Keskustelujen arkisto

Jeshjeshjeshjesh!! Vieläkö epäilyksiä vuoden runoilijasta? :-P

Tällä tavalla on hyvä juhlia Salwukan 1-vuotista taivalta Ankkiksessa.

Kirja: Ulkoasulla ei ollut numerooni mitään vaikutusta. En ottanut numeroarvostelussa mitenkään huomioon ulkoisia seikkoja (rivivälit, boldaus ym.). Ainoastaan kirjoitin sen perusteluihin ikään kuin vinkkinä tulevaan. Siinä se. Piste.

Eikös osallistumisesta pitänyt saada yksi piste?

Joulutarina on kyllä hankala. Jotain uuttaja lyhyttä pitäisi tehdä. Laitan kohta oman tarinani. En tiedä onko se kamalan hyvä, mutta omasta mielestäni tunnelmallinen ja ainakin vähän erilainen. Toivottavasti pidätte.

Tjaa. No tjaah. Tjaah. :D Saan näköjään avata pelin. Itse pidän jutusta jokseenkin, mutta en sitten tiedä pidättekö te.. Kaikki varmaan väsäävät jotain humoristista, joten vastapainoksi sitten tälläinen.

Kirjoittamisen ohella minua inspiroi muutama biisi. Etsin netistä talveen, jouluun ja haikeaan tunnelmaan liittyneitä biisejä.
Tässä muutama, tarina on mielestäni paljon parempi, jos sen lukee kuuntelemalla jotain näistä kappaleista (avaa uuteen ikkunaan):

1.
2.
3.

Joulu...

Aku käveli hiljaa ylös rahasäiliökukkulan mäkeä. Oli joulu. Lunta ei ollut. Maa oli kurainen ja joulu olisi ehdottomasti tarvinnut valkoisen lumipeitteen.
Roope oli kutsunut Akun rahasäiliöön. Sedän ääni oli kuulostanut puhelimessa voimakkaalta, mutta silti jotenkin oudolta.

Sää oli selkeä, mutta tumma. Oli ilta, kello läheni yhdeksää. Taivas oli musta. Pojat odottelivat malttamattomina lahjapakettien avaamista. Mutta Aku lähti silti Roopelle. Mutta miksi setä oli kutsunut Akun, sitä Aku itse ei voinut käsittää... Miksei Roope voinut tulla heille, näin jouluna?

Hän lähestyi rahasäiliön ovea. Betonikolossin ainoassa ikkunassa paloi kynttilä, joka loi hehkua yllättävän pitkälle. Aku naputteli suojakoodin, joka oli eilen vaihdettu numeroihin 5-1-1-8-6-7. Roope oli jotenkin ollut erityisen varma koodin suhteen.

Aku asteli pitkin kylmiä rahasäiliön portaita – hän oli jo päässyt sisään. Aku tiesi kyllä, että Roope ei laittaisi häntä välttämättä jouluna töihin, mutta silti Aku pelkäsi, että näin saattaisi sittenkin käydä. Liiketapaaminen kenties? Mutta jouluna...

Roopen toimistohuoneen ovi oli raollaan. Aku avasi sen hiljaa, sillä säiliö oli muuten pimeä, mutta huoneesta kajasti kynttilän valo, joka oli näkynyt uloskin. Roope istui huoneessa – suoraa Akua vastapäätä, niin kuin yleensäkin. Silti tilanne oli erilainen. Aku ei ymmärtänyt, miksi. Hänen sisuksiinsa tuiskahti kuva heidän kunnollisesta ensitapaamisestaan. Kuinka Roope oli puhelimella kutsunut hänet – jouluna... Tasan kymmenen vuotta sitten.. Vai kuinka kauan siitä oli aikaa? Akulla ei ollut harvainta aavistusta. Tunnelma oli itseassa kovin samanlainen nyt, kuin silloin aikoinaan.

