Don Rosa fanisivusto
Don Rosa fanisivusto
1. Johdanto
2. Perhe ja lapsuus
3. Debyyttitarina
4. Valinta kustantamosta
5. Sarjakuvien teko
6. Don Rosan Ankka-kirjat
7. Ei-Disney-sarjakuvat
8. Kuuluisuus
9. Viikko Don Rosan elämässä
10. Muuta tietoa
11. Lopuksi
Lähteet
Me kaikki olemme varmasti lukeneet Aku Ankkaa, mutta kiinnitämmekö
huomiota piirtäjiin? Yksi heistä on noussut ylitse muiden: sukujuuriltaan
puoliksi italialainen, tätä nykyä Kentuckyssa asuva Don
Rosa, jonka innoittajana toimii edesmennyt ankkamestari Carl Barks.
Rosan ainutlaatuinen, uskomattoman tarkka ja viimeistelty piirtojälki
sekä loistava juonikerronta ovat lunastaneet paikkansa nykyajan Aku
Ankka -maailmassa. Rosan tyylin erotuttua muista Rosan eduksi, on alettu
kiinnittää huomiota piirtäjään.
Rosan isosiskon Dianan sarjakuvakeräilyharrastus antoi jalansijaa
pikkuveljen jo niin vahvalle piirtohimolle, ja Carl Barksin Ankka-tarinoiden
innoittamana pikku-Donin mielessä alkoi kypsyä ajatus omasta Ankka-tarinasta.
Tämän hetken ehdottomasti suosituimman Ankka-piirtäjän
mielessä on, ja kehittyy entisestään, useita ideoita uusiin
Ankka-tarinoihin - ongelmana on ainoastaan ajan puute.
Donin perhe isän puolelta on italialainen. Hänen isänsä,
Hugo Rosa, syntyi pienessä Maniagon kylässä Pohjois-Italiassa.
Perheen muuttaessa Yhdysvaltoihin - jossa Donin äidin perhe oli asunut
jo useita vuosia - Hugo oli vielä pieni. Donin isoisä äidin
puolelta oli saksalaista sukua, kun taas isoäiti skotlantilaista ja irlantilaista
sukujuurta. Omien sanojensa mukaan Don on viimeinen Rosa Amerikassa, kun taas
Pohjois-Italiasta suvun edustajia vielä löytyy.
St. Matthewsissa ja myöhemmin U.S. 42:n kodissa kasvanut, 29.6.1951 syntynyt
Don kasvatettiin englanninkieliseksi, eikä hän näin ollen koskaan
oppinut italiaa. Hugo peri myöhemmin isänsä Gioachino "Keno"
Rosan vuonna 1905 perustaman rakennusyhtiön Keno Rosa Companyn.
Don alkoi piirtää heti kehdosta päästyään
- vanhempien rooliksi jäi puhekuplien täyttäminen. Tarinan
juoni oli kuitenkin aina pääosassa, eikä Don koskaan erityisemmin
nauttinut piirtämisestä. Hänen piirroshahmonsa olivatkin aina
high schoolin yhdeksännelle asti Joe ja Holey -nimisiä pikku-ukkoja.
Ajan myötä tarinoiden laatu kasvoi, mutta hahmot pysyivät pitkään
samoina - eiväthän ne tee muuta kuin vievät tarinaa eteenpäin.
11 vuotta Donia vanhempi isosisko, Diana, oli keräilijäluonne ja
omisti näin ollen paljon sarjakuvalehtiä, joista osa oli Dell-kustantamon
Disney-lehtiä. Lehdissä oli aina vuodesta 1949 asti ilmestyneitä
Barks-tarinoita, ja Donin luettua ne, oli uusi Barks-fani syntynyt. Luultavasti
Dianan keräilyvimma antoi Donille keräilykipinäntapaisen halun
keräillä erilaisia tavaroita.
Myöhemmin kymmenkesäisenä Don heitti pois omat ja isosiskonsakin
sarjakuvat kahta suosikkiaan lukuun ottamatta: ensimmäistä Uncle
Scrooge -lehteä, jossa oli Ovela Roope-Setä -tarina (Only
a Poor Old Man) sekä lehteä, joka sisälsi Kultainen
Kypärä -tarinan (Golden Helmet). Myöhemmin katumus
kuitenkin otti vallan, ja hän keräsi kaikki pois heittämänsä
lehdet takaisin.
