Don Rosa fanisivusto
Don Rosa fanisivusto
Tämä esittelyn tiedot on on koottu monesta eri paikasta, pääasiassa eri netti-sivustoilta. Esittely pitää sisällään aika paljon pikkutietoa Don Rosasta niille Rosa-faneille, jotka haluavat tietää hänestä kaiken mahdollisen. Jos todellakin tahdot vain tietää hänestä pääasiat, kannattaa lukea lyhyt esittely. Lopussa olevassa Faktaruudussa on hänestä vielä kaikkein tärkeimmät tiedot.
Don Rosan isän puolinen perhe on italialainen. Donin isä, Hugo Rosa, syntyi Maniagossa, joka on pieni kylä lähellä Venetsiaa Pohjois-Italiassa. Hän oli vielä pieni kun perhe muutti Yhdyvaltoihin vuonna 1915 juuri ennen I maailmansotaa. Donin äidin, Chilistina Titianon perhe taas oli jo asunut Yhdysvalloissa monia vuosia. Hänen (Donin äidin) isä oli saksalainen ja äiti skottilaista ja irlantilaista sukua. Donin mukaan Rosia asuu vielä Pohjois-Italiassa, mutta hän on viimeinen Rosa Amerikassa.
Don syntyi 29.06.1951 ja kasvoi St. Matthewsissa, Kentuckyssa ja myöhemmin U.S. 42:n kodissa. Hän sai amerikkalaisen kotikasvatuksen eikä siis koskaan oppinut italian kieltä. Hänen siirtolaisisoisänsä Gioachino "Keno" Rosa oli perustanut vuonna 1905 rakennuyhtiön nimeltä Keno Rosa Company, jonka Hugo (Donin isä) myöhemmin peri.
Don alkoi piirtää heti kehdosta päästyään ja hänen vanhempiensa piti täyttää piirrosten puhekuplat. Tarina oli kuitenkin aina pääosassa eikä Don koskaan erityisemmin nauttinut itse piirtämisestä. Hän näki sarjakuvansa aina eräänlaisinä elokuvina, sillä hän oli myös suuri elokuva-fani. Hänen piirroshahmonsa olivatkin aina high scoolin kahdeksannelle tai yhdeksännelle luokalle asti pikku-ukkoja, yleensä nimeltä Holey ja Joe. Ajan mittaan tarinat paranivat, mutta hahmot pysyivät pitkään samanlaisina, sillä ne eivät olleet kovinkaan tärkeitä, ne vain veivät tarinaa eteenpäin.
Donin 11 vuotta vanhempi isosisko Diana omisti paljon sarjakuvalehtiä, joista osa oli Dell-kustantamon Disney-lehtiä. Don luki nämä sarjakuvat ja sai näin lukea Carl Barksin tarinoita vuodelta 1949 ja siitä eteenpäin. Juuri näiden, hänen isosiskonsa omistamien sarjakuvien takia hänestä tuli suuri Barks-fani. Dianan keräilyvimma on luultavasti osasyynä siihen miksi Donillakin on keräilijän luonne. Myöhemmin, hieman yli kymmenvuotiaana Don heitti pois kaikki siskonsa ja omat sarjakuvansa kahta suosikkiaan lukuunottamatta: Four Color #386, joka oli myös ensimmäinen Uncle Srooge-lehti (vaikkei Don sitä tiennytkään) ja jossa oli Only a Poor Old Man-tarina (suom. Ovela Roope-setä) sekä lehti, jossa oli Golden Helmet-niminen (suom. Kultainen kypärä) tarina. Myöhemmin hän keräsi kaikki pois heittämänsä lehdet takaisin, muttei tietenkään saanut aivan samoja kappaleita.