Akun katse kiersi toimitushuonetta. Juusoa ei näkynyt. Ei Neiti Näpsää tai Säästöpäätä. Ei muita kuin Roope.
”Niin”, Aku sanoi.
”Olen päättänyt...” Roope sanoi kolkosti.
”Niin, mitä?” Aku kysyi, huolestunut ilme kasvoillaan.
”Minä lähden.”
Aku suuntasi katseensa pois Roopen silmistä. Ne osuivat kynttilään, jonka liekki oli ulkona käyneen tuulenvireen ansiosta saanut hieman lisävoimaa.
”Lähdet... Mihin?” Aku kysyi hieman hämmästyneenä.
”Olen saanut tarpeekseni rahasta ja tästä jokapäiväisestä jauhamisesta. Aina samaa. Rahaa tulee ja menee”, Roope sanoi. Hän katsoi kokoajan suoraan Akuun.
”Aion lähteä. Pohjoiseen. Kävelen ja mietiskelen... Aloitan uudestaan.”
”Eli haluat meidät mukaan?” Aku huoahti. ”Nyt on joulu, et voi-”
”Tiedän varsin hyvin, mikä päivä nyt on”, Roope sanoi hieman tuskaisesti, mutta tomerasti. ”Ja aion lähteä yksin, en aio palata.”

Aku hiljeni. Hän ei voinut katsoa suoraan Roopeen. Hän katsoi ulos, jossa kuu oli tullut pois pilvien takaa, oli melko valoisaa.
”En aio palata. Saatte omaisuuteni. Sinä saat.”
Aku oli edelleen hiljaa. Kynttilän liekin ääni kuului muuten tyhjyydessä.
”Mutta miksi?” Aku sai kysytyksi.
”Olen jo vanha. Haluan kokea jotain uutta. Haluan lähteä.”
”Emmekö voi tulla tapaamaan sinua?” Aku kysyi jo hieman hädissään sedän käytöksestä.
Roope oli vaiti, mutta Aku ymmärsi vastauksen hänen katseestaan. Roope nousi ylös. Hänen olallaan oli vanha nyytti, joka näytti samanlaiselta kuin kulkurien nyytit. Nyytti oli kävelykepin päässä. Nyt Aku huomasi sedän oudon asusteen. Housut olivat kestävät ja lämpöiset, takki vihreä.
Aku katsoi nurkan hattutelineeseen, johon oli ripustettu silinterihattu.
”Menen nyt”, Roope sanoi, mutta pysähtyi Akun eteen.
”Ojenna kätesi.”
Aku levitti avonaiset kätensä. Roope laittoi Akun oikeaan käteen jotain kylmää ja pisti sen sitten nyrkkiin.
”Hyvästi.”

Aku jäi hölmistyneenä paikoilleen. Roope avasi toimistohuoneen oven – meni ulos ja sulki sen.
Aku oli hiljaa. Seisoi vain keskellä huonetta. Tuijotti tyhjyisyyteen. Kuvat kaikista aarrejahdeista ja seikkailuista palasivat terävinä hänen mieleensä. Nyt... Niitä ei enää tulisi. Ne olisivat vain muistoina mielessä.

Sitten Aku muisti kylmän esineen, jonka Roope oli hänelle antanut.
Aku avasi kämmenensä. Ensilantti kiilsi hänen kädellään. Puhtaana, sileänä. Aku katsoi kolikkoa ihmeissään, kunnes yhtäkkiä se tummeni. Aku katsoi ikkunaan, ja huomasi kynttilän sammuneen. Hän meni ikkunan viereen ja katsoi ulos – oli alkanut sataa lunta. Pieniä, rosoisia ja kauniita lumihiutaleita laskeutui mustaan maahan. Akun katse osui kuitenkin vahvemmin pieneen, vanhaan ankkahahmoon, joka käveli rahasäiliön rinnettä alas, kunnes hävisi valkoiseen lumiverhoon.

Niin, samassa paikassa, jossa aikuinen Aku tapasi ensikertaa setänsä Roopen, he jättivät hyvästit. Samana päivänä. Jouluna.

----

Huomaatteko muuten, mikä "viesti" rahasäiliön koodista tulee? =)

//Kommentteja?

Tunnelmallinen ja kaihoisa tarina, Kreach!

