Lainaus käyttäjältä: VinceMitkäs niiden nimet olivatkaan?
Poliisien nimet ovat Dupond ja Dupont ja hauskaksi heidät tekee heidän puhetyylinsä. Esimerkiksi Dupond sanoo jotain ja sitten Dupont sanoo saman asian hiukan eri tavalla. Mutta joo, itsekin pidän Tintti -sarjakuvasta paljon, löytyy muutama albumi kotoa ja melkein kaikki albumit olen lukenut. Mulla oli yhdessä vaiheessa tavoitteena kerätä nuo kaikki albumit, mutta se jäi vähän taka-alalle, kun ankka-villitys iski ja aloin keräämään Akkareita. Nyt voisi palata nuihin aikoihin ja jatkaa kyllä tuota Tinttien keräämistä. Tintti -sarjakuvasta mielenkiintoisen ja hauskan luettavan tekee erilaiset seikkailut sekä henkilöhahmot. Erityisesti Tuhatkauno kuuroutensa sekä Kapteeni Haddock kiivaan luonteensa ja "Turskatin" huutojen takia saavat sarjakuvasta hauskan ja humoristisen, unohtamatta tietenkään itse Tinttiä ja hänen koiraansa Milouta sekä koko porukan yhteisiä seikkailuja. Parhaat albumit ovat Yksisarvisen salaisuus sekä tämän jatko-osa Rakham Punaisen aarre, joissa ensikertaa lukiessani tunsin oikeasti jännitystä ja odotin jännityneenä mitä seuraavaksi tapahtuu. Huumorin osalta jälkimmäinen on kyllä ihan paras. Tuhatkauno kun on kuuro niin hän ei kuule oiken, mitä hänelle sanotaan, mistä sitten Haddock ärähtelee aina. Tuosta löytyy myös Haddockin parhaat sanomat kommentit, joille ei voi muuta kuin nauraa, ihan oikeasti: "Tintti, ruumassa on Helvetin kone!" sekä tämä, jossa Tuhatkauno kysyy Haddockilta "Minne Tintti meni?" johon Haddock vastaa "Meni kukkia keräämään." ja johon Tuhatkauno sanoo, kun kuulee väärin "Ai, meni veneen tuhtoa peräämään." ;D Suosittelen lukemaan kyseisen albumin.
Sivuja:
1
2
Kirjoittaja
Aihe: Tintti
(19 viestiä)
Mattiii
Tintti
Viesti 16 -
02.03.2010 klo 11:49:49
Lily
Tintti
Viesti 17 -
26.04.2010 klo 21:04:33
Ah Tintit... luin näitä ihan taaperona, kiitos isäni, joka päätti lukea minulle mielummin Tinttejä ennen Aku Ankkaa. Siitä lähtien olen digannut todella paljon, ja lukenut kaikki vanhat albumit ihan kuluneiksi, tosin tässä puolen vuoden aikana en ole varmaan jostain syystä avannut yhtään albumia... on ollut niin paljon puuhaa. Se on oikeastaan sääli, sillä nämä ovat ehdottomasti ansainneet paikkansa sarjakuvien parhaimmistossa. Siitä en kiistele. Herge oli jonkin asteen luova nero. Hahmot ovat hienoja, ja juonet kulkevat joissain albumeissa, vaikka en pienenä kaikkea ihan tajunnutkaan.
Ankka313
Tintti
Viesti 18 -
27.04.2010 klo 17:58:20
Tintti-fanit, lukekaahan taskari 296 ;)
Akuhullu97
Tintti
Viesti 19 -
28.04.2010 klo 15:39:41
Juu, on kyllä kertakaikkiaan hauska tarina tuo.. Tinttikin on aivan itsensä näköinen. :D
Sivuja:
1
2