Kaikki koulut, joita Don kävi olivat joitakin gollegen taidehistorian luentoja lukuunottamatta poikakouluja: yksityiskoulu Saint Thomas Accquines Prepaparaty (luokat 1-8), katollinen poikakoulu Saint Xavier High School Louisville ja tekninen korkeakoulu pojille. Jopa koulutunteina Don piirteli satiirisarjakuvia, siitä mitä opetettiin. Yhdessäkään koulussa hän ei kuitenkaan ottanut taidekursseja.
Kun Don oli collegessa, sen lehti, Kentucky Kernal, halusi julkaista poliittista satiirisarjakuvaa ja kääntyi Donin (joka oli jo siihen aikaan lehden pilapiirtäjä) puoleen. Don tekikin yhden lukukauden ajan päivittäistä sarjakuvaa nimeltä Pertwillaby Papers, jossa sarjakuvan päähenkilö Lancelot Pertwillaby kirjautui collegeen ilmaiseksi. Lancelot oli Don itse, ja juuri siksi hän piti hahmosta niin paljon. Päätoimittajan vaihduttua sellaiseen, joka suostui julkaisemaan seikkailusarjakuvaa Don laittoi sarjakuvansa hahmot aarteenmetsästystarinaan, jonka juonen pohjalta hän myohemmin teki ensimmäisen Ankka-tarinansa, Auringon pojan. Tarinan nimi oli Lost in (an alternative section of) the Andes.
Valmistuttuaan collegesta vuonna 1973 taiteen agronomin tutkinnolla Don meni töihin perheyritykseensä ja aloitti työt pohjalta lattian laatoittajana. Tarkoituksena oli, että myöhemmin hän nousisi yrityksen johtajaksi. Vapaa-aikana hän jatkoi Pertwillaby Papers-sarjakuvaansa, mutta tällä kertaa hän piirsi sitä The Rocket's Blast Comicollector-fanzinelle. Hän teki sille kaikkiaan kolme tarinaa, joista viimeinen, Knighttime, jäi keskeneräiseksi. Se julkaistiin vuonna 1979.
Jo samana vuonna Don alkoi tehdä paikalliselle sanomalehdelle joka lauantai ilmestyvän sunnuntaisarjan kokoisen sarjakuvastripin nimeltä Captain Kentucky. Captain Kentucky oli supersankarisarjakuvien parodia, sillä Don ei erityisemmin pitänyt supersankareista. Itse Captain Kentucky oli Lance Pertwillabyn supersankari-alter ego. Piirrettyään sarjakuvaa 150 episodia eli kolme vuotta, hän lopetti sen tekemisen, sillä hän sai siitä vain vähän palkkaa eikä se ollut hänestä enää se arvoista. Niinpä hän pakkasi piirustustarvikkeensa pois eikä piirtänyt viivaakaan ennen vuotta 1986.
Lopetettuaan Captain Kentuckyn, Don teki kuitenkin vielä yhden episodin Knighttime-tarinaan, jonka alussa Lance herää pahasta unesta ja tajuaa hänen supersankariuransa olleen vain unta. RBCC ei kuitenkaan koskaan julkaissut episodia.
Vuonna 2001 norjalainen Gazette Bok julkaisi kaksi kovakantista kirjaa yhteisen The Don Rosa Archives-nimen alla: The Pertwillaby Papers ja The Adventures of Captain Kentucky. Kirjat ovat englannikielisiä ja ne voi tilata täältä, mutta ne löytyvät myös ainakin Akateemisesta ja Suomalaisesta kirjakaupasta.
