Ei vieläkään yllä huippupituus -tasolle, mutta ainakin pidempi kuin edellinen luku.
Viides luku - Yksi vähemmän
Siinä hän seisoi, suoraan ankkojen edessä, heidän etsimänsä mies; professori Chuckley.
Roope kompastui puunrunkoon ja hänen silmälasinsa tippuivat rungon viereen.
Roope kumartui nostamaan lasinsa, kun professori Chuckley aloitti keskustelun;
"Te siis havittelette 'Kolmea tarunhohtoista aarretta'" Hän katsoi Roopea joka oli kaivanut povitaskustaan
vanhan kartan. Professori Chuckley otti kartan Roopelta ja sanoi;
"Tuolta hän löysi smaragdivaltikan, Keskustornista, jossa nykyään sijaitsee Ankkapurhan linna" hän osoitti pientä pistettä
vanhalla kartalla.
"Tiedän jo tuon kaiken, mutta yksi asia painaa mieltäni.." Roope sanoi. "Missä rubiinilautanen ja kultainen miekka ovat?"
Professori mietti hetken ja viittoi ylös vuorille; "Mennään minun talolleni, siellä tarjoan teille pikkuleipiä ja kerron kaiken
tietämäni"
Ankat kävelivät professorin perässä ja vaihtoivat innokkaita katseita; vihdoin se saisivat vastaukset kysymyksiinsä.
Kahden tunnin uuvuttavan kävelyn jälkeen ankat ja professori saapuivat pienen hökkelin luo.
Se näytti pikkulasten puumajalta, mutta oli normaalin talon kokoinen ja rakennettu maan pinnalle.
Professori Chuckley avasi oven ruosteisilla avaimillaan ja ankat seurasivat häntä. He astuivat sisään ja heti ensimmäisenä
heidän silmiinsä osui kaksi antiikkista sohvaa, joille he professorin luvalla istahtivat. Professori meni pieneen keittiöön ja otti
lautasellisen itseleivottuja pikkuleipiä ja tarjosi niitä ankoille.
"Noh, kaikki alkoi 1300 vuotta sitten" professori aloitti tarinansa. "Nykyisessä Skotlannissa asunut velho Pegantius oli aikansa
mahtavin velho. Hänen ulkonäöstään ei tiedetä muuta kuin että hänellä oli valkoinen pitkä parta. Pegantius halusi osoittaa
olevansa mahtavin velho kautta aikain ja rakennutti kolme tornia, joista keskimmäinen oli korkein. Hän piti niitä
voittamattomuutensa symbolina. Noh, Pegantiuskin vanheni, kuten kaikki muutkin velhot ja elävät olennot. Kun hän tiesi
lähiaikoina kuolevansa, loi kolme esinettä; smaragdivaltikan, rubiinilautasen ja kultaisen miekan. Näihin esineisiin hän talletti elinvoimansa
ja kykynsä ja vahvisti esineitä vielä entisestään. Näiden esineiden omistajasta tulisi Pegantuksen veroinen velho ja kaikenlisäksi
kuolematon. Siksi Pegantius piilotti jokaiseen torniin yhden esineen ja lukitsi ovet ikilukolla, joita ei saisi auki ollenkaan.
Kuitenkin Pegantius ei ottanut huomioon yhtä seikkaa; kun taian langettaja kuolisi, taikakin murenisi. Ja näin kävi - Pegantius kuoli ja
ikilukko murtui. Kun tieto aarteista oli levinnyt lähimpään kylään, alkoi väkeä tungeksia tornien luo. Puhkesi taistelu, jonka jälkeen
voittajina selvinneet kuningas Igantalus ja muuan Obelia Avennón veivät kultaisen miekan ja rubiinilautasen.
Keskustorni jätettiin kuitenkin huomioimatta, kunnes eräänä syyskuisena päivänä velallinen mies nimeltä Albert MacAnkka astui
Keskusyorniin ja löysi smaragdivaltikan. Hän kuitenkin tiesi ettei voisi piilotella sitä kauaa Trecos O'Ankkenheimiltä, jolle oli velkaa
tuhat kultakolikkoa. Noh, Trecos löysi valtikan ja tappoi Albertin. Hän yritti imeä valtikan voiman itseensä, mutta teki jotain väärin ja
valtikka surmasi Trecosin" professori Chuckley lopetti tarinansa.
"Entä rubiinilautanen ja miekka.. missä ne nyt ovat?" Roope kysyi, kun huomasi ettei professori kertonut tarinassaan niiden nykyistä
olinpaikkaa.
"Sitä en tiedä, luultavasti ne ovat siirtyneet suvussa eteenpäin, en ole todellakaan varma" professori vastasi.
"Mutta tämä on tärkeää - Joakim on varmasti juuri nyt löytämäisillään rubiinilautasen!" Roope sanoi ja näytti pelokkaalta.
Samassa kuului pieni suhahdus ja mustasta pilvestä ilmestyi heidän eteensä Joakim O'Ankkenheim smaragdivaltikka edelleen kädessä.
Joakim sanoi heille; "Vai ollaan sitä teekutsuilla vanhan kunnon höppänäprofessorin kanssa"
"Eikö sinun kuulunut jo kuolla - smaragdivaltikan piti olla voittamaton!"
"Ehkä minä olenkin sitkeä vanha mies" professori kimpaantui ja nousi ylös.
"Noh, asia on saatava pois päiväjärjestyksestä - achid namalusson eloco!"
Vihreänsininen valosuihkujen sarja räjähti ulos valtikasta ja puolet suihkuista osuivat professoria rintaan, jolloin tämä lensi useita
metrejä taaksepäin. Joakim ei jäänyt enempää rupattelemaan, vaan hän katosi jälleen rikospaikalta kuin edelliselläkin kerralla.
Roope juoksi jälleen kuten edelliselläkin kanssa professorin luo ja kysyi tältä; "Oletko kunnossa?"
Professori avasi silmänsä ja sanoi vaivalloisesti; "Etsikää rubiinilautanen ja kultainen miekka.. ja pelastakaa maailma"
Sitten hän sulki silmänsä ja kuoli kaikkien ankkojen edessä.
"Minusta tuntuu että meidän on haudattava hänet" Roope sanoi ja alkoi Akun kanssa raahata professorin elotonta ruumista
ulos mökistä. Yhteistyöllä poikien kanssa, he kaivoivat syvän hautakuopan ja laskivat professorin sinne ja peittivät kuopan
mullalla. Sitten Roope kaiversi hautakiveen tekstin; "Tässä lepää Edvard Chuckley"
Pihamaa oli huonosti hoidettu ja kaikki ennen kukoistaneet kasvit olivat kuihtuneet.
Roope otti yhden kuihtuneen kukan maasta ja laski sen professorin haudalle.
"Lepää rauhassa" he kaikki sanoivat kuorossa ja lähtivät kävelemään alas vuoria.
Kirjoittaja
Aihe: Kolme tarunhohtoista aarretta
(51 viestiä)
Aku Vankka
Kolme tarunhohtoista aarretta
Viesti 16 -
31.07.2008 klo 22:57:24
Kreach
Kolme tarunhohtoista aarretta
Viesti 17 -
01.08.2008 klo 13:11:37
Edelleenkin suhtkoht' lyhkänen luku, mutta muuten ihan hyvä. Kuvailua ei ehkä ollut tässä luvussa minusta tarpeeksi, vaikka sitä olikin ihan kohtalaisesti. Samaan malliin vaan jatkat, niin hyvä tulee!
Aku Vankka
Kolme tarunhohtoista aarretta
Viesti 18 -
01.08.2008 klo 13:35:01
Seuraavaan lukuun riittää sen verran asiaa, että siitä saadaan ehkä kakkoslukuakin pidempi.
Aku Vankka
Kolme tarunhohtoista aarretta
Viesti 19 -
01.08.2008 klo 18:27:21
Kun ei niin ei, tästäkään luvusta en kovin pitkää saanut, vaikka mitä lupasin.
Varoitan että tämä luku on hieman sekava, ja siitä on hankala ymmärtää, mutta toivottavasti kelpaa :)
Kuudes luku - Salaperäinen miekka
Oli yö. Aurinko oli laskenut jo kauan sitten. Kylmä tuuli puhalsi Intiassa, ensimmäistä kertaa moneen vuoteen lämpötila
oli sielläkin laskenut alle kahdenkymmenen. Tuulen tuiverruksessa vaelsi viisi ankkaa, kolme lasta, yksi keski-ikäinen ankka
ja yksi vanhus. Roope, Aku ja ankanpojat olivät kylmissään ja nälissään, ja kaiken lisäksi he olivat eksyneet;
"Rroope-setä.." Tupu vaikeroi kylmässä kun he epätoivoisesti yrittivät löytää jotain suojaista paikkaa.
"Miksi et ostanut alueen karttaa.. olisimme nyt jo kaukana täältä.."
