Keskustelujen arkisto

Hyvin kulkee tarina EDELLEEN. Ei mitään järin ihmeellistä sanottavaa. Jatkoa vaan ja nopeesti, että päästään pian trilogian päättävän osan kimppuun.

Kutkuttavan jännittävä tarina! En löytänyt oikein mitään huomautettavaa, paitsi aluksi kummastelin, miksi Boulder halusi luoda sen suojakuvun ettei ulkopuoliset vahingoittuisi - mutta sitten hokasin, että luultavasti jos Ankkalinnan kaikki poliisit ja armeija iskisivät Boulderia vastaan, ei medaljonkikaan pärjäisi.

Tätä ihmettelen aina, että vaikka Boulderilla pitäisi olla mahtavat voimat, joille ei pärjää melkein mikään maailman voima, niin silti Boulder aina joutuu hankalaan tilanteeseen, jolloin hän ei pysty paljon mitään tekemään... En toki haluaisi mitenkään haukkua, mutta tuntuu silti oudolta, että khorodeillakaan ei pysty taistelemaan Boulderia vastaan, jos kerran tämä Hectorko nimeltään oli, niin käytti siellä aavikolla yhtä khorodia ja valtava valo sysäsi Boulderin pois, mutta nyt niin ei voikaan tehdä...

No, kirjoitusasultaan ihan hyvä luku ja Boulderista tehty taas mukavan "pahismainen" henkilö... Toisaalta hänestä alkaa tulla hieman käytetty hahmo, kun hän on hyökännyt sankareittemme kimppuun jo aikas monta kertaa, mutta kyllä sitä nyt jaksaa silti, kun ihan hyvä hahmo on... Hieman outoa tämä, että henkilö joka ei ikinä ole käyttänyt miekkaa, pystyykin sillä taistelemaan jotain kokenutta vastaan kunnolla. Koska luulisi Boulderin kätyreiden olevan kokeneita, jos Boulder uskalsi laittaa kaikille miekat...

Minulla olisi paljon enemmänkin valittamista tarinan logiikasta, mutta koska en halua olla turhan ilkeä jätän ne vain omaan päähäni kehittymään. Kirjoitin tämän viestin aikas uneliaana, enkä välttämättä täysin muista kaikkia yksityiskohtia, joten minulla voi olla paljon virheitäkin kommenteissani...

Okei, annetaan sitten mennä. Vaikka tarinan kovimmat kommentoijat Kreach ja Karhula eivät olekaan tätä uusinta lukua vielä kommentoineet (Kreatsista en sitten tiedä että mihin on koko tyyppi kadonnut :D) niin minulle riittää tuon edellisen luvun kohdalta se että Dents ja Ankkaristi kommentoivat sitä. Nyt on kuitenkin tullut aika seuraavalle luvulle ja ikävä kyllä tarinaa en tämän jälkeen voi jatkaa ennen kuin joku muukin on kommentoinut sillä tarvitsen tästä luvusta mahdollisimman monelta kommentit, jotta tiedän oliko luku onnistunut vai ei, ja jotta tiedän että teenkö tämänkaltaisia lukuja jatkossakin.

Ai niin ja unohdin mainita vielä tärkeimmän syyn miksi haluan kaikkien kommentoivan - Tämä on trilogian toisen osan VIIMEINEN luku!!! Tämä trilogian kakkososa siis päättyy tähän lukuun ja seuraavaksi on siis vuorossa kolmas osa. Ennen kuin aloitan sen, haluan kunnon kommentit loppuhuipennuksesta ja ylipäänsä koko tarinasta - oliko tämä kakkososa parempi vai huonompi kuin ykkönen?

Joten pitemmittä puheitta, the end of the beginning.

Kahdeksastoista luku - Lopun alku

Aku makasi selällään ruohikossa, kykenemättä liikkua lainkaan. Ainoa asia jonka hän näki, olivat kasvot. Hän tuijotti karskeja ja julmannäköisiä miehen kasvoja, jotka loimusivat liekkien valossa. Hän näki kasvojen jokaisen uurteen, jokaisen pienenkin yksityiskohdan. Hän käänsi katseensa miehen tummiin silmiin, näki innostuksen ja onnellisuuden palavan niissä voimakkaasti. Mies oli juuri nyt erittäin onnellinen. Hän oli saavuttanut vihdoin tavoitteensa, eikä tällä kertaa voisi epäonnistua. Tämän illan jälkeen kaikki hänen toiveensa toteutuisivat ja hän saisi kaiken mitä tahtoisikin. Tämän illan jälkeen hän olisi maailman ylin hallitsija. Kaikki häntä vastustavat karkotettaisiin hänen maailmastaan ja lähetettäisiin kuoleman synkkiin syövereihin. Kaikki jotka suostuivat hänen alamaisiksiin saisivat elää hyvän elämän uudessa uljaassa maailmassa. Tämä oli Stanley Boulderin suurin toive.