Eräänä päivänä vuonna 1986 Don Rosa näki pienessä sarjakuvakaupassa Gladstone-sarjakuvalehden, joka ensimmäisenä uutena lehtenä sisälsi Disney-hahmoja Amerikassa sitten 1970-luvun. Hän huomasi heti, että lehteä tuottavat ihmiset tunsivat ankkoja kohtaan samanlaista kunnioitusta kuin hän itse. Itse asiassa hän luuli Daan Jippesin kannessa ollutta piirrosta hänelle ennen tuntemattomaksi Carl Barksin työksi, sillä Jippes osasi, ja osaa edelleen piirtää hämmästyttävän paljon samalla tavalla kuin Barks. Joka tapauksessa tästä innostuneena Don tajusi, että hän oli melkein alintajuisesti odottanut jotain tämän kaltaista. Niinpä hän soitti Byron Ericksonille, Gladstonen silloiselle päätoimittajalle ja ilmoitti, että hänen kohtalonsa oli kirjoittaa ja piirtää Roope-setä -seikkailu. Byron suostui ja seuraavana päivänä Don huomasi tekevänsä ensimmäistä Ankka-tarinaansa, Auringon poikaa (engl. Son of the Sun).
Tarina kertoi muinaisista inkoista ja Manco Capacin temppelistä. Don oli kirjoittanut juonen jo vuonna 1971 ja käyttänyt sitä vuonna 1973 Pertwillaby Papers-sarjakuvassaan nimellä Lost in the (an alternative section of) The Andes. Saatuaan tarinan valmiiksi ei hänellä ollut aikomustakaan tehdä Gladstonelle lisää sarjakuvia. Mutta kun seikkailu julkaistiin Uncle Scrooge-lehden numerossa 219 se oli suuri menestys ja jopa nimettiin Harvey Awardin ehdokkaaksi parhaasta tarinasta. Gladstone halusi lisää, Don suostui ja myöhemmin myi rakennusyhtiönsä ja alkoi täysipäiväiseksi sarjakuvataiteilijaksi.
Vuonna 1989 Don lopetti Gladstonelle työskentelyn, sillä Disney ei antanut sen enää palauttaa taiteilijoille heidän tarinoidensa originaaleja. Freelancerina Don ei voinut hyväksyä tälläistä käytäntöä ja lisäksi hän sai osan elannostaan myymällä juuri originaalejaan. Kun hän ei enää voinut tehdä niin, putosivat hänen tulonsa liian pieniksi. Hän oli nyt työtön, muttei kauan, sillä amerikkalaisen DuckTales -lastenlehden julkaisijat tarjosivat heti Donin eroamisen jälkeen hänelle töitä. Koska hän tosiaan oli työtön, ja hänelle tarjottiin edellisiin palkkoihinsa verrattuna huikeita summia, hän kirjoittikin käsikirjoituksen yhteen DuckTales -tarinaan (Back in a Time for a Dime!). Hän olisi kentien jatkanutkin DuckTalesille työskentelyä, mutta hänellä oli vaikeuksia saada palkkaansa, ja lisäksi hänen joku lehden toimittaja rukkasi hänen käsikirjoitustaan tuhoten ja viis veisaten monista Donin vitseistä.
Seuraava Donin työpaikka olikin sitten TV-sarjan käsikirjoittajana. Disney Television oli nimittäin jo vuotta aiemmin tarjonnut hänelle työtä. Nyt hän siis hyväksyi tarjouksen, mutta DuckTales -sarja (Ankronikka), johon hänelle oli alunperin tarjottu työtä, oli jo lopetettu, joten Don päätyi kirjoittamaan uutta TaleSpin -sarjaa (Pilipalipilotit). Hän käsikirjoitti ainoastaan kolme ensimmäiseksi animoitua (vaikkeikaan ensimmäiseksi esitettyä) jaksoa. Hän lopetti työt Egmontin tarjottua hänelle työtä kahdesta syystä. Ensinnäkin hän ei pitänyt siitä ettei koskaan ollut varma saisiko palkkaa vai ei, vaikkakin kun sen sai, oli summa suuri. Toiseksi TV-käsikirjoittajana hän teki vain pienen osan koko sarjan työstä, ja hän halusi olla tekemisistään yksin vastuussa, sekä hyvässä että pahassa.