Kaikki Donin käymät koulut olivat poikakouluja, eikä hän
näin ollen päässyt nauttimaan naisseurasta kouluajoillaan -
muutamaa collegen taidehistorianluentoa lukuun ottamatta. Edes koulutunneilla
Don ei malttanut olla piirtämättä, vaan piirsi satiirisarjakuvia
opetettavasta aiheesta.
Eräänä päivänä vuonna 1986 Don näki
erään pienen sarjakuvamyymälän ikkunassa Gladstone-kustantamon
sarjakuvalehden, joka ensimmäisenä uutena lehtenä sisälsi
Disney-hahmoja Amerikassa sitten 1970-luvun. Hän huomasi heti lehden
toimituksen tuntevan samanlaista kunnioitusta Barksin Ankkoja kohtaan kuin
hän itse. Itse asiassa hän luuli kannessa ollutta Daan Jippesin
tekemää piirrosta hänelle vieraaksi Carl Barksin työksi,
sillä Jippes osasi - ja osaa edelleen - piirtää hämmästyttävän
paljon samalla tavalla kuin Barks. Joka tapauksessa lehdestä innostuneena
Don soitti Gladstonen silloiselle päätoimittajalle Byron Ericksonille
ja ilmoitti kohtalonaan olevan kirjoittaa ja piirtää Roope-Setä-sarjakuva.
Byronin suostuttua Don löysi itsensä seuraavana päivänä
tekemästä ensimmäistä Aku Ankka -sarjakuvaansa, Auringon
Poikaa (Son of The Son).
Tarina kertoi muinaisista inkoista ja Manco Capacin temppelistä - tarinassa
Roope luonnollisesti keksi keinon löytää inkojen kadonnut aarre.
Don oli kirjoittanut juonen valmiiksi jo vuonna 1971 ja käyttänyt
sitä vuonna 1973 koululehtensä Pertwillaby
Papers -sarjakuvassa Lost in the (an alternative section of) the
Andes.
Donilla ei ollut aikomustakaan tehdä Gladstonelle lisää sarjakuvia,
mutta tarinan tullessa julkaistuksi suuren menestyksen saattelemana Uncle
Scrooge -lehden numerossa 219 sekä saadessaan ehdokkuuden Harvey
Award -palkintoon parhaana tarinana, halusi Gladstone lisää.
Suostuttuaan Don myi isältään Hugolta perimänsä rakennusyhtiön,
heitti vatupassin nurkkaan ja ryhtyi kokopäiväiseksi sarjakuvataitelijaksi.
Vuonna 1989 Don lopetti työskentelynsä Gladstonelle - Disney ei
antanut sen enää julkaista hänen taidettaan. Hän oli nyt
työtön, mutta kirjoitti käsikirjoituksen Duck Tales
-tarinaan Back in Time for a Dime!, sekä kirjoitti ja piirsi tarinan
Ahneen Palkka (The Money Pit)
kertoakseen Disneylle, että voisi työskennellä heille, mutta
vain jos se muuttaisi joitakin periaatteitaan.
Vuosina 1986-1989 Don oli tehnyt Disney-sarjakuvia, jotka hän oli ainoastaan
piirtänyt, hollantilaiselle Oberonille. Don oli piirtänyt
tarinat Gladstonen töiden välissä - Oberonin budjetti ei sallinut
Donin tehdä heille jatkuvasti tarinoita.
Samoihin aikoihin Don sai tietää tanskalaisen mediajätti Egmontin
(entinen Gutenberghus) julkaisseen hänen tarinoistaan uusintapainoksia
haluten lisää - Donilla oli nyt mahdollisuus valita kustantamojen
välillä. Siitä eteenpäin Don onkin tehnyt töitä
etupäässä Egmontille sen suuremman budjetin vuoksi, lukuun
ottamatta töitään ranskalaiselle Picsou-lehdelle, jolle
hän teki tarinat: Kolikko Karussa (The Coin), Hakkaa
Päälle! (Attaaaaack!) sekä The Sharpie of the
Culebra Cut, joka ei ole nähnyt vielä päivänvaloa
Suomessa (julkaistu nyttemmin numeroissa 38-40/2002 nimellä Culebran
liikenero toim. huom.).
Egmontista poiketen Picsou julkaisi kyseiset tarinat - Egmont onkin sanonut
Donille olevansa haluton vastaanottamaan monimutkaisia aarteenmetsästysseikkailuja
sekä tarinoita Roopen nuoruudenajoista. Picsou onkin päässyt
nauttimaan myös Donin heitä varten tekemistään yhden sivun
spesiaalikuvista (ns. PinUp-kuvat). Johtuneeko tämä kyseisen ranskalaislehden
suopeudesta Donin taidetta kohtaan? - mene ja tiedä.