Roope huokaisi ja sanoi; "Poikakulta, kartta oli aivan liian.." Silloin Roopen lause keskeytyi kauempaa metsästä kuuluvaan
huutoon ja valojen välkkymiseen. Hän lähti juoksemaan ja huusi Akulle ja pojille;
"Tulkaa, tämä on selvitettävä" Aku ja pojat eivät näyttäneet innostuvan uudesta arvoituksesta.
Roope pysähtyi nähdessään etteivät hänen seuralaisensa olleet innostuneet.
"Saatamme löytää yösijan!" hän huikkasi kauempaa, jolloin Aku ja ankanpojat lähtivät tulemaan ripeää tahtia kohti Roopea
ja salaperäisiä valoja. He saapuivat aukiolla, jossa kaksi miestä olivat vastakkain toisia. Toisella oli maahan asti ulottuva tummansininen
kaapu jossa oli kultaisen ristin kuva ja päässään kruunu. Hänen kädessää oli miekka jonka kahva oli puhdasta kultaa.
Toisella miehellä oli musta kaapu ja kädessään kultainen valtikka, minkä päässä oli kimalteleva smaragdi.
Pian metsästä juoksi valtikallisen miehen viereen iso armeija sotureita, joilla kaikilla oli iso puinen keppi, luultavasti jonkin sortin
taikasauva.
"Joakim on näemmä perustanut armeijan" Aku huokaisi hiljaa. "Meidän täytyy pelastaa tuo mies!"
"Aku on oikeassa, hänet on pelastettava" ankanpojat sanoivat ja Roope nyökkäsi, jolloin kaikki ankat
ryntäsivät kohti Joakimia. Joakim kuitenkin huomasi tämän ja käski armeijansa ankkojen kimppuun.
"Ne hyökkäävät - suojautukaa!" Roope huusi ja he kaikki juoksivat metsikköön.
Soturit kuitenkin lähtivätkin Akun ja poikien perään, jolloin Roope sai ajatuksen. Hän juoksi kohti Joakimia, ja potkaisi tältä
smaragdivaltikan kädestä, jolloin mustaan kaapuun pukeutuneet soturit katosivat savuna ilmaan. Roope yritti ottaa valtikkaa itselleen,
mutta Joakim ehti ensin;
"Sinun pitäisi tietää, ettei valtikan voiman kanssa ole leikkimistä - sinun on turha havitella valtikkaa; minä olen sen isäntä, minä
osaan hallita sitä, sinä olet vain haaskalintu suuren tavoitteeni rinnalla -
Atlurium shalection, epefellos na kratuz!"
Valtikasta lensivät jälleen vihreänsiniset valosuihkut, joita Roope yritti epätoivoisesti väistellä. Hän kuitenkin onnistui tehtävässään,
jollei pientä hipaisua kantapäähän lasketa. Sinikaapuinen mies käytti tilaisuutta hyödykseen ja kohotti miekkansa iski Joakimilta
vasemman käden poikki ranteen kohdalta. Joakim kirkui kivusta ja räjäytteli valosuihkuja valtikasta jokaiseen suuntaan.
Sitten hän huusi; "Tämä ei jää tähän" ja katosi savupilvenä ilmaan.
"Huoh, kiitoksia avusta, ilman teitä olisin voinut kuolla" sinikaapuinen mies huokaisi ja hänen valkoinen pitkä partansa hulmusi
tuulessa.
"Kuka te olette, ja miksi hän hyökkäsi kimppuunne?" Roope kysyi itsestäänselvästi ja katsoi miekkaa.
Hän huomasi miekan kultaisen kahvan, ja hänen mieleensä tuli ajatus että se saattaisi olla jotain tärkeää, mutta
ei muistanut mitä.
"Pysykää siinä, olkaa rauhassa ja hengittäkää syvään, tämä ei kestä kauaa" mies sanoi ja kohotti vapaan kätensä.
"Mikä?" Aku ehti kysyä ennenkuin metsä katosi ja he olivat ilmestyneet kivisen linnan porteille.
Linnassa oli neljä tornia ja se oli kooltaan paljon Ankkapurhaa suurempi. Ankat kävelivät miehen perässä linnan puisista porteista
sisään oleskeluhuoneeseen, jossa oli kivisiä punaisella sametilla pehmustettuja penkkejä, joille he istuutuivat. Koko huonetta valaisi kristallikruunu ja muutama kynttilä. Huoneessa oli antiikkitauluja seinällä ja pienien lipastojen päällä useita antiikkiesineitä.
Seinää koristi taulun kokoinen lippu.
"Olemme Skotlannissa" Roope totesi ja katsoi lippua, joka todellakin oli Skotlannin lippu.
"Aivan, tämä on Skotlannin suurin linna ja minä olen sen omistaja, kuningas Igantalus IX"
"Igantalus..?" Roope toisti ja hänen mieleensä putkahti ajatus; Igantaluksen esi-isä oli varastanut kultaisen miekan!
"Aivan, se on vanha nimi, peräisin esi-isältäni joka eli 1200 vuotta sitten" Igantalus sanoi ja napsautti sormiaan jolloin
kiviselle pöydälle ilmestyi kuusi teekuppia ja niihin höyryävää teetä.
"Te osaatte taikoa?" Aku kysyi hörpätessään teetä ja todetessaan sen aidoksi.
"Esi-isäni osasivat taikoa, en tiedä mistä he sen taidon saivat" Igantalus vastasi ja hörppäso teetä. "Se on taito on kai peritynyt minulle
isältäni, hänkin osasi taikoa"
Roope katsoi hetken Igantalusta ja hänen miekkaansa, kunnes kysyi;
"Tiedätkö miksi Joakim hyökkäsi kimppuusi?"
Syntyi hetken hiljaisuus jonka Igantalus kuitenkin pian rikkoi;
"Siitä minulla ei ole mitään hajua, ehkä hän kaipasi vertaistansa vastustajaa.." Igantaluksen äänessä kuuli selvän valheen.
"Mutta nyt on aika käydä nukkumaan, teidän huoneenne on toisessa kerroksessa, ovi on auki"
Roope, Aku ja pojat astelivat portaat ylös ja saapuivat punaisella matolla ja parilla soihdulla varustettuun käytävään, jonka päässä
oli yksi aukinainen ovi. He astuivat sisään pieneen huoneeseen, jossa oli sängyt kuudelle hengelle. He asettuivat puisille sängyille makaamaan ja vetivät peiton korviinsa. Kaikki nukahtivat heti, Roopea lukuunottamatta, jolla pyöri päässä ajatukset miekasta.. ajatukset Igantaluksesta.. "Igantaluksella on kultainen miekka, sitä Joakim havitteli, se on toinen 'Kolmesta tarunhohtoisesta aarteesta'"
Roope nousi ylös ja varmisti että Aku ja pojat nukkuvat. Hän avasi hiljaa oven ja lähti kynttilän kanssa ylös kolmanteen kerrokseen,
joka oli täysin pimeä. Hän näki käytävän päässä oven joka oli raollaan; huone oli pimeä, mutta ovelta saattoi erottaa himmeää kullan kimallusta. Roope avasi oven ja näki pöydällä miekan, mitä Igantalus oli käyttänyt taistelussa. Miekan vieressä puisessa sängyssä lepäsi Igantalus, vaaleansinisessä yökaavussaan. Roope otti miekan käteensä ja katsoi tarkasti kultaista kahvaa.
Se se oli, he olivat löytäneet kultaisen miekan.
Varoitan että tämä luku on hieman sekava, ja siitä on hankala ymmärtää, mutta toivottavasti kelpaa :)
Kuudes luku - Salaperäinen miekka
Oli yö. Aurinko oli laskenut jo kauan sitten. Kylmä tuuli puhalsi Intiassa, ensimmäistä kertaa moneen vuoteen lämpötila
oli sielläkin laskenut alle kahdenkymmenen. Tuulen tuiverruksessa vaelsi viisi ankkaa, kolme lasta, yksi keski-ikäinen ankka
ja yksi vanhus. Roope, Aku ja ankanpojat olivät kylmissään ja nälissään, ja kaiken lisäksi he olivat eksyneet;
"Rroope-setä.." Tupu vaikeroi kylmässä kun he epätoivoisesti yrittivät löytää jotain suojaista paikkaa.
"Miksi et ostanut alueen karttaa.. olisimme nyt jo kaukana täältä.."
Roope huokaisi ja sanoi; "Poikakulta, kartta oli aivan liian.." Silloin Roopen lause keskeytyi kauempaa metsästä kuuluvaan
huutoon ja valojen välkkymiseen. Hän lähti juoksemaan ja huusi Akulle ja pojille;
"Tulkaa, tämä on selvitettävä" Aku ja pojat eivät näyttäneet innostuvan uudesta arvoituksesta.
Roope pysähtyi nähdessään etteivät hänen seuralaisensa olleet innostuneet.
