Kirjoittaja
Aihe: Aarre maailman rajalla
(59 viestiä)
Aku Vankka
Aarre maailman rajalla
Viesti 31 -
19.02.2009 klo 16:20:05
Huomennahan se ilmestyy.. alkaa nimittäin huomenna hiihtoloma, enkä pääse viikonloppuna koneelle kirjoittelemaan, niin ajattelin sen huomiseksi yrittää saada valmiiksi. Mutta kiitos positiivisista kommenteistanne!
Mirkku
Aarre maailman rajalla
Viesti 32 -
19.02.2009 klo 18:57:04
Nyt täytyy nopeasti laittaa lyhyttä kommenttia ennen seuraavaa osaa. Pidän tavastasi kirjoittaa ja melko runsaasta kuvailusta. Tarina on mielenkiintoinen ja pitää jollakin tavalla "jännitystä" yllä. Kerronta on mahtavaa ja lukija pysyy helposti mukana, kuljetat lukijaa aivan mainiosti kohtauksesta toiseen.
noor
Aarre maailman rajalla
Viesti 33 -
20.02.2009 klo 19:27:24
Erittäin jännittävä tarina. ;)
Hyvin kirjoitus onkin plussaa!
Hyvin kirjoitus onkin plussaa!
Aku Vankka
Aarre maailman rajalla
Viesti 34 -
26.02.2009 klo 09:47:15
Varoitus - erittäin tylsä luku tulossa. Tästä luvusta tuli ehdottomasti pisin, mitä olen mihinkään tarinaani koskaan kirjoittanut. Luku on oikeastaan pelkkää turhaa selitystä ja jaarittelua, eikä siinä tapahdu mitään ''mullistavaa''. Luku olisi jatkunut vielä ainakin kahden kappaleen ajan, mutta nekin olisivat olleet niin tylsiä, etten viitsinyt niitä enää tähän lukuun laittaa, sillä silloin kukaan ei olisi varmaan edes jaksanut lukea tätä. Eli siis tarinan tylsin ja mitäänsanomattomin luku tulossa. Seuraavakin luku voi olla vähän tylsähkö, mutta siinä sentään tapahtuu edes jotain tarinan juonen kannalta tärkeää. Mutta sitten viidennessä luvussa alkaa todellakin tapahtua... ::) Mutta siis tätä lukua en meinannut itsekään jaksaa lukea, en pituuden tähden, vaan sen takia, että tämä vain yksinkertaisesti oli niin tylsä :D
Kolmas luku - Kaksitoista kultakolikkoa
"Löysit siis mitä?" Tupu kysyi ihmetellen Roopen tarinaa, jonka tämä oli sepittänyt nopeasti rynnätessään hytistään ulos hetki sitten.
"Näin siis aluksi unta, jossa luin ''Maailman aarteet'' kirjaa ja löysin sieltä artikkelin Oblivionin aarteesta ja kahdestatoista kultakolikosta. Kultakolikoiden avulla pystyisi siis karkauspäivänä avaamaan portin aarteen luo. Sitten heräsin, mutta kummasti muistin kaiken, mitä unessa oli tapahtunut tarkasti. Menin hakemaan hyllystä tämän samaisen kirjan ja kun avasin sen, sen välistä leijaili tämä''. Roope näytti ankanpojille paperilappua, joka oli tippunut kirjan välistä. "Se näyttää jonkin sortin aarrekartalta"
"Tämähän on..." Lupu sai suustaan nähtyään kartan. "Tämähän on... entisen Port Pamadliorin kartta"
"Onko? Mutta Port Pamadlior.. sehän oli Oblivionin miehistön asuinpaikka heidän jätettyään kapteenin ja laivan'' Roope sanoi muistelleen unessaan lukemaa artikkelia.
"Kartassa näkyy merkittynä kaksitoista taloa. Olivatkohan ne mahdollisesti miehistön jäsenten asuinpaikat?" Tupu kysyi tarkkaillen karttaa. Roope mietti hetken ja vastasi;
"Hyvin mahdollista. Mikäli näin on, näistä taloista pitäisi löytyä myös kaksitoista kultakolikkoa, joiden avulla pääsemme käsiksi Oblivionin aarteeseen 29. helmikuuta ensi vuonna" Roope sanoi. "Mutta rakennukset tuskin ovat kaikki enää paikoillaan, onhan kartta jo yli 200 vuotta vanha"
"Lupu, etsi Sudenpentujen käsikirjasta nykyisen Port Pamadliorin kartta, niin verrataan sitä vanhempaan" Hupu sanoi ja Lupu alkoi selata pientä kirjaa.
"Tässä! Löysin kartan" Lupu sanoi ja näytti kirjassa olevaa Port Pamadliorin karttaa, joka oli vuodelta 2006. "Mikäli meinaamme etsiä kolikoita noista taloista, tilanne näyttää suhteellisen hyvältä; yhdeksän vanhemmassa kartassa näkyvästä talosta on yhä paikallaan asuinrakennuksena, kahden paikalle on rakennettu kauppa ja yksi on purettu kokonaan ja tilalle tehty puisto"
"Eiköhän sitten lähdetä?" Roope sanoi ja viittasi Akua kääntämään kurssin kohti Port Pamadlioria.
Viisi pitkää päivää seilattuaan merellä, ankat näkivät vihdoin maata; edessä oli Port Pamadliorin satama. Puolen tunnin kuluttua he olivat jo niin lähellä satamaa, että sen erotti jo selvästi. Laiturin vieressä vedessä kellui seitsemän vanhaa, puista laivaa, jotka olivat kaikki arviolta alkuperäisen Oblivionin ikäisiä. Neljä laivoista oli Oblivionin kaltaisia mustia laivoja, suunnilleen yhtä suuria; kaksi oli jätetty puun värikseksi ja viimeinen laiva oli maalattu valkoiseksi. Ankat ankkuroivat Oblivion II'n satamaan muiden laivojen seuraksi ja hyppäsivät laivasta puiselle laiturille ja lähtivät siitä kävelemään eteenpäin. Roope käveli joukon edellä Tupu ja Lupu vierellään. Heidän takanaan tuli Sudenpentujen käsikirjaa kuumeisesti lukeva Lupu ja joukon perällä löntysti Aku kantaen porukan niitä matkatavaroita, joita he saattaisivat matkallaan tarvita. Loput hieman turhemmat roinat oli jätetty laivaan.
Ankat olivat päättäneet mennä aluksi erääseen vanhaan majataloon ja varata sieltä heille yösija ainakin pariksi viikoksi, sillä ankanpojat uskoivat, että kolikoiden etsintä ei olisi kovinkaan helppoa, edes kartan avulla. Sitäpaitsi kolme kultakolikkoahan oli vielä teillä tietämättömillä. Matkalaiset kävelivät satamasta kylään päin pölyistä hiekkatietä pitkin. Tie mutkitteli kylässä talojen välistä ja välillä jopa niin ahtaista paikoista, että ankkojen oli kuljettava kokonaan jonossa.
Illalla seitsemän aikaan, kun kylmä viima alkoi hiljalleen puhaltaa, ankat saapuivat vanhan, puisen, kaksikerroksisen majatalon ovelle. Oven yläpuolella pölyisessä kyltissä luki
kultaisin kirjaimin vanhanaikaisella kaunokirjoituksella ''Pamadlior's''. Joukon johtajana Roope avasi hitaasti oven joka narahteli hieman. Kun he astuivat sisään, he tunsivat heti kotoisen lämmön, joka tuli nurkassa olevasta loimuavasta takasta. Aku sulki oven ja käveli muiden perässä puista lattiaa pitkin kohti vastaanottotiskiä. Tiskin takana seisoi
pyöreähkö vanha mies, joka hymyili leveästi saadessaan asiakkaita. Miehellä oli päällään valkoinen paita ja sen päällä siniset henkselit.
"Iltoja, hyvät herrat" hän sanoi kohteliaasti. "Miten voin palvella teitä?"
"Tarvitsemme majapaikan" Roope sanoi. "Viiden hengen huone, johon mahtuu kaksi aikuista ja kolme lasta"
"Kuinka pitkäksi aikaa tarvitsette huonetta?" mies kysyi ja etsiskeli samalla pahvilaatikosta sopivaa avainta huoneeseen, minkä aikoi antaa ankoille.
"Alustavasti noin kahdeksi viikoksi" Roope vastasi. Hän otti silinterinsä päästään ja alkoi kaivaa seteleitä sieltä.
"Kahdeksi viikoksi? Aika kauan aiotte viipyä..." mies ihmetteli. "Se tekisi sitten 1400 segelia"
"Segelia? Mitä ne ovat?" Roope sanoi. "Paljonko se tekee euroissa?"
"Vaivaiset kuusi tuhatta"
Roope oli aluksi tyrmistynyt hinnasta, jonka hän joutui maksamaan kahden viikon yöpymisestä koinsyömässä majatalossa, mutta koska he eivät kylmässä ja vetävässä laivassakaan halunneet asua, Roope maksoi summan (tosin vastahakoisesti) ja mies antoi heille avaimen, jossa oli numero 29. Ankat lähtivät nousemaan puisia kierreportaita pitkin yläkertaa kohti. Aku laski huvikseen portaiden lukumäärää kävellessään ylös ja ylhäälle päästyään ilmoitti portaiden lukumääräksi 34.
Roope johti joukkoa käytävää pitkin. Käytävän seinällä oli puisia ovia, joiden yläpuolilla oli numeroita järjestyksessä.
"24.. 25... 26..." Roope mutisi kun he kulkivat ovien ohi lähestyen käytävän päätä. Lopultä he saapuivat käytävän päähän ja oven numero 29 kohdalle. Roope avasi avaimella
oven ja he astuivat sisään. Huone ei ollut kovin iso, mutta he kaikki viisi mahtuisivat helposti asumaan siellä nämä kaksi viikkoa ja ehkä enemmänkin. Huoneessa oli puiset sängyt viidelle hengelle ja jokaisessa sängyssä oli valkoinen untuvatyyny ja vaaleansininen untuvapeitto. Huoneen toisella reunalla oli puinen ruokapöytä, jonka ympärillä oli kuusi tuolia. Huoneen toisessa nurkassa oli pieni lipasto ja toisessa samanlainen (mutta hieman pienempi) takka kuin aulassa. Ovea vastapäätä olevalla seinällä oli pieni ikkuna, jota peittivät punaiset verhot.