Don Rosan kirjoittaman ja piirtämän tarinan tunnistaa helposti sen uskomattoman suuresta yksityiskohtien määrästä, erittäin tarkasta piirtojäljestä sekä ainutlaatuisista ja hauskoista juonikuvioista. Yksityiskohtien määrä johtuu osaksi Donin insinöörikoulutuksesta, osaksi taas Harvey Kurtzmanin ja Will Elderin piirtämän MAD-lehden Doniin tehneestä vaikutuksesta yksityiskohtien suuren lukumäärän osalta; mutta omien sanojensa mukaan myös "pikkutarkka nipottaja" -luonne antanee tarinoiden arvolle sopivaan detaljipaljouteen oman arominsa. Donin pyrkiessä täydellisyyteen ja realismiin tarinoissaan, hänen tapansa tarkastaa niiden taustat äärimmäisen tarkasti lienee kohdallaan - tarkastukseen saattaa kulua parikin viikkoa pitkän seikkailutarinan kohdalla. Paria erikoistapausta lukuun ottamatta kaikki Rosa-tarinat sijoittuvat 1950-luvulle - aika jolloin Don itse luki suurimman osan Barksin tarinoista. Sitä paitsi Barksin laatima suunnitelma ja aikajana Roopen elämän vaiheista kertoisi karun totuuden - Roope Ankka vuonna 2002 olisi yli 130-vuotias.
Don mieltää asian tavalla, joka ei välttämättä
sovi yksiin nykyisten tusinapiirtäjien tekemien epäaitojen ja Barksin
Ankkoja koskevien faktojen kanssa ristiriidassa olevien Ankka-tarinoiden kanssa
- Roope kuoli vuonna 1967 elettyään 100-vuotiaaksi.
Ensimmäisissä Ankka-tarinoissaan Don jäljitteli Barksin piirtotyyliä
sekä Ankkojen asentoja, vaikkakaan tulokset eivät aina vastanneet
odotuksia. Sen ohella, että hän on piirtänyt läpi muutaman
Barksin ruuduista Roope Ankan Elämä ja Teot -sarjaansa, hän
on tehnyt muutamia jatko-osia Barksin klassikkotarinoille: Paluu Xanaduun
(Return to Xanadu), Windigojen mailla (War of the Wendigo)
ja Kolumbuksen Kadonneet Kartat (The Lost Charts of Columbus).
Don käyttää sarjakuvia tehdessään kallista, päällystettyä,
kolmikerroksista Strathmore-paperia, ainakin seitsemää erilaista
kynämallia sekä tietysti pyyhekumia.
Hänen käyttämänsä kynät eivät ole varsinaisia
ammattilaissarjakuvapiirtäjän kyniä, vaan insinööreille
tyypillisiä kynämalleja - hän on käyttänyt mm. kaikissa
Gladstonelle tekemissään tarinoissa PigmaMicron 01 (Sakura)
-kyniä. [Don on myöhemmin kiistänyt käyttäneensä
PigmaMicron-merkkiä, toim. huom.]
Kynien lisäksi hän käyttää myös college-ajoiltaan
tuttuja mallineita, joita ei myöskään ammattisarjakuvanpiirtäjä
käyttäisi - ehkäpä juuri tavanomaisuudesta poikkeavat
työvälineet antavat hänen sarjakuvilleen oman hohtonsa. Mallineita
Don tosin käyttää vain tehdessään Ankkoja, ja joitakin
pyöreitä esineitä, kuten kolikoita.
Kun Don tietää miten monta sivua tarinassa saa olla, hän aloittaa
kirjoittamisen lopusta alkupäätä kohti tietäen tarinan
loppuratkaisun. Kirjoitettuaan puolenvälin paikkeille, hän kirjoittaa
alusta loppua kohti tarinan keskivaiheille saakka. Tämän jälkeen
hän yhdistää alun ja lopun muutamalla sivulla - näin hän
pystyy keskittymään tarinan tärkeimpiin osiin: alkuun ja loppuun.
Tavallisen kahdeksan ruudun, eli paneelin, sijasta hän laittaa piirtämiinsä
sivuihin 10-12 paneelia, sillä sivuja saa olla enintään 30,
vaikka hänellä on 60-sivuiset tarinaideat. Don harvemmin tekee lyhyitä
tarinoita (n. 10 sivua), mutta jos hän saa hyvän idean lyhyeen tarinaan,
hän kyllä tekee sen idean laadusta riippuen.
