Keskustelujen arkisto

Sivuja: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36
Kirjoittaja

Aihe: Sivistyneen ankkislaisen käsikirja - Mikä sinua potuttaa?

(532 viestiä)
akkaridekkari
En voi olla ihmettelemättä veikkaustopicin lukottamista.

Ensinnäkin on nostettava esiin se pointti, että kyseessä ei ole rahapeli. Käytännössä kisailu on sama asia, kuin jossakin muussa topicissa ankkislaiset vain veikkailisivat tulevien urheilukilpailujen tuloksia. Tätä on harjoitettu Ankkiksessa ennenkin, ja urheiluun kuuluu tietty veikkailu. Pikkulapsetkin saattavat veikkailla keskenään jääkiekon MM-kisojen voittajaa, eivätkä heidän vanhempansa varmastikaan siihen puutu. Samanlaista leikkimielistä veikkailua oli tarkoitus harjoittaa nyttemmin lukotetussa topicissa.

En varsinaisesti kysynyt lupaa etukäteen, joka olisi näin jälkiviisana todeten toki kannattanut. Mutta idea oli esillä Urheilutriidi -topicissa vuorokautta aikaisemmin. Eikö muka ylläpito huomannut sitä siellä? Asiaan olisi kenties voinut puuttua jo silloin?
July
Lainaus käyttäjältä: Akuhullu97Lainaus käyttäjältä: KreachTuo veikkausjuttuhan on vain sellaista kisailua, omia mielipiteitä ja sitten katsotaan kenellä osui parhaiten arvaukset/päätelmät. Mutta en sitten tiedä. Niin. Jos ei rahalla pelata, niin mikäs tuota estää. Leikkimielinen kilpailuhan se on...
Kuten jo aiemmin selitin, peli perustuu Veikkauksen rahapeliin. Rahapeliin, siis uhkapeliin. Tällä foorumilla ei rikota minkään sortin lakia, eikä myöskään Suomen Veikkauksen sääntöjä ikärajoja koskien!
Asiasta juteltiin admintiimin kanssa voimin 2/3:sta ja päätimme kyseistä toimintaa vastaan.
Kreach
Mutta voimme mennä veikkailemaan tuloksia esim. SM-liigan normitopaan, muttei topiciin, joka on tarkoitettu veikkauksille vai täh?

Eli tahtoisin tietää, voiko mennä veikkailemaan Smliigan tuloksia tuohon normitopaankaan enää?

Lainaus:JYP
Jyväskylälaiset vievät vielä mestaruuden! 1-3
Ensimmäisenä! Oikein!

Onko tuollainenkin kiellettyä?
akkaridekkari
Uskoisin, että tuo on sallittua, mutta toisaalta kyllähän tuokin periaatteessa perustuu Veikkauksen peleihin... Missä veikkauksen ja veikkailun raja menee?

Lukotettiinko topic siksi, että veikkaajille lasketaan pisteitä? Jos kaikki vain kertoisivat veikkauksen topicissa, ja sitten vain lopuksi katsottaisiin, kuka osui tällä kertaa lähimmäksi, tulisiko lukkoa?
July
Lainaus käyttäjältä: akkaridekkariMissä veikkauksen ja veikkailun raja menee?
Sanotaan vaikka, että veikkaus on järjestäytynyttä toimintaa esimerkiksi juuri sille tehdyssä topicissa, kun taas veikkailu tapahtuu varsinaisen keskustelun lomassa. Tämä tarkoittaa siis sitä, että jos SM-liiga-topicissa aletaan veikkailemaan ahkerammin kuin katsomme sopivaksi, menettelemme kuten aina rönsyilevän keskustelun kanssa kuuluu: offin poistaminen, varoittaminen ja loma palmusaarille.

Lainaus käyttäjältä: akkaridekkariLukotettiinko topic siksi, että veikkaajille lasketaan pisteitä? Jos kaikki vain kertoisivat veikkauksen topicissa, ja sitten vain lopuksi katsottaisiin, kuka osui tällä kertaa lähimmäksi, tulisiko lukkoa?
Tulisi lukko. Idea perustuu silti rahapeliin.
kirja
Kaikki foorumin jäsenet eivät ole alaikäisiä. On myös mahdollista, että kukaan ei ole. Miksi silti kielletään asiat, joiden oletetaan olevan alaikäisiltä kielletty, kaikilta?

Mikä on uhkapeli? Lähteenäni toimii Wikipedia, joka osaa antaa tähän hyvän vastauksen.

