Keskustelujen arkisto

Sivuja: 1 2
Kirjoittaja

Aihe: Vankka-sedän arvostelutopic

(22 viestiä)
Aku Vankka
Nyt kun aloin arvostelemaan näitä vuoden 2007 taskareita, näitä arvosteluja tulee sen verran usein ja paljon, etten kaikille omaa topicia viitsi tehdä, siksi teenkin tällaisen topicin, niin kuin Kreach ja arvostelen kaikki taskarit tänne. Huom : Ehdin jo tehdä tästä ensimmäisestä arvostelusta oman topicin, joten sen voisi sitten poistaa, turhahan se on. Tämä ensimmäinen arvostelu (joka on kopioitu alkuperäisestä topicista) meni vähän juonikuvioiden selittelyksi, ensi arvostelussa yritän kirjoittaa vähän muutakin.

Arvosteluasteikkona toimii tuttu 4-10 ja kaikki puolikkaat, plussat ja miinukset ovat käytössä.

Taskari 325: Turistirysäys

Iines Ankka: Aitoa ja alkuperäistä
Aku ja Hannu hommaamassa Iinekselle syntymäpäivälahjaa.. näin se alkaa ja lopulta Aku päätyy antamaan Iinekselle lahjaksi kamelin. Tämä aloitustarina oli jotenkin tylsää luettavaa, ei meinannut välillä jaksaa lukea eteenpäin. Juoneltaan ihan kohtalaisen hyvä tarina, mutta ei oikein iskenyt. 7,25 eli 7+

Mikki Hiiri: Matka Hessun uumeniin
Repesin heti luettuani otsikon. Tarinan nimen mukaisesti Mustakaapu tunkeutuu tohtori Staattisen kojeen avulla vahingossa Hessun uumeniin, vaikka kohteena oli Mikki. Kuten kaikissa näissä 'Matka jonkun henkilön uumeniin' tarinoissa pienennyssäteen vaikutus lakkaa tietyn ajan päästä ja Kaapu on saatava ulos ennen sitä tai.. siitä syystä Mikki lähteekin Kaavun perään. Oli se vain mielenkiintoista katseltavaa, mitä sieltä Hessun sisältä oikein löytyykään. Nyt tuli vaihteeksi tällainen hauska Mikki vs. Mustakaapu -tarina ja tästä minäkin pidin. McGrealit onnistuivat tällä kertaa. 8,00 eli 8

Aku Ankka: Origamin taitajat
Tämä onkin taas näitä tarinoita, joissa Aku on erikoistunut jollekin alalle - tällä kertaa origamin taitteluun. Aku on erittäin taivata origamin taittelija ja hän osallistuukin alan mestaruuskisoihin muuan Kanttigawaa vastaan. Ennen varsinaista kilpailua Aku ja Kanttigawa esittelevät taitojaan kaupungilla ja vaikka sarjakuvissa kaikki on mahdollista, tämä taitojen esittely meni ehkä hiukan liioitteluksi, ottaen huomioon että Kanttigawa taitteli paperista Julle Ankanpään patsaan ja Aku sillan Ankkajoen ylitse. Loppukilpailussa aiheena oli mytologia ja molempien kisaajien origamit olivat hienoja. Lopussa käykin kuitenkin niin, että Hannu, jolle Aku antoi vapaalipun mestaruusotteluun tarinan alussa, heittää lipun ottelussa roskikseen, mutta ei osukaan siihen, jolloin kilpailun tuomarit huomaavat sen - siitä on huomaamatta muotoutunut pegasos ja Hannu voittaa ulkopuolisena koko kilpailun. Ei huono tarina ollenkaan, enkä loppuratkaisua osannut arvata missään vaiheessa, joka on tietenkin plussaa. Olisi itsekin kiva osata tehdä tuollaista paperista. 7,75 eli 8-

Roope-setä: Jääkypärä
Roope matkaa Akun ja poikien kanssa Valon maahan ja saa sieltä lahjaksi salaperäisen Jääkypärän, joka torjuu kaikki käyttäjäänsä uhkaavat viholliset, mutta ei siedä ahneutta. Lopulta käykin niin, että kypärä juuttuu kiinni Roopen päähän ja irrottamiseksi on olemassa vain yksi ratkaisu ja se ei ole Roopelle mieluisa.. Tässä on hyvä esimerkki perustarinasta. Tarina oli aika lyhyt ja tapahtumat kulkivat suhteellisen nopeasti joissain kohdissa, pidemmällä sivumäärällä tarinasta olisi saanut hyvän, nyt se jää vain keskinkertaiseksi. 7,50 eli 7½

Milla Magia: Noitakoulun narri
Voi elämä että ne jaksavat tehdä tällaisia tarinoita. Korri mokailee kokoajan ja Milla päättää viedä hänet kouluun, jossa apureista koulutetaan kunnollisia. Korri on huono kaikessa ja hänelle nauretaan kuin viimeistä päivää, mutta lopussa hän todistaa rohkeutensa ja pääsee kurssin läpi. Mitäänsanomaton ja täysin turha täytetarina. 6,50 eli 6½

Karhukopla: Karhuveljet kantritähtinä
Karhuveikot päätyvät esittämään tunnettuja kantritähtiä saadakseen rahaa. Vaikka he jäävätkin lopussa kiinni, heistä tulee niin suosittuja ihan vahingossa, että he päätyvät lopulta oikeasti kantritähdiksi. Vaikken yleensä erityisesti pidä tämänkaltaisista Karhukopla-tarinoista, tämä oli poikkeus - tämä oli hauska ja viihdyttävä ja eikös se nimenomaan ole se pääasia? Harvinaisen viihdyttävä Karhukopla-tarina, tällaisia pitäisi tehdä useammin. 7,75 eli 8-

Aku & Touho: Agentit ratissa
Roope pelkää, että jokin vaara uhkaa hänen johdossa olevaa ralliautoa ja tallia ja lähettää Akun ja Touhon pitämään huolta asioista. Lopulta kaikki menee hyvin ja Aku ja Touho onnistuvat voittamaan koko kilpailun. Ihan hyvä ATP-tarina, joskaan ei parasta laatua. Ralliautoiluteema oli oikein mukava lisä tarinaan. Jotain tästä kuitenkin jäi puuttumaan, en vain tiedä mitä. 7,50 eli 7½

Touho: Jäljitystä
Neliruutuinen vitsisarja, josta ei muuts voi sanoa, kuin että viimeinen ruutu oli ihan hauska, vaikkei vitsi erityisemmin naurattanutkaan. Ei pisteitä tästä vitsisarjasta.

Roope-setä: Aikaluottoa
Roope keksii liikeidean, Aikapankin, jonne voi tallettaa omaa vapaa-aikaansa ja tehdä itse jonkun muun työt, kun hän tekee jotain sinulle- Hankalasti ja sekavasti selitetty, mutta parempaan en pysty. Lopulta Aikapankki kuitenkin kaatuu, sillä liian monet nostavat Aikaluottoa samaan aikaan futismatsin takia.. taas näitä Roopen liikeideoita, jotka kastuvat tarinan lopussa, tämä tosin oli poikkeuksellisen hyvä sellainen. 7,75 eli 8-

Aku Ankka: Erikoisagentti Ankka
Taskarin viimeinen tarina.. Aku törmää leffasta tultuaan kadulla kävelevään naiseen joka menettää muistinsa. Häntä jahtaavat roistot ja Aku lähtee hönen kanssaan pakosalle. Lopussa roistot saadaan kiinni ja nainen paljastuu mannekiiniksi nimeltä Hani Poutiainen. 7,75 eli 8-

Kokonaisuus
Kokonaisuudessaan hyvä taskari, josta löytyi vain yksi keskiarvon alittava tarina. Erittäin harvinaista, että Mikki-tarina oli taskarin paras tarina, tällaista ei olekaan varmaan ennen tapahtunut. Viimeisen tarinan kohdalla varsinkin alkoi väsyttämään niin paljon, että arvio jäi olemattomaksi, ottaen huomioon että arvostelu on kirjoitettu yhdentoista jälkeen illalla. Keskiarvosanaksi tammikuun 2007 taskarille tulee.. 7,50 eli tasan 7½. Helmikuun taskarin arviointi tulossa pikapuoliin, todennäköisesti tänään (22.6).