"Saatamme löytää yösijan!" hän huikkasi kauempaa, jolloin Aku ja ankanpojat lähtivät tulemaan ripeää tahtia kohti Roopea
ja salaperäisiä valoja. He saapuivat aukiolla, jossa kaksi miestä olivat vastakkain toisia. Toisella oli maahan asti ulottuva tummansininen
kaapu jossa oli kultaisen ristin kuva ja päässään kruunu. Hänen kädessää oli miekka jonka kahva oli puhdasta kultaa.
Toisella miehellä oli musta kaapu ja kädessään kultainen valtikka, minkä päässä oli kimalteleva smaragdi.
Pian metsästä juoksi valtikallisen miehen viereen iso armeija sotureita, joilla kaikilla oli iso puinen keppi, luultavasti jonkin sortin
taikasauva.
"Joakim on näemmä perustanut armeijan" Aku huokaisi hiljaa. "Meidän täytyy pelastaa tuo mies!"
"Aku on oikeassa, hänet on pelastettava" ankanpojat sanoivat ja Roope nyökkäsi, jolloin kaikki ankat
ryntäsivät kohti Joakimia. Joakim kuitenkin huomasi tämän ja käski armeijansa ankkojen kimppuun.
"Ne hyökkäävät - suojautukaa!" Roope huusi ja he kaikki juoksivat metsikköön.
Soturit kuitenkin lähtivätkin Akun ja poikien perään, jolloin Roope sai ajatuksen. Hän juoksi kohti Joakimia, ja potkaisi tältä
smaragdivaltikan kädestä, jolloin mustaan kaapuun pukeutuneet soturit katosivat savuna ilmaan. Roope yritti ottaa valtikkaa itselleen,
mutta Joakim ehti ensin;
"Sinun pitäisi tietää, ettei valtikan voiman kanssa ole leikkimistä - sinun on turha havitella valtikkaa; minä olen sen isäntä, minä
osaan hallita sitä, sinä olet vain haaskalintu suuren tavoitteeni rinnalla -
Atlurium shalection, epefellos na kratuz!"
Valtikasta lensivät jälleen vihreänsiniset valosuihkut, joita Roope yritti epätoivoisesti väistellä. Hän kuitenkin onnistui tehtävässään,
jollei pientä hipaisua kantapäähän lasketa. Sinikaapuinen mies käytti tilaisuutta hyödykseen ja kohotti miekkansa iski Joakimilta
vasemman käden poikki ranteen kohdalta. Joakim kirkui kivusta ja räjäytteli valosuihkuja valtikasta jokaiseen suuntaan.
Sitten hän huusi; "Tämä ei jää tähän" ja katosi savupilvenä ilmaan.
"Huoh, kiitoksia avusta, ilman teitä olisin voinut kuolla" sinikaapuinen mies huokaisi ja hänen valkoinen pitkä partansa hulmusi
tuulessa.
"Kuka te olette, ja miksi hän hyökkäsi kimppuunne?" Roope kysyi itsestäänselvästi ja katsoi miekkaa.
Hän huomasi miekan kultaisen kahvan, ja hänen mieleensä tuli ajatus että se saattaisi olla jotain tärkeää, mutta
ei muistanut mitä.
"Pysykää siinä, olkaa rauhassa ja hengittäkää syvään, tämä ei kestä kauaa" mies sanoi ja kohotti vapaan kätensä.
"Mikä?" Aku ehti kysyä ennenkuin metsä katosi ja he olivat ilmestyneet kivisen linnan porteille.
Linnassa oli neljä tornia ja se oli kooltaan paljon Ankkapurhaa suurempi. Ankat kävelivät miehen perässä linnan puisista porteista
sisään oleskeluhuoneeseen, jossa oli kivisiä punaisella sametilla pehmustettuja penkkejä, joille he istuutuivat. Koko huonetta valaisi kristallikruunu ja muutama kynttilä. Huoneessa oli antiikkitauluja seinällä ja pienien lipastojen päällä useita antiikkiesineitä.
Seinää koristi taulun kokoinen lippu.
"Olemme Skotlannissa" Roope totesi ja katsoi lippua, joka todellakin oli Skotlannin lippu.
"Aivan, tämä on Skotlannin suurin linna ja minä olen sen omistaja, kuningas Igantalus IX"
"Igantalus..?" Roope toisti ja hänen mieleensä putkahti ajatus; Igantaluksen esi-isä oli varastanut kultaisen miekan!
"Aivan, se on vanha nimi, peräisin esi-isältäni joka eli 1200 vuotta sitten" Igantalus sanoi ja napsautti sormiaan jolloin
kiviselle pöydälle ilmestyi kuusi teekuppia ja niihin höyryävää teetä.
"Te osaatte taikoa?" Aku kysyi hörpätessään teetä ja todetessaan sen aidoksi.
"Esi-isäni osasivat taikoa, en tiedä mistä he sen taidon saivat" Igantalus vastasi ja hörppäso teetä. "Se on taito on kai peritynyt minulle
isältäni, hänkin osasi taikoa"
Roope katsoi hetken Igantalusta ja hänen miekkaansa, kunnes kysyi;
"Tiedätkö miksi Joakim hyökkäsi kimppuusi?"
Syntyi hetken hiljaisuus jonka Igantalus kuitenkin pian rikkoi;
"Siitä minulla ei ole mitään hajua, ehkä hän kaipasi vertaistansa vastustajaa.." Igantaluksen äänessä kuuli selvän valheen.
"Mutta nyt on aika käydä nukkumaan, teidän huoneenne on toisessa kerroksessa, ovi on auki"
Roope, Aku ja pojat astelivat portaat ylös ja saapuivat punaisella matolla ja parilla soihdulla varustettuun käytävään, jonka päässä
oli yksi aukinainen ovi. He astuivat sisään pieneen huoneeseen, jossa oli sängyt kuudelle hengelle. He asettuivat puisille sängyille makaamaan ja vetivät peiton korviinsa. Kaikki nukahtivat heti, Roopea lukuunottamatta, jolla pyöri päässä ajatukset miekasta.. ajatukset Igantaluksesta.. "Igantaluksella on kultainen miekka, sitä Joakim havitteli, se on toinen 'Kolmesta tarunhohtoisesta aarteesta'"
Roope nousi ylös ja varmisti että Aku ja pojat nukkuvat. Hän avasi hiljaa oven ja lähti kynttilän kanssa ylös kolmanteen kerrokseen,
joka oli täysin pimeä. Hän näki käytävän päässä oven joka oli raollaan; huone oli pimeä, mutta ovelta saattoi erottaa himmeää kullan kimallusta. Roope avasi oven ja näki pöydällä miekan, mitä Igantalus oli käyttänyt taistelussa. Miekan vieressä puisessa sängyssä lepäsi Igantalus, vaaleansinisessä yökaavussaan. Roope otti miekan käteensä ja katsoi tarkasti kultaista kahvaa.
Se se oli, he olivat löytäneet kultaisen miekan.
Kreach
Kolme tarunhohtoista aarretta
Viesti 20 -
01.08.2008 klo 18:55:03
Eipä se ollut hankala ymmärtää. Loistavaa, että Bradilta lähti käsi, se toi jonkinmoista tunnelmaa, joka kertoo, ettei tässä ole ihan leikki kyseessä. (siis miekan ja muiden esineiden havittelussa)
Turhan nopeasti tämä ehkä kulki, voisit kuvailla paikkoja enemmän... Ja juuri yhtäkkiä ankat ovat intiassa, yhtäkkiä linnassa ja niin...
Ja sitten Brad on kuitenkin minusta hieman liian moderni nimi valinta. Siihen olisi sopinut jokin vanha nimi, joka kertoo vanhasta suvusta.
Mielenkiintoista nähdä miten tarina jatkuu. Muista tehdä kuitenkin huolella, nopeus ei ole valttia.
Turhan nopeasti tämä ehkä kulki, voisit kuvailla paikkoja enemmän... Ja juuri yhtäkkiä ankat ovat intiassa, yhtäkkiä linnassa ja niin...
Ja sitten Brad on kuitenkin minusta hieman liian moderni nimi valinta. Siihen olisi sopinut jokin vanha nimi, joka kertoo vanhasta suvusta.
Mielenkiintoista nähdä miten tarina jatkuu. Muista tehdä kuitenkin huolella, nopeus ei ole valttia.
Aku Vankka
Kolme tarunhohtoista aarretta
Viesti 21 -
01.08.2008 klo 19:58:02
Juu, Brad oli ehkä vähän liian moderni nimi, muutin sen Joakimiksi ja korjasin aikaisemmat luvut. Nyt Brad on siis Joakim
Bomber
Kolme tarunhohtoista aarretta
Viesti 22 -
02.08.2008 klo 10:35:59
Lainaus käyttäjältä: Aku VankkaNyt Brad on siis Joakim
Ei hitsit! Et sitten mitään muuta nimee osannu valita...