Ilta oli ehtinyt sen verran pitkälle jo, että ankat päättivät ruveta nukkumaan. Vaikka kello oli kuitenkin vasta kahdeksan, ulkona oli jo pimeää ja ankat olivat aivan poikki
monien tuntien kävelymatkan takia. He kantoivat matkatavaransa huoneen tyhjään nurkkaan ja ottivat sieltä yöpukunsa ja vaihtoivat ne ylleen. Ankanpojat rupesivat heti valitsemaan sänkyjä ja päätyivät sellaiseen johtopäätökseen, että he nukkuisivat kolmessa ensimmäisessä sängyssä ja Aku ja Roope kahdessa viimeisimmässä. Kaikki olivat tyytyväisiä valintoihin ja he kävivät makuulteen. Jokaisen sängyn vieressä oli puinen yöpöytä, jonka päällä oli pieni yölamppu. Aku sammutti oman lamppunsa välittömästi ja viisi sekuntia sen jälkeen alkoi kuulua kovaa kuorsausta. Ankanpojat juttelivat noin viidentoista minuutin ajan vielä toistaiseksi saavuttamattomista Sudenpentujen taitomerkeistä ja pohtivat mitä aikoivat seuraavaksi suorittaa ja miten. Tämän jälkeen he sammuttivat lamppunsa ja vaipuivat hekin uneen. Roope oli yhä hereillä. Hän selasi yöpöytänsä laatikossa ollutta vuoden 2003 Ilta-Pulua ja bongasi sieltä monia meheviä uutisia, kuten Roope Ankasta vuoden bisnesnero ja Ankka-yhtymän uusi elokuvateatteri avattiin valtavan asiakasvyöryn saattelemana. Luettuaan lehden loppuun hänkin sammutti lamppunsa ja yritti saada unen päästä kiinni. Hetken hän ehti pyöriskellä sängyssään, kunnes uni vihdoin tuli.
Ankat heräsivät hyvin levänneinä seuraavana aamuna kahdeksalta. He pukivat nopeasti päälleen ja lähtivät alakertaan aamiaiselle. Hän päätti, että he jokainen söisivät
lautasellisen kaurapuuroa, koska se oli halvinta, mitä aamiaislistalta löytyi. Syötyään aamiaisen ja maksettuaan laskunsa ankat palasivat omaan huoneeseensa hakemaan tarvittavia tavaroita. He ottivat mukaan yhden repun (jota Aku tietenkin kantoi selässään) ja pakkasivat sinne Port Pamadliorin kartan, Sudenpentujen käsikirjan, kompassin, kaksi sateenvarjoa ja miljoona euroa (joita Roope ei hevillä antanutkaan) jos he joutuisivat maksamaan kultakolikoista. Pakattuaan tavaransa he lähtivät kapuamaan kierreportaita pitkin alas. He ilmoittivat majatalon isännälle, että palaisivat iltaan mennessä, jolloin he toivoisivat saavansa illallista. Sitten he astuivat ovesta ulos ja
aloittivat kultakolikoiden metsästyksen.
"Noh, mistä aloitamme?" Roope kysyi heidän astuessaan ulos majatalosta. "Mikä talo on lähimpänä?"
"Tuo tuossa" Tupu sanoi ja osoitti majatalosta noin viisikymmentä metriä itäänpäin olevaa taloa kartalla. He lähtivät ripeästi kävelemään kohti taloa.
"Ymmärsinkö oikein: tunkeudumme viattomien ihmisten taloon ja vaadimme heiltä yhtä kultakolikkoa ja pahimmassa tapauksessa maksamme heille niistä" Aku sanoi. "Mitä me poikien kanssa tästä reissusta kostumme?"
"Minä maksan teille palkkaa" Roope vastasi.
"Palkkaa.. ja pah.. voiko kolmenkymmenen sentin päivämaksua kutsua palkaksi?" Aku jupisi itsekseen joukon perällä.
"Älähän nyt, Aku-setä. Olemmehan me reissanneet jo viikon, eli seitsemän päivää. Kun kerrotaan seitsemän kolmellakymmenellä, voidaan todeta, että me jokainen olemme tienanneet tämän viikon aikana jo kaksi euroa ja kymmenen senttiä" Hupu selitti. "Ja kun 2,10 kerrotaan neljällä, loppusummaksi tulee kahdeksan euroa ja neljäkymmentä
senttiä". Aku ei tuntunut välittävän Hupun puheista, vaan käveli edelleen joukon perällä yksikseen mutisten jotain.
Ankat aloittivat tehtävänsä menemällä lähimmän talon (jossa pitäisi olla kultakolikko) luo ja koputtivat sen oveen. Ovi avautui ja ovensuussa näkyi vanha, parrakas mies, jolla oli kädessään kävelykeppi ja kahvikuppi. Hän kutsui käheällä äänellään ankat sisään. Kun Roope mainitsi kultakolikon, mies alkoi puhua papattaa;
"Aivan, aivan. Kultakolikon sai aikoinaan isoisoisoisoisoisoisoisoisäni... antoi sen pojalleen ja hän..... ja lopulta minä sain sen"
Roope huokaisi helpotuksesta, kun vanha mies lopetti kolikosta horisemisen. Sitten Roope päätti mennä itse asiaan;
"Hieno tarina oli, mutta voisitko nyt millään antaa tämän kolikon minulle?" hän kysyi.
"Kolikon? Sinulle? Tottakai, mutta vain yhdellä ehdolla!" mies sanoi ja alkoi kaivella puista lipastoa.
"Ja se ehto on?"
"Että tulette hetkeksi kanssani katsomaan vanhaa perhealbumiani!" mies huudahti iloisena ja kutsui kauhistuneet ankat sohvalle. Kuvia oli ainakin tuhat ja yhdestä kuvasta
hän saattoi horista jopa viisi minuuttiakin. Lopulta iltayhdeksän aikoihin viimeinenkin kuva oli käyty läpi. Roope otti kolikon vanhukselta ja he kiirehtivät nopeasti ulos, ennenkuin ukko keksisi jotain muuta heidän päänsä menoksi. He kiiruhtivat majatalolle, söivät hieman myöhästynyttä illallista ja painuivat jälleen pehkuihin.
Kolmas luku - Kaksitoista kultakolikkoa
"Löysit siis mitä?" Tupu kysyi ihmetellen Roopen tarinaa, jonka tämä oli sepittänyt nopeasti rynnätessään hytistään ulos hetki sitten.
"Näin siis aluksi unta, jossa luin ''Maailman aarteet'' kirjaa ja löysin sieltä artikkelin Oblivionin aarteesta ja kahdestatoista kultakolikosta. Kultakolikoiden avulla pystyisi siis karkauspäivänä avaamaan portin aarteen luo. Sitten heräsin, mutta kummasti muistin kaiken, mitä unessa oli tapahtunut tarkasti. Menin hakemaan hyllystä tämän samaisen kirjan ja kun avasin sen, sen välistä leijaili tämä''. Roope näytti ankanpojille paperilappua, joka oli tippunut kirjan välistä. "Se näyttää jonkin sortin aarrekartalta"
"Tämähän on..." Lupu sai suustaan nähtyään kartan. "Tämähän on... entisen Port Pamadliorin kartta"
"Onko? Mutta Port Pamadlior.. sehän oli Oblivionin miehistön asuinpaikka heidän jätettyään kapteenin ja laivan'' Roope sanoi muistelleen unessaan lukemaa artikkelia.
"Kartassa näkyy merkittynä kaksitoista taloa. Olivatkohan ne mahdollisesti miehistön jäsenten asuinpaikat?" Tupu kysyi tarkkaillen karttaa. Roope mietti hetken ja vastasi;
"Hyvin mahdollista. Mikäli näin on, näistä taloista pitäisi löytyä myös kaksitoista kultakolikkoa, joiden avulla pääsemme käsiksi Oblivionin aarteeseen 29. helmikuuta ensi vuonna" Roope sanoi. "Mutta rakennukset tuskin ovat kaikki enää paikoillaan, onhan kartta jo yli 200 vuotta vanha"
"Lupu, etsi Sudenpentujen käsikirjasta nykyisen Port Pamadliorin kartta, niin verrataan sitä vanhempaan" Hupu sanoi ja Lupu alkoi selata pientä kirjaa.
"Tässä! Löysin kartan" Lupu sanoi ja näytti kirjassa olevaa Port Pamadliorin karttaa, joka oli vuodelta 2006. "Mikäli meinaamme etsiä kolikoita noista taloista, tilanne näyttää suhteellisen hyvältä; yhdeksän vanhemmassa kartassa näkyvästä talosta on yhä paikallaan asuinrakennuksena, kahden paikalle on rakennettu kauppa ja yksi on purettu kokonaan ja tilalle tehty puisto"
"Eiköhän sitten lähdetä?" Roope sanoi ja viittasi Akua kääntämään kurssin kohti Port Pamadlioria.
Viisi pitkää päivää seilattuaan merellä, ankat näkivät vihdoin maata; edessä oli Port Pamadliorin satama. Puolen tunnin kuluttua he olivat jo niin lähellä satamaa, että sen erotti jo selvästi. Laiturin vieressä vedessä kellui seitsemän vanhaa, puista laivaa, jotka olivat kaikki arviolta alkuperäisen Oblivionin ikäisiä. Neljä laivoista oli Oblivionin kaltaisia mustia laivoja, suunnilleen yhtä suuria; kaksi oli jätetty puun värikseksi ja viimeinen laiva oli maalattu valkoiseksi. Ankat ankkuroivat Oblivion II'n satamaan muiden laivojen seuraksi ja hyppäsivät laivasta puiselle laiturille ja lähtivät siitä kävelemään eteenpäin. Roope käveli joukon edellä Tupu ja Lupu vierellään. Heidän takanaan tuli Sudenpentujen käsikirjaa kuumeisesti lukeva Lupu ja joukon perällä löntysti Aku kantaen porukan niitä matkatavaroita, joita he saattaisivat matkallaan tarvita. Loput hieman turhemmat roinat oli jätetty laivaan.
Ankat olivat päättäneet mennä aluksi erääseen vanhaan majataloon ja varata sieltä heille yösija ainakin pariksi viikoksi, sillä ankanpojat uskoivat, että kolikoiden etsintä ei olisi kovinkaan helppoa, edes kartan avulla. Sitäpaitsi kolme kultakolikkoahan oli vielä teillä tietämättömillä. Matkalaiset kävelivät satamasta kylään päin pölyistä hiekkatietä pitkin. Tie mutkitteli kylässä talojen välistä ja välillä jopa niin ahtaista paikoista, että ankkojen oli kuljettava kokonaan jonossa.
Illalla seitsemän aikaan, kun kylmä viima alkoi hiljalleen puhaltaa, ankat saapuivat vanhan, puisen, kaksikerroksisen majatalon ovelle. Oven yläpuolella pölyisessä kyltissä luki
kultaisin kirjaimin vanhanaikaisella kaunokirjoituksella ''Pamadlior's''. Joukon johtajana Roope avasi hitaasti oven joka narahteli hieman. Kun he astuivat sisään, he tunsivat heti kotoisen lämmön, joka tuli nurkassa olevasta loimuavasta takasta. Aku sulki oven ja käveli muiden perässä puista lattiaa pitkin kohti vastaanottotiskiä. Tiskin takana seisoi
pyöreähkö vanha mies, joka hymyili leveästi saadessaan asiakkaita. Miehellä oli päällään valkoinen paita ja sen päällä siniset henkselit.
"Iltoja, hyvät herrat" hän sanoi kohteliaasti. "Miten voin palvella teitä?"
"Tarvitsemme majapaikan" Roope sanoi. "Viiden hengen huone, johon mahtuu kaksi aikuista ja kolme lasta"
"Kuinka pitkäksi aikaa tarvitsette huonetta?" mies kysyi ja etsiskeli samalla pahvilaatikosta sopivaa avainta huoneeseen, minkä aikoi antaa ankoille.
"Alustavasti noin kahdeksi viikoksi" Roope vastasi. Hän otti silinterinsä päästään ja alkoi kaivaa seteleitä sieltä.
"Kahdeksi viikoksi? Aika kauan aiotte viipyä..." mies ihmetteli. "Se tekisi sitten 1400 segelia"
"Segelia? Mitä ne ovat?" Roope sanoi. "Paljonko se tekee euroissa?"
"Vaivaiset kuusi tuhatta"
Roope oli aluksi tyrmistynyt hinnasta, jonka hän joutui maksamaan kahden viikon yöpymisestä koinsyömässä majatalossa, mutta koska he eivät kylmässä ja vetävässä laivassakaan halunneet asua, Roope maksoi summan (tosin vastahakoisesti) ja mies antoi heille avaimen, jossa oli numero 29. Ankat lähtivät nousemaan puisia kierreportaita pitkin yläkertaa kohti. Aku laski huvikseen portaiden lukumäärää kävellessään ylös ja ylhäälle päästyään ilmoitti portaiden lukumääräksi 34.
Roope johti joukkoa käytävää pitkin. Käytävän seinällä oli puisia ovia, joiden yläpuolilla oli numeroita järjestyksessä.
"24.. 25... 26..." Roope mutisi kun he kulkivat ovien ohi lähestyen käytävän päätä. Lopultä he saapuivat käytävän päähän ja oven numero 29 kohdalle. Roope avasi avaimella
oven ja he astuivat sisään. Huone ei ollut kovin iso, mutta he kaikki viisi mahtuisivat helposti asumaan siellä nämä kaksi viikkoa ja ehkä enemmänkin. Huoneessa oli puiset sängyt viidelle hengelle ja jokaisessa sängyssä oli valkoinen untuvatyyny ja vaaleansininen untuvapeitto. Huoneen toisella reunalla oli puinen ruokapöytä, jonka ympärillä oli kuusi tuolia. Huoneen toisessa nurkassa oli pieni lipasto ja toisessa samanlainen (mutta hieman pienempi) takka kuin aulassa. Ovea vastapäätä olevalla seinällä oli pieni ikkuna, jota peittivät punaiset verhot.
Ilta oli ehtinyt sen verran pitkälle jo, että ankat päättivät ruveta nukkumaan. Vaikka kello oli kuitenkin vasta kahdeksan, ulkona oli jo pimeää ja ankat olivat aivan poikki
monien tuntien kävelymatkan takia. He kantoivat matkatavaransa huoneen tyhjään nurkkaan ja ottivat sieltä yöpukunsa ja vaihtoivat ne ylleen. Ankanpojat rupesivat heti valitsemaan sänkyjä ja päätyivät sellaiseen johtopäätökseen, että he nukkuisivat kolmessa ensimmäisessä sängyssä ja Aku ja Roope kahdessa viimeisimmässä. Kaikki olivat tyytyväisiä valintoihin ja he kävivät makuulteen. Jokaisen sängyn vieressä oli puinen yöpöytä, jonka päällä oli pieni yölamppu. Aku sammutti oman lamppunsa välittömästi ja viisi sekuntia sen jälkeen alkoi kuulua kovaa kuorsausta. Ankanpojat juttelivat noin viidentoista minuutin ajan vielä toistaiseksi saavuttamattomista Sudenpentujen taitomerkeistä ja pohtivat mitä aikoivat seuraavaksi suorittaa ja miten. Tämän jälkeen he sammuttivat lamppunsa ja vaipuivat hekin uneen. Roope oli yhä hereillä. Hän selasi yöpöytänsä laatikossa ollutta vuoden 2003 Ilta-Pulua ja bongasi sieltä monia meheviä uutisia, kuten Roope Ankasta vuoden bisnesnero ja Ankka-yhtymän uusi elokuvateatteri avattiin valtavan asiakasvyöryn saattelemana. Luettuaan lehden loppuun hänkin sammutti lamppunsa ja yritti saada unen päästä kiinni. Hetken hän ehti pyöriskellä sängyssään, kunnes uni vihdoin tuli.
Ankat heräsivät hyvin levänneinä seuraavana aamuna kahdeksalta. He pukivat nopeasti päälleen ja lähtivät alakertaan aamiaiselle. Hän päätti, että he jokainen söisivät
lautasellisen kaurapuuroa, koska se oli halvinta, mitä aamiaislistalta löytyi. Syötyään aamiaisen ja maksettuaan laskunsa ankat palasivat omaan huoneeseensa hakemaan tarvittavia tavaroita. He ottivat mukaan yhden repun (jota Aku tietenkin kantoi selässään) ja pakkasivat sinne Port Pamadliorin kartan, Sudenpentujen käsikirjan, kompassin, kaksi sateenvarjoa ja miljoona euroa (joita Roope ei hevillä antanutkaan) jos he joutuisivat maksamaan kultakolikoista. Pakattuaan tavaransa he lähtivät kapuamaan kierreportaita pitkin alas. He ilmoittivat majatalon isännälle, että palaisivat iltaan mennessä, jolloin he toivoisivat saavansa illallista. Sitten he astuivat ovesta ulos ja
aloittivat kultakolikoiden metsästyksen.
"Noh, mistä aloitamme?" Roope kysyi heidän astuessaan ulos majatalosta. "Mikä talo on lähimpänä?"
"Tuo tuossa" Tupu sanoi ja osoitti majatalosta noin viisikymmentä metriä itäänpäin olevaa taloa kartalla. He lähtivät ripeästi kävelemään kohti taloa.
"Ymmärsinkö oikein: tunkeudumme viattomien ihmisten taloon ja vaadimme heiltä yhtä kultakolikkoa ja pahimmassa tapauksessa maksamme heille niistä" Aku sanoi. "Mitä me poikien kanssa tästä reissusta kostumme?"
"Minä maksan teille palkkaa" Roope vastasi.
"Palkkaa.. ja pah.. voiko kolmenkymmenen sentin päivämaksua kutsua palkaksi?" Aku jupisi itsekseen joukon perällä.
"Älähän nyt, Aku-setä. Olemmehan me reissanneet jo viikon, eli seitsemän päivää. Kun kerrotaan seitsemän kolmellakymmenellä, voidaan todeta, että me jokainen olemme tienanneet tämän viikon aikana jo kaksi euroa ja kymmenen senttiä" Hupu selitti. "Ja kun 2,10 kerrotaan neljällä, loppusummaksi tulee kahdeksan euroa ja neljäkymmentä
senttiä". Aku ei tuntunut välittävän Hupun puheista, vaan käveli edelleen joukon perällä yksikseen mutisten jotain.
Ankat aloittivat tehtävänsä menemällä lähimmän talon (jossa pitäisi olla kultakolikko) luo ja koputtivat sen oveen. Ovi avautui ja ovensuussa näkyi vanha, parrakas mies, jolla oli kädessään kävelykeppi ja kahvikuppi. Hän kutsui käheällä äänellään ankat sisään. Kun Roope mainitsi kultakolikon, mies alkoi puhua papattaa;
"Aivan, aivan. Kultakolikon sai aikoinaan isoisoisoisoisoisoisoisoisäni... antoi sen pojalleen ja hän..... ja lopulta minä sain sen"
Roope huokaisi helpotuksesta, kun vanha mies lopetti kolikosta horisemisen. Sitten Roope päätti mennä itse asiaan;
"Hieno tarina oli, mutta voisitko nyt millään antaa tämän kolikon minulle?" hän kysyi.
"Kolikon? Sinulle? Tottakai, mutta vain yhdellä ehdolla!" mies sanoi ja alkoi kaivella puista lipastoa.
"Ja se ehto on?"
"Että tulette hetkeksi kanssani katsomaan vanhaa perhealbumiani!" mies huudahti iloisena ja kutsui kauhistuneet ankat sohvalle. Kuvia oli ainakin tuhat ja yhdestä kuvasta
hän saattoi horista jopa viisi minuuttiakin. Lopulta iltayhdeksän aikoihin viimeinenkin kuva oli käyty läpi. Roope otti kolikon vanhukselta ja he kiirehtivät nopeasti ulos, ennenkuin ukko keksisi jotain muuta heidän päänsä menoksi. He kiiruhtivat majatalolle, söivät hieman myöhästynyttä illallista ja painuivat jälleen pehkuihin.
Mirkku
Aarre maailman rajalla
Viesti 35 -
26.02.2009 klo 12:09:00
Taidan pitää tylsistä osista :). Kuvailua on tarpeeksi, mutta mielestäni muutamista lauseista olisi voinut jättää osa pois, kuten Lainaus:Roope avasi avaimella ovensillä sen voi ymmärtää ilman sanomista. Lempikohtani oli ylivoimaisesti se, kun mies kertoo ehtonsa kultakolikon antamiselle :D. Muuten, sen aarteen täytyy olla aika arvokas, jos Roope on valmis maksamaan siitä 1 006 000€ + "palkat" ja muut kustannukset. Roope taitaa olla tämän matkan aikana aika hövelillä päällä? (Oletan, että "hän" tarkoittaa Roopea, ja että hän siis valitsi aamiaisen.)
Aku Vankka
Aarre maailman rajalla
Viesti 36 -
26.02.2009 klo 12:32:26
Kyllä se aarre aika arvokas on, jos se on paikassa, jonne pääsee vain kerran neljässä vuodessa, ja sekin on jo erittäin hankalaa :D
Muttasiis tuosta miljoonasta vielä.. siinä kohtaa, kun Roope ''pakkasi'' miljoonan mukaan, luki suluissa ''(joita Roope ei hevillä antanutkaan)''. Sitäpaitsi olihan se miljoona aika välttämätön, sillä jotkut entisen miehistön perilliset, jotka omistavat nykyisin kolikot, saattavat tuntea kolikon historiaa sen verran, että saattavat vaatia siitä huomiakin summia. Ensimmäisen kolikon kohdalla heillä kävi hyvä tuuri, kun he eivät joutuneet maksamaan rahaa ollenkaan.
Muttasiis tuosta miljoonasta vielä.. siinä kohtaa, kun Roope ''pakkasi'' miljoonan mukaan, luki suluissa ''(joita Roope ei hevillä antanutkaan)''. Sitäpaitsi olihan se miljoona aika välttämätön, sillä jotkut entisen miehistön perilliset, jotka omistavat nykyisin kolikot, saattavat tuntea kolikon historiaa sen verran, että saattavat vaatia siitä huomiakin summia. Ensimmäisen kolikon kohdalla heillä kävi hyvä tuuri, kun he eivät joutuneet maksamaan rahaa ollenkaan.
Karhula
Aarre maailman rajalla
Viesti 37 -
26.02.2009 klo 12:43:58
Omasta mielestänikin aika tylsähkö. Mielestäni on myös hyvä, kun selität kaiken tarkasti, itse nimittäin pidän sellaisesta tyylistä kirjoittaa, ja sen voi huomata esim. uusimmasta tarinastani. Kuvailu perustasoasi, enkä kirjoitusvirheitä bongannut. Kivan pituisia olet saanut näistä osista/luvuista.
Aku Vankka
Aarre maailman rajalla
Viesti 38 -
26.02.2009 klo 12:52:49
Kiitoksia kommenteista molemmille siis :)
Kuten jo aikaisemmin mainitsin, neljäs luku voi olla samalla tavalla vielä hieman tylsähkö, mutta viidennessä luvussa alkaa jo todella tapahtumaan. Neljännestä luvusta vielä sen verran, että siitä voi tulla jopa aika huono, kun kaikki asiat tulevat tapahtumaan aika nopeasti. Jos rupeaisin jokaista kohtaa, jonka olen siihen päättänyt laittaa, kuvailemaan kunnolla, seuraavasta luvusta tulisi puolen KTA'n mittainen :P
Kuten jo aikaisemmin mainitsin, neljäs luku voi olla samalla tavalla vielä hieman tylsähkö, mutta viidennessä luvussa alkaa jo todella tapahtumaan. Neljännestä luvusta vielä sen verran, että siitä voi tulla jopa aika huono, kun kaikki asiat tulevat tapahtumaan aika nopeasti. Jos rupeaisin jokaista kohtaa, jonka olen siihen päättänyt laittaa, kuvailemaan kunnolla, seuraavasta luvusta tulisi puolen KTA'n mittainen :P
Aku Vankka
Aarre maailman rajalla
Viesti 39 -
18.04.2009 klo 14:55:54
Dodiiiih. Nyt tuleekin ns. tuplaluku. Kuten jo aiemmin sanoin - seuraavasta luvusta tulisi varmasti umpitylsä, koska joutuisin siinä sepittämään, kuinka ankat etsivät ja hommaavat puuttuvia kolikoita. Sain siitä jotain kehnoa tekstiä aikaiseksi ja sen takia nimesin sen kolmannen luvun B-osaksi, ettei siitä tarvisi kokonaista lukua tehdä. Sitten perään hiukan lyhyempi neljäs luku, jossa alkaa vihdoinkin tapahtua jotain, vaikka luku ei mielestäni kovin hyvä olekaan.
Eli kolmannen luvun B-osa on vain turhaa kolikoiden etsintää, eikä koko luku ole millään lailla tärkeä tarinan juonen kannalta, joten jos et tylsää lukua jaksa lukea, niin voit huoletta siirtyä suoraan neljänteen lukuun.
Kolmas luku (B-osa)
Seuraavana aamuna kultakolikoiden metsästys jatkui: ankat suuntasivat majatalolta reilut sata metriä itään ja saapuivat seuraavalle talolle. Talo oli punaiseksi maalattu, mutta
maali alkoi jo kulua pois ja alta näkyi vanhaa ruskeaa väriä. Roope koputti ovelle ja muut seisoivat hänen takanaa.
"En osta mitään!" kuului äreä ääni talon sisältä. "En varsinkaan pölynimureita!"
"Me tässä olemme tulleet ostamaan" Roope huusi oven läpi. Samassa sisältä kuului liikettä. Ovi avautui ja keski-ikäinen kokonaan mustaan pukeutunut mies kehotti heitä tulemaan sisään. Hän on ohjasi ankat olohuoneen ruskealle nahkasohvalle ja istui itse samanväriseen nojatuoliin.
"Noh, minkäslaisista bisneksistä tässä olisi kyse?" mies kysyi Roopelta, eikä vaikuttanut enää niin äreältä.
"Teillä varmaan olisi eräs vanha kultakolikko.." Roope sanoi ja tähyili ympäri taloa löytääkseen kolikon.
"Sitä en myy, en mihinkään hintaan! Se on perintökalleus!" mies huudahti ja näytti taas hieman äreältä. Roope alkoi kaivella reppua ja otti sieltä kymmenen euron setelin.
"Saat siitä kympin" hän sanoi ja tarjosi seteliä miehelle. Tupu tökkäsi Roopea kylkeen ja katseellaan käski Roopea antamaan enemmän.
"S-siis.. tarkoitan kahtakymppiä.." hän sanoi, mutta tunsi kyljessään taas tökkäisyn.
"Kolmekymppiä.. hyvä on, saat viisituhatta, muttet yhtään enempää!" Roope sanoi, kaivoi repusta tukun rahaa ja antoi ne vastahakoisesti miehelle.
"Kaupat tuli!"
Ankat astelivat ulos talosta. Aku löntysteli jälleen perällä, ankanpojat tutkailivat karttaa ja Roope ihaili saamaansa kultakolikkoa joka puolelta.
"Seuraava kohde on heti naapurissa" Hupu ilmoitti ja osoitti valkoista taloa ihan vieressä. He kävelivät jälleen ovelle, koputtivat ja lähtivät sisälle tekemään kauppoja. Viiden minuutin kuluttua he astuivat talosta ulos kolmas kultakolikko mukanaan ja ainoastaan satasen köyhempänä.
Päivät kuluivat ja matkat pitenivät. Pisimmät matkat kolikoiden luo saattoivat pahimmillaan olla jo parin kilometrin luokkaa, sillä osa entisen Oblivionin miehistöstä oli
pystyttänyt talonsa ihan kaupungin laidalle. Neljäs kolikko saatiin helposti, sillä sen omistaja ei ymmärtänyt ollenkaan, kuinka arvokas tämä kyseinen killinki olisi. He saivat sen vaivaisella viidellä eurolla. Viides ei ollutkaan sitten läheskään niin halpa, jos verrattaisiin aikaisempaan kolikkoon;
"Saat sen kymppitonnilla"
Kuudes, seitsemäs, kahdeksas ja yhdeksäs kolikoista saatiin suhteellisen helposti, kun kaikkien yhteishinnaksi tuli vain viisituhatta. Roope oli sitä mieltä, että heillä meni suhteellisen hyvin, ottaen huomioon, että nyt oli vasta 15. joulukuuta ja yhdeksän kolikon jälkeen miljoonasta oli vielä reilusti jäljellä.
Kymmenes kolikko ei ollutkaan enää niin helppo juttu, sillä sen talon, missä kymmenennen kolikon alkuperäinen omistaja asui, paikalle oli rakennettu jalokiviliike.
Ankat tuijottivat liikkeen näyteikkunaa, jossa he näkivät lukuisia timantti- ja jalokivikoruja, sekä sormuksia yms. Mutta missään ei näkynyt tietoakaan kolikosta.
"Pitäisikö meidän käydä kysymässä sitä itse kauppiaalta?" Roope kysäisi muilta.
"Entä jos hänellä ei ole sitä?" Aku sanoi. "Mistä me sitten etsimme?"
"Siinä tapauksessa käännän vaikka koko kaupungin ympäri, kunhan saan ne kaikki kokoon ennen karkauspäivää. Aikaa on vielä yli kaksi kuukautta" Roope sanoi. Hän lähti
kävelemään kohti ovea ja viittoi seuralaisiaan tulemaan mukaan. Pojat tulivat ripeää vauhtia ja saavuttivat pian jo kauempana menevän Roopen, mutta Aku raahautui mukaan
verkkaista tahtia ja saapui sisään liikkeeseen vasta, kun Roope oli jo tiedustelemassa kolikosta.
"Miten niin teillä ei ole sitä?!" Roope kysyi tyrmistyneenä.
"Löysin kolikon aivan hetki sitten komerosta, jossa se oli pöyttynyt jo ties kuinka kauan" kaupan myyjä selitti. "Annoin sen lahjaksi tuolle pikkupojalle tuolla" hän sanoi ja osoitti sinipaitaista lyhyttä poikaa, joka hyppeli pitkin katuja kolikko vasemmassa kädessään. Roope kiiruhti pojan luokse ja tarjosi tälle satasen kolikosta.
"Älä yritäkään. Saatan olla pieni, mutten sentään tyhmä. Tämän kolikon arvo pyörii sadantuhannen paikkeilla" poika sanoi, heitti kolikon ilmaan ja otti sen kiinni ja taas uudelleen.
"Satatuhatta?! Oletko nyt varmasti ihan tosissasi?" Roope kysyi ihmeissään. "Saat kaksisataa".
"Satatuhatta tähän käteen, tai ei tipu kolikkoa". Roopea pyörrytti ajatuskin sadantonnin maksamisesta yhdestä kolikosta, mutta mikäli hän halusi päästä kasiksi Oblivionin aarteeseen, hänen täytyisi suostua. Hän otti rahasalkkunsa esille ja kaivoi sieltä sadantuhannen euron edestä seteleitä ja ojensi ne pojalle, joka puolestaan ojensi kolikon Roopelle.
"Tuolla skidillä on liikemiesvaistoa.." Roope sanoi hiljaa, kun he lähtivät jatkamaan matkaa.
Kauppaa vastapäätä seisoi toinen kauppa. Tämä kauppa oli heidän seuraava kohteensa, sillä siellä yhdestoista kolikko oli alunperin sijainnut. Kaupan ovi oli kiinni ja oven yläpuolella oli lappu, jossa luki ''Suljettu'', mutta Roope koputti kaikesta huolimatta oveen. Ei kuulunut vastausta. Hän koputti uudelleen, tällä kertaa voimakkaammin. Vieläkään ei kuulunut vastausta. Hän koputti kolmannenkin kerran, mutta tällä kertaa suunnilleen hakkasi ovea koputtamisen sijaan. Lopulta sisältä alkoi kuulua ääniä ja pian noin 40-vuotias roteva mies tuli aamutakki päällä avaamaan oven ja murahti matalalla äänellään;
"Kuka kehtaa tulla häiritsemään uniani?". Roope katsoi hieman säikähtäneenä miestä, mutta sanoi sitten tarvitsevansa erästä kultakolikkoa, jonka arveli miehellä olevan.
"Kyllä minulla kolikko on, mutta tahdon ihan ensiksi tietää, että mihin ihmeeseen te sitä tarvitsette?" mies sanoi.
"Kuulumme.. tuota.. arvokkaiden esineiden yhdistykseen! Kyllä, aivan niin.. arvokkaiden esineiden yhdistykseen.." Roope vastasi. "Jos myyt tuon kolikon meille satasella, saat nimesi meidän arvokkaiden esineiden museoon"
"Ihanko totta? Muorini kyllä riemastuisi..". Mies meni sisälle, haki talon toisesta päästä kultaisen kolikon, ojensi sen Roopelle, joka puolestaan ojensi miehelle satasen.
"Kiitoksia, hyvä herra! Nimenne komeilee museossamme jo viikon sisällä!" Roope sanoi miehelle lähtiessään. Kun ovi sulkeutui, Tupu tökkäsi Roopea kylkeen.
"Häpeäisit, Roope-setä! Sait tuon kolikon haltuusi silkalla huijauksella" ankanpojat sanoivat vihaisina Roopelle.
Kahdestoista kolikko löytyisi kaupungin keskuspuistosta. Sen etsimiseen ei paljoa aikaa tarvinutkaan kuluttaa, sillä se löytyi (ihme kyllä) puiston keskelle rakennetusta jäätelökioskista. Roope tarjosi kolikosta suoraan tonnin ja näin kaikki kaksitoista kultakolikkoa oli kerätty.
Tämän jälkeen ankat keskittyivät joulun viettoon. He koristelivat majatalossa sijaitsevan huoneensa jouluisesti ja viettivät siellä rauhallisen joulun ja uudenvuoden. Tammikuun alussa Roope joutui ostamaan heille kahdeksi kuukaudeksi lisäaikaa huoneeseensa, sillä he aikoivat viipyä majatalossa karkauspäivään saakka.
Helmikuun 28. päivä ankat alkoivat valmistautua matkaamaan maailman rajoille tähtäimessään Oblivionin aarre.
Neljäs luku - Myrsky
Karkauspäivän aamu valkeni synkkänä ja sateisena. Kello oli viisi, eikä kukaan ollut vielä hereillä ankkoja lukuunottamatta. He kävelivät Roopen johdolla sadetakit päällä, mukanaan kaksitoista kultakolikkoa, Sudenpentujen käsikirja ja Akun rannekello. Ankanpojat selailivat käsikirjaa, Roope tuijotti kolikoita ja Aku löntysteli jälleen perällä. Oli täysin hiljaista, ellei sateen ropinaa, ukkosen jyrinää ja Akun Himputin rannekello, taas tunnin edellä -mutinaa laskettu. Hetken käveltyään he saapuivat Port Pamadliorin
satamaan, jossa kymmenet laivat (mukaanlukien Oblivion II) keinuivat aalloissa. He kävelivät Oblivion II'n vierelle ja vasta silloin Roope avasi suunsa;
"Noniin" hän sanoi. "Suunnitelma menee siis seuraavanlaisesti; koska mahdollisuus päästä aarteen luo on voimassa ainoastaan karkauspäivänä, myös mahdollisuus sieltä poispääsyyn on voimassa silloin. Lähdimme matkaan näin aikaisin, jotta meillä olisi mahdollisimman paljon aikaa etsiä aarretta. Minä ja Aku lähdemme vaaralliselle matkalle ja te pojat, te saatte kunnian lausua loitsun kolikoiden avulla" Roope selitti.
"Asia selvä, Roope-setä!" ankanpojat sanoivat samanaikaisesti. "Meillä on jo oikea 'loitsu' valmiina, se löytyy suoraan käsikirjasta"
"Hyvä. Meillä on radiopuhelimen toinen pää ja teillä toinen. Kun me kutsumme, lausukaa vastaloitsu, jolloin me pääsemme takaisin, olimmepa löytäneet aarteen tai emme" Roope sanoi. Sitten hän viittoi Akua astumaan perässään laivaan. Roopen johdolla he siis astuivat Oblivion II'n kyytiin ja ankanpojat jäivät satamaan. He laskivat laivan irti ja kun se oli purjehtinut noin kahden sadan metrin päähän satamasta, oli aika toimia.
Ankanpojat ottivat käsikirjasta oikean sivun esille ja lukivat sen yhden kerran itsekeen läpi. Sen jälkeen Lupu alkoi puhua:
"Jokainen ottaa neljä kolikkoa käteensä, kaksi molempiin. Käsikirjan mukaan kolikot täytyy kohottaa kohti taivasta yhtäaikaa ja lausua loitsu kolmesti putkeen. Tämän jälkeen kaikille merialueille kilometrin säteellä puhkeaa voimakas myrsky, joka avaa portin sinne, minne Oblivionin kapteeni aarteineen alunperin päätyi - maailman rajalle, tai niin ainakin sanotaan" hän sanoi. "Tupu ottaa neljä ensimmäistä kolikkoa, Hupu neljä seuraavaa ja minä neljä viimeistä. Jokainen lukekoot loitsun yhden kerran". Ankanpojat ottivat kolikot käteensä ja asettuivat seisomaan aivan sataman reunalle, niin että melkein putosivat mereen. He kohottivat kolikot kohti synkkää taivasta yhtäaikaa ja Tupu valmistautui lukemaan ensimmäistä kertaa loitsua. Kun Lupu kuiskasi ''Nyt!'', Tupu alkoi lukea siansaksalta vaikuttavaa omituista loitsua.
"Nima krisis e ton dmaga thúmbleone. Toxiga cumul prellón ni varelos aluxa rivel.."
"Lujempaa!" Lupu kuiskasi ja Tupu voimisti ääntään viimeisillä sanoilla;
"Nekola twello chonnar!" Meri alkoi kuohua ja sade voimistui.
Sitten Tupu huokasi ja Hupu alkoi lukea samaa tekstiä uudelleen; "Nima krisis e ton dmaga..."
"Aikamoista siansaksaa" Tupu kuiskasi Lupulle, joka nyökkäsi. "Kaikenlaisia nämä vanhat loitsut ovatkin"
Hupun luettua loppuun, aallot alkoivat lyödä satamaan ja ankanpoikien oli siirryttävä hieman taaemmas. Sade oli yltynyt jo kaatosateeksi.
"Nima krisis e ton dmaga.." Lupu alkoi lukea loitsua viimeistä kertaa ja jokaisella sanalla aallot voimistuivat ja salamat välkähtelivät.
"Mitenköhän Roope-setä ja Aku-setä pärjäilevät?" Hupu kuiskasi Tupulle. "Toivottavasti heillä ei ole hätää"
Sitten ilmoille kajahti Lupun lukeman loitsun viimeiset kolme sanaa, jolloin kolikot alkoivat hohtaa. Jokainen kolikko syttyi vuorollaan punaiseen, sokaisevaan valoon, jotka alkoivat levittäytyä ilmoille valojuovien tapaan.
"Mitä himputtia tämä on?" Aku huudahti Roopelle, kun laiva keinui uhkaavasti, sade piiskasi purjeita, ukkonen jyrisi ja salamat leiskuivat ja aallot löivät laivan kylkiin.
"Tämä on Oblivionin myrsky" Roope sanoi hiljaa. "Tämä myrsky avaa meille portin maailman rajalle, josta toivon mukaan löydämme aarteen"
"Entä jos emme löydä?" Aku kysäisi. "Sittenkö olen poikien kanssa etsinyt typeriä kolikoita ja asunut koinsyömässä majatalossa viimeiset kolme kuukautta kolmekymmenen sentin tuntipalkalla?"
"Tuota.. näin se varmaankin on" Roope sanoi. "Mutta me löydämme aarteen, olen varma siitä"
"Miten niin olet varma siitä? Miten voit olla varma jostain tuol-"
Sillä samaisella hetkellä punainen, sokaiseva valo ylettyi Oblivion II'n kannelle asti ja salama iski laivan maston palasiksi. Aallot pääsivät murtautumaan laivan rungosta läpi ja ruumaan alkoi virrata nopeasti vettä. Laiva alkoi upota.
"Nyt sitä mennään.." Roope huokaisi. Ja niin tehtiin - sen sanottuaan punainen valo imaisi ankat sisälleen ja he katosivat laivan kannelta. Pian salamat ja aallot tuhosivat laivan täysin ja se upposi pieninä palasina kohti pohjaa.
"Sinne meni Oblivion II" sanoi Tupu, joka oli juuri laskenut kolikot maahan ja ravisteli nyt puutuneita käsiään.
"Ja niin menivät myös Roope-setä ja Aku-setä" Hupu täydensi. "Minneköhän he ovat nyt päätyneet?"
"Tarkistetaan asia! Lupu, ota setiimme yhteys radiopuhelimella!" Tupu sanoi.
"Ottaisin... mutta.."
"Mutta mitä?" Tupu sanoi. "Oletko liian väsynyt? Minä voin kyl-"
"Ei, ei se ole siitä kiinni.." Lupu sanoi hiljaisesti.
"Vaan mistä sitten? Sano jo!" Hupu komensi.
"No kun.. Aku-setä ja Roope-setä unohtivat radiopuhelimensa tänne"
Eli kolmannen luvun B-osa on vain turhaa kolikoiden etsintää, eikä koko luku ole millään lailla tärkeä tarinan juonen kannalta, joten jos et tylsää lukua jaksa lukea, niin voit huoletta siirtyä suoraan neljänteen lukuun.
Kolmas luku (B-osa)
Seuraavana aamuna kultakolikoiden metsästys jatkui: ankat suuntasivat majatalolta reilut sata metriä itään ja saapuivat seuraavalle talolle. Talo oli punaiseksi maalattu, mutta
maali alkoi jo kulua pois ja alta näkyi vanhaa ruskeaa väriä. Roope koputti ovelle ja muut seisoivat hänen takanaa.
"En osta mitään!" kuului äreä ääni talon sisältä. "En varsinkaan pölynimureita!"
"Me tässä olemme tulleet ostamaan" Roope huusi oven läpi. Samassa sisältä kuului liikettä. Ovi avautui ja keski-ikäinen kokonaan mustaan pukeutunut mies kehotti heitä tulemaan sisään. Hän on ohjasi ankat olohuoneen ruskealle nahkasohvalle ja istui itse samanväriseen nojatuoliin.
"Noh, minkäslaisista bisneksistä tässä olisi kyse?" mies kysyi Roopelta, eikä vaikuttanut enää niin äreältä.
"Teillä varmaan olisi eräs vanha kultakolikko.." Roope sanoi ja tähyili ympäri taloa löytääkseen kolikon.
"Sitä en myy, en mihinkään hintaan! Se on perintökalleus!" mies huudahti ja näytti taas hieman äreältä. Roope alkoi kaivella reppua ja otti sieltä kymmenen euron setelin.
"Saat siitä kympin" hän sanoi ja tarjosi seteliä miehelle. Tupu tökkäsi Roopea kylkeen ja katseellaan käski Roopea antamaan enemmän.
"S-siis.. tarkoitan kahtakymppiä.." hän sanoi, mutta tunsi kyljessään taas tökkäisyn.
"Kolmekymppiä.. hyvä on, saat viisituhatta, muttet yhtään enempää!" Roope sanoi, kaivoi repusta tukun rahaa ja antoi ne vastahakoisesti miehelle.
"Kaupat tuli!"
Ankat astelivat ulos talosta. Aku löntysteli jälleen perällä, ankanpojat tutkailivat karttaa ja Roope ihaili saamaansa kultakolikkoa joka puolelta.
"Seuraava kohde on heti naapurissa" Hupu ilmoitti ja osoitti valkoista taloa ihan vieressä. He kävelivät jälleen ovelle, koputtivat ja lähtivät sisälle tekemään kauppoja. Viiden minuutin kuluttua he astuivat talosta ulos kolmas kultakolikko mukanaan ja ainoastaan satasen köyhempänä.
Päivät kuluivat ja matkat pitenivät. Pisimmät matkat kolikoiden luo saattoivat pahimmillaan olla jo parin kilometrin luokkaa, sillä osa entisen Oblivionin miehistöstä oli
pystyttänyt talonsa ihan kaupungin laidalle. Neljäs kolikko saatiin helposti, sillä sen omistaja ei ymmärtänyt ollenkaan, kuinka arvokas tämä kyseinen killinki olisi. He saivat sen vaivaisella viidellä eurolla. Viides ei ollutkaan sitten läheskään niin halpa, jos verrattaisiin aikaisempaan kolikkoon;
"Saat sen kymppitonnilla"
Kuudes, seitsemäs, kahdeksas ja yhdeksäs kolikoista saatiin suhteellisen helposti, kun kaikkien yhteishinnaksi tuli vain viisituhatta. Roope oli sitä mieltä, että heillä meni suhteellisen hyvin, ottaen huomioon, että nyt oli vasta 15. joulukuuta ja yhdeksän kolikon jälkeen miljoonasta oli vielä reilusti jäljellä.
Kymmenes kolikko ei ollutkaan enää niin helppo juttu, sillä sen talon, missä kymmenennen kolikon alkuperäinen omistaja asui, paikalle oli rakennettu jalokiviliike.
Ankat tuijottivat liikkeen näyteikkunaa, jossa he näkivät lukuisia timantti- ja jalokivikoruja, sekä sormuksia yms. Mutta missään ei näkynyt tietoakaan kolikosta.
"Pitäisikö meidän käydä kysymässä sitä itse kauppiaalta?" Roope kysäisi muilta.
"Entä jos hänellä ei ole sitä?" Aku sanoi. "Mistä me sitten etsimme?"
"Siinä tapauksessa käännän vaikka koko kaupungin ympäri, kunhan saan ne kaikki kokoon ennen karkauspäivää. Aikaa on vielä yli kaksi kuukautta" Roope sanoi. Hän lähti
kävelemään kohti ovea ja viittoi seuralaisiaan tulemaan mukaan. Pojat tulivat ripeää vauhtia ja saavuttivat pian jo kauempana menevän Roopen, mutta Aku raahautui mukaan
verkkaista tahtia ja saapui sisään liikkeeseen vasta, kun Roope oli jo tiedustelemassa kolikosta.
"Miten niin teillä ei ole sitä?!" Roope kysyi tyrmistyneenä.
"Löysin kolikon aivan hetki sitten komerosta, jossa se oli pöyttynyt jo ties kuinka kauan" kaupan myyjä selitti. "Annoin sen lahjaksi tuolle pikkupojalle tuolla" hän sanoi ja osoitti sinipaitaista lyhyttä poikaa, joka hyppeli pitkin katuja kolikko vasemmassa kädessään. Roope kiiruhti pojan luokse ja tarjosi tälle satasen kolikosta.
"Älä yritäkään. Saatan olla pieni, mutten sentään tyhmä. Tämän kolikon arvo pyörii sadantuhannen paikkeilla" poika sanoi, heitti kolikon ilmaan ja otti sen kiinni ja taas uudelleen.
"Satatuhatta?! Oletko nyt varmasti ihan tosissasi?" Roope kysyi ihmeissään. "Saat kaksisataa".
"Satatuhatta tähän käteen, tai ei tipu kolikkoa". Roopea pyörrytti ajatuskin sadantonnin maksamisesta yhdestä kolikosta, mutta mikäli hän halusi päästä kasiksi Oblivionin aarteeseen, hänen täytyisi suostua. Hän otti rahasalkkunsa esille ja kaivoi sieltä sadantuhannen euron edestä seteleitä ja ojensi ne pojalle, joka puolestaan ojensi kolikon Roopelle.
"Tuolla skidillä on liikemiesvaistoa.." Roope sanoi hiljaa, kun he lähtivät jatkamaan matkaa.
Kauppaa vastapäätä seisoi toinen kauppa. Tämä kauppa oli heidän seuraava kohteensa, sillä siellä yhdestoista kolikko oli alunperin sijainnut. Kaupan ovi oli kiinni ja oven yläpuolella oli lappu, jossa luki ''Suljettu'', mutta Roope koputti kaikesta huolimatta oveen. Ei kuulunut vastausta. Hän koputti uudelleen, tällä kertaa voimakkaammin. Vieläkään ei kuulunut vastausta. Hän koputti kolmannenkin kerran, mutta tällä kertaa suunnilleen hakkasi ovea koputtamisen sijaan. Lopulta sisältä alkoi kuulua ääniä ja pian noin 40-vuotias roteva mies tuli aamutakki päällä avaamaan oven ja murahti matalalla äänellään;
"Kuka kehtaa tulla häiritsemään uniani?". Roope katsoi hieman säikähtäneenä miestä, mutta sanoi sitten tarvitsevansa erästä kultakolikkoa, jonka arveli miehellä olevan.
"Kyllä minulla kolikko on, mutta tahdon ihan ensiksi tietää, että mihin ihmeeseen te sitä tarvitsette?" mies sanoi.
"Kuulumme.. tuota.. arvokkaiden esineiden yhdistykseen! Kyllä, aivan niin.. arvokkaiden esineiden yhdistykseen.." Roope vastasi. "Jos myyt tuon kolikon meille satasella, saat nimesi meidän arvokkaiden esineiden museoon"
"Ihanko totta? Muorini kyllä riemastuisi..". Mies meni sisälle, haki talon toisesta päästä kultaisen kolikon, ojensi sen Roopelle, joka puolestaan ojensi miehelle satasen.
"Kiitoksia, hyvä herra! Nimenne komeilee museossamme jo viikon sisällä!" Roope sanoi miehelle lähtiessään. Kun ovi sulkeutui, Tupu tökkäsi Roopea kylkeen.
"Häpeäisit, Roope-setä! Sait tuon kolikon haltuusi silkalla huijauksella" ankanpojat sanoivat vihaisina Roopelle.
Kahdestoista kolikko löytyisi kaupungin keskuspuistosta. Sen etsimiseen ei paljoa aikaa tarvinutkaan kuluttaa, sillä se löytyi (ihme kyllä) puiston keskelle rakennetusta jäätelökioskista. Roope tarjosi kolikosta suoraan tonnin ja näin kaikki kaksitoista kultakolikkoa oli kerätty.
Tämän jälkeen ankat keskittyivät joulun viettoon. He koristelivat majatalossa sijaitsevan huoneensa jouluisesti ja viettivät siellä rauhallisen joulun ja uudenvuoden. Tammikuun alussa Roope joutui ostamaan heille kahdeksi kuukaudeksi lisäaikaa huoneeseensa, sillä he aikoivat viipyä majatalossa karkauspäivään saakka.
Helmikuun 28. päivä ankat alkoivat valmistautua matkaamaan maailman rajoille tähtäimessään Oblivionin aarre.
Neljäs luku - Myrsky
Karkauspäivän aamu valkeni synkkänä ja sateisena. Kello oli viisi, eikä kukaan ollut vielä hereillä ankkoja lukuunottamatta. He kävelivät Roopen johdolla sadetakit päällä, mukanaan kaksitoista kultakolikkoa, Sudenpentujen käsikirja ja Akun rannekello. Ankanpojat selailivat käsikirjaa, Roope tuijotti kolikoita ja Aku löntysteli jälleen perällä. Oli täysin hiljaista, ellei sateen ropinaa, ukkosen jyrinää ja Akun Himputin rannekello, taas tunnin edellä -mutinaa laskettu. Hetken käveltyään he saapuivat Port Pamadliorin
satamaan, jossa kymmenet laivat (mukaanlukien Oblivion II) keinuivat aalloissa. He kävelivät Oblivion II'n vierelle ja vasta silloin Roope avasi suunsa;
"Noniin" hän sanoi. "Suunnitelma menee siis seuraavanlaisesti; koska mahdollisuus päästä aarteen luo on voimassa ainoastaan karkauspäivänä, myös mahdollisuus sieltä poispääsyyn on voimassa silloin. Lähdimme matkaan näin aikaisin, jotta meillä olisi mahdollisimman paljon aikaa etsiä aarretta. Minä ja Aku lähdemme vaaralliselle matkalle ja te pojat, te saatte kunnian lausua loitsun kolikoiden avulla" Roope selitti.
"Asia selvä, Roope-setä!" ankanpojat sanoivat samanaikaisesti. "Meillä on jo oikea 'loitsu' valmiina, se löytyy suoraan käsikirjasta"
"Hyvä. Meillä on radiopuhelimen toinen pää ja teillä toinen. Kun me kutsumme, lausukaa vastaloitsu, jolloin me pääsemme takaisin, olimmepa löytäneet aarteen tai emme" Roope sanoi. Sitten hän viittoi Akua astumaan perässään laivaan. Roopen johdolla he siis astuivat Oblivion II'n kyytiin ja ankanpojat jäivät satamaan. He laskivat laivan irti ja kun se oli purjehtinut noin kahden sadan metrin päähän satamasta, oli aika toimia.
Ankanpojat ottivat käsikirjasta oikean sivun esille ja lukivat sen yhden kerran itsekeen läpi. Sen jälkeen Lupu alkoi puhua:
"Jokainen ottaa neljä kolikkoa käteensä, kaksi molempiin. Käsikirjan mukaan kolikot täytyy kohottaa kohti taivasta yhtäaikaa ja lausua loitsu kolmesti putkeen. Tämän jälkeen kaikille merialueille kilometrin säteellä puhkeaa voimakas myrsky, joka avaa portin sinne, minne Oblivionin kapteeni aarteineen alunperin päätyi - maailman rajalle, tai niin ainakin sanotaan" hän sanoi. "Tupu ottaa neljä ensimmäistä kolikkoa, Hupu neljä seuraavaa ja minä neljä viimeistä. Jokainen lukekoot loitsun yhden kerran". Ankanpojat ottivat kolikot käteensä ja asettuivat seisomaan aivan sataman reunalle, niin että melkein putosivat mereen. He kohottivat kolikot kohti synkkää taivasta yhtäaikaa ja Tupu valmistautui lukemaan ensimmäistä kertaa loitsua. Kun Lupu kuiskasi ''Nyt!'', Tupu alkoi lukea siansaksalta vaikuttavaa omituista loitsua.
"Nima krisis e ton dmaga thúmbleone. Toxiga cumul prellón ni varelos aluxa rivel.."
"Lujempaa!" Lupu kuiskasi ja Tupu voimisti ääntään viimeisillä sanoilla;
"Nekola twello chonnar!" Meri alkoi kuohua ja sade voimistui.
Sitten Tupu huokasi ja Hupu alkoi lukea samaa tekstiä uudelleen; "Nima krisis e ton dmaga..."
"Aikamoista siansaksaa" Tupu kuiskasi Lupulle, joka nyökkäsi. "Kaikenlaisia nämä vanhat loitsut ovatkin"
Hupun luettua loppuun, aallot alkoivat lyödä satamaan ja ankanpoikien oli siirryttävä hieman taaemmas. Sade oli yltynyt jo kaatosateeksi.
"Nima krisis e ton dmaga.." Lupu alkoi lukea loitsua viimeistä kertaa ja jokaisella sanalla aallot voimistuivat ja salamat välkähtelivät.
"Mitenköhän Roope-setä ja Aku-setä pärjäilevät?" Hupu kuiskasi Tupulle. "Toivottavasti heillä ei ole hätää"
Sitten ilmoille kajahti Lupun lukeman loitsun viimeiset kolme sanaa, jolloin kolikot alkoivat hohtaa. Jokainen kolikko syttyi vuorollaan punaiseen, sokaisevaan valoon, jotka alkoivat levittäytyä ilmoille valojuovien tapaan.
"Mitä himputtia tämä on?" Aku huudahti Roopelle, kun laiva keinui uhkaavasti, sade piiskasi purjeita, ukkonen jyrisi ja salamat leiskuivat ja aallot löivät laivan kylkiin.
"Tämä on Oblivionin myrsky" Roope sanoi hiljaa. "Tämä myrsky avaa meille portin maailman rajalle, josta toivon mukaan löydämme aarteen"
"Entä jos emme löydä?" Aku kysäisi. "Sittenkö olen poikien kanssa etsinyt typeriä kolikoita ja asunut koinsyömässä majatalossa viimeiset kolme kuukautta kolmekymmenen sentin tuntipalkalla?"
"Tuota.. näin se varmaankin on" Roope sanoi. "Mutta me löydämme aarteen, olen varma siitä"
"Miten niin olet varma siitä? Miten voit olla varma jostain tuol-"
Sillä samaisella hetkellä punainen, sokaiseva valo ylettyi Oblivion II'n kannelle asti ja salama iski laivan maston palasiksi. Aallot pääsivät murtautumaan laivan rungosta läpi ja ruumaan alkoi virrata nopeasti vettä. Laiva alkoi upota.
"Nyt sitä mennään.." Roope huokaisi. Ja niin tehtiin - sen sanottuaan punainen valo imaisi ankat sisälleen ja he katosivat laivan kannelta. Pian salamat ja aallot tuhosivat laivan täysin ja se upposi pieninä palasina kohti pohjaa.
"Sinne meni Oblivion II" sanoi Tupu, joka oli juuri laskenut kolikot maahan ja ravisteli nyt puutuneita käsiään.
"Ja niin menivät myös Roope-setä ja Aku-setä" Hupu täydensi. "Minneköhän he ovat nyt päätyneet?"
"Tarkistetaan asia! Lupu, ota setiimme yhteys radiopuhelimella!" Tupu sanoi.
"Ottaisin... mutta.."
"Mutta mitä?" Tupu sanoi. "Oletko liian väsynyt? Minä voin kyl-"
"Ei, ei se ole siitä kiinni.." Lupu sanoi hiljaisesti.
"Vaan mistä sitten? Sano jo!" Hupu komensi.
"No kun.. Aku-setä ja Roope-setä unohtivat radiopuhelimensa tänne"
akkaridekkari
Aarre maailman rajalla
Viesti 40 -
20.04.2009 klo 14:23:46
Kolmannen luvun B-osa oli lähinnä väliosamainen, melko tylsä, eikä siinä tapahtunut juuri mitään kolikoitten hankkimisen lisäksi. "Skidi"-sana ei oikein sovi Roopen sanavarastoon, mutta tämä onkin jo pilkunviilausta.
Neljäs luku oli huomattavasti parempi. Se oli jotenkin "elokuvamainen", voin hyvin kuvitella, miltä se valkokankaalla näyttäisi. Jos aikaisemmin olit sanonut neljännstä luvusta tulevan tylsä, olit mielestäni väärässä. Sen loppu oli mukavan jännittävä ja pidän aina siitä, kun jossakin kertomuksessa kerrotaan myrskystä ja sen puhkeamisesta.
Neljäs luku oli huomattavasti parempi. Se oli jotenkin "elokuvamainen", voin hyvin kuvitella, miltä se valkokankaalla näyttäisi. Jos aikaisemmin olit sanonut neljännstä luvusta tulevan tylsä, olit mielestäni väärässä. Sen loppu oli mukavan jännittävä ja pidän aina siitä, kun jossakin kertomuksessa kerrotaan myrskystä ja sen puhkeamisesta.
Aku Vankka
Aarre maailman rajalla
Viesti 41 -
20.04.2009 klo 14:26:22
Silloin kun sanoin, että neljännestä luvusta tulee tylsä, olin vielä aikeissa tehdä tuosta kolmosen B-osasta nelosluku, mutta päätin lopulta ''yhdistää'' sen kolmanteen lukuun. Eli tämän nykyisen nelososan oli aluksi tarkoitus olla vasta vitososa, mutta nyt kävikin näin.. ;)
Karhula
Aarre maailman rajalla
Viesti 42 -
21.05.2009 klo 11:35:29
Milloinkas jatkoa tulossa, vai onko inspis loppunut?
Aku Vankka
Aarre maailman rajalla
Viesti 43 -
21.05.2009 klo 17:53:37
Joka päivä vähän kirjoitan, kohta on seuraava luku valmis. Tahti on vähän hidastunut, koska edelliseen lukuunkaan ei ole tullut kuin yksi kommentti.
Mirkku
Aarre maailman rajalla
Viesti 44 -
22.05.2009 klo 19:19:37
Lainaus:Mainontaa, mutta käykääs nyt hyvät ihmiset lukemassa tarinani neljäs luku, joka on lojunut aiheessaan kuukauden päivät ainoastaan yhden kommentin varassa Kyllähän minäkin sen luin, mutten keksinyt oikein mitään uutta kommentoitavaa :) . Mutta kuvailu on edelleenkin hienoa. Kuitenkin siinä kohdin, missä he kävelevät, olisi voinut kuvailla hieman enemmän ympäristöä - kulkivatko he kapeita katuja synkkien puutalojen lomassa vai laskeutuivat hiekkasärkkää? Totta sekin, että tarina on mennyt vähän fantasian puolelle...
Aku Vankka
Aarre maailman rajalla
Viesti 45 -
23.05.2009 klo 16:40:56
Seuraava luku olisi sitten tässä. Vaikka ei taaskaan ole mikään kovin erikoinen luku, itse ainakin olen tyytyväinen tähän. Ja kommentteja sitten tulemaan!
Viides luku - Salaperäinen viidakko
Roope avasi silmänsä. Ensimmäinen asia, minkä hän näki, oli karvainen ruskea apina joka seisoi hänen vatsansa päällä pidellen käsissään hänen silmälasejaan ja päässään hänen silinteriään. Roope nousi nopeasti istumaan, jolloin apina hypähti kauemmas. Roope yritti siepata silinteriään ja silmälasejaan apinalta, mutta varas kiipesikin puuhun.
"Anna ne heti takaisin, kurja roisto, tai ei kunnian kukko laula!" Roope huusi apinalle vihaisena. Apina säikähti tätä niin, että pudotti silmälasit ja silinterin puun vieressä olevaan mutaiseen liejuun ja luikki pois. Roope nosti silinterinsä ja silmälasinsa liejusta, puhdisti ne ja laittoi päähänsä. Sen jälkeen hän alkoi tutkia paikkoja.
Roope katseli ympärilleen ja näki edessään puita, vasemmalla puita, oikealla puita, takanaan puita - joka puolella silmien kantamattomiin asti puita! Kun tarkemmin katsoi, saattoi huomata, että puut olivat palmupuita ja että niissä kasvoi kookospähkinöitä ja banaaneja. Puista roikkui lukuisia liaaneja ja köynnöksiä ja maassa kasvoi paljon erilaisia, sekä isoja että pieniä kasveja. Nyt Roope sen ymmärsi; he olivat saapuneet viidakkoon. Hän vilkuili ympärilleen ja näki Akun makaavan noin kymmenen metrin päässä hänestä, yhä taju kankaalla. Roope riensi Akun luokse ja ravisteli häntä niin kauan kunnes hän heräsi ja avasi silmänsä.
"R-roope-setä.." Aku sanoi ensimmäisenä herättyään ja nähtyään Roopen vieressään. "Missä ihmeessä me olemme? Mitä on tapahtunut?"
"Etkö muista?" Roope kysyi. "Me tulimme etsimään Oblivionin aarretta. Pojat avasivat kahdellatoista kultakolikolla (joita metsästimme parisen viikkoa) meille portaalin, jonka oli tarkoitus kuljettaa meidät aarteen luo, mutta päädyimmekin jonnekin turkasen viidakkoon!"
"Viidakkoon?" Aku sanoi. Siinä samassa hän nousi salamannopeasti ylös ja juoksi lähimmän kookospalmun luo ja alkoi kiivetä.
"Minne ihmeeseen sinä olet menossa?" Roope kysyi Akulta, joka oli nyt jo melkein palmun latvassa.
"Hakemaan kookospähkinöitä, niistä saamme ruokaa" Aku vastasi. Hän alkoi heiluttamaan kookospuuta vimmatusti, kunnes yksi kookospähkinä tippui hänen päähän ja hän mätkähti maahan.
"Tulehan, jätetään kookospähkinät sikseen ja mennään tutkimaan saarta, ties vaikka täältä löytyisikin jotain" Roope sanoi ja lähti Aku perässään kävelemään edemmäs viidakkoon.
Roope toivoi tosissaan löytävänsä viidakosta jotain, mutta toisin kävi; kun he olivat kolmisen tuntia vaellelleet ja harhailleet viidakossa edestakaisin, he lopulta istahtivat huohottaen erään palmun luokse. Aku läähätti ja valitteli kuumuutta ja janoa. Roope ei kestänyt katsoa eikä kuunnella sellaista, joten hän avasi ruskean repun, jonka he olivat ottaneet mukaanasa, otti sieltä pienen vihreän vesileilin ja ojensi sen Akulle.
"Juokin sitten säästeliäästi, että minullekin jää" Roope sanoi, mutta liian myöhään; Aku oli jo ehtinyt kulauttaa koko pullollisen alas kurkustaan ja istui nyt tyytyväisenä hänen vieressään.
"Torvelo, mistä nyt saamme lisää vettä?!" Roope huudahti. Hän yritti kaikin tavoin saada leilistä irtoamaan vielä muutamaa tippaa vettä, mutta turhaan. Aku oli ehtinyt juoda veden viimeistäkin tippaa myöten.
"Odotas.." Aku sanoi. "Kuulen veden pauhua, aivan kuin vesiputous"
"Vesiputous keskellä viidakkoa? Oletko nyt ihan varma ettet kuullut omiasi?" Roope kysäisi.
"Kuuntele vaikka itse, ihan selvä vesiputous" Aku sanoi. Roope kuunteli tarkkaan ja nyt myös hän kuuli veden pauhun.
"Kyllä, vesiputous se on, eikä edes kovin kaukana!" Roope totesi. "Ääni kuuluu takaapäin. Mennään täyttämään vesileilit siellä"
Aku ja Roope lähtivät ripeästi kävelemään kohti ääntä. Ääni voimistui kokoajan, mutta he näkivät edessään yhä pelkkiä palmuja. Lopulta äänenkin voimistuttua todella kovaksi he näkivät puiden takana virtaavan joen ja valtavan vesiputouksen, jonka kautta vesi virtasi joelle. He astuivat puiden lomasta joen rannalle, laskivat repun maahan ja alkoivat täyttää vesileilejä. Kun leilit olivat täynnä vettä, Aku hyppäsi jokeen uimaan.
"Aah, ihanan viileää ja raikasta vettä, tule sinäkin kokeilemaan, Roope-setä" Aku ehdotti sedälleen. Roope epäröi hetken, mutta päätti kuitenkin suostua. Hän riisui punaisen nuttunsa, sekä silinterinsä ja silmälasinsa ja valmistautui hyppäämään. Juuri kun Roope oli hyppäämässä, joku kosketti häntä olkapäälle. Roope säikähti suunnattomasti ja käännähti ympäri. Hänen edessään seisoi noin viisikymmentä miestä, joilla kaikilla oli keihäs kädessä ja ainoana vaatteena kaislasta tehty lannevaate.
"Muukalaiset! Mitä asiaa teillä on Terraciopsin viidakkoon?" etummaisena seisova mies huusi kovalla äänellä. Aku oli tullut pois vedestä ja seisoi nyt märkänä Roopen takana.
"Me.. me.."
"Noh, mitäpä sillä on väliä, se ei nimittäin ole syy, miksi teidän luoksenne tulimme" mies sanoi.
"Vaan mikäs sitten?" Aku kysyi ja astui samalla Roopen vierelle.
"Te ankat olette syyllistyneet Terraciopsin viidakossa vakavaan rikokseen uidessanne Pyhän vesiputouksen vedessä!"
"Tuota, Bahagûl, he täyttivät myös pulloja Pyhän vesiputouksen vedellä" taaempana seisova hieman pullea mies sanoi.
"Vielä pahempi" Bahagûl sanoi. "Normaalisti tappaisimme teidät heti rikoksenne johdosta, mutta koska näytätte olevan uusia, ettekä välttämättä tunne Terraciopsin lakeja ja säädöksiä, annamme päällikkömme päättää kohtalostanne"
He sitoivat Akun ja Roopen käden heidän selkänsa taakse ja alkoivat keihäät ojossa johdattaa heitä viidakon itälaitaa pitkin kohti määränpäätään.
Viides luku - Salaperäinen viidakko
Roope avasi silmänsä. Ensimmäinen asia, minkä hän näki, oli karvainen ruskea apina joka seisoi hänen vatsansa päällä pidellen käsissään hänen silmälasejaan ja päässään hänen silinteriään. Roope nousi nopeasti istumaan, jolloin apina hypähti kauemmas. Roope yritti siepata silinteriään ja silmälasejaan apinalta, mutta varas kiipesikin puuhun.
"Anna ne heti takaisin, kurja roisto, tai ei kunnian kukko laula!" Roope huusi apinalle vihaisena. Apina säikähti tätä niin, että pudotti silmälasit ja silinterin puun vieressä olevaan mutaiseen liejuun ja luikki pois. Roope nosti silinterinsä ja silmälasinsa liejusta, puhdisti ne ja laittoi päähänsä. Sen jälkeen hän alkoi tutkia paikkoja.
Roope katseli ympärilleen ja näki edessään puita, vasemmalla puita, oikealla puita, takanaan puita - joka puolella silmien kantamattomiin asti puita! Kun tarkemmin katsoi, saattoi huomata, että puut olivat palmupuita ja että niissä kasvoi kookospähkinöitä ja banaaneja. Puista roikkui lukuisia liaaneja ja köynnöksiä ja maassa kasvoi paljon erilaisia, sekä isoja että pieniä kasveja. Nyt Roope sen ymmärsi; he olivat saapuneet viidakkoon. Hän vilkuili ympärilleen ja näki Akun makaavan noin kymmenen metrin päässä hänestä, yhä taju kankaalla. Roope riensi Akun luokse ja ravisteli häntä niin kauan kunnes hän heräsi ja avasi silmänsä.
"R-roope-setä.." Aku sanoi ensimmäisenä herättyään ja nähtyään Roopen vieressään. "Missä ihmeessä me olemme? Mitä on tapahtunut?"
"Etkö muista?" Roope kysyi. "Me tulimme etsimään Oblivionin aarretta. Pojat avasivat kahdellatoista kultakolikolla (joita metsästimme parisen viikkoa) meille portaalin, jonka oli tarkoitus kuljettaa meidät aarteen luo, mutta päädyimmekin jonnekin turkasen viidakkoon!"
"Viidakkoon?" Aku sanoi. Siinä samassa hän nousi salamannopeasti ylös ja juoksi lähimmän kookospalmun luo ja alkoi kiivetä.
"Minne ihmeeseen sinä olet menossa?" Roope kysyi Akulta, joka oli nyt jo melkein palmun latvassa.
"Hakemaan kookospähkinöitä, niistä saamme ruokaa" Aku vastasi. Hän alkoi heiluttamaan kookospuuta vimmatusti, kunnes yksi kookospähkinä tippui hänen päähän ja hän mätkähti maahan.
"Tulehan, jätetään kookospähkinät sikseen ja mennään tutkimaan saarta, ties vaikka täältä löytyisikin jotain" Roope sanoi ja lähti Aku perässään kävelemään edemmäs viidakkoon.
Roope toivoi tosissaan löytävänsä viidakosta jotain, mutta toisin kävi; kun he olivat kolmisen tuntia vaellelleet ja harhailleet viidakossa edestakaisin, he lopulta istahtivat huohottaen erään palmun luokse. Aku läähätti ja valitteli kuumuutta ja janoa. Roope ei kestänyt katsoa eikä kuunnella sellaista, joten hän avasi ruskean repun, jonka he olivat ottaneet mukaanasa, otti sieltä pienen vihreän vesileilin ja ojensi sen Akulle.
"Juokin sitten säästeliäästi, että minullekin jää" Roope sanoi, mutta liian myöhään; Aku oli jo ehtinyt kulauttaa koko pullollisen alas kurkustaan ja istui nyt tyytyväisenä hänen vieressään.
"Torvelo, mistä nyt saamme lisää vettä?!" Roope huudahti. Hän yritti kaikin tavoin saada leilistä irtoamaan vielä muutamaa tippaa vettä, mutta turhaan. Aku oli ehtinyt juoda veden viimeistäkin tippaa myöten.
"Odotas.." Aku sanoi. "Kuulen veden pauhua, aivan kuin vesiputous"
"Vesiputous keskellä viidakkoa? Oletko nyt ihan varma ettet kuullut omiasi?" Roope kysäisi.
"Kuuntele vaikka itse, ihan selvä vesiputous" Aku sanoi. Roope kuunteli tarkkaan ja nyt myös hän kuuli veden pauhun.
"Kyllä, vesiputous se on, eikä edes kovin kaukana!" Roope totesi. "Ääni kuuluu takaapäin. Mennään täyttämään vesileilit siellä"
Aku ja Roope lähtivät ripeästi kävelemään kohti ääntä. Ääni voimistui kokoajan, mutta he näkivät edessään yhä pelkkiä palmuja. Lopulta äänenkin voimistuttua todella kovaksi he näkivät puiden takana virtaavan joen ja valtavan vesiputouksen, jonka kautta vesi virtasi joelle. He astuivat puiden lomasta joen rannalle, laskivat repun maahan ja alkoivat täyttää vesileilejä. Kun leilit olivat täynnä vettä, Aku hyppäsi jokeen uimaan.
"Aah, ihanan viileää ja raikasta vettä, tule sinäkin kokeilemaan, Roope-setä" Aku ehdotti sedälleen. Roope epäröi hetken, mutta päätti kuitenkin suostua. Hän riisui punaisen nuttunsa, sekä silinterinsä ja silmälasinsa ja valmistautui hyppäämään. Juuri kun Roope oli hyppäämässä, joku kosketti häntä olkapäälle. Roope säikähti suunnattomasti ja käännähti ympäri. Hänen edessään seisoi noin viisikymmentä miestä, joilla kaikilla oli keihäs kädessä ja ainoana vaatteena kaislasta tehty lannevaate.
"Muukalaiset! Mitä asiaa teillä on Terraciopsin viidakkoon?" etummaisena seisova mies huusi kovalla äänellä. Aku oli tullut pois vedestä ja seisoi nyt märkänä Roopen takana.
"Me.. me.."
"Noh, mitäpä sillä on väliä, se ei nimittäin ole syy, miksi teidän luoksenne tulimme" mies sanoi.
"Vaan mikäs sitten?" Aku kysyi ja astui samalla Roopen vierelle.
"Te ankat olette syyllistyneet Terraciopsin viidakossa vakavaan rikokseen uidessanne Pyhän vesiputouksen vedessä!"
"Tuota, Bahagûl, he täyttivät myös pulloja Pyhän vesiputouksen vedellä" taaempana seisova hieman pullea mies sanoi.
"Vielä pahempi" Bahagûl sanoi. "Normaalisti tappaisimme teidät heti rikoksenne johdosta, mutta koska näytätte olevan uusia, ettekä välttämättä tunne Terraciopsin lakeja ja säädöksiä, annamme päällikkömme päättää kohtalostanne"
He sitoivat Akun ja Roopen käden heidän selkänsa taakse ja alkoivat keihäät ojossa johdattaa heitä viidakon itälaitaa pitkin kohti määränpäätään.