Bomber siis kilpailee tässä osiksessa ilman tallia?
Veikkaisin, että aika moni käyttää Bomber-taktiikkaa tässä osakilpailussa. Kirjakin palasi mukaan mestaruustaistoon, ilmeisestikin.
Sivuja:
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
32
33
34
35
Kirjoittaja
Aihe: Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 5
(525 viestiä)
Imfromfinland08
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 5
Viesti 346 -
18.09.2009 klo 23:05:50
Imfromfinland08
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 5
Viesti 347 -
19.09.2009 klo 08:51:51
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Huumori Aku Ankassa
Aku Ankassa on nähty paljon huumoria jo pitkän pitkän aikaa. Akkarin suosio olisi luultavasti paljon matalampi ilman hyvää huumoria. Itse tuskin lukisin Aku Ankkoja kovinkaan innokkaasti ilman kunnon huumoria. Huumorin ei aina tarvitse olla Akkareissa täysin hulvatonta ja naurettavaa, vaan tärkeintä on, että se edes vähän viihdyttää lukijoita. Monet lukevatkin Akkaria hyvän huumorin takia, jos sitä ei olisi, tulisi Akkarista hiukan tylsä lehti.
Klassikkohuumoria Akkarissa näkee melko usein. On tyypillistä, että joku tunaroi oikein kunnolla, ja hän saa kaikki Ankkalinnan ihmiset peräänsä, tämä on toistunut monissa eri Akkarin tarinoissa monta kertaa. AIka tavallista on myös, että joku tulee möläyttäneeksi jotain sopimatonta. Ankkalinna on huumoria täynnä oleva kaupunki.
Joskus huumori saattaa olla liioiteltua, Roopen rahamäärät ovat silloin tällöin ihan yliliioiteltuja, suorastaan humoristisia. Myös monia muita juttuja liioitellaan tarinoissa, jotta niistä tulisi hauskempia, mm. Joidenkin sivuhahmojen naamavärkeistä ollaan tehty joskus aivan kummallisen näköisiä. Roopen säästäväisyyttäkin liioitellaan yleensä niin paljon, että siitä tulee humoristista. Esim. Useissa Roope-tarinoissa Roope saattaa käyttää samaa teepussia monta kymmentä kertaa.
Useimmilla Disney-taiteilijoilla on hyvä huumori, kiitokset heille. Itseasiassa Akkarin vakipiirtäjistä vain pieni osa omaa kohtalaisen, tai sitä huonomman huumorintajun. kaikkea huumoria ei aina tule ymmärrettyä heti, mutta yleensä Akkarin huumori on varsin yksinkertaista, jonka pikkulapsikin voi käsittää. Joidenkin piirtäjien/käsikijroittajien huumori voi olla hiukan aikuismaisempaa, jota kaikki pikkulapset eivät välttämättä ymmärrä. mitään asiatonta huumoria ei Disney-sarjakuvissa yleensä kuitenkaan näe. Huumoria näkee enemmän Ankka-tarinoissa, kuin Hiiri-tarinoissa. Tämä johtuu pääosin siitä, että Hiiri-tarinoiden hahmot ovat vakavampia kuin Ankat ja tarinoiden aiheet ovat usein jotain vakavasti otettavia dekkaripähkinöitä. Osasyy tähän tarinoiden huumorimäärän eroon on piirtäjät ja käsikirjoittajat, usein Hiiri-tarinoiden piirtäjät eivät olekaan yhtä humoristisia kuin Ankka-piirtäjät, ainakaan Hiiri-tarinoita piirtäessään.
Eniten huumoria Akkarissa aiheuttaa päähenkilö, Aku Ankka. Aku mokaa ja sählää varsin usein, joten huumorilta ei voi välttyä. Aku vaan on niin hauska, Akusta tekee hauskan myös möläyttelyt. Tulistuessaan hän ei hillitse itseään ja hän saattaa päästää sammakoita suustaan. Usein Akun möläytykset ovat varsin humoristisia. Myös monet muut hahmot ovat varsin humoristisia. Roope, Hessu, Ankanpojat ym. ovat varsin hauskoja hahmoja, ainakin välillä. Eri hahmoilla on erilainen huumorintaju, monet hahmot omaavat hyvän huumorintajun,mutta joillakin huumoria ei ole juuri lainkaan. Jotkut hahmot saattavat taas olla hauskoja tietämättään.
Akkarissa julkaistavissa seikkailutarinoissa näkee ehkä vähiten huumoria, kun taas lyhyissä, muutaman sivun vitsisarjoissa huumori on oikeastaan se tärkein asia. Muutaman sivun pituista Akkaritarinaa, jossa ei ole huumoria, on vaikea tehdä, enkä usko, että Akkarin lukijat pitäisivät kyseisenlaisista tarinoista. Mielestäni on hyvä, että aivan kaikki Akkarin tarinat eivät ole tännä huumoria, sillä en halua Akkarista mitään täysin hulvatonta lehteä. Vitsisarjoissa mitään tiettyä päähenkilöä ei ole. Carl barks käytti päähenkilönä Roopea omissa vitsisarjoissaan, kun taas mm. holantilaiset taiteilijat suosivat aika paljon Iinestä, Leenua, Liinua ja Tiinua. Aku Ankka on tietenkin myös usein vitsisarjojen päähenkilönä.
Myös Akkarin kansikuvissa on nähty paljon huumoria vuosien saatossa. Itseasiassa melkein jokaisessa Akkarilehden kansikuvassa on ollut ainakin pieni vitsi. Kansikuvien vitsit ovat mielestäni usein vähän kuivia tai liian tavanomiaisa, mutta joitain hauskojakin kansikuvia on lähivuosina ollut. Parhaat kansikuvahuumorit tarjoaa Michel Nadorp. Hänen kansikuvissaan on usein jokin/joitakin vitsi/vitsejä. Hänen kansikuviaan julkaistaan Akkarissa todella usein, joten saamme nähdä Nadorpin huumoripitoisia piirroksia varsin usein.
Huumori on siis tärkeä osa Akkaria. Usein Akkarissa näkee jonkun verran sarkasmia, mutta ehkä enemmän hulvatonta huumoria, jolle voi joskus nauraa kunnolla. Tarinoiden Suomentajilla on varmasti tärkeä osa tarinoiden huumorissa, ja joskus huumori saattaa tuoda sen varsinaisen juonen tarinaan. Monilla eri piirtäjillä ja käsikirjoittajilla on erilaisia huumorintajuja, ja nyt kerron niistä seuraavaksi:
Vitsisarjojen piirtäjillä ja etenkin käsikirjoittajilla on hyvä huumori. Aku Ankassa vitsikkäimpiä tarinoita ovatkin juuri nuo yksisivuiset. Mielestäni parhaimpia vitsisarjojen piirtäjiä/käsikirjoittajia ovat Al Taliaferro, Bob Karp ja Manuel Gonzales. Nämä kaikki ovat tehneet kunnioitettavana paljon vitsisarjoja, joissa huumori on samantyylistä, mutta vitsit vaihtelevat tarinoiden välillä todella paljon. He kaikki omaavat hyvän huumorintajun. Maailmassa on toki muitakin hyviä vitsisarjojen tekijöitä, mainittakoon nyt mm. Heymansin veljekset.
Bob Karpin ja Al Taliaferron yksisivuisia vitsisarjoja on julkaistu akkarissa valtava määrä. Yleensä nämä yksisivuiset huumoripläjäykset sijoitetaan aivan Aku Ankka- lehden loppuosaan. Bob Karp ja Al Taliaferro ovat tehneet vitsisarjoja yhdessä 30-luvulta 60-luvulle saakka. Kukaan muu ei ole tehnyt enempää yksisivuisia, kuin tämä parivaljakko. Bob karp käsikirjoitti näitä vitsisarjoja ja Taliaferro piirsi ne. Mielestäni suurin osa heidän vitsisarjoistaan on ollut varsin hyviä, mutta osa on ollut vähän otuoja, ja ymmärtäähän sen, ei kaikista sarjoista voi tulla täydellisiä. Yksisivuisten vitsisarjojen lisäksi he ovt tehneet joitakin pieniä, kolmiruutuisia vitsi-strippejä.
Manuel Gonzales on myös oiva vitsisarjojen piirtäjä. Hän ei ole saavuttanut aivan yhtä suurta suosiota, kuin Taliaferro, eikä hänen töitään julkaista aivan yhtä usein Akkarissa, mutta ihan hyvä piirtäjä hän kuitenkin on. Gonzales piirsi paljon yksisivuisia Mikki-tarinoita, mikä on mielestäni hyvä asia. Hän olikin yksi huumorintajuisimmista Mikki-piirtäjistä.
Vitsisarjoissa on paljon huumoria, mutta niin on myös pidemmissäkin Akkari-tarinoissa. Eräs hyvä huumorintajuinen piirtäjä on chileläinen Vicar, jonka Ankka-aiheöiset piirrokset/sarjakuvat ovat hauskuutta täynnä. Hän osaa piirtää Ankat hauskoiksi ja mielenkiintoisiksi. Hän tekee Akun aina hullunhauskaksi. Hän hallitsee hyvin Ankkojen hauskat ilmeet ym. Vicar tuntuu keskittyvän enemmän tällaiseen toiminta, action-huumoriin. Sarkasmia, tai hauskoja lausauhdkusia Ankoilta nähdään hieman vähemmän. On hyvä, että Vicarin tarinoita julkaistaan Aku Ankassa varsin usein, ja lähes kaikissa Vicarin tarinoissa on huumoria. Usein Vicar kuvaa Akun hyvin toilailevana ja huolimattomana, mikä on mielestäni Akulle sopivaa.
Don Rosa on hyvin huumorintajuinen käsikirjoittajana ja piirtäjänakin. Hänen käsikirjoituksensa saattavat olla joskus vähän vakavamman ja totisemmanpuoleisia, mutta vähintäänkin hänen piirroksensa on huumorintajuisia. Usein Akkarissa julkaistavat Rosan tarinat eivät ole aivan humoristisimmasta päästä, vaikkei huumori niistäkään puutu. Hän osaa piirtää hyvin hauskan näköisiä, ilmeikkäitä Ankkoja. Mielestäni Donin kielellinen huumori ei varsinaisesti ole kuhean hauskaa, että sille voisi nauraa, mutta Ankkojen repliikkejä on silti hauska lukea. Rosa on tietysti tunnettu tarkasta piirrostyylistään, joten hän tekee myös huumorikohdat huolella. Rosa tuntuu käyttävän tarinoissaan aika paljon sarkasmia. Usein Rosa saattaa piirtää jonkin piirroksen taustalle jotain ylimääräistä pientä huumoria. MM. Rosa vihaa Mikki Hiirtä, joten hän piirtää usein tämän tarinoiden taustalle johonkin varsin noloon tilanteeseen/paikkaan.
Don Rosan lisäksi myös Carl Barksin tarinoissa on ollut aika paljon huumoria. Itseasiassa huumori sarjakuviin, ja etenkin Aku Ankkaan tuli Barksin myötä, ainakin omasta mielestäni. Carl Barks ei ehkä omaa niin hyvää huumorintajua, kuin Vicar ja Rosa, mutta harvoin näkee Barksin sarjoja, joissa huumori puuttuisi kokonaan. Barks osaa piirtää varsin huumoririkkaita piirroksia, mutta muu huumori ei ole ihan parhaastä päästä. Barks on piirtänyt ja käsikirjoittanut jonkin verran vitsisarjoja, ja tietenkin näissä kaikissa on paljon huumoria. Lyhyissä vitsisarjoissa Barks käyttää huomattavasti enemmän huumoria, kuin pidemmissä tarinoissaan.
Akkarissa on julkiastu aika paljon humoristisia, William Van Hornin piirtämiä tarinoita. Williamin käsikirjoitukset ehkä eivät ole hauskimmasta päästä, mutta Ankkojen ilmeet ovat useimmiten varsin hullunkurisia. Mielestäni Van Horn on ehkä hieman jopa humoristisempi taiteiloija kuin Barks.
Heymansin veljekset ovat varsin humoristista porukkaa. Itse tykkään lukea heidän tarinoitaan, juuri hyvin huumorisiällön vuoksi. Tyypillistä heille on, että he piirtävät sivuhahmoista rumia, ja hauskannäköisiä. He saattavat piirroksissaan suorastaan venytellä Ankkojen raajoja, ja esim. Akulla saattaa olla oudon pitkä kaula ym. He tekevät hahmot hauskoiksi, mutta kuitenkin sopivan asiallisiksi. Molemmat ovat ehdottomasti eräitä humoristisimpia Disney-piirtäjiä koko maailmassa.
Kirsten De Graaf on varsin humoristinen käsikijroittaja. Hän käsikirjoittaa varsin paljon yksisivuisia vitsisarjoja, joita julkaistaan varsin usein Akkarissa. Hänellä tuntuu olevan paljon ideoita ja Mau heymansin avustuksella (he tekevät yhteistyössä paljon vitsisarjoja) he ovat oivallinen parivaljakko sarjakuvien parissa. Kirsten käsikirjoittaa sarjat, ja Mau piirtää.
Hollannista tulee myös muita huumoririkkaita piirtäjiä/käsikirjoittajia. Hyvän huumorin omaavat ainakin käsikirjoittajat Evert Geradts, Jan Kruse ja Frank Jonker. He tekevät paljon humoristisia, muutaman sivun pituisia tarinoita, joissa huumori on lähes aina keskeinen asia. Näiden kolmen käsikirjoituksia julkaistaan Akkarissa varsin usein. Hollantilaiset Ankkataiteilijat ovat tärkeä asia Akkarin huumoripuolella.
Italiasta ei mielestäni tule kauhean paljon humoristisia Disney-taiteilijoita, mutta toki sieltäkin muutama hyvä tulee mm. Romano Scarpa, Enrico faccini ja Massimo De Vita. Scarpalla on/oli melko hyvä huumorintaju, vaikkei hän mikään huumoripläjäys ollutkaan. Hänen piirroksensa ovat välillä aika hauskoja. Enrico Faccini on hyvin huumorintajuinen. Hänen tarinoissaan on usein riittävcän paljon huumoria. De Vitan tarinoissa huumori saattaa olla vähän takaa-alalla, mutta hän on mielestäni kuitenkin huumorintajuinen.
Joissakin tarinoissa Ankkalinnalaiset ovat itsekin käsitelleet huumoria. MM. Eräässä Ankka-tarinassa Kuuno ja Riitta perustivat erään huumori-tv-sarjan. Kun taas eräässä toisessa tarinassa Akulla oli jokin naurusairaus, jolloin häntä nauratti kokoajan. Vielä eräässä tarinassa Akua nauratti niin paljon, että siitä tuli lopulta haitallista. näitähän riittää, ja usein hupi-tarinoissa pääosassa on Aku Ankka.
Yhteenveto: Aku Ankassa (Akkarissa) on ollut paljon huumoria melkeinpä aina. Lähes jokaisessa Ankka-tarinassa on ainakin hiukan huumoria, mutta useissa tarinoissa huumoria on aika paljonkin. Hiiri-tarinoissa ei sen sijaan kovin paljoa huumoria näe, mutta sieltäkin puolelta poikkeuksia löytyy. Enitewn huumoria näkee lyhyissä, usein yksisivuisissa tarinoissa, joissa tärkein idea on juuri se vitsi. Monet tarinat siis elvätä vitsien ja huumorin avulla. Humoristisimpia piirtäjiä/käsikirjoittajia ovat ainakin Don Rosa, Carl Barks, William Van Horn, Heymansit, Karp ja Taliaferro.
Aku Ankassa on nähty paljon huumoria jo pitkän pitkän aikaa. Akkarin suosio olisi luultavasti paljon matalampi ilman hyvää huumoria. Itse tuskin lukisin Aku Ankkoja kovinkaan innokkaasti ilman kunnon huumoria. Huumorin ei aina tarvitse olla Akkareissa täysin hulvatonta ja naurettavaa, vaan tärkeintä on, että se edes vähän viihdyttää lukijoita. Monet lukevatkin Akkaria hyvän huumorin takia, jos sitä ei olisi, tulisi Akkarista hiukan tylsä lehti.
Klassikkohuumoria Akkarissa näkee melko usein. On tyypillistä, että joku tunaroi oikein kunnolla, ja hän saa kaikki Ankkalinnan ihmiset peräänsä, tämä on toistunut monissa eri Akkarin tarinoissa monta kertaa. AIka tavallista on myös, että joku tulee möläyttäneeksi jotain sopimatonta. Ankkalinna on huumoria täynnä oleva kaupunki.
Joskus huumori saattaa olla liioiteltua, Roopen rahamäärät ovat silloin tällöin ihan yliliioiteltuja, suorastaan humoristisia. Myös monia muita juttuja liioitellaan tarinoissa, jotta niistä tulisi hauskempia, mm. Joidenkin sivuhahmojen naamavärkeistä ollaan tehty joskus aivan kummallisen näköisiä. Roopen säästäväisyyttäkin liioitellaan yleensä niin paljon, että siitä tulee humoristista. Esim. Useissa Roope-tarinoissa Roope saattaa käyttää samaa teepussia monta kymmentä kertaa.
Useimmilla Disney-taiteilijoilla on hyvä huumori, kiitokset heille. Itseasiassa Akkarin vakipiirtäjistä vain pieni osa omaa kohtalaisen, tai sitä huonomman huumorintajun. kaikkea huumoria ei aina tule ymmärrettyä heti, mutta yleensä Akkarin huumori on varsin yksinkertaista, jonka pikkulapsikin voi käsittää. Joidenkin piirtäjien/käsikijroittajien huumori voi olla hiukan aikuismaisempaa, jota kaikki pikkulapset eivät välttämättä ymmärrä. mitään asiatonta huumoria ei Disney-sarjakuvissa yleensä kuitenkaan näe. Huumoria näkee enemmän Ankka-tarinoissa, kuin Hiiri-tarinoissa. Tämä johtuu pääosin siitä, että Hiiri-tarinoiden hahmot ovat vakavampia kuin Ankat ja tarinoiden aiheet ovat usein jotain vakavasti otettavia dekkaripähkinöitä. Osasyy tähän tarinoiden huumorimäärän eroon on piirtäjät ja käsikirjoittajat, usein Hiiri-tarinoiden piirtäjät eivät olekaan yhtä humoristisia kuin Ankka-piirtäjät, ainakaan Hiiri-tarinoita piirtäessään.
Eniten huumoria Akkarissa aiheuttaa päähenkilö, Aku Ankka. Aku mokaa ja sählää varsin usein, joten huumorilta ei voi välttyä. Aku vaan on niin hauska, Akusta tekee hauskan myös möläyttelyt. Tulistuessaan hän ei hillitse itseään ja hän saattaa päästää sammakoita suustaan. Usein Akun möläytykset ovat varsin humoristisia. Myös monet muut hahmot ovat varsin humoristisia. Roope, Hessu, Ankanpojat ym. ovat varsin hauskoja hahmoja, ainakin välillä. Eri hahmoilla on erilainen huumorintaju, monet hahmot omaavat hyvän huumorintajun,mutta joillakin huumoria ei ole juuri lainkaan. Jotkut hahmot saattavat taas olla hauskoja tietämättään.
Akkarissa julkaistavissa seikkailutarinoissa näkee ehkä vähiten huumoria, kun taas lyhyissä, muutaman sivun vitsisarjoissa huumori on oikeastaan se tärkein asia. Muutaman sivun pituista Akkaritarinaa, jossa ei ole huumoria, on vaikea tehdä, enkä usko, että Akkarin lukijat pitäisivät kyseisenlaisista tarinoista. Mielestäni on hyvä, että aivan kaikki Akkarin tarinat eivät ole tännä huumoria, sillä en halua Akkarista mitään täysin hulvatonta lehteä. Vitsisarjoissa mitään tiettyä päähenkilöä ei ole. Carl barks käytti päähenkilönä Roopea omissa vitsisarjoissaan, kun taas mm. holantilaiset taiteilijat suosivat aika paljon Iinestä, Leenua, Liinua ja Tiinua. Aku Ankka on tietenkin myös usein vitsisarjojen päähenkilönä.
Myös Akkarin kansikuvissa on nähty paljon huumoria vuosien saatossa. Itseasiassa melkein jokaisessa Akkarilehden kansikuvassa on ollut ainakin pieni vitsi. Kansikuvien vitsit ovat mielestäni usein vähän kuivia tai liian tavanomiaisa, mutta joitain hauskojakin kansikuvia on lähivuosina ollut. Parhaat kansikuvahuumorit tarjoaa Michel Nadorp. Hänen kansikuvissaan on usein jokin/joitakin vitsi/vitsejä. Hänen kansikuviaan julkaistaan Akkarissa todella usein, joten saamme nähdä Nadorpin huumoripitoisia piirroksia varsin usein.
Huumori on siis tärkeä osa Akkaria. Usein Akkarissa näkee jonkun verran sarkasmia, mutta ehkä enemmän hulvatonta huumoria, jolle voi joskus nauraa kunnolla. Tarinoiden Suomentajilla on varmasti tärkeä osa tarinoiden huumorissa, ja joskus huumori saattaa tuoda sen varsinaisen juonen tarinaan. Monilla eri piirtäjillä ja käsikirjoittajilla on erilaisia huumorintajuja, ja nyt kerron niistä seuraavaksi:
Vitsisarjojen piirtäjillä ja etenkin käsikirjoittajilla on hyvä huumori. Aku Ankassa vitsikkäimpiä tarinoita ovatkin juuri nuo yksisivuiset. Mielestäni parhaimpia vitsisarjojen piirtäjiä/käsikirjoittajia ovat Al Taliaferro, Bob Karp ja Manuel Gonzales. Nämä kaikki ovat tehneet kunnioitettavana paljon vitsisarjoja, joissa huumori on samantyylistä, mutta vitsit vaihtelevat tarinoiden välillä todella paljon. He kaikki omaavat hyvän huumorintajun. Maailmassa on toki muitakin hyviä vitsisarjojen tekijöitä, mainittakoon nyt mm. Heymansin veljekset.
Bob Karpin ja Al Taliaferron yksisivuisia vitsisarjoja on julkaistu akkarissa valtava määrä. Yleensä nämä yksisivuiset huumoripläjäykset sijoitetaan aivan Aku Ankka- lehden loppuosaan. Bob Karp ja Al Taliaferro ovat tehneet vitsisarjoja yhdessä 30-luvulta 60-luvulle saakka. Kukaan muu ei ole tehnyt enempää yksisivuisia, kuin tämä parivaljakko. Bob karp käsikirjoitti näitä vitsisarjoja ja Taliaferro piirsi ne. Mielestäni suurin osa heidän vitsisarjoistaan on ollut varsin hyviä, mutta osa on ollut vähän otuoja, ja ymmärtäähän sen, ei kaikista sarjoista voi tulla täydellisiä. Yksisivuisten vitsisarjojen lisäksi he ovt tehneet joitakin pieniä, kolmiruutuisia vitsi-strippejä.
