Keskustelujen arkisto

Sivuja: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15
Kirjoittaja

Aihe: Tavistapaaminen

(217 viestiä)
kirja
Joitain kommentteja:

Toke, olit oikeassa. Veitte pelin aivan 100-0.

Pullasorsa, totta tuokin.

Ihmettelen, miksi ette äänestäneet Aku Vankkaa. Lisäksi Padin massauksen olisi pitänyt vaikuttaa epäilyttävältä. Ei. Hyvisten ongelma oli se, että keskustelua ei viety eteenpäin ja kunnon epäilyjä ei saatu aikaan. Se näkyi myös tämän topicin aktiivisuudessa. Viestejä tuli vähän, joista vain muutama kunnolla herätti keskusteluja. Mielestäni hyvisten olisi pitänyt äänestää AV aikaisemmin pois. Toke olisikin ollut hankalampi kohde. Ette edes tehneet montaa herätysääntä tai lukeneet paljoa aikaisempia sivuja. (Mm. minä luen aina pelien jälkeen koko pelin alusta loppuun. :D)

AV, uusi peli on jo ilmossa. :)

Ps. Kreachin ensimmäinen tappiopeli. Samoin Ah:n.

~kirja
Mac Ducky
Vankkaa epäilinkin pahikseksi, mutta Toke olikin jo yllätysnimi. Viimeisenä päivänä unohdin tyystin äänestääkin. Pahikset pelasivat viisaasti, vai pitäisikö sanoa, että me pelasimme erittäin typerästi. Erikoishahmojen puuttuvuuden kyllä huomaa.

Ja Vankkaa en enää jaksanut (tai oikeastaan muistanut) yrittää syytellä, koska kukaan ei edes häntä tuntunut epäilevän. Muut äänestivät mielummin tavis-Padia.
jojo3
Ääh, hitto vieköön kun kolmannen päivän jälkeen mulla napsahti saman tien että Toke! Kukaan ei ollut missään vaiheessa epäillytkään ja jotenkin Toke pysyi huomaamattomasti takaa-alalla, mutta oli silti aktiivinen. Juuri sellainen perus pahiksen peli. Jäi todellakin kaivelemaan että olin tipahtanut jo siinä vaiheessa pelistä.
Ja viimeinen niitti oli se kun Toke ilmoitti luottavansa hjhh:hon ja heti seuraavana yönä hjhh tipautettiin.

Rupesin tässä katsomaan että oli pahiksilta muuten tosi läpinäkyvää peliä, Vankka oli aina mukana näissä massauksissa ja Tokekin usein. Helppohan mun tietysti sanoa että miten ette tajunneet... ;D
Ankkaristi
Pahus. Harmittaa, kun unohdin äänestää. Peli meni kyllä todella huonosti hyvisten kannalta, kun ei saatu yhtäkään pahista tapetuksi.

Lainaus käyttäjältä: PullasorsaMiksei kukaan uskonut Kreachia tai minua? Oli päivänselvää, että joko Aku Vankka tai wierii on pahis... Toke tuli täysin puskista, pysyi piilossa.
Pullis, sinä itse kehotit äänestämään Kreachin ulos, etkä paljoa tuosta Vankasta kertonut. Vankka osasi mielestäni erinomaisesti esittää tavista. Tässä pelissä saattoi toisaalta helpottaa se, että ainoat kaksi pahista tunsivat jo valmiiksi toisensa. Ja Tokea emme olisi ikinä saaneet hengiltä, kun kukaan ei häntä maininnutkaan epäilylistallaankaan missään vaiheessa...

Toivottavasti ensi peli menee paremmin.
Padi
Jaa-a, minä taas olin melko varma että pahikset olivat Vankka ja Wierii. Ajattelin ensin äänestää Wieriin ulos ja sen jälkeen Vankan. Kun Wierii osoittautuikin hyvikseksi niin en tiennyt enää ketä epäillä ja tiesin että minut pudotettaisiin. No, ei oltaisi silti varmaan voitettu vaikka Vankka olisi paljastunut, Toke olisi jäänyt kummiskin viimeiseksi mieheksi. En vain ymmärrä miksi minua aletaan aina epäillä vaikka tiedetäänkin jo etten ole kauhean hyvä kirjoittamaan selkeitä viestejä. Toivottavasti kuitenkin tulevaisuudessaei tapahdu näin.
Kreach
Kirja, mä'hän sanoin että Vankka on pahis! =) Harmittaa, kun äänestitte minut ulos. Jotenkin mulla oli kokoajan semmonen kutina, että Vankka olisi pahis. Perusteluja en osannut kaivaa, ja kun minua epäiltiin kaikkien syyttämisestä, niin pah pah. En ymmärrä, oma taktiikkani on aina syytellä vähän kaikkia ja saada sitten selville se pahis vastakommenteista jne. Tiesin, ettei Rela ole pahis. Ankkaristin kohdalla menin vähän vipuun.

Vankalla puolella oli niin paljon se, että tämä oli hänen ensimmäinen pelinsä - ei mitään hajua pelityylistä jne. Toke tietenkin kävi myös mielessä, mutta oikeastaan en epäillyt: hän ei kyllä auttanut hyviksiä yhtään ja siitä olisi pitänyt päätellä, että toke on pahis.

Hemmetti, kumman £@$£€@$ idea on mun lavastus! Ja nah, kaikki tietenkin menivät vipuun. Vankan sai kiinni myös hiljaisuudesta: poisti epäilyt, mutta sen jälkeen taas hiljaa.

Ongelma oli mielestäni se, että peliin ei saatu oikein tolkkua. Tiedä sitten mitä se meinaa xD Kaikkein rasittavinta on se, että "parastahan olisi ollut tiputtaa Kreach! Siis Kreach on pahis!" ajattelut.

-.- Voi risukasa.
Aku Vankka
Jaa että kumman idea oli lavastaa sinut..? Taisi olla ihan yhteispäätös :D
Sivuja: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15