No niin, täältä tulee siis kuudes osa ja jälleen toivoisin niitä kommentteja!
6.osa: Pieniä pulmia
Rudolf kurkisti verhojen välistä joko ankat olisivat saapuneet. Pihamaalla todellakin jökötti vanha punainen autonrämä, mutta ankkojen tapaan ovi ei ollut kiinni. Se oli auki, oli ollut jo kohta tunnin eikä mitään liikettä näkynyt.
Pihamaan keskellä lojui lähes hajalla oleva vaatekaapin rämä, jonka he puolitoista tuntia sitten olivat siihen jättäneet.
”Olikohan tämä sittenkään hyvä ajatus?” Ridolf epäröi painaen heidän taulutelevisionsa kiinni.
”Tietysti. Etkö sinä ole jo ymmärtänyt? Olemme koko ajan olleet pelkästään ankkojen siivillä lentelijöitä ja nyt minä olen päättänyt, että siihen tulee muutos”, Rudolf totesi jämäkästi.
Sitä edellisen päivän iltana Rodolf ja Raul olivat saapuneet heidän taloonsa kaikessa hiljaisuudessa. He olivat saapuneet tarkemmin sanottuna keskiyönmaissa kun kaikki olivat jo lähteneet nukkumaan.
Xuir (alias Rodolf) oli tullut ensin toimittamaan hiukan erilaista tapaamista, mutta kun Rudolf oli sanonut kuinka vihasikaan ankkoja Xuir oli jo alkanut kiinnostua.
Ridolf oli kuitenkin yhä jyrkästi yhteistyötä vastaan. Hän tiesi kuinka paha hänen oma veljensä oli, eikä olisi halunnut olla tämän kanssa missään tekemisissä.
”Minä olen tätä vastaan, veli hyvä” Ridolf puuskahti jo kyllästyneenä.
Hänen laskelmiensa mukaan hän oli sanonut nuo sanat veljelleen jo viisikymmentä kertaa. Vastaus oli ollut aina sama, eikä tämäkään kerta tuonut eri vastausta.
”Lähde, jos haluat”, Rudolf totesi ja vilkaisi jälleen näkyisikö ankkojen talolla nyt mitään liikettä.
Hänen yllätyksekseen juuri sillä hetkellä kun hän vilkaisi ankkojen taloa kohti tapahtui jotain käsittämättömän outoa.
Talo alkoi hohtaa ensin punaisena, sitten se muuttui hiljalleen vihreäksi. Siitä siniseksi ja siitä keltaiseksi.
Rudolf ei voinut tehdä muuta, kuin katsoa kuinka talon väri muuttui toisensa perään.
”Punainen, vihreä, sininen, keltainen, musta, pinkki…”
Lista jatkui ja jatkui, kunnes se yhtäkkiä loppui. Kului hetki ja toinenkin.
Kellon tikitykset olivat ainoa asia minkä Rudolf sillä hetkellä kuuli.
Minuutit kuluivat, kunnes yhtäkkiä pamahti. Pamaus tuntui tärisyttävän koko taloa, mutta muut eivät näyttänet edes reagoivan.
Eivätkö muut edes nähneet sitä? Oliko hän tulossa hulluksi? Missä ankat oikein olivat? Entä Xuir ja Raul?
Rudolfista tuntui siltä kuin hänen päänsä halkeaisi sillä hetkellä. Hiki valui päätä pitkin ja sen huomasi Ridolfkin.
”Mitä on tapahtunut?” Ridolf kysyi hämmentyneenä.
Rudolf ei kuitenkaan vastannut vaan käveli suoraa päätä ulos ja täyttä vauhtia ankkojen taloon.
Ridolf tiesi heti ettei hänen veljensä kävelisi noin ulos muuta, kuin todella pahassa paikassa.
Nyt vain näytti siltä, että Rudolf oli tekemässä jotain vakavaa, eikä sitä voisi enää hetken päästä pelastaa.
Ridolf kuuli sinne asti kuinka ovi pamahti auki ja sen jälkeen koitti outo hiljaisuus.
Samaan aikaan toisessa maailmassa Xuir ja Raul yrittivät päästä pois.
Raul potki kiveä, eikä edes näyttänyt ajattelevan.
Yhtäkkiä Xuir sylkäisi maahan, jolloin maa alkoi jälleen sulaa heidän altaan.
Raul katsoi ihmeissään pomoaan, joka katsoi, kuin odottaen, että maa sulaisi ja he tippuisivat sinne minne ankatkin.
”Mitä sinä teet? Tuota menoahan me tipumme samalla tavalla, kuin ankat?” Raul kysyi järkyttyneenä.
”Se olisi tarkoitus”, Xuir sanoi leppoisasti ja lähti vetämään Raulia kohti kammottavaa kuilua, jonka sylky oli saanut aikaan.
Nyt sitä mennään, Raul ajatteli ja laittoi silmänsä kiinni.
Hänen seuraava ajatuksensa oli se, kun hänestä tuntui siltä, kuin hän lentäisi.
Aku ja pojat tuijottivat ihmeissään taloaan, jonne he olivat joutuneet.
”Minä en ymmärrä miten me tänne päädyimme?” Aku kysyi ihmeissään.
Ankanpojat olivat juuri vastaamassa, kun ovi potkaistiin auki ja taloon astui Rudolf.
”Hei, Rudolf!” Ankat toivottivat, mutta tämä ei ottanut sitä kuuleviin korviinsa vaan lähestyi ankkoja hitaasti. Hänen kasvoilleen oli noussut mielipuolinen ilme.
Aku nielaisi huomatessaan ettei joku nyt ollut kohdallaan.
”Minusta tuntuu, että meillä on pieniä pulmia”, Hän tyytyi sanomaan.
Kirjoittaja
Aihe: Vaatekaapin salaisuus
(106 viestiä)
Karhula
Vaatekaapin salaisuus
Viesti 46 -
01.01.2009 klo 16:12:54
Karhula
Vaatekaapin salaisuus
Viesti 47 -
02.01.2009 klo 16:58:24
Taidan nyt laittaa ainakin viikon tauolle, kun noita tarinoita on alkanut tulemaan vähän liikaakin. Tässä viikon tauolla mieltäni piristäisivät kummasti edes pienet kommentit. :)
Tribe
Vaatekaapin salaisuus
Viesti 48 -
02.01.2009 klo 17:25:46
No tätä ei voi sanoa lähellekään tavalliseksi tarinaksi. Juoni ei ole ennalta arvattava, eikä tylsä. Alan pitää tästä tarinasta. Harmi vaan, kun Alan ei halua pistää kommenttia (heko, heko).