Manuel Gonzales on myös oiva vitsisarjojen piirtäjä. Hän ei ole saavuttanut aivan yhtä suurta suosiota, kuin Taliaferro, eikä hänen töitään julkaista aivan yhtä usein Akkarissa, mutta ihan hyvä piirtäjä hän kuitenkin on. Gonzales piirsi paljon yksisivuisia Mikki-tarinoita, mikä on mielestäni hyvä asia. Hän olikin yksi huumorintajuisimmista Mikki-piirtäjistä.
Vitsisarjoissa on paljon huumoria, mutta niin on myös pidemmissäkin Akkari-tarinoissa. Eräs hyvä huumorintajuinen piirtäjä on chileläinen Vicar, jonka Ankka-aiheöiset piirrokset/sarjakuvat ovat hauskuutta täynnä. Hän osaa piirtää Ankat hauskoiksi ja mielenkiintoisiksi. Hän tekee Akun aina hullunhauskaksi. Hän hallitsee hyvin Ankkojen hauskat ilmeet ym. Vicar tuntuu keskittyvän enemmän tällaiseen toiminta, action-huumoriin. Sarkasmia, tai hauskoja lausauhdkusia Ankoilta nähdään hieman vähemmän. On hyvä, että Vicarin tarinoita julkaistaan Aku Ankassa varsin usein, ja lähes kaikissa Vicarin tarinoissa on huumoria. Usein Vicar kuvaa Akun hyvin toilailevana ja huolimattomana, mikä on mielestäni Akulle sopivaa.
Don Rosa on hyvin huumorintajuinen käsikirjoittajana ja piirtäjänakin. Hänen käsikirjoituksensa saattavat olla joskus vähän vakavamman ja totisemmanpuoleisia, mutta vähintäänkin hänen piirroksensa on huumorintajuisia. Usein Akkarissa julkaistavat Rosan tarinat eivät ole aivan humoristisimmasta päästä, vaikkei huumori niistäkään puutu. Hän osaa piirtää hyvin hauskan näköisiä, ilmeikkäitä Ankkoja. Mielestäni Donin kielellinen huumori ei varsinaisesti ole kuhean hauskaa, että sille voisi nauraa, mutta Ankkojen repliikkejä on silti hauska lukea. Rosa on tietysti tunnettu tarkasta piirrostyylistään, joten hän tekee myös huumorikohdat huolella. Rosa tuntuu käyttävän tarinoissaan aika paljon sarkasmia. Usein Rosa saattaa piirtää jonkin piirroksen taustalle jotain ylimääräistä pientä huumoria. MM. Rosa vihaa Mikki Hiirtä, joten hän piirtää usein tämän tarinoiden taustalle johonkin varsin noloon tilanteeseen/paikkaan.
Don Rosan lisäksi myös Carl Barksin tarinoissa on ollut aika paljon huumoria. Itseasiassa huumori sarjakuviin, ja etenkin Aku Ankkaan tuli Barksin myötä, ainakin omasta mielestäni. Carl Barks ei ehkä omaa niin hyvää huumorintajua, kuin Vicar ja Rosa, mutta harvoin näkee Barksin sarjoja, joissa huumori puuttuisi kokonaan. Barks osaa piirtää varsin huumoririkkaita piirroksia, mutta muu huumori ei ole ihan parhaastä päästä. Barks on piirtänyt ja käsikirjoittanut jonkin verran vitsisarjoja, ja tietenkin näissä kaikissa on paljon huumoria. Lyhyissä vitsisarjoissa Barks käyttää huomattavasti enemmän huumoria, kuin pidemmissä tarinoissaan.
Akkarissa on julkiastu aika paljon humoristisia, William Van Hornin piirtämiä tarinoita. Williamin käsikirjoitukset ehkä eivät ole hauskimmasta päästä, mutta Ankkojen ilmeet ovat useimmiten varsin hullunkurisia. Mielestäni Van Horn on ehkä hieman jopa humoristisempi taiteiloija kuin Barks.
Heymansin veljekset ovat varsin humoristista porukkaa. Itse tykkään lukea heidän tarinoitaan, juuri hyvin huumorisiällön vuoksi. Tyypillistä heille on, että he piirtävät sivuhahmoista rumia, ja hauskannäköisiä. He saattavat piirroksissaan suorastaan venytellä Ankkojen raajoja, ja esim. Akulla saattaa olla oudon pitkä kaula ym. He tekevät hahmot hauskoiksi, mutta kuitenkin sopivan asiallisiksi. Molemmat ovat ehdottomasti eräitä humoristisimpia Disney-piirtäjiä koko maailmassa.
Kirsten De Graaf on varsin humoristinen käsikijroittaja. Hän käsikirjoittaa varsin paljon yksisivuisia vitsisarjoja, joita julkaistaan varsin usein Akkarissa. Hänellä tuntuu olevan paljon ideoita ja Mau heymansin avustuksella (he tekevät yhteistyössä paljon vitsisarjoja) he ovat oivallinen parivaljakko sarjakuvien parissa. Kirsten käsikirjoittaa sarjat, ja Mau piirtää.
Hollannista tulee myös muita huumoririkkaita piirtäjiä/käsikirjoittajia. Hyvän huumorin omaavat ainakin käsikirjoittajat Evert Geradts, Jan Kruse ja Frank Jonker. He tekevät paljon humoristisia, muutaman sivun pituisia tarinoita, joissa huumori on lähes aina keskeinen asia. Näiden kolmen käsikirjoituksia julkaistaan Akkarissa varsin usein. Hollantilaiset Ankkataiteilijat ovat tärkeä asia Akkarin huumoripuolella.
Italiasta ei mielestäni tule kauhean paljon humoristisia Disney-taiteilijoita, mutta toki sieltäkin muutama hyvä tulee mm. Romano Scarpa, Enrico faccini ja Massimo De Vita. Scarpalla on/oli melko hyvä huumorintaju, vaikkei hän mikään huumoripläjäys ollutkaan. Hänen piirroksensa ovat välillä aika hauskoja. Enrico Faccini on hyvin huumorintajuinen. Hänen tarinoissaan on usein riittävcän paljon huumoria. De Vitan tarinoissa huumori saattaa olla vähän takaa-alalla, mutta hän on mielestäni kuitenkin huumorintajuinen.
Joissakin tarinoissa Ankkalinnalaiset ovat itsekin käsitelleet huumoria. MM. Eräässä Ankka-tarinassa Kuuno ja Riitta perustivat erään huumori-tv-sarjan. Kun taas eräässä toisessa tarinassa Akulla oli jokin naurusairaus, jolloin häntä nauratti kokoajan. Vielä eräässä tarinassa Akua nauratti niin paljon, että siitä tuli lopulta haitallista. näitähän riittää, ja usein hupi-tarinoissa pääosassa on Aku Ankka.
Yhteenveto: Aku Ankassa (Akkarissa) on ollut paljon huumoria melkeinpä aina. Lähes jokaisessa Ankka-tarinassa on ainakin hiukan huumoria, mutta useissa tarinoissa huumoria on aika paljonkin. Hiiri-tarinoissa ei sen sijaan kovin paljoa huumoria näe, mutta sieltäkin puolelta poikkeuksia löytyy. Enitewn huumoria näkee lyhyissä, usein yksisivuisissa tarinoissa, joissa tärkein idea on juuri se vitsi. Monet tarinat siis elvätä vitsien ja huumorin avulla. Humoristisimpia piirtäjiä/käsikirjoittajia ovat ainakin Don Rosa, Carl Barks, William Van Horn, Heymansit, Karp ja Taliaferro.
kirja
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 5
Viesti 348 -
19.09.2009 klo 11:46:07
Näin. Kokeillaan rajoja aloittaen kirjoittaminen viimeisenä kokonaisena päivänä. Saapa nähdä, mihin riittää.
Todella harmittaa kahden viikon poissaoloni, koska aiheet olivat mahtavia. Täytyypä pyytää Salwerilta noin viiden kauden kuluttua niitä toiveuusintoina.
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Huumori ankoissa
Akkari ja muutkin julkaisut perustuvat todella paljolti huumoriin. Ilman huumoria suosio olisi paljon vähempää, sillä sarjakuvat elävät huumorista. Useiden piirtäjien/käsikirjoittajien suosio johtuu huumorista. Huumoria on monenlaista ja todella harva huumoriton tarina on kiinnostava tai kerää suosiota. Useille hahmoille on myös ominaista omanlaisensa huumori.
Ilman huumoria tarinat olisivat todella kuivia ja niiden suosio olisi paljon pienempi kuin mitä se on. Ilman huumoria esimerkiksi yksisivuisia tarinoita ei olisi, vaan kaikki tarinat olisivat seikkailutarinoita tai jatkosarjoja. Akkarin huumori elättää sitä, ja ilman huumoria koko lehteä tuskin olisi olemassakaan. Akkarin huumori on todella tärkeää koko sarjalle ja se on tärkein syy, miksi Akkari on niin suosittu ympäri maailmaa.
Ankkatarinoissa on paljon enemmän huumoria kuin hiiritarinoissa. Sille on useita syitä. Ankkatarinoissa on enemmän hahmoja, jolloin tarinat ovat monipuolisempia ja samalla mukaan saa useamman tyylistä huumoria. Ankkatarinat ovat juoniltaan selkeitä, eikä ruutuja kulu juonen selventämiseen jolloin huumorille jää hieman enemmän tilaa. Tarinoissa on myös selvästi vähemmän vaihtuvia tekijöitä, joten huumorille jää vielä enemmän tilaa. Ankkatarinoissa hahmojen luonteet ovat selkeät ja ankkojen luonteet eivät kovin paljoa vaihtele. Yksi tärkeä asia on se, että ankkatarinat ovat keskenään melko samanlaisia, jolloin huumoria ei tarvitse miettiä kovin paljoa, koska samantyylistä huumoria voi käyttää useissakin tarinoissa. Ankkatarinoiden huumori on selkeää ja sitä ei tarvitse laajentaa paljoa. Ankkojen luonteista on myös todella helppoa saada aikaan huumoria, koska niissä on niin paljon samantapaisia liioiteltuja piirteitä, joista saa aikaan hyvää huumoria. Hiiritarinoissa asiat ovat päinvastoin. Hiiritarinat ovat keskenään todella erilaisia ja asioiden selittämiseen kuluu enemmän asiaa => huumorille jää vähemmän tilaa. Hiiritarinoissa on pieni hahmokaarti, jolloin huumori ei ole niin monipuolista jolloin sitä ei niin paljoa käytetä. Hiiritarinoiden hahmojen luonteet ovat myös erilaisia kuin ankkojen, sillä niistä ei ole niin helppo saada huumoria aikaan, koska luonteet vaihtelevat tarinoiden kesken todella paljon ja luonteissa ei ole muutamaa vahvaa piirrettä toisin kuin ankkojen luonteissa. (Vahvat piirteet auttavat todella paljon huumorin tekemisessä.) Hiirihuumoria ei siis ole niin helppoa tehdä eikä sille edes ole kovin paljon mahdollisuuksia, koska tarinat ovat usein pitkiä seikkailusarjoja joissa suuri tila kuluu jo asioiden selttämiseen ja seikkailun juonen etenemiseen. Hiiritarinoissa ei ole paljoa huumoria, sillä tarinoita on vähemmän kuin ankkatarinoita, jolloin käsikirjoittajilla ei ole niin suurta kokemusta hiirihuumorista kuin ankkakäsikirjoittajilla ankkahuumorista.
Huumorityyppejä on monenlaisia, joista suosituimmat ovat osuvat vuorosanat ja liioittelu. Osuvia vuorosanoja käytti varsinkin Carl Barks. Tämä huumorityyppi sopii varsinkin Tupulle, Hupulle ja Lupulle, koska heidän vuorosanansa ovat useimmiten samantapaisia kuin mitä tässä tapauksessa täytyy tehdä. Vuorosanahuumori sisältää lähinnä osuvia ja hauskoja vuorosanoja, jotka sopivat johonkin tilanteeseen kuten vaikka epäonnnistumiseen. Liioitteluhuumori on eniten käytetty huumorityyppi. Siinä liioitellaan hahmojen ominaisuuksia tai luonteita. Sitä ovat käyttäneet useat ihmiset, mutta Barks eniten. Esimerkiksi Roopen säästävyydestä, Hansun ruokahalusta, Akun nukkumisesta, Taavin viisaudesta tai Akun ja Hannun vastakohtaluonteista saadaan tähän tyyppiin huumorin perusidea. Liioitteluhuumorivitsisarjat ovat useimmiten kahden tyyppisiä: Joko kuvataan yhtä hahmoa (useimmiten Roopen säästäväisyys) tai kahta hahmoa ja verrataan heitä (Aku ja Hannu/Aku ja Sudenpennut ja niin edelleen). Liioitteluhuumori on eniten käytetty huumori, koska Akkari perustuu liioitteluun ja siksi liioitteleminen on todella helppoa eikä vaadi kovin suurta vaivaa. Liioitteluhuumori esiintyy myös muissakin kuin vitsisarjoissa, mutta niissä vähemmän. Esimerkiksi Roopen rahamäärät esiintyvät melkein kaikissa Roope-aiheisissa tarinoissa ja niitä on selvästi liioiteltu.
Kolmas hyvin käytetty huumorityyppi on vahingonilo, mutta sitä ei käytetä kuin lähinnä Akun kohdalla ja tyypin käyttäminen on vähentynyt huomattavasti, johtuen ihmisten asenteista. Vahingoniloa ei enää suvaita kovin paljoa. Akkarissa tämä huumorityyppi on ollut suosittu varsinkin 1960-luvun aikoihin. Esimerkki vahingonilohuumorista on Akun epäonnistuminen jossain asiassa ja vahingon aiheuttaminen kaupungille. (Akun tilalla voi olla muukin hahmo, esimerkiksi Pelle.) Näissä tapauksissa useimmiten jonkun asian tuhoutuminen tapahtuu vasta lopussa ja sitä on edeltänyt jokin yritys, kuten yritys löytää aarre tai tehdä uusi keksintö. Tämän huumorityypin viehätys perustuu kahteen asiaan: Vahingoniloon ja tunteeseen, että on muita parempi. Siksi tätä tyyppiä ei niin paljoa käytetäkään.
Huumoria on käytetty paljon erilaisissa taustan asioissa, kuten kylteissä ja hahmojen nimissä (sisältäen suomennokset ja alkuperäiset nimet). Taustalla olevat asiat luovat suuren osan huumorista ja niiden tekeminen erottaa paljon huumoria käyttävät (kuten Don Rosa) muista. Taustalla on suuri vaikutus tarinan huumoripitoisuuteen, koska muualle pitää laittaa juoneen kuuluvat asiat. Taustalla on lisäksi paljon tilaa ja se on jokaisessa ruudussa, joten sinne saa suurempiakin ja useammassa ruudussa olevia huumoriasioita. Hahmojen nimetkin sisältävät huumoria, varsinkin hahmojen jotka ovat vain yhdessä tarinassa. (Poikkeuksiakin löytyy, esimerkiksi Hessu Hopo tai Unkka T. Kumiankka.) Useimmiten ne nimet on valittu jostain julkisuuden henkilöstä. Esimerkiksi Ringa Ropo tai Miihkali Suurmankeli on nähty tarinoissa. Nimet tuovat paljon lisää huumoria, ja niiden alkuperäishenkilön päätteleminen on mukavaa. Nimissä on myös muistettava se, että ne eivät saa olla liian selviä tai ne voi tulkita mainokseksi. Nimet kuitenkin tuovat jokainen mukaan huumoria ja huumoripitoisuus nousee selvästi.
Eri hahmoilla on erilainen huumori. Selkein huumori on Akulla. Vanhoissa tarinoissa huumori perustui usein Akun lavastamiseen syylliseksi tai Akun epäonnistuminen jossain, kun nykyään huumoria on lähinnä Akun epäonni. Aku saattaa esimerkiksi syödä vahingossa tulista ruokaa tai kaatua banaaninkuoresta johtuen. Aku-huumori on melkein aina samanlaista, jonka takia se ei ole parasta mahdollista. Huumoria voisi monipuolistaa, jolloin viihdyttävyys nousisi. (Se on hankalaa, koska samanlaista huumoria on käytetty jo kauan.) Akun huumorissa viehättää lähinnä vahingonilo ja se, että itse osaa paremmin. Akun kohdalla huumoria esiintyy käytännössä joka tarinassa, ja Aku hahmona menestyy huumorin ansiosta.
Myös Hessulla on omanlaisensa huumori. Hessun huumorissa yleisintä on eräänlainen hölmöys. Hessu kuvataan hölmönä hahmona, ja hänen tekemänsä asiat sekä hänen päättelytaitonsa kuvataan myös hölmönä. Yksi esimerkki hölmöydestä on superpähkinöiden säilyttäminen päässä olevassa hatussa. Hessun päättely on myös hölmöä, ja sen avulla hän onkin auttanut Mikkiä ratkaisemaan useita rikoksia. Hessun huumorin tarkoitus on tuoda hahmokaartin luonteisiin vaihtuvuutta. Hessun aivot eivät ole niin suuria kuin muilla, jonka takia hän tuo huumoria koska melkein kaikki muut hahmot kuvataan viisaina henkilöinä. Hessuakin on kuitenkin liioiteltu jotta saataisiin huumoria ja vaihtelevuutta. Varsinkin Mikin kanssa häntä liioitellaan paljon, jolloin osa huumorista menee pois.
Muut hahmot eivät käytä niin paljon huumoria kuin Aku, mutta ilman huumoria muita hahmoja ei olisi. Esimerkiksi Roope-tarinoissa huumoria aiheuttaa Roopen säästäväisyys, Tupu, Hupu ja Lupu-tarinoissa (jossa mukana ovat muutkin Sudenpennut) omituiset arvonimet, Iines-tarinoissa Iineksen luonne ja Hannu-tarinoissa Hannun loputon onni. Huumoria on siis todella paljon erilaista, ja kaikkia huumorityylejä käytetään Akkarissa. Kuitenkin millään hahmolla ei ole useita huumorityylejä, mikä on selkeä puute.
Erilaisissa tarinatyypeissä esiintyy todella paljon erilaisia huumorityyppejä. Yksisivuiset vitsisarjat ovat nimensäkin mukaan täynnä huumoria, ja niiden suosio perustuu vain huumoriin. Yksisivuisissa tarinoissa on enemmän huumoria kuin muissa tarinoissa. Yksisivuiset tarinat eivät pärjää ilman huumoria, mutta ne on helppo tehdä. Siksi niitä on niin paljon. Yksisivuisissa huumori esiintyy yleensä jonkun tietyn hahmon ansiosta (eli huumori on jonkin hahmon ominaishuumoria). Keskipitkät (noin neljän sivun) tarinat sisältävät myös melko paljon tarinoita, koska sen pituisissa tarinoissa juoni ei kerkiä kunnolla kehittyä jolloin huumorille jää suurempi osa kuin pidemmissä tarinoissa. Pidemmät tarinat ovat usein seikkailutarinoita ja niiden juoni perustuu seikkailuun jolloin huumorille ei jää niin suurta osaa. Huumori ei ole niin tärkeä, koska juonen perusrakenne on tehty muiden asioiden toimesta. Kaikissa tarinoissa kuitenkin tarvitaan huumoria.
Hyvät kannet ovat täynnä huumoria. Kansien päätehtävä on olla hauska, ja siksi niiden huumoriin useimmiten panostetaan enemmän kuin tarinoihin. Jotkin kannet ovat kuitenkin vain tilannekuvauksia (siihen suuntaan ollaan nykypäivänä valitettavasti menty), vaikka kannet tarvitsisivat huumoria. Usein kannet kuitenkin sisältävät huumoria. Omasta mielestäni Michel Nadorpin kansikuvat ovat huonoja, koska ne ovat useimmiten tilannekuvauksia tai puhkikulutettua huumoria sisältäviä kuvia. Nadorpin kansia julkaistaan Akkarissa eniten, joten valtaosa Akkarin kansista onkin nykyään tylsiä. Nadorpin tarinoissakaan ei ole kovin paljoa huumoria eikä vitsejä, vaan ne yrittävät pärjätä mielenkiintoisten juonien avulla.
Joissain tarinoissa aiheena on ollut huumori. Usein ne tarinat ovat olleet tylsiä, koska huumorista ei saa kovin paljoa huumoria. Nämä tarinat ovat useimmiten kilpailuja Riitan sekä Kuunon ja Roopen välillä. Useimmiten on keksitty jokin keino, jonka avulla saadaan naurua. Huumorista kertoviin tarinoihin ei ole edes kunnolla yritetty lisätä huumoria, vaan on luotettu siihen, että tarinan perusasiat tuottavat huumoria. Siksi niistä tarinoista ei paljoa pidetäkään.
Ankkataiteilijoilla on usein ominaishuumorinsa, joka vaikuttaa suuresti heidän suosioonsa. Ominaishuumoria he laittavat tarinoihin tahtomattaankin, ja sen ansiosta useat pitkätkin tarinat ovat niin hauskoja kuin mitä ne nykyään ovat. Huumori on usein taustalla tai rivien välissä, mutta lukijat kykenevät silti ymmärtämään sen. Ominaishuumoria voi olla esimerkiksi taustan kylttien tekstit tai Sudenpentujen arvonimien pitkät selitystekstit. Varsinkin Don Rosa käyttää todella paljon ominaishuumoria.