Ollessaan vielä töissä TV-käsikirjoittajana Don sai tietää, että myös tanskalainen Egmont-kustantamo (entinen Gutenberghus) oli julkaissut Euroopassa uusintapainoksia hänen tarinoistaan, ja halusi niitä lisää. Hän oli myös vuosina 1986-1989 tehnyt Disney-sarjakuvia hollantilaiselle Oberonille, jotka hän oli yleensä ainoastaan piirtänyt. Hän oli piirtänyt ne Gladstonen töidensä välissä, sillä heidän budjettinsa oli liian pieni, jotta Don olisi voinut tehdä heille tarinoita koko ajan. Myös Oberon oli kiinnostunut hänen tarinoistaan. Nyt hänellä oli siis mahdollisuus valita Egmontin ja Oberonin välillä. Hän valitsi Egmontin, sillä sillä oli suurempi budjetti, ja jolla oli suuren suosionsa ansiosta varaa maksaa kunnon palkkaa.
Samoihin aikoihin Disney oli ottanut Gladstonelta sarjakuviensa kustantamisen, ja myös se halusi Donin sarjakuvia. Mutta koska Disney ei suostunut antamaan hänelle alkeellisimpiakaan freelancerin oikeuksia, jäi Don Egmontille. Hän kylläkin teki Disneylle yhden tarinan (Ahneen palkka) kertoakseen, että voisi työskennellä heille, jos he muuttaisivat sopimustaan.
Vielä nytkin Don siis tekee sarjakuviaan etupäässä Egmontille vaikka virallisesti onkin freelancer, ja hän onkin tehnyt myös kolme tarinaa ranskalaiselle Picsou-lehdelle: Kolikko karussa, Hakkaa päälle ja The Sharpie of the Culebra Cut (ei vielä julkaistu Suomessa), lähinnä siksi, että Egmont ei suostunut kustantamaan niitä. Egmont onkin sanonut Donille ettei se enää halua sarjoja Roopen nuoruudesta. Don on myös tehnyt monia yhden sivun spesiaalikuvia (ns. PinUp-kuvia) samaiselle ranskalaiselle lehdelle.
Don herää yleensä arkipäivisin puoli seitsemän maissa, ja alkaa heti vastata saamiinsa sähköposteihin. Hän saa yleensä noin 30-40 sähköpostia tai muuta viestiä päivässä. Sitten hän selaa internetiä, kunnes ryhtyy töihin kello kymmenen maissa ja työskentelee aina kello viiteen asti. Tietenkin hän pitää aina välillä taukoja vastatakseen tulleisiin viesteihin. Yhden työpäivän aikana Don saa piirrettyä noin puoli sivua, kuvien yksityiskohtien määrästä riippuen. Työpäivän päätyttyä hän viettää vapaa-aikaa ja tarkastelee välillä mitä sähköpostiviestejä on tullut. Viimein kahdentoista maissa hän menee nukkumaan ja herää taas pari tuntia myöhemmin tarkastamaan sähköpostinsa. Kuten huomaatte, Don todella pyrkii vastaamaan kaikkiin saamiinsa viesteihin.
Viikonloppuisin Don ei piirrä sarjakuviaan, mutta vastailee kyllä saamiinsa sähköposteihin, paitsi lauantaisin, jolloin hän vastaa niihin vain aamulla. Muuten hän hoitelee kotihommia ja lepäilee.
Don Rosan piirtämän (ja kirjoittaman) tarinan tunnistaa helposti: se on todella tarkasti ja huolella piirretty ja täynnä hauskoja yksityiskohtia. Yksityiskohtien paljous johtuu osaksi siitä, että hän luki nuorudessaan paljon MAD-lehtiä, joiden piirtäjien Harvey Kurtzmanin ja Will Elderin tarinoissa vilisi paljon yksityiskohtia. Osaksi se taas johtuu Donin insinöörikoulutuksesta, ja osaksi siitä että hän on "pikkutarkka nipottaja" (hänen omat sanansa). Don myös tarkistaa aina tarinoidensa taustat tarkasti, sillä hän haluaa tarinoidensa olevan mahdollisimman todellisia, ja siihen voi mennä parikin viikkoa, mikäli kyseessä on pitkä seikkaliutarina. Kaikki hänen tarinansa (paria erikoistapausta lukuun ottamatta) sijoittuvat 1950-luvulle, jolloin hän itse pikkupoikana luki Barksin tarinoita, ja sitä paitsi, muutenhan Roope olisi jo yli 130-vuotias! Näin ollen Donin mukaan Roope kuoli 1967 elettyään 100-vuotiaaksi.
