Batman Suomessa
Bat-historiikki Osa 2


<- Edellinen osa     Seuraava osa ->
 
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
 
BAT-SARJAKUVAT SUOMESSA
 
2. Lepakko 1950
 
Suomen ensimmäinen bat-lehti oli Lepakko, jota julkaistiin ainakin 5 numeroa vuonna 1950 (varma tieto viidennestä numerosta putkahti esiin vasta 2001, joten enemmänkin numeroita saattaa yhä piillä divarien kätköissä). Varsinainen Batman-lehti Lepakkokaan ei vielä ollut, sillä pääosan sisällöstä muodostivat halvat seikkailu- ja jännityskertomukset (seassa kuitenkin jopa Agatha Christietä!), sarjisten jäädessä vähemmistöön.

Lepakko 1/50
Lepakko-lehti julkaisi vanhojen
jännityskertomusten ohella Batmanin
40-luvun sanomalehtistrippiä ja sai
myös nimensä Lepakkomiehestä.

Batmanin sanomalehtistrippejä lehti joka tapauksessa esitti 40-luvun Ilta-Sanomien aloittaman perinteen mukaisella Lepakko-nimellä ja sai siis Batmanilta nimensäkin. Sarjan esittäminen aloitettiin alusta saakka eikä siis esimerkiksi jatkettu siitä mihin Ilta-Sanomat oli edellisvuonna Lepakko-strippinsä päättänyt.

Lepakko-lehtien kannessa oli pieni lepakon muotoinen tunnuslogo, jossa oli lehden hinta (30,-). Lehteä toimitti Helsingissä Walter Jokinen. Lepakot ovat tiettävästi varsin harvinaista keräilijöiden herkkua, sikäli kuin niitä onnistuu löytämään lainkaan. Muutamien harvojen varmasti havaittujen kappaleidenkin on epäilty olevan samoja keräilijältä toiselle kiertäviä lehtiä. Useat asiantuntevatkin antikvariaatit ovat kieltäneet koskaan edes kuulleensa moisesta julkaisusta. Itselläni on pelkät valokopiot 4 ensimmäisestä lehdestä sekä skannaukset 5. numeron Batman-sivuista. Viimeisimmät kuulemani hintanoteeraukset ovat sijoittuneet 100-200 euron kieppeille per lehti, ekasta numerosta varmaan enemmänkin.

Batmanin kannalta Lepakosta löytyy sanomalehtistrippien lisäksi yksi kiintoisa kuriositeetti. Lehti julkaisi seikkalusarjakuvaa nimeltä Cynthia sotkeutuu selkkauksiin, jonka kuvitus näyttää bat-harrastajan silmään merkillisen tutulta. Tarkkaan katsoen kuvista voikin erottaa nimikirjoituksia: Irving Novick.

Irv Novickhan nousi yhdeksi Batmanin pääpiirtäjistä 70-luvun vaihteessa ja alkupuolella sekä vielä uudelleen 80-luvun vaihteessa. Suomessa hänen töitään nähtiin useita 70-luvun vaihteen Lepakkomies-lehdissä. Novickin varhaisista sarjakuvista ei ole paljon tiedetty edes USA:laisissa sarjakuvahistorioissa. Sikäli on kiintoisaa havaita, että hänen piirroksensa olivat jo 40-luvulla tunnistettavasti saman tyylisiä kuin parikymmentä vuotta myöhemmin.
 
- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -
 
Teksti ja kuvan skannaus: Esa Toivonen
 

<- Edellinen osa     Seuraava osa ->


Historiikin aloitussivulle


DC Comics


Bat-aloitussivu Sarjakuvarock