Joakim kato on mun nimi.
Ei hitsit! Et sitten mitään muuta nimee osannu valita...
Joakim kato on mun nimi.
Aku Vankka
Kolme tarunhohtoista aarretta
Viesti 23 -
02.08.2008 klo 11:39:43
Lainaus:Ihmettelin miten Igantalus ei tiennyt, että hän ommisti taruomaisen aarteen?
Itseasiassa voin sen verran paljastaa, että hän valehteli.
Kuningas on itse yhtä ahne kuin Joakim, ja hän haluaa pitää aarteen visusti itsellään.
Itseasiassa voin sen verran paljastaa, että hän valehteli.
Kuningas on itse yhtä ahne kuin Joakim, ja hän haluaa pitää aarteen visusti itsellään.
Aku Vankka
Kolme tarunhohtoista aarretta
Viesti 24 -
05.08.2008 klo 16:21:04
Tästä luvusta tuli vähän kuin jonkinlainen 'väliluku'. Erittäin lyhyt, tapahtumat kulkevat nopeasti, kuvailua ei ole kovinkaan paljoa ja luku on myös sekava.
Ei välttämättä mikään parhaimmanlaatuinen luku :-
Seitsemäs luku - Suunnitelma
Syyskuun viimeinen päivä alkoi kääntyä illaksi. Ulkona satoi rankasti vettä ja oli täysin pimeää lukuunottamatta
erästä pientä puista taloa, joka nökötti rahasäiliökukkulan tapaisella mäennyppylällä. Talo oli hajoamispisteessä, mutta sen ainoasta ehjästä ikkunasta kajasti kynttilänvalo. Talosta kuului puheensorinaa, tummia ja karheita ääniä, ja lisäksi yksi tutumpi miesääni.
Talon sisässä istui lahonneen pöydän äärellä neljä miestä; kaksi kaljua miestä, joilla oli päällään sininen ja punainen kaapu, ja ruskeat revityt housut. He olivat kasvoista täysin samannäköiset; lyhyt musta parta, vihreät, julmannäköiset silmät ja koukkunenä. Heitä vastapäätä pöydässä istui vihreään kaapuun ja ruskeisiin housuihin pukeutunut mies, joka näytti kahta aikaisempaa miestä
lempeämmältä, mutta puhui paljon ilkeämmällä äänensävyllä. Hänen vieressään istui joukon pääjehu; Joakim O'Ankkenheim, jolla oli
edelleen kädessä smaragdivaltikka - hän ei uskaltanut erota siitä, sillä pelkäsi että ankat tulisivat ja ryöstäisivät sen häneltä.
Pöydän päässä oli kuitenkin yksi tyhjä tuoli, johon miehet odottivat erästä kumppaniaan, joka oli myöhässä jo toista tuntia.
Ulkona vaelsi tumma hahmo. Kun tarkemmin katsoi, saattoi hahmolla erottaa mustat viikset ja arpisen naaman.
Hänellä oli päällään siniharmaa sadeviitta ja hän käveli kyyryssä kuin vanhukset yleensä.
Hän saapui kukkulalle, jossa puutalo oli edelleen. Hän katsoi hetken taloa, kunnes otti yhden askeleen kohti puutaloa.
Samassa puutalo räjähti ilmaan; seinät paiskautuivat kadulla olevien talojen päälle ja katto hajosi pieniksi laudanpätkiksi.
Joakim seisoi miehen edessä. Hän tuijotti julmasti miestä ja repäisi tämän sadeviitan pois.
"Etkö huomannut kutsuani, Anders?" Joakim tivasi ja osoitti Andersiksi kutsutun miehen rintaan poltettua kuvaa. Kuva leiskui kirkkaasti ja siinä näkyi selvästi ristin kuva. "Kutsuin sinut kokoukseen puoli seitsemäksi - ja milloin sinä tulet; puoli yhdeksältä, olet kaksi tuntia myöhässä!" Joakim karjaisi ja kohotti valtikan. Anders näytti pelokkaalta ja hän esti käsillä valtikkaa tulemasta lähemmäs.
"Ei, älkää herra.. minä myöhästyin koska.. koska.." Anders sai suustaan ennen Joakimin keskeytystä;
"Ei selityksiä - noh, tiedätkö suunnitelman?" Joakim katsoi Andersia odottavasti, kunnes Anders vastasi;
"Eh.. suunnitelman.. minkä.. ai, tottakai tiedän suunnitelman, se menee näin; Aluksi me.."
"Tiesin ettet tiedä. Suunnitelma menee seuraavanlaisesti; Koska arvelen ankkojen tietävän kultaisen miekan sijainnin,
heidät on helppo jäljittää, sillä smaragdivaltikka on tehnyt ankkoihin jäljitysmerkin, joten heidät löytää mistä vain.
Minä lähden hakemaan miekkaa itselleni, samalla kun Justin ja Gregory houkuttelevat ankat ansaan tällä väärennetyllä
rubiinilautasella. Vaikka ankat huomaisivat lautasen olevan väärennös, he eivät pääsisi enää
jäljilleni, sillä lautanen kiroaa heidät ja vie heidän muistinsa viimeisen kahden viikon ajalta. Ja sitten sinä.. Anders - sinä etsit käsiisi oikean rubiinilautasen ja hoidat sen minulle vaikka henki menisi" Joakim lopetti suunnitelmaselostuksensa, ja tähysi kadulla
kävelevää nuorta kaljua miestä, jolla oli päällään farkut ja musta paita.
"Mutta koska sinä olet näin avuton etkä kykene saapumaan edes ajoissa kokouksiin.." hän osoitti ohikulkijaa valtikalla jolloin ja mumisi jotain, jolloin välkähti punainen valo - mies oli vangittuna smaragdivaltikassa. Joakim heilautti valtikkaa ja mies plumpsahti ulos valtikasta
ja jäi makaamaan märälle nurmikolle.
Joakim otti miestä rinnuksista kiinni ja ärähti tälle; "Lupaatko tästälhtien olla nöyrä palvelijani, taistella puolestani, elää puolestani, kuolla puolestani, kunnes sinut hylkään tai kuolo sinut korjaa?" Mies ei sanonut mitään, sillä pelko oli vallannut hänet.
Joakim pudotti miehen ja osoitti valtikalla tämän rintaa. Hän alkoi hitaasti mumisten 'piirtää' valtikalla polttavaa ristin kuvaa miehen rintaan,
ja mies huusi kivusta. Kun kuvio oli valmis, hän rojahti maahan ja hänen ruumiinsa savusi. Hänen sielunsa nousi ilmaan ruumiista
ja hajosi atomeiksi ilmassa. Hänestä oli tullut julma ja sieluton, Joakim O'Ankkenheimin palvelija.
Sitten Joakimin katse kääntyi miehestä Andersiin, joka edelleen vapisi pelosta. Anders avasi suunsa ja kysyi;
"E-entäs nyt? Mitä minä nyt teen?" Joakim kohotti jälleen valtikkansa joka alkoi hohtaa.
"Kuten sanoin, koska olet täysin avuton, etkä kykene edes saapumaan ajoissa kokouksiin.. tämä mies tässä saa tuurata sinua jatkossa"
Joakim piti pienen tauon, kunnes jatkoi; "Ja tämä tarkoittaa, ettei sinua tarvita enää"
Musta savupatsas suihkahti valtikan päästä ja osui Andersia rintaan. Anders ei sanonut mitään, katseli vain murheissaan
Joakimia. Sitten suihku lävisti Andersin, joka haihtui ilmaan ja katosi tuulen mukana.
Ei välttämättä mikään parhaimmanlaatuinen luku :-
Seitsemäs luku - Suunnitelma
Syyskuun viimeinen päivä alkoi kääntyä illaksi. Ulkona satoi rankasti vettä ja oli täysin pimeää lukuunottamatta
erästä pientä puista taloa, joka nökötti rahasäiliökukkulan tapaisella mäennyppylällä. Talo oli hajoamispisteessä, mutta sen ainoasta ehjästä ikkunasta kajasti kynttilänvalo. Talosta kuului puheensorinaa, tummia ja karheita ääniä, ja lisäksi yksi tutumpi miesääni.
Talon sisässä istui lahonneen pöydän äärellä neljä miestä; kaksi kaljua miestä, joilla oli päällään sininen ja punainen kaapu, ja ruskeat revityt housut. He olivat kasvoista täysin samannäköiset; lyhyt musta parta, vihreät, julmannäköiset silmät ja koukkunenä. Heitä vastapäätä pöydässä istui vihreään kaapuun ja ruskeisiin housuihin pukeutunut mies, joka näytti kahta aikaisempaa miestä
lempeämmältä, mutta puhui paljon ilkeämmällä äänensävyllä. Hänen vieressään istui joukon pääjehu; Joakim O'Ankkenheim, jolla oli
edelleen kädessä smaragdivaltikka - hän ei uskaltanut erota siitä, sillä pelkäsi että ankat tulisivat ja ryöstäisivät sen häneltä.
