Keskustelujen arkisto

Hieno tarina!

Nyt selvisi, ettei kaikki toivo olekkaan menetetty, joskin Stanley on lähetellyt jo jotaakin uhkauksen tapaistakin... Mihinkähän jännään kohtaan seuraava osa pysähtyy?

Tarinasi ei myöskään ole ennnalta-arvattava, plussat siitä.

Julkaisutahti on taas järkyttävän nopea, mutta koska tarinan aikana on ollut kolme kahden viikon taukoa, täytyy nyt loput osat julkaista melko tiheään tahtiin, koska tarinan piti alun perin päättyä jo lauantaina. Omasta mielestäni tämä seuraava luku on joissain kohdissa melko omituinen, mutta toivottavasti sentään ymmärrätte tästä jotain. Ja niitä kommentteja, kiitos :)

Viidestoista luku - Kuoleman kentät

Aurinko porotti kuumasti. Ilma oli todella kuiva, suorastaan tukahduttava. Vähän väliä oli juotava, jotta pysyi hengissä tällaisessa hornankattilassa. Hiekka jalkojen alla poltti kuumasti ja siksi kengät olivatkin lähes välttämättömät. Hiekkaa ei ollut pelkästään jalkojen alla, vaan sitä näkyi joka puolella, sama mihin suuntaan katsoi, niin pitkälle kuin silmä näki. Kauempana horisontissa näkyi kallioita, mutta pääasiassa joka paikassa oli hiekkaa. Koko aluetta päällysti hiekkapeite eikä muuta oikeastaan näkynytkään. Tällaisia paikkoja on vain muutamia, esimerkiksi -

"Kuolemanlaakso" Aku luki pienestä kartasta, joka hänellä oli kädessään. Kartalla ei kuitenkaan kovinkaan paljoa virkaa ollut, sillä suurin osa Kuolemanlaakson alueesta oli pelkkää hiekkaa. Kartalla näkyi sama, mikä edessäpäinkin - kuoleman kentät, hiekkakentät, joilta ei välttämättä olisi paluuta takaisin.

Oli heinäkuun yhdeksäs päivä ja kello oli kymmentä vaille neljä iltapäivällä. Aku, Roope, Pelle ja koko Kuhopron kaarti olivat pakanneet kamppeensa ja lähteneet kohti koordinaatteja, jotka Stanley Boulder oli heille antanut. Nyt he pääsisivät vihdoin tapaamaan kasvotusten, vaikka kaikki tiesivätkin, ettei heillä ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia Boulderia vastaan ilman khorodeja. Jo yksikin khorodi olisi auttanut heitä jonkin verran, mutta koska he eivät onnistuneet löytämään mustaa onyksikiveä, jota olivat lähteneet hakemaan, heillä ei ollut edes sitä yhtä. He olivat kuitenkin laatineet suunnitelman sen varalta, että Boulder yllättäen hyökkäisi ja yrittäisi siepata Akun. Jokaiselle kaartilaiselle oli annettu ase ja useita panoksia. Jos kaksikymmentä henkilöä ampuisi yhteen ja samaan henkilöön samaan aikaan, kuinka todennäköistä olisikaan, ettei kukaan osuisi - tuskin kovinkaan paljoa, näin kaartilaiset ajattelivat. Boulderilla oli kuitenkin medaljonki, jonka avulla hän pystyi hirmutekoihin. Kaksikymmentä aseistautunutta miestä ei olisi hänelle haaste. Ei niin kauan, kun yhdelläkään heistä ei olisi khorodeja.

Boulderin antamat koordinaatit osuivat keskelle maailman yhtä kuivimmista alueista, Kuolemanlaaksoa. Alue tunnetaan kuivuutensa lisäksi erittäin kuumista kesistään - juuri näin heinäkuussa lämpötila kohosi päivittäin noin viiteenkymmeneen asteeseen, joka teki paahtavan auringonpaisteen kanssa ilmasta niin kuuman, että vettä todellakin oli juotava lähes koko ajan. Kuhopro olikin varmistanut, että mukaan tuli tarpeeksi vettä, jottei kukaan heittäisi henkeään tällä reissulla. Kaartin käytössä oleva, Roopen omistama lentokone oli pysäköity keskelle aavikkoa noin sadan metrin päähän Boulderin vaatimasta kohtaamispaikasta. Sen ovet olivat auki siltä varalta, että heidän pitäisi paeta nopeasti.