Tilastot vuoden 2007 taskareista yhden arvostelun jälkeen;
1. 325: Turistirysäys (7,50)
2. ???
akkaridekkari
Jaa, heti Kreachin arvostelun jälkeen siirtynen nyt kommentoimaan tätä. Tai niin, olinhan jo oikeastaan lukenutkin tämän jo aikaisemmin, mutta...

Positiivista:
-Pidän siitä, kuinka selität, mitä tarinassa tapahtuu! Heti muistuu mieleen, mikä tarina on kyseessä, ja muistikuvan avulla voi vähän itsekin arvostella Taskukirjaa, ja katsoa, kohtaavatko mielipiteet!

Negatiivista:
-Sen sijaan voisit antaa kommentteja tarinaan liittyen vähän enemmän. Kerrot usein vaikkapa, että "Juoneltaan ihan kohtalaisen hyvä tarina, mutta ei oikein iskenyt.", selittämättä sitä, miksi se ei iskenyt. Oliko tarinassa kenties jokin epäaito tilanne, tai oliko piirrostyyli karmeaa?

-Sanoin Kreachille, että myös piirtäjä ja käsikirjoittaja olisi hyvä laittaa näkyviin otsikon viereen, samat sanat sinullekin.

Muuten hyviä arvosteluja, kuten Kreachinkin. Arvostan, että jaksatte tehdä näitä! Kiitos!
Kreach
Sama viesti, mutta pistetään se nyt tännekin.

Ihan kivahan tuo arvostelu oli, vaikkakin selitit suurimmalti osin juonesta ja itse arvio jäi aika lyhyeksi. No, katsotaan, miten käy "Vanhalle uskolliselle". "Vanha uskollinen" sitten sisältääkin aivan loistavan Mikki -sarjan :)

Pistän omat arviot aina sun arvion jälkeen, niin vähän vertaillaan. Tosin en muista kamalan hyvin vuoden 2007 tarinoita (joten arvosanat saattavat heittää puolella pisteellä) ja muutama taskari multa puuttuukin.

Aitoa ja alkuperäistä - 7½
Matka Hessun uumeniin - 8
Origamin taitajat - 7½
Jääkypärä - 7
Noitakoulun narri - 6½
Televisiosta tuttu - 7½
Karhuveljet kantritähtinä - 7½
Agentit ratissa - 7½
Aikaluottoa - 8
Erikoisagentti Ankka - 7½

Keskiarvo: 7,45. Eli aika samoilla linjoilla mennään (tosin edelleenkin arvioni voivat vähän heittää, kun en muista kaikkia yksityiskohtia tarinoista). Pitkälti keskiverto kamaa ja pari hyvää tarinaa ja yksi vähän kehnompi.
Aku Vankka
Helmikuun taskarin arvostelu tulee nyt sitten tässä. Olen yrittänyt parantaa varsinaisia arvioita viime kerrasta, muttei näistäkään mitään loistavia tullut. Tähän aiheeseen tulevat tästälähtien myös uusimpien taskarien (kuten 354 heti kun olen lukenut loppuun) arvostelut, ei pelkästään vuoden 2007 taskarien. Ja kommenttejä pyytäisin!

Helmikuu 2007 - Taskari 326: Vanha uskollinen

Aku Ankka: Uskollinen 313
Mitä voikaan sattua, kun Aku päättää ''muutaman'' vastoinkäymisen jälkeen myydä 313'n huutokaupassa? Eräs vanhoja klassikkoautoja keräilevä mies ostaa sen viidellätonnilla, mutta Akun täytyy ajaa auto hänen talonsa luo. Matka ei suju kovinkaan hyvin ja lopulta auto on niin huonossa kunnossa, että kaupat peruuntuvat. Aku on kuitenkin onnellinen, sillä matkan varrella hän tajusi, kuinka paljon muistoja autoon liittyykään. Nämä vastoinkäymiset matkalla Poikkipinonputouksille olivat ihan hyvin tehtyjä, erityisesti tosin pidin siitä kun Aku ensin hidasteli autollaan ja kun tuli vastaan alamäki, hän ohikulkijoiden mukaan 'leikki vauhtihirmua'. Lisäksi viimeinen ruutu oli mielestäni erittäin taidokkaasti piirretty Flemming Andersenilta ja värityskin oli tavallista hienompi.
Tarina oli kelpoa ja mukavaa luettavaa, vaikkei se millään tavalla erikoinen ollutkaan. 7,75 eli 8-

Mikki Hiiri: Sekalluksen ihmemaa
Ankkalinnassa useat ihmiset ovat alkaneet käyttäytyä kummallisesti ja kaikki puhuvat jotain salaperäisestä ''Sekalluksesta''. Mikki päättää selvittää, mistä on kyse ja saa kutsun Sekallus -nimiseen roolipeliin, jonka pelialueena toimii koko maailma. Kyseisessä ''pelissä'' käytetään silmälaseja, jotka vääristävät todellisuuden ja esimerkiksi rahat näyttävät pelissä vihanneksilta. Tämän avulla pelin kehittäjä Viki Vikkelä aikoo tienata aimo kasan kahisevaa.. Muistan Kreachin aikaisemmin kehuneen tätä tarinaa erittäin hyväksi ja nyt voin itsekin sanoa olevani samaa mieltä. Kerrankin hieman erilainen Mikki-tarina, vaikka tähänkin liittyy loppujen lopuksi jonkin sortin rikos. Ja ei ihme, että tarina oli hyvä, onhan Casty ollut asialla käsikirjoittamisessa. Hauska ja mielenkiintoinen tarina, Casty on Mikki-käsikirjoittajien eliittiä. Tällaista roolipeliä olisi kiva päästä itsekin kokeilemaan. Castyn ansiosta olen vihdoinkin alkanut hieman lämmetä näille Mikki-sarjoille, mutta silti hiiri pysyy vielä melko perällä. 8,50 eli 8½

Karhukopla: Penni tuli taloon
Karhukoplan sukulainen pieni tyttö nimeltä Penni saapuu Karhuveikkojen asunnolle, sillä hänen äitinsä joutui lähtemään reissuun. Penni fanittaa kaikenlaisia poliisisarjoja ja -elokuvia. Joka kerta, kun Karhuveikot yrittävät jonkinlaista keikkaa, oli se sitten kaupassa, huvipuistossa tai elokuvateatterissa, Penni pilaa keikan, mutta samalla pelastaa heidät putkaan joutumiselta. Kun tulee aika murtautua rahasäiliöön, Karhuveikot uskottelevat Pennille sen olevan huvipuisto, jossa pitää väistellä leikkinyrkkejä ja mennä 'vesitykin' ohi kastumatts, mutta kaikki ei mene aivan suunnitelmien mukaan, sillä Penni tietää kaiken murtautumissuunnitelmasta.. Vähän erilainen, mutta silti aika mitäänsanomaton Karhukopla -tarina. Kaikki kulkee saman kaavan mukaisesti; ''Karhuveikot yrittävät konnuuksia, Penni paljastaa ja pelastaa heidät vankilalta'' ja taas uudestaan. Odotin jotain selvästi parempaa. 7,25 eli 7+

Aku Ankka: Vedenpitävä suunnitelma
Roope haluaa rakennuttaa laaksossa olevaan jokeen vedenalaisen rahasäiliön ja peittää koko laakson sumulla. Tässä hän käyttää Pelleä apunaan. Hän tarvitsee myös padolle vartijan ja siihen hommaan hän pestaa Akun. Aku ei kuitenkaan aluksi meinaa suostua, sillä hänellä on jo työ poikien kanssa lautturina. Aku kuitenkin pakotetaan hommaan ja pojat jäävät pitämään huolta lautasta. Pian pojat löytävät lähes kuivuneesta joesta kultaa ja Akulla on suunnitelma poimia kaikki kulta joesta. Kuitenkin myös Karhukopla ilmaantuu pian kuvioihin.. Keskiverto tarina, joskaan ei vedä vertoja johtosarjalle. Koko tarina kulki eteenpäin turhan nopeast ja näin lyhyessä tarinassa tapahtui mielestöni aivan liikaa eri asioita (mm. Aku ja pojat ovat lauttureina, Roope rakentaa vedenalaisen säiliön ja palkkaa Akun vartioimaan patoa, pojat löytävät kultaa ja Akun kanssa yrittävät saada kaiken kullan joesta, Karhukopla tuhoaa säiliön, ankat ja Pelle keräävät kadonneita rahoja jne.). 7,50 eli 7½

