Keskustelujen arkisto

Ei huono alku ollenkaan. Olin tämän jo lukenut tuolla akkarinsivujen puolella kylläkin. Ihan hyvin olet lisäillyt kuvailua ja teksti on melko selkeää, vaikka itse kaipaisinkin rivitystä ja pientä kappalointia. Melko tavallinen tuo alku kyllä oli, mutta uskon, että saat tästä vielä jotain aikaiseksi. :)

Kiitos kommenteista! Lupaan kappaloida paremmin jatkossa! Kakkososa ei näillä näkymin tule olemaan hirmu jännittävä, mutta viimeistään kolmososassa on monia yllättäviä käänteitä!

Luku II: Tylsää maalaiselämää

Pitkän ja rasittavan matkan jälkeen lentokone – Ankat mukanaan - laskeutui Lontoon suuren Heathrown lentokentän kiitoradalle. Ankat kävelivät sieltä itse terminaaliin, joka oli niin valtava, etteivät he meinanneet löytää sieltä omin avuin ulos. Bussi vei heidät, niin kuin Roope oli sanonutkin, Wallingfordin kylään, jossa heitä odotti jo kylän ainokaisen majatalon ovella itse lordi Nirbbanocca. Aku tosin ei lordin näkemisestä liiemmin ilahtunut, sillä lordin ulkonäkö muistutti lähinnä mädäntynyttä, suurta omenaa, jolla oli kieron näköinen naama.

Akun ensivaikutelma lordista oli kieltämättä tosiaan melko outo. Kun lordi ryppyjensä seassa olleen suuren suunsa avulla töräytti imelällä ja siirappisella äänellä tervetuliaistoivotukset, Aku luuli hetken olevansa piilokamerassa. Mutta kun hän tajusi, ettei ollutkaan, hän järkyttyi vielä enemmän.

”Tulinpahan tässä vain ilmoittamaan, että muutto uuteen asuntoonne on vähän viivästynyt. Pääsette vasta huomenna tutustumiskierrokselle tulevaan linnaanne”, lordi sanoi ja käveli samalla sisään majataloon suurin ja mahtipontisin askelin. Aku ja Roope kävelivät hänen perässään. ”No mutta eihän se minua haittaa, jos lattialla on vähän tavaroita!” Roope sanoi. ”Mutta kaikki todisteet ovat vielä… siis tarkoitan… saatte pientä alennusta linnasta, jos tulette vasta huomenna tutustumiskierrokselle”, lordi sopersi ja tyhmäkin olisi huomannut, että jutussa oli jotain hämärää. Mutta Roope sokaistui kuultuaan ”alennus”-sanan, ja hän huudahtikin iloisesti olevansa valmis suostumaan tarjoukseen. Ja kun lordi ja Roope oliva kätelleet sopimuksen merkiksi, lordi poistui ja Ankat lähtivät huoneisiinsa.

”Kysynpä vain, mitä me oikein teemme kokonaisen päivän ajan tämmöisessä tuppukylässä?” Aku raivostui heti kun he olivat päässeet huoneeseensa. ”Rauhoitu”, Roope sanoi ja asettautui sänkyyn lepäämään, ”kyllä tästä reissusta vielä tulee jännittävä”.

Roope ei edes itse uskonut omiin sanoihinsa, mutta oli kuitenkin oikeassa. Reissusta tulisi vielä paljon, paljon jännittävämpi, kuin Roope olisi ikinä osannut kuvitella.

Kommentteja, kiitos! Luku ei edes omasta mielestäni ollut erityisen jännittävä, mutta pakollinen tarinan kulun kannalta. Minun tarinankerrontataidoillani ei bussimatkasta tehdä kovin dramaattista!

Ei kovin erikoinen, aika paljon saman tasoinen, kuin ekakin. Teksti on ihan selkeää ja kuvailuakin löytyy. Voisit hiukan lisätä lukujen pituutta, jos jotain pitäisi neuvoa. Nämä ovat olleet aika lyhkäisiä.
Arvosana: 8+

Luku III: Linna metsän siimeksessä

Aku päätti mennä ulkoilmaan kävelemään. Jos Roope haluaa jäädä huoneeseensa koisaamaan, niin siitä vain, hän mietti. Aku halusi tehdä jotakin hauskempaa, ja siksi lähti tutustumaan seutuun.

Akun laitettua takkinsa ylleen, hän laskeutui portaita alas majatalon suurehkoon aulaan, ja sieltä jatkoi matkaansa kylän päätielle. Päätie ei suinkaan ollut mikään kovin suuri, eikä sitä oltu edes päällystetty asfaltilla. Sen sijaan se oli mutainen, josta saattoi päätellä, että Wallingfordissa oli edellisenä päivänä satanut rankasti. Muta litisi Akun paljaiden räpylöiden alla hänen siinä astellessaan, mutta Akua lukuun ottamatta kukaan ei ollut kuulemassa, kylä tuntui sillä hetkellä täysin elottomalta.

Noin kilometrin matkan käveltyään Aku saapui paikalle, jossa tie haarautui. Isompi tie jatkui kohti Lontooseen johtavaa valtatietä, pieni kärrypolku taas kulki puiden lomassa metsään, lordin linnalle. Aku valitsi pienen tien; hän halusi nähdä linnan.

Pikkutie kapeni, mitä pitemmälle Aku sitä kulki. Lopulta se oli niin pieni, että Aku ei enää mahtunut kulkemaan siinä ilman, että oksat, jotka mahtavina sivusivat tietä, raapivat häntä. Akua alkoi väsyttääkin. Tie oli jatkunut jo muutaman kilometrin, vaikka Aku oli luullut sen olevan aivan lyhyt. Tien varressa ei ollut lainkaan taloja, vain sysimustaa metsää. Ketään ei näkynyt missään, kunnes Akua vastaan, linnalta päin, huristi valtavaa vauhtia kuorma-auto.