Koko joukko oli nyt kokoontunut yhteen. Aikaa tapaamiseen oli enää viisi minuuttia ja he kävivät läpi viime hetken suunnitelmia.
"Muistakaa, kun Boulder tulee, älkää suin päin käykö hänen kimppuunsa, koska silloin voitte olla varmoja että se on viimeinen tekonne." Kuhopro ohjeisti. "Vasta jos hän yrittää käydä jonkun meistä kimppuun, tai yrittää siepata Akua, silloin hyökätkää. Ja hyökkäys tapahtuu sitten samaan aikaan, ei niin että joku alkaa sooloilemaan aseensa kanssa ja makaa pian kuolleena maassa. Ei, kaikki hyökkäävät samaan aikaan. Kun annan merkin, kaikki tähtäävät aseillaan kohti Boulderia ja ampuvat niin kauan kunnes panokset loppuvat. Älkää kuitenkaan käyttäkö kaikkia panoksia, koska niitä saatetaan tarvita myöhemmin. Jos kuitenkin jäämme pahasti alakynteen, pakenemme lentokoneella. Ovet ovat auki siltä varalta, että joudumme pakenemaan lyhyellä varoitusajalla."
"Mutta entä jos tämä onkin vain osa Boulderin julmaa suunnitelmaa?" Ronald kysyi. "Entä jos hänen ideanaan onkin kerätä meidät yhteen ja tappaa sitten kaikki kerralla?"
"Se ei ole mahdollista. Niin kauan kuin Aku on joukossamme, hän ei voi yrittää mitään joukkomurhaa, koska tappaisi Akunkin siinä samalla." Kuhopro vastasi. "Sehän ei tietenkään sopisi hänen suunnitelmiinsa. Hän tarvitsee Akua. Siksi meidän täytyy suojella häntä vaikka oman henkemme uhalla. Tässä on kuitenkin pelissä ei pelkästään Akun henki, vaan koko maailman kohtalo."
"Kello on minuuttia vaille neljä" Tupu sanoi yhtäkkiä. "Lopettakaa jo höpinä, ettei hän pääse yllättämään teitä."

He kävivät odottamaan Boulderia sievässä rivissä. Jokainen otti vesileilistään vielä viimeisen kulauksen. Se saattoi olla heidän elämänsä viimeinen. Sekunnit matelivat. Minuutinkin odotusaika tuntui pieneltä ikuisuudelta, kun mielessä pyörivät koko ajan kauheat skenaariot: entä jos Boulder tappaisi heidät kaikki? Entä jos hän onnistuisi sieppaamaan Akun? Mitä kaikkia kauheuksia siitä seuraisikaan... sitä ei pystynyt edes ajattelemaan.

Kymmenen sekuntia vielä... useiden kaartilaisten sormet puristuivat taskuissa olevien aseiden ympärille. He kaikki olivat valmiina hyökkäämään ja puolustamaan heidän ainoaa toivoansa, ankkaa joka tiesi tietämättään jotain, jonka Stanley Boulder tahtoi tietää kovasti, sillä tämä tieto auttaisi häntä maailmanvalloituksessa.

Viisi sekuntia, neljä, kolme, kaksi, yksi... kello löi neljä. Siinä samassa läheinen hiekkadyyni räjähti ilmaan. Kuivaa hiekkaa pöllysi joka puolelta. Pöllyävä hiekka peitti näkyvyyden täysin, sitä meni silmiin ja joka paikkaan ja monet yskivät ja yrittivät epätoivoisesti puhdistaa hiekkaa silmistään, sen edelleen pöllytessä ympäriinsä. Yhtäkkiä hiekkamyrsky kuitenkin seisahtui ja hiekka lähti nousemaan ylöspäin. Kaikki ilmassa pöllynnyt hiekka kiiti nopeaa vauhtia kohti taivaita ja muodosti pian suurehkon hiekkapallon, joka leijui noin kymmenen metrin korkeudessa ilmassa. Kaikki (joilla ei ollut silmät täynnä hiekkaa) katsoivat ihmeissää leijuvaa hiekkapalloa, joka yllättäen hajosi aiheuttaen toisen hiekkamyräkän. Samalla hajonneen pallon sisältä ilmestyi kolme hahmoa joista kaksi putosi selälleen maahan. Keskimmäinen hahmoista napsautti sormiaan, ja laskeutui siinä samassa kovalla voimalla jaloilleen maahan aiheuttaen valtavan paineaallon joka paiskasi kaikki rivissä seisseen kaartilaiset useita metrejä taaksepäin.

Maahan viimeisimpänä laskeutuneella hahmolla oli julmannäköiset kasvot, musta maahan asti ylettyvä kaapu ja kaulassaan kultainen medaljonki. Oikeassa kädessään hänellä oli samanlainen ase kuin kaartilaisilla. Miehen nimi oli Stanley Boulder ja hänen vierellään maassa makaavat miehet olivat nimeltään Malcom ja Vincent, molemmat Boulderin apulaisia. Boulder käveli kohti kaartilaisia, joista yksikään ei ollut vielä päässyt paineaallon jälkeen jaloilleen. Useat kaivoivat jo aseensa esille, mutta Kuhopro viittoi heitä olemaan ampumatta. Boulder tuli koko ajan lähemmäksi ja pysähtyi kaikkien yllätykseksi ankanpoikien eteen. Hän kohotti aseensa ja osoitti sillä Hupua keskelle kasvoja.