Pöydän päässä oli kuitenkin yksi tyhjä tuoli, johon miehet odottivat erästä kumppaniaan, joka oli myöhässä jo toista tuntia.
Ulkona vaelsi tumma hahmo. Kun tarkemmin katsoi, saattoi hahmolla erottaa mustat viikset ja arpisen naaman.
Hänellä oli päällään siniharmaa sadeviitta ja hän käveli kyyryssä kuin vanhukset yleensä.
Hän saapui kukkulalle, jossa puutalo oli edelleen. Hän katsoi hetken taloa, kunnes otti yhden askeleen kohti puutaloa.
Samassa puutalo räjähti ilmaan; seinät paiskautuivat kadulla olevien talojen päälle ja katto hajosi pieniksi laudanpätkiksi.
Joakim seisoi miehen edessä. Hän tuijotti julmasti miestä ja repäisi tämän sadeviitan pois.
"Etkö huomannut kutsuani, Anders?" Joakim tivasi ja osoitti Andersiksi kutsutun miehen rintaan poltettua kuvaa. Kuva leiskui kirkkaasti ja siinä näkyi selvästi ristin kuva. "Kutsuin sinut kokoukseen puoli seitsemäksi - ja milloin sinä tulet; puoli yhdeksältä, olet kaksi tuntia myöhässä!" Joakim karjaisi ja kohotti valtikan. Anders näytti pelokkaalta ja hän esti käsillä valtikkaa tulemasta lähemmäs.
"Ei, älkää herra.. minä myöhästyin koska.. koska.." Anders sai suustaan ennen Joakimin keskeytystä;
"Ei selityksiä - noh, tiedätkö suunnitelman?" Joakim katsoi Andersia odottavasti, kunnes Anders vastasi;
"Eh.. suunnitelman.. minkä.. ai, tottakai tiedän suunnitelman, se menee näin; Aluksi me.."
"Tiesin ettet tiedä. Suunnitelma menee seuraavanlaisesti; Koska arvelen ankkojen tietävän kultaisen miekan sijainnin,
heidät on helppo jäljittää, sillä smaragdivaltikka on tehnyt ankkoihin jäljitysmerkin, joten heidät löytää mistä vain.
Minä lähden hakemaan miekkaa itselleni, samalla kun Justin ja Gregory houkuttelevat ankat ansaan tällä väärennetyllä
rubiinilautasella. Vaikka ankat huomaisivat lautasen olevan väärennös, he eivät pääsisi enää
jäljilleni, sillä lautanen kiroaa heidät ja vie heidän muistinsa viimeisen kahden viikon ajalta. Ja sitten sinä.. Anders - sinä etsit käsiisi oikean rubiinilautasen ja hoidat sen minulle vaikka henki menisi" Joakim lopetti suunnitelmaselostuksensa, ja tähysi kadulla
kävelevää nuorta kaljua miestä, jolla oli päällään farkut ja musta paita.
"Mutta koska sinä olet näin avuton etkä kykene saapumaan edes ajoissa kokouksiin.." hän osoitti ohikulkijaa valtikalla jolloin ja mumisi jotain, jolloin välkähti punainen valo - mies oli vangittuna smaragdivaltikassa. Joakim heilautti valtikkaa ja mies plumpsahti ulos valtikasta
ja jäi makaamaan märälle nurmikolle.
Joakim otti miestä rinnuksista kiinni ja ärähti tälle; "Lupaatko tästälhtien olla nöyrä palvelijani, taistella puolestani, elää puolestani, kuolla puolestani, kunnes sinut hylkään tai kuolo sinut korjaa?" Mies ei sanonut mitään, sillä pelko oli vallannut hänet.
Joakim pudotti miehen ja osoitti valtikalla tämän rintaa. Hän alkoi hitaasti mumisten 'piirtää' valtikalla polttavaa ristin kuvaa miehen rintaan,
ja mies huusi kivusta. Kun kuvio oli valmis, hän rojahti maahan ja hänen ruumiinsa savusi. Hänen sielunsa nousi ilmaan ruumiista
ja hajosi atomeiksi ilmassa. Hänestä oli tullut julma ja sieluton, Joakim O'Ankkenheimin palvelija.
Sitten Joakimin katse kääntyi miehestä Andersiin, joka edelleen vapisi pelosta. Anders avasi suunsa ja kysyi;
"E-entäs nyt? Mitä minä nyt teen?" Joakim kohotti jälleen valtikkansa joka alkoi hohtaa.
"Kuten sanoin, koska olet täysin avuton, etkä kykene edes saapumaan ajoissa kokouksiin.. tämä mies tässä saa tuurata sinua jatkossa"
Joakim piti pienen tauon, kunnes jatkoi; "Ja tämä tarkoittaa, ettei sinua tarvita enää"
Musta savupatsas suihkahti valtikan päästä ja osui Andersia rintaan. Anders ei sanonut mitään, katseli vain murheissaan
Joakimia. Sitten suihku lävisti Andersin, joka haihtui ilmaan ja katosi tuulen mukana.
Kreach
Kolme tarunhohtoista aarretta
Viesti 25 -
05.08.2008 klo 16:51:45
Ihan kelvollinen/hyvä luku. Ei mitään uutta sanottavaa, tuo ristijuttu tuntuu vähän pimeän piirrolta Pottereista, mutta jaah... Hieman sekava, vaikea ymmärrettävä (tai oikeastaan vain siinä kohtaa, missä talo jotenkin räjähti?), mutta niinkuin sanoin, ihan hyvä luku.
samppali
Kolme tarunhohtoista aarretta
Viesti 26 -
05.08.2008 klo 17:03:24
Lainaus käyttäjältä: Kreach...tuo ristijuttu tuntuu vähän pimeän piirrolta Pottereista...
Ikävä kyllä on lähes mahdotonta tehdä tarina, joka ei muistuta jotakin toista tarinaa.
Ihan hyvä tarina, mutta tämä luku oli todellakin hieman sekava. Tosin välillä sellaisia lukuja tulee kaikilla.
Ikävä kyllä on lähes mahdotonta tehdä tarina, joka ei muistuta jotakin toista tarinaa.
Ihan hyvä tarina, mutta tämä luku oli todellakin hieman sekava. Tosin välillä sellaisia lukuja tulee kaikilla.
Aku Vankka
Kolme tarunhohtoista aarretta
Viesti 27 -
06.08.2008 klo 19:24:01
Loma loppuu pian, mutta vielä tämän kesäloman aikana ilmestyy luultavasti
2 lukua. Toinen huomenna/perjantaina, ja toinen sitten sunnuntai-iltana, kun olen tullut mökiltä.
2 lukua. Toinen huomenna/perjantaina, ja toinen sitten sunnuntai-iltana, kun olen tullut mökiltä.
Aku Vankka
Kolme tarunhohtoista aarretta
Viesti 28 -
11.08.2008 klo 08:54:19
Kahdeksannen luvun ilmestyminen voi viivästyä parilla päivällä koulujen alkamisen takia. Aloitan luvun kirjoittamisen tänään, luulisin että saan valmiiksi viimeistään keskiviikkona.
Aku Vankka
Kolme tarunhohtoista aarretta
Viesti 29 -
13.08.2008 klo 20:51:24
Kahdeksas luku - Maaginen loitsukirja
Lokakuun ensimmäinen päivä valkeni.
Roope oli myöhään yöllä kertonut Akulle ja pojille löytäneensä kultaisen miekan, mutta he olivat silloin liian
väsyneitä tekemään suunnitelmaa miekan nappaamiseen. Jotenkin se olisi kuitenkin Igantalukselta vietävä,
eiväthän ankat halunneet Joakimin saavan sitä, ja valloittavan maailmaa.
Ankat kävelivät unenpöpperössä linnan kiviseen keittiöön, jossa Igantalus odotti jalopuupöydän päässä.
Keittiö oli pieni huone, jossa oli muutama ruskea kaappi ja äsken mainittu pöytä, jonka ääressä oli kymmenen
samettista tuolia. Kun ankat istuivat pöydän ääreen, Igantalus napsautti sormiaan, jolloin pöytään ilmestyi
useita herkkuja; kinkkua, kalkkunaa - kaikkea mitä voisi kuninkaallisella päivällisellä olla.
"Aika ruhtinaallinen aamiainen?" Roope ihmetteli ja leikkasi itselleen palasen kinkkua kultaisella veitsellä.
"Tällaista täällä on aina" Igantalus vastasi vaatimattomasti ja keskittyi hänkin kinkun leikkaamiseen.
