Keskustelujen arkisto

Sivuja: 1 2 3 4 5 6 7 8
Kirjoittaja

Aihe: Hattrick

(113 viestiä)
kirja
Vielä on paikkoja haasteessa Suomi-Bulgaria (Ht:n foorumi, Suomi-alue, aihe [haaste]Suomi-Bulgaria.). Yhdeksän mahtuu, eikä käsittääkseni kukaan muu ole täältä ilmoittautunut. Tehkää se! :)

Pekkiteksti II on julkaistu, sarjanousu, uusi ykkösinneri ja pin-hämäys. Ht on hauskaa. :)

~kirja
Donald-91
Minullakin on joukkue Hattrickissa, mutta yksityisyyden suojaamiseksi en kerro sen nimeä. Mutta sen voin kertoa että joukkueeni pelaa VIII-divisioonassa. Olen omistanut joukkueen vuodesta 2007 lähtien. :) Ja ihan mukavaahan tuo Hattrickin pelaaminen on.
kirja
Seiskassa ollaan ja kärkipaikalla. Joukkueessa on mm. pari yliluonnollista. Uskoisin, että nousu kuutoseen koittaa tällä kaudella. Siellä onkin hankalampaa, mutta uskoisin säilyväni.

Tällä kaudella ohjelmassa:
> loistava hyökkääjä
ykkös- tai kakkosmaalivahti
stadionlaajennus 30000:sta 40000-50000:n

~kirja
Hiidenkirnu
Aloitin hattrickin pelaamisen kolme viikkoa sitten. Peli on vaikuttanut ihan hauskalta. Pelailen tietenkin vielä ysissä, koska tämä on ensimmäinen kauteni. Tulin siis kesken kauden mukaan ja joukkueeni makaili sijalla 6, 3 pisteellä lohkossa IX.556. Ihan hyvin on alkanut pelit, kun kaksi kierrosta olen joukkuettani ohjaillut. Kahdesta ottelusta kummatkin ovat olleet voittoja ja maalierokin on noista otteluista 10-1. Lauantaina olisi vastassa sarjakärki FC en keksi nimee, joka johtaa minua 3 pisteellä. Voitolla olisi siis mahdollista nousta kärkeen, mutta se vaatisi 4-0 voiton:). Ystävyysottelujakin olen kaksi ehtinyt pelata, mutta niistä ei menestystä ole herunut, kun 29 päivä FC Jynkky(VI) voitti 6-0 ja eilennä FC Lilian(VII) vei voiton 5-0. Ensi viikolle sitten joku hieman helpompi vastus olisi tarpeen. Juniorit aloittivat vasta kautensa Chanpions league- sarjassa, missä pelaa kahdeksan joukkuetta. Sijoitus on NiPS JT:llä kolmas kahden kierroksen jälkeen.

Tällä kaudella olisi tavoite nousta ysistä kasii ja mahdollisesti voittaa myös lohko. Joukkueeni on nyt siinä kunnossa, että voi varmasti tavoitteen mahdollistaa. Fanien odotukset olivat tälle kaudelle: Sarjassa pysyminen vaatii kovaa työtä, mutta nyt heidän mielialansa on: seitsemäs taivas. Kannattajia on 137.

Joukkueeni kulkee siis nimellä NiPS ja nimimerkkini on sielläkin Hiidenkirnu.

Olenkin jo Jojo3:n ja Kirjan sieltä huomannutkin.
kirja
Itse pelailen seiskassa, nousen kuutoseen. Silloin siirryn jakamaan parhaan ankkislaisen titteliä Samuelin kanssa. :)

Tämä kausi on mennyt omalta osaltani vaihtelevasti. Kaksi huonosta tuurista johtuvaa tappiota, muut ottelut on voitettu. Lisäksi olen tehnyt paljon vapaaehtoistyötä. Olen autellut wieriitä ja Hiidenkirnua, osallistunut kahteen Hattrickin jäsenten tekemään tutkimukseen, ystäväni U20-pelaajan toimintoja olen tehnyt ja autellut ja kirjoitellut hänestä kaksi HT press -artikkelia, järjestänyt Suomi-Ruotsi-haasteottelua jne. ja kaikki tämä paljastaa sen, että todellakin nautin Ht:sta. Kannattaa teidän muidenkin liittyä sinne.

Hattrick on tällä hetkellä kokemassa suurta muutosta. Eri asiat (kuten foorumikäytännöt) olivat puhuttaneet väkeä jo kauan, mutta eilen tai toissapäivänä tuli se viimeinen laukaus, kun Taika, joka johti Mestaruussarjaa (Suomen ylin sarja), potkittiin pois pelistä. Syitä on monia, kaikki epävirallisia. Eivät kaikki voi kuitenkaan olla väärässä. Salaliittoteorioita on kehitelty paljon ja vapaaehtoistyöntekijät ovat saaneet paaaaljon kritiikkiä. Osa syystä, osa ei. Itse uskoisin, että tätä käsitellään vielä kauan ja jotain suurehkoakin tapahtuu, kun GM:ä (yksi vapaaehtoistyöntekijöiden tyyppi) on kritisoitu mm. oman edun hakemisesta työkalujen avulla ja on kritisoitu paljon mm. sitä, että he eivät millään tavalla kommentoi Taikan potkimista pois. Taika oli Suomen selkeästi paras manageri, ja hänen joukkueensa oli aivan ylivoimainen.