Kaikki oli juuri niin kuin pitikin, täydellistä: kaartilaiset makaisivat kaikki tajuttomina maassa, liekit ympäröivät aluetta niin ettei pakotietä ollut ja Aku Ankka makasi maassa muutaman metrin päässä hänestä ja saattoi vain odottaa, odottaa kunnes tuleva maailmanhallitsija tekisi tehtävänsä. Sillä Aku todellakin tietämättään tiesi jotain, mitä Boulder ei tiennyt. Jotain mikä olisi Boulderin suunnitelman onnistumisen kannalta elintärkeää. Se liittyisi medaljonkiin, se olisi tieto siitä kuinka käyttää sitä niin että se tekisi kantajastaan voittamattoman. Sillä voittamatonhan Boulder ei vielä ollut, voimakas kylläkin, mutta ei voittamaton. Mutta vaikka hän olisikin pian lähes voittamaton, olisi edelleen yksi asia, josta oli hänelle uhkaa: khorodit, nuo voimakkaat taikaesineet, jotka voisivat kaikki neljä yhdessä lyödä medaljongin. Ne oli suunniteltu juuri siihen käyttöön, mutta siihen tarvittaisiin kaikki neljä, kolme tai vähemmän ei riittäisi medajongin lopulliseen kukistamiseen. Joten jos hän hoitaisi yhdenkin khorodin pois tieltä, ei hänellä olisi enää mitään hätää. Täydellistä.

Boulder astui pienen askeleen kohti Akua. Hän pyysi kätyreitään siirtymään kauemmaksi, menemään portille vahtimaan ettei suunnitelman tärkein osa pääsisi pakenemaan. Sitten hän siveli kylmää medaljonkia pitkillä mutta ohuilla sormillaan ja sanoi:
"Minä teen sen nyt." Aku ei voinut vastata mitään. Hän oli täysin lamautunut eikä saanut sanaa suustaan, vaikka häneltä kyllä löytyi paljon asioita joita hän olisi halunnut Boulderille sanoa päin naamaa.
"Minä teen sen nyt." Boulder toisti, "Minä kaivan esiin ne tiedot joita piilottelet pääkopassasi. Ne tiedot, jotka antavat minulle avaimet maailmanherruuteen. Olet yksin, kukaan ei sinua voi auttaa. Pakotietä ei ole ja talosi ympärille asetettu maaginen kupla estää ulkopuolisia näkemästä mitä täällä tapahtuu. He eivät edes pääse kuplan sisälle."
Boulder kumartui ja poimi maasta kiiltelevän vihreän rannekorun ja laittoi sen taskuunsa.
"Tällä tavoin varmistan, ettei typerä kaartisi enää sotke suunnitelmiani" hän sanoi. "Ei enää ikinä."

"En tiedä miten sinun käy" hän jatkoi. "En tiedä mitä tapahtuu kun revin tiedot sinusta. Enkä välitäkään. Saatat menettää kaikki muistosi, saatat kuolla tai jotain muuta. Minua ei kiinnosta oletko sinä hengissä, ei enää sen jälkeen kun olen tehtäväni tehnyt. Mutta kuitenkin... jos satut jäämään henkiin, olet aina tervetullut minun joukkoihini."

Viha ja raivo ryöppysivät valtavina aaltoina Akuun. Kaiken sen jälkeen Boulder luuli että hän vielä haluaisi liittyä hänen maailmanvalloitusjoukkoihinsa? Ja kehtasi vielä mainitakin siitä ääneen! Voi kunpa voisin puhua, Aku ajatteli, kunpa voisinkin vain nousta tästä ylös, sanoa sanottavani Boulderille ja taistella hamaan loppuun saakka. Mutta ei, jokin pitää minua paikoillaan. En voi tehdä mitään. Voin vain odottaa, odottaa, odottaa...