Peetukka, ehdottelimme kyllä Kreachin kanssa, että tarinakilpailusta olisi kerrottu aikaisemmin, mutta ilmeisesti Vankka ei nähnyt tätä hyväksi ratkaisuksi...
Jospa antaisit kaksi kertaa enemmän aikaa, Vankka (17.12. asti)? Muuten ainakaan minä en osallistu...

Pitäisi sitä kai alkaa kirjoittaa. Ja Vankka, 48 tuntia on toki aikaa, mutta minä ainakin nukun ja käyn koulua enkä koko vapaa-aikaani riipu koneella. Ja on hyvä muistaa, että mm. minulla on myös viestimaraton.

Tähän ei ole aikaa, joten pistän tulemaan aivan pikkuisen tarinan. Ehkä sillä saa jotain pisteitä...

Ankkojen joulu

Paratiisitie oli valoisa. Omakotitalojen katoilla kimmelsivät jouluvalot ja olohuoneista raikui joululaulut.
Talo numero 13:sta pihalla leikki kolme ankanpoikaa. He rakensivat isoa lumiukkoa ja tekivät lumipalloja.
-Tästä tulee kaikkien aikojen paras joulu! Tupu sanoi.
-Enää tunti, niin saamme avata lahjat, Lupu totesi.

-Pojaat! kuului huuto ovelta. -Jouluateriamme on valmis!
Tupu, Hupu ja Lupu pyrähtivät sisään ovella seisovan Akun ohitse. He heittivät vaatteet naulaan ja riensivät ruokapöydän ääreen.
Pöytä oli täynnä jouluherkkuja. Oli kinkkua, laatikoita ja vaikka mitä herkkuja. Laseissa kimmelsi lämmin juotava ja joululimppu odotti voitelemistaan.
Ankat istuivat pöydän ääreen. He tarjoilivat ruokaa kohteliaasti toisilleen ja alkoivat syödä.
-Eikö olekin hyvää ruokaa, pojat?
-Kinkku on erinomaista, Aku-setä! Hupu kehaisi.
-Minä pidän porkkanalaatikosta, Tupu sanoi.

Pitkään syötyään, ankat nousivat pöydästä ja menivät kylläisinä olohuoneeseen. Takka oli sytytetty ja Mummon luota haettu kuusi notkui koristeista. Isot lahjapinot odottivat sen alla. Huone oli lämmin ja mukava.
-Nyt voitte avata lahjat, Aku sanoi.
Ankanpojat juoksivat kuusen alle ja nappasivat heille tarkoitetut lahjansa.
Tupu sai kauko-ohjattavan auton ja Lego-palikoita. Lupun paketeista paljastui palapeli ja maalaustarvikkeet. Hupu sai Alias-lautapelin ja pitkään toivomansa Agentti Ankka-kirjan.
Lisäksi ankanpojille oli kaksi yhteistä lahjaa. Ensimmäisestä paljastui sukset kaikille kolmelle.
Toinen paketti sisälsi televisioon kiinnitettävän pelikoneen.
Viimeisenä Aku avasi pakettinsa. Hän löysi ensimmäisestä upouuden virvelin ja toisesta riippumaton.

Kaikki olivat iloisia ja kokoontuivat laulamaan joululauluja. He toivottivat kaikille:

HYVÄÄ JOULUA!

No niin, siinä vartin työ. Toivottavasti ette kärsineet pahasti! :)

En olekaan osallistunut moneen kilpailuun täällä, koska monet eivät minua ole kiinnostaneet; ihan kuin osaisin jotain koota, runoilla, sanoittaa tai arvostella. Tarinan osaan kuitenkin kirjoittaa, joten tässäpä sellainen. I hope you enjoy!
Roope Ankan joulukortti

Joulut tulevat ja menevät, ajatteli Roope toimistossaan saatuaan joulukortin Mummolta. Miksi ihmeessä minun nyt pitäisi hankkia lahjoja muille? Rahan haaskaustahan se sellainen on ja sitä minä, Roope Ankka en voi sietää!

