Keskustelujen arkisto

Sivuja: 1 2
Kirjoittaja

Aihe: Giovan Battista Carpi

(23 viestiä)
Crosby
Tälle suurenmoiselle tekijälle ei vielä ollut omaa aihetta joten päätin korjata tämän virheen. ;) Carpihan oli yksi aikansa suurimpia Disney-taiteilijoita koko maailmassa ja erityisesti kotimaassaan Italiassa. Hänen ensimmäinen julkaisunsa ilmestyi vuonna 1945 Faville-viikkolehdessä. Mondadorin leivissä hän työskenteli vuodet 1953-1999 eli kuolemaansa saakka. Hän enimmäkseen teki piirroksia eikä juurikaan käsikirjoittanut tarinoita. Hän piirsi sekä ankkoja että hiiriä. Hän oli mukana myös luomassa Taikaviitta-hahmoa piirtämällä Guido Martinan käsikirjoituksen tarinasta jossa Akusta tulee Taikaviitta. Suomessa hänen töitään on julkaistu lähemmäs kaksisataa. Tuotantoa on kyllä vielä paljon Suomessakin julkaisematta sillä Italiassa hänen töitään on julkaistu reilusti päälle tuhat. Itse pidän paljon hänen piirroksistaan ja toivon että töitä julkaistaan tulevaisuudessa taskareissa ja ihan akkarissakin jos se vain mahdollista on. Mielestäni hän ansaitsisi Ankantekijät-kirjankin, sen verran merkittävä ankkatekijä hän on. Myöskin erikoisnumero akkarissa tässä jonain vuonna olisi mukavaa nähdä.
Kääk13
Itsekin pidän kovasti hänen piirroksistaan. Mielestäni herra oli parhaimmillaan Guido Martinan kanssa.
Heidän jutut vaan sopii niin hyvin yhteen.
Italiassa on julkaistukin herralle oma kovakantinen kirja (ja jos oikein muistan niin useampikin) joten ei ole mikään ihme, jos suomeenkin sellainen saataisiin.
Erikoisnumero Akkariin olisi myös hyvä jos mahdollista, mutta Roope-setä lehteen sellaisen voisi saada helpommin.
Ja oli kiva yllätys kun uusimmassa taskarissa oli päätös jakso, jonka piirroksista vastasi Carpi.
akuankka1313
Carpi on kyllä loistava hemmo! Piirrokset muistuttivat kovin Romano Scarpaa ja jaksoi piirtää elämänsä päähän saakka.
Bomber
Pidin varsinkin Carpin loistavista Taikistarinoista. Eikös juuri hän hionut Taikaviitan ulkonäön?
Crosby
Lainaus käyttäjältä: BomberPidin varsinkin Carpin loistavista Taikistarinoista. Eikös juuri hän hionut Taikaviitan ulkonäön?
Hänhän sen ensimmäisenä piirsi. Ja sen jälkeenkin teki monia taikistarinoita eli kyllähän hänen vaikutuksensa Taikaviitan ulkomuotoon on ollut suuri.
Kääk13
Nykyisen laiseksi Taikaviitan kuitenkin kehitteli Massimo De Vita joka myöhemmin siirtyi piirtämään täyspäiväisesti hiiriporukkaa ja vaihtoi Taikaviitan Indiana Hopoon.
De Vitan viimeisin Taikis tarina taitaapi olla vuodelta 1993 taskarin Teema numerossa 14kin julkaistu Taikaviitta vastaan saastuttaja.
Sen jälkeen Massimo on piirtänyt Taikaviitan vain yhteen kansikuvaan.(2001)