Lainaus käyttäjältä: WikipediaUhkapeli on peli, jossa asetetaan panokseksi jotain materiaalisesti arvokasta, useimmiten rahaa, ilman varmuutta pelin lopputuloksesta. Tarkoituksena pelaajalla on voittaa lisää rahaa tai muuta arvokasta. Suomen kielessä käytetään myös sanaa rahapelit rahasta pelattavista uhkapeleistä. Uhkapelissä voitto-osuus riippuu usein asetetun panoksen suuruudesta. Pelit voivat perustua pelkästään onneen tai vaihtelevissa määrin myös taitoon.

Suomessa uhkapelien pelaaminen on tarkoin säädelty, uhkapelien järjestäminen omin päin tai tilojen antaminen uhkapeliin on rikoslaissa kielletty. Uhkapeleihin liittyy peliriippuvuuden ongelma. Uhkapelien pelaaminen on kielletty joissakin uskonnollisissa säädöksissä.

Tyypillisiä uhkapelejä ovat pokeri ja muut korttipelit silloin, kun panoksena on rahaa. Venäläinen ruletti on uhkapeli, jossa panoksena on pelaajan henki. Muita uhkapelejä ja rahapelejä ovat erilaiset kasinopelit kuten ruletti, lotto, toto, pokeri, urheiluvedonlyönti ja muut erilaiset vedonlyönnit, futuurit ja rahapeliautomaatit.

Tuolla mainitaan urheiluvedonlyönti, mutta se ei täytä uhkapelikriteerejä. Tuo tarkoittaa mielestäni sitä, että urheiluvedonlyönti on uhkapeli täyttäessään sille annetut kriteerit.

Lainaus käyttäjältä: JulyLainaus käyttäjältä: Veikkaus.fiVeikkauksen pelien ikäraja nousi 18 vuoteen
Ko. peli ei ole Veikkauksen peli. :)

~kirja
Crosby
Uhkapelit, vedonlyönti ja ennen kaikkea urheilu ja sen seuraaminen ovat lähellä sydäntäni, niin laitanpa minäkin lusikkani soppaan.

En oikein käsitä, miksi tuollainen leikkimielinen veikkaus kielletään. Panoksena kun ei ole rahaa tai mitään muutakaan ''materiaa'' vaan ainoastaan mainetta ja kunniaa parhaille sekä hyvää mieltä ja onnistumisen iloa kaikille osallistujille. Lisäksi se olisi muutoinkin täysin leikkimielinen, ei häviäjille varmastikaan naureta eivätkä he saa mitään ikuista leimaa otsaansa ja pahaa mieltä, kun se veikkaus ei osunutkaan. Netti ja foorumit ovat täynnä kaikenlaisia pelejä ja veikkauksia alle 18-vuotiaillekin, otan esimerkiksi UEFA:n virallisen Mestarien liigan veikkauksen, johon voivat vapaasti osallistua kaikki. Ja tällaisia varmasti on netti pullollaan sekä kaiken maailman pelejä, joissa kilpaillaan paremmuudesta + monilla foorumeilla järjestetään, jos jonkinlaista kisaa ja veikkausta. Minusta tännekin sopisi aivan hyvin, vaikkapa tuollainen urheiluveikkaus, luin idean esittäjän viestin ja vaikutti fiksulta veikkaukselta.
Salwer1st/
Kielletään myös juonittelupelit, sillä niissä veikataan pahiksia!

Ihan typerää. Lapsilta riistetään kaikki hauska.
Onko leikkimielisessä kisailussa muka jotain pahaa? Tämä kuitenkin varmasti tulisi lisäämään aktiivisuutta, ilmapiiri paranisi, ehkä uusia käyttäjiä, kaikilla olisi kivaa. Suomi on urheiluhullua kansaa, miksi urheiluarvaukset pitää riistää viattomilta lapsilta ja viattomilta aikuisilta?
Come on, ei tässä mitään häviäjien päitä pölkylle laiteta tai kiusata häviäjiä. Pääasia että on hauskaa, ja sitä veikkailut aina ovat!
Ihan perus mukavaa pikkuveikkailua ei ole laissa kielletty!
squid
Lainaus käyttäjältä: kirjaKaikki foorumin jäsenet eivät ole alaikäisiä. On myös mahdollista, että kukaan ei ole. Miksi silti kielletään asiat, joiden oletetaan olevan alaikäisiltä kielletty, kaikilta?
Ruvetaanko sitten tarkistelamaan papereita ennen osallistumista? Tosiasia vaan on että suurin osa täällä olevista on alaikäisiä.