Mummo kutsui kortissaan koko Ankkain suvun suureen joulujuhlaan Antero Pääskysen hienoon kartanoon. Kaikki osallistujat maksaisivat hieman rahaa, jotta juhla voitaisiin maksaa. Roope ei tätä asiaa voinut myöskään ymmärtää, koska hänhän joutuisi rikkaimpana maksamaan eniten, jotta muut saisivat juhlia jossain pahaisessa kartanossa jotain outoa juhlaa, jossa pitäisi lahjoittaa muille jotakin. Kaiken päälle Kaino-Vieno toivoi vieraitten tuovan jonkin verran ruokia ja herkkuja, jotta kaikki vieraat saisivat syödä kyllikseen. Mummo ja Hannu toisivat oikean joulukuusen, joka on kaadettu heidän lähimetsästään.

Juhlat olisivat seuraavana päivänä, eli jouluaattona. Jos Roope tahtoisi päästä juhliin, hänen täytyisi käydä ostamassa ruokia heti paikalla, koska juhla alkaisi jo yhdeksältä aamulla. Silloin syötäisiin puuroa ja oltaisiin muutenkin rennosti.

Roope kuitenkin heitti kortin roskakoriin ja aikoi pulahtaa rahojensa syöveriin unohtaakseen kurjat jouluun liittyvät asiat, kuten lahjojen antamisen. Neiti Näpsä kuitenkin keskeytti hänen ajatuksensa rahoissa uimisesta koputtamalla oveen ja tulemalla sisään toimistoon.
”Tuota, olen pahoillani häiriöstä, mutta eräs rikas liikemies tahtoo sisään ja tuota…”
”Mikset puhu summerin kautta niin kuin aina?”
”No, kun asia on nyt niin, että”, Näpsä muutti äänensä liki kuiskaukseksi: ”Huhutaan, että jos hän saisi sinulta luvan rakennuttaa tehtaan Ankkalinnaan sinun maillesi, niin hän antaisi huippupalkkaiset työpaikat vain kahdellesadalle ensimmäiselle paikkaa hakevalle, vaikka työntekijöillä ei olisi edes kokemusta alalla! Ja mikä vielä hirveämpää, tämä liikemies aikoo aloittaa työpaikkahaun huomenna, eli jouluaattona! Koko Ankkalinnan väki pyrkii sinne ja poloisten lasten päivä menee ihan pilalle. Toki te, herra Ankka tienaatte paljon tällä, mutta jos minä olisin teidän asemassanne, niin ajattelisin niitä monia lapsia ja häätäisin tuon ilkimyksen ulos Rahasäiliöstänne”.

Roope meni aivan sanattomaksi. Hän vilkaisi ensin ensilanttiaan, se hohti kuitenkin tavallisesti näyttäen olevansa tärkein kaikista muista lanteista. Roope katsoi rahojaan, jotka näkyivät aukinaisen panssarioven takana, rahat näyttivät himoitsevan lisää kopioita itsestään, vaikka rahavuoria oli jo valmiiksi vaikka kuinka paljon. Sitten Roopen katse kääntyi roskakoriin ja hän erotti siellä kauniin joulukortin. Roope nosti sen sieltä ja lukaisi kortin tekstin monta kertaa. Hän laittoi kortin työpöydälleen, ja sanoi Neiti Näpsälle:
”Olette oikeassa, kuten aina. Häätäkää se haaskalintu pois täältä, sillä minun täytyy lähteä jouluostoksille!” Roope ryntäsi toimistosta ulos, ohi rikkaan näköisen liikemiehen ja pysähtyi vasta ulkona ihailemaan upeita lumikinoksia. Toimistossa Neiti Näpsä näytti hymyilevän erittäin paljon.

Kortti Roopen työpöydällä näytti yhtäkkiä paljon kirkkaammalta, kuin pari minuuttia sitten. Kortin kuvassa oli valtava joulukuusi, jonka koristeet säihkyivät upeasti. Kortin hienoin kohta oli kuitenkin hyvin kirkkaana loistava tähti kuusen latvassa, jonka valo oli tosiaan muuttunut asteen kirkkaammaksi Roopen saavutettua joulumieli.