Suuria typoja ei löytynyt ja kerronta oli sujuvaa. Ei taaskaan mitään moittimisia. Numeroksi annan koko tähän mennessä ilmestyneistä luvuista yhteensä 9:n.
Toivottavasti tapahtuu vielä jotain arvaamattomia juonenkäänteitä...
Suuria typoja ei löytynyt ja kerronta oli sujuvaa. Ei taaskaan mitään moittimisia. Numeroksi annan koko tähän mennessä ilmestyneistä luvuista yhteensä 9:n.
Toivottavasti tapahtuu vielä jotain arvaamattomia juonenkäänteitä...
Karhula
Vaatekaapin salaisuus
Viesti 49 -
02.01.2009 klo 18:15:11
Tribe: Kiitos kommentistasi! Se piristi suunnattomasti mälsää iltaani ja sain kirjoitettua seitsemännen osan jo valmiiksi. Kiva, jos todella pidät tästä, pakko sanoa, että olen itsekin melko tyytyväinen tähän tarinaani. Kahdessa viime tarinassani (Timanttikruunu ja Kadonnut veli) tuli pieniä inspiraatiokatkoksia, jotka johtuivat siitä, että tein samaan aikaan pitkän pitkää Potter-tarinaani Vuotikseen (nimi: Yhden yritys) ja oli hiukan vaikea keskittyä ankkatarinan/ankkatarinoiden tekemiseen. Tällä kertaa kuitenkin olen kirjoittanut vain tätä ja jättänyt Potter-tarinani (ainakin) tämän tarinan ajaksi. Juonenkäänteistä en lupaa vielä mitään, mitä siitäkin seuraisi. ;D
Karhula
Vaatekaapin salaisuus
Viesti 50 -
06.01.2009 klo 20:18:02
No niin, eli (lyhyen) tauon piti kestää vielä perjantai-lauantaihin, mutta huomasin, että minulla on loppuviikosta niin paljon kiireitä tämän tarinan kanssa etten siinä hössäkässä tätä ehdi julkaista. Niinpä päätin laittaa sen tähän nyt! Eli toivottavakaa tervettulleeksi hiukan välilukumainen/väliosamainen luku/osa. Minun on myös huomautettava, että tämän osan nimi on muuttunut kahdesta ulottuvuudesta, paperinpalaseksi. Ja jälleen toivoisin kommentteja!
7.osa: Paperinpalanen
Kaikki tuntui tapahtuvan parissa sekunnissa. Yhtäkkiä ovi paukahti jälleen selälleen ja tällä kertaa sisään astui Ridolf, joka ei näyttänyt hämmästyvän, kun näki veljensä, joka lähestyi ankkoja uhkaavasti. Siinä samassa ankkojen talo alkoi hölskyä ja kirkas loiste tuntui ympäröivän talon. Monet erilaiset värit välkkyivät hirvittävällä nopeudella heidän silmiänsä edessä. Sitten se vain loppui ja seuraavaksi he tajusivat, kuinka he paiskautuivat talonsa toista seinää kohti, ja kuin salamaniskusta heidän edessään seisoivat pahamaineinen tohtori Xuir sekä Raul.
Pamauksen voimasta Rudolf oli lentänyt päin seinää ja lyönyt päänsä. Sen seuraamuksena oli, että tämä makasi nyt tajuttomana olohuoneen lattialla. Ankat kääntyivät nyt katsomaan Ridolfia, joka riensi heti veljensä luokse eikä ollut edes enää huomaavinaan ankkoja.
Nyt ankoilla oli kuitenkin muutakin ajateltavaa, nimittäin heidän edessään seisovat tohtori Xuir ja Raul.
”Miten te pääsitte pois?” Aku kysyi ihmeissään siitä, kuinka tuo parivaljakko oli päässyt takaisin toisesta ulottuvuudesta.
”Samalla tavalla kuin te”, Xuir totesi hiukan kuivasti. ”Ei sinulla lienisi vettä, Raul?” hän vielä lisäsi.
”Ei tietääkseni”, Raul vastasi.
”No siinä tapauksessa meidän on kai otettava vettä tutuilta ystäviltämme”, Xuir totesi huolettoman oloisesti. ”Apurimmehan voivat sillä välin vahtia noita”, hän vielä lisäsi, kunnes poistui keittiöön Raul mukanaan.
”Nyt sinä voitkin hiukan selittää!” Aku huusi kiukkuisesti. Olihan hänen ystävänsä juuri yrittänyt käydä heihin käsiksi.
”Hyvä on”, Ridolf mutisi ja pyöritteli silmiään. ”Rudolf on ollut jo pari kuukautta sitä mieltä, että te saatte kaiken kunnian siitä, kun Xuir on yrittänyt…tiedättehän”, Ridolf viittoi merkitsevästi ankkoihin, jotka näyttivät ymmärtävän mitä tämä tarkoitti.
”No, toissailtana Xuir ja Raul saapuivat taloomme. Luulen, että he aikoivat käyttää meitä syötteinä, että te saapuisitte pelastamaan meidät. Kuitenkin kun he olivat saapuneet ovelle, veljeni kutsui heidät oudon iloisesti sisälle. Keskustelimme heidän kanssaan kauan, kunnes pääsimme sopimukseen”, Ridolf jatkoi, kuitenkin hiukan poissaolevan näköisenä.
”Tarkoitatko nyt, että te olette heidän puolellaan?” Aku kysyi epäuskoisen oloisena. Kun Ridolf ei vastannut hänelle, hän tajusi, että tämä oli kertonut sen mikä oli totta.
”No niin, pojat”, Aku kuiskasi hiljaa ankanpojille. ”Meidän on päästävä täältä ulos, onko teillä suunnitelmaa?”
”Valitettavasti…”, Tupu aloitti.
”…ei…”, Hupu jatkoi.
”…ole”, Lupu lopetti lauseen hiukan töksähtävän oloisesti.