Taikaviitta: Lemmenlaiva
Joka yö Taikaviitta tapaa saman roiston, Lola Ankan. Hän saa Lolan aina kiinni, muttei koskaan raaski passittaa häntä putkaan, vaan antaa aina jonkin ihmeen syyn varjolla hänen paeta. Pian Roope palkkaa Akun viemään arvokkaan timantin uuteen kohteeseen, esiintyen tavallisena turistina risteilylaivalla. Myös Lola päätyy samaan laivaan ja alkaa varastella laivassa ja tokihan Taikaviitta on valmiina toimintaan. Ja mitäpä siitä syntyy, kun tähän sotkuun sekoitetaan vielä Karhukoplakin? Monet taskareissa julkaistavat Taikaviitta-tarinat ovat nykyään tällaisia aivan naurettavia, joissa Taikaviitta saa apurin, tai joutuu esiintymään televisiossa yms. Mihin ovatkaan jääneet ne kunnon Taikaviitta-tarinat, jossa viittasankarimme taistelee kunnon roistoja vastaan ja selvittää rikoksia yms.? Se on selvää, että taskareissa niitä ei kovinkaan usein julkaista. 7,00 eli 7

Roope-setä: Lintu tuo, lintu vie
Milla keksii jälleen uuden juonen Roopen ensilantin viemiseksi; hän pyydystää kanarialinnun ja laittaa sen viemään Roopelle kultahipun. Roope on ällistyksestä sekaisin ja uskoo linnun tulevan seuraavana aamuna uudestaankin ja näinhän se tekee. Joka aamu kultahippua tuova kanarialintu on isompi, samoin itse kultahippu. Roope on niin kultahippujen lumoissa, ettei tajua Millan juonta, ennenkuin on liian myöhäistä ja sisään ampaisee lintu, joka ei ikävä kyllä olekaan kanarialintu..Ensinnäkin voisi sanoa, että tarina oli aika lyhyt (20 sivua, mutta tuntui hyvin lyhyeltä). Lintuja olisi voinut tulla useampikin. Tarina oli sinänsä oikein mukava, ottaen huomioon, että itse en ainakaan ole koskaan aikaisemmin törmännyt mihinkään tämänkaltaiseenkaan tarinaan, joten tämä oli täysin uusi idea, josta tulee luonnollisesti plussaa. Pidin myös Cavazzanon piirroksista tarinassa. Rodolfo Cimino onnistui myös käsikirjoituksen osalta. 7,75 eli 8-

Pelle Peloton: Pikku kakkonen
Tulee epäilyttävästi mieleen eräs lastenohjelma.. Pellellä on siis tuhottoman paljon töitä, eikä hän Pikku apulaisen kanssa yksinkertaisesti ehdi saada kaikkea valmiiksi, kun kokoajan tulee uusia toimeksiantoja. Siitä syystä hän laittaakin lehteen ilmoituksen, jossa haetaan keksijälle apuria. Monenmoisia apureita ilmaantuu pajalle, niin draculoja kuin sähköallergikkojakin ja lopulta Pelle päättää rakentaa Pikku apulaiselle pikkuveljen, Pikku kakkosen, johon pääsee kuitenkin livahtamaan viallinen mikrosiru.. Tällaiset tarinat, juuri tällaiset tarinat, ovat niitä turhian täytetarinoita. Onneksi tästä ei yhtään pidempää tehty sentään. Lähes puolet tarinasta käytettiin pelkästään lehti-ilmoituksen kautta tulleiden hakijoiden esittelemiseen, vaikka itse tarinan aiheena oli nimenomaan tämä Pikku kakkonen. Tuntuikin välillä, että tarinaa yritettiin ihan tarkoituksella pidentää. 7,00 eli 7

Riitta Hanhi: Filmiperhe
Riitta saa idean ''Filmiperheestä'' jossa Ankkalinnan asukkaat voivat vuokrata asuntonsa jonkin mainoksen, sarjan tai elokuvan kuvauksiin ja tienaavat samalla rahaakin ja kertoo ideansa Kuunolle. Koko Ankkalinna innostuu ideasta, jopa miljardööriklubin jäsenet, lukuunottamatta yhtä - Roope Ankkaa. Kroisos sanoo Roopea vanhanaikaiseksi, jolloin Roope päättää itsekin liittyä Filmiperheeseen ja hänen rahasäiliössään aletaan kuvaamaan saippuasarjaa nimeltä Rikkaat ja röyhkeät. Kuvausten ajaksi täytyy murtohälyttimet kytkeä pois päältä ja tietenkin silloin kuviohin astuu Karhukopla... Näitä Riitan ja Kuunon liikeidea -tarinoita on nähty jo paljon, usein keskinkertaisia arvioltaan. Tämä oli nyt hieman tavallista parempi, koska tarina oli kuitenkin mukavaa luettavaa (ja tuo Filmiperhe oli muuten hyvä idea). Yleensä minua ärsyttää se, kun Karhukopla pitää änkeä mukaan joka ikiseen tarinaan, mutta tällä kertaa Karhukoplan mukaantulo ei liiemmin haitannut, se oikeastaan sopi tarinaan. 7,75 eli 8-

Roope-setä: Haaksirikko
Roope on matkalla ilmeisesti johonkin liiketapaamiseen laivalla. Matkalla puhkeaa kova myrsky ja laiva uppoaa. Miehistö ja kapteeni ehtivät pelastusveneisiin, mutta Roope uppoaa laivan mukana ja ajautuu autiosaarelle. Roope yrittää selviytyä saarella; hän rakentaa oman talon (tai oikeastaan majan) ja hoitaa itselleen ruuan ja juoman. Hän löytää saarelta myös vanhan mökin, josta löytyy saarelle aikaisemmin joutuneen henkilön ruumis ja viittaus aarteesta. Lopulta mukaan tulee myös salaperäinen ankkatyttö nimeltä Donna Bonna.. Piirrokset olivat mielestäni ainakin alussa hienoja, siitä plussaa. Myös käsikirjoitus oli hyvä, ja olenkin aina pitänyt tällaisista autiosaari -tarinoista. Tarinassa oli jotenkin jännittävä tunnelma kokoajan, joka piti mielenkiintoa yllä lukiessa. Rune Meikle teki hienoa työtä sekä käsikirjoituksen, että piirrosten osalta. 8,00 eli 8

Kokonaisuus
Oikein mainio taskari, selvästi monia viime vuoden ja tämän vuoden taskareita parempi. Yhtään alle seiskan tarinaa ei ollut, joka on hyvä, mutta kaksi seiskan tarinaa löytyi. Jälleen kerran Mikki-tarina oli koko taskarin paras, tällä kertaa ihan selvästi. Todellakin, Casty on tulevaisuuden maestro. Keskiarvosanaksi helmikuun 2007 taskarille tulloo 7,61 joka on itseasiassa reilulla kymmenesosalla edellistä tammikuun taskaria parempi. Saa nähdä, miten käy maaliskuun taskarin (joka kantaa nimeä ''Menneisyyden vanki'') kanssa..
akkaridekkari
Loistava arvostelu! Topicin ensimmäistä huomattavasti parempi.
Selität tarinan melko tarkasti, jonka jälkeen sinun on helppo poimia siitä avainasiat, joita kommentoit. Nyt hoidit kommentoinninkin kiitettävästi.

Huomasin, että omat mielipiteeni menivät aika lailla samoja polkuja kuin sinunkin.
Ainoa selkeästi erilainen mielipide oli Filmiperhe -tarinan kohdalla, jolle olisin antanut alle alle seiskan, numeroa huonomman arvosanan.
Kreach
Hyvä arvostelu, paljon parempi kuin "Turistirysäys". Jaksat kertoa tarinasta ja sitten vielä laittaa melko pitkänkin arvion. Nämä ovat kyllä paljon parempia, kuin mun arviot.