Don piilottaa joihinkin tarinoihinsa huumorimielessä Mikki Hiiren, vaikka
ei koskaan aiokaan tehdä Mikki-tarinaa tämän tylsän ja
persoonattoman olemuksen takia.
Don piilottaa tarinoidensa aloitusruutuun sekä yksittäisiin keräilykuviinsa D.U.C.K-osoituksen Carl Barksille (Dedicated to Unca Carl from Keno). Ensimmäisiin tarinoihinsa Don kyllä kirjoitti omistuksen, mutta Gladstone poisti ne luultuaan niitä nimikirjoituksiksi - siitä lähtien hän on piilottanut ne.
Donin lempihahmo on Roope monenkirjavan ja moniulotteisen olemuksensa takia
- hänet voi laittaa niin monenlaiseen tarinaan.
Roope on mainiosti kuvattavissa taistelemassa ensilanttinsa kohtalosta Milla
Magian kanssa, puolustamassa rahasäiliötään Karhukoplan
vähemmän nerokkailta hyökkäyksiltä, kilvoittelemassa
arkkivihollisensa, kieron afrikaanerin Kulta-Into Piin kanssa maailman rikkaimman
ankan tittelistä, sukeltamassa meren syvyyksissä lahonneessa laivanrähjässä
aarteenkiilto silmissään, tai kertomassa sukulaispojilleen uljaita
tarinoitaan nuoruudenajan seikkailuistaan Klondikessa. Don onkin suurimmassa
osassa tarinoitaan kuvannut Roopen pääosaan, vaikkakin Aku ja hänen
sisarenpoikansa vipeltävätkin usein mukana.
Don Rosa -kirjoja on julkaistu yhteensä neljä: Kadonneen Kirjaston Vartijat, Roope Ankan Elämä ja Teot, Sammon Salaisuus sekä vuonna 2001 ilmestynyt Temppeliherrojen Kätketty Kruunu. Nämä joka toinen vuosi ilmestyvät opukset ovat kokoelmateoksia Rosan parhaista tarinoista, lukuun ottamatta Roope Ankan Elämä ja Teot -teosta, joka on täysin Barks-faktoihin pohjautuva, tasapainoinen sekä onnistuneella ja ainutlaatuisen komealla tavalla Roopen elämänvaiheet kertova mahtava eepos. Kirja kertoo Roopen elämäntarinan aina 10-vuotiaasta glasgowlaisesta lankkipojasta suurimperiumin nokkamieheksi. Kirjan viimeinen osa sijoittuu vuoden 1947 legendaariseen joulupäivään, jolloin Roope ensi kertaa tapasi Tupun, Hupun ja Lupun - Akun sisarenpojat. Don teki sarjan vuosina 1991-1993, ja tarinat julkaistiin kahta ensimmäistä lukuun ottamatta Suomessa vuosina 1992-1994, ja myöhemmin kirjana vuonna 1997. Don sai työn Egmontin päätoimittajalta, ja hyvältä ystävältään, Byron Ericksonilta, joka tiesi Donin pitävän erityisesti Roopesta.
Don on tehnyt sarjaan kaikkiaan 4 jatko-osaa: Yukonin Sydän
(Hearts of the Yukon), Hämäyksen Hurrikaani (The
Vigilante of Pizen Bluff), Cutty Sarkin Cowboykapteeni (The
Cowboy Captain of the Cutty Sark) ja Suomessa vielä julkaisematon
The Sharpie of the Culebra Cut. Jotkut pitävät myös
Onnenlantin Tarina ja Hollantilaisen Salaisuus -tarinoita jatko-osien
sarjaan kuuluvina tarinoina.
Kaikki 4 kirjaa sisältävät kattavat esipuheet jokaisesta tarinasta
yksilöllisesti - Roope Ankan Elämä ja Teot pitää
sisällään jokaiseen tarinaan liittyvän Rosan piirtämän
keräilykuvan.
Sammon Salaisuus -teoksen nimikkotarina valloitti suomalaiset lukijat
ovelan ideansa ansiosta. Tarinassa Ankat lähtevät Roope nokkamiehenään
Suomeen etsimään Kalevalan kadonnutta mahtiesinettä - sampoa.