Don Rosa käyttää mielestäni eniten huumoria. Rosan tarinoiden suosion pääsyy onkin huumorin käyttö. Rosa asettelee tarinoiden taustalle erilaisia asioita tai kuvaa hahmojen, jotka eivät ole puhumassa, ilmeillä jotain. Rosa on myös siitä poikkeuksellinen, että hänen tarinoiden juonetkin sisältävät huumoria. Ne eivät ole vain tylsiksi pelkistetyt juonet, vaan ne ovat hauskoja ja kiehtovia. Omasta mielestäni ilman Rosan tarinoita Akkarissa olisi vieläkin vähemmän huumoria kuin mitä nyt, koska Rosa on näyttänyt useille piirtäjille esimerkkiä. Rosa-tarinoissa ankkojen vuorosanat sisältävät huumoria ja suomennoksissakin niissä käytetään useita monimerkityksellisiä sanoja (esimerkiksi kiilata, joka suomennettiin sanasta fault) ja muutenkin vuorosanat ovat hauskoja. Rosan tarinoiden huumorille yhteistä on sen monipuolisuus. Rosa ei käytä vain yhdenlaista huumoria, vaan Rosan tarinoissa huumoria on kaikenlaista, mikä on yksi selkeä syy Rosan suursuosiolle. Rosan tarinoissa huumoria ilmenee kaikkialla kuten autojen rekisterikilvissä tai Akun silmissä ja huumoria on helppo ymmärtää. Rosa tuo tarinoihin mukaan myös omia luonteitaan ja ajatuksiaan, jotka tuovat lisähuumoria tarinoihin. Esimerkiksi D.U.C.K.-omistus kertoo Rosan ajatuksista Barksia kohtaan ja tuo huumoria tarinoihin. Rosan ajatukset tuovat vielä lisää monipuolisuutta ja huumoria tarinoille. Rosan pienet yksityiskohdat sisältävät usein paljon huumoria ja varsinkin niiden ansiosta tarinat ovat nyt niin hauskoja. Huumoria tuovat useat eri asiat, mutta Rosa hallitsee niistä melkein jokaisen. Rosa osaa käyttää huumoria ja hänen tarinoissaan on enemmän sitä kuin kenelläkään muulla. Rosa esimerkiksi panostaa taustaan enemmän kuin kukaan muu. Rosa hallitsee piirtämisen täydellisesti, jolloin hän kykenee panostamaan huumoriin enemmän kuin muut. Rosan huumoria on selvästi pääosin ominaishuumoria, mutta se sisältää myös piirteitä, jotka on selvästi lisätty ja jotka eivät ole tullut niinsanotusti itsestään.
Carl Barkskin käyttää todella paljon huumoria tarinoissaan. Barks oli mukana Akkarin alkuvaiheissa, joten hänen huumorinsa toimi esikuvana monille muille. Barksin huumori oli useimmiten vahingoniloa tai jonkinlainen yllättävä tilanne, mikä sekoitti kaiken ja siten toi mukanaan huumoria. Barks hallitsee tilannekomiikan. Lisäksi hän kykeni luomaan huumoria melkein mihin tahansa. Barksin pitkissä tarinoissa ei ole kovin paljoa huumoria, mutta lyhyet vitsisarjat (joita oli paljon) sisältävät sitä todella paljon ja toisin kuin useat nykypiirtäjien tekemät, useimmat Barksin yksisivuiset todellakin ovat hauskoja eivätkä vain mukahauskoja. Barksin huumoriin kuuluu varsinkin tilanteisiin sopivat sanonnat, piirrokset sekä luonteiden esilletuonti, esimerkiksi Roopen äärimmäiseen säästäväisyyteen liittyvät asiat. Barks onkin käyttänyt varsinkin luonneliioittelua todella paljon, ja on saanut aikaan monia hauskoja tarinoita. Huumoria ei ole tosin riittänyt kovin paljoa pitkiin tarinoihin, vaan ne ovat useimmiten olleet tylsiä ja niiden kiehtovuus on perustunut lähinnä juoneen eikä huumoriin jota ei ole.
Kari Korhonen on pakko mainita, kun huumorista puhutaan, sillä hänen tarinansa ovat ainutlaatuisia pitkän tarinan ja huumorin yhdistelmiä. Korhosen tarinoissa tapahtuu useimmiten jotain epänormaalia, jota sitten kuvaillaan ja johon poimitaan joitain liioiteltuja seikkoja. Korhosen tarinat ovat todella hauskoja, sillä ne sisältävät huumorin piirteistä melkein jokaisen ja ne ovat kuitenkin kovalla juonella varusteltuja. Korhosen tarinoissa yleistä on se, että niissä on jokin ryhmä. Edellämainitut ryhmät sisältävät liioiteltuja piirteitä ja ovat epäaitoja, mutta Korhonen saa niistä aina aikaan loistavan tarinan. Liioittelu ja epäaitous ovatkin tärkeitä huumorin piirteitä, joten Korhonen selvästikin käyttää paljon huumoria. Korhosen tarinat ovat taidokkaasti tehtyjä ja niissä käytetään huumoria, eikä pelkästään sen piirteitä. Kuten Don Rosa, Korhonen panostaa taustoihin tosin paljon vähemmän kuin Rosa. Taustoilla on usein esimerkiksi kylttejä tai muita samantapaisia asioita, ja niiden tavoitteena on luoda huumoria. Korhonen on onnistunut siinä mainiosti ja hallitsee huumorin todella hyvin!
Van Hornit (William ja Noel) yrittävät mielestäni selkeästi panostaa huumoriin, kuitenkaan siinä onnistumatta. Heidän tarinansa yrittävät olla hauskoja, mutta mielestäni ne ovat tylsiä ja niissä ei tapahdu oikein mitään. Siksi ne sisältävätkin paljon huumoria ja hauskoja kohtia - eri tavalla kuin mitä piirtäjät ovat tarkoittaneet. Van Hornien tarinat ovat juonettomia, joten niiden juoniyrityksille ja keskenäisille samankaltaisuuksille voi nauraa. Huomiota herättävät myös hahmojen omituiset ilmeet, jotka yrittävät olla osuvia, mutta jotka ovat usein epäonnistuneet ja päätyneet naurettavan näköisiksi ilmeiksi. Van Hornien käsitys huumorista on myös mielestäni erilainen kuin valtaosalla lukijoista, jonka takia heidän tarinansa eivät kerää kovin suurta suosiota. Heidän tarinoissaan on kuitenkin paljon hauskoja kohtia, tosin se johtuu epäonnistumisista. Van Hornien tarinoiden juonet ovat melko samanlaisia keskenään ja niihin ei ole käytetty kovin paljoa aikaa, minkä huomaa esimerkiksi hahmojen kasvoista jotka ovat välillä naurettavan näköisiä. Van Hornit sijoittavat tarinoiden taustalle erilaisia asioita, mitkä tuovat hieman huumoria mukaan tarinoihin. Lisäksi heidän tarinoiden tausta-asioilla on lukuisia samankaltaisuuksia ja hahmokaartikaan ei vaihtele. Huumoria tuo juurikin tuo vaihtuvuuden olemattomuus; On hauska huomata, kuinka tarinoissa toistuvat samat asiat. Tarinoissa myös koetaan paljon tunteita: Naurua on paljon (se tuo huumoria), mutta myös painajaisia on runsaasti (ne tuovat huumoria, koska painajaiset ovat useimmiten uskomattoman epäaitoja). Van Hornien tarinoilla on paljon mukahauskoja piirteitä, kuten piirakoiden lentäminen tai useat ruokapainajaiset. Juuri nuo mukahauskat piirteet vähentävät huumoria todella paljon ja saavat tarinoista tylsiä.
Huumoria on nykyään liian vähän. Aimo annoksen huumoria söi pois Rosan aktiivisuuden laskeminan ja lopulta loppuminen. Huumori pitää kaiken Akkareihin liittyvän elossa! Siksi sitä tarvitaan. Huumori virkistää sarjoja ja sen ansiosta Akkareiden suosio on näin korkea. Huumori tuo sarjakuviin tunteita ja herättää lukijoiden kiinnostusta. Huumori tuo myös monipuolisuutta, koska huumori kuuluu tarinoiden osiin joita pitäisi aina käyttää. Huumori sisältää vitsejä (se on tärkeää yksisivuisissa), erilaisia näkökulmia, liioittelua ja muita samantapaisia asioita. Niistä jokainen on Akkarin perusrakenteeseen kuuluva asia. Juuri sen takia Akkarille huumori on niin tärkeää. Akkari on valinnut tien, jonka ominaisuudet ovat samantapaisia kuin huumorin osa-alueet. Akkari tarvitsee huumoria. Nykypiirtäjät ja -käsikirjoittajat eivät käytä huumoria tarpeeksi, koska kannet eivät ole kovin hauskoja ja melkein kaikissa Akkareissa on tylsiä tarinoita, jotka saisi pois huumorilla. Tarinoissa panostetaan nykyään juoniin, eikä huumoriin, jolloin tylsiä tarinoita on todella paljon, jopa liikaa.
Yhteenveto: Huumori pitää kaikkea koossa. Huumoria on monenlaista. Eniten huumoria käyttää Don Rosa. Carl Barks käytti paljon vahingonilohuumoria ja Kari Korhosen huumori perustuu vahvasti liioitteluun. Ilman huumoria Akkari ei menestyisi, koska Akkarin tarvitsemat ominaisuudet esiintyvät suuressa osin huumorissa. Huumoria ei käytetä nykyään tarpeeksi, vaan panostetaan juoniin. Yksisivuisissa vitsisarjoissa käytetään eniten huumoria, pitkissä sarjoissa vähiten. Suosituin huumorityyppi on liioittelu.
En ole luovuttanut enkä ole lopettanutkaan. :)
~kirja
Todella harmittaa kahden viikon poissaoloni, koska aiheet olivat mahtavia. Täytyypä pyytää Salwerilta noin viiden kauden kuluttua niitä toiveuusintoina.
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Huumori ankoissa
Akkari ja muutkin julkaisut perustuvat todella paljolti huumoriin. Ilman huumoria suosio olisi paljon vähempää, sillä sarjakuvat elävät huumorista. Useiden piirtäjien/käsikirjoittajien suosio johtuu huumorista. Huumoria on monenlaista ja todella harva huumoriton tarina on kiinnostava tai kerää suosiota. Useille hahmoille on myös ominaista omanlaisensa huumori.
Ilman huumoria tarinat olisivat todella kuivia ja niiden suosio olisi paljon pienempi kuin mitä se on. Ilman huumoria esimerkiksi yksisivuisia tarinoita ei olisi, vaan kaikki tarinat olisivat seikkailutarinoita tai jatkosarjoja. Akkarin huumori elättää sitä, ja ilman huumoria koko lehteä tuskin olisi olemassakaan. Akkarin huumori on todella tärkeää koko sarjalle ja se on tärkein syy, miksi Akkari on niin suosittu ympäri maailmaa.
Ankkatarinoissa on paljon enemmän huumoria kuin hiiritarinoissa. Sille on useita syitä. Ankkatarinoissa on enemmän hahmoja, jolloin tarinat ovat monipuolisempia ja samalla mukaan saa useamman tyylistä huumoria. Ankkatarinat ovat juoniltaan selkeitä, eikä ruutuja kulu juonen selventämiseen jolloin huumorille jää hieman enemmän tilaa. Tarinoissa on myös selvästi vähemmän vaihtuvia tekijöitä, joten huumorille jää vielä enemmän tilaa. Ankkatarinoissa hahmojen luonteet ovat selkeät ja ankkojen luonteet eivät kovin paljoa vaihtele. Yksi tärkeä asia on se, että ankkatarinat ovat keskenään melko samanlaisia, jolloin huumoria ei tarvitse miettiä kovin paljoa, koska samantyylistä huumoria voi käyttää useissakin tarinoissa. Ankkatarinoiden huumori on selkeää ja sitä ei tarvitse laajentaa paljoa. Ankkojen luonteista on myös todella helppoa saada aikaan huumoria, koska niissä on niin paljon samantapaisia liioiteltuja piirteitä, joista saa aikaan hyvää huumoria. Hiiritarinoissa asiat ovat päinvastoin. Hiiritarinat ovat keskenään todella erilaisia ja asioiden selittämiseen kuluu enemmän asiaa => huumorille jää vähemmän tilaa. Hiiritarinoissa on pieni hahmokaarti, jolloin huumori ei ole niin monipuolista jolloin sitä ei niin paljoa käytetä. Hiiritarinoiden hahmojen luonteet ovat myös erilaisia kuin ankkojen, sillä niistä ei ole niin helppo saada huumoria aikaan, koska luonteet vaihtelevat tarinoiden kesken todella paljon ja luonteissa ei ole muutamaa vahvaa piirrettä toisin kuin ankkojen luonteissa. (Vahvat piirteet auttavat todella paljon huumorin tekemisessä.) Hiirihuumoria ei siis ole niin helppoa tehdä eikä sille edes ole kovin paljon mahdollisuuksia, koska tarinat ovat usein pitkiä seikkailusarjoja joissa suuri tila kuluu jo asioiden selttämiseen ja seikkailun juonen etenemiseen. Hiiritarinoissa ei ole paljoa huumoria, sillä tarinoita on vähemmän kuin ankkatarinoita, jolloin käsikirjoittajilla ei ole niin suurta kokemusta hiirihuumorista kuin ankkakäsikirjoittajilla ankkahuumorista.
Huumorityyppejä on monenlaisia, joista suosituimmat ovat osuvat vuorosanat ja liioittelu. Osuvia vuorosanoja käytti varsinkin Carl Barks. Tämä huumorityyppi sopii varsinkin Tupulle, Hupulle ja Lupulle, koska heidän vuorosanansa ovat useimmiten samantapaisia kuin mitä tässä tapauksessa täytyy tehdä. Vuorosanahuumori sisältää lähinnä osuvia ja hauskoja vuorosanoja, jotka sopivat johonkin tilanteeseen kuten vaikka epäonnnistumiseen. Liioitteluhuumori on eniten käytetty huumorityyppi. Siinä liioitellaan hahmojen ominaisuuksia tai luonteita. Sitä ovat käyttäneet useat ihmiset, mutta Barks eniten. Esimerkiksi Roopen säästävyydestä, Hansun ruokahalusta, Akun nukkumisesta, Taavin viisaudesta tai Akun ja Hannun vastakohtaluonteista saadaan tähän tyyppiin huumorin perusidea. Liioitteluhuumorivitsisarjat ovat useimmiten kahden tyyppisiä: Joko kuvataan yhtä hahmoa (useimmiten Roopen säästäväisyys) tai kahta hahmoa ja verrataan heitä (Aku ja Hannu/Aku ja Sudenpennut ja niin edelleen). Liioitteluhuumori on eniten käytetty huumori, koska Akkari perustuu liioitteluun ja siksi liioitteleminen on todella helppoa eikä vaadi kovin suurta vaivaa. Liioitteluhuumori esiintyy myös muissakin kuin vitsisarjoissa, mutta niissä vähemmän. Esimerkiksi Roopen rahamäärät esiintyvät melkein kaikissa Roope-aiheisissa tarinoissa ja niitä on selvästi liioiteltu.
Kolmas hyvin käytetty huumorityyppi on vahingonilo, mutta sitä ei käytetä kuin lähinnä Akun kohdalla ja tyypin käyttäminen on vähentynyt huomattavasti, johtuen ihmisten asenteista. Vahingoniloa ei enää suvaita kovin paljoa. Akkarissa tämä huumorityyppi on ollut suosittu varsinkin 1960-luvun aikoihin. Esimerkki vahingonilohuumorista on Akun epäonnistuminen jossain asiassa ja vahingon aiheuttaminen kaupungille. (Akun tilalla voi olla muukin hahmo, esimerkiksi Pelle.) Näissä tapauksissa useimmiten jonkun asian tuhoutuminen tapahtuu vasta lopussa ja sitä on edeltänyt jokin yritys, kuten yritys löytää aarre tai tehdä uusi keksintö. Tämän huumorityypin viehätys perustuu kahteen asiaan: Vahingoniloon ja tunteeseen, että on muita parempi. Siksi tätä tyyppiä ei niin paljoa käytetäkään.
Huumoria on käytetty paljon erilaisissa taustan asioissa, kuten kylteissä ja hahmojen nimissä (sisältäen suomennokset ja alkuperäiset nimet). Taustalla olevat asiat luovat suuren osan huumorista ja niiden tekeminen erottaa paljon huumoria käyttävät (kuten Don Rosa) muista. Taustalla on suuri vaikutus tarinan huumoripitoisuuteen, koska muualle pitää laittaa juoneen kuuluvat asiat. Taustalla on lisäksi paljon tilaa ja se on jokaisessa ruudussa, joten sinne saa suurempiakin ja useammassa ruudussa olevia huumoriasioita. Hahmojen nimetkin sisältävät huumoria, varsinkin hahmojen jotka ovat vain yhdessä tarinassa. (Poikkeuksiakin löytyy, esimerkiksi Hessu Hopo tai Unkka T. Kumiankka.) Useimmiten ne nimet on valittu jostain julkisuuden henkilöstä. Esimerkiksi Ringa Ropo tai Miihkali Suurmankeli on nähty tarinoissa. Nimet tuovat paljon lisää huumoria, ja niiden alkuperäishenkilön päätteleminen on mukavaa. Nimissä on myös muistettava se, että ne eivät saa olla liian selviä tai ne voi tulkita mainokseksi. Nimet kuitenkin tuovat jokainen mukaan huumoria ja huumoripitoisuus nousee selvästi.
Eri hahmoilla on erilainen huumori. Selkein huumori on Akulla. Vanhoissa tarinoissa huumori perustui usein Akun lavastamiseen syylliseksi tai Akun epäonnistuminen jossain, kun nykyään huumoria on lähinnä Akun epäonni. Aku saattaa esimerkiksi syödä vahingossa tulista ruokaa tai kaatua banaaninkuoresta johtuen. Aku-huumori on melkein aina samanlaista, jonka takia se ei ole parasta mahdollista. Huumoria voisi monipuolistaa, jolloin viihdyttävyys nousisi. (Se on hankalaa, koska samanlaista huumoria on käytetty jo kauan.) Akun huumorissa viehättää lähinnä vahingonilo ja se, että itse osaa paremmin. Akun kohdalla huumoria esiintyy käytännössä joka tarinassa, ja Aku hahmona menestyy huumorin ansiosta.
Myös Hessulla on omanlaisensa huumori. Hessun huumorissa yleisintä on eräänlainen hölmöys. Hessu kuvataan hölmönä hahmona, ja hänen tekemänsä asiat sekä hänen päättelytaitonsa kuvataan myös hölmönä. Yksi esimerkki hölmöydestä on superpähkinöiden säilyttäminen päässä olevassa hatussa. Hessun päättely on myös hölmöä, ja sen avulla hän onkin auttanut Mikkiä ratkaisemaan useita rikoksia. Hessun huumorin tarkoitus on tuoda hahmokaartin luonteisiin vaihtuvuutta. Hessun aivot eivät ole niin suuria kuin muilla, jonka takia hän tuo huumoria koska melkein kaikki muut hahmot kuvataan viisaina henkilöinä. Hessuakin on kuitenkin liioiteltu jotta saataisiin huumoria ja vaihtelevuutta. Varsinkin Mikin kanssa häntä liioitellaan paljon, jolloin osa huumorista menee pois.
Muut hahmot eivät käytä niin paljon huumoria kuin Aku, mutta ilman huumoria muita hahmoja ei olisi. Esimerkiksi Roope-tarinoissa huumoria aiheuttaa Roopen säästäväisyys, Tupu, Hupu ja Lupu-tarinoissa (jossa mukana ovat muutkin Sudenpennut) omituiset arvonimet, Iines-tarinoissa Iineksen luonne ja Hannu-tarinoissa Hannun loputon onni. Huumoria on siis todella paljon erilaista, ja kaikkia huumorityylejä käytetään Akkarissa. Kuitenkin millään hahmolla ei ole useita huumorityylejä, mikä on selkeä puute.
Erilaisissa tarinatyypeissä esiintyy todella paljon erilaisia huumorityyppejä. Yksisivuiset vitsisarjat ovat nimensäkin mukaan täynnä huumoria, ja niiden suosio perustuu vain huumoriin. Yksisivuisissa tarinoissa on enemmän huumoria kuin muissa tarinoissa. Yksisivuiset tarinat eivät pärjää ilman huumoria, mutta ne on helppo tehdä. Siksi niitä on niin paljon. Yksisivuisissa huumori esiintyy yleensä jonkun tietyn hahmon ansiosta (eli huumori on jonkin hahmon ominaishuumoria). Keskipitkät (noin neljän sivun) tarinat sisältävät myös melko paljon tarinoita, koska sen pituisissa tarinoissa juoni ei kerkiä kunnolla kehittyä jolloin huumorille jää suurempi osa kuin pidemmissä tarinoissa. Pidemmät tarinat ovat usein seikkailutarinoita ja niiden juoni perustuu seikkailuun jolloin huumorille ei jää niin suurta osaa. Huumori ei ole niin tärkeä, koska juonen perusrakenne on tehty muiden asioiden toimesta. Kaikissa tarinoissa kuitenkin tarvitaan huumoria.
Hyvät kannet ovat täynnä huumoria. Kansien päätehtävä on olla hauska, ja siksi niiden huumoriin useimmiten panostetaan enemmän kuin tarinoihin. Jotkin kannet ovat kuitenkin vain tilannekuvauksia (siihen suuntaan ollaan nykypäivänä valitettavasti menty), vaikka kannet tarvitsisivat huumoria. Usein kannet kuitenkin sisältävät huumoria. Omasta mielestäni Michel Nadorpin kansikuvat ovat huonoja, koska ne ovat useimmiten tilannekuvauksia tai puhkikulutettua huumoria sisältäviä kuvia. Nadorpin kansia julkaistaan Akkarissa eniten, joten valtaosa Akkarin kansista onkin nykyään tylsiä. Nadorpin tarinoissakaan ei ole kovin paljoa huumoria eikä vitsejä, vaan ne yrittävät pärjätä mielenkiintoisten juonien avulla.
Joissain tarinoissa aiheena on ollut huumori. Usein ne tarinat ovat olleet tylsiä, koska huumorista ei saa kovin paljoa huumoria. Nämä tarinat ovat useimmiten kilpailuja Riitan sekä Kuunon ja Roopen välillä. Useimmiten on keksitty jokin keino, jonka avulla saadaan naurua. Huumorista kertoviin tarinoihin ei ole edes kunnolla yritetty lisätä huumoria, vaan on luotettu siihen, että tarinan perusasiat tuottavat huumoria. Siksi niistä tarinoista ei paljoa pidetäkään.
Ankkataiteilijoilla on usein ominaishuumorinsa, joka vaikuttaa suuresti heidän suosioonsa. Ominaishuumoria he laittavat tarinoihin tahtomattaankin, ja sen ansiosta useat pitkätkin tarinat ovat niin hauskoja kuin mitä ne nykyään ovat. Huumori on usein taustalla tai rivien välissä, mutta lukijat kykenevät silti ymmärtämään sen. Ominaishuumoria voi olla esimerkiksi taustan kylttien tekstit tai Sudenpentujen arvonimien pitkät selitystekstit. Varsinkin Don Rosa käyttää todella paljon ominaishuumoria.