Ai niin, tässä vielä omat arvosanat "Vanhasta uskollisesta" Edelleenkin tarinat eivät kyllä aivan muistu mieleeni, mutta suurinpiirtein:

Uskollinen 313 - 8
Sekalluksen ihmemaailma - 8½
Penni tuli taloon - 7½
Vedenpitävä suunnitelma - 7½
Lemmenlaiva - 7
Lintu tuo, lintu vie - 8
Pikku kakkonen - 7½
Filmiperhe - 7½
Haaksirikko - 8

Keskiarvo: 7,72. Kova keskiarvo, täytyy sanoa.
Aku Vankka
Maaliskuun taskaria pukkaa. Arvostelu on varmasti hieman heikkotasoisempi, kuin helmikuun taskarin arvostelu, johtuen suurimmalta osalta siitä, että suurin osa arvostelusta on kirjoitettu eilen puoli kolmelta yöllä.

Maaliskuu 2007 - Taskari 327: Menneisyyden vanki

Aku Ankka: Menneisyyden vanki
Aku osallistuu monien muiden ankkalinnalaisten tapaan keskiaikafestivaaleille, joissa kaikki osanottajat pukeutuvat keskiaikaiseen vaateparteen ja eläytyvät omaan rooliinsa, aivan kuten roolipelissä. Kaupungin laidalle on rakennettu hienot lavasteet ja tarjolla on keskiaikaista ruokaaa. Akun mielestä kukaan henkilöistä ei kuitenkaan osaa eläytyä rooliinsa tarpeeksi hyvin, eikä hänen mielestään festivaaleilla näytä laikaan keskiaikaiselta. Hän sanoo ''Antaisin mitä vaan, jos pääsisin pois tästä modernista maailmasta edes yhdeksi illaksi''. Silloin hänen vieressään istuva velho taikoo Akun oikealle keskiajalle. Siellä erästä viatonta kylää ahdistelevat pahan lordi Leuanmurtajan joukot. Kun Aku jää puolustamaan kylää, joukot vangitsevat hänet ja hän joutuu lordi Leuanmurtajan linnaan. Siellä hänet aiotaan pistää kidutuskammioon, mutta Aku pääseekin karkuun, tosin muutama mies kannoillaan...
Yleensä en pahemmin välitä näistä historiallisista tarinoista, mutta tämä oli mielestäni mielenkiintoinen. Ainoata miinusta tuo se, että tarina loppui ikään kuin kesken; Aku pakeni miehiä metsään, jossa tapasi saman velhon ja hän lähetti Akun takaisin omaaan aikaansa. Tarina olisi ollut vielä paljon parempi, jos Aku olisi jäänytkin vielä keskiajalle ja esimerkiksi lordi Leuanmurtajan joukot olisivat saaneet hänet kiinni, tai hän olisi käynyt taistoon itse Leuanmurtajaa vastaan kukistaakseen hänet tai jotain sinnepäin. Plussaa toi (ja samalla äsken mainitun asian jättämän miinuksen korjasi) Fecchin todella hienot ja eritoten yksityiskohtaiset piirrokset. Kaikki linnan seinät ja katot ja lattiat sunmuut on todella yksityiskohtaisesti ja hienosti piirrettyjä, tästä tulee sitä plussaa, joka nostaa arvosanaa sen verran, että se on 8,00 eli 8

Mikki Hiiri: Kadonneen kullan kannoilla
Mikki perii itselleen vanhan kultakaivoksen El Tabascossa. Mikki lähtee Hessun kanssa katsomaan kaivosta ja he saapuvatkin pian San Umbicujazan kylään ja ostavat sieltä muulin. Matkalla kaivokselle Mikki ja Hessu pilaavat vahingossa eräiden rikollisten keikan ryöstää erään matkamiehen ja mies antaakin heille palkkioksi korun, jonka avulla löytää kultaa. Hessu kokeilee korua ja löytääkin heti vanhan kultakellon. Samat roistot, joiden keikan he aikaisemmit pilasivat havittelevat kuitenkin korua ja lopulta Mikki ja Hessu onnistuvat sotkeutumaan paljon isompaankin aarteenetsintään... Ihan peruskelpo Mikki-tarina, joskin huomattavasti huonompi, kuin kaksi aikaisempaa vuoden 2007 Mikki-sarjaa ''Matka Hessun uumeniin'' ja ''Sekalluksen ihmemaa''. Kuitenkin piristystä tarinaan toi se, että tarinassa Mikki ei lähtenyt selvittämään mitään rikosta, vaan etsi tällä kertaa kultaa, kunnes roistot sotkivat kaiken. 7,50 eli 7½

Roope-setä: Mitävain-masiina
Pelle yrittää keksiä ankanpojille kannettavaa laboratoriota, jotta he voivat Sudenpentuleirillä tutkia ja analysoida mineraaleja ja kaikkea mitä luonnosta löytyy. Sellaisen keksiminen tuntuu loppujen lopuksi ylivoimaiselta hommalta Pellelle, mutta lopulta hän keksii, miten koneen voisi rakentaa. Kun kone on valmis, se ei toimikaan odotetulla tavalla. Kun Pelle laittaa koneeseen ruuvin, se syytää vain lapullisen numeroita. Roope saa koneen Pelleltä ja ymmärtää pian sen käyttötarkoituksen; se kertoo, kuinka pitkä kyseisen tavaran tai sitä valmistavan yrityksen elinkaari vielä on. Tämän avulla Roope hieroo lukuisia onnistuneita kauppoja, mutta kun Aku laittaa koneeseen Roopen kolikon, laite alkaa syytää mahdottoman suuria lukuja ja kone hajoaa... Aikalailla perustarina, jossa Pelle keksii jotain, Roope ottaa sen itselleen ja niinedelleen. Tämä nyt kuitenkin oli poikkeuksellisen hyvä ja viihdyttävä tarina ja keksinnön ideakin oli hauska. 7,75 eli 8-

Taikaviitta: Pimeän ulottuvuus
Ankkalinnan rakennukset alkavat mystisesti kadota ja jäljelle jää aina vain musta alue. Joka kerta, kun jokin rakennus on kateissa, se ryöstetään, eikä ryöväriä koskaan saada kiinni. Taikaviitta koittaa kaikin tavoin saada selville, mikä saa rakennukset katoamaan ja huomaakin pian, että rakennukset eivät ole poissa, vaan ainoastaan näkymättömissä ja että ne palaavat ryöstön jälkeen ennalleen. Pian Pelle pyytääkin Taikaviittaa tulemaan pajalleen, jossa hän tapaa muuan Tieto Niekan. Tieto kehitteli aikoinaan kwartion-säteen, joka siirtää esineet ja asiat niinsanottuun pimeän ulottuvuuteen. Salaperäinen roisto T. Wark ryösti säteen häneltä ja siirsi rakennuksia, kuten pankkeja ja jalokivikauppoja pimeän ulottuvuuteen ja ryösti ne. Hänen seuraavana kohteenaan on Roopen rahasäiliö ja oman kwartion-säteensä avulla Taikaviitta on valmis toimintaan... Kahden aikaisemman Taikaviitta-fiaskon jälkeen päästään vihdoin toimintaan ja saadaan nauttia kunnon Taikaviitta -sarjasta. Vihdoinkin tarina, jossa Taikaviitta saa vastaansa kunnon roiston, eikä mitään idiootteja. Tässä tarinassa oli kaiken lisäksi hyvä ja kunnollinen juoni ja tuo pimeän ulottuvuuskin vaikutti mielenkiintoiselta. 8,25 eli 8+

Roope-setä: Kuorivat säteet
Ankkalinnassa luennoiva professori Oikomieli ehdottaa, että kaikki Ankkalinnan roistot lähetettäisiin triftongi-erakkojen luokse tehohoitoon, jotta heistä tulisi kunnon kansalaisia. Se on kallista ja Ankkalinnan rikkaimmat (mukaanlukien Roope) joutuvat tietenkin maksamaan sen. Kelmit päätyvät pian hoitoon ja vaikka aluksi kaikki näyttää hyvin synkältä, se kääntyy pian hyväksi. Kaikki vangit lukuunottamatta huonokäytöksistä Karhukoplaa pääsevät pois. Karhukopla joutuu kymmenen viisaan kuorintaan, jossa paha tahto kuoritaan heistä pois. Yksi viisaista kuitenkin löi päänsä kaatuessaan portaissa ennen kuorintaa, joten jotain meni pieleen ja haistaessaan Roopen rahasäiliöstä tulvivan rahan tuoksun, he huomaavat omaavansa lähes yliluonnollisia kykyjä... Aika perinteinen tarina, vaikken kyllä koskaan aiemmin ole nähnyt koplalla yliluonnollisia kykyjä. Tarinan nimi on ''Kuorivat säteet'' mutta yli puolet tarinasta oli jotain ihan muuta, säteisiin päästiin vasta viimeisillä sivuilla. Lisäksi nimikkohahmona oli Roope-setä, vaikka tarinan päähenkilöinä vaikuttaisivat olevan Karhukoplalaiset, joita näytettiinkin tarinassa enemmän kuin Roopea. Muuten ihan peruskelpotarina. 7,75 eli 8-