Kalevalan vanha kieli Ankkojen suussa, Milla Magia Pohjan Akka Harvahampaana,
mustalla nappinenällä varustettu Elias Lönnrot sekä
Iku-Turso Äijön Poika tallomassa Helsingin maamerkkejä vihreiden,
sammakkomaisten koipiensa alle teki unohtumattoman vaikutuksen suomalaisiin
nostaen Don Rosan arvostetuimmaksi Ankka-piirtäjäksi Suomessa.
Donin ollessa collegessa, koulun oma lehti, Kentucky Kernal, halusi julkaista poliittista satiirisarjakuvaa ja kääntyi lehden pilapiirtäjän puoleen - Don Rosan. Don tekikin lukukauden ajan päivittäistä sarjakuvaa, Pertwillaby Papersia, jossa sarjakuvan päähenkilön Lancelot Pertwillabyn onnistui kirjautua collegeen sisään ilmaiseksi. Don piti hahmosta valtavasti, sillä Lancelot oli Don itse. Uusi seikkailusarjakuvista pitävä päätoimittaja antoi Donille mahdollisuuden tehdä seikkailupainotteisen tarinan, jossa Don hyväksikäytti vuonna 1971 kirjoittamaansa juonta. Samaisen juonen pohjalta Don piirsi ensimmäisen Ankka-tarinansa, Auringon Pojan.
Valmistuttuaan collegesta, Don meni töihin perheyritykseensä,
jonka myöhemmin kuitenkin myi ruvetakseen kokopäiväiseksi sarjakuvapiirtäjäksi.
Vapaa-aikanaan hän jatkoi Pertwillaby Papers -sarjaansa tehden
sitä The Rocket's Blast Comicollector -ihailijalehdelle. Don teki
sille kaikkiaan kolme tarinaa, joista viimeinen, Knighttime, julkaistiin
keskeneräisenä vuonna 1979.
Samana vuonna Don alkoi tehdä paikallisen sanomalehden pyynnöstä
joka lauantaista sarjakuvastrippiä, Captain
Kentucky. Se oli supersankarisarjakuvien parodia, sillä Don ei
pitänyt kyseisiä sarjakuvia minkäänlaisessa arvossa. Supersankari
Captain Kentucky oli siviilissä Lance Pertwillaby. Piirrettyään
sarjakuvaa 150 episodin verran ja saatuaan siltä ajalta huonoa palkkaa,
ei Donia kiinnostanut sarjan jatkaminen ja hän lopetti.
Lopetettuaan Captain Kentuckyn tekemisen, Don teki vielä yhden
episodin Knighttime-tarinaan, jossa Lance herää pahasta unesta
ja tajuaa supersankariuransa olleen vain unta. RB Comicollector ei
kuitenkaan koskaan julkaissut episodia.
Suurin ja arvostetuin Donin töistä on 12-osainen Roope Ankan
Elämä ja Teot -kirja, josta hän saikin vuonna 1995 sarjakuvamaailman
Oscariksi nimetyn Will Eisner -palkinnon parhaasta sarjamuotoisesta
tarinasta. Vuoden 1995 palkinto ei suinkaan ole ainoa - vuonna 1997 Don sai
toisen Will Eisner -palkinnon parhaana huumorisarjakuvien piirtäjänä/käsi-kirjoittajana.
Kuuluisin Donin yksittäinen piirros on varmaankin Aku Ankan taskukirjojen
168 ja 169 liitteenä sekä myöhemmin Roope Ankan Elämä
ja Teot -kirjan ja Aku Ankan numeron 30/99 mukana julkaistu Aku Ankan
sukupuu -juliste. Alunperin Don aikoi tehdä Ankkojen sukukiehkurat
selvittävän tarinan, mutta kustantajan ehdotuksen jälkeen Don
tekikin itse sukupuun julisteena, eikä tarinaa näin ollen enää
tarvittu.
Don Rosa lienee tämän hetken arvostetuin, suosituin sekä oman
mielipiteeni mukaan myös paras Ankka-tarinoiden tekijä, vaikkei
Yhdysvalloissa enää julkaistakaan Disney-sarjakuvia. Hän on
Carl Barksin ohella ainut Ankka-piirtäjä, jonka piirtämästä
tarinasta on kulloinkin erikseen maininta Aku Ankka -lehden kannessa.