Don Rosa käyttää mielestäni eniten huumoria. Rosan tarinoiden suosion pääsyy onkin huumorin käyttö. Rosa asettelee tarinoiden taustalle erilaisia asioita tai kuvaa hahmojen, jotka eivät ole puhumassa, ilmeillä jotain. Rosa on myös siitä poikkeuksellinen, että hänen tarinoiden juonetkin sisältävät huumoria. Ne eivät ole vain tylsiksi pelkistetyt juonet, vaan ne ovat hauskoja ja kiehtovia. Omasta mielestäni ilman Rosan tarinoita Akkarissa olisi vieläkin vähemmän huumoria kuin mitä nyt, koska Rosa on näyttänyt useille piirtäjille esimerkkiä. Rosa-tarinoissa ankkojen vuorosanat sisältävät huumoria ja suomennoksissakin niissä käytetään useita monimerkityksellisiä sanoja (esimerkiksi kiilata, joka suomennettiin sanasta fault) ja muutenkin vuorosanat ovat hauskoja. Rosan tarinoiden huumorille yhteistä on sen monipuolisuus. Rosa ei käytä vain yhdenlaista huumoria, vaan Rosan tarinoissa huumoria on kaikenlaista, mikä on yksi selkeä syy Rosan suursuosiolle. Rosan tarinoissa huumoria ilmenee kaikkialla kuten autojen rekisterikilvissä tai Akun silmissä ja huumoria on helppo ymmärtää. Rosa tuo tarinoihin mukaan myös omia luonteitaan ja ajatuksiaan, jotka tuovat lisähuumoria tarinoihin. Esimerkiksi D.U.C.K.-omistus kertoo Rosan ajatuksista Barksia kohtaan ja tuo huumoria tarinoihin. Rosan ajatukset tuovat vielä lisää monipuolisuutta ja huumoria tarinoille. Rosan pienet yksityiskohdat sisältävät usein paljon huumoria ja varsinkin niiden ansiosta tarinat ovat nyt niin hauskoja. Huumoria tuovat useat eri asiat, mutta Rosa hallitsee niistä melkein jokaisen. Rosa osaa käyttää huumoria ja hänen tarinoissaan on enemmän sitä kuin kenelläkään muulla. Rosa esimerkiksi panostaa taustaan enemmän kuin kukaan muu. Rosa hallitsee piirtämisen täydellisesti, jolloin hän kykenee panostamaan huumoriin enemmän kuin muut. Rosan huumoria on selvästi pääosin ominaishuumoria, mutta se sisältää myös piirteitä, jotka on selvästi lisätty ja jotka eivät ole tullut niinsanotusti itsestään.
Carl Barkskin käyttää todella paljon huumoria tarinoissaan. Barks oli mukana Akkarin alkuvaiheissa, joten hänen huumorinsa toimi esikuvana monille muille. Barksin huumori oli useimmiten vahingoniloa tai jonkinlainen yllättävä tilanne, mikä sekoitti kaiken ja siten toi mukanaan huumoria. Barks hallitsee tilannekomiikan. Lisäksi hän kykeni luomaan huumoria melkein mihin tahansa. Barksin pitkissä tarinoissa ei ole kovin paljoa huumoria, mutta lyhyet vitsisarjat (joita oli paljon) sisältävät sitä todella paljon ja toisin kuin useat nykypiirtäjien tekemät, useimmat Barksin yksisivuiset todellakin ovat hauskoja eivätkä vain mukahauskoja. Barksin huumoriin kuuluu varsinkin tilanteisiin sopivat sanonnat, piirrokset sekä luonteiden esilletuonti, esimerkiksi Roopen äärimmäiseen säästäväisyyteen liittyvät asiat. Barks onkin käyttänyt varsinkin luonneliioittelua todella paljon, ja on saanut aikaan monia hauskoja tarinoita. Huumoria ei ole tosin riittänyt kovin paljoa pitkiin tarinoihin, vaan ne ovat useimmiten olleet tylsiä ja niiden kiehtovuus on perustunut lähinnä juoneen eikä huumoriin jota ei ole.
Kari Korhonen on pakko mainita, kun huumorista puhutaan, sillä hänen tarinansa ovat ainutlaatuisia pitkän tarinan ja huumorin yhdistelmiä. Korhosen tarinoissa tapahtuu useimmiten jotain epänormaalia, jota sitten kuvaillaan ja johon poimitaan joitain liioiteltuja seikkoja. Korhosen tarinat ovat todella hauskoja, sillä ne sisältävät huumorin piirteistä melkein jokaisen ja ne ovat kuitenkin kovalla juonella varusteltuja. Korhosen tarinoissa yleistä on se, että niissä on jokin ryhmä. Edellämainitut ryhmät sisältävät liioiteltuja piirteitä ja ovat epäaitoja, mutta Korhonen saa niistä aina aikaan loistavan tarinan. Liioittelu ja epäaitous ovatkin tärkeitä huumorin piirteitä, joten Korhonen selvästikin käyttää paljon huumoria. Korhosen tarinat ovat taidokkaasti tehtyjä ja niissä käytetään huumoria, eikä pelkästään sen piirteitä. Kuten Don Rosa, Korhonen panostaa taustoihin tosin paljon vähemmän kuin Rosa. Taustoilla on usein esimerkiksi kylttejä tai muita samantapaisia asioita, ja niiden tavoitteena on luoda huumoria. Korhonen on onnistunut siinä mainiosti ja hallitsee huumorin todella hyvin!
Van Hornit (William ja Noel) yrittävät mielestäni selkeästi panostaa huumoriin, kuitenkaan siinä onnistumatta. Heidän tarinansa yrittävät olla hauskoja, mutta mielestäni ne ovat tylsiä ja niissä ei tapahdu oikein mitään. Siksi ne sisältävätkin paljon huumoria ja hauskoja kohtia - eri tavalla kuin mitä piirtäjät ovat tarkoittaneet. Van Hornien tarinat ovat juonettomia, joten niiden juoniyrityksille ja keskenäisille samankaltaisuuksille voi nauraa. Huomiota herättävät myös hahmojen omituiset ilmeet, jotka yrittävät olla osuvia, mutta jotka ovat usein epäonnistuneet ja päätyneet naurettavan näköisiksi ilmeiksi. Van Hornien käsitys huumorista on myös mielestäni erilainen kuin valtaosalla lukijoista, jonka takia heidän tarinansa eivät kerää kovin suurta suosiota. Heidän tarinoissaan on kuitenkin paljon hauskoja kohtia, tosin se johtuu epäonnistumisista. Van Hornien tarinoiden juonet ovat melko samanlaisia keskenään ja niihin ei ole käytetty kovin paljoa aikaa, minkä huomaa esimerkiksi hahmojen kasvoista jotka ovat välillä naurettavan näköisiä. Van Hornit sijoittavat tarinoiden taustalle erilaisia asioita, mitkä tuovat hieman huumoria mukaan tarinoihin. Lisäksi heidän tarinoiden tausta-asioilla on lukuisia samankaltaisuuksia ja hahmokaartikaan ei vaihtele. Huumoria tuo juurikin tuo vaihtuvuuden olemattomuus; On hauska huomata, kuinka tarinoissa toistuvat samat asiat. Tarinoissa myös koetaan paljon tunteita: Naurua on paljon (se tuo huumoria), mutta myös painajaisia on runsaasti (ne tuovat huumoria, koska painajaiset ovat useimmiten uskomattoman epäaitoja). Van Hornien tarinoilla on paljon mukahauskoja piirteitä, kuten piirakoiden lentäminen tai useat ruokapainajaiset. Juuri nuo mukahauskat piirteet vähentävät huumoria todella paljon ja saavat tarinoista tylsiä.
Huumoria on nykyään liian vähän. Aimo annoksen huumoria söi pois Rosan aktiivisuuden laskeminan ja lopulta loppuminen. Huumori pitää kaiken Akkareihin liittyvän elossa! Siksi sitä tarvitaan. Huumori virkistää sarjoja ja sen ansiosta Akkareiden suosio on näin korkea. Huumori tuo sarjakuviin tunteita ja herättää lukijoiden kiinnostusta. Huumori tuo myös monipuolisuutta, koska huumori kuuluu tarinoiden osiin joita pitäisi aina käyttää. Huumori sisältää vitsejä (se on tärkeää yksisivuisissa), erilaisia näkökulmia, liioittelua ja muita samantapaisia asioita. Niistä jokainen on Akkarin perusrakenteeseen kuuluva asia. Juuri sen takia Akkarille huumori on niin tärkeää. Akkari on valinnut tien, jonka ominaisuudet ovat samantapaisia kuin huumorin osa-alueet. Akkari tarvitsee huumoria. Nykypiirtäjät ja -käsikirjoittajat eivät käytä huumoria tarpeeksi, koska kannet eivät ole kovin hauskoja ja melkein kaikissa Akkareissa on tylsiä tarinoita, jotka saisi pois huumorilla. Tarinoissa panostetaan nykyään juoniin, eikä huumoriin, jolloin tylsiä tarinoita on todella paljon, jopa liikaa.
Yhteenveto: Huumori pitää kaikkea koossa. Huumoria on monenlaista. Eniten huumoria käyttää Don Rosa. Carl Barks käytti paljon vahingonilohuumoria ja Kari Korhosen huumori perustuu vahvasti liioitteluun. Ilman huumoria Akkari ei menestyisi, koska Akkarin tarvitsemat ominaisuudet esiintyvät suuressa osin huumorissa. Huumoria ei käytetä nykyään tarpeeksi, vaan panostetaan juoniin. Yksisivuisissa vitsisarjoissa käytetään eniten huumoria, pitkissä sarjoissa vähiten. Suosituin huumorityyppi on liioittelu.
En ole luovuttanut enkä ole lopettanutkaan. :)
~kirja
Hirmu
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 5
Viesti 349 -
19.09.2009 klo 11:47:43
kirjan pyynnöstä tein tilannelaskennan. Otsikot eivät ole mukana laskuissa. Ja merkkien määrä siis kyseessä.
Imfromfinland08 – 14841
kirja – 14494
Akuhullu97 – 9200
Hirmu – 8067
wierii2 – 3869
Bomber – 3796
akkaridekkari – 3273
T@IK@VIITTA – 2867
Aku Vankka – 1373
//Päivitetty.
//Taas.
//Ja taas.
//Ja jälleen. Tässä myös omat viestini. Jotain lisäilyä voi tulla vielä.
//Taas... xD
//...
//:D
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Huumori Aku Ankassa
Huumori on tärkeä osa Aku Ankka -sarjakuvia ja se ilmenee tarinoissa monilla eri tavoilla. Etenkin yhden sivun stripeissä huumori on kantava voima, mutta tuskin olen nähnyt yhtään pidempääkään tarinaa täysin huumoria vailla.
Huumori on Aku Ankassa monipuolista, mikä on hyvä asia lukijakuntaa ajatellen; toiset seuraavat mieluummin puhekuplia kun taas toiset keskittyvät enemmän kuvien sisältöön. Sarjakuvahuumorin voisikin jakaa kuvalliseen ja sanalliseen huumoriin, joista jompaakumpaa tai molempia käyttämällä saadaan aikaan ainakin juonellista, alatyylistä, absurdia ja tilannehuumoria. Esittelen nyt nämä kuusi huumorin tyyppiä ja tarkastelen niiden esiintymistä Aku Ankka -tarinoissa.
Kuvallinen huumori perustuu, kuten nimityksestä voi päätellä, kuvaan. Kuvallinen huumori voi olla hauska tai liioiteltu ilme, jokin taustalla tapahtuva (yleensä juoneen liittymätön) episodi tai hauska yksityiskohta. Erityisen paljon kuvallista huumoria käyttää Don Rosa, jonka piirroksista nyt otankin esimerkin. Tarinassa Eldoradon viimeinen valtias Aku putoaa valtavaan mutakuoppaan samalla, kun naamioitunut Kulta-Into Pii tulee keskustelemaan Roopen kanssa. Roopen ja Kulta-Innon viedessä varsinaista juonta eteenpäin Tupu, Hupu ja Lupu kiskovat taustalla Akun ylös liejusta. He yrittävät pyyhkiä mudan Akun päältä, mutta saavat huomata kaivaneensa esiin pyrstön. Aku onkin ollut ylösalaisin. Tämä ”taustaepisodi” tapahtuu neljässä ruudussa eikä liity juoneen mitenkään, vaan on tarinassa pelkän huumorin vuoksi. Silti se ei vie tilaa itse juonen etenemiseltä, mikä on mielestäni hienoa.
Sanallinen huumori löytyy tietenkin puhekuplista ja kertojan äänenä toimivista värillisistä laatikoista. Sanallinen huumori on yleensä hullunkurinen huudahdus (kuten ankkojen tunnushuuto ”Kääk!”), kekseliäs pilkkanimi tai lausahdus hahmolta toiselle, hahmon korostuksella tai murteella kikkailua tai erikoinen tapa ilmaista jokin asia. Don Rosan luoman Arpin Lusènen liioiteltu ranskalaiskorostus on hyvä esimerkki sanallisesta huumorista. Sanallista huumoria tavataan kenties vähiten yhden sivun vitsisarjoissa, joissa tärkeintä on saada punaisena lankana toimiva vitsi näkyviin.
Juonellinen huumori on olennainen osa tarinaa; se voi olla jokin hauska käänne tai hauska loppuratkaisu. Lyhyet vitsisarjat sisältävät aina juonellista huumoria, koska ne rakentuvat nimenomaan jonkin vitsin ympärille. Otetaanpa esimerkiksi Ted Osbornen käsikirjoittama tarina Lyhyt ilo. Siinä Aku huomaa satunnaiselta herralta putoavan kolikon ja poimii sen talteen. Hän on menossa ostamaan sillä karamelleja, kun näkee elokuvateatterin. Päättääkseen, käyttääkö rahan makeisiin vai elokuviin, Aku heittää kolikkoa, ja lantti lentää jonkun toisen ikkunasta sisään. Tarina päättyy siihen, kun Aku raivoaa kadulla. Koko tarinan ideanahan on ainoastaan, että Aku saa kolikon sattumalta ja menettää sen päättämättömyytensä takia; se perustuu siis juonelliseen huumoriin.
Alatyylinen huumori on Aku Ankassa hieman harvinaisempaa, onhan se koko perheen lehti. Pieniä kaksimielisiä tai jopa niin sanoakseni perverssejä vitsejä löytyy kuitenkin muutamista, lähinnä Don Rosan tarinoista. Hyvänä esimerkkinä on eräs kohtaus tarinasta Kaikkein mieluisin lahja. Siinä Karhukoplan jäsenet muuttuvat Milla Magian taioilla ankoiksi ja taian purkautuessa eräs karhuveikoista jää housuja vaille, jolloin neiti Näpsä pyörtyy. Tarinassa Musta ritari slurppaa jälleen taas nähdään Arpin Lusène vailla rihman kiertämää. Kriittisimmät alueet jätetään kuitenkin aina ruudun ulkopuolelle tai sensuroitu-merkin alle.
Absurdiksi huumoriksi nimitän ylilyöntejä ja liioittelua sekä täysin mielivaltaisilta vaikuttavia juonenkäänteitä. Tätä huumorin lajia havainnollistan Carl Barksin tarinan Kova ottelu avulla. Esimerkiksi Roopen kerskuessa Kulta-Into Piille rahoillaan hän tulee esitelleeksi kolikoilla vuoratun mäkihyppyratansa, joka päättyy valtavaan setelikasaan. Kyseessä näkyisi olevan ”pientä” rikkauden ylikorostamista. Myöhemmin tarinassa Roope kuulee ongelmista omistamiensa kultakaivosten, öljylähteiden ja timanttikaivoksen kanssa. Syyllinen on aina salanimellä toimiva Kulta-Into Pii, mitä yksikään ankoista ei hoksaa, vaikka peitenimi on suoraan Piin oikeasta nimestä väännetty. Tässä siis liioitellaan ankkojen tyhmyyttä ja/tai Kulta-Innon oveluutta.
Tilannehuumoria ovat tietenkin omituiset tai koomiset sattumukset – verrattavissa tosielämän tilannekomiikkaan. Esimerkkinä tulee mieleen tämä varmasti monille tuttu tapahtuma Barksin tarinasta Puhuva koira: Aku on vaipunut ajatuksiinsa, kun hänen vierelleen ilmestyy koira, joka sanoo: ”Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.” Aku tietenkin hämmästyy valtavasti. Tilanteesta hauskan tekee paitsi koiran yllättävä lausahdus myös Akun reaktio (ensin tyrmistynyt ilme, sitten loikkaus ilmaan).
Eri piirtäjät ja käsikirjoittajat käyttävät huumorin keinoja hieman eri tavoin, mikä on tietenkin rikkaus ja tuo vaihtelevuutta Ankkatarinoihin. Otetaanpa katsaus muutaman tunnetuimman piirtäjän/käsikirjoittajan tapaan luoda huumoria tarinoihinsa.
Juuri mainittu Carl Barks käyttää enimmäkseen tilannehuumoria sekä absurdia huumoria, ainakin niissä tarinoissa, joita itse olen sattunut lukemaan. Vaikka arvostan Barksia piirtäjänä ja käsikirjoittajana, en kaikissa tarinoissa pidä hänen huumoristaan. Pitkissä tarinoissa absurdius vaikuttaa liikaa juoneen, kuten jo mainitsemassani Kova ottelu-tarinassa, ja kertomus menettää realismin tuntuaan. Tietenkään sarjakuvamaailma ei ole eikä sen kuulu olla täysin realistinen, mutta pidemmissä tarinoissa on mielestäni syytä välttää liikaa liioittelua tai tarina ei toimi kokonaisuutena.
Toki Barksin tarinoissa on käytetty huumoria myös sujuvasti; sen huomaa ilman esimerkkejäkin jo siitä, kuinka suosittuja hänen tarinansa ovat olleet kautta aikain. Barksin lyhyet vitsisarjat ovat mielestäni erityisen hauskoja ja niissä ylilyönnitkään eivät häiritse. Esimerkiksi tarina Se parhaiten nauraa… on varsin onnistunut huumorin suhteen. Sarjassa Hannu Hanhi saapuu muistuttamaan Akua lupauksestaan mennä uimaan talven kylmimpänä päivänä. Aku vastustaa veteen menoa mitä sitkeimmin – häntä ei saa sinne edes traktorilla! Koomiset kuvat tehostavat hupaisaa tilannetta hyvin: esimerkiksi Akun kärsivä ilme hänen kastaessaan räpylänsä veteen on näkemisen arvoinen.
Don Rosan huumori painottuu sanalliseen, kuvalliseen ja lyhyemmissä tarinoissa juonelliseen huumoriin, joiden kirjoittaminen ja piirtäminen luonnistuvatkin häneltä loistavasti. Rosan huumori on yksinkertaisesti nerokasta ja oivaltavaa ja hänen tarinoitaan lukiessani joudun usein miettimään, mistä kummasta hän ideansa keksii. Jopa alatyylisen huumorin langat pysyvät Rosalla käsissä eikä huumori ole koskaan täysin mautonta. Rosa käyttää myös absurdia huumoria, mutta onneksi kohtuuden rajoissa. Esimerkiksi tarinassa Eldoradon viimeinen valtias Kulta-Into Pii säikähtää niin, että hänen pitelemänsä pyöreät rinkelitkin suoristuvat. Tämä on tietysti ylilyönti, muttei vaikuta olennaisesti juoneen, joten se ei häiritse ainakaan minun lukukokemustani.
William Van Horn turvautuu hyvin paljon absurdiin huumoriin. Tarinoissa on mitä hulluimpia tapahtumia, kuten aikamatkailua, ja ainakin tarinassa Lähikuvia nähdään jopa neljännen seinän rikkomista (mikäli niin voi sarjakuvien yhteydessä sanoa). Van Horn käyttää myös sanallista huumoria, mutta kuvallinen huumori tuntuu usein uupuvan hänen tarinoistaan kokonaan. Esimerkiksi tarinassa Pilkettä silmäkulmassa ankat tarpovat ruutukaupalla samankaltaisessa lumisessa maisemassa eikä huumoria juuri löydy. Huumoria kenties olisi tarkoitus olla kohdassa, jossa Aku hautautuu lumikasan alle, mutta ainakaan itseäni ei tapaus edes hymyilytä. Tarinan lopussa on selvästi tarkoitus olla hauska kommentti, mutta sekin on melkoisen laimea.
Marco Rotan tarinat sisältävät mielestäni harvinaisen vähän huumoria. Kuvat ovat hienoja, mutteivät erityisen hauskoja, eikä puhekuplienkaan sisältö hauskuuta nerokkuudellaan. Muutenkin tarinoissa vallitsee usein vakavahko tunnelma. Rota keskittyy käyttämään juonellista huumoria ja sitäkin varsin säästeliäästi. Tätä havainnollistaa hyvin tarina Palkkion metsästäjä. Siinä Aku yrittää saada löytöpalkkion ensin karanneesta koirasta, sitten kissasta. Toisella kertaa palkkion vie Tulppu ja seuraavalla Tupu, Hupu ja Lupu. Tarina päättyy Akun tuhahteluun. En löydä tarinasta kerrassaan mitään huvittavaa, vain myötätunto Akua kohtaan syttyy. Hiukan huumoria luovat kenties Akun hassuhkot ilmeet ja muutamat käänteet, mutta nekään eivät erityisesti naurata.
Yleinen käsitys tuntuu olevan, että Aku Ankka -tarinat ovat käyneet vuosien saatossa huonommiksi. Onko huumorikin siis huonontunut? Mielestäni kyllä, tai vähintäänkin se on muuttunut. Minusta vaikuttaa siltä, että nykyään panostetaan vähemmän kuvien hauskuuteen ja keskitytään sen sijaan sanalliseen huumoriin. Kun ideat uhkaavat mennä kierrätykseen, syntyy yhä useammin ylilyöntejä juonessa, ja ainakin itseäni naurattavat enää melkoisen harvat tarinat.
Aku Ankassa nähdään siis monenlaista huumoria, toiset piirtäjät käyttävät sitä enemmän, toiset vähemmän. Nykyään huumori on kenties laimeampaa, mutta yhtä kaikki se on edelleen yksi Aku Ankan peruspilareista.
Muokkaus:Ankkalinnan lemmikit
Huolimatta siitä, että Ankkalinnan asukkaat ovat eläinhahmoja, on heillä usein lemmikkieläimiä. Tavallisesti lemmikit ovat kissoja tai koiria, mutta eksoottisempiakin otuksia on nähty.
Yksi tunnetuimpia eläimiä on Aku Ankan suurikokoinen bernhardilaiskoira Pulivari, jonka keksi Al Taliaferro. Pulivari teki ensiesiintymisensä sarjakuvissa vuonna 1938 ja on ollut Akulle sekä suureksi hyödyksi että riesaksi.
Toinen tunnettu lemmikki on Pluto, ilmeisesti sekarotuinen koira, joka sarjakuvissa kuuluu Mikki Hiirelle. Pluton debyytti oli piirroselokuvassa vuonna 1930. Tällöin Mikki ei vielä ollut sen omistaja. Pluto on tavallista fiksumpi koira, ja siitä on usein apua Mikille.