Vaikka ankat olivat puhuneet niin hiljaa, kuin pystyivät Ridolf oli näköjään silti kuullut kaiken, mistä nämä olivat puhuneet.
”Eihän tässä tarvitse, kuin kävellä ovesta ulos. Jos ihmettelette miksi sanon tuon, niin ilmoitan, etten ole heidän puolellaan”, Ridolf totesi merkitsevän oloisena. ”En voi kuitenkaan jättää häntä tuohon, vaan meidän on otettava hänet mukaan”
Ridolf oli oikeassa, Aku tajusi. Rudolfta ei mitenkään voisi jättää vain siihen lojumaan.
Niinpä Ankat lähtivät vetämään Rudolfia ovelle päin Ridolfin seuratessa, näkyikö Xuiria ja Raulia. Se oli kuitenkin hiukan vaikeahkoa, sillä Rudolf oli monta kertaa painavampi, kuin ankat yhteensä. Lopulta joukko kuitenkin pääsi ovelle. Ridolf ehti juuri ja juuri avata ulko-oven, kun heidän takaa kuului miehen ääni.
”Olisi pitänyt arvata, ettei veljiini ole luottamista”, Xuir surkutteli ankoille sekä Ridolfille. ”Te jätätte Rudolfin tänne, tai pääsette hengestänne. Tai oikeastaan voisin sanoa, ettei siitä olisi mitään hyötyä, sillä pääsette muutenkin hengestänne”, Xuir jatkoi samalla, kun nosti aseensa.
Aku tunnisti heti tuon aseen. Se oli sama ase, jolla Xuir oli tappanut Mikin, Hessun sekä sen aikaisen poliisimestari Sisun. Tapahtumasta oli jo vuosi, mutta silti Akusta tuntui, kuin se olisi tapahtunut pari päivää sitten. Tapahtuman vuosipäivä oli ollut tarkalleen puolitoista viikkoa sitten.
”No niin. Perääntykää hitaasti ulos”, Xuir totesi.
”Ulos? Mutta siellähän sinutkin nähdään”, Aku ihmetteli. Tuntuihan se typerältä, että kolmesta murhasta tuomittu henkilö halusi, että kaikki menisivät ulos.
”Ei nähdäkään. Minä jään tähän Raulin”, Xuir osoitti Raulia, joka saapui keittiöstä, ”ja Rudolfin kanssa”, hän osoitti tajutonta Rudolfia, joka nojasi seinää vasten.
”Pidän myös huolen, ettette huuda mitään, josta voisi olla minulle harmia”, Xuir virnisti. ”Jos huudatte, ystävänne on kuollut”
Ankat ja Ridolf tiesivät, ettei muuta mahdollisuutta ollut. Niinpä he lähtivät muita mukisematta kävelemään hitaasti ulos, kohti vanhan vaatekaapin jäännöksiä.
Aku oli täynnä inhoa Xuiria kohtaan. Niin monta kertaa he olivat lyöneet tämän, mutta nyt tuntui siltä, että tämä oli vihdoin voittanut heidät. Loppu olisi varmasti pian käsillä, sen Aku todellakin tiesi. Niinpä hän potkaisi voimalla vaatekaapin reunaan, joka antoi kerralla periksi.
Jotain yllättävää kuitenkin tapahtui. Kun kaapin reuna antoi periksi, sen välistä lennähti jonkinlainen paperinpalanen. Se liiteli hetken Akun päällä, kunnes lopulta tipahti maahan.
7.osa: Paperinpalanen
Kaikki tuntui tapahtuvan parissa sekunnissa. Yhtäkkiä ovi paukahti jälleen selälleen ja tällä kertaa sisään astui Ridolf, joka ei näyttänyt hämmästyvän, kun näki veljensä, joka lähestyi ankkoja uhkaavasti. Siinä samassa ankkojen talo alkoi hölskyä ja kirkas loiste tuntui ympäröivän talon. Monet erilaiset värit välkkyivät hirvittävällä nopeudella heidän silmiänsä edessä. Sitten se vain loppui ja seuraavaksi he tajusivat, kuinka he paiskautuivat talonsa toista seinää kohti, ja kuin salamaniskusta heidän edessään seisoivat pahamaineinen tohtori Xuir sekä Raul.
Pamauksen voimasta Rudolf oli lentänyt päin seinää ja lyönyt päänsä. Sen seuraamuksena oli, että tämä makasi nyt tajuttomana olohuoneen lattialla. Ankat kääntyivät nyt katsomaan Ridolfia, joka riensi heti veljensä luokse eikä ollut edes enää huomaavinaan ankkoja.
Nyt ankoilla oli kuitenkin muutakin ajateltavaa, nimittäin heidän edessään seisovat tohtori Xuir ja Raul.
”Miten te pääsitte pois?” Aku kysyi ihmeissään siitä, kuinka tuo parivaljakko oli päässyt takaisin toisesta ulottuvuudesta.
”Samalla tavalla kuin te”, Xuir totesi hiukan kuivasti. ”Ei sinulla lienisi vettä, Raul?” hän vielä lisäsi.
”Ei tietääkseni”, Raul vastasi.
”No siinä tapauksessa meidän on kai otettava vettä tutuilta ystäviltämme”, Xuir totesi huolettoman oloisesti. ”Apurimmehan voivat sillä välin vahtia noita”, hän vielä lisäsi, kunnes poistui keittiöön Raul mukanaan.
”Nyt sinä voitkin hiukan selittää!” Aku huusi kiukkuisesti. Olihan hänen ystävänsä juuri yrittänyt käydä heihin käsiksi.
”Hyvä on”, Ridolf mutisi ja pyöritteli silmiään. ”Rudolf on ollut jo pari kuukautta sitä mieltä, että te saatte kaiken kunnian siitä, kun Xuir on yrittänyt…tiedättehän”, Ridolf viittoi merkitsevästi ankkoihin, jotka näyttivät ymmärtävän mitä tämä tarkoitti.
”No, toissailtana Xuir ja Raul saapuivat taloomme. Luulen, että he aikoivat käyttää meitä syötteinä, että te saapuisitte pelastamaan meidät. Kuitenkin kun he olivat saapuneet ovelle, veljeni kutsui heidät oudon iloisesti sisälle. Keskustelimme heidän kanssaan kauan, kunnes pääsimme sopimukseen”, Ridolf jatkoi, kuitenkin hiukan poissaolevan näköisenä.