Seurue ei sen enempää puhunut. Roope ja Aku söivät molemmat kymmenen siivua kinkkua, kun taas
pojat tyytyivät Igantaluksen tarjoamaan perinteiseen aamupuuroon. Ulkona satoi, ja se synkensi ankkojen mielialaa
entisestään; Joakim oli varmasti vainunnut miekan, ja oli tulossa hakemaan sitä. Mikäli hän oli jo löytänyt rubiinilautasen,
hän saavuttaisi pian kuolemattomuuden, ja hallitsisi maailmaa.
Ankat siirtyivät hiljaisina omaan huoneeseensa, missä he vaihtoivat yöpuvut arkivaatteisiin. Juuri kun Aku oli saanut pyjaman päältään, kauan kestäneen hiljaisuuden rikkoi huuto; ''Miekkaa ette saa edes kuolleen ruumiini yli!"
"Joakim on saapunut" Roope julisti ja käski Akun laittaa vaatteet päälle. Hän juoksi ankanpoikien kanssa keittiöön,
missä Joakim seisoi valtikka ojossa, osoittaen sillä Igantalusta joka taas uhkaili Joakimia miekalla.
Roope ja pojat jäivät ovensuuhun seuraamaan tapahtumia.
"Kuole, kurja herhiläinen!" Joakim huusi, ja valtikasta lenti vihreänsininen valosuihku, joka kuitenkin hajosi Igantaluksen puolustautuessa
miekalla. Hän kohotti miekan ja iski Joakimia samaan käteen, mistä oli aiemmin katkaissut kämmenen irti. Käteen tuli syvä viiltohaava,
mistä alkoi vuotaa vuolaasti verta.
"Sinä.." Joakim mutisi ja piteli lähes tuhoutunutta kättään.
Sitten Joakim hyökkäsi; hän iski Igantalusta valtikalla, nappasi miekan häneltä, ja iski sen suoraan Igantaluksen läpi.
Igantalus katsoi vuoroin ankkoja, vuoroin Joakimia, kunnes hänen voimansa ehtyivät ja hän katosi kirkkaan valon saattelemana.
Samassa Joakim hyppäsi ikkunasta miekka mukanaan ja tapansa mukaisesti katosi.
Ankat jäivät asumaan linnaan. He olivat epätoivoisia, ja miettivät milloin Joakim ryntäisi ovesta kuolemattomana
ja tappaisi heidät kaikki. Roope kuitenkin teki suunnitelman, joka oli määrä panna täytäntöön lokakuun kuudes päivä,
mutta se jäikin siihen, sillä Aku sai viidennen päivän iltana ankaran syysflunssan, eikä hänestä ollut lähtemään mihinkään.
Suunnitelma kuitenkin peruttiin, ei pelkästään sen takia, että Aku ei voinut vielä kymmenentenäkään päivänä nousta sängystä,
vaan myös siksi, että Roope oli todennut sen kelvottomaksi, koska se maksaisi aivan liikaa.
Joka ilta Roope kävi Igantaluksen kirjastossa, ja yritti löytää jotain keinoa Joakimin voittamiseksi,
sitten kun hän olisi kuolematon. Kirjan vain toistivat edellisiä, mistään ei löytynyt järkeviä ohjeita kuolemattoman
tuhoamiseen. Lokakuun 13. päivä Roope päätti mennä kirjastoon viimeistä kertaa, sillä he olivat lähdössä seuraavana
päivänä, sillä Akun flunssakin oli parantunut. Sinä päivänä, Roope kuitenkin löysi jotain ihmeellistä. Hyllyn takaa löytyi violettikantinen vanha kirja, jossa luki 'Tarunomaiset taiat ja loitsut'. Roope otti kirjan ja avasi sen.
Kirjan ensimmäisellä sivulla oli sisällysluettelo. Roope selasi luetteloa hetken, kunnes löysi kohdan jossa kerrottiin
kuolemattomuuden kumoamisesta. Roope käänsi kirjan sivulle 244 ja alkoi lukea.
'Kuolemattomuuden voi saada vain voimakkaan esineen avulla. Näitä kyllin voimakkaita esineitä
on olemassa kolme; Safiirikoristeinen veitsi, Timanttikaulakoru, ja Kalésson, jonka voi luoda yhdistämällä
Kolme tarunhohtoista aarretta; smaragdivaltikan, kultaisen miekan ja rubiinilautasen. Kuolemattomuuden
voi kumota tuhoamalla esine, josta se on saatu. Kuolemattomuuden antavien esineiden tuhoaminen ei kuitenkaan
ole niin yksinkertaista, sillä siihen hommaan tarvitset Helvetin tulta. Tämän tulen saamiseen ei tarvitse matkustaa
itse Helvettiin asti, riittää kun pistäytyy Orochámin luolassa Alaskan eteläosassa.' Teksti päättyi siihen. Roope luki sen vielä kerran uudestaan ja hypähti sitten ilmaan ilosta kiljuen.
Ankanpojat tulivat huoneeseen.
"Mitä sinä täällä kiljut, Roope-setä?" Tupu kysyi ihmetellen Roopen omituisia ilonhyppyjä.
"Löysin sen - löysin keinon voittaa kuolemattomuuden - Helvetin tuli, se meidän on saatava!" Roopen puheesta oli
hieman hankala saada selvää, mutta pian Hupu kysyi Roopelta;
"Et kai tarkoita että meidän täytyy.."
"Matkustaa Helvettiin?" Lupu täydensi kysymyksen.
"Ei toki, kunhan pääsemme Orochámin luolaan Alaskaan, voimme tuhota Joakimin lopullisesti" Roope sanoi ja otti taskustaan
vanhan lasisen purkin. "Tähän keräämme tulen" Roope sanoi ja käveli kohti makuuhuonetta. "Nyt nukkumaan, aamulla lähdemme" hän
sanoi ja viittoi poikiakin tulemaan makuuhuoneeseen.
Aamulla ankat heräsivät pirteinä aamukahdeksalta. Oli ensimmäinen lokakuun päivä
kun ei satanut lainkaan. Kylmä tuuli kuitenkin teki ilmasta kolean, vaikka ulkona olikin
huimat viisitoista astetta lämmintä. Ankat söivät ja pukeutuivat, ja sitten he lähtivät lentokentälle.
Roope osti heille halvimman kyydin Alaskaan. Matka taittui ilman ongelmia, ja pian kone laskeutuikin
Alaskan lentokentälle. Roope, Aku ja pojat lähtivät vaeltamaan Alaskan hyiseen kylmyyteen,
kohti Orochámin luolaa, ainoana toiveenaan löytää Helvetin tuli ja tuhoa Joakim O'Ankkenheim.
Lokakuun ensimmäinen päivä valkeni.
Roope oli myöhään yöllä kertonut Akulle ja pojille löytäneensä kultaisen miekan, mutta he olivat silloin liian
väsyneitä tekemään suunnitelmaa miekan nappaamiseen. Jotenkin se olisi kuitenkin Igantalukselta vietävä,
eiväthän ankat halunneet Joakimin saavan sitä, ja valloittavan maailmaa.
Ankat kävelivät unenpöpperössä linnan kiviseen keittiöön, jossa Igantalus odotti jalopuupöydän päässä.
Keittiö oli pieni huone, jossa oli muutama ruskea kaappi ja äsken mainittu pöytä, jonka ääressä oli kymmenen
samettista tuolia. Kun ankat istuivat pöydän ääreen, Igantalus napsautti sormiaan, jolloin pöytään ilmestyi
useita herkkuja; kinkkua, kalkkunaa - kaikkea mitä voisi kuninkaallisella päivällisellä olla.
"Aika ruhtinaallinen aamiainen?" Roope ihmetteli ja leikkasi itselleen palasen kinkkua kultaisella veitsellä.
"Tällaista täällä on aina" Igantalus vastasi vaatimattomasti ja keskittyi hänkin kinkun leikkaamiseen.
Seurue ei sen enempää puhunut. Roope ja Aku söivät molemmat kymmenen siivua kinkkua, kun taas
pojat tyytyivät Igantaluksen tarjoamaan perinteiseen aamupuuroon. Ulkona satoi, ja se synkensi ankkojen mielialaa
entisestään; Joakim oli varmasti vainunnut miekan, ja oli tulossa hakemaan sitä. Mikäli hän oli jo löytänyt rubiinilautasen,
hän saavuttaisi pian kuolemattomuuden, ja hallitsisi maailmaa.
Ankat siirtyivät hiljaisina omaan huoneeseensa, missä he vaihtoivat yöpuvut arkivaatteisiin. Juuri kun Aku oli saanut pyjaman päältään, kauan kestäneen hiljaisuuden rikkoi huuto; ''Miekkaa ette saa edes kuolleen ruumiini yli!"
"Joakim on saapunut" Roope julisti ja käski Akun laittaa vaatteet päälle. Hän juoksi ankanpoikien kanssa keittiöön,
missä Joakim seisoi valtikka ojossa, osoittaen sillä Igantalusta joka taas uhkaili Joakimia miekalla.