Don herää arkipäivisin puoli seitsemän maissa, ja alkaa
vastata saamiinsa sähköpostiviesteihin, joita hän saa keskimäärin
35 päivässä. Piirtotyön Don aloittaa kymmenen paikkeilla,
ja jatkaa työtä aina viiteen saakka - pitäen tietysti taukoja
välissä, ja vastaillen saamiinsa viesteihin. Työpäivän
loputtua hän viettää vapaa-aikaansa, ja aina välillä
tarkastaa sähköpostinsa viestien varalta. Viimein kahdentoista maissa
hän menee nukkumaan, vaikkakin herää pari tuntia myöhemmin
tarkastamaan sähköpostinsa. Kuten huomata saattaa, Don todella pyrkii
olemaan tiiviisti yhteydessä ihailijoihinsa sähköpostin kautta.
Viikonloppuisin Don ei piirrä sarjakuviaan, mutta vastailee kyllä
saamiinsa viesteihin - vaikkakin lauantaina ainoastaan aamulla. Muun ajan
hän viettää kotitöiden, kolmen koiransa sekä Gyro-nimisen
kakadunsa kanssa.
Tällä hetkellä Don asuu Louisvillessa, Kentuckyssa, vaimonsa, kolmen bassettikoiransa sekä Pelle Pelottoman englanninkielisen nimen mukaan ristityn Gyro-kakadunsa kanssa. Vaikka Don ei vaimonsa kanssa maataloustöitä teekään, he asuvat keskellä kahdentoista hehtaarin farmia, jonka Don aikoinaan osti. Naapurisodat lienevät vähäisiä lähimmän naapurin asuessa näkymättömissä seuraavan mäen takana.
Donilla on kaksi autoa: vuoden 1938 Nash Lafayette Deluxe ja vuoden 1948
Dodge Custom-6, jonka rekisterinumero on COMICS. Donin vaimo, Ann,
ajaa BMW:a.
Keräilijäluonteensa ansiosta Donilla on kerättynä 40 000
sarjakuvalehteä, vanhoja elokuvia, 600-700 Aku Ankka -hahmoa sekä
määrätyn tyyppistä musiikkia, kuten soundtrackeja elokuvista.
Keräilyn lisäksi Don telttailee, hoitaa puutarhaa, katselee lintuja,
lukee, sekä luetteloi villikukkia.
Carl Barksin ohella Don pitää myös Alex Raymondin, Burne
Hogartin, Hal Fosterin, Will Eisnerin, Walt Kellyn, Harvey
Kurtzmanin sekä Will Elderin sarjakuvista Barksin Roope-sarjojen ollessa
kuitenkin lähimpänä hänen sydäntään.
Loppuyhteenvetona todettakoon, että Aku Ankka -maailma tarvitsee Don
Rosan kaltaisia tiennäyttäjiä sekä inspiroijia. Hänen
työnsä Ankka-maailman hyväksi on mittaamaton - uuden sukupolven
edustajat ovat päässeet mukaan siihen Ankka-maailmaan, joksi Barks
sen tarkoitti luodessaan Ankkalinnan. Akun käsittämättömät
isosedät, serkut sekä anopit, joita uuspiirtäjien tarinoissa
vilisee, tekevät karhunpalveluksen nykysukupolvelle. Barks kääntyisi
haudassaan, jos tietäisi, mitä nykytarinoihin tuherretaan.
Ei pidä saattaa kaikkia nykytarinoiden typeryyksiä piirtäjien
virheiksi, sillä esimerkiksi käsite onnenlantti on "suomentajien
moka" kertoi Don Rosa itse kun tiedustelin asiaa. Suomennoksen kuuluisi
olla 'ensilantti', kuten Roope Ankan Elämä ja Teot -sarjan
kahdestoista osa selväsanaisesti kertoo. Akun sisarenpojathan taas ovat
Aku Ankan sukupuun mukaan todellakin sisarenpoikia, eivätkä veljenpoikia,
kuten nykytarinoiden perusteella voisi olettaa. Ilmeisesti joskus 80-luvulla
- ellei aiemminkin - tehty suomennosvirhe peilautuu nykyisiin Ankka-tarinoihinkin.
Don Rosa seuraa Vanhan Mestarin jalanjälkiä ja lunastaa paikkansa
nyky-yhteiskunnassa Uutena Ankkamestarina.
· Don Rosalta sähköpostin kautta saadut tiedot
· http://www.perunamaa.net/donrosa/
· Kadonneen Kirjaston Vartijat ja muita Don Rosan parhaita (1995)
· Roope Ankan Elämä ja Teot (1997)
· Sammon Salaisuus ja muita Don Rosan parhaita (1999)
· Temppeliherrojen Kätketty Kruunu ja muita Don Rosan parhaita
(2001)
Tuomas Lehtonen