”Tarkoitatko nyt, että te olette heidän puolellaan?” Aku kysyi epäuskoisen oloisena. Kun Ridolf ei vastannut hänelle, hän tajusi, että tämä oli kertonut sen mikä oli totta.
”No niin, pojat”, Aku kuiskasi hiljaa ankanpojille. ”Meidän on päästävä täältä ulos, onko teillä suunnitelmaa?”
”Valitettavasti…”, Tupu aloitti.
”…ei…”, Hupu jatkoi.
”…ole”, Lupu lopetti lauseen hiukan töksähtävän oloisesti.
Vaikka ankat olivat puhuneet niin hiljaa, kuin pystyivät Ridolf oli näköjään silti kuullut kaiken, mistä nämä olivat puhuneet.
”Eihän tässä tarvitse, kuin kävellä ovesta ulos. Jos ihmettelette miksi sanon tuon, niin ilmoitan, etten ole heidän puolellaan”, Ridolf totesi merkitsevän oloisena. ”En voi kuitenkaan jättää häntä tuohon, vaan meidän on otettava hänet mukaan”
Ridolf oli oikeassa, Aku tajusi. Rudolfta ei mitenkään voisi jättää vain siihen lojumaan.
Niinpä Ankat lähtivät vetämään Rudolfia ovelle päin Ridolfin seuratessa, näkyikö Xuiria ja Raulia. Se oli kuitenkin hiukan vaikeahkoa, sillä Rudolf oli monta kertaa painavampi, kuin ankat yhteensä. Lopulta joukko kuitenkin pääsi ovelle. Ridolf ehti juuri ja juuri avata ulko-oven, kun heidän takaa kuului miehen ääni.
”Olisi pitänyt arvata, ettei veljiini ole luottamista”, Xuir surkutteli ankoille sekä Ridolfille. ”Te jätätte Rudolfin tänne, tai pääsette hengestänne. Tai oikeastaan voisin sanoa, ettei siitä olisi mitään hyötyä, sillä pääsette muutenkin hengestänne”, Xuir jatkoi samalla, kun nosti aseensa.
Aku tunnisti heti tuon aseen. Se oli sama ase, jolla Xuir oli tappanut Mikin, Hessun sekä sen aikaisen poliisimestari Sisun. Tapahtumasta oli jo vuosi, mutta silti Akusta tuntui, kuin se olisi tapahtunut pari päivää sitten. Tapahtuman vuosipäivä oli ollut tarkalleen puolitoista viikkoa sitten.
”No niin. Perääntykää hitaasti ulos”, Xuir totesi.
”Ulos? Mutta siellähän sinutkin nähdään”, Aku ihmetteli. Tuntuihan se typerältä, että kolmesta murhasta tuomittu henkilö halusi, että kaikki menisivät ulos.
”Ei nähdäkään. Minä jään tähän Raulin”, Xuir osoitti Raulia, joka saapui keittiöstä, ”ja Rudolfin kanssa”, hän osoitti tajutonta Rudolfia, joka nojasi seinää vasten.
”Pidän myös huolen, ettette huuda mitään, josta voisi olla minulle harmia”, Xuir virnisti. ”Jos huudatte, ystävänne on kuollut”
Ankat ja Ridolf tiesivät, ettei muuta mahdollisuutta ollut. Niinpä he lähtivät muita mukisematta kävelemään hitaasti ulos, kohti vanhan vaatekaapin jäännöksiä.
Aku oli täynnä inhoa Xuiria kohtaan. Niin monta kertaa he olivat lyöneet tämän, mutta nyt tuntui siltä, että tämä oli vihdoin voittanut heidät. Loppu olisi varmasti pian käsillä, sen Aku todellakin tiesi. Niinpä hän potkaisi voimalla vaatekaapin reunaan, joka antoi kerralla periksi.
Jotain yllättävää kuitenkin tapahtui. Kun kaapin reuna antoi periksi, sen välistä lennähti jonkinlainen paperinpalanen. Se liiteli hetken Akun päällä, kunnes lopulta tipahti maahan.
Karhula
Vaatekaapin salaisuus
Viesti 51 -
10.01.2009 klo 17:45:39
Ilmoitan etukäteen ettei hirveitä tapahdu tässä osassa. Kommenttejakin olisi toki kiva saada. ::)
8.osa: Vaatekaapin viimeinen salaisuus
Tuntui siltä, kuin kaikki olisi pysähtynyt. Kaikki vain tuijottivat tuota vanhanoloista lappua, joka oli juuri leijaillut maahan.
Aku tarttui siihen ensimmäisenä. Hän kumartui hitaasti ja nosti paperin maasta. Se oli kuitenkin virhe, sillä Xuir huomasi paperinpalasen heti.
”Takaisin sisälle, tai tuo”, Xuir osoitti tajutonta Rudolfta, ”kuolee”
Ankat ja Ridolf eivät voineet tehdä mitään muuta kuin astella peräjälkeen takaisin talon sisälle.
Ankat ja Ridolf istuutuivat olohuoneen sohvalle hitaasti ja varmasti.
”Paperi tänne!” Xuir kehotti ja ojensi kätensä.
Akusta tuntui siltä, että hän olisi missä tahansa sillä hetkellä, kuin siinä missä oli. Miten hän osaisi päättää Rudolfista ja paperista.
Sitten Aku kuitenkin tajusi, että voisi antaa paperin tuosta vain. Eihän vanha pölyinen paperi nyt niin tärkeä voisi olla.
Niinpä Aku käänsi katseensa Xuiriin ja ojensi hitaasti, mutta varmasti paperinpalasen.
”Ei, setä!” Ankanpojat huudahtivat.
He arvasivat heti, että kyseessä saattoi olla tärkeä paperi, mutta silloin oli jo liian myöhäistä.
Xuir luki paperia voitonhimoinen katse silmäkulmissaan.
”Raul, me lähdemme takaisin metsään tällä punaisella sekunnilla!” Xuir huudahti ja katosi siinä samassa keittiöön epävarman näköinen Raul perässään.
Ankat ja Ridolf tajusivat, että nyt he voisivat liikkua, sillä Xuir oli paperin luettuaan unohtanut koko Rudolfin.