Akulla ja hänen sisarenpojillaan on ollut useita ns. kertakäyttölemmikkejä, joista on hankkiuduttu eroon hyvin pian ostamisen tai saamisen jälkeen. Näistä esimerkkejä ovat mm. papukaija, muurahaiset ja strutsi.
Imfromfinland08 – 14841
kirja – 14494
Akuhullu97 – 9200
Hirmu – 8067
wierii2 – 3869
Bomber – 3796
akkaridekkari – 3273
T@IK@VIITTA – 2867
Aku Vankka – 1373
//Päivitetty.
//Taas.
//Ja taas.
//Ja jälleen. Tässä myös omat viestini. Jotain lisäilyä voi tulla vielä.
//Taas... xD
//...
//:D
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Huumori Aku Ankassa
Huumori on tärkeä osa Aku Ankka -sarjakuvia ja se ilmenee tarinoissa monilla eri tavoilla. Etenkin yhden sivun stripeissä huumori on kantava voima, mutta tuskin olen nähnyt yhtään pidempääkään tarinaa täysin huumoria vailla.
Huumori on Aku Ankassa monipuolista, mikä on hyvä asia lukijakuntaa ajatellen; toiset seuraavat mieluummin puhekuplia kun taas toiset keskittyvät enemmän kuvien sisältöön. Sarjakuvahuumorin voisikin jakaa kuvalliseen ja sanalliseen huumoriin, joista jompaakumpaa tai molempia käyttämällä saadaan aikaan ainakin juonellista, alatyylistä, absurdia ja tilannehuumoria. Esittelen nyt nämä kuusi huumorin tyyppiä ja tarkastelen niiden esiintymistä Aku Ankka -tarinoissa.
Kuvallinen huumori perustuu, kuten nimityksestä voi päätellä, kuvaan. Kuvallinen huumori voi olla hauska tai liioiteltu ilme, jokin taustalla tapahtuva (yleensä juoneen liittymätön) episodi tai hauska yksityiskohta. Erityisen paljon kuvallista huumoria käyttää Don Rosa, jonka piirroksista nyt otankin esimerkin. Tarinassa Eldoradon viimeinen valtias Aku putoaa valtavaan mutakuoppaan samalla, kun naamioitunut Kulta-Into Pii tulee keskustelemaan Roopen kanssa. Roopen ja Kulta-Innon viedessä varsinaista juonta eteenpäin Tupu, Hupu ja Lupu kiskovat taustalla Akun ylös liejusta. He yrittävät pyyhkiä mudan Akun päältä, mutta saavat huomata kaivaneensa esiin pyrstön. Aku onkin ollut ylösalaisin. Tämä ”taustaepisodi” tapahtuu neljässä ruudussa eikä liity juoneen mitenkään, vaan on tarinassa pelkän huumorin vuoksi. Silti se ei vie tilaa itse juonen etenemiseltä, mikä on mielestäni hienoa.
Sanallinen huumori löytyy tietenkin puhekuplista ja kertojan äänenä toimivista värillisistä laatikoista. Sanallinen huumori on yleensä hullunkurinen huudahdus (kuten ankkojen tunnushuuto ”Kääk!”), kekseliäs pilkkanimi tai lausahdus hahmolta toiselle, hahmon korostuksella tai murteella kikkailua tai erikoinen tapa ilmaista jokin asia. Don Rosan luoman Arpin Lusènen liioiteltu ranskalaiskorostus on hyvä esimerkki sanallisesta huumorista. Sanallista huumoria tavataan kenties vähiten yhden sivun vitsisarjoissa, joissa tärkeintä on saada punaisena lankana toimiva vitsi näkyviin.
Juonellinen huumori on olennainen osa tarinaa; se voi olla jokin hauska käänne tai hauska loppuratkaisu. Lyhyet vitsisarjat sisältävät aina juonellista huumoria, koska ne rakentuvat nimenomaan jonkin vitsin ympärille. Otetaanpa esimerkiksi Ted Osbornen käsikirjoittama tarina Lyhyt ilo. Siinä Aku huomaa satunnaiselta herralta putoavan kolikon ja poimii sen talteen. Hän on menossa ostamaan sillä karamelleja, kun näkee elokuvateatterin. Päättääkseen, käyttääkö rahan makeisiin vai elokuviin, Aku heittää kolikkoa, ja lantti lentää jonkun toisen ikkunasta sisään. Tarina päättyy siihen, kun Aku raivoaa kadulla. Koko tarinan ideanahan on ainoastaan, että Aku saa kolikon sattumalta ja menettää sen päättämättömyytensä takia; se perustuu siis juonelliseen huumoriin.
Alatyylinen huumori on Aku Ankassa hieman harvinaisempaa, onhan se koko perheen lehti. Pieniä kaksimielisiä tai jopa niin sanoakseni perverssejä vitsejä löytyy kuitenkin muutamista, lähinnä Don Rosan tarinoista. Hyvänä esimerkkinä on eräs kohtaus tarinasta Kaikkein mieluisin lahja. Siinä Karhukoplan jäsenet muuttuvat Milla Magian taioilla ankoiksi ja taian purkautuessa eräs karhuveikoista jää housuja vaille, jolloin neiti Näpsä pyörtyy. Tarinassa Musta ritari slurppaa jälleen taas nähdään Arpin Lusène vailla rihman kiertämää. Kriittisimmät alueet jätetään kuitenkin aina ruudun ulkopuolelle tai sensuroitu-merkin alle.
Absurdiksi huumoriksi nimitän ylilyöntejä ja liioittelua sekä täysin mielivaltaisilta vaikuttavia juonenkäänteitä. Tätä huumorin lajia havainnollistan Carl Barksin tarinan Kova ottelu avulla. Esimerkiksi Roopen kerskuessa Kulta-Into Piille rahoillaan hän tulee esitelleeksi kolikoilla vuoratun mäkihyppyratansa, joka päättyy valtavaan setelikasaan. Kyseessä näkyisi olevan ”pientä” rikkauden ylikorostamista. Myöhemmin tarinassa Roope kuulee ongelmista omistamiensa kultakaivosten, öljylähteiden ja timanttikaivoksen kanssa. Syyllinen on aina salanimellä toimiva Kulta-Into Pii, mitä yksikään ankoista ei hoksaa, vaikka peitenimi on suoraan Piin oikeasta nimestä väännetty. Tässä siis liioitellaan ankkojen tyhmyyttä ja/tai Kulta-Innon oveluutta.
Tilannehuumoria ovat tietenkin omituiset tai koomiset sattumukset – verrattavissa tosielämän tilannekomiikkaan. Esimerkkinä tulee mieleen tämä varmasti monille tuttu tapahtuma Barksin tarinasta Puhuva koira: Aku on vaipunut ajatuksiinsa, kun hänen vierelleen ilmestyy koira, joka sanoo: ”Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.” Aku tietenkin hämmästyy valtavasti. Tilanteesta hauskan tekee paitsi koiran yllättävä lausahdus myös Akun reaktio (ensin tyrmistynyt ilme, sitten loikkaus ilmaan).
Eri piirtäjät ja käsikirjoittajat käyttävät huumorin keinoja hieman eri tavoin, mikä on tietenkin rikkaus ja tuo vaihtelevuutta Ankkatarinoihin. Otetaanpa katsaus muutaman tunnetuimman piirtäjän/käsikirjoittajan tapaan luoda huumoria tarinoihinsa.
Juuri mainittu Carl Barks käyttää enimmäkseen tilannehuumoria sekä absurdia huumoria, ainakin niissä tarinoissa, joita itse olen sattunut lukemaan. Vaikka arvostan Barksia piirtäjänä ja käsikirjoittajana, en kaikissa tarinoissa pidä hänen huumoristaan. Pitkissä tarinoissa absurdius vaikuttaa liikaa juoneen, kuten jo mainitsemassani Kova ottelu-tarinassa, ja kertomus menettää realismin tuntuaan. Tietenkään sarjakuvamaailma ei ole eikä sen kuulu olla täysin realistinen, mutta pidemmissä tarinoissa on mielestäni syytä välttää liikaa liioittelua tai tarina ei toimi kokonaisuutena.
Toki Barksin tarinoissa on käytetty huumoria myös sujuvasti; sen huomaa ilman esimerkkejäkin jo siitä, kuinka suosittuja hänen tarinansa ovat olleet kautta aikain. Barksin lyhyet vitsisarjat ovat mielestäni erityisen hauskoja ja niissä ylilyönnitkään eivät häiritse. Esimerkiksi tarina Se parhaiten nauraa… on varsin onnistunut huumorin suhteen. Sarjassa Hannu Hanhi saapuu muistuttamaan Akua lupauksestaan mennä uimaan talven kylmimpänä päivänä. Aku vastustaa veteen menoa mitä sitkeimmin – häntä ei saa sinne edes traktorilla! Koomiset kuvat tehostavat hupaisaa tilannetta hyvin: esimerkiksi Akun kärsivä ilme hänen kastaessaan räpylänsä veteen on näkemisen arvoinen.
Don Rosan huumori painottuu sanalliseen, kuvalliseen ja lyhyemmissä tarinoissa juonelliseen huumoriin, joiden kirjoittaminen ja piirtäminen luonnistuvatkin häneltä loistavasti. Rosan huumori on yksinkertaisesti nerokasta ja oivaltavaa ja hänen tarinoitaan lukiessani joudun usein miettimään, mistä kummasta hän ideansa keksii. Jopa alatyylisen huumorin langat pysyvät Rosalla käsissä eikä huumori ole koskaan täysin mautonta. Rosa käyttää myös absurdia huumoria, mutta onneksi kohtuuden rajoissa. Esimerkiksi tarinassa Eldoradon viimeinen valtias Kulta-Into Pii säikähtää niin, että hänen pitelemänsä pyöreät rinkelitkin suoristuvat. Tämä on tietysti ylilyönti, muttei vaikuta olennaisesti juoneen, joten se ei häiritse ainakaan minun lukukokemustani.
William Van Horn turvautuu hyvin paljon absurdiin huumoriin. Tarinoissa on mitä hulluimpia tapahtumia, kuten aikamatkailua, ja ainakin tarinassa Lähikuvia nähdään jopa neljännen seinän rikkomista (mikäli niin voi sarjakuvien yhteydessä sanoa). Van Horn käyttää myös sanallista huumoria, mutta kuvallinen huumori tuntuu usein uupuvan hänen tarinoistaan kokonaan. Esimerkiksi tarinassa Pilkettä silmäkulmassa ankat tarpovat ruutukaupalla samankaltaisessa lumisessa maisemassa eikä huumoria juuri löydy. Huumoria kenties olisi tarkoitus olla kohdassa, jossa Aku hautautuu lumikasan alle, mutta ainakaan itseäni ei tapaus edes hymyilytä. Tarinan lopussa on selvästi tarkoitus olla hauska kommentti, mutta sekin on melkoisen laimea.
Marco Rotan tarinat sisältävät mielestäni harvinaisen vähän huumoria. Kuvat ovat hienoja, mutteivät erityisen hauskoja, eikä puhekuplienkaan sisältö hauskuuta nerokkuudellaan. Muutenkin tarinoissa vallitsee usein vakavahko tunnelma. Rota keskittyy käyttämään juonellista huumoria ja sitäkin varsin säästeliäästi. Tätä havainnollistaa hyvin tarina Palkkion metsästäjä. Siinä Aku yrittää saada löytöpalkkion ensin karanneesta koirasta, sitten kissasta. Toisella kertaa palkkion vie Tulppu ja seuraavalla Tupu, Hupu ja Lupu. Tarina päättyy Akun tuhahteluun. En löydä tarinasta kerrassaan mitään huvittavaa, vain myötätunto Akua kohtaan syttyy. Hiukan huumoria luovat kenties Akun hassuhkot ilmeet ja muutamat käänteet, mutta nekään eivät erityisesti naurata.
Yleinen käsitys tuntuu olevan, että Aku Ankka -tarinat ovat käyneet vuosien saatossa huonommiksi. Onko huumorikin siis huonontunut? Mielestäni kyllä, tai vähintäänkin se on muuttunut. Minusta vaikuttaa siltä, että nykyään panostetaan vähemmän kuvien hauskuuteen ja keskitytään sen sijaan sanalliseen huumoriin. Kun ideat uhkaavat mennä kierrätykseen, syntyy yhä useammin ylilyöntejä juonessa, ja ainakin itseäni naurattavat enää melkoisen harvat tarinat.
Aku Ankassa nähdään siis monenlaista huumoria, toiset piirtäjät käyttävät sitä enemmän, toiset vähemmän. Nykyään huumori on kenties laimeampaa, mutta yhtä kaikki se on edelleen yksi Aku Ankan peruspilareista.
Muokkaus:Ankkalinnan lemmikit
Huolimatta siitä, että Ankkalinnan asukkaat ovat eläinhahmoja, on heillä usein lemmikkieläimiä. Tavallisesti lemmikit ovat kissoja tai koiria, mutta eksoottisempiakin otuksia on nähty.
Yksi tunnetuimpia eläimiä on Aku Ankan suurikokoinen bernhardilaiskoira Pulivari, jonka keksi Al Taliaferro. Pulivari teki ensiesiintymisensä sarjakuvissa vuonna 1938 ja on ollut Akulle sekä suureksi hyödyksi että riesaksi.
Toinen tunnettu lemmikki on Pluto, ilmeisesti sekarotuinen koira, joka sarjakuvissa kuuluu Mikki Hiirelle. Pluton debyytti oli piirroselokuvassa vuonna 1930. Tällöin Mikki ei vielä ollut sen omistaja. Pluto on tavallista fiksumpi koira, ja siitä on usein apua Mikille.
Akulla ja hänen sisarenpojillaan on ollut useita ns. kertakäyttölemmikkejä, joista on hankkiuduttu eroon hyvin pian ostamisen tai saamisen jälkeen. Näistä esimerkkejä ovat mm. papukaija, muurahaiset ja strutsi.
Imfromfinland08
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 5
Viesti 350 -
19.09.2009 klo 13:09:19
Melko tasaiselta näyttää, mutta tähän mennessä tämän osakilpailun taso ei ole ollut kovinkaan kummoinen. Nyt mulla on lähes 10 000 merkkiä tuossa VM-viestissäni. :) Akuhullukin varmaan nousee kärkitaistoon vielä tämän päivän aikana. Hyvä SRT.
wierii2
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 5
Viesti 351 -
19.09.2009 klo 13:33:19
Alku, jolla varmistetaan yksi piste.
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Huumori Aku Ankassa
Aku Ankassa esiintyy paljon huumoria. On esiintynyt akkarin alusta asti. Esimerkiksi jo Barksin aikoina kyseisen herran huumori oli verratonta.
Carl Barksin, Ankkamaailman isähahmon, Roope Ankan luojan, tarinoista näkee, että paljon on huumoria mukana. Barksin huumori perustuu pitkälti hänen luomiensa hahmojen ulkonäköön, tai sitten se sekoittuu hyvin juonen kulkuun. Esimerkiksi lukiessani ensi kertaa Barksin tarinaa ”Maanalainen maailma” nauroin paljon Kamaraisten ja Tantereisten ulkomuodolle. Hehän ovat käytännössä palloja, joilla on kädet ja jalat. Ja solmiot. Samassa tarinassa minua huvitti myös heidän liikkumatapansa, ja se, että pienet kamaraiset ja tantereiset alkoivat itkeä, kun huomasivat, kuinka pienen järistyksen olivat saaneet aikaan. Tuon tarinan muistan ikuisesti lapsuuteni hauskimpana tarinana. Olen aina pitänyt hauskannäköisitä hahmoista, ja Kamaraiset ja Tantereiset toteuttivat siten unelmani. Tämä on yksi niistä monistä syistä, miksi luen Aku Ankkaa.
Toinen esimerkkini Barksin tuotannosta. Tarinassa ”Maailman toiseksi rikkain Ankka” minua huvitti kovin se, miten Roope ja Kulta-Into kamppailivat siitä että, kumpi on rikkaampi. Tarinan ehdottomasti hulvattomin kohta oli se, kun Piin lankakerä tippuu sarvikuonon sarveen, ja lanka kietoutuu kurjen kaulaan, jolloin kerä alkaa pienentyä huimaa vauhtia. Tällekin tarinalle on monesti naurettu. Idea jättimäisistä narukeristä on järjetön, mutta loistava tarinaidea silti. Kuten Barks soitti, hyvä idea on tarinan tärkein osa.
Don Rosan huumori taas perustuu erittäin yksityiskohtaiseen piirustustyyliin. Hän piirtää ruudut niin täyteen, että ruutuihin on helppo esimerkiksi piirtää Mikki kaktuksen päälle tms. Hyviä esimerkkejä ovat esimerkiksi Akun ilmeet Roopen selän takana tai sitten Roopen silmien pullistuminen, kun tämä näkee jotain ilmaista. Myös D.U.C.K- ilonpilaajat ovat huippuidea. Rosan ruuduista on erittäin mukava etsiä piilohuumoria, sillä ne on ovelasti piilotettu, eikä aika käy pitkäksi sitä etsiessä.
Tässä pari esimerkkiä Rosan huumorista. Tarinasta Transilaavin tuittupää. Tässä tarinssa Kulta-Into Pii huijaa Roope, ja varastaa tämän Rattaat ja tavarat. Sitten Roope joutuu Afrikan villieläinten saartamaksi. Sitten hän harhauttaa norsut ja kun takana tulee Sarvikuono, jonka sarvessa on puunrunko, niin Roopepa hyppää rungon päälle, ja Sarvikuono joutuu vangiksi puuhun. Sitten Roope saa Piin kiinni, ja vie tämän vankilaan. Tarinan lopussa Norsu auttaa Roopea sitomaan pussinsa ja samassa ruudussa lintu on tehnyt pesän puuhun jääneen sarvikuonon sarven päälle. Nuo kohdat ovat minusta hyvää Rosa-huumoria.
Vitsisarjat taas ovat kokonaan oma lukunsa. Näissä sarjoissa koko sarjakuvan päätarkoitus on huipentaa tarina viimeiseen ruutuun, jossa on aina jokin vitsi. Esimerkiksi Roope-setien takakansissa on paljon hulvattomia vitsisarjoja. Vitsisarjat ovat useimmiten yksi- tai kymmensivuisia.
Barksin vitsisarjat eli yksisivuiset ovat loistavia. Barksilla riitti niihin aikaa, ja hänen vitsinsä ovat fantastisia. Esimerkiksi Barksin yksisivuinen nimeltä ”Superdonitsi” on mallikelpoinen näyttö hänen taidoistaan. Vitsi on kokonaisuudessaan yksinkertainen, mutta silti lumoaa lukijan täysin. Ideapaljoudesta kertoo se, että Barks teki uransa aikana yli 160 yksisivuista sarjaa. Silti hän toisti niissä harvoin samaa teemaa tai ideaa.
Barksilla on myös paljon kymmensivuisia tarinoita, jotka huipentuvat oikeastaan tavalliseen vitsiin.
Tarinassa ”Peikonhammas” Barks teki perinteisen Aku VS Roope tarinan, joka huipentui siihen, että kun Aku onnistui monien vaikeuksien jälkeen kapuamaan huipulle, niin Roope lekotteli siellä aurinkotuolissa lehteä lukien. Lopuksi Roope sanoi, että teki rahoistaan portaat vuoren huipulle. Ylijääneellä kolikolla Roope olisi ostanut Akulle Sihi-juoman, mutta Aku heräsi sängystään, ja tiesi silloin olevansa unessa. Viimeiseenkin ruutuun oli jätetty näin vitsi koskien Roopen itaruutta. Barksin kymmensivuiset ovat kokonaan oma lukunsa. Se on eräänlainen taitolaji. Se on lyhty kunnon pitkälle seikkailusarjalle, mutta liian lyhyt yksinkertaiselle vitsisarjalle. Tämä on oikea malliesimerkki sellaisesta sarjasta. Hieno idea, ja lopun vitsi. Upeaa!
Yhteenvetona voisin sanoa, että Ankoissa esiintyvä huumori on kekseliästä, ja hyvää. Minusta akkarisa pitääkin olla vähintään yksi hyvä vitsisarja. Totta kai se on poikkeus, jos julkaistaan joku seikkailusarja, jolloin ei vain mahdu muita sarjoja lehteen.
Jatkuu...
// Pientä muokkailua tehty.
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Huumori Aku Ankassa
Aku Ankassa esiintyy paljon huumoria. On esiintynyt akkarin alusta asti. Esimerkiksi jo Barksin aikoina kyseisen herran huumori oli verratonta.
Carl Barksin, Ankkamaailman isähahmon, Roope Ankan luojan, tarinoista näkee, että paljon on huumoria mukana. Barksin huumori perustuu pitkälti hänen luomiensa hahmojen ulkonäköön, tai sitten se sekoittuu hyvin juonen kulkuun. Esimerkiksi lukiessani ensi kertaa Barksin tarinaa ”Maanalainen maailma” nauroin paljon Kamaraisten ja Tantereisten ulkomuodolle. Hehän ovat käytännössä palloja, joilla on kädet ja jalat. Ja solmiot. Samassa tarinassa minua huvitti myös heidän liikkumatapansa, ja se, että pienet kamaraiset ja tantereiset alkoivat itkeä, kun huomasivat, kuinka pienen järistyksen olivat saaneet aikaan. Tuon tarinan muistan ikuisesti lapsuuteni hauskimpana tarinana. Olen aina pitänyt hauskannäköisitä hahmoista, ja Kamaraiset ja Tantereiset toteuttivat siten unelmani. Tämä on yksi niistä monistä syistä, miksi luen Aku Ankkaa.
Toinen esimerkkini Barksin tuotannosta. Tarinassa ”Maailman toiseksi rikkain Ankka” minua huvitti kovin se, miten Roope ja Kulta-Into kamppailivat siitä että, kumpi on rikkaampi. Tarinan ehdottomasti hulvattomin kohta oli se, kun Piin lankakerä tippuu sarvikuonon sarveen, ja lanka kietoutuu kurjen kaulaan, jolloin kerä alkaa pienentyä huimaa vauhtia. Tällekin tarinalle on monesti naurettu. Idea jättimäisistä narukeristä on järjetön, mutta loistava tarinaidea silti. Kuten Barks soitti, hyvä idea on tarinan tärkein osa.
Don Rosan huumori taas perustuu erittäin yksityiskohtaiseen piirustustyyliin. Hän piirtää ruudut niin täyteen, että ruutuihin on helppo esimerkiksi piirtää Mikki kaktuksen päälle tms. Hyviä esimerkkejä ovat esimerkiksi Akun ilmeet Roopen selän takana tai sitten Roopen silmien pullistuminen, kun tämä näkee jotain ilmaista. Myös D.U.C.K- ilonpilaajat ovat huippuidea. Rosan ruuduista on erittäin mukava etsiä piilohuumoria, sillä ne on ovelasti piilotettu, eikä aika käy pitkäksi sitä etsiessä.