Milla Magia: Verraton vaihtokauppa
Milla keksii uuden tavan ryöstää ensilantin; säkillä, joka nappaa lantin itselleen. Hän käyttää sitä, mutta lantin sijaan säkkiin sulloutuu Roopen hovimestari Juuso. Milla päättää hyötyä tilanteesta ja lähettää Roopelle kirjeen jossa vaatii Juusosta lunnaita. Vastausta odotellessa Juuso päättää toteuttaa suunnitelmaansa ja järjestää koko Millan mökin uuteen uskoon, jolloin kaikki taikajuomat on kaadettu pois, luuta on lentokelvoton, koska Juuso lakaisi sillä lattioita ja kaikki on aivan sekaisin, mutta silti talo on siisti. Milla ei enää kestä Juusoa, joten vie hänet omakätisesti pois. Suunnitelma siis onnistui... Aika vaisu täytetarina, mutta silti ihan kelpoa luettavaa. Nämä taskareissa julkaistavat Milla-tarinat ovat todella usein hyvin heikkotasoisia, koska niissä ei koskaan ole mitään kunnon ideaan, vaan koko tarina menee.. noh, juuri tällaiseksi. 7,25 eli 7+

Hannu Hanhi: Onnen suosikki
Hannu lukee lehdestä, että muuan hanhivaaralainen on saanut Onnen suosikki -palkinnon ja että hän on jopa Hannuakin onnekkaampi. Hannu ei sitä usko vaan haastaa kyseisen henkilön kilpailuun. Kilpailussa molempien tulee saada yksi euro, sata euroa, tuhat euroa ja kymmenentuhatta euroa ennen toista. Molemmat saavat rahaa eurosta alkaen mitä omituisemmin tavoin, mutta lopulta Hannu löytää puuttuvan kymppitonnin ensimmäisenä. Samaan aikaan Ankkalinnan keskustaan iskeytyy kuitenkin asteroidi, jonka Oiva Onnekas, Hannulle hävinnyt hanhivaaralainen löytää. Se on puhdasta mustaa kultaa ja sen avulla Oivasta tulee maailman rikkain. Roope ei ota asiaa kovin hyvin... Hyvin perustason tarina jälleen kerran. Tuntui naurettavalta, että yhdellä jättimäisellä mustankullan asteroidilla Oivasta tulee jopa Roopeakin rikkaampi. Kuitenkin, loppuratkaisun arvasi heti kun kisa alkoi (siis sen, että Hannu lopulta voittaa) ja viimeistään kun alettiin puhua asteroidista niin tiesin, että sen täytyi liittyä jotenkin Oivaan. 7,50 eli 7½

Pelle Peloton: Kadonneen virkamiehen metsästys
Pelle odottaa useita tunteja patenttiviraston odotushuoneessa, jotta pääsisi esittelemään uusimman keksintönsä. Juuri kun on Pellen vuoro, patenttiviraston johtaja luulee, että Pellellä on satoja eri keksintöjä, joista jokaiselle olisi täytettävä oma lomake, eikä hän sitä jaksaisi. Siksipä hän päättääkin sulkea puoli tuntia aikaisemmin ja lähteä etuajassa lomalle. Pelle saa tämän selville ja lähtee johtajan perään ja seuraa häntä minne hän ikinä meneekin ja millä keinoilla hyvänsä... Ihan hauska tarina, joka kulki tasaisesti, eikä mitään erityisiä huippukohtia ollut. Tarina oli kuitenkin turhan ennalta-arvattava, sillä kaikkihan nyt tietävät, miten tarina päättyy; Pelle löytää virkamiehen, joka hyväksyy patentin ja pistää Pellen tekemään ohjekirjan. Viimeisessä ruudussa Pelle näyttää Akulle about 1000-sivuista ohjekirjaa joka on vasta ensimmäinen osa. 7,50 eli 7½

Roope-setä: Kuu-kuu-timantin jäljillä
Roope on rakennuttanut rahasäiliöönsä uuden timanttigallerian, missä komeilee tällä hetkellä maailman suurin timantti. Roope on kuitenkin kuullut huhuja, että Uggabuggan rämeniityillä olisi vieläkin isompi timantti, Kuu-kuu piilossa ja hän aikoo lähteä etsimään sitä. Aku ja pojat tulevat luonnollisesti mukaan. Timantista kuulevat myös Karhukoplalaiset, jotka lähtevät myös timanttijahtiin. Akun karkkien ansiosta Karhukopla pääsee ryöväämään heidän aluksensa ja karttansa, sillä Roope ja pojat saavat karkeista vatsanpuruja. He jatkavat kuitenkin matkaa ja tapaavatkin pian Jarmo-Kalervon, joka kasvattaa krokotiileja rämeellä. Yksi hänen krokotiileistaan, Esmeralda on kauan sitten löytänyt Kuu-kuu-timantin ja Roope saakin timantin haltuunsa Akun karkkien avulla... Perushyvä aarteenetsintätarina. Ei yllä Taikaviitta-seikkailun tasolle, mutta tarina oli suunnilleen yhtä hyvä, kuin johtosarjakin, joten arvosanaksi tulee 8,00 eli 8

Kokonaisuus
Kokonaisuudessaan erittäin kelpo taskari ja rysähti suoraan vuoden 2007 kärkeen. Taskarissa oli kolme erittäin mainiota tarinaa ja lukuisia keskivertoja. keskiarvosanaksi maaliskuun 2007 taskarille laskin 7,72 eli todella kova keskiarvo. Saa nähdä, miten huhtikuun taskarin, Nokkapokan kanssa käy...

Tilastot vuoden 2007 taskareista tähän mennessä;
1. 327: Menneisyyden vanki (7,72)
2. 326: Vanha uskollinen (7,61)
3. 325: Turistirysäys (7,50)
akkaridekkari
Tasaisesti nousevat vuoden 2007 taskarien keskiarvosanat, 0,11 kerrallaan. Nokkapokan keskiarvo on kaiketikin 7,83. Se olisi jo kovan luokan juttu! :)
Arvostelussa ei mitään erikoista, hyvin olet selittänyt tarinan juonta, ja mukana on myös kivasti kommentteja.

Kaapista löytyi sattumalta myös oma numeroarvosteluni, jonka olin ilmeisesti tehnyt huvikseni silloin pari vuotta sitten:
Aku Ankka: Menneisyyden vanki: 8+
Mikki Hiiri: Kadonneen kullan kannoilla: 7½
Roope-setä: Mitävain-masiina: 7+
Taikaviitta: Pimeän ulottuvuus: 8½
Roope-setä: Kuorivat säteet: 7½
Milla Magia: Verraton vaihtokauppa: 7-
Hannu Hanhi: Onnen suosikki: 7+
Pelle Peloton: Kadonneen virkamiehen metsästys: 7½
Roope-setä: Kuu-Kuu-timantin jäljillä: 7+

Keskiarvo: 7,53
Ei ihan yhtä hyvä ka., mutta kuitenkin jää luvustasi vain alle kaksi kymmenystä.
Olen yhtä mieltä siitä, että tämä on tosiaan ihan hyvä taskari.
Aku Vankka
Kiitos kommentista.
Se on toki mahdollista, että sama kaava jatkuu vielä seuraavassa taskarissa ja että Nokkapokan keskiarvoksi tulisi 7,83, mutta täytyy ottaa huomioon, että stä seuraava taskari on tuplataskari ja vaikka tuplataskarissa olisi muutamia todella hyviäkin tarinoita, niitä tarinoita on yleensä noin 20, joten aika vaikeaa saada tuplataskarin keskiarvoklsi 7,94 eli melkein kasi.
Kreach
Njaah, en omista taskaria, joten en ole lukenutkaan sitä. Ei oikein mitään uutta sanottavaa.