Niinpä koko poppoo kiirehti kovaa vauhtia keittiöön. Sinne ehdittyään he kuitenkin näkivät enää vain lattialla makaavan paperinpalan ja Raulin vasemman jalan, joka katosi, kuin peilin syömänä teleporttiin, joka alkoi hehkua punaisena, kunnes yhtäkkiä pienentyi minimaaliseen kokoon ja sitten pamahti.
Sitä Ankat ja Ridolf eivät kutienkin ehtineet kuulla, sillä nämä riensivät heti paperinpalasen luokse. Aku nosti sen jo ylös maasta, mutta he eivät ehtineet lukea siitä sanaakaan, kun keittiön ovi kävi ja sisään astui Rudolf.
”Mitä ihmettä on tapahtunut? Missä minä olen? Kuka olen?” Rudolf päästeli suustaan mitä oudoimpia kysymyksiä ja Ridolf riensi tämän luokse.
Hetken kuluttua Ankat siirsivät katseensa takaisin paperiin ja saattoivat keskittyä siihen, mitä siinä luki.
16.7.1881
Jälleen aamu on koittanut ja havaitsin jälleen jonkun tarkkailevan minua.
Tämä oli jo kolmas kerta, enkä edes tiedä kuka se voisi olla, eihän kukaan voisi tulla tähän metsään, jossa he uskovat olevan pimeää magiaa.
Voi vain tuhahtaa sille, miten ihmiset voivat uskoa sellaiseen legendaan.
Vaikka olen itsekin heikentynyt huomattavasti viime kuukausien aikana, oma terveyteni ei minua pelota.
Se, mikä minua pelottaa, on eräs esine, jonka isoisäni ja isäni toivat keskelle metsää.
He kutsuivat sitä oudolla nimellä vaatekaappi, joka oli outo asia minulle. Olinhan elänyt ikäni metsässä poissa sivistyksestä.
Tuo kaappi kätkee nimittäin sisälleen koko sukumme aarteen, jota olemme pitäneet hallussamme jo ennen isoisäni syntymää. Rauha hänen sielulleen.
Se kaappi kätkee myös toisen aarteen, joka väärissä käsissä voisi tuhota koko universumin.
En kuitenkaan voi kertoa salaisuutta tälle lapulle, voin vain toivoa, ettei kaappi joudu veriviholliseni kynsiin. Hänen nimensä on…
Aku käänsi katseensa ankanpoikiin, jotka katsoivat setäänsä. Kesti vain pareja sekunteja, kun ankat ryntäsivät talostaan ulos. Oli aika lähteä takaisin metsään, ennen kuin tohtori Xuir, Raulin kanssa, ehtisi paikalle ja voisi tuhota koko maailman.
”Tuletteko te?” Aku huikkasi Ridolfille ja Rudolfille, mutta Ridolf pudisti päätään ja yritti selittää veljelleen samalla, kuka tämä oli.
Oli aika kohdata tohtori Xuir jälleen, Aku tajusi ja juoksi päättäväisenä uskolliselle autolleen ja ymmärsi Arthurin päiväkirjanpalasen olleen avain kaikkeen.
8.osa: Vaatekaapin viimeinen salaisuus
Tuntui siltä, kuin kaikki olisi pysähtynyt. Kaikki vain tuijottivat tuota vanhanoloista lappua, joka oli juuri leijaillut maahan.
Aku tarttui siihen ensimmäisenä. Hän kumartui hitaasti ja nosti paperin maasta. Se oli kuitenkin virhe, sillä Xuir huomasi paperinpalasen heti.
”Takaisin sisälle, tai tuo”, Xuir osoitti tajutonta Rudolfta, ”kuolee”
Ankat ja Ridolf eivät voineet tehdä mitään muuta kuin astella peräjälkeen takaisin talon sisälle.
Ankat ja Ridolf istuutuivat olohuoneen sohvalle hitaasti ja varmasti.
”Paperi tänne!” Xuir kehotti ja ojensi kätensä.
Akusta tuntui siltä, että hän olisi missä tahansa sillä hetkellä, kuin siinä missä oli. Miten hän osaisi päättää Rudolfista ja paperista.
Sitten Aku kuitenkin tajusi, että voisi antaa paperin tuosta vain. Eihän vanha pölyinen paperi nyt niin tärkeä voisi olla.
Niinpä Aku käänsi katseensa Xuiriin ja ojensi hitaasti, mutta varmasti paperinpalasen.
”Ei, setä!” Ankanpojat huudahtivat.
He arvasivat heti, että kyseessä saattoi olla tärkeä paperi, mutta silloin oli jo liian myöhäistä.
Xuir luki paperia voitonhimoinen katse silmäkulmissaan.
”Raul, me lähdemme takaisin metsään tällä punaisella sekunnilla!” Xuir huudahti ja katosi siinä samassa keittiöön epävarman näköinen Raul perässään.
Ankat ja Ridolf tajusivat, että nyt he voisivat liikkua, sillä Xuir oli paperin luettuaan unohtanut koko Rudolfin.
Niinpä koko poppoo kiirehti kovaa vauhtia keittiöön. Sinne ehdittyään he kuitenkin näkivät enää vain lattialla makaavan paperinpalan ja Raulin vasemman jalan, joka katosi, kuin peilin syömänä teleporttiin, joka alkoi hehkua punaisena, kunnes yhtäkkiä pienentyi minimaaliseen kokoon ja sitten pamahti.
Sitä Ankat ja Ridolf eivät kutienkin ehtineet kuulla, sillä nämä riensivät heti paperinpalasen luokse. Aku nosti sen jo ylös maasta, mutta he eivät ehtineet lukea siitä sanaakaan, kun keittiön ovi kävi ja sisään astui Rudolf.
”Mitä ihmettä on tapahtunut? Missä minä olen? Kuka olen?” Rudolf päästeli suustaan mitä oudoimpia kysymyksiä ja Ridolf riensi tämän luokse.
Hetken kuluttua Ankat siirsivät katseensa takaisin paperiin ja saattoivat keskittyä siihen, mitä siinä luki.
16.7.1881
Jälleen aamu on koittanut ja havaitsin jälleen jonkun tarkkailevan minua.
Tämä oli jo kolmas kerta, enkä edes tiedä kuka se voisi olla, eihän kukaan voisi tulla tähän metsään, jossa he uskovat olevan pimeää magiaa.