Tässä pari esimerkkiä Rosan huumorista. Tarinasta Transilaavin tuittupää. Tässä tarinssa Kulta-Into Pii huijaa Roope, ja varastaa tämän Rattaat ja tavarat. Sitten Roope joutuu Afrikan villieläinten saartamaksi. Sitten hän harhauttaa norsut ja kun takana tulee Sarvikuono, jonka sarvessa on puunrunko, niin Roopepa hyppää rungon päälle, ja Sarvikuono joutuu vangiksi puuhun. Sitten Roope saa Piin kiinni, ja vie tämän vankilaan. Tarinan lopussa Norsu auttaa Roopea sitomaan pussinsa ja samassa ruudussa lintu on tehnyt pesän puuhun jääneen sarvikuonon sarven päälle. Nuo kohdat ovat minusta hyvää Rosa-huumoria.
Vitsisarjat taas ovat kokonaan oma lukunsa. Näissä sarjoissa koko sarjakuvan päätarkoitus on huipentaa tarina viimeiseen ruutuun, jossa on aina jokin vitsi. Esimerkiksi Roope-setien takakansissa on paljon hulvattomia vitsisarjoja. Vitsisarjat ovat useimmiten yksi- tai kymmensivuisia.
Barksin vitsisarjat eli yksisivuiset ovat loistavia. Barksilla riitti niihin aikaa, ja hänen vitsinsä ovat fantastisia. Esimerkiksi Barksin yksisivuinen nimeltä ”Superdonitsi” on mallikelpoinen näyttö hänen taidoistaan. Vitsi on kokonaisuudessaan yksinkertainen, mutta silti lumoaa lukijan täysin. Ideapaljoudesta kertoo se, että Barks teki uransa aikana yli 160 yksisivuista sarjaa. Silti hän toisti niissä harvoin samaa teemaa tai ideaa.
Barksilla on myös paljon kymmensivuisia tarinoita, jotka huipentuvat oikeastaan tavalliseen vitsiin.
Tarinassa ”Peikonhammas” Barks teki perinteisen Aku VS Roope tarinan, joka huipentui siihen, että kun Aku onnistui monien vaikeuksien jälkeen kapuamaan huipulle, niin Roope lekotteli siellä aurinkotuolissa lehteä lukien. Lopuksi Roope sanoi, että teki rahoistaan portaat vuoren huipulle. Ylijääneellä kolikolla Roope olisi ostanut Akulle Sihi-juoman, mutta Aku heräsi sängystään, ja tiesi silloin olevansa unessa. Viimeiseenkin ruutuun oli jätetty näin vitsi koskien Roopen itaruutta. Barksin kymmensivuiset ovat kokonaan oma lukunsa. Se on eräänlainen taitolaji. Se on lyhty kunnon pitkälle seikkailusarjalle, mutta liian lyhyt yksinkertaiselle vitsisarjalle. Tämä on oikea malliesimerkki sellaisesta sarjasta. Hieno idea, ja lopun vitsi. Upeaa!
Yhteenvetona voisin sanoa, että Ankoissa esiintyvä huumori on kekseliästä, ja hyvää. Minusta akkarisa pitääkin olla vähintään yksi hyvä vitsisarja. Totta kai se on poikkeus, jos julkaistaan joku seikkailusarja, jolloin ei vain mahdu muita sarjoja lehteen.
Jatkuu...
// Pientä muokkailua tehty.
Akuhullu97
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 5
Viesti 352 -
19.09.2009 klo 14:12:21
Lainaus käyttäjältä: Imfromfinland08Melko tasaiselta näyttää, mutta tähän mennessä tämän osakilpailun taso ei ole ollut kovinkaan kummoinen. Nyt mulla on lähes 10 000 merkkiä tuossa VM-viestissäni. :) Akuhullukin varmaan nousee kärkitaistoon vielä tämän päivän aikana. Hyvä SRT.
Kyllä!
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Huumori Aku Ankassa
Aku Ankkahan ei olisi mitään ilman huumoria. En luultavasti lukisi akkaria, jos se olisi huumoriton – tylsä. Hyvän piirtäjän/käsikirjoittajan tunnistaa siitä, että tarinoissa on sekä seikkailuhenkeä, juonessa pieniä yksityiskohtiaa että huumoria. Juuri tämän takia pidän Carl Barksista parhaana käsikirjoittajana. Tästä heti huomaakin, että huumori on tärkeä osa Aku Ankkaa. Mielestäni huumoria tarvitaan eniten Ankkalinnaan sijoittuvissa tarinoissa, jotka ovat sellaisia tavallisia kymmensivuisia hupailuja. Tuollainen kymmensivuinen sarja on usein aika tylsä, ellei siinä ole huumoria, mutta jos miettii pidenpää sarjaa, kuten Takaisin Klondikeen, niin siitä saa helpommin tehtyä seikkailun. Sellaisiin huumoria ei niin paljon tarvitse, kun tarinan juoni keskittyy enemmänkin seikkailuun, vaikka onhan jokaisessa tarinassa aina edes ripaus huumoria.
Huumoria on Aku Ankka-sarjoissa monenlaista. On tavallista, omituista, huonoa ja parasta. Tämä tietenkin on hyvä, koska tuo ominaisuus on yksi syy siihen, miten monipuolinen lehti Aku Ankka onkaan. Lähes jokaisessa tarinassa on jonkunlainen tavallinen huumori, mutta seuraavaksi esittelen niitä, joiden huumori on ylivertaista, tavalla tai toisella.
Omituisin huumori on minun mielestäni kyllä sellaisella piirtäjä-käsikirjoittajalla kuin Noel van Horn. Monet pitävät häntä huonona tekijänä, ja niin oikeastaan minäkin, minkä minulla aiheuttaa oikeastaan piirrokset. Noel käyttää tarinoissaan usein omituista juonta. Juonet poikkeavat sein toisistaan. Monissa tarinoissa Mikillä on aivan omituinen virne, mikä pistää väkisinkin nauramaan. Huumorista tämä on naurettavinta, mutta omituisinta. Huumoriksi sanoisin Noelilla jo monien hahmojen ilmeet, sekä epätodellisuuden ja todellisuuden sekoittuminen. Noelin sarjoissa on vähän jokainen ruutu täynnä huumoria. Luin juuri yhden tarinan, missä jo hahmojen ilmeet jokaisessa ruudussa oli niin huvittavia, että vaikka siinä ruudussa ei ollut mitään huvittavaa kertomista tai puhekuplaa, niin se pisti silti nauramaan ääneen. Taitaa Noel olla niitä harvoja piirtäjiä/käsikirjoittajia, joiden tarinat ovat huonoja mutta samalla kuitenkin niin hauskoja ja humoristisia.
Aku Ankassa on paljon humoristisia asioita, mitkä tarkemmin mietetittynä kuulostavat omituisilta. Esimerkiksi se, että Roopelle olisi muka päälle kolme kuutioeekkeriä rahaa, kuulostaa niin mahdottomalta, että se pistää nauramaan. Monet jutut ovat epätodellisia ja kuitenkin sellaisia, mihin ei kiinnitä huomiota, kun niitä sitten tarkemmin miettiikin, niin ne kuulostavat todella hauskoilta, vaikkei sitä ennen ollutkaan.
Harvoilla piirtäjillä ja käsikirjoittajilla on huono huumori. Joihinkin vitsisarjoihin on vain tullut sellainen ongelma, ettei niiden vitsiä ymmärä. Joissakin nykyajan yksisivuisissa, sekä joissakin Bob Karpin käsikirjoittamissa yksisivuisissa tuota ilmenee. Karpilla se ei kuitenkaan ole ihme, sillä hän on tehnyt niitä yli 10000, niin väkistenkin sinne joukkoon joku huonompikin mahtuu. Usein vanhat tarinat ovat myös siksi humoristisempia/parempia, ettei silloin ollut vielä sitä tarinan juonta käytetty. Tietenkin nykyään on hankalampi tehdä oikein hyvä tarina, kun ideat ovat melko lailla vähissä.
Keillä piirtäjillä on paras huumori? Heti tulee mieleen seuraavat piirtäjät: Carl Barks, William Van Horn ja Don Rosakin. Itse asiassa kaikkien hyvälaatuisten strippien käsikirjoittajat ovat tekijöitä, joilla on hyvä huumori. Tulee mieleen tätä kautta myös Al Taliaferron päivittäisstrippien ja sunnuntaisarjojen vakituinen käsikirjoittaja, Bob Karp. Myös hollantilais-piirtäjistä löytyy hyvin huumoria käyttäviä persoonia, esimerkiksi Heymansit.
Kaikilla Aku Ankka-käsikirjoittajilla täytyy olla edes hieman huumorintajua, ja sitä, että pystyy keksimään huumoririkkaan tarinan, varsinkin jos tarinan kokonaiskuva ei ole Ankkalinnan ulkopuolelle vievä seikkailu. Monet lyhyiden sarjojen käsikirjoittajat ovat lähes pakosti todella hyviä käsikirjoittamaan huvittavia ja humoristisia tarinoita. Mihinkään yksisivuiseen tarinaan on hankala mahduttaa mitään seikkailujuonta, niinpä tarinan viehättävyys ilmentyy useimmiten naurettavana hupailuna. Yksisivuisista tarinoista aina kymmensivuisiin tarinoihin todella suuri oss niistä ei ole mitään vakavaa seikkailutarinaa, vaan hupailua.
Tuollaisten tarinoiden käsikirjoittamisen osaa todella hyvin Mau Heymans. Mau on mahtavan humoristinen piirtäjä-käsikirjoittaja. Maulla on sellainen käsikirjoitustyyli, mikä sopii todella hyvin aina yksisivuisista kymmensivuisiin. Monissa lyhyissä tarinoissa juonena on aina naurattava ”Ankanpojat tekevät jonkin huvittavan kepposen Akulle, mikä tulistuukin sitten heti”. Minua tuo järjestely naurattaa aina. Montaakaan Mau Heymansin käsikirjoittamaa sarjaa en ole lukenut, mitkä olisivat huonoja, varsinkin kun Mau piirtääkin tarinansa itse. Maun piirrokset sopivat todella hyvin hänen myös käsikirjoittamiin sarjoihin. Kummassakin on samanlainen tyyli. Mau osaa piirtää todella huvittavasti ja hienosti aina kerskuvista ankoista vihaisiin murmeleihin.
Bas Heymanskin on todella hyvä piirtäjä, ja käsikirjoittaja, sillä hänellä on Maun tapaan todella huumoririkas tapa tehdä sarjansa. Basin tekemät sarjat muistuttavat aika paljon Maun sarjoja, aina käsikirjoituksesta piirroksiin. Käsikirjoitukset ovat vielä lähenpänä toisiaan, ja piirroksetkin voi välillä sekoittaa toisiinsa. Heissä ei kamalasti mitään eroja ole, kummatkin osaavat todella hyvin käyttää huumoria, käsikirjoittaa, ja piirtää. Kummankin tekijän sarjoissa on aina samanlaista, mahtavaa huumorin käyttöä.
Monet Mau Heymansin piirtämät yksisivuiset ovat itse Mau Heymansin käsikirjoittamia. Kuitenkin myös Kirsten de Graaf tekee välillä Maun piirrettäväksi käsikirjoituksia. Kirsten tekee usein käsikirjoitukset Maun sarjoihin hänen kanssaan. Hänellä on aika samanlainen ja hupaisa käsikirjoitustyyli kuin Maulla, johtuisikohan tuo siitä, että hän on tehnyt kauan yhteistyötä Maun kanssa.
Vaikka useat eivät pidä jostain syystä Sander Gulienin piirrostyylistä, hänen piirtämissään yksisivuisissa tarinoissa on usein oikein hauska juoni. Yleensä näiden käsikirjoitusten takana on nähty Jan Kruse. Näissä sarjoissa huumoria on koko tarinan ajan (joka tosin ei ole ihme tarinan ollessa yksisivuinen), ja tarinoille saa nauraa. Ainoa miinus näissä tarinoissa on se, että joskus juonet kuitenkin ovat käytettyjä.
Carl Barksin tarinoiden huumori ilmenee varsin monella tavalla. Tulee ensiksi mieleen ne Barksin Roope-tarinat, jossa Roope menee johonkin kahvilaan, ja huijaa donitsin (tai jonkin muun) avulla myyjältä ilmaiseksi kahvia, tai jotain muuta. Näissä tarinoissa on huumori paikallaan. Ei tule oikeastaan kuin yksi Barksin käsikirjoittama tarina mieleen, joka olisi tylsä. Tämän nimeä en muiksta, mutta siinä Roope menee limusiinillä, ja valittelee sen korkeita bensakustannuksia. Barksin tarinoissa on myös paljon muuta huumoria, jotka ilmenee hyvin monella tavalla. Barks ei voisi olla lempipiirtäjäni, jos hänen sarjansa olisivat yhtä ikävystyttäviä kuin jotkut. Barksin tarinoissa pienestäkin ideasta voi saada oikein hienon ja huumoririkkaan tarinan. Pitkiinkin seikkailutarinoihin Barks saa mahdutettua aimokasan huumoria, toisin kuin monet muut piirtäjät/käsikirjoittajat.
Sitten William Van Horn. Tämä kyseinen piirtäjä on mielestäni akkarin hauskin ja huumoririkkain piirtäjä. Hänen lennokkaat, ja joskus sekopäisetkin ilmeensä ankoilla, hauskat vitsit, ruutujen taustoilla kävelevät lihavat tädit sekä kärpäset ovat aivan mahtava yhdistelmä. Näissä W. Van Hornin tarinoissa on kyllä vieläkin enemmän huumoria kuin Barksin tarinoissa. Tämä tosin voi johtua siitä, että Hornilla on enemmän sellaisia lyhyitä, enintään 10-sivuisia hupailuja, Barksin tarinoissa ollen taas enemmän pitkiä seikkailusarjoja. Yleensä Hornin huumori perustuu lähinnä ilmeisiin, jotka ovat myös omituisia, hauskuuden lisäksi. Van Hornin hauskimpiin tarinoihin kuuluu nimenomaan nuo 10-sivuiset hupailut, joiden terävintä kärkeä ovat esimerkiksi se joku piirakka-tarina, ja se, jossa Aku saa liikaa ilokaasua, ja alkaa hervottomana nauraa. Näiden tarinoiden nimiä en kuitenkaan muista.
Don Rosa on seuraavana vuorossa. Vaikka en hänen piirroksistaan niin kamalasti pidä, ne ovat liian yksityiskohtaisia, hänenkin huumori on niin hyvää, että se on pakko mainita. Nimenomaan taustoilla viipeltävät hiiret, ja kaiken maailan kommellukset ja yksityiskohdat tekevät Rosan tarinoista humoririkkaita. Outoa kyllä, tykkään huumorin kannalta yksityiskohdista, mutta piirroksista ne tekevät sekavia. Hän ei ole hirveästi yksisivuisia tehnyt, vai onko ollenkaan (?), jolloin en voi hänen huumoria niissä verrata, mutta nuo yksityiskohdat riittävät aikalailla selvittämään hänen huumoripitoisuutensa. Hauskimpina Rosan tarinoina tulee mieleen nuo 10-sivuiset Milla-tarinat, jotka ovat hiukan hupailun ja seikkailutarinan väliltä. Näillä tarkoitan siis tarinoita nimeltä ”Paino-Ongelmia” ja ”Unohda koko juttu”. Ensimmäisessä tarinassa Milla muuntaa Roopen ja Akun paino-voima-aistin (tms) sivuttaiseksi, eli jos he liukastuvat, he alkavat ”tippua” sivulle päin. Toisessa tarinassa taas ankat alkavat unohdella asioita Millan taian seurauksena. Näitä pikku-huumori-yksityiskohtia tulee vaikka kuinka paljon mieleen. On hupaisaa katseltavaa, kun esimerkiksi tarinassa Kymmenen Avataran aarre norsu pelästyy hiirtä, ottaa kärsäänsä ankkoja vaanineen tiikerin, alkaa hakkaamaan hiirtä, jonka jälkeen norsu ripustaa tiikerin oksaan, kuin pyykkinarulle. Rosan tarinoissa myös D.U.C.K on mainitsemisen arvoinen juttu. Tämä alun perin Barksille kunnianosoitukseksi tehty teksti on tuonut lisäkiinnostavuutta Don Rosan tarinoihin.
Keillä piirtäjillä on huonoin huumori? Mielestäni kaikkein tylsimmät sarjat löytyvät myös niiltä, joiden piirroksetkaan eivät vastaa sitä laatua, kuin mitä pitäisi. Huumorittomimpia tarinoita löytyy ehdottomasti 1960-luvun lopun lehdistä. Näissä käsikirjoittajaa ei usein tunneta, mutta uskon olleen saman käsikirjoittajan asialla niissä. Huonoa huumoria on se, että pistetään johonkin 1-sivuiseen sarjaan sellainen vitsi, joka ei edes ole vitsi. Eli käytännössä se on kuin osa pidempää tarinaa, jossa ei mitään erityistö ole juuri sillä hetkellä menossa.
Vaikka pidemmissä tarinoissa ei ole tarinan laatu niin paljon huumorista kyse, kuin 1-sivuisissa tarinoissa, voi kuitenkin huumorin puuttuminen pilata pidemmänkin tarinan. Tätä ilmenee tosin lähinnä vain joissakin harvoissa tarinoissa, joista valta-osa on Tony Stroblin piirtämiä. (Tämähän ei tosin ole piirtäjän vika)
Jatkuu...
Kyllä!
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Huumori Aku Ankassa
Aku Ankkahan ei olisi mitään ilman huumoria. En luultavasti lukisi akkaria, jos se olisi huumoriton – tylsä. Hyvän piirtäjän/käsikirjoittajan tunnistaa siitä, että tarinoissa on sekä seikkailuhenkeä, juonessa pieniä yksityiskohtiaa että huumoria. Juuri tämän takia pidän Carl Barksista parhaana käsikirjoittajana. Tästä heti huomaakin, että huumori on tärkeä osa Aku Ankkaa. Mielestäni huumoria tarvitaan eniten Ankkalinnaan sijoittuvissa tarinoissa, jotka ovat sellaisia tavallisia kymmensivuisia hupailuja. Tuollainen kymmensivuinen sarja on usein aika tylsä, ellei siinä ole huumoria, mutta jos miettii pidenpää sarjaa, kuten Takaisin Klondikeen, niin siitä saa helpommin tehtyä seikkailun. Sellaisiin huumoria ei niin paljon tarvitse, kun tarinan juoni keskittyy enemmänkin seikkailuun, vaikka onhan jokaisessa tarinassa aina edes ripaus huumoria.
Huumoria on Aku Ankka-sarjoissa monenlaista. On tavallista, omituista, huonoa ja parasta. Tämä tietenkin on hyvä, koska tuo ominaisuus on yksi syy siihen, miten monipuolinen lehti Aku Ankka onkaan. Lähes jokaisessa tarinassa on jonkunlainen tavallinen huumori, mutta seuraavaksi esittelen niitä, joiden huumori on ylivertaista, tavalla tai toisella.
Omituisin huumori on minun mielestäni kyllä sellaisella piirtäjä-käsikirjoittajalla kuin Noel van Horn. Monet pitävät häntä huonona tekijänä, ja niin oikeastaan minäkin, minkä minulla aiheuttaa oikeastaan piirrokset. Noel käyttää tarinoissaan usein omituista juonta. Juonet poikkeavat sein toisistaan. Monissa tarinoissa Mikillä on aivan omituinen virne, mikä pistää väkisinkin nauramaan. Huumorista tämä on naurettavinta, mutta omituisinta. Huumoriksi sanoisin Noelilla jo monien hahmojen ilmeet, sekä epätodellisuuden ja todellisuuden sekoittuminen. Noelin sarjoissa on vähän jokainen ruutu täynnä huumoria. Luin juuri yhden tarinan, missä jo hahmojen ilmeet jokaisessa ruudussa oli niin huvittavia, että vaikka siinä ruudussa ei ollut mitään huvittavaa kertomista tai puhekuplaa, niin se pisti silti nauramaan ääneen. Taitaa Noel olla niitä harvoja piirtäjiä/käsikirjoittajia, joiden tarinat ovat huonoja mutta samalla kuitenkin niin hauskoja ja humoristisia.
Aku Ankassa on paljon humoristisia asioita, mitkä tarkemmin mietetittynä kuulostavat omituisilta. Esimerkiksi se, että Roopelle olisi muka päälle kolme kuutioeekkeriä rahaa, kuulostaa niin mahdottomalta, että se pistää nauramaan. Monet jutut ovat epätodellisia ja kuitenkin sellaisia, mihin ei kiinnitä huomiota, kun niitä sitten tarkemmin miettiikin, niin ne kuulostavat todella hauskoilta, vaikkei sitä ennen ollutkaan.
Harvoilla piirtäjillä ja käsikirjoittajilla on huono huumori. Joihinkin vitsisarjoihin on vain tullut sellainen ongelma, ettei niiden vitsiä ymmärä. Joissakin nykyajan yksisivuisissa, sekä joissakin Bob Karpin käsikirjoittamissa yksisivuisissa tuota ilmenee. Karpilla se ei kuitenkaan ole ihme, sillä hän on tehnyt niitä yli 10000, niin väkistenkin sinne joukkoon joku huonompikin mahtuu. Usein vanhat tarinat ovat myös siksi humoristisempia/parempia, ettei silloin ollut vielä sitä tarinan juonta käytetty. Tietenkin nykyään on hankalampi tehdä oikein hyvä tarina, kun ideat ovat melko lailla vähissä.
Keillä piirtäjillä on paras huumori? Heti tulee mieleen seuraavat piirtäjät: Carl Barks, William Van Horn ja Don Rosakin. Itse asiassa kaikkien hyvälaatuisten strippien käsikirjoittajat ovat tekijöitä, joilla on hyvä huumori. Tulee mieleen tätä kautta myös Al Taliaferron päivittäisstrippien ja sunnuntaisarjojen vakituinen käsikirjoittaja, Bob Karp. Myös hollantilais-piirtäjistä löytyy hyvin huumoria käyttäviä persoonia, esimerkiksi Heymansit.