Odotus päättyi. Boulder lakkasi sivelemästä medaljonkiaan ja vangitsi sen nyrkkiinsä. Hän puristi medaljonkia kaikin voimin, niin lujaa että käden verisuonet tulivat selkeästi näkyville ja hänen rystysensä muuttuivat valkeiksi. Samassa maa alkoi hiljalleen järistä, kuin pieni maanjäristys olisi iskenyt. Kuplan läpi näki sen verran, että Aku tiesi ettei järinä yltäisi sen ulkopuolelle. Järinä voimistui ja keskelle Akun pihamaata repesi syvä kuilu, joka haarautui jokaiseen mahdolliseen suuntaan jakaen pihan kahdeksaan osaan. Talon ympärille asetettu maaginen kupla rikkoutui ja repeämät levisivät lähialueille ja pian kaduilla alkoi juoksennella hätääntyneitä ihmisiä, jotka suuntasivat kohti kaupungin keskustaa. Synkät myrskypilvet mustenivat entisestään ja tihkusade muuttui rajuksi salamoinniksi ja ukkosen voimakkaaksi jyrinäksi. Punaiset salamat halkoivat ilmaa ja löivät satunnaisiin puihin ympäri Paratiisitietä sytyttäen niistä jokaisen palamaan. Tässä olivat todelliset katastrofin ainekset kasassa.

Nurmikolla lojuva kristallipallo, Kuhopron kädestä kirvonnut onyksikivi ja Boulderin taskussa oleva jaderannekoru alkoivat hohtaa kirkkaasti ja yrittivät taistella medaljonkia vastaan. Mutta tällä kertaa ne eivät saisi sitä perääntymään. Medaljonki oli latautunut täyteen voimaansa ja yhdessä kirkkaassa väläyksessä kaikki kolme khorodia lakkasivat hohtamasta ja jäivät siihen missä olivat olleetkin. Ne eivät kolmestaan pystyneet päihittämään medaljonkia, eivät ilman neljättä ja viimeistä khorodia. Nyt Boulder oli tyytyväinen. Nyt kaikki oli täydellistä.

Ja niin Stanley Boulder keskitti kaikki ajatuksensa maassa kauhun vallassa makaavaan lamaantuneeseen merimiesasuiseen ankkaan ja murtautui hänen mieleensä.

Se ei ollut vaikeaa. Hetkessä Boulder oli jättänyt katastrofin vallassa olevan Paratiisitien taakseen ja siirtynyt synkkään pimeyteen. Hän oli nyt Akun tajunnassa. Hän tiesi että myös Aku itse tiedosti sen, sillä hän tunsi koko ajan kuinka jokin mystinen voima yritti työntää häntä pois. Aku yritti vastustaa hänen etenemistään, mutta vastustus ei ollut kovin kovaa ja Boulder pystyi siitä huolimatta etenemään. Se oli samanlaista kuin olisi kävellyt päin myrskytuulta - vaivalloista ja hidasta, mutta silti mahdollista.

Ajatuksen voimalla Boulder pystyi liikkumaan eteenpäin. Oli kuin hän olisi kokonaan toisessa maailmassa, aivan kuin hän olisi irtautunut maallisesta ruumiistaan ja sukeltanut tuon avuttoman ankan tajuntaan. Hän tiesi että hänen ruumiinsa seisoi edelleen pihamaalla katastrofin keskellä ja puristi tiukasti medaljonkia, mutta silti hän ei itse sitä tuntenut, sillä hän ei ollut enää siellä henkisesti. Matka jatkui pitkään, tai ainakin aika tuntui pitkältä. Todennäköisesti todellisuudessa sitä ei ollut kulunut paria sekuntia kauempaa, mutta tässä tilanteessa sekin aika tuntui useilta tunneilta. Koko ajan hän tunsi pientä vastustusta, kun Aku yritti työntää hänet pois mielestään, mutta vastustus pieneni jatkuvasti Akun voimien heiketessä ja lopulta katosi kokonaan antaen Boulderille täyden vapauden liikkua. Ja sitten, pitkältä tuntuneen matkanteon jälkeen kuin ovi olisi avautunut, Boulder löysi etsimänsä: Akun ajatukset.