Voi vain tuhahtaa sille, miten ihmiset voivat uskoa sellaiseen legendaan.
Vaikka olen itsekin heikentynyt huomattavasti viime kuukausien aikana, oma terveyteni ei minua pelota.
Se, mikä minua pelottaa, on eräs esine, jonka isoisäni ja isäni toivat keskelle metsää.
He kutsuivat sitä oudolla nimellä vaatekaappi, joka oli outo asia minulle. Olinhan elänyt ikäni metsässä poissa sivistyksestä.
Tuo kaappi kätkee nimittäin sisälleen koko sukumme aarteen, jota olemme pitäneet hallussamme jo ennen isoisäni syntymää. Rauha hänen sielulleen.
Se kaappi kätkee myös toisen aarteen, joka väärissä käsissä voisi tuhota koko universumin.
En kuitenkaan voi kertoa salaisuutta tälle lapulle, voin vain toivoa, ettei kaappi joudu veriviholliseni kynsiin. Hänen nimensä on…
Aku käänsi katseensa ankanpoikiin, jotka katsoivat setäänsä. Kesti vain pareja sekunteja, kun ankat ryntäsivät talostaan ulos. Oli aika lähteä takaisin metsään, ennen kuin tohtori Xuir, Raulin kanssa, ehtisi paikalle ja voisi tuhota koko maailman.
”Tuletteko te?” Aku huikkasi Ridolfille ja Rudolfille, mutta Ridolf pudisti päätään ja yritti selittää veljelleen samalla, kuka tämä oli.
Oli aika kohdata tohtori Xuir jälleen, Aku tajusi ja juoksi päättäväisenä uskolliselle autolleen ja ymmärsi Arthurin päiväkirjanpalasen olleen avain kaikkeen.
Tribe
Vaatekaapin salaisuus
Viesti 52 -
10.01.2009 klo 18:03:27
Jahas. Vai universuminnpelastus on seuraava missio.
Lainaus käyttäjältä: KarhulaEn kuitenkaan voi kertoa salaisuutta tälle lapulle, voin vain toivoa, ettei kaappi joudu veriviholliseni kynsiin. Hänen nimensä on…
Hetkinen, olen pahoillani, mutta nyt minun on lopetettava. Olin kuulevani jotain ja minun on muutenkin käytävä kaapin luona.
Tuo osui silmiini. Hän ei kerinnyt kirjoittaa nimeä, mutta tuon "Hetkinen, olen pahoillani..."-tekstin hän kerkesi. Ymmärrän toki, että tuo nimen poisjättäminen kuuluu jännitykseen, mutta tuon "nimen säästämisen hyvään hetkeen asti"-jutun olisi voinut muotoilla paremmin.
No mutta joo. Hyvä luku oli. Menee koko ajan "epäarvattavammaksi". Perusasiat (sis. kuvailun jne.) olivat kunnossa. Kylläpä sä jaksat puurtaa näitä lukuja.
Lainaus käyttäjältä: KarhulaEn kuitenkaan voi kertoa salaisuutta tälle lapulle, voin vain toivoa, ettei kaappi joudu veriviholliseni kynsiin. Hänen nimensä on…
Hetkinen, olen pahoillani, mutta nyt minun on lopetettava. Olin kuulevani jotain ja minun on muutenkin käytävä kaapin luona.
Tuo osui silmiini. Hän ei kerinnyt kirjoittaa nimeä, mutta tuon "Hetkinen, olen pahoillani..."-tekstin hän kerkesi. Ymmärrän toki, että tuo nimen poisjättäminen kuuluu jännitykseen, mutta tuon "nimen säästämisen hyvään hetkeen asti"-jutun olisi voinut muotoilla paremmin.
No mutta joo. Hyvä luku oli. Menee koko ajan "epäarvattavammaksi". Perusasiat (sis. kuvailun jne.) olivat kunnossa. Kylläpä sä jaksat puurtaa näitä lukuja.
Karhula
Vaatekaapin salaisuus
Viesti 53 -
10.01.2009 klo 18:16:57
Tribe: Olet oikeassa. Tuon kohdan olisi voinut kyllä muotoilla paremmin, mutta tällä kertaa kävi näin.
Lainaus käyttäjältä: TribeKylläpä sä jaksat puurtaa näitä lukuja.
Tietysti, kun on inspistä!
Seuraavasta osasta vielä, että se käsittelee kaikenlaista pientä ja toimii pienenä väliosana, jonka jälkeen alkaa loppukamppailu, jossa selviää jotain erässtä henkilöstä... ::)
Lainaus käyttäjältä: TribeKylläpä sä jaksat puurtaa näitä lukuja.
Tietysti, kun on inspistä!
Seuraavasta osasta vielä, että se käsittelee kaikenlaista pientä ja toimii pienenä väliosana, jonka jälkeen alkaa loppukamppailu, jossa selviää jotain erässtä henkilöstä... ::)
Bomber
Vaatekaapin salaisuus
Viesti 54 -
10.01.2009 klo 18:53:09
Lainaus käyttäjältä: KarhulaOlet oikeassa. Tuon kohdan olisi voinut kyllä muotoilla paremmin, mutta tällä kertaa kävi näin.
Miten niin tällä kertaa näin kävi?
Mikä ihmeen selitys tuo oli? Kai sitä voi itsekin miettiä minkälainen kirjoitus on järkevää, ei kai vain voivotella.
Miten niin tällä kertaa näin kävi?
Mikä ihmeen selitys tuo oli? Kai sitä voi itsekin miettiä minkälainen kirjoitus on järkevää, ei kai vain voivotella.
Karhula
Vaatekaapin salaisuus
Viesti 55 -
10.01.2009 klo 19:06:52
No muokkasin nyt tuon, kun tuntui oudolta.
Toivottavasti nyt on parempi.
Toivottavasti nyt on parempi.