Taika oli juuri vaihtanut nimimerkkinsä Sir-Lord-Mr-Taika:ksi, tribuuttina edelliskauden mestarille. Kun hänet potkittiin pois, hän sai lisää kannattajia tribuuttina hänelle ja noin 40 käyttäjää vaihtoi nimimerkkinsä Sir-Lord-Mr-alkuiseksi.

Ht:n pelaajat: Mestiksen foorumilta löytyvät keskustelut, tosin siellä on paljon poistettuja viestejä. Lisäksi itse Taikan viestejä löytyy täältä. (Node77 on Suomen maajoukkueen päävalmentaja.) Selvää on, että tätä tullaan käsittelemään vielä kauan ja että jotain rangaistuksia tullaan jakamaan.

Palatakseni takaisin Ht:n tavallisten pelaajien kannalta, miksi useat ankkislaiset ovat lopetelleet pelaamisen? Kreach, Bomber, A-f13 jne. Hattrickin väkiluku on pienentynyt. Se tulee luultavasti pienentymään lisää tämän skandaalin johdosta. Siksi olisikin hyvä, että mm. ankkislaisia rekisteröityisi sinne. Esimerkiksi ennen olemassa oli Ankkis-junnuliiga. Ankkiksella siis on Ht-perinteitä. Miksi ne ovat kuolleet?
Kannattaa rekata Hattrickiin. :)

~kirja
Bomber
Ei minulla riitä aika niihin typeriin alkuhöpinöihin. Tee minulle valmis käyttäjä niin voin aloittaa :D
kirja
Bomber: Säännöt kieltävät. (: Ota yksärillä yhteyttä, niin voin auttaa sinut alkuun.
Akuhullu97: Samoin sinulle. Ota yksärillä yhteyttä, niin saat apua.

***

Muutama sananen Taikan tapauksesta.
Kuulema joku liettualainen GM (vapaaehtoinen, jolla on paljon oikeuksia) on alkanut tutkia Taikan tapausta. Lisäksi eräs suomalainen, jolla on poistetut viestit tallessa, aikoo kuulema ottaa yhteyttä suoraan Hattrickin perustajiin...
Sir-Lord-Mr-alkuisia on juuri tällä hetkellä 55. Kaikki Taikan takia.

Tämä alkaa jo tulvia yli, koska Globalille foorumille (Hattrickissa foorumi, joka on englanninkielinen ja suunnattu kaikille, ei yhdelle maalle, kuten muut foorumit) oli jo tehty oma aihe. Lisäksi Taikan sivua on tänään katsottu uskomattomat 1579 kertaa ja lisää on tulossa.

Mitäköhän tulee tapahtumaan?

Ainakin selkeästi on havaittavissa se, että aluksi modet poistivat 75 % aihetta käsittelevistä viesteistä, koska ne olivat Mestaruussarjan foorumilla, jossa saisi käsitellä vain sarjasta, eikä henkilökuntapäätöksistä saisi koskaan keskustella, mutta nyt vain muutamia viestejä poistetaan. Ko. foorumilla on noin 1200 viestiä. :D

Taikan tapaus on selkeästi avannut tapahtumaketjun, jonka seurauksena vapaaehtoistyöntekijöiden asioita aletaan tutkia entistä tarkemmin. Siitä, onko se hyvä vai ei, en ota kantaa.

~kirja
Hiidenkirnu
Kausi alkaa olla lopuillaan ja sarjanousu on varmistettu ihan tällä perinteisellä tavalla, vaikka olisinhan minä noussut kasiin joka tapauksessa sillä kaikki botithan tippuvat tämän kauden jälkeen pohjalle. Nyt kuitenkin johdan sarjaani 1 pisteellä, joten tiukkaa tulee olemaan sarjan voitosta, vaikka nousu onkin jo varmistettu. kaudessa minulla on ollut ainoastaan yksi tappio ja muut olleet voittoja. Toinen tappio on minua edeltäneen botin syytä. Treenaan nyt puolustusta ja treeni on ihan hyvin ollut käynnissä. Ensi kaudella siis uusi sarja, kun nousen kasiin ja toivottavasti voitan tällä kaudella oman lohkoni, että saan 100 000€, se helpottaisi talouttani, joka on pahasti pakkasen puolella.