Myös Aku tunsi tämän. Hän tiedosti koko ajan mitä tapahtui, yritti pinnistellä estääkseen Boulderia tekemästä sitä mitä tämä oli parhaillaan tekemässä, mutta hänen voimansa eivät riittäneet. Se olisi hänen loppunsa. Koko muulle maailmalle se olisi vasta lopun alku. Pian muistot vilisivät Akun silmissä. Hän näki tapahtumia, jotka muisti elävästi: matkan Grönlantiin, taistelun Kuolemanlaaksossa, Paholaisen tornin, saapumisen kaartin Piilopaikkaan... ja hän näki myös tapahtumia, joiden ei muistanut koskaan tapahtuneen. Hän näki raunioituneen Paratiisitien, Stanley Boulderin surmaamassa hänelle uskottomia kansalaisia, neljän khorodin tuhotuvan medaljongin voiman kohdatessaan... oliko se tulevaisuus? Näkikö hän juuri asioita, jotka tulisivat tapahtumaan tulevaisuudessa? Mitä ne siinä tapauksessa tekivät hänen ajatuksissaan?

Mutta sitten hän kuuli päänsä sisällä Boulderin riemunkiljaisun ja tiesi että tämä oli löytänyt etsimänsä. Ja samassa Aku itse kuin irtautui ruumiistaan ja tiedosti kaiken: hän tiedosti sen kaiken saman minkä Stanley Boulderkin, hän tiesi miten medaljonkia tulisi käyttää jotta se olisi voimakkaimmillaan, tiesi kaikki sen syvimmätkin salaisuudet. Hän kuuli karhean miehen äänen päänsä sisällä. Ääni sanoi:

''Khorodien violetti valo tulee niiden sisään piilotetuista ametisteista. Laittamalla medaljonkiin ametistin, siitä tulee khorodien vertainen, eivätkä khorodit täten pysty päihittämään sitä.''

Siinä se oli. Medaljongin syvin salaisuus. Mutta kun Aku palaisi takaisin todellisuuteen, muistaisiko hän sitä kaikkea? Sillä silloin kun hän palaisi, hän saattaisi hyvinkin olla kuollut tai menettänyt kaikki muistonsa. Mikään ei ollut varmaa tällaisessa tilanteessa.

Ja yhtä nopeasti kuin se oli alkanutkin, täysin huomaamatta yhdessä silmänräpäyksessä Aku tunsi olevansa liekeissä. Hänen ulkoista ruumistaan korvensi joka puolelta, kuin tuhannenkuumat liekit olisivat nuolleet häntä päästä varpaisiin. Hänen päätään oli särkenyt valtavasti koko tapahtuman ajan mutta nyt kipu sai ylivallan ja Aku oli varma että hänen päänsä räjähtäisi minä hetkenä hyvänsä. Hän roikkui jossain todellisuuden ja mielikuvituksen rajamailla, tuntien samaan aikaan suurta tuskaa Boulderin tehdessä vahinkoa hänen ulkoiselle ruumiilleen, mutta tuntien samaan aikaan myös olevansa jossain muualla kuin hänen ulkoinen ruumiinsa. Hän oli edelleen henkisesti poissa, eikä tiennyt, voisiko milloinkaan palata takaisin. Ja jos voisikin, niin kuinka kauaksi aikaa.

Pian Aku alkoi tuntea voimakasta vetoa, aivan kuin jokin olisi vetänyt häntä kädestä. Hän kiiti halki ajatuksiensa ja tömähti pian kontalleen kuivaan ruohikkoon. Hän ei nähnyt mitään, ei kuullut mitään, ainoastaan tunsi ruohon käsiensä ja polviensa alla ja polttavan kivun sekä päässään että koko muussa ruumiissaan ja hengitti raskaasti tietämättä lainkaan oliko hän elossa vai kuollut. Hän tiesi vain, että kaikki oli ohitse ja hän oli epäonnistunut tehtävässään. Boulder tiesi nyt kuinka tehdä medaljongista voittamaton ja hän käyttäisi tätä tietoa maailmanvalloitukseen. Akun tuntema maailma oli loppunut ja pian saapuisi ensimmäinen aamunkoitto Stanley Boulderin uudessa maailmassa.

Medaljongista paljastui paljon muutakin, mutta tuo oli vain se tärkein asia. Tästä lisää kolmannen osan alussa.