Karhula
Vaatekaapin salaisuus
Viesti 56 -
16.01.2009 klo 17:33:10
Arvatkaapa, olenko vielä aloittanut yhdeksättä osaa? ;D
Joo, mutta tuon vuoksi en todellakaan tullut. Suunnitteilla on jo viides Xuir-tarina, jonka nimi on jo päätetty ja pari juonen kannalta tärkeää seikkaa suunniteltu. Nimeä en taida vielä kertoa, mutta, mutta... ::)
NO hyvä on. Kerrataan sen nimi sitten. Se on Spitaalin kourissa, jossa saamme tietää lisää tietoa tohtori Xuirista. ;)
Joo, mutta tuon vuoksi en todellakaan tullut. Suunnitteilla on jo viides Xuir-tarina, jonka nimi on jo päätetty ja pari juonen kannalta tärkeää seikkaa suunniteltu. Nimeä en taida vielä kertoa, mutta, mutta... ::)
NO hyvä on. Kerrataan sen nimi sitten. Se on Spitaalin kourissa, jossa saamme tietää lisää tietoa tohtori Xuirista. ;)
Karhula
Vaatekaapin salaisuus
Viesti 57 -
18.01.2009 klo 17:10:22
9.osa: Takaisin metsään
Aku hyppäsi autonsa rattiin ja ankanpojat peräkonttiin istumaan. Vaikka siellä olikin hiukan ahdasta he olivat tottuneet siihen. Muutenkaan nyt ei olisi ollut aikaa marinoihin, kun tohtori Xuir oli kerran saamassa maailman herruuden, ehkä juuri nyt. Aku painoi kaasun pohjaan ja niin tuo auto ankkojen mukana katosi näkyvistä.
Ridolf katsahti vielä varmuuden vuoksi etteivät Ankat enää olleet näköetäisyydellä.
”Nyt Ankkojen perään”, Ridolf totesi veljelleen, joka nousi siinä samassa.
”Olet aika hyvä näyttelijä yhä, veliseni”, Rudolf vastasi hymyillen.
”Sinun juonesi näytellä minun olevan heidän puolellaan ja sinun menettäneen muistisi oli erinomainen idea”, Ridolf kehui ja kaiveli taskujaan.
Lopulta hän nosti sieltä keltaisin ja neliskanttisin minimikokoisen laatikon. Hän tipautti sen lattialle ja kuinka ollakaan se alkoi kasvaa. Sen muoto muuttui yhä enemmän. Ylälaita muuttui pyöreähköämmäksi ja keskelle muodostui pyörivä pyörre, johon Rudolf ja Ridolf astuivat hitaasti.
”Nyt Ankkojen perään!” Rudolf huudahti samalla, kun hän ja Ridolf katosivat tuohon pyörteeseen.
Samaan aikaan Ankan saapuivat risteykseen, josta he lähtivät pikkutietä kohti metsää, jossa he olivat olleet retkellä.
”Kuinka pitkästi vielä matkaa?” Tupu kysyi.
”En ole varma, mutta sedän vauhdista päätellen olemme perillä viimeistään puolen tunnin kuluttua”, Hupu totesi vastaukseksi.
”Tarkoitin kilometreinä”, Tupu huokaisi.
Lupu puisti päätään. ”En ehtinyt katsoa kuinka pitkästi matkaa on, kun käännyimme tänne, mutta luulisin, että enää kymmenisen”.
Hän ihmetteli miten auto kiisi kuin tuli hännän alla, vaikka ensimmäisellä kerralla, kun he olivat saapuneet metsään heillä oli kestänyt yli tunti, koska auto oli ollut hieman huonossa kunnossa.
Noin kymmenen minuutin kuluttua Ankat saapuivat metsän reunalle. He pysäköivät nopeasti autonsa ja lähtivät juosten kohti metsää. Eihän hetkeäkään olisi hukattavaksi. Puiden oksat raapivat Ankkojen kasvoja, mutta nämä eivät niin vähästä hätkähtäneet, vaan jatkoivat matkaansa.
”Hetkinen, nyt”, Tupu puuskutti. ”Mistä me tiedämme onko aarre varmasti olemassa ja, jos se on niin mikä se on”
”Saatat olla oikeassa, Tupu”, Aku totesi, kunnes huomasi jotain merkillistä. Hän näki oikealla puolellaan merkillisen talon. Sen ikkunat olivat hajonneet ja katto oli repsahtanut pahaenteisesti.
”Näettekö te saman, kuin minä, pojat?” Aku kysyi luultuaan nähneensä omiaan.
”Kyllä…”, Tupu aloitti.
”…me…”, Hupu jatkoi.
”…näemme”, Lupu lopetti.
”Olisikohan tuo se Arthurin mökki” Aku mietti itsekseen ääneen.
Kun Ankanpojat lähtivät mökkiä kohti Aku tajusi, että se oli todellakin Arthurin mökki. Turha sitä oli kieltää.
Aku avasi oven hitaasti ja varovaisesti. Ovi narisi ja kitisi erittäin paljon, olihan sen viime rasvaamiskerrasta kulunut jo aikaa.
Kun koko joukko astui taloon sisälle, he kuitenkin huomasivat jotain outoa. Pieneltä mökiltä näyttänyt talo olikin täynnä varmasti arvokkaita tauloja sekä pölyisiä kirjoja.
Sitten he kuitenkin näkivät jotain sellaista, jota he eivät voineet uskoa. Keittiössä paloi kirkas valo. Miten se olisi mahdollista? Ankat lähtivät hiipien keittiötä ja astuivat sinne.
Aku parkaisi ja Ankanpojat hätkähtivät rajusti.
Aku hyppäsi autonsa rattiin ja ankanpojat peräkonttiin istumaan. Vaikka siellä olikin hiukan ahdasta he olivat tottuneet siihen. Muutenkaan nyt ei olisi ollut aikaa marinoihin, kun tohtori Xuir oli kerran saamassa maailman herruuden, ehkä juuri nyt. Aku painoi kaasun pohjaan ja niin tuo auto ankkojen mukana katosi näkyvistä.
Ridolf katsahti vielä varmuuden vuoksi etteivät Ankat enää olleet näköetäisyydellä.
”Nyt Ankkojen perään”, Ridolf totesi veljelleen, joka nousi siinä samassa.
”Olet aika hyvä näyttelijä yhä, veliseni”, Rudolf vastasi hymyillen.
”Sinun juonesi näytellä minun olevan heidän puolellaan ja sinun menettäneen muistisi oli erinomainen idea”, Ridolf kehui ja kaiveli taskujaan.
Lopulta hän nosti sieltä keltaisin ja neliskanttisin minimikokoisen laatikon. Hän tipautti sen lattialle ja kuinka ollakaan se alkoi kasvaa. Sen muoto muuttui yhä enemmän. Ylälaita muuttui pyöreähköämmäksi ja keskelle muodostui pyörivä pyörre, johon Rudolf ja Ridolf astuivat hitaasti.