Kaikki vaan mukaan pelaamaan Hattrickia. Kirjahan on lupaillut auttaa teitäkin, joten miksi ette liittyisi? Itselleni on ainakin ollut paljon apua Kirjan neuvoista ja muutenkin on ollut hauska jutella wieriin ja Kirjan kanssa HT:sta.
Peetukka
Lainaus käyttäjältä: kirjaItse pelailen seiskassa, nousen kuutoseen. Silloin siirryn jakamaan parhaan ankkislaisen titteliä Samuelin kanssa. :)
Itse olen pelannut kutosessa jo kaksikin kautta, kolmas on lopuillaan.

Lainaus käyttäjältä: Hiidenkirnu...saan 100 000€, se helpottaisi talouttani, joka on pahasti pakkasen puolella.
Itselläni käteisvarat on tällä hetkellä sellaiset 3 351 338 €. :D
kirja
Peetukka, ilmoita itsesi Suomi-Ruotsi-cupiin (lue foorumeilta lisää). Missasit jo viime vuoden Bulgarian kaadon.

Stadionisi on alle 25k? Minulla on ollut monta kautta 30k, mutta rakennustyöt valmistuivat viime lauantaina ja stadion on nyt 50k. Katsojia oli 38606 ja tuloja 382733. Rahaa on reilu miljoona.
Mitä treenaat?

~kirja

// Ei junnuakatemiaa? Miksi? Vain kehnon johtiksen valmentaja? Ei ystiksiä?! Sinne menee muutama miljoona per kausi..
Peetukka
Lainaus käyttäjältä: kirjaStadionisi on alle 25k? Minulla on ollut monta kautta 30k, mutta rakennustyöt valmistuivat viime lauantaina ja stadion on nyt 50k. Katsojia oli 38606 ja tuloja 382733. Rahaa on reilu miljoona.
Voisi tietysti tuota stadionia laajentaa kun rahaa on niin paljon.
Lainaus:Mitä treenaat?
Pelinrakennusta.
Lainaus:Ei junnuakatemiaa? Miksi?
Itseltäni Hattrickiin kiinnostus on ollut pitkään jo melko pientä, joten en jaksa pitää yllä akatemiaa.
Lainaus:Vain kehnon johtiksen valmentaja?
Aion hommata uuden valmentajan, kun tuota rahaakin on.
Lainaus:Ei ystiksiä?! Sinne menee muutama miljoona per kausi..
Noitakaan en jaksa sopia kun kiinnotus on niin pientä.

No mutta, pitääpä yrittää ottaa itseäni niskasta kiinni ja ruveta käymään Hattrickissa aktiivisemmin.
Hiidenkirnu
Ja noin paljon pelaajia? Rahaa saisit noistakin:). Arvelinkin, että se olet sinä, joka pelaat HT:ssa, kun sielä oli nimimerkki Peetukka.

Ankkislaiset HT:ssa:

Samuel (reddis)-Formicidae VI
Kirja (Kirjakas)- Huippula VII--->VI
Peetukka-Kings FC VI
Hiidenkirnu-NiPS IX--->VIII
Wierii2 (Wierii)-Kingis IX--->VIII
Donald-91 VIII
Akuhullu97-FC Akuhullu VIII

Muita?

//AH lisätty listaan.
kirja
Lainaus käyttäjältä: HiidenkirnuDonald-91 VIII
Mistä hänet löytää?

Ah97 on myös siellä.

***

Olen valmis tarjoamaan apuani kaikille, jotka sitä pyytävät. Hk:lle ja w2:lle sitä tarjosin, ja he ovat ottaneet sen vastaan. Ottakaa yksärillä yhteyttä, jos kiinnostaa.

~kirja
Hiidenkirnu
Hän ei taida haluta paljastaa sitä kuten aiemmin jo mainitsi.

Lainaus:Minullakin on joukkue Hattrickissa, mutta yksityisyyden suojaamiseksi en kerro sen nimeä. Mutta sen voin kertoa että joukkueeni pelaa VIII-divisioonassa. Olen omistanut joukkueen vuodesta 2007 lähtien.
Entäs Jojo? Muistan ainakin nähneeni hänet joskus tuola, mutta enpä sitten tiedä.

//Jahas, on Jojonkin joukkue jo bottiutunut ja uusi käyttäjä ottanut joukkueen. Tkalkin on lopettanut HT:n ja joukkue on bottina.
wierii2
Joo, pelaan siis HT:ta. ;) Nousu kasiin on tavoite, ja nyt olen nousijan paikalla, joskin seuraava on minua vain pisteen jäljessä. Onneksi molemmat jäljellä olevat pelini ovat botteja vastaan. Tulin mukaan puolessavälissä kautta, ja tilillä on sarjasta ainoastaan yksi tappio, yksi tasuri, loput voittoja.

Kyllä kannattaa pyyt'ää kirjalta apua. Ainakin minä olen saanut erittäin paljon apua häneltä, ja olen siitä todella kiitollinen. :)
Sivuja: 1 2 3 4 5 6 7 8