Auto katkaisi ohuita puunrunkoja ja oksia mennessään ja jätti valtavat renkaanjäljet vetiseen mutaan. Akusta tuntui jostain syystä, ettei hän olisi saanut olla siellä, ja niinpä hän hyppäsi äkkiä ojaan piiloon. Kuljettaja ei ehtinyt nähdä häntä ja Aku huokaisi helpotuksesta. Pelostaan huolimatta Aku jatkoi mudasta märkänä matkaansa kohti kartanoa.

Eikä kulunut minuuttiakaan, kun Aku kohtasi ainakin neljä metriä korkean linnanmuurin. Hänen vieressään muurissa oli myös portti, mutta se oli kiinni, eikä sitä saanut auki ilman avainta. Niinpä Aku lähti kiipeämään muurin ropeloista kivipintaa pitkin. Se ei ollut kovin vaikeaa, sillä joka paikassa oli koloja, joihin Akun pieni räpylä sopi mainiosti. Niinpä hän pääsi sen päälle ja sieltä hän näki linnan. Se oli mahtava näky. Joka paikassa torneja, ikkunoita, vaikka mitä. Kaikki oli tosin valitettavasti rapistunutta, vuosisatoja vanhaa linnaa ei selvästikään oltu remontoitu vuosikymmeniin.

Suurimmasta osasta ikkunoita ammotti musta läntti pimeyttä, mutta parissa alakerran ikkunassa paloi himmeä valo. Portilta johtaneet lukuisat kengänjäljet, sekä pihalle pysäköity muuttoauto, paljastivat Akulle, että muutto oli tosiaan vielä käynnissä. Ainakaan Nirbbanocca ei niiltä osin ollut valehdellut.

Aku kiipesi muurilta alas, ja asteli pienin askelin linnan puiselle ovelle. Se oli hiukan raollaan, joku oli ehkä vahingossa unohtanut sen auki. Vaikka Aku tiesi sillä hetkellä rikkovansa lakia, hän avasi oven ääntäkään päästämättä ja astui sisälle. Kaikkialla oli tavaroita. Tavaroita ja pölyä. Tomua leijui vähän kaikkialla. Lattialla oli kuitenkin jalanjälkien ura, joka johti toiseen huoneeseen. Ja Aku seurasi sitä. Ja niin hän saapui seuraavaan huoneeseen. Se muistutti aika tavalla edellistä, paitsi että sen eräässä nurkassa lojui monta pahvilaatikkoa. Niin hiljaa, kuin vain osasi, Aku käveli niitten luokse ja raotti yhden kantta. Kauhukseen hän huomasi niiden sisällä valkoisia pillereitä muovipusseissa, huumeita. Aku olisi saman tien voinut juosta kylään ja ilmoittaa asiasta poliisille, mutta hän halusi tietää asiasta enemmän ja jatkoi seuraavaan huoneeseen jalanjälkiä pitkin. Kaikki huoneet olivat melko samanlaisia. Monissa oli pahvilaatikoita, mutta osa pahvilaatikoista sisälsi usein huumeiden sijasta esimerkiksi tauluja tai muita arvoesineitä. Eräässä huoneessa Aku oli nähnyt myös aseita ja oli pelästynyt aika lailla. Käveltyään ympäriinsä kartanossa jälkiä seuraten, Aku vihdoin saapui huoneeseen, jonka perälle jäljet loppuivat. Siinä oli suljettu ovi, jonka sisältä kajasti valoa, ja josta kuului puhetta.

Aku painoi korvansa ovea vasten ja kuunteli.

”Onko kaikki nyt varmasti hoidettu kuntoon?” kuului ääni, jonka Aku tunnisti lordi Nirbbanocan vanhaksi ääneksi. Aku kurkisti avaimenreiästä ja puhuja oli kuin olikin lordi Nirbbanocca. Hänen vierellään oli kaksi lihaksikasta ja kaapinkokoista miestä. ”Kyllä vain. Uudet henkilöpaperisi ovat valmiina taskussani ja kaikki pommit asetettuina ympäri Lontoota. Laukaisija on varmassa tallessa kassakaapissa, joka on kätketty autoon h-hetkeä varten”, toinen näistä miehistä sanoi. ”Loistavaa, loistavaa”, Nirbbanocca totesi.

Aku ihmetteli. Pommit? Uudet henkilöpaperit? Huumeita? Aseita? Kaikki pyöri Akun päässä, kunnes hän tunsi olkapäällään käden.

”Täältä löytyi tällainen ankka, varmaan se sen Roopen sukulaispoika” ääni hänen takanaan huusi sisällä oleville. Aku vilkaisi ja näki saman miehen, joka hetkeä aikaisemmin oli tullut häntä vastaan kuorma-autolla. ”Nyt on leikit leikitty”, mies sanoi hänelle uhkaavasti.

Kommentteja, kiitos! Kiitän kaikesta tähän asti saadusta palautteesta ja toivon saavani yhtä asiantuntevia kommentteja myös jatkossa. Osasta taisi tulla sittenkin aika pitkä, kun jouduin tunkemaan siihen aika paljon asioita. Toivottavasti kuitenkin pidätte siitä.

Seuraava luku ilmestyy todennäköisesti lauantaina. Saattaa olla, että venyy pahimmillaan maanantaihin asti.

Ihan hyvä.
On kyllä aika epäaitoa että Aku uskaltaa mennä jonnekkin syrjäiseen linnaan SISÄLLE.
Ja muutenkin yleensä ankka-tarinoissa ei ole huumeita yms.
Arvosana: 8