Roope ja pojat jäivät ovensuuhun seuraamaan tapahtumia.
"Kuole, kurja herhiläinen!" Joakim huusi, ja valtikasta lenti vihreänsininen valosuihku, joka kuitenkin hajosi Igantaluksen puolustautuessa
miekalla. Hän kohotti miekan ja iski Joakimia samaan käteen, mistä oli aiemmin katkaissut kämmenen irti. Käteen tuli syvä viiltohaava,
mistä alkoi vuotaa vuolaasti verta.
"Sinä.." Joakim mutisi ja piteli lähes tuhoutunutta kättään.
Sitten Joakim hyökkäsi; hän iski Igantalusta valtikalla, nappasi miekan häneltä, ja iski sen suoraan Igantaluksen läpi.
Igantalus katsoi vuoroin ankkoja, vuoroin Joakimia, kunnes hänen voimansa ehtyivät ja hän katosi kirkkaan valon saattelemana.
Samassa Joakim hyppäsi ikkunasta miekka mukanaan ja tapansa mukaisesti katosi.
Ankat jäivät asumaan linnaan. He olivat epätoivoisia, ja miettivät milloin Joakim ryntäisi ovesta kuolemattomana
ja tappaisi heidät kaikki. Roope kuitenkin teki suunnitelman, joka oli määrä panna täytäntöön lokakuun kuudes päivä,
mutta se jäikin siihen, sillä Aku sai viidennen päivän iltana ankaran syysflunssan, eikä hänestä ollut lähtemään mihinkään.
Suunnitelma kuitenkin peruttiin, ei pelkästään sen takia, että Aku ei voinut vielä kymmenentenäkään päivänä nousta sängystä,
vaan myös siksi, että Roope oli todennut sen kelvottomaksi, koska se maksaisi aivan liikaa.
Joka ilta Roope kävi Igantaluksen kirjastossa, ja yritti löytää jotain keinoa Joakimin voittamiseksi,
sitten kun hän olisi kuolematon. Kirjan vain toistivat edellisiä, mistään ei löytynyt järkeviä ohjeita kuolemattoman
tuhoamiseen. Lokakuun 13. päivä Roope päätti mennä kirjastoon viimeistä kertaa, sillä he olivat lähdössä seuraavana
päivänä, sillä Akun flunssakin oli parantunut. Sinä päivänä, Roope kuitenkin löysi jotain ihmeellistä. Hyllyn takaa löytyi violettikantinen vanha kirja, jossa luki 'Tarunomaiset taiat ja loitsut'. Roope otti kirjan ja avasi sen.
Kirjan ensimmäisellä sivulla oli sisällysluettelo. Roope selasi luetteloa hetken, kunnes löysi kohdan jossa kerrottiin
kuolemattomuuden kumoamisesta. Roope käänsi kirjan sivulle 244 ja alkoi lukea.
'Kuolemattomuuden voi saada vain voimakkaan esineen avulla. Näitä kyllin voimakkaita esineitä
on olemassa kolme; Safiirikoristeinen veitsi, Timanttikaulakoru, ja Kalésson, jonka voi luoda yhdistämällä
Kolme tarunhohtoista aarretta; smaragdivaltikan, kultaisen miekan ja rubiinilautasen. Kuolemattomuuden
voi kumota tuhoamalla esine, josta se on saatu. Kuolemattomuuden antavien esineiden tuhoaminen ei kuitenkaan
ole niin yksinkertaista, sillä siihen hommaan tarvitset Helvetin tulta. Tämän tulen saamiseen ei tarvitse matkustaa
itse Helvettiin asti, riittää kun pistäytyy Orochámin luolassa Alaskan eteläosassa.' Teksti päättyi siihen. Roope luki sen vielä kerran uudestaan ja hypähti sitten ilmaan ilosta kiljuen.
Ankanpojat tulivat huoneeseen.
"Mitä sinä täällä kiljut, Roope-setä?" Tupu kysyi ihmetellen Roopen omituisia ilonhyppyjä.
"Löysin sen - löysin keinon voittaa kuolemattomuuden - Helvetin tuli, se meidän on saatava!" Roopen puheesta oli
hieman hankala saada selvää, mutta pian Hupu kysyi Roopelta;
"Et kai tarkoita että meidän täytyy.."
"Matkustaa Helvettiin?" Lupu täydensi kysymyksen.
"Ei toki, kunhan pääsemme Orochámin luolaan Alaskaan, voimme tuhota Joakimin lopullisesti" Roope sanoi ja otti taskustaan
vanhan lasisen purkin. "Tähän keräämme tulen" Roope sanoi ja käveli kohti makuuhuonetta. "Nyt nukkumaan, aamulla lähdemme" hän
sanoi ja viittoi poikiakin tulemaan makuuhuoneeseen.
Aamulla ankat heräsivät pirteinä aamukahdeksalta. Oli ensimmäinen lokakuun päivä
kun ei satanut lainkaan. Kylmä tuuli kuitenkin teki ilmasta kolean, vaikka ulkona olikin
huimat viisitoista astetta lämmintä. Ankat söivät ja pukeutuivat, ja sitten he lähtivät lentokentälle.
Roope osti heille halvimman kyydin Alaskaan. Matka taittui ilman ongelmia, ja pian kone laskeutuikin
Alaskan lentokentälle. Roope, Aku ja pojat lähtivät vaeltamaan Alaskan hyiseen kylmyyteen,
kohti Orochámin luolaa, ainoana toiveenaan löytää Helvetin tuli ja tuhoa Joakim O'Ankkenheim.
Aku Vankka
Kolme tarunhohtoista aarretta
Viesti 30 -
14.08.2008 klo 09:05:36
Tästä luvusta tuli mielestäni koko tarinan lyhyin, ja varmasti huonoinkin, johtuen siitä että kirjoitin tämän aikaisin aamulla. Kuitenkin, pääasiahan on,
että tarina kulkee eteenpäin? Seuraavasta luvusta tulee myös aika lyhyt, mutta sitten yhdestoista luku tulee olemaan sitäkin paljon pidempi.
Yhdeksäs luku - Rubiinilautanen
Lunta satoi, ja kylmääkin kylmempi viima puhalsi Alaskassa.
Viisi ankkaa kävelivät kohti luolaa, jonka tarkkaa sijaintia eivät vielä tienneet.
Heillä kaikilla oli päällään paksu toppatakki, ja pipo, mutta tällaisella ilmalla nekään eivät
paljoa auttaneet. Roope katsoi karttaa ja sanoi;
"Vielä vähän matkaa, koittakaa kestää" Hänen äänensä kuitenkin hukkui kauempaa kuuluvaan murahdukseen.
"Mi-mikä se oli?" Aku kysyi ja katsoi taakseen näkemättä siellä yhtään mitään.
"Pakkanen se vain paukkuu, tulkaa nyt, matkaa on enää parisataa metriä" Roope vastasi, mutta nyt hänkin kuuli murahduksen
selvästi. He kaikki katsoivat taakseen, ja näkivät kauhukseen kookkaan jääkarhun takanaan. Roopen johdolla he lähtivät
juoksemaan kohti luolaa, mikä näkyi jokaisen askeleen jälkeen yhä selvemmältä. Luolan suulla jääkarhu kuitenkin sai ankat kiinni,
ja nappasi Akua toppatakin helmasta kiinni.
"Roope-setä, auta, en halua kuolla näin nuorena!" Aku huusi ja yritti rimpuilla irti jääkarhun hampaista.
Roope mietti hetken, kunnes katsoi luolaan, ja näki siellä palavan liekin; Helvetin tulen.
"Pojat, tulkaa - haetaan tuli ja hätytellään sillä karhua" Roope sanoi ja astui sisälle luolaan.
"Entäs minä - sehän syö minut!" Aku huusi Roopen perään, mutta Roope iski silmää Akulle, ja Aku ymmärsi sen tarkoittavan
'Rauhoitu ja ota rennosti'. Roope ja ankanpojat astuivat pieneen tippukiviluolaan, missä paloi pieni liekki. Liekki oli
Helvetin tuli, joka kumoaisi kuolemattomuuden. Roope otti lasisen purkin taskustaan, ja vangitsi liekin sen sisään.
Samalla kun liekki katosi, luolan peräseinämään aukesi ovi. Roope huomasi oven ja lähti kävelemään kohti auki olevaa
ovea. Oven suullä hän näki kammion, jonka keskellä kimmalsi jokin.
"Voisiko se olla?" Roope mutisi ja lähti kävelemään ripeämmin kohti kimallusta.
"Roope-setä, älä mene, se voi olla ansa!" Tupu huusi Roopelle, muttä tämä ei kuunnellut.
Kun Roope saapui kimalluksen alkulähteelle, hän huomasi sen olevan kokonaan rubiinista tehty koristelautanen.