Nokkapokka on puolestaan melko surkea taskari. Ihmettelen, jos jotenkin kaivat sille 7,83 keskiarvon.
Kreach
Koska seuraavaa?
Aku Vankka
Tämän viikon aikana.
Karhula
Ei siltä vaikuta...
wierii2
Niin, milloinkas tulee seuraavaa?
Aku Vankka
Köhköh.. Ymmärrätte varmaan tämän lukiessanne, miksi minulta meni näin kauan tehdä tämä.. ja VM tietenkin vei aikaa.. mutta nyt tämä on tässä ja tätähän ette ihan hetkessä luekaan!

Huhtikuu 2007 - Taskari 328: Nokkapokka

Aku & Touho: Petolinnut Aiheuttavat Mylläkän
Aku ja Touho ovat jälleen PAM'in hommissa - tällä kertaa heidän on yhdessä muun tiimin kanssa korjattava Usnor-planeetalle rakennettu ilmatorni, joka on epäkunnossa. Operaation alusta alkaen Aku tuntee olonsa syrjityksi, sillä kukaan ei tunnu luottavan häneen pätkän vertaa, varsinkaan usnorlainen Röhky. Päästyään Usnorille, Aku ja muu porukka huomaavat että Röhkyä pidetään täysnollana kotiplaneetallaan, johtuen hänen älykkyydestään, jota ei pidetä minkäänlaisessa arvossa Usnorilla. Kun he lähtevät korjaamaan ilmatornia, Vaapukka ja Kolina katoavat salaperäisesti ja Aku ja Touho päättävät lähtevät etsimään heitä ja joutuvat tekemisiin valtavan kokoisten petolintujen kanssa, jotka ovat ottaneet Vaapukan ja Kolinan vangeikseen. He hoitelevat linnut (ja pääsevät melkein hengestään) ja Aku pelastaa ilmatornin. Röhky kuitenkin ottaa kunnian hänen tekosistaan.
Ihan totta, varmasti huonoimpia lukemiani PAM-tarinoita, jotka eivät yleensäkään kovin hyviä ole olleet. Tarinan pääaiheena ovat nämä petolinnut ja silti niitäkin käsitellään ainoastaan parin sivun verran lopussa ja suurin osa tarinasta on varattu ihan jollekin muulle, joka ei pääjuoneen liity millään tavalla. Harvinaisen huono aloitus taskarille. 6,75 eli 7-

Mikki Hiiri: Katoamistemppu
Mikki ja Hessu ovat vuokranneet mökin viikoksi Vihervuorilta ja aikovat pääasiassa kalastaa siellä. Matkalla Hessu keksii mielenkiintoisia akronyymejä, kuten KYY (=kiitos yhteistyöstä, ystävä). Päästyään perille mökilleen, Hessu päättää heti alkuun istua tuolille levähtämään, kun tuoli yhtäkkiä katoaa hänen altaan. Mikki ei usko sitä, vaan sanoo Hessun erehtyneen. Kun Hessu on valmistamassa ruokaa, hän sotkee kätensä kastikkeeseen ja menee pesemään ne. Silloin hän yllättäen huomaa, että käsipyyhekin on kadonnut. Mikki ei vieläkään usko, että mitään on kadonnut. Kun he ovat lähtemässä kalastamaan, Mikki huomaa siiman kadonneen, mutta arvelee jonkun vain varastaneen sen, kun he olivat kahvilassa ennen mökille tuloa. Kalaa ei varasiimasta huolimatta tule ja ystävyksemme joutuvat ruokailemaan salaatilla ja huomaavat sen ja monen muunkin asian pian katoavan ja nyt Mikkikin alkaa uskoa salaperäisiin katoamisiin. Hän alkaa luetella kadonneita esineitä ja Hessu muodostaa niistä akronyymin POPPELI. Silloin Mikki muistaa nähneensä talon josta he kysyivät ajo-ohjeita (ja saivat tylyn vastaanoton) seinässä poppelin kuvan. Hän päättelee mysteerin ratkeavan siellä ja niin käykin - kaksi rosvoa on kidnapannut erään professorin, joka on keksinyt laitteen jolla siirtää tavaroita näppäilemällä niiden nimen. Professori oli salaa vienyt esineitä Mikin ja Hessun mökistä ja toivoi Hessun muodostavan niistä akronyymin joka johdattaisi heidät hänen luokseen. Mikki pudottaa poppeli-kyltin toisen roiston päälle ja Hessu kamppaa toisen - mysteeri on ratkaistu.
Jälleen mielenkiintoinen Mikki-dekkari. Kaikki sujui erittäin jännittävissä merkeissä ja ihmettelinkin aluksi, ettei tarina ole edes Castyn käsikirjoittama ja silti niin mielenkiintoinen, kunnes... - kun Hessu muodosti POPPELI -akronyymin ja Mikki aivan paranormaalisti vain päätteli, että se tarkoittaisi erään talon seinässä riippuvaa poppelin kuvaa, tarina meni heti aivan naurettavaksi. Kaiken lisäksi Mikki ja Hessu nappasivat roistot aivan liian helposti, lapsikin olisi osannut tehdä tuolla tavalla. Tämä on taas niitä tarinoita, joissa kaikkitietävä Mikki ratkaisee mysteerin niiiiiin helposti ihan tuosta vaan, että koko jutun idea meni siinä. Hyvästä alkuasetelmasta plussaa. 7,25 eli 7+

Roope-setä: Amuletin arvoitus
Aku katsoo innoissaan ''Haukan katse'' -ohjelmaa, jossa tarkoituksena on painaa viidessä sekunnissa mieleensä esitetty kuva ja sen jälkeen piirtää se kymmenessä sekunnissa ulkomuistista (loogisesti ajateltuna mahdotonta..). Senkertainen kilpailija ei onnistu, mutta television ääressä istuva Aku, joka on harjoitellut jo kauan - onnistuu ja on valmiina kolmen päivän päästä kilpailemaan itse ohjelmassa. Pian Roope kuitenkin tulee hakemaan Akua ja poikia retkelle. Hän on ostanut juuri kreikkalaisen vaasin, jonka sisältä paljastui käärö jonka mukaan muinaisen Kreson -kuninkaan rikkauksien salaisuus piili hänen amuletissaan. He lähtevät etsimään amulettia Vähä-Aasian vuoristoista. He kaivavat ja kaivavat, kunnes löytävät maan alle hautautuneen palatsin, jossa amuletti sijaitsee. Koko palatsi on labyrintti, jonka kartta on kaiverrettu kiveen. Aku koskettaa karttaa ja se murenee, mutta ainutlaatuisen kykynsä ansiosta hän onnistuu piirtämään sen ulkomuistista ja he löytävät amuletin. Amuletissa ikävä kyllä lukee ainoastaan ''penninvenytys kannattaa'' ja senhän Roope on tiennyt jo kauan - turha matka siis. Tarinan lopussa Aku osallistuu ''Haukan katseeseen'', jossa kuitenkin muistaa ainoastaan labyrintin pohjapiirroksen - hätä ei kuitenkaan ole tämän näköinen, sillä pian eräs huvipuistoketjun omistaja tarjoaa Akulle labyrintin pohjapiirroksesta 50 000 euroa.
Ihan täysi täytetarina, näin kehnoa aarteenetsintää en ole vähään aikaan lukenutkaan. Amuletti ja palatsi jossa se on, löytyvät aivan liian helposti, eikä ankkojen tarvinut tehdä juuri mitään löytääkseen ne. Loppuratkaisu oli ehkä hieman yllättävä, mutta muuten täysi täytetarina. Jos tarina olisi ollut pidempi, siitä olisi voitu saada ihan kelvollinenkin. 7,00 eli 7