En ole vielä päättänyt milloin kolmas osa alkaa. Joudun ehkä pitämään noin viikon verran suunnittelulomaa, koska vaikka tarina olikin tauolla puolitoista kuukautta, en sinä aikana ehtinyt tätä juurikaan miettiä. Kolmannesta osasta tiedän vain sen juonen pääpiirteittäin, mutta en esimerkiksi edelleenkään ole täysin varma siitä, miten tämän trilogia tulee päättymään :D

Voin sanoa, että yritän tästä kolmannesta osasta tehdä hiukan hillitymmän kuin tästä kakkosesta. Tämä toinen osa meni hiukan överiksi ja voin sanoa henkilökohtaisesti pitäväni ykkösosaa parempana kuin kakkosta - se ei sentään ollut täynnä jumalatonta tuliaseräiskintää ja valopallojen pamauttelua kuten tämä kakkonen. Koko tarina alkoi vähitellen toistaa itseään kun kerta toisensa jälkeen Boulder saapui kaartilaisen luo ja taistelu meni aina saman kaavan mukaan, eikä mitään yllättävää tullut. Pidän tässä kakkososassa eniten noista rauhallisemmista luvuista, koska ne onnistuivat mielestäni suhteellisen hyvin koska niissä ei nimenomaan ollut tätä armotonta yli mennyttä räiskintää. Lisäksi pidän myös tästä viimeisestä luvusta ja olen mielestäni kuvailun suhteen onnistunut siinä. Se että oliko se juoneltaan tai muuten hyvä, on eri asia, mutta kirjoitusasultaan se on mielestäni yksi trilogian parhaimmista.

Myös tuo Stanley Boulderin hahmo alkoi jossain vaiheessa tätä kakkososaa hiukan tympimään. Tajusin kuinka epäonnistunutu hahmosta oli tullut. Ykkösosassa Boulder oli juuri sellainen kuin millaiseksi hänet tarkoitinkin - julma mies joka ei kaihda keinoja päästäkseen maailman valtiaaksi. Esimerkkinä tuo ykkösosan viimeinen luku, jossa kaartilaiset tapasivat Boulderin ensimmäisen kerran, mies ihan tuosta vain ampui yhden kaartilaisen muiden silmien edessä. Kakkosessa hän ei ole sellainen. En osaa selittää miksi, mutta hahmo on mennyt huonompaan suuntaan ja yritän tätäkin juttua paikkailla kolmososassa.

Kolmannesta osasta on muutenkin tulossa huomattavasti erilainen jos verrataan kahteen aikaisempaan. Se tulee ensinnäkin olemaan selkeästi pitempi. Lisäksi siinä tulee olemaan melko paljon toimintaa, mutta erilaista toimintaa kuin tässä kakkosessa. Yritän vähentää tuota medaljongilla pelleilemistä ja käyttää sitä jatkossa lähinnä Boulderin voimanantajana, en niinkään taisteluvälineenä. Lisäksi yritän myös vähentää kaartilaisen ja Boulderin välisiä kamppailuita, sillä tässä kakkosessa he tuntuivat kohtaavan suunnilleen joka toisessa luvussa - ja aina sama kaava. Kolmannessa osassa on myös paljon näitä rauhallisempia, ns. selityslukuja ja siinä saadaan vastauksia moniin kahdessa ensimmäisessä osassa heränneisiin kysymyksiin ja tullaan myös syventymään muutamiin tärkeisiin hahmoihin tarkemmin.

Loppujen lopuksi voi olla vaikeaa tunnistaa tämän kolmososan kuuluvan trilogiaan muuten kuin siten että se selkeästi jatkaa tarinaa. Se tulee kuitenkin olemaan huomattavan paljon erilaisempi kuin ykkönen ja kakkonen, joten varautukaa muutokseen. Mielenkiintoinen se joka tapauksessa tulee edelleen olemaan, joten älkää siitä sitten turhaa huolehtiko.

Ja jos nyt kolmosen juonesta voin jotain paljastaa, niin viimeinen khorodihan on edelleen hakematta ja se Akun tajunnasta löytynyt tieto siitä miten medaljongista tulee voittamaton, ei todellakaan jää huomioitta...

Mutta muitakin sitten kommentoimaan, tämä tarina todellakin oli tässä ja kolmatta on tulossa sitten kun olen sitä tarpeeksi saanut suunniteltua :)

Kyllä minäkin Boulderista hahmona pidän, mutta tässä kakkososassa hahmoon tuli jotain sellaisia ominaisuuksia, joista en kovinkaan pidä. Ehkä tuo liiallinen medaljongilla leikkiminen on yksi niistä.

Mutta Dentsille myöskin kiitokset kommentista.

Sinä et varmaan osaa foorumeita tehdä? Minä osaisin, jos tarvis on voin pyöräyttää tarinallesi vaikka kunnon foorumin. Haluan nimittäin todellakin lukea tarinasi loppuun.