Kaikilla Aku Ankka-käsikirjoittajilla täytyy olla edes hieman huumorintajua, ja sitä, että pystyy keksimään huumoririkkaan tarinan, varsinkin jos tarinan kokonaiskuva ei ole Ankkalinnan ulkopuolelle vievä seikkailu. Monet lyhyiden sarjojen käsikirjoittajat ovat lähes pakosti todella hyviä käsikirjoittamaan huvittavia ja humoristisia tarinoita. Mihinkään yksisivuiseen tarinaan on hankala mahduttaa mitään seikkailujuonta, niinpä tarinan viehättävyys ilmentyy useimmiten naurettavana hupailuna. Yksisivuisista tarinoista aina kymmensivuisiin tarinoihin todella suuri oss niistä ei ole mitään vakavaa seikkailutarinaa, vaan hupailua.
Tuollaisten tarinoiden käsikirjoittamisen osaa todella hyvin Mau Heymans. Mau on mahtavan humoristinen piirtäjä-käsikirjoittaja. Maulla on sellainen käsikirjoitustyyli, mikä sopii todella hyvin aina yksisivuisista kymmensivuisiin. Monissa lyhyissä tarinoissa juonena on aina naurattava ”Ankanpojat tekevät jonkin huvittavan kepposen Akulle, mikä tulistuukin sitten heti”. Minua tuo järjestely naurattaa aina. Montaakaan Mau Heymansin käsikirjoittamaa sarjaa en ole lukenut, mitkä olisivat huonoja, varsinkin kun Mau piirtääkin tarinansa itse. Maun piirrokset sopivat todella hyvin hänen myös käsikirjoittamiin sarjoihin. Kummassakin on samanlainen tyyli. Mau osaa piirtää todella huvittavasti ja hienosti aina kerskuvista ankoista vihaisiin murmeleihin.
Bas Heymanskin on todella hyvä piirtäjä, ja käsikirjoittaja, sillä hänellä on Maun tapaan todella huumoririkas tapa tehdä sarjansa. Basin tekemät sarjat muistuttavat aika paljon Maun sarjoja, aina käsikirjoituksesta piirroksiin. Käsikirjoitukset ovat vielä lähenpänä toisiaan, ja piirroksetkin voi välillä sekoittaa toisiinsa. Heissä ei kamalasti mitään eroja ole, kummatkin osaavat todella hyvin käyttää huumoria, käsikirjoittaa, ja piirtää. Kummankin tekijän sarjoissa on aina samanlaista, mahtavaa huumorin käyttöä.
Monet Mau Heymansin piirtämät yksisivuiset ovat itse Mau Heymansin käsikirjoittamia. Kuitenkin myös Kirsten de Graaf tekee välillä Maun piirrettäväksi käsikirjoituksia. Kirsten tekee usein käsikirjoitukset Maun sarjoihin hänen kanssaan. Hänellä on aika samanlainen ja hupaisa käsikirjoitustyyli kuin Maulla, johtuisikohan tuo siitä, että hän on tehnyt kauan yhteistyötä Maun kanssa.
Vaikka useat eivät pidä jostain syystä Sander Gulienin piirrostyylistä, hänen piirtämissään yksisivuisissa tarinoissa on usein oikein hauska juoni. Yleensä näiden käsikirjoitusten takana on nähty Jan Kruse. Näissä sarjoissa huumoria on koko tarinan ajan (joka tosin ei ole ihme tarinan ollessa yksisivuinen), ja tarinoille saa nauraa. Ainoa miinus näissä tarinoissa on se, että joskus juonet kuitenkin ovat käytettyjä.
Carl Barksin tarinoiden huumori ilmenee varsin monella tavalla. Tulee ensiksi mieleen ne Barksin Roope-tarinat, jossa Roope menee johonkin kahvilaan, ja huijaa donitsin (tai jonkin muun) avulla myyjältä ilmaiseksi kahvia, tai jotain muuta. Näissä tarinoissa on huumori paikallaan. Ei tule oikeastaan kuin yksi Barksin käsikirjoittama tarina mieleen, joka olisi tylsä. Tämän nimeä en muiksta, mutta siinä Roope menee limusiinillä, ja valittelee sen korkeita bensakustannuksia. Barksin tarinoissa on myös paljon muuta huumoria, jotka ilmenee hyvin monella tavalla. Barks ei voisi olla lempipiirtäjäni, jos hänen sarjansa olisivat yhtä ikävystyttäviä kuin jotkut. Barksin tarinoissa pienestäkin ideasta voi saada oikein hienon ja huumoririkkaan tarinan. Pitkiinkin seikkailutarinoihin Barks saa mahdutettua aimokasan huumoria, toisin kuin monet muut piirtäjät/käsikirjoittajat.
Sitten William Van Horn. Tämä kyseinen piirtäjä on mielestäni akkarin hauskin ja huumoririkkain piirtäjä. Hänen lennokkaat, ja joskus sekopäisetkin ilmeensä ankoilla, hauskat vitsit, ruutujen taustoilla kävelevät lihavat tädit sekä kärpäset ovat aivan mahtava yhdistelmä. Näissä W. Van Hornin tarinoissa on kyllä vieläkin enemmän huumoria kuin Barksin tarinoissa. Tämä tosin voi johtua siitä, että Hornilla on enemmän sellaisia lyhyitä, enintään 10-sivuisia hupailuja, Barksin tarinoissa ollen taas enemmän pitkiä seikkailusarjoja. Yleensä Hornin huumori perustuu lähinnä ilmeisiin, jotka ovat myös omituisia, hauskuuden lisäksi. Van Hornin hauskimpiin tarinoihin kuuluu nimenomaan nuo 10-sivuiset hupailut, joiden terävintä kärkeä ovat esimerkiksi se joku piirakka-tarina, ja se, jossa Aku saa liikaa ilokaasua, ja alkaa hervottomana nauraa. Näiden tarinoiden nimiä en kuitenkaan muista.
Don Rosa on seuraavana vuorossa. Vaikka en hänen piirroksistaan niin kamalasti pidä, ne ovat liian yksityiskohtaisia, hänenkin huumori on niin hyvää, että se on pakko mainita. Nimenomaan taustoilla viipeltävät hiiret, ja kaiken maailan kommellukset ja yksityiskohdat tekevät Rosan tarinoista humoririkkaita. Outoa kyllä, tykkään huumorin kannalta yksityiskohdista, mutta piirroksista ne tekevät sekavia. Hän ei ole hirveästi yksisivuisia tehnyt, vai onko ollenkaan (?), jolloin en voi hänen huumoria niissä verrata, mutta nuo yksityiskohdat riittävät aikalailla selvittämään hänen huumoripitoisuutensa. Hauskimpina Rosan tarinoina tulee mieleen nuo 10-sivuiset Milla-tarinat, jotka ovat hiukan hupailun ja seikkailutarinan väliltä. Näillä tarkoitan siis tarinoita nimeltä ”Paino-Ongelmia” ja ”Unohda koko juttu”. Ensimmäisessä tarinassa Milla muuntaa Roopen ja Akun paino-voima-aistin (tms) sivuttaiseksi, eli jos he liukastuvat, he alkavat ”tippua” sivulle päin. Toisessa tarinassa taas ankat alkavat unohdella asioita Millan taian seurauksena. Näitä pikku-huumori-yksityiskohtia tulee vaikka kuinka paljon mieleen. On hupaisaa katseltavaa, kun esimerkiksi tarinassa Kymmenen Avataran aarre norsu pelästyy hiirtä, ottaa kärsäänsä ankkoja vaanineen tiikerin, alkaa hakkaamaan hiirtä, jonka jälkeen norsu ripustaa tiikerin oksaan, kuin pyykkinarulle. Rosan tarinoissa myös D.U.C.K on mainitsemisen arvoinen juttu. Tämä alun perin Barksille kunnianosoitukseksi tehty teksti on tuonut lisäkiinnostavuutta Don Rosan tarinoihin.
Keillä piirtäjillä on huonoin huumori? Mielestäni kaikkein tylsimmät sarjat löytyvät myös niiltä, joiden piirroksetkaan eivät vastaa sitä laatua, kuin mitä pitäisi. Huumorittomimpia tarinoita löytyy ehdottomasti 1960-luvun lopun lehdistä. Näissä käsikirjoittajaa ei usein tunneta, mutta uskon olleen saman käsikirjoittajan asialla niissä. Huonoa huumoria on se, että pistetään johonkin 1-sivuiseen sarjaan sellainen vitsi, joka ei edes ole vitsi. Eli käytännössä se on kuin osa pidempää tarinaa, jossa ei mitään erityistö ole juuri sillä hetkellä menossa.
Vaikka pidemmissä tarinoissa ei ole tarinan laatu niin paljon huumorista kyse, kuin 1-sivuisissa tarinoissa, voi kuitenkin huumorin puuttuminen pilata pidemmänkin tarinan. Tätä ilmenee tosin lähinnä vain joissakin harvoissa tarinoissa, joista valta-osa on Tony Stroblin piirtämiä. (Tämähän ei tosin ole piirtäjän vika)
Jatkuu...
Imfromfinland08
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 5
Viesti 353 -
19.09.2009 klo 15:16:33
Onpas kirja sitkeä... No, mulla on tässä monta tuntia hyvää kirjoitusaikaa, onneksi. :D
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Huumori Aku Ankassa
Aku Ankassa on nähty paljon huumoria jo pitkän pitkän aikaa. Akkarin suosio olisi luultavasti paljon matalampi ilman hyvää huumoria. Itse tuskin lukisin Aku Ankkoja kovinkaan innokkaasti ilman kunnon huumoria. Huumorin ei aina tarvitse olla Akkareissa täysin hulvatonta ja naurettavaa, vaan tärkeintä on, että se edes vähän viihdyttää lukijoita. Monet lukevatkin Akkaria hyvän huumorin takia, jos sitä ei olisi, tulisi Akkarista hiukan tylsä lehti.
Klassikkohuumoria Akkarissa näkee melko usein. On tyypillistä, että joku tunaroi oikein kunnolla, ja hän saa kaikki Ankkalinnan ihmiset peräänsä, tämä on toistunut monissa eri Akkarin tarinoissa monta kertaa. Ehkä eniten tämätyyppisiä tarinoita on tehnyt chileläinen Vicar, joka mielestäni hallitsee hyvin tämäntyyppiset tarinat. Aku on usein sen roolissa, joka joutuu pakenemaan Ankkalinnalaisia, usein jonnekkin autiolle ja ilmastoltaan kylmälle seudulle. AIka tavallista on myös, että joku tulee möläyttäneeksi jotain sopimatonta. Myös tämän Aku "taitaa" parhaiten. Usein Ankka-tarinoissa kahden hahmon välille syntyy kahakoita, joissa nyrkit heiluvat melko rivakkaan tahtiin. Tämä on ollut Akkarissa vakituista huumoria jo vuosikaudet. Tappelu-huumori on aika tavallista, ja välillä siihen tunee kyllästyvänsä. pahimpia tappelupukareita ovat olleet Aku&Tulppu sekä Roope&Kroisos. on aika tyypillistä, että hintelä Aku haastaa riitaa jonkun ison korston kanssa, ja saa tämän seurauksena mustan silmän. Ankkalinna on huumoria täynnä oleva kaupunki, ja monesti sivuhahmotkin ovat huumorintajuisia, ainakin ulkonäöltään.
Joskus huumori saattaa olla liioiteltua, Roopen rahamäärät ovat silloin tällöin ihan yliliioiteltuja, suorastaan humoristisia. Myös monia muita juttuja liioitellaan tarinoissa, jotta niistä tulisi hauskempia, mm. Joidenkin sivuhahmojen naamavärkeistä ollaan tehty joskus aivan kummallisen näköisiä. Roopen säästäväisyyttäkin liioitellaan yleensä niin paljon, että siitä tulee humoristista. Esim. Useissa Roope-tarinoissa Roope saattaa käyttää samaa teepussia monta kymmentä kertaa. Myös sudenpentujen käsikirja ihmetyttää. Kirja on niin outo, se ei ole kovin paksu, mutta tuntuu, että se sisältäisi kaiken mahdollisen tiedon maailman asioista. Tämä on välillä aika humoristista, sillä eihän mistään kirjasta voi oikeasti löytä kaikkea tietoa. Hannun onnikin on jo humoristisesti liioiteltua. Hänellä on aivan yliluonnollinen onni, ei kenelläkään voi olla niin hyvää onnea oikeassa elämässä. Liioiteltua on myös Hansun syömiset, on huvittavaa katsoa kun hansu syö aivan valtavia määriä ruokaa.
Ainakin vähän vanhemmissa Ankka-tarinoissa saattoi nähdä vanihgoniloista huumoria, esim. Aku saattoi pilailla tahallaan, jos esim. Hannulle kävi jotain. Usein tämä kuitenkin kostautui Akulle. nykyään vahingoniloista lällättelyä näkee Akkareissa vähemmän.
Akkari on koko perheen lehti, mutta siitä huolimatta siinä saattaa joskus olla hiukan alatyylistä, suorastaan pervoa huumoria (aika harvoin kuitenkin). MM. Aku on nähty alasti melko useissakin tarinoissa. Jopa Mustakaapu on nähty puolialasti eräässä vitsisarjassa. Mitään yksityiskohtaisia nämä "alastonkohtaukset" eivät kuitenkaan ole olleet.
Akkarissa ei juuri koskaan kiroilla, mutta eräät hahmot saattavat kuitenkin haukkua toisiaan naurettavilla sanoilla. Eräässä varsin huumorintajuisessa tarinassa Pelle Peloton keksi koneen, joka voi haukkua ketä tahansa. Tulppu ja Aku käyttivät tällaisia koneita juuri tässä kyseisessä tarinassa, kun he eivät enää itse keksineet uusia, hyviä haukkumasanoja.
Useimmilla Disney-taiteilijoilla on hyvä huumori, kiitokset heille. Itseasiassa Akkarin vakipiirtäjistä vain pieni osa omaa kohtalaisen, tai sitä huonomman huumorintajun. kaikkea huumoria ei aina tule ymmärrettyä heti, mutta yleensä Akkarin huumori on varsin yksinkertaista, jonka pikkulapsikin voi käsittää. Joidenkin piirtäjien/käsikijroittajien huumori voi olla hiukan aikuismaisempaa, jota kaikki pikkulapset eivät välttämättä ymmärrä. mitään asiatonta huumoria ei Disney-sarjakuvissa yleensä kuitenkaan näe. Huumoria näkee enemmän Ankka-tarinoissa, kuin Hiiri-tarinoissa. Tämä johtuu pääosin siitä, että Hiiri-tarinoiden hahmot ovat vakavampia kuin Ankat ja tarinoiden aiheet ovat usein jotain vakavasti otettavia dekkaripähkinöitä. Ankka-tarinoissa on myös huomattavasti enemmän erilaisia henkilöitä, ja samalla myös paljon erilaista juumoria. Mikki-tarinoissa ja yleensäkin Hiiri-maailmassa vakituisia päähenkilöitä on huomattavasti vähemmän. Osasyy tähän tarinoiden huumorimäärän eroon on piirtäjät ja käsikirjoittajat, usein Hiiri-tarinoiden piirtäjät eivät olekaan yhtä humoristisia kuin Ankka-piirtäjät, ainakaan Hiiri-tarinoita piirtäessään. Mielestäni on jopa hyvä asia, etteivät Hiiri-tarinat ole niin hauskoja, kuin Ankka-tarinat. Luulisin, että Hiiri-tarinat on tarkoitettukin vähän rauhallisimmiksi ja maltillisiksi.
Eniten huumoria Akkarissa aiheuttaa päähenkilö, Aku Ankka. Aku mokaa ja sählää varsin usein, joten huumorilta ei voi välttyä. Aku vaan on niin hauska, Akusta tekee hauskan myös möläyttelyt. Tulistuessaan hän ei hillitse itseään ja hän saattaa päästää sammakoita suustaan. Akun möläykset ovat usein aika koomillisia, eräässäkin tarinassa hän ärsyynnyksissään haukkui erästä keittoa "yököttäväksi mömmöksi". Usein Akun möläytykset ovat varsin humoristisia. Myös monet muut hahmot ovat varsin humoristisia. Roope, Hessu, Ankanpojat ym. ovat varsin hauskoja hahmoja, ainakin välillä. Eri hahmoilla on erilainen huumorintaju, monet hahmot omaavat hyvän huumorintajun,mutta joillakin huumoria ei ole juuri lainkaan. Jotkut hahmot saattavat taas olla hauskoja tietämättään, kuten vaikka Roope ja Hessu.
Hessu on varsin koomillinen hahmo. Jo ulkonäkö kertoo, että Hessu on varsin hassu hahmo. nimestäkin voi jo ennakoida/arvioida (Hessu Hopo), että hahmossa on jotain hauskaa. Hänen luonteensakin on hauska, ja pieni tyhmyys tuo lisää hauskuutta Hessuun. Mielestäni myös Hansu on melko hauska hahmo. hauskaksi Hansun tekee se, että ähn on ylilaiska ja hänellä on valtava ruokahalu. On varsin huvittavaa, että ruosta täysi jääkaappi saattaa tyhjentyä noin parissa viidessä minuutissa.
Akkarissa julkaistavissa seikkailutarinoissa näkee ehkä vähiten huumoria, kun taas lyhyissä, muutaman sivun vitsisarjoissa huumori on oikeastaan se tärkein asia. Muutaman sivun pituista Akkaritarinaa, jossa ei ole huumoria, on vaikea tehdä, enkä usko, että Akkarin lukijat pitäisivät kyseisenlaisista tarinoista. Mielestäni on hyvä, että aivan kaikki Akkarin tarinat eivät ole tännä huumoria, sillä en halua Akkarista mitään täysin hulvatonta lehteä. Vitsisarjoissa mitään tiettyä päähenkilöä ei ole. Carl barks käytti päähenkilönä Roopea omissa vitsisarjoissaan, kun taas mm. holantilaiset taiteilijat suosivat aika paljon Iinestä, Leenua, Liinua ja Tiinua. Aku Ankka on tietenkin myös usein vitsisarjojen päähenkilönä.
Myös Akkarin kansikuvissa on nähty paljon huumoria vuosien saatossa. Itseasiassa melkein jokaisessa Akkarilehden kansikuvassa on ollut ainakin pieni vitsi. Kansikuvien vitsit ovat mielestäni usein vähän kuivia tai liian tavanomiaisa, mutta joitain hauskojakin kansikuvia on lähivuosina ollut. Yleensä kansikuvien huumori on melko yksinkertaista, usein kansikuvan vitsin huomaa aika nopeasti. On tosin niitäkin kansikuvia, joissa vitsi on piilotettu, eikä sitä heti huomaa. Parhaat kansikuvahuumorit tarjoaa Michel Nadorp. Hänen kansikuvissaan on usein jokin/joitakin vitsi/vitsejä. Hänen kansikuviaan julkaistaan Akkarissa todella usein, joten saamme nähdä Nadorpin huumoripitoisia piirroksia varsin usein. Myös Wilma Van Den Bosch on kohtalaisen huumorintajuinen kansikuvapiirtäjä. Hän tekee kuitenkin myös huumorittomia kansikuvia, ihan niin kuin Nadorpkin.
Monien tarinoiden sivuhahmojen nimet ovat humoristisia, eivät kuitenkaan kaikki. Osa nimiväännöksistä on hauskoja, ja osa taas ei. Varsinkin Akkarissa näkee usein sivuhahmoilla humoristisia nimiväännöksiä. Myös joillakin vakituisilla hahmoilla on humoristinen nimi, mm. Pormestari Pösö kuulostaa omaan korvaani varsin hauskalta nimeltä. Ensimmäiset Akkarin nimiväännökset luotiin Akkarin toimituksessa 1950-luvulla. Ihka ensimmäinen nimiväännös oli Satupekka, joka keksittiin erään juoksijan nimestä, tämä nimiväännös ei ollut kauhean hauska. parhaimmat nimiväännökset on nähty vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Jopa Don Rosasta on tehty nimiväännös (Toni Ruusunen).
Huumori on siis tärkeä osa Akkaria. Usein Akkarissa näkee jonkun verran sarkasmia, mutta ehkä enemmän hulvatonta huumoria, jolle voi joskus nauraa kunnolla. Tarinoiden Suomentajilla on varmasti tärkeä osa tarinoiden huumorissa, ja joskus huumori saattaa tuoda sen varsinaisen juonen tarinaan. Monilla eri piirtäjillä ja käsikirjoittajilla on erilaisia huumorintajuja, ja nyt kerron niistä seuraavaksi:
Vitsisarjojen piirtäjillä ja etenkin käsikirjoittajilla on hyvä huumori. Aku Ankassa vitsikkäimpiä tarinoita ovatkin juuri nuo yksisivuiset. Mielestäni parhaimpia vitsisarjojen piirtäjiä/käsikirjoittajia ovat Al Taliaferro, Bob Karp ja Manuel Gonzales. Nämä kaikki ovat tehneet kunnioitettavana paljon vitsisarjoja, joissa huumori on samantyylistä, mutta vitsit vaihtelevat tarinoiden välillä todella paljon. He kaikki omaavat hyvän huumorintajun. Maailmassa on toki muitakin hyviä vitsisarjojen tekijöitä, mainittakoon nyt mm. Heymansin veljekset.
Bob Karpin ja Al Taliaferron yksisivuisia vitsisarjoja on julkaistu akkarissa valtava määrä. Yleensä nämä yksisivuiset huumoripläjäykset sijoitetaan aivan Aku Ankka- lehden loppuosaan. Bob Karp ja Al Taliaferro ovat tehneet vitsisarjoja yhdessä 30-luvulta 60-luvulle saakka. Kukaan muu ei ole tehnyt enempää yksisivuisia, kuin tämä parivaljakko. Bob karp käsikirjoitti näitä vitsisarjoja ja Taliaferro piirsi ne. Mielestäni suurin osa heidän vitsisarjoistaan on ollut varsin hyviä, mutta osa on ollut vähän otuoja, ja ymmärtäähän sen, ei kaikista sarjoista voi tulla täydellisiä. Yksisivuisten vitsisarjojen lisäksi he ovt tehneet joitakin pieniä, kolmiruutuisia vitsi-strippejä. Mielestäni Bob Karp on yksi huumorintajuisimmista käsikirjoittajista. Hänellä tuntuu olevan paljon ideoita, ja hänen huumorintajunsa on monipuolinen. Plussaa on, että hän käsikirjoitti vitsisarjoja monista eri Ankkalinnan hahmoista. Hänen kaltaisiaan huumorimiehiä ei ole ollut paljon.
Manuel Gonzales on myös oiva vitsisarjojen piirtäjä. Hän ei ole saavuttanut aivan yhtä suurta suosiota, kuin Taliaferro, eikä hänen töitään julkaista aivan yhtä usein Akkarissa, mutta ihan hyvä piirtäjä hän kuitenkin on. Gonzales piirsi paljon yksisivuisia Mikki-tarinoita, mikä on mielestäni hyvä asia. Hän olikin yksi huumorintajuisimmista Mikki-piirtäjistä. Gonzalesilla tuntui olevan ideoita paljon, niin kuin Bob Karpillakin. Hän käytti vitsisarjoissaan Mikin lisäksi paljon Hessua, ja joskus myös Morttia ja Verttiä.