"Luovuttakaa Aku Ankka minulle välittömästi, tai tämä pojankloppi kuolee."

Kiitokset kommentista. Jännä juttu muuten, että me molemmat julkaisimme tarinoidemme viidennettoista luvut samana päivänä :D

Tässä loppuhuipennusta odotellessa onkin hyvä mainita eräs asia. Muistan kun Kreach ihan tarinan alussa kehui ensimmäisen luvun hipovan täydellisyyttä. En tiedä johtuuko se tästä vai mistä, mutta mainittakoon että tämän tarinan ensimmäinen luku on kirjoitettu jo viime kesäkuussa, tarkalleen kesäkuun kahdeksantena päivänä, eli yhden päivän yli vuosi sitten. Silloin suunnitelmissa oli tehdä ihan täysin erilainen tarina ja aloittaa sen julkaisu vasta kun koko tarina on valmiina, mutta sitten iski inspiraatiokato ja tarina jäi kolmanteen lukuun. Kun sitten huhtikuussa sain idean tästä tarinasta, ajattelin että aikaisemmin suunnittelemani tarinan ensimmäinen luku sopii täydellisesti tämän tarinan aloitukseksi. Jännä juttu tosiaan :D

Sanottakoon näin aluksi, etten millään jaksanut ruveta kirjoittamaan mitään selostusta matkanteosta, kun siinä ei mitään sen ihmeellisempää tapahtunut. Olisi vain pidentänyt lukua turhaan. Muutenkin tuntui sopivalta aloittaa luku suoraan tapahtumapaikalta.

Ja kerrottakoon sekin vielä, että Kuolemanlaakso sijaitsee muistaakseni jossain päin Kaliforniaa. Paikka on siis oikeastikin olemassa, eikä ole minun oma keksintöni.

Mutta kiitokset kommentista Kreachillekin, mukavaa saada sitä rakentavaakin palautetta :D Loppuhuipennus ilmaantuu tänne luultavasti huomenna.

Ah, olen aina tiennyt että puolet tämän tarinan luvuista ovat kuolettavan tylsiä, mutta Ankkaristi oli näemmä ensimmäinen joka on kanssani samaa mieltä :D Kaikki muut ovat antaneet niistä tylsistä luvuista hyvää palautetta, ovatko sitten tosissaan vai eivät, sitä en tiedä.

Pakko tosiaan myöntää, että kirjoittamisessani on aina ollut yksi suuri puute ja se on juuri tuo ihmisten kuvailu. Ei luonnistu minulta. Jotenkin vain hankalaa alkaa jotain kasvoja kuvailemaan - kovinkaan monille muille se ei varmaankaan ole ongelma, mutta minä en koskaan ole siinä hyvä ollut.

Ja kun kysyttiin, että miksi ankanpojat olivat mukana, niin vastaus on selkeä: jotta Boulder voisi uhata tappaa heidät. Sillä tavalla saatiin jotain jännää aikaiseksi. Olisivathan he voineet jäädä sinne alukseenkin, mutta ehkä he vain ovat uteliaita tai jotain ja halusivat välttämättä tulla mukaan :D

Mutta, Ankkaristille kiitos kommentista - ja muistakin sitten kommentoida myös viimeistä lukua kun se tulloo!

Aina unohtuu jotain :D Mutta se on kyllä totta, että ne Akun ajatukset sekuntia ennen h-hetkeä jäivät kyllä jonnekin puskaan. Seuraavaan lukuun yritän änkeä juuri näitä tunteita ja ajatuksia yms. mutta sitten trilogian seuraavassa osassa -kuten jo aikaisemmin mainitsin - on tulossa ainakin yksi luku, jossa keskitytään täysin erääseen toistaiseksi tuntemattomaan henkilöön, joka tulee olemaan tärkeä myöhemmässä vaiheessa. Luku koostuu pääasiassa tämän henkilön ajatuksista ja häneen liittyvistä takaumista.

Ja tosiaan: wtf? Risti suosittelee merkki? :D

Ja vielä btw, aika harvinaista että jostain tarinasta kehkeytyy jo jonkinlaista keskusteluakin :D

Vastauksia kysymyksiin:

- Toisen osan nimeä en vielä paljasta, mutta voin sanoa että siinä on kaksi sanaa ja se alkaa myös K-kirjaimella.
- Alkamisajankohtaa en ole vielä päättänyt, mutta luultavasti alkaa ensi viikon alussa, kunhan nyt tämän saan ensin loppuun.
- Uusi topic totta kai tulee, kun on kuitenkin uusi tarinakin
- Reilusti pitempi, varmasti yli 20-lukuinen

Ja kerrottakoon vielä, että tuo Kreachin mainitsema pätkä kymmenennen luvun lopusta on huomioitu ja siitä tulee vielä juttua :)