Don on suuri Carl Barksin fani ja ihailija, ja ensimmäisissä ankkatarinoissaan hän monesti jäljitteli Barksin piirtämien ankkojen asentoja. Hän on jopa piirtänyt läpi muutamia Barksin ruutuja Roope Ankan elämä ja teot-sarjaan. Hän on myös tehnyt muutamia jatko-osia Barksin tarinoihin, esim. Paluu Xanaduun, Wendigojen mailla ja Kolumbuksen kadonneet kartat.
Don käyttää sarjakuvia tehdessään päällytettyä, kolmikerroksista Strathmore-paperia, joka on hyvin kallista, ainakin seitsemää erilaista kynämallia ja tietysti pyyhekumia. Hänen käyttämänsä kynät eivät ole oikeastaan varsinaisia ammattimaisen sarjakuvapiirtäjän kyniä: hän käyttää insinöörikyniä, kallikrafiakyniä jne. Hän on myös maininnut käyttäneensä mm. kaikissa Gladstonen julkaisemissa tarinoissa PigmaMicron 01 (Sakura) kyniä. [Don on myöhemmin kiistänyt käyttäneen PigmaMicronin kyniä, toim.huom] ]Hän käyttää myös gollegen ajoilta olevia mallineita, joita ei myöskään ammattimainen sarjakuvapiirtäjä käyttäisi. Don käyttää niitä kuitenkin tehdessään ankkoja ja joitain pyöreitä esineitä kuten kolikoita. Hänellä on myös valopöytä tarkkoja yksityiskohtia varten.
Kun Don tietää miten monta sivua hänen tarinansa sisältää, hän aloittaa sen tekemisen lopusta, sillä tietää miten tarina loppuu. Hän piirtää tarinaa lopusta alkua kohti noin puoliväliin asti, kunnes alkaa tehdä sitä alusta loppua kohti. Jossain keskivaiheilla hän sitten yhdistää lopun ja alun muutamalla sivulla. Näin hän pystyy keskittymään täkeimpiin tarinan osiin: alkuun ja loppuun.
Tavallisen kahdeksan paneelin eli ruudun sijasta Don laittaa yleensä piirtämiinsä sivuihin 10-12 paneelia, sillä sivuja saa olla enintään 25-30, mutta hänellä on 60-sivuiset tarinaideat. Don ei koskaan suunnittele lyhyitä tarinoita, (n. 10-sivuisia) vaan pitää pitkistä, monimutkaisista seikkailuista. Jos hän saa idean lyhyeen tarinaan, niin hän kyllä tekee sen, mikäli idea on hyvä. Hän ei koskaan epäröi laittaa tarinoihinsa jotain aikuisempaa, sivistyneenpää, sillä tekee mielestään tarinoita enemminkin itsensä kaltaisille aikuisille kuin nuorille lapsille.
Don piilottaa joskus tarinoihinsa pilana Mikki Hiiren kuvia, sillä hän ei pidä erityisesti Mikistä vaan Mikki on hänen mielestään täysin persoonaton hahmo eikä hän ikinä aio tehdä Mikki-tarinaa. Hän tosin pitää Floyd Gottfredsonin Mikki-tarinoita erittäin onnistuneina. Hän myös piilottaa melkein kaikkien tarinoidensa (ja yksittäisten kuvien) aloitusruutuun kirjaimet D.U.C.K. joka tarkoittaa Dedicated to Unca Carl from Keno eli Omistettu Carl-sedälle Kenolta. Aluksi hän kirjoitti sen näkyviin ensimmäisiin tarinoihinsa, mutta Gladstone piti sitä nimikirjoituksena joten poisti sen, ja siitä lähtien Don on piilottanut sen.
