhm, monia ;)
Bomber
Sain just kuulla Musesta! Ihan sairaan hyvä!
http://www.youtube.com/watch?v=64wBgV62IKA
Kurmeloinen
Lainaus käyttäjältä: BomberSain just kuulla Musesta! Ihan sairaan hyvä!
http://www.youtube.com/watch?v=64wBgV62IKA

Ootkos kuullu Knights Of Cydonia -biisiä? Jännä biisi mielestäni..noh, muuten ehkä Muse ei ole minun musiikkiani, mutta tästä biisistä pidän.
jojo3
Itselläni on neljä lempibändiä. Ne ovat AC/DC, Metallica, Megadeth ja Led Zeppelin.
Ihan meneviä bändejä ovat Iron Maiden, Guns N' Roses, KISS, Nirvana ja vaikka mitä muita.
Eli tälläisen raskaan rockin/hevin kuuntelija olen.

Voisin listata jokaiselta neljältä lempibändiltä pari kuuntelemisen arvoista biisiä:

AC/DC - Back In Black
AC/DC - Thunderstruck
Megadeth - Hangar 18
Megadeth - Holy Wars...The Punishment Due
Metallica - Master of Puppets
Metallica - For Whom the Bell Tolls
Led Zeppelin - Black Dog
Led Zeppelin - Kashmir

Siinähän nuita. AC/DC:n kappaleet ovat varmaan muutenkin tuttuja. Led Zeppelinin biiseistä oli hankala valita kaksi, niitä hyviä kun on niin paljon.

Lainaus käyttäjältä: KurmeloinenOotkos kuullu Knights Of Cydonia -biisiä? Jännä biisi mielestäni..noh, muuten ehkä Muse ei ole minun musiikkiani, mutta tästä biisistä pidän.
Jooh, samalla linjalla. Niitä ainoita mukiinmeneviä Musen kappaleita. Muuten en bändistä tykkää.
Sininthecity
Niitä on aika paljonkin. Musiikki maku vaihtelee niin että hatusta pitää pitää kiinni.
Nyt olen kuitenkin jo pidemmän aikaa kuunnellut suomenkielistä punk/rock ja folk musiikkia.
Juice Leskisen tuotanto nyt ainakin. Suomen kansallisrunoilija ehdottomasti.
Juicen biiseistä mainittavia ovat mm. Juankoski here I come, Marilyn, Syksyn sävel, Myrkytyksen oireet ja vaikka kuinka monta muuta!
Myös toinen vahvasti suomalaisiin vaikuttanut Irwin Goodman.
Parhaimpia biisejä ovat Vain elämää, henkipatto, punaportin blues, haistakaa paska koko valtiovalta, tyttö tuli ja taaskin vaikka kuinka monta muuta.
Hassisen kone ja muutkin Ismon bändit ja sooloura. Biisejä: Odotat?!, Karjalan kunnailla, muoviruusuja omenapuissa.

Tähän voisi vielä lisätä Eppu Normaalin ja niiltä monen monta biisiä, Klamydia, sleepy sleepers.
Enkä oikein osaa sanoa parasta. Se riippuu niin kovin tunnetilasta.
Sivuja: 1 2 3