Mutta ettei kokonaan eksyttäisi aiheesta niin kerrottakoon, että Giovan Battista Carpi piirsi yhteensä
vain 3 yksittäistä Taikaviitta tarinaa ja muutamia kansikuvia.
Näistä viimeisin on vuodelta 1996 Paluu ruusurantaan
Myös yksi suomessa julkaisematon Taikaviitta tarina häneltä löytyy.
http://coa.inducks.org/story.php?c=I+TL+1540-A
Crosby
Ok. Kiitokset korjauksesta tuon suhteen ettei hän paljoa noita tarinoita sitten tehnytkään. Mutta silti vaikutusta hänellä on ollut Taikaviittaan paljon pelkästään jo tuon ensimmäisen tarinan takia. Pahoitteluni antamastani väärästä tiedosta.
HN Erkka
Ihan... hyvä piirtäjä muttei parhaimpia.
Hänen piirtotyylinsä muistuttaa hiukan Romano Scarpaa.
Ei mikään kummoinen piirtäjä, mutta menee kuitenkin sille paremmalle puolelle. :)
Plussaa ilmekkäistä hahmoista ja että osaa piirtää monesta näkökulmasta!
Piirtotaito 65 prosenttia.
Karhula
En pidä Carpista. >:( Mielestäni surkea piirtäjä. Nyt on muuten ruvennut taskareissa Carpia.
Siitä kuitenkin plussaa, että loi Taikaviitan ulkonäön. :) Se taitaakin olla ainoa hyvä asia hänessä.
Edit: Tässä vielä kuva:
Crosby
Uusimmassa Roopessa oli ilahduttavasti kuukauden klassikkona Carpin ja Pezzinin Roope-tarina. Tarina oli myös ennakkoinnostuksen veroinen enkä pettynyt. Pezziniltä hyvä käsikirjoitus Roope vs Karhukonnat-tarinaan ja Carpin piirroksiin ei tietenkään tarvinnut pettyä. Akvaario oli varsinkin vaikuttavan oloinen ja näköinen joissain kuvissa.
Kääk13
Minäkin luin tuon jakson ja pidin siitä, että Giovanin töitä ollaan alettu pitkästä aikaa taa julkaisemaan.
Taikaviitta-kova laki kirjassakin oli Carpin Taikaviitta tarina ja toiseksi uusimmassa taskarissakin.
Carpi on myös ehdoton suosikkini Cavazzanon, De Vitan ja Rosan ohella.

Pidän kovasti hänen piirtämistään tarinoista, jotka käsittelevät jotain tunnettua satua, kirjaa tai historian jaksoa. Harmillista, ettei häneltä ole juuri Taikaviitta tarinoita liiennyt. Pitäisin niistäkin kovasti.
Karhula
Joo. Minäkin luin ton. Oli kyllä hyvää Carpia, ei voi muuta sanoa, koska se oli vaan niin hyvää sanoisinko parasta Carpia? Minä en pidä Carpin Taikaviitasta, koska se näyttää kummalliselta?
akuankka1313
Lainaus käyttäjältä: KarhulaMinä en pidä Carpin Taikaviitasta, koska se näyttää kummalliselta?
Äläpä unohda, että juuri Carpi keksi Taikaviitan ulkonäön ;)
Karhula
Lainaus käyttäjältä: akuankka1313Lainaus käyttäjältä: KarhulaMinä en pidä Carpin Taikaviitasta, koska se näyttää kummalliselta?
Äläpä unohda, että juuri Carpi keksi Taikaviitan ulkonäön ;)

Muistan kyllä, mutta miksi Carpi ei sitten piirtänyt paljon muita Taikaviitta tarinoita ku sen ensimmäisen?
Fauntleroy
Hyvä piirtäjä, yksi Italian parhaista. Parhaimmillaan Guido Martinan kanssa.
Roope-sedän 2/08 Kuukauden klassikko, Kylmää käteistä, on Carpin piirtämä. On muuten hyvä tarina.
Ihmettelen kuitenkin, että miksi Carpi ei piirtänyt enempää Taikaviitta -tarinoita?

Lainaus käyttäjältä: HN ErkkaPiirtotaito 65 prosenttia.
Ja taas näitä prosentteja...
Sivuja: 1 2