Donin lempihahmo on Roope, sillä Roope on niin moniulotteinen hahmo, ja hänet voi laittaa niin moneen erilaiseen tarinaan: hän voi taistella Karhukoplaa tai Millaa vastaan; hän voi kilvoitella jonkun toisen rikkaan esim. Kulta-Into Piin kanssa; hän voi etsiä jotain aarretta tai hän voi kertoa tarinan omasta nuoruudestaan. Roope ei hanki rahaa ostaakseen jotain vaan hän saa ilonsa seikkailusta ja itse rahan ansaitsemisesta. Suurimmassa osassa Donin sarjakuvia Roope onkin pääosassa.
Suurin (ja arvostetuin) Donin töistä on 12-osainen Roope Ankan elämä ja teot-sarja, joka kertoo Roopen elämäntarinan kymmenvuotiaasta pojasta vuoden 1947 joulupäivään, jolloin hän ensimmäistä kertaa tapasi Tupun, Hupun ja Lupun. Hän sarjan teki vuosina 1991-1993 ja tarinat julkaistiin Suomessa (paitsi kaksi ensimmäistä) vuosina 1992-1994 ja myöhemmin kirjana 1997. Hän sai työn, sillä Egmont suunnitteli kyseistä sarjaa ja Egmontin sarjakuvien päätoimittaja (ja Donin hyvä ystävä) Byron Erickson tiesi Donin pitävän erityisesti Roopesta, joten tarjosi työtä hänelle. Don on myös tehnyt sarjaan kaikkiaan 4 b-osaa: Yukonin sydän, Hämäyksen hurrikaani, Cutty Sarkin cowboykapteeni ja uusimpana vielä suomentamaton The Sharpie of the Culebra Cut, (suomennettu myöhemmin Culebran liikeneroksi, toim. huom.] jonka hän teki ranskalaiselle Picsou-lehdelle, sillä Egmont ei enää halunnut kustantaa b-osia. Jotkut pitävät myös tarinoita Onnenlantin tarina ja Hollantilaisen salaisuus sarjaan kuuluvina.
Kuuluisin Don Rosan yksittäinen piirros on varmaankin Aku Ankan sukupuu -juliste (RD 9400), joka julkaistiin Suomessa alunperin Aku Ankan Taskukirjojen 168 ja 169 mukana ja myöhemmin Roope Ankan elämä ja teot- kirjan mukana ja Aku Ankan numerossa 30/99. Alunperin Don aikoi tehdä tarinan, joka kertoisi ankkojen sukulaisuussuhteista, mutta sitten kustantaja kysyi voiko Don piirtää itse sukupuun, ja kun se oli piirretty, ei tarinaa enää tarvittu.
Suomen Disney-kustantajalla, Helsinki Medialla on ollut vuodesta 1995 asti tapana julkaista uusi Rosa-kirja joka toinen vuosi, ja niinpä kirjoja on kertynyt jo neljä: Kadonneen kirjasto vartijat, Roope Ankan elämä ja teot, Sammon salaisuus ja Temppeliherrojen kätketty kruunu. Suomessa Donin sarjoja julkaisee ainoastaan Aku Ankka-lehti lukuunottamatta Roope-setä-lehden erikoisnumeroa 12B/91.
Don on voittanut kaksi sarjakuvien Oscarina pidettyä Will Eisner -palkintoa: 1995 parhaasta sarjamuotoisesta tarinasta (Roope Ankan elämä ja teot) ja 1997 parhaana huumorisarjakuvien piirtäjänä/käsikirjoittajana. Lisäksi hän on voittanut lukuisia pienempiä (eurooppalaisia) palkintoja: espanjalainen Huxter, italialainen Yambo, ruotsalainen Adamson ja norjalainen Sproing.