Vitsisarjoissa on paljon huumoria, mutta niin on myös pidemmissäkin Akkari-tarinoissa. Eräs hyvä huumorintajuinen piirtäjä on chileläinen Vicar, jonka Ankka-aiheöiset piirrokset/sarjakuvat ovat hauskuutta täynnä. Hän osaa piirtää Ankat hauskoiksi ja mielenkiintoisiksi. Hän tekee Akun aina hullunhauskaksi. Hän hallitsee hyvin Ankkojen hauskat ilmeet ym. Hän hallitsee hyvin huumorin ja varsinkin hänen piirtämä vihainen Aku on mieleeni, tuolloin AKu on hullunkurinen. Vicar tuntuu keskittyvän enemmän tällaiseen toiminta, action-huumoriin. Hän on mielestäniehkä jopa humoristisin vähän pidempien Ankka-tarinoiden piirtäjä. Sarkasmia, tai hauskoja lausauhdkusia Ankoilta nähdään hieman vähemmän. On hyvä, että Vicarin tarinoita julkaistaan Aku Ankassa varsin usein, ja lähes kaikissa Vicarin tarinoissa on huumoria. Usein Vicar kuvaa Akun hyvin toilailevana ja huolimattomana, mikä on mielestäni Akulle sopivaa.
Don Rosa on hyvin huumorintajuinen käsikirjoittajana ja piirtäjänakin. Hänen käsikirjoituksensa saattavat olla joskus vähän vakavamman ja totisemmanpuoleisia, mutta vähintäänkin hänen piirroksensa on huumorintajuisia. Usein Akkarissa julkaistavat Rosan tarinat eivät ole aivan humoristisimmasta päästä, vaikkei huumori niistäkään puutu. Hän osaa piirtää hyvin hauskan näköisiä, ilmeikkäitä Ankkoja. Mielestäni Donin kielellinen huumori ei varsinaisesti ole kauhean hauskaa, että sille voisi nauraa, mutta Ankkojen repliikkejä on silti hauska lukea. Rosa on tietysti tunnettu tarkasta piirrostyylistään, joten hän tekee/piirtää myös huumorikohdat huolella. Rosa tuntuu käyttävän tarinoissaan aika paljon sarkasmia. Usein Rosa saattaa piirtää jonkin piirroksen taustalle jotain ylimääräistä pientä huumoria. MM. Rosa vihaa Mikki Hiirtä, joten hän piirtää usein tämän tarinoiden taustalle johonkin varsin noloon tilanteeseen/paikkaan. Don Rosan D.U.C.K.-ilonpilaajat tuovat lisää pientä huumoria hänen piirroksiinsa. Joskus ilonpilaaja saattaa piileksiä jossain "nolossa" tai hauskassa paikassa. Niitä on usein kiva etsiä. Voin todeta, että Rosan huumori on todella monipuolista. Hyvä esimerkki Rosan melko hyvästä huumorista on tarinassa Kaikkein mieluisin lahja. Tässä tarinassa eräiden asioiden seurauksena Karhukoplan, Millan, Ankanpoikien, Iinkese ja muiden vartalot sekoittuvat keskenään. Nauroin kunnolla, kun tarinassa eräällä Karhukelmillä oli Iineksen vartalo, mutta hä'nen päänsä oli ihan normaali, karhukelmin pää.
Don Rosan lisäksi myös Carl Barksin tarinoissa on ollut aika paljon huumoria. Itseasiassa huumori sarjakuviin, ja etenkin Aku Ankkaan tuli Barksin myötä, ainakin omasta mielestäni. Carl Barks ei ehkä omaa niin hyvää huumorintajua, kuin Vicar ja Rosa, mutta harvoin näkee Barksin sarjoja, joissa huumori puuttuisi kokonaan. Barks osaa piirtää varsin huumoririkkaita piirroksia, mutta muu huumori ei ole ihan parhaastä päästä. Barks on piirtänyt ja käsikirjoittanut jonkin verran vitsisarjoja, ja tietenkin näissä kaikissa on paljon huumoria. Lyhyissä vitsisarjoissa Barks käyttää huomattavasti enemmän huumoria, kuin pidemmissä tarinoissaan.
Akkarissa on julkiastu aika paljon humoristisia, William Van Hornin piirtämiä tarinoita. Williamin käsikirjoitukset ehkä eivät ole hauskimmasta päästä, mutta Ankkojen ilmeet ovat useimmiten varsin hullunkurisia. Mielestäni Van Horn on ehkä hieman jopa humoristisempi taiteiloija kuin Barks. Van Hornillakin on hiukan omalaatuinen huumorintaju. Hän piirtää usein Ankkojen ympärille pörrääviä kärpäsiä. Tuo on mielestäni ihan hyvä oivallus Van Hornilta.
Heymansin veljekset ovat varsin humoristista porukkaa. Itse tykkään lukea heidän tarinoitaan, juuri hyvin huumorisiällön vuoksi. Tyypillistä heille on, että he piirtävät sivuhahmoista rumia, ja hauskannäköisiä. He saattavat piirroksissaan suorastaan venytellä Ankkojen raajoja, ja esim. Akulla saattaa olla oudon pitkä kaula ym. He tekevät hahmot hauskoiksi, mutta kuitenkin sopivan asiallisiksi. Molemmat ovat ehdottomasti eräitä humoristisimpia Disney-piirtäjiä koko maailmassa.
Kirsten De Graaf on varsin humoristinen käsikijroittaja. Hän käsikirjoittaa varsin paljon yksisivuisia vitsisarjoja, joita julkaistaan varsin usein Akkarissa. Hänellä tuntuu olevan paljon ideoita ja Mau heymansin avustuksella (he tekevät yhteistyössä paljon vitsisarjoja) he ovat oivallinen parivaljakko sarjakuvien parissa. Kirsten käsikirjoittaa sarjat, ja Mau piirtää.
Hollannista tulee myös muita huumoririkkaita piirtäjiä/käsikirjoittajia. Hyvän huumorin omaavat ainakin käsikirjoittajat Evert Geradts, Jan Kruse ja Frank Jonker. He tekevät paljon humoristisia, muutaman sivun pituisia tarinoita, joissa huumori on lähes aina keskeinen asia. Näiden kolmen käsikirjoituksia julkaistaan Akkarissa varsin usein. Hollantilaiset Ankkataiteilijat ovat tärkeä asia Akkarin huumoripuolella.
Italiasta ei mielestäni tule kauhean paljon humoristisia Disney-taiteilijoita, mutta toki sieltäkin muutama hyvä tulee mm. Romano Scarpa, Enrico faccini ja Massimo De Vita. Scarpalla on/oli melko hyvä huumorintaju, vaikkei hän mikään huumoripläjäys ollutkaan. Hänen piirroksensa ovat välillä aika hauskoja. Enrico Faccini on hyvin huumorintajuinen. Hänen tarinoissaan on usein riittävcän paljon huumoria. De Vitan tarinoissa huumori saattaa olla vähän takaa-alalla, mutta hän on mielestäni kuitenkin huumorintajuinen.
Marco Rotalla on mielestäni hiukan erikoinen huumori hänen Ankka-tarinoissaan. Hän ei käytä huumoria tarinoissaan kovin usein, mutta huumori on kuitenkin ihan suht. hyvää. Marcolla on tapana piirtää piirroksen taustalle jotain pientä huumoria, joitain pikku eliöitä, tai hän saattaa sijoittaa johonkin kohtaan tarinaa omat nimikirjaimensa.
Myös Pohjoismaista tulee pari hyvän huumorintajun omaavaa piirtäjää. Mielestäni Flemming Andersenin tarinoissa on huumoria aika paljonkin, hänen tarinoissaan on vain jotain hauskaa. Ainakin hän osaa piirtää hauskan näköisiä hahmoja, ja kaikenlaisia huvittavia tilanteita. En oikein itse edes tiedä, miksi hänen huumorinsa miellyttää minua.
Bernado ei ole kauhean huumorintajuinen piirtäjä, mutta yksi asia hänenkin piirroksissaan on aika hassua. Hän piirtää kaikki hahmot oudolla piirrostyylillä, jonka seurauksena hahmoista saattaa tulla jotenkin hasukan näköisiä. Hahmojen raajat saattavat olla vääristyneen näköisiä, tai muuten vaan liioiteltuja.
Daniel brancan lennokkaan humoristiset piirrokset miellyttävät minun silmiäni. Vauhdikkuutta hänen tarinoistaan ei puutu, ja huumori on melkein aina jollain lailla mukana hänen piirtämissään tarinoissa. Tulee heti mieleen eräs hyvä esimerkki eräästä Brancan piirtämästä tarinasta 8tarinan nimi: Uudelleen ja uudelleen)(jonka Kari Korhonen on käsikirjoittanut), jossa Akulle tulee suuri pulma. Hän huomaa, että hän elää kokoajan samaa päivää, aina aamuisin herätessään hän huomaa elävänsä samaa päivää, kuin aiemminkin. Hän siis elää saman päivän monta kertaa uudelleen. Aku yrittää tehdä kaiken mahdollisen, jotta pystyisi taas jatkamaan normaalia elämää. Lopulta Aku tulee hulluksi, ja alkaa riehumaan Margariinitehtaalla, kun mikään ei tunnu auttavan. Vasta sen jälkeen Aku huomaakin, että aika on mennyt eteenpäin ja hän elääkin jo seuraavaa päivää. Tämä tarina on mielestäni humoristisia tapahtumia täynnä. Branca osaa piirtää kaikki hullunkuriset tilanteet/kohtaukset mainiolla tavalla ja Kari Korhosen käsikirjoitus on huumoria täynnä. Tämä tarina on eräs hauskimmista tarinoista jonka olen lukenut.
Myös Suomesta löytyy ainakin yksi huumorintajuinen piirtäjä/käsikirjoittaja, nimittäin Kari Korhonen. Korhosen vahvinta alaa huumorin kannalta ovat käsikirjoitukset. Hänen piirroksistaan en yleensä löydä mitään erityisen hauskoja kohtia. Häntä voisi myös verrata Marco Rotaan: Rotan tapaan Kari ei aina tee humoristisia tarinoita, mutta joskus häneltäkin voi nähdä hauskemmanpuoleista tuotantoa.
Erikoistakin, surostaan outoa huumoria näkee joskus Akkarissa. Noel Van Hornilla on mielestäni vähän erikoinen huumorintaju. Hänen sarjoissaan on huumoria jonkun verran, mutta erikoista sellaista. Tämä saattaa johtua osittein siitä, että Noel piirtää Mikki-tarinoita, joissa ei yleensä ole kovin hullunhauskaa huumoria. Noel esim. piirtää Mikille outoja ilmeitä ym.
Joissakin tarinoissa Ankkalinnalaiset ovat itsekin käsitelleet huumoria. MM. Eräässä Ankka-tarinassa Kuuno ja Riitta perustivat erään huumori-tv-sarjan. Kun taas eräässä toisessa tarinassa Akulla oli jokin naurusairaus, jolloin häntä nauratti kokoajan. Vielä eräässä tarinassa Akua nauratti niin paljon, että siitä tuli lopulta haitallista. näitähän riittää, ja usein hupi-tarinoissa pääosassa on Aku Ankka.
Mielestäni Disney-julkaisuihin ei enää tarvita paljoakaan enempää huumoria, nyt huumoria on melko sopiva määrä, vähän kuitenkin haluaisin huumoria lisää, sillä nykyään en enää ole nauranut millekkään Ankka-tarinalle juuri yhtään. Mutta hyvä asia on se, että tällä hetkellä Akkarin huumori on varsin monipuolista, ja kaikkia huumorin tyylilajeja näkee Akkarissa lähes yhtä paljon. Vielä joskus 60-luvulla oli paljon huumorittomia tarinoita, nyt tuo puute on onnistuttu korjaamaan, melko hyvin. 60-luvulla Humoristisia piirtäjiä oli aika vähän, kun yksi humoristisimmista piirtäjistä, Carl barks, lopetti piirtämisen ja jäi eläkkeelle. 70-80-luvuilla uusia humoristisia piirtäjiä alkoi kuitenkin tulla lisää. Mielestäni huumoria oli vielä joitakin vuosia sitten vähän enemmän kuin nykyään, ehkä tämä johtuu osittain eräiden huippupiirtäjien eläkkeellejäämisestä. 90-luvulla huumoripuolesta vastasivat ainakin Rosa, Vicar, William van Horn ja Carl Barks. Nyt kun Rosa on loettanut piirtämisen ja niin on Vicarkin, niin pelkään, että huumorin määrä Akkarissa saattaa vähentyä lähivuosina.
Yhteenveto: Aku Ankassa (Akkarissa) on ollut paljon huumoria melkeinpä aina. Myös muissa Disney-julkaisuissa, ainakin taskarissa, on ollut huumoria, mutta Akkarissa sitä näkee eniten. Kaikista Disney-julkaisuista Akkarissa on parasta huumoria, esim. taskarissa ei ole läheskään yhtä paljon huumoria. Lähes jokaisessa Ankka-tarinassa on ainakin hiukan huumoria, mutta useissa tarinoissa huumoria on aika paljonkin. Hiiri-tarinoissa ei sen sijaan kovin paljoa huumoria näe, mutta sieltäkin puolelta poikkeuksia löytyy. Eniten huumoria näkee lyhyissä, usein yksisivuisissa tarinoissa, joissa tärkein idea on juuri se vitsi. Mutta myös monissa pidemmissäkin Ankka-tarinoissa on usein vitsejä ja muunlaista huumoria. kaikista vähiten huumoria on superpitkissä tarinoissa, sillä niissä juoni on tärkeämpi kuin huumori. Monet tarinat siis elävät vitsien ja huumorin avulla. Humoristisimpia piirtäjiä/käsikirjoittajia ovat ainakin Don Rosa, Carl Barks, William Van Horn, Heymansit, Karp ja Taliaferro. Humoristisin hahmo on tietysti Aku Ankka, jolle sattuu ja tapahtuu kaikkea melkeinpä jokaisessa tarinassa. Muita hauskoja hahmoja ovat ainakin Roope Ankka ja Hessu Hopo. Ainakin Akkarin huumori on ollut aina melko monipuolista, ainakin kuvallista ja kirjallista huumoria löytyy. Kuvalliseen huumoriin kuuluu usein joitakin noloja tilanteita, sähläystä joitakin taustalla tapahtuvia asioita yms.
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Huumori Aku Ankassa
Aku Ankassa on nähty paljon huumoria jo pitkän pitkän aikaa. Akkarin suosio olisi luultavasti paljon matalampi ilman hyvää huumoria. Itse tuskin lukisin Aku Ankkoja kovinkaan innokkaasti ilman kunnon huumoria. Huumorin ei aina tarvitse olla Akkareissa täysin hulvatonta ja naurettavaa, vaan tärkeintä on, että se edes vähän viihdyttää lukijoita. Monet lukevatkin Akkaria hyvän huumorin takia, jos sitä ei olisi, tulisi Akkarista hiukan tylsä lehti.
Klassikkohuumoria Akkarissa näkee melko usein. On tyypillistä, että joku tunaroi oikein kunnolla, ja hän saa kaikki Ankkalinnan ihmiset peräänsä, tämä on toistunut monissa eri Akkarin tarinoissa monta kertaa. Ehkä eniten tämätyyppisiä tarinoita on tehnyt chileläinen Vicar, joka mielestäni hallitsee hyvin tämäntyyppiset tarinat. Aku on usein sen roolissa, joka joutuu pakenemaan Ankkalinnalaisia, usein jonnekkin autiolle ja ilmastoltaan kylmälle seudulle. AIka tavallista on myös, että joku tulee möläyttäneeksi jotain sopimatonta. Myös tämän Aku "taitaa" parhaiten. Usein Ankka-tarinoissa kahden hahmon välille syntyy kahakoita, joissa nyrkit heiluvat melko rivakkaan tahtiin. Tämä on ollut Akkarissa vakituista huumoria jo vuosikaudet. Tappelu-huumori on aika tavallista, ja välillä siihen tunee kyllästyvänsä. pahimpia tappelupukareita ovat olleet Aku&Tulppu sekä Roope&Kroisos. on aika tyypillistä, että hintelä Aku haastaa riitaa jonkun ison korston kanssa, ja saa tämän seurauksena mustan silmän. Ankkalinna on huumoria täynnä oleva kaupunki, ja monesti sivuhahmotkin ovat huumorintajuisia, ainakin ulkonäöltään.
Joskus huumori saattaa olla liioiteltua, Roopen rahamäärät ovat silloin tällöin ihan yliliioiteltuja, suorastaan humoristisia. Myös monia muita juttuja liioitellaan tarinoissa, jotta niistä tulisi hauskempia, mm. Joidenkin sivuhahmojen naamavärkeistä ollaan tehty joskus aivan kummallisen näköisiä. Roopen säästäväisyyttäkin liioitellaan yleensä niin paljon, että siitä tulee humoristista. Esim. Useissa Roope-tarinoissa Roope saattaa käyttää samaa teepussia monta kymmentä kertaa. Myös sudenpentujen käsikirja ihmetyttää. Kirja on niin outo, se ei ole kovin paksu, mutta tuntuu, että se sisältäisi kaiken mahdollisen tiedon maailman asioista. Tämä on välillä aika humoristista, sillä eihän mistään kirjasta voi oikeasti löytä kaikkea tietoa. Hannun onnikin on jo humoristisesti liioiteltua. Hänellä on aivan yliluonnollinen onni, ei kenelläkään voi olla niin hyvää onnea oikeassa elämässä. Liioiteltua on myös Hansun syömiset, on huvittavaa katsoa kun hansu syö aivan valtavia määriä ruokaa.
Ainakin vähän vanhemmissa Ankka-tarinoissa saattoi nähdä vanihgoniloista huumoria, esim. Aku saattoi pilailla tahallaan, jos esim. Hannulle kävi jotain. Usein tämä kuitenkin kostautui Akulle. nykyään vahingoniloista lällättelyä näkee Akkareissa vähemmän.
Akkari on koko perheen lehti, mutta siitä huolimatta siinä saattaa joskus olla hiukan alatyylistä, suorastaan pervoa huumoria (aika harvoin kuitenkin). MM. Aku on nähty alasti melko useissakin tarinoissa. Jopa Mustakaapu on nähty puolialasti eräässä vitsisarjassa. Mitään yksityiskohtaisia nämä "alastonkohtaukset" eivät kuitenkaan ole olleet.
Akkarissa ei juuri koskaan kiroilla, mutta eräät hahmot saattavat kuitenkin haukkua toisiaan naurettavilla sanoilla. Eräässä varsin huumorintajuisessa tarinassa Pelle Peloton keksi koneen, joka voi haukkua ketä tahansa. Tulppu ja Aku käyttivät tällaisia koneita juuri tässä kyseisessä tarinassa, kun he eivät enää itse keksineet uusia, hyviä haukkumasanoja.
Useimmilla Disney-taiteilijoilla on hyvä huumori, kiitokset heille. Itseasiassa Akkarin vakipiirtäjistä vain pieni osa omaa kohtalaisen, tai sitä huonomman huumorintajun. kaikkea huumoria ei aina tule ymmärrettyä heti, mutta yleensä Akkarin huumori on varsin yksinkertaista, jonka pikkulapsikin voi käsittää. Joidenkin piirtäjien/käsikijroittajien huumori voi olla hiukan aikuismaisempaa, jota kaikki pikkulapset eivät välttämättä ymmärrä. mitään asiatonta huumoria ei Disney-sarjakuvissa yleensä kuitenkaan näe. Huumoria näkee enemmän Ankka-tarinoissa, kuin Hiiri-tarinoissa. Tämä johtuu pääosin siitä, että Hiiri-tarinoiden hahmot ovat vakavampia kuin Ankat ja tarinoiden aiheet ovat usein jotain vakavasti otettavia dekkaripähkinöitä. Ankka-tarinoissa on myös huomattavasti enemmän erilaisia henkilöitä, ja samalla myös paljon erilaista juumoria. Mikki-tarinoissa ja yleensäkin Hiiri-maailmassa vakituisia päähenkilöitä on huomattavasti vähemmän. Osasyy tähän tarinoiden huumorimäärän eroon on piirtäjät ja käsikirjoittajat, usein Hiiri-tarinoiden piirtäjät eivät olekaan yhtä humoristisia kuin Ankka-piirtäjät, ainakaan Hiiri-tarinoita piirtäessään. Mielestäni on jopa hyvä asia, etteivät Hiiri-tarinat ole niin hauskoja, kuin Ankka-tarinat. Luulisin, että Hiiri-tarinat on tarkoitettukin vähän rauhallisimmiksi ja maltillisiksi.
Eniten huumoria Akkarissa aiheuttaa päähenkilö, Aku Ankka. Aku mokaa ja sählää varsin usein, joten huumorilta ei voi välttyä. Aku vaan on niin hauska, Akusta tekee hauskan myös möläyttelyt. Tulistuessaan hän ei hillitse itseään ja hän saattaa päästää sammakoita suustaan. Akun möläykset ovat usein aika koomillisia, eräässäkin tarinassa hän ärsyynnyksissään haukkui erästä keittoa "yököttäväksi mömmöksi". Usein Akun möläytykset ovat varsin humoristisia. Myös monet muut hahmot ovat varsin humoristisia. Roope, Hessu, Ankanpojat ym. ovat varsin hauskoja hahmoja, ainakin välillä. Eri hahmoilla on erilainen huumorintaju, monet hahmot omaavat hyvän huumorintajun,mutta joillakin huumoria ei ole juuri lainkaan. Jotkut hahmot saattavat taas olla hauskoja tietämättään, kuten vaikka Roope ja Hessu.
Hessu on varsin koomillinen hahmo. Jo ulkonäkö kertoo, että Hessu on varsin hassu hahmo. nimestäkin voi jo ennakoida/arvioida (Hessu Hopo), että hahmossa on jotain hauskaa. Hänen luonteensakin on hauska, ja pieni tyhmyys tuo lisää hauskuutta Hessuun. Mielestäni myös Hansu on melko hauska hahmo. hauskaksi Hansun tekee se, että ähn on ylilaiska ja hänellä on valtava ruokahalu. On varsin huvittavaa, että ruosta täysi jääkaappi saattaa tyhjentyä noin parissa viidessä minuutissa.
Akkarissa julkaistavissa seikkailutarinoissa näkee ehkä vähiten huumoria, kun taas lