Keskustelujen arkisto

Sivuja: 1
Kirjoittaja

Aihe: TEMPO-sarjakuvalehti

(4 viestiä)
Crosby
Bongasin kvaakista tämän uutisen, että uusi Egmontin tuottama sarjakuvalehti TEMPO alkaa tulla myös Suomessa. Muuten en olisi tätä itse huomannutkaan, mutta onneksi huomasin, sillä ensimmäisen osan tarinan on Frank Le Gallin piirtämä Suomessa ennenjulkaisematon Piko & Fantasio-seikkailu. Kyseinen seikkailu on toinen Pikon & Fantasion uudet seikkailut-sarjassa, mutta ensimmäinen, joka Suomessa näistä julkaistaan. Julkaisumuotona on minialbumi, mutta en nyt sitten tiedä pitääkö tuota albumiksi sanoa. Itse miellän sen enemmän lehdeksi, mutta laadukkaaksi sellaiseksi. Paperi on laadukasta, samoin kuin painotyö. On ollut kaupoissa 8. heinäkuuta lähtien.

Nyt olisi siis oiva tilaisuus tutustua eurooppalaiseen sarjakuvaan tällaisen lehden avulla, jota myydään lehtipisteissä. Täytyy kuitenkin katsoa tarkasti, sillä lehti ei hirveän hyvin erotu sieltä hyllyltä, varsinkaan jos se on taka-alalla. Hintaa on 7,90 mikä on toki melko paljon, mutta lehti sisältää 64 sivua eli yhden kokopitkän seikkailun + infoa ja juttua sarjan tekijästä + sarjasta, eli ensimmäisessä numerossa Frank Le Gallista ja Pikosta & Fantasiosta. Lehti on myös laadukkaampaa tekoa kuin, vaikka viikoittainen Aku Ankka. Eikä se hinta niin kamala ole, että sen takia kannattaa lehti jättää hyllyyn, jos vähääkään kiinnostaa. Sillä alustavien tietojen mukaan lehti ei ilmesty kuin kolmisen kertaa vuodessa, mutta tämä voi toki muuttua. Ei myöskään kannata odottaa, että tulee divareihin tämä läpyskä, jos haluaa nähdä jatkossakin TEMPOja, sillä Egmont ei varmastikaan jatka sarjan tekoa, jos menekki on huono. Eli näin alkuun kannattaa ostaa uutena, että jatkoa tulee ja menekki sekä suosio kasvavat. Tanskassa tämä on menestynyt varsin hyvin.

Nyt siis laajentamaan hieman sarjakuvavalikoimaa Aku Ankasta, tämän parempaa tilaisuutta ei paljon voi toivoa. Ostaa TEMPOja ja katsoo kiinnostaako ja jos kiinnostaa alkaa lukemaan niitä sarjoja, joista on TEMPOssa pitänyt, sillä lehdessä tulee tosiaan ilmestymään useita eri sarjoja, yksi albumi/lehti tahtia.

Kvaakin juttu aiheesta (kannattaa lukea)

http://www.kvaak.fi/naytajuttu.php?articleID=1257
souffleur m
Tulipa sitten ostettua tuollainenkin ja ihan hyvältä vaikutti. Ei nyt mikään mestariteos ainakaan tuo ensimmäinen tarina, mutta ihan viihdyttävä kuitenkin. Saapa nähdä, millaisia nuo seuraavat lehdet sitten ovat. Henkilöt ovat kyllä ihan mielenkiintoisia, joten ainakin sen puolesta ihan lupaavalta vaikuttaa.

Tuo hinta on kyllä ainoa miinus, sivumääräkään kun ei loppujen lopuksi mikään hurjan suuri ole. Tokihan jälki on laadukasta pieniä kirjoitusvirheitä lukuunottamatta, mutta juuri tämä seikka voi olla minullekin tulevaisuudessa este, koska rahatilanteeni ei ole tällä hetkellä mikään paras mahdollinen. ;D Mutta muuten ei yhtään paha, toivottavasti menestyy myös täällä Suomessa.
Barksi
Edellinen eurooppalaista sarjakuvaa esittelevä lehti taisikin olla Jysäys, joka ainakin oli oikein mielenkiintoinen tapaus. En sitten tiedä, miten tämä siitä eroaa. Edellinenhän lopetettiin ilmeisesti sen takia, että kauppa ei käynyt...
Crosby
Lainaus käyttäjältä: souffleur mTulipa sitten ostettua tuollainenkin ja ihan hyvältä vaikutti. Ei nyt mikään mestariteos ainakaan tuo ensimmäinen tarina, mutta ihan viihdyttävä kuitenkin. Saapa nähdä, millaisia nuo seuraavat lehdet sitten ovat. Henkilöt ovat kyllä ihan mielenkiintoisia, joten ainakin sen puolesta ihan lupaavalta vaikuttaa.
Juu ei tuo avaustarina mitään eliittiä ole, mutta kelpo tarina kuitenkin.Saa nähdä minkä sarjojen tarinoita on seuraavaksi luvassa ja miltä ne maistuvat. Tämä ei vielä ollut itselleni ''uusi tuttavuus'', kun Pikoon & Fantasioon olen jo tutustunut sekä tykästynyt. Kannattaa muuten tutustua tuohon perus Piko & Fantasio-sarjaan, jos henkilöt oli mieleen. Lue vaikka kaksi albumia, toinen Franquinilta ja toinen joltain muulta tekijältä. Siinä tulee ihan hyvä kuva sitten jo sarjasta, vaikka toki eihän kaikki albumit samantasoisia voi olla, mutta kuitenkin. Kyllä sen aika lailla jo tietää, jos parikin tarinaa sarjasta lukee, että onko sarja mieleen vai ei.
Sivuja: 1