Taikaviitta: Alamaailman sankari
Karhukopla on kyllästynyt ainaisiin epäonnistumisiin ryöstokeikoillaan ja päättelee, että he tarvisisivat jonkin sankarin kaksoisolennon, joka ryöstäisi Ankallispankin heidän puolestaan ja paras vaihtoehto on Taikaviitta. He etsivät jotakuta, joka on suunnilleen saman kokoinen ja näköinen kuin Taikaviitta ja löytävät Akun, jonka he kidnappaavat. He pakottavat Akun esiintymään varastetussa Taikaviitta-naamiaisasussa ja ryöstämään Ankallispankin. Aku sanoo kuitrnkin matkalla, että Taikaviitan on tehtävä näyttävä sisääntulo. Niin hän liitää köyden varassa kohti Ankallispankkia, mutta palaa pian takaisin, kun asu on revennyt pyrstön kohdalta. Karhukopla ompelee puvun taas kokoon ja Aku yrittää uudelleen. Tällä kertaa hänen kenkänsä hajoavat ja Karhukopla joutuu korjaamaan ne. Kolmannella kerralla kaikki sujuu moitteettomasti, kunnes Aku nostaa pudonneen laukun ja asu repeää jälleen. Hän kertoo Koplalle omistavansa täydellisen Taikaviitta-asun kotonaan ja kun hän lähtee hakemaan sitä, hän mukamas jumittuu komeroon ja kun muut koplalaiset ovat hakemassa työkaluja jotta saisivat oven auki, Aku menee salaiseen piilopaikkaan ja hakee asun. Kun hän on lampsinut sisään Ankallispankkiin, kuuluu pamahdus ja yhtäkkiä ''oikea'' Taikaviitta ilmestyy Koplan luo ja nappaa heidät.
Huoh. Nämä nykyajan taskareissa esiintyvät Taikaviitta-tarinat ovat suurin osa täyttä roskaa, jossa Taikaviitta halutaan televisioon, joku ihailee häntä tai nimemomaan tämänkaltaiset tarinat. Turhanpäiväinen ja ennalta-arvattava tarina, olisivat edes kunnon Taikis-tarinan tähän taskariin laittaneet. Tällaiset tarinat eivät vain jaksa innostaa. 7,00 eli 7

Aku Ankka: Vihreät sävelet
Aku on keksinyt jälleen uuden, hämmästyttävän harrastuksen - hän musisoi kasveille ja ne pysyvät virkeinä ja hyväkuntoisina. Jokaiselle kasville on oma soittimensa ja sointunsa. Akua pidetäänkin hyvässä arvossa harrastuksensa ansiosta. Pian Roope tuleekin pyytämään Akun apua; hän on tekemässä sopimusta erään Ranunculuksen kanssa. Kyseinen mies pirää puutarhanhoidosta ja nyt hänen silmäteränsä, sateenkaariorkidea on kuihtumassa, eivätkä edes kasvialan ammattilaiset ole saaneet sitä kukoistamaan. Ranunculus on jo aivan epätoivoinen ja on valmis kokeilemaan mitä tahansa - siksi Roope kääntyykin Akun puoleen ja pyytää Akua auttamaan - palkkioksi hän saa neljä metriä velkalistastaan anteeksi. Aku päättelee kukan tarvitsevan kirkasäänisen saksofonin ääntä ja Colankan saksofoni olisi juuri sopiva siihen käyttöön. He lähtevät historiallisten soitinten keräilijän, herra Vaskin luokse. Jotta Vaskin taloon pääsee, täytyy olla todellinen musiikinystävä ja osata soittaa Vivaldin ''Kevät'' ja seurata ''Venetsian karnevaalin'' nuotteja labyrintin läpi. He pääsevät Akun avulla läpi, mutta saavat ikävikseen kuulla, ettei Vaski omista soitinta enää, vaan lahjoitti sen Riitta Hanhelle, joka on paraikaa harjoittelemassa rakkauslaulua Roopelle. He hakevat soittimen Riitalta ja maksuksi Riitta vaatii vain muutamaa romanttista iltaa Roopen kanssa. Aku soittaa sateenkaariorkidealle ja se virkoaa silmissä. Ranunculus antaa hotellinsa Roopelle ja palkkaa Akun kukkamestarikseen.
Suhteellisen hyvä perustarina oli. Poikkeuksena muihin ''Aku keksii uuden harrastuksen, jossa menestyy hyvin'' -tyylisiin tarinoihin, tässä tarinassa Aku ei mokaa lopussa (niin kuin normaalisti tapahtuu) vaan kaikki sujuu hänen osaltaan hyvin. Roopesta en olisi niin varma.. Tähän mennessä taskarin paras tarina. 7,75 eli 8-

Milla Magia: Taikaovi
Milla on vilustunut, koska joutuu matkustamaan luudalla myös talvella. Hän matkustaisi kyllä lentokoneella, jos hänellä olisi varaa. Milla vilkaisee päivän postia ja huomaa mainoksen, jossa mainostetaan Elektromagian tuotetta, ''Taikaovea''. Hän tilaa oven ja parin päivän kuluttua se toimitetaankin kotiin asti. Ovi vie omistajansa mihin tahansa kohteeseen, kun sille sanoo kohteen nimen ja perään ''Aukene, oi taikaovi!". Milla kokeilee ovea heti Roopen rahasäiliöön, mutta se heittääkin hänet järveen ja kaikenlisäksi Kiinaan. Vesi virtaa sisään tunneliin ja kastelee Millan talon. Toisella yrittämällä hän päätyy Antarktikselle pingviinien seuraksi. Pingviinit änkevät portin kautta Millan mökkiin sotkemaan asioita entisestään. Kolmannella yrittämällä Milla vihdoin pääsee rahasäiliöön, sen komeroon nimittäin. Hän odottaa yöhön asti, että Roope ja Juuso ovat menneet nukkumaan ja kun hän on aikeissa lähteä lantinryöstöön, hän tajuaa oven olevan lukossa ja kaiken lisäksi hän astui juuri portin kaukosäätimen päälle tuhoten sen. Hän on vankina komerossa ja alkaa huutaa ja rynkyttää ovea päästäkseen pois. Roope ja Juuso heräävät ja päästävät Millan vapaaksi.
Huoah. Yhä jatkuu tasaisen kehnona (edellistä suhteellisen hyvää tarinaa lukuunottamatta) tämä taskari. Tämäkin oli ihan samaa kuraa kuin aloitustarinakin, niin käytetty ja kulunut idea, eikä tämänkään toteutus ollut hyvä. Nuo Millan tekemät ''virheet'' taikaoven kanssa olivat ihan täyttä turhaa pitkitystä, eiväthän ne liittyneet itse juoneen (oliko tässä sellainenkin?) millään tavalla. 6,50 eli 6½

Aku Ankka: Tenori alivuokralaisena
Aku on kastelemassa kukkia, kun Roope saapuu paikalle maailmankuulun tenorin, José Sorsastasin kanssa. Roope ilmoittaa, että Sorsastasilla on konsertti hänen teatterissaan ja hän tarvitsee täydellistä rauhaa keskittyäkseen suoritukseensa ja aikoo majoittaa hänet viikoksi Akun luo. Akun on pakko suostua, kun Roope ottaa hänen velkansa esille. Kaikki sujuu rauhallisesti, kunnes yöllä Sorsastas alkaa kiekumaan, eikä Aku saa nukutuksi ja aamulla hän syö kaiken aamiaisen, mitä Aku on laittanut. Kun Aku on katsomassa jalkapallo-ottelua, Sorsastas alkaa jälleen hoilaamaan. Pian Taavi vierailee Sorsastasin luona saadakseen häneltä ääninäytteen, jonka ansiosta hän valmistuu pian tenoritieteen maisteriksi. Pian myös Pelle tulee pyytämään Sorsastasilta palvelusta; hän haluaa testata rikkoutumatonta ikilasiaan, sillä jos se kestää Sorsastasin kimeimmän kiekaisun, se on täydellinen. Ikilasi kestää, tosin Akun ikkunat eivät. Myös Tupu, Hupu ja Lupu innostuvat Sorsastasista, sillä hän on heidän mielestään maailman parhaimman räppärin, Hanhinemin eno ja he pyytävät Hanhinemia esiintymään pihalleen. Viimein Iines ystävineen tulee kylääm syöttämään Sorsastasille leipomuksiaa. Yhdessä leivoksessa on chiliä, mikä vie Sorsastasilta äänen ja Aku yrittää kaikin tavoin saada sitä palaamaan. Lopulta hän turvautuu Mummoon, jonka seos palauttaa tenorin äänen.
Tässä tarinassa oli aika laaja hahmokaarti, sillä siinä esiintyi (vaikka suurin osa vain muutamassa ruudussa) todella paljon eri hahmoja. Se ei kuitenkaan pelastanut itse tarinaa, joka oli aika tylsä ja turhanpäiväinen ja tässäkin tarinassa oli paljon selvästi turhaa pitkitystä. Tulisipa edes yksi hyvä tarina vielä, ettei tästä ihan älyttömän kehnoa taskaria tule. Perustarina. 7,25 eli 7+