"Rubiinilautanen - löysin rubiinilaitasen!" Roope kiljui riemusta, kunnes lautanen alkoi hohtaa, ja kammion ovet sulkeutuivat.
Ulkona Aku yritti edelleen epätoivoisesti päästä jääkarhun kynsistä. Se kävi kuitenkin lopulta yllättävän helposti, kun
kaukaa pimeydestä lensi oranssi valopallo, joka osui suoraan jääkarhua päähän. Karhu ei ehtinyt tehdä mitään, se vain
pudotti Akun ja haihtui samalla tavalla kuin Igantalus.
"Joakim O'Ankkenheim" Aku mutisi ja katsoi ylös; hän todellakin näki Joakimin kasvot, ja hypähti askeleen taaksepäin.
Joakimilla oli edelleen sama musta kaapu päällään, tällä kertaa hänellä oli smaragdivaltikan lisäksi myös kultainen miekka,
mistä valopallo oli lähtöisin. Joakim tyrkkäsi Aku sivuun ja käveli itse kohti luolaa. Samassa Aku näki Joakimin takataskussa jotain;
rubiinilautasen. Aku yritti hiipiä Joakimin taakse, ja napata lautasen, mutta se ei onnistunut, sillä Joakim kääntyi vähän väliä katsomaan
ettei Aku yrittäisi mitään. Joakim katosi luolaan, ja kun ankanpojat huomasivat sen, ja yrittivät varoittaa Roopea, Joakim tähtäsi heitä
smaragdivaltikalla, ja he hiljenivät välittömästi. Joakim astui sisään kammioon ja hän näki Roopen.
"Astuit siis ansaani, ankka?" Joakim kysyi vahingoniloisesti nähdessään Roopen kammiossa.
"Tuo ei ole aito rubiinilautanen, aito on minulla tässä" Joakim sanoi ja työnsi kätensä takataskuunsa, ja huomasi ettei
lautanen ole enää siellä. Aku oli ottanut lautasen ja juoksi nyt poikien kanssa kohti luolan suuta.
"Takaisin, kurja merimiesankka!" Joakim huusi ja ampui valopalloja miekasta kohti Akua.
Aku väisti ne kaikki tyylikkäästi ja astui ulos luolasta. Sitten Joakim kuitenkin katosi, ja ilmestyi suoraan Akun viereen.
Hän tähtäsi Akua valtikalla, ja ampui siitä vihreänsinisen valosuihkun, joka osui Akua rintaan. Aku lensi taaksepäin ja Joakim
nappasi rubiinilautasen itselleen. Sitten hän huusi;
"Hyvästi, ankat - elämänne viimeiset hetket ovat pian käsillä" Sitten Joakim katosi salaperäisesti, kuten aina ennenkin.
Roope juoksi luolasta auttamaan Akun pystyyn.
"Se on ohi. Voimme ihan hyvin palata Ankkalinnaan odottamaan loppua. Soitan Juusolle ja käsken lähettää pelastuskoneen
tänne"
että tarina kulkee eteenpäin? Seuraavasta luvusta tulee myös aika lyhyt, mutta sitten yhdestoista luku tulee olemaan sitäkin paljon pidempi.
Yhdeksäs luku - Rubiinilautanen
Lunta satoi, ja kylmääkin kylmempi viima puhalsi Alaskassa.
Viisi ankkaa kävelivät kohti luolaa, jonka tarkkaa sijaintia eivät vielä tienneet.
Heillä kaikilla oli päällään paksu toppatakki, ja pipo, mutta tällaisella ilmalla nekään eivät
paljoa auttaneet. Roope katsoi karttaa ja sanoi;
"Vielä vähän matkaa, koittakaa kestää" Hänen äänensä kuitenkin hukkui kauempaa kuuluvaan murahdukseen.
"Mi-mikä se oli?" Aku kysyi ja katsoi taakseen näkemättä siellä yhtään mitään.
"Pakkanen se vain paukkuu, tulkaa nyt, matkaa on enää parisataa metriä" Roope vastasi, mutta nyt hänkin kuuli murahduksen
selvästi. He kaikki katsoivat taakseen, ja näkivät kauhukseen kookkaan jääkarhun takanaan. Roopen johdolla he lähtivät
juoksemaan kohti luolaa, mikä näkyi jokaisen askeleen jälkeen yhä selvemmältä. Luolan suulla jääkarhu kuitenkin sai ankat kiinni,
ja nappasi Akua toppatakin helmasta kiinni.
"Roope-setä, auta, en halua kuolla näin nuorena!" Aku huusi ja yritti rimpuilla irti jääkarhun hampaista.
Roope mietti hetken, kunnes katsoi luolaan, ja näki siellä palavan liekin; Helvetin tulen.
"Pojat, tulkaa - haetaan tuli ja hätytellään sillä karhua" Roope sanoi ja astui sisälle luolaan.
"Entäs minä - sehän syö minut!" Aku huusi Roopen perään, mutta Roope iski silmää Akulle, ja Aku ymmärsi sen tarkoittavan
'Rauhoitu ja ota rennosti'. Roope ja ankanpojat astuivat pieneen tippukiviluolaan, missä paloi pieni liekki. Liekki oli
Helvetin tuli, joka kumoaisi kuolemattomuuden. Roope otti lasisen purkin taskustaan, ja vangitsi liekin sen sisään.
Samalla kun liekki katosi, luolan peräseinämään aukesi ovi. Roope huomasi oven ja lähti kävelemään kohti auki olevaa
ovea. Oven suullä hän näki kammion, jonka keskellä kimmalsi jokin.
"Voisiko se olla?" Roope mutisi ja lähti kävelemään ripeämmin kohti kimallusta.
"Roope-setä, älä mene, se voi olla ansa!" Tupu huusi Roopelle, muttä tämä ei kuunnellut.
Kun Roope saapui kimalluksen alkulähteelle, hän huomasi sen olevan kokonaan rubiinista tehty koristelautanen.
"Rubiinilautanen - löysin rubiinilaitasen!" Roope kiljui riemusta, kunnes lautanen alkoi hohtaa, ja kammion ovet sulkeutuivat.
Ulkona Aku yritti edelleen epätoivoisesti päästä jääkarhun kynsistä. Se kävi kuitenkin lopulta yllättävän helposti, kun
kaukaa pimeydestä lensi oranssi valopallo, joka osui suoraan jääkarhua päähän. Karhu ei ehtinyt tehdä mitään, se vain
pudotti Akun ja haihtui samalla tavalla kuin Igantalus.
"Joakim O'Ankkenheim" Aku mutisi ja katsoi ylös; hän todellakin näki Joakimin kasvot, ja hypähti askeleen taaksepäin.
Joakimilla oli edelleen sama musta kaapu päällään, tällä kertaa hänellä oli smaragdivaltikan lisäksi myös kultainen miekka,
mistä valopallo oli lähtöisin. Joakim tyrkkäsi Aku sivuun ja käveli itse kohti luolaa. Samassa Aku näki Joakimin takataskussa jotain;
rubiinilautasen. Aku yritti hiipiä Joakimin taakse, ja napata lautasen, mutta se ei onnistunut, sillä Joakim kääntyi vähän väliä katsomaan
ettei Aku yrittäisi mitään. Joakim katosi luolaan, ja kun ankanpojat huomasivat sen, ja yrittivät varoittaa Roopea, Joakim tähtäsi heitä
smaragdivaltikalla, ja he hiljenivät välittömästi. Joakim astui sisään kammioon ja hän näki Roopen.
"Astuit siis ansaani, ankka?" Joakim kysyi vahingoniloisesti nähdessään Roopen kammiossa.
"Tuo ei ole aito rubiinilautanen, aito on minulla tässä" Joakim sanoi ja työnsi kätensä takataskuunsa, ja huomasi ettei
lautanen ole enää siellä. Aku oli ottanut lautasen ja juoksi nyt poikien kanssa kohti luolan suuta.
"Takaisin, kurja merimiesankka!" Joakim huusi ja ampui valopalloja miekasta kohti Akua.
Aku väisti ne kaikki tyylikkäästi ja astui ulos luolasta. Sitten Joakim kuitenkin katosi, ja ilmestyi suoraan Akun viereen.
Hän tähtäsi Akua valtikalla, ja ampui siitä vihreänsinisen valosuihkun, joka osui Akua rintaan. Aku lensi taaksepäin ja Joakim
nappasi rubiinilautasen itselleen. Sitten hän huusi;
"Hyvästi, ankat - elämänne viimeiset hetket ovat pian käsillä" Sitten Joakim katosi salaperäisesti, kuten aina ennenkin.
Roope juoksi luolasta auttamaan Akun pystyyn.
"Se on ohi. Voimme ihan hyvin palata Ankkalinnaan odottamaan loppua. Soitan Juusolle ja käsken lähettää pelastuskoneen
tänne"