Lainaus käyttäjältä: KreachMutta voimme mennä veikkailemaan tuloksia esim. SM-liigan normitopaan, muttei topiciin, joka on tarkoitettu veikkauksille vai täh?
Mielummin näin, Sm-liigan aiheessa syntyisi mahdollisesti myös muuta keskustelua, kun taas topikki mikä on tehty vain veikkauksia tulisi olemaan jonkinlainen lista ihmisten veikkauksista ja oikeista tuloksista.

Lainaus käyttäjältä: Crosbymonilla foorumeilla järjestetään, jos jonkinlaista kisaa ja veikkausta.
Viimeisen vuoden aikana tämä foorumi on mennyt jo muutenkin mielestäni turhan paljon eri kisojen pitämiseen

Lainaus käyttäjältä: Salwer1st/Kielletään myös juonittelupelit, sillä niissä veikataan pahiksia!
Sopii minulle erittäin hyvin. Laitetaanko lukkoon vielä tänään?

Lainaus käyttäjältä: Salwer1st/Ihan typerää. Lapsilta riistetään kaikki hauska.
Näinhän se on, elämässä kaikki ei ole aina niin hauskaa.
Lainaus käyttäjältä: Salwer1st/Tämä kuitenkin varmasti tulisi lisäämään aktiivisuutta, ilmapiiri paranisi, ehkä uusia käyttäjiä, kaikilla olisi kivaa.
Tuskin merkittävästi. Ilmapiiri on sitten niin huono että sitä tarvitsee parantaa tälläisellä? Käyttäjät jotka tulevat tänne veikkailemaan ei mielestäni tuo minkäänlaista lisäarvoa. Mulla tuskin olisi, enkä mä jaksa uskoa että muullakaan ylläpidolla niin hirveen kivaa olisi(-> kaikilla ei täten olisi kivaa).
kirja
Lainaus käyttäjältä: squidRuvetaanko sitten tarkistelamaan papereita ennen osallistumista? Tosiasia vaan on että suurin osa täällä olevista on alaikäisiä.
Totta. Pointtini olivatkin ne, että
- Oletetaan, että alaikäiset pelaavat
- Kaikilta kielletään pelailu

Lainaus käyttäjältä: squidViimeisen vuoden aikana tämä foorumi on mennyt jo muutenkin mielestäni turhan paljon eri kisojen pitämiseen
Samaa mieltä. Se on ainakin mainittu täällä useaan otteeseen. Muistaakseni keinoja sen estämiseen on ehdoteltukin, mitään vain ei ole tehty.

~kirja
squid
Foorumin alaäikäisten määrästä johtuen on mielestäni hyvin loogista olettaa että alaikäiset pelaavat. Koska näin on, on vain yksinkertaisesti helpompaa(kaikkien kannalta) kieltää se kaikilta.
Anaconda
Lainaus käyttäjältä: kirjaMuistaakseni keinoja sen estämiseen on ehdoteltukin, mitään vain ei ole tehty.

~kirja

Jos joskus on jotain keinoja esitetty niin ovat menneet omien silmieni ohi. Erilaisten kilpailujen osuus on tosiaan kasvanut hurjasti reilun vuoden aikana.
Kreach
Ja samalla aktiivisuus. Myös AA -aiheissa :)
Kreach
En sano yhtään mitään noista uudistuksista taaskaan. VM loppuu. Ja juonittelupelit todennäköisesti. Miksi, miksi juonittelupelejä ei voi pitää täällä? Vanhat topicit vaikka poistoon jos on tilasta kiinni. Ja eikös tuo IRC ole joku chatti? Ei niistä peleistä kyllä mitään tule. Saa sitten jäädä tämäkin touhu, pelit kylässä ei mitenkään kovin paljon kiinnosta.

Itseasiassa en sitten tiedä mitä tänne edes jää, jos nuo lähtee. Että silleen.
souffleur m
Piirrustuskisan aikaraja kuulostaa minun korviini turhan pitkältä. Ja miten se oikeastaan edes vaikuttaa laatuun, jos niitä järjestetään vain harvemmin? Eikö tässä tapauksessa osallistumisaikaa pitäisi pidentää? Sitä paitsi taso on mielestäni ollut ihan OK ja kaikki halukkaat osallistujatkin ovat joitakin poikkeuksia lukuunottamatta ehtineet mukaan. Missä siis vika? ???
Sivuja: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36