”Nyt Ankkojen perään!” Rudolf huudahti samalla, kun hän ja Ridolf katosivat tuohon pyörteeseen.
Samaan aikaan Ankan saapuivat risteykseen, josta he lähtivät pikkutietä kohti metsää, jossa he olivat olleet retkellä.
”Kuinka pitkästi vielä matkaa?” Tupu kysyi.
”En ole varma, mutta sedän vauhdista päätellen olemme perillä viimeistään puolen tunnin kuluttua”, Hupu totesi vastaukseksi.
”Tarkoitin kilometreinä”, Tupu huokaisi.
Lupu puisti päätään. ”En ehtinyt katsoa kuinka pitkästi matkaa on, kun käännyimme tänne, mutta luulisin, että enää kymmenisen”.
Hän ihmetteli miten auto kiisi kuin tuli hännän alla, vaikka ensimmäisellä kerralla, kun he olivat saapuneet metsään heillä oli kestänyt yli tunti, koska auto oli ollut hieman huonossa kunnossa.
Noin kymmenen minuutin kuluttua Ankat saapuivat metsän reunalle. He pysäköivät nopeasti autonsa ja lähtivät juosten kohti metsää. Eihän hetkeäkään olisi hukattavaksi. Puiden oksat raapivat Ankkojen kasvoja, mutta nämä eivät niin vähästä hätkähtäneet, vaan jatkoivat matkaansa.
”Hetkinen, nyt”, Tupu puuskutti. ”Mistä me tiedämme onko aarre varmasti olemassa ja, jos se on niin mikä se on”
”Saatat olla oikeassa, Tupu”, Aku totesi, kunnes huomasi jotain merkillistä. Hän näki oikealla puolellaan merkillisen talon. Sen ikkunat olivat hajonneet ja katto oli repsahtanut pahaenteisesti.
”Näettekö te saman, kuin minä, pojat?” Aku kysyi luultuaan nähneensä omiaan.
”Kyllä…”, Tupu aloitti.
”…me…”, Hupu jatkoi.
”…näemme”, Lupu lopetti.
”Olisikohan tuo se Arthurin mökki” Aku mietti itsekseen ääneen.
Kun Ankanpojat lähtivät mökkiä kohti Aku tajusi, että se oli todellakin Arthurin mökki. Turha sitä oli kieltää.
Aku avasi oven hitaasti ja varovaisesti. Ovi narisi ja kitisi erittäin paljon, olihan sen viime rasvaamiskerrasta kulunut jo aikaa.
Kun koko joukko astui taloon sisälle, he kuitenkin huomasivat jotain outoa. Pieneltä mökiltä näyttänyt talo olikin täynnä varmasti arvokkaita tauloja sekä pölyisiä kirjoja.
Sitten he kuitenkin näkivät jotain sellaista, jota he eivät voineet uskoa. Keittiössä paloi kirkas valo. Miten se olisi mahdollista? Ankat lähtivät hiipien keittiötä ja astuivat sinne.
Aku parkaisi ja Ankanpojat hätkähtivät rajusti.
Tribe
Vaatekaapin salaisuus
Viesti 58 -
18.01.2009 klo 18:12:29
Lainaus:”Hetkinen, nyt”, Tupu puuskutti. ”Mistä me tiedämme onko aarre varmasti olemassa ja, jos se on niin mikä se on”
”Saatat olla oikeassa, Tupu”, Aku totesi...
Ankat lähtivät hiipien keittiötä ja astuivat sinne.
Tuollaiset oudot ilmaisut tuolta poimin. Kirjoitusvirheitä löytyi, mutta ainakin kuvaus oli paikallaan. Tuo juonenkäännöskin oli paikallaan. Tämä on muuten paljon parempi, kuin Kadonnut veli, mutta juonikuvio onkin erilainen...
Tarina lahenee kaiketi jo loppuaan ja ankkojen on pelastettava vielä maailma. Mitenköhän käy?
Paljonko nuo taulot muuten maksaisi?
”Saatat olla oikeassa, Tupu”, Aku totesi...
Ankat lähtivät hiipien keittiötä ja astuivat sinne.
Tuollaiset oudot ilmaisut tuolta poimin. Kirjoitusvirheitä löytyi, mutta ainakin kuvaus oli paikallaan. Tuo juonenkäännöskin oli paikallaan. Tämä on muuten paljon parempi, kuin Kadonnut veli, mutta juonikuvio onkin erilainen...
Tarina lahenee kaiketi jo loppuaan ja ankkojen on pelastettava vielä maailma. Mitenköhän käy?
Paljonko nuo taulot muuten maksaisi?
Karhula
Vaatekaapin salaisuus
Viesti 59 -
18.01.2009 klo 19:09:40
Unohdin mainita, että tämä osa on vain pikaselattu kaksi kertaa läpi, joten jotkin kohdan todellakin saattavat olla hiukan outoja.
Lainaus käyttäjältä: TribeTämä on muuten paljon parempi, kuin "Kadonnut veli", mutta juonikuvio onkin erilainen...
Olet täysin oikeassa. Juonikuvio on paljon, paljon erilaisempi kuin tuossa Kadonneessa veljessä. Älkääkä muuten käsittäkö tuosta seuraavan tarinani nimestä, että se käsittelee tuota sairautta... ;D
Lainaus käyttäjältä: TribeTämä on muuten paljon parempi, kuin "Kadonnut veli", mutta juonikuvio onkin erilainen...
Olet täysin oikeassa. Juonikuvio on paljon, paljon erilaisempi kuin tuossa Kadonneessa veljessä. Älkääkä muuten käsittäkö tuosta seuraavan tarinani nimestä, että se käsittelee tuota sairautta... ;D
akkaridekkari
Vaatekaapin salaisuus
Viesti 60 -
24.01.2009 klo 16:58:46
En ole aikaisemmin tätä tarinaa kommentoinut, vaikka olenkin sitä lukenut. Nyt on kuitenkin pakko, sillä huomaan että kyseessä on loistava tarina! Juoni on mainion mielenkiintoinen ja jännittävä! Karhula, sinussa on kyllä kirjailijan ainesta!