Roope-setä: Energiset eläkepäivät
Roope voittaa Kroisos Pennosta vastaan käydyn tarjouskilpailun yhdellä eurolla ja Pennoselle se on viimeinen pisara. Hän päättää jättää liike-elämän ja siirtyä eläkkeelle Ankkapulcoon, mistä hän on ostanut huvilan. Lähdettyään hän lähettää miljardööriklubilaisille videojäähyväiset. Tämän jälkeen Roope hallitsee kaikkia markkinoita ja hänen liike-elämänsä kukoistaa. Roope itse ei kuitenkaan ole onnellinen, sillä liike-elämä, jossa hän voittaa koko ajan ilman mitään kunnon vastusta alkaa ikävystyttää häntä. Pennosesta oli ollut hänelle edes jotain vastusta. Siksipä Roope päättääkin taivutella Pennosen palaamaan takaisin. Pennonen ei taivuttelusta huolimatta aio palata ja niin Roope palaa takaisin Ankkalinnaan. Tosiasiassa laiskottelu alkaa jo kyllästyttää Pennosta ja hän haluaisi jotain tekemistä. Pian hän löytääkin rannalta pullon, jossa on aito aarrekartta. Pennonen lähtee aarresaarelle, mutta kuulee siellä hotellia pitävältä mieheltä, ettei aarre ole saarella, koska hän on sen lukuisasti kolunnut läpi. Pennonen kuitenkin saa idean, että saaresta voisi tehdä turistiparatiisin ja tarjoaa saaresta puoli miljoonaa. Roope on kuitenkin pitänyt Pennosta silmällä ja tulee tarjoamaan enemmän. Lopullinen tarjous kuitenkin on kymmenen miljoonaa. Mies päättää ratkaista kiistan sillä, että se joka tuo hänen vanhaan autoonsa uuden männän, saa saaren. Roope ehtii ensin, mutta hänen mäntänsä ei ole aito, niin kuin Pennosen ja siksi mies tekee kaupat Pennosen kanssa. Myöhemmin kun vanha hotellinrämä on purettu, sen alta paljastuu rantarosvojen aarre.
Kerrankin hieman erilainen Roope ja Kroisos -tarina, ettei aina ole jotain kilpailua tietyilla markkinoilla. Tarina oli kuitenkin suurelta osaa ennalta-arvattava ja tiesin heti kun Kroisos löysi kartan, että se on Roopen juoni. Ennen viimeistä sivua myös jotenkin arvelin, että jostain päin saarta löytyy kuitenkin jonkinlainen aarre. Kuitenkin varsin kelvollinen tarina. 7,50 eli 7½

Karhukopla: Tehokas talonvahti
Karhukopla on juuri saanut ryöstettyä pussillisen timantteja ja lähtevät pakoon lentorepuilla. Timanttipussia pitelevän koplalaisen alkaessa temppuilemaan, timanttipussi putoaa alas, Touhon pihalle. He lähtevät hakemaan timantteja pihalta, mutta Touhon kissa on ottanut ne itselleen ja suojelee niitä, eivätkä koplalaiset saa niitä haltuunsa. He hakevat koiransa Kuusnelosen, jota kissa pakenee sisälle ja koira seuraa perässä. Karhukopla tunkeutuu ovesta sisään ja yhden heistä astuessa kissan hännän päälle, katti herättää Touhon mau'unnallaan. Koplalaiset esittävät olevansa avaruusolentoja ja Touho alkaa haastatella yhtä heistä sillä välin kun muut kaksi hakevat timantit. Lopulta Kopla pääsee timanttien kanssa ulos, mutta he jäävät pian kiinni pyörän hajotessa ja timanttien valahtaessa kadulle poliisin nähden.
Ei kauhistus mikä tarina. Nämä alkavat mennä jo ihan tosissaan ala-arvoisiin lukemiin. Niin turha ja älytön täytetarina, tällaiset ovat ihan yhtä ärsyttäviä, kuin vuoden 2008 Akkareiden Karhukopla-tyngät. Tällaiset tarinantyngät eivät kuulu taskareita pilaamaan. 6,50 eli 6½

Aku Ankka: Uusi elämä
Aku hakeutuu lääkäriin epäillessään olevansa sairas. Tohtori Vihuri epäilee Aku olevan ainoastaan vilustunut, mutta lähettää laboratorioon verinäytteen varmuuden vuoksi. Myöhemmin Vihurin luona käy muuan koira, jonka verinäyte lähetetään samaiseen laboratorioon ja kas kummaa - Akun ja koiran näytteet sekoittuvat ja pian Aku saa tietää, että hänen elimistönsä happopitoisuus on samalla tasolla kuin koiralla ja että hän pian sulattaa itsensä kuoliaaksi. Akun aika on vähissä, eikä hänellä ole enää mitään hävittävää, joten hän jopa pelastaa kissanpennun keskeltä autotietä ruuhka-aikaan. Akun kuoltua pojat siirtyvät Roopen hoiteisiin, mutta Akua huolettaa lähinnä Iines, joka jää yksin. Siksipä Aku päättääkin hankkia Iinekselle uuden poikaystävän ja päätyy lopulta upporikas bendovialainen seurapiirijulkkis, Carlos Cabalerro. Aku ja Iines matkustavat Bendoviaan ja Iines ja Carlos tutustuvat - Iines on pihkassa välittömästi. Aku huomaa kuitenkin, ettei Carlos ole Iineksen tyyppiä ja yrittääkin erottaa heidät toisistaan. Carlos haastaa Akun kaksintaisteluun Akun loukattua Iineksen tunteita. Pian Aku saa kuitenkin tietää, että hän on täysin kunnossa, eikä kuolekaan ja päättää puhua Iinekselle järkeä. Iines kertoo, ettei Carlos ole luopunut kaksintaisteluhaasteesta ja pian Carlos ja Aku kohtaavat toisensa aseet kädessä ja ampuvat. Molemmat luulevat saaneensa osuman ja pyörtyvät. Tosiasiassa Iines ja Carloksen rakastajatar Karmela olivat lahjoneet tuomarin vaihtamaan pyssyihin paukkupanokset. Iines ja Aku, sekä Carlos ja Karmela ovat taas onnellisesti yhdessä.
Viimeinen tarina paljastuu taskarin parhaaksi, vaikkei se pelastakaan huonoa taskaria tai vedä vertoja aikaisempien taskareiden helmille. Tässä tarinassa oli mielestäni hyvä idea, vaikka tuo näytteiden vaihtuminen onkin jo vanha juttu ja sitä on nähty aikaisemmin sekä sarjakuvissa, että Disney-piirretyissä. Joka tapauksessa mielenkiintoinen tarina. 8,00 eli 8

Kokonaisuus
Kokonaisuudessaan aivan kauhean huono taskari. En muistanutkaan, että tämä näin huono oli. Tekee kyllä hallaa vuoden keskiarvolle. Taskarissa oli kaksi hyvää tarinaa, pari keskivertoa, ja muutama ihan tosissaan huonoa. Keskiarvosanaksi paljastuu tällä kertaa 7,15 joka on aivan järkyttävän suuri pudotus viime numerosta, yli puoli numeroa, tarkemmin ottaen 0,57. Uskon, että monet muut pitävät tätä ihan hyvänäkin taskarina ja heifän keskiarvonsa saattaa olla jotain 7,30-7,40 -luokkaa, mutta minun mielestäni tämä oli harvinaisen huono taskari.
Saa muuten nähdä, mitä teen tuon seuraavan taskarin kanssa, on meinaan tuplataskari ja sen arvostelemiseen menisi varmaan viikko, kun niitä tarinoitakin on about 20...
Sivuja: 1 2