Don Rosa on ehdottomasti tämän hetken Disney-pirtäjistä kaikein suosituin vaikkei Yhdysvalloissa enää julkaistakaan Disney-sarjakuvia. Hän on Carl Barksin (ja Walt Disneyn) ohella ainut, jonka nimi on mainitaan Disney-lehtien kansissa, kun hänen tarinansa ilmestyy niissä, ainakin Suomessa. Vaikkei Yhdysvalloissa edes hänen naapurinsa tiedä mitä hän tekee työkseen, Euroopassa häntä kohdellaan kuin rokki-tähteä.
Carl Barksin ohella Don pitää myös Alex Raymondin, Burne Hogartin, Hal Fosterin, Will Eisnerin ja Walt Kellyn sarjakuvista sekä Harvey Kurtzmanin ja Will Elderin MAD-sarjakuvista. Barksin Roope-sarjakuvat ovat kuitenkin hänen mielestään kaikkein parhaimmat.
Tällä hetkellä Don asuu Louisvillessa (vaikka asuukin oikeastaan lähempänä Fishervilleä), Kentuckyssa vaimonsa, kolmen bassettikoiransa ja Gyro-kakadunsa kanssa. He asuvat hirsitalossa, joka sijaitsee keskellä kahdentoista hehtaarin farmia, jonka Don aikoinaan osti, vaikkeivat he teekään alueella mitään maataloutöitä. Heidän lähin naapurinsa asuu näkymättömissä seuraavan mäen takana.
Donin vaimo on Ann o.s. Payne, joka on opettajana koulussa. He menivät naimisiin T-paidassa ja paljasjalkaisina palmupuun alla trooppisella rannalla vuonna 1980.
Donilla on kaksi autoa: vuoden 1938 Nash Lafayette Deluxe ja vuoden 1948 Dodge Custom-6. Kumpaakin autoa hän on itse kunnostanut, mutta hän käyttää enimmäkseen vain Dodgea. Hänen rekisterinumeronsa on COMICS, jonka hän sai jo vuonna 1977. Ann ajaa Bemaria.
Kuten aikaisemmin mainittiin Donilla on keräilijän luonto ja hänellä onkin monia erilaisia keräilykohteitä: sarjakuvia (Niitä hänellä onkin noin 40 000 pääosin vuosilta 1948-1980. Vuonna 1985 hän lopetti niiden keräilyn melkein kokonaan, sillä hän ei enää pitänyt niiden tyylistä. Hän säilyttää niitä itse suunnittelemassaan kellarissa, ilmastoidussa tilassa harmaissa säilytyskoteloissa.), vanhoja elokuvia, Aku Ankka-hahmoja (hän omistaa niitä n. 600-700) ja määrätyn typpistä musikkia (kuten soundtrackit). Muita hänen harrastuksiaan ovat telttailu, puutarhan hoito, lintujen katselu, lukeminen ja villikukkien luettelointi.
| FAKTARUUTU: | |
|
Koko nimi: |
Keno Don Hugo Rosa 29.06.1951 9711 Dawson Hill Rd. Louisville, KY 40299 USA |
|
Sähköposti: |
Poistettu Vaimo Ann, ei lapsia |
| Koulutus: Ammatti: Tärkeimmät palkinnot: |
Rakennusinsinööri Freelancer-sarjakuvataiteilija Kaksi Will Eisner-palkintoa (1995 ja 1997) |
| Ensimmäinen tarina: |
Auringon poika (engl. Son of The Sun) - AR 102 (1986) |
| Ensimmäinen tarina Suomessa: | Jos metsään haluat mennä
nyt... (engl. Mythological Menagerie) - AR 104 (Aku Ankka 01/90) |
| Ensimmäinen tarina Egmontille: | Mestaripuutarhuri (engl. The Master Landscapist) - D 90057 (1990) |
