Keskustelujen arkisto

No tyhmäähän tämä on, mutta älkäähän pilkatko veljeäni (olen nyt se alkuperäinen Aku), vaan keskittykää hänen tarinaansa.

Lainaus käyttäjältä: Aku VankkaVoi nyt herranjumala todellakin, koita nyt jo päättää kuka olet, ''alkuperäinen Aku'' vai ''alkuperäisen Akun veli''!
Höh, ei vaa älyä, tämä joka istuu tässä tuolilla ja kirjoittelee, on se alkuperäinen Aku.

Ja yht'äkkiä siinä istuukin veli?

Edit: Pakko myöntää, että tuollaisilla tempauksilla saa kyllä huomiota...

No eihän tästä koko akun jutusta kukaan tajua yhtään mitään. Koettakaa nyt jo hyvänen aika, päättää kumpi teistä veljeksistä siellä kirjoittelee. Sekavaksi tämä homma menee, jos puolet akun viesteistä on jonkun toisen käyttäjän kirjoittamia.

Edit: Joka tapauksessa kiitokset viikon nauruista akulle (oli kuka hyvänsä). Viimeiset parikytä viestiä ovat kyllä täyttä offia, joten eiköhän vastedes keskitytä itse tarinaan.

Edit2: Juurikin näin, Barksi.

No voi %#/`! Nytkö tämänkin inspi loppu! Toinen osa on tehty mutta se on läpimätä. Ei edes kuin 25 -rivinen.

Selityksiä, selityksiä... taitaa olla jo varmaan kolmas tarinasi, jonka lopetat 'inspiraation loppumisen' takia? Tarina pitää suunnitella ennen kuin alkaa kirjoittamaan sitä. Ei tarinaa voi aloittaa sillä tavalla, että kirjoittaa ensimmäistä lukua vain suoraan mitä mieleen tulee ja sitten toisen luvun kohdalla alkaa valittamaan, ettei löydy enää ideoita. Itselleni kävi näin yhden kerran, mutta sen jälkeen tajusin alkaa suunnittelemaan tarinoita hieman paremmin, kuin luku kerrallaan.

Tälläne siitä olisi tullut:

Klunk..
Toinen lukukierros: Salaisuus paljastuu..

"Aku!" Roope huudahti
"No?" Kysyi Aku.
"Mietinpä vain mitä täällä oikein kolahti? Kun eihän paperi kolahda... vai kolahtaako?" Roope tuumiskeli
"Onko tämä tapahtuma sekoittanut viimeisetkin ruuvit päästäsi, vai oliko niitä edes ollut koskaan?" Naurahteli Aku.
"Pidä sinä vaan se #/%¤#!# leipäläpisi kiinni!" Roope raivostui.
Hupu katsoi lattiaan, hän näki siellä jonkun kiiltävän esineen, jonka toisella puolella näkyi varjo, hän vain katsoi, ei koskenut, ainoastaan katsoi.
Hän otti käteensä valoisan puolen, tutkiskeli sitä ja otti mairean hymyn.
Sitten hän katsoi varjoisalle puolelle, tuli hyvin raivoisaksi ja hänen tunteet ottivat vallan.
"Roope, et koske aarteihini, minun ne ovat ja minulla ne pysyy." sanoi Tupu kädet vaakasuorassa eteenpäin, tosin hieman löysästi.

Roope ei tätä kuullut ja ihaili omia muistojaan, jotka pelastuivat. Hupu otti katseensa pois varjoisalta puolelta ja hänen olonsa alkoikin tuntua hyvin normaalilta.
"Mikä minuun oikein iski?"
"Mistä minä tiedän.."
Rosvojen talo oli oudon tuntuinen, kostea, kylmä ja rosoinen. Siellä oli kaksi miekkaa ja yksi käsine, käsine oli rikki ja miekat pölyisiä. Tästä voi päätellä ettei taloa pidetty kunnossa. Tai edes yritetty asua siellä, muutenkin siellä oli vain sohva pöytä ja harmaa lattiamatto talon yläkerrassa. Roope ainakin olisi lähtenyt pois jo aikoja sitten mutta kun tuli tilaisuus kurkata ”Sudenpentujen Käsikirjaa”, hän luki sitä. Lopulta hän hihkaisi..
” Ne ovat minun, yksin minun!”
”Mitkä ovat sinun?” kysyi Hupu hämmästyneenä.
”No tietenkin Kadonneiden Kirjastojen aarteet, luin sen Käsikirjastanne”
”Mistä kirjasta?” Hupu kysyi vielä enemmän hämmästyneenä.
”Ei mistään. Kunhan katselin tuota teidän käsikirjaanne.”
Salaisuus paljastuu..

Lainaus käyttäjältä: PullasorsaLainaus käyttäjältä: akuKoitan yrittää ton kakkos osan valmiiksi saada.
Mitä se hyödyttää, jos koko tarina jää sen jälkeen kesken? Jos teet kakkososan, yrität kyllä siinä tapauksessa saada koko tarinan valmiiksi. :)
Koitan vielä.