Keskustelujen arkisto

Luin nyt neljä osaa putkeen, kun oli jäänyt lukematta. Erittäin hyvä tarina, jonka paras puoli on hieno kuvailu. Aika jännää tosiaan, periaatteessa sekä Hectorin että Genargaxin pitäisi pelastua sukellusveneestä, yleensä kun ankkatarinoissa ei tapeta ketään. Joskus sitä on kieltämättä yritetty, mutta ei kuitenkaan ankkojen toimesta.

Edellistä tarinaasi en ole lukenut, pitänee sekin jossain vaiheessa lukaista. :)

//Lukaisin nyt heti myös aiemman tarinasi Aikamatka, mainio tarina, pysyi yksinkertaisena, etkä hakenut liian vaikeita juonenkäänteitä. En jaksanut nostaa kyseistä topicia kommentoidakseni, joten laitoin tähän kommenttia.

Yksi juttu: Jos Aku yritti Taikaviittana pelastaa mr. Genargaxin auto-onnettomuudessa, niin kuinka Genargax tunnisti Akun, eihän kukaan tiedä Akua Taikikseksi. Olikohan mies muutenkin tajuttomana autossa tuossa tilanteessa, en muista. Mutta nämä kaikki ovat täysin epäolennaisia seikkoja.

Kiitos paljon kommenteistanne! Toivottavasti kommentoitte seuraavaakin tarinaani sitten, kun se alkaa ilmestyä. Seuraava osa on vielä hieman kesken ja se saatetaan nähdä tämän viikon torstaina tai perjantaina. Seuraava tarina (joka on jatkoa tälle) alkaa varmaankin joskus elokuussa, vielä en tiedä sen nimeä, tai lukujen nimiä. Yritän siitä saada kuitenkin pitemmän tarinan kuin tämä ja yritän myös saada lukuihin lisää pituutta.

Nyt sain vihdoin valmiiksi tämän tarinan, joka on kestänyt kyllä aika kauan. Pienen viivyttelyn jälkeen pääsin taas kirjoittamisen makuun, mutta tästä viimeisestä luvusta tuli aikasen lyhyt. :) Kiitos todella paljon kaikille, jotka tätä tarinaa kommentoivat ja jotka edes lukivat!

Luku kymmenen: Pelastuminen

Ankat olivat nyt päässeet pois sukellusveneestä, jossa aikapommi tikitti. “Huh! Onneksi pääsimme pois!” Aku sanoi ja pyyhki kädellään hikeä pois otsaltaan. “Niin, pääsimme onneksi pois, mutta minua alkaa säälittää Hectoria ja Genargaxia.” Hupu sanoi hieman alakuloisesti. “Älkää nyt taas alkako pillittään heidän takia! Ettekö vieläkään ymmärrä, mitä he meille melkein tekivät?” Aku sanoi hermostuneesti. “Mut…” Tupu yritti sanoa, mutta Aku keskeytti hänet. “Älkää ihan totta viitsikö! Olkaa kerrankin hiljaa ja kuunnelkaa setäänne!” Aku huusi tällä kertaa poikia päin naamaa. “Minua ei kiinnosta teidän väittely!” hän huusi taas ja käänsi selkänsä pojille ja alkoi soutaa.

Tunnit kuluivat ja pojat eivät olleet puhuneet Akulle riitansa jälkeen. “Nyt te lopetatte tuon motkottamisen ja autatte setäänne soutamaan.” Aku sanoi kärsimättömästi ja tunki airot Tupulle ja Lupulle. “Muistakaakin olla ärsyttämästä minua, kun otan pienet torkut” Aku sanoi ja otti mukavan asennon. Kun Aku oli nukahtanut pojat alkoivat puhua. “Aku-setä on käynyt nykyään todella ärsyttäväksi, vai mitä mieltä olette?” Hupu kysyi samalla, kun katsoi sinistä merta. “Niin on. Mikähän häneen on mennyt? Haluaako hän vain tahallaan kiusata meitä ja laittamaan meidät töihin vai onko hän muuttunut sinä aikana, kun olimme vankeja?” Lupu kysyi ja vilkaisi olkansa yli Hupua. “Onkohan muuten sukellusvene jo räjähtänyt?” Tupu keskeytti Hupun ja Lupun keskustelun ja vilkaisi kauas taakseen merelle. Siellä roihusi pienen pieni tuli keskellä tyyntä merta. Pojat katsoivat kauan, miten tulenlieskat tanssivat aavalla merellä tuhoten lopulta sukellusveneen kokonaan. Siellä nyt Hector ja Genargax olisivat kaiken tulen keskellä vajoten koko ajan alaspäin. Oliko mahdollista, että he olivat kuolleet ja vieneet mukanaan suunnattoman suuren aarteen, jota ei saataisi ikinä takaisin? Vai selvisivätkö he siitä, vaikka he olivat kaiken sen räjähteen keskellä? Niitä ajatuksia liikkui koko ajan poikien päässä ja lopulta jatkoivat soutamista.

Lopulta päivä oli mennyt todella tuskallisilla merkeillä ohi. Nyt oli yö ja neljä ankkaa ajelehti keskellä merta kohti jotain, josta he eivät tiedä. Tupu, Hupu ja Lupu olivat koko päivän soutaneet ilman ruokaa ja juomaa ja nyt he nukkuivat todella sikeää unta pienessä kumiveneessä. Aku taas sen sijaan heräsi keskellä yötä, otettuaan kunnon päiväunet, sillä välin, kun pojat ahersivat hiki hatussa. “Hoaah! Onko nyt aamu?” Aku sanoi herättyään sikeästä “päiväunesta”. Hän katsoi poikia ja huomasi pian, että oli yö. “Onko siis yö? No, ei se minua haittaa, voin…” Aku yritti sanoa, mutta hänen takaa oli kuulunut ääni. “Kädet ylös!” sanoi Hector ase kädessään, joka oli selvästikin onnistunut saada sukellusveneen osa n haltuunsa. “Voi ei…” Aku sanoi ja alkoi herättää poikia. “Herätys! Kuuletteko! Hector on tuossa ja hän osoittaa aseellaan!” Aku huusi pojille jotka vihdoin nousivat valveille. “Mitä sinä huudat?” Tupu kysyi hieroen samalla silmiään. “Katsokaa!” Aku huusi täyttä kurkkua ja osoitti Hectoria, joka oli jo melkein saanut otteen kumiveneestä. “Voi ei! Nopeasti, Hupu ja Lupu, irrottakaa hänen otteensa veneestä!” Tupu huusi Hupulle ja Lupulle, jotka eivät vieläkään noussut kunnolla ylös. Ensin Hupu alkoi tallomaan Hectorin käsiä, jotka nyt olivat tarrautuneet tiukasti veneeseen. Samaan aikaan Aku alkoi melomaan täyttä vauhtia ja yritti sen avulla saada Hectorin irtoamaan veneestä. Lupu taas viskoi käsillään vettä Hectorin naamaan siinä toivossa, että joutuisi hieraisemaan silmiään. Hector ei kuitenkaan vähällä luovuttanut vaan alkoi nousta veneeseen. Hänen silmilleen oli yhtäkkiä ilmestynyt kauhu. Ensin Aku ei tajunnut, miksi Hector niin kauhuissaan pinkoi veneeseen, mutta pian hän huomasi sen; hait olivat lähestymässä heitä noin kahdenkymmenen metrin päässä. Nyt Aku alkoi tosissaan soutaa ja pyysi myös Tupun hänen avukseen. Hait alkoivat parin minuutin kuluttua saartaa venettä joka puolelta. Aku oli aivan puhki ja nyt Hupu ja Lupu olivat tulleet hänen ja Tupun tilalle. Yhtäkkiä hait kuitenkin lähtivät poispäin ja vene hidasti vauhtia. “Miksi ne pakenevat?” Aku kysyi ja katsoi vuoronperää poikia. “Varmaankin tuon takia.” sanoi Hupu. Aku katsahti taakseen ja näki heidän pelastuksensa. Heidän takanaan näkyi suuri höyrylaiva, jonka suurista piipuista tuprusi tummaa savua. “Apua! Tulkaa tänne! Hohoi!” Aku huusi höyrylaivan suuntaan. “Kuka siellä meluaa?” Kysyi joku laivan kannelta. “Me olemme haaksirikkoisia! Sukel… öö, laivamme siis ajautui karille noin päivä sitten.” Aku sanoi, kun Hector osoitti pistoolillaan Akua. “No, kiivetkää sitten kannelle.” sanoi mies, joka nyt laski tikkaat veneeseen.

Kun Aku oli noussut poikien kanssa laivaan yksi miehistöstä vei heidät hyttiin, joka oli todella likainen. Hytti oli täynnä pölyä ja ruokaa oli kasapäin lattialla. Lakanoita ja vaatteitakin oli pitkin poikin huonetta ja sängyt olivat aivan tuhoutuneet. “Täälläkö me joudumme nukkumaan? Mieluummin nukkuisin veneessä!” Aku karjui miestä päin naamaa. “Jos haluatte, voimme tietenkin jättää teidät sinne ajelehtimaan.” sanoi mies ja lähti näyttämään Hectorille hyttiä. “Odota hetki!” Aku huusi. Mies pysähtyi. “Mitä nyt?” hän kysyi. “Tuo mies melkein tappoi meidät! Kutsukaa poliisi!” Aku sanoi ja osoitti vihaisesti Hectoria. “Valitettavasti teillä ei ole mitään todisteita, joten turha meidän on poliisia tänne kutsua.” mies sanoi. “Mut…” Aku aloitti, mutta mies kääntyi Hectorin kanssa kulman taakse. “Pahus! Hecotr pääsee vapaaksi!” Aku karjui. Hänen äänessään oli hieman pelkoa, jonka ankanpojat huomasivat. “Ei nyt ajatella sitä. Mennään nukkumaan.” Tupu sanoi ja painui jo omaan petiinsä.

Yö kului rauhallisin merkein. Aamulla laiva oli jo Ankkalinnan satamassa, joka oli täynnä laivoja. “Hoaah! Noustaan pojat, meidän pitää lähteä kotiin!” Aku sanoi ja venytteli samalla käsiään. Pojat nousivatkin varsin pian ja alkoivat Aku-setänsä tavoin venyttelemään. Pian kaikki neljä ankkaa astuivat pois hytistä ja tulivat laivan kannelle. Kaikki merimiehet olivat lähdössä jo pois laivasta, ja kaikkien niiden joukosta erottui Hector. Hän astui kohta pois laivasta ja astui syrjäiselle kujalle. Oliko Hector kadonnut kokonaan ankkojen elämästä? Vai palaisiko hän kostamaan ankoille? Sitä ankat eivät tienneet ja hyvin mielin he astelivat kohti Paratiisitie 13: sta.

Juu tosiaan jäi oikea halu lukea nyt seuraavaa tarinaasi mutta nytten saan kuitenkin onneksi vähän lomaa näistä tarinoista joten jää aikaa vähän muuhunkin ^-^ . Jälleen kerran lyhyt ja asiaton kommentti muttamutta...

Mainio kokonaisuus, ei mitään erikoista moitittavaa. Henkilöitä oli mukana sopivasti, ei liikaa eikä liian vähän. Juoni oli tarpeeksi yksinkertainen. Parasta oli loistava kuvailu varsinkin linnaosiossa.

Luen kyllä seuraavankin tarinasi.

Nyt on (vihdoin ja viimein ;D ) ilo ilmoittaa, että seuraava tarinani alkaa joko huomenissa tai maanantaina! Nimeä en kerro, toivottavasti monta lukijaa tulee tähän tarinaan mukaan. Huomenna (tai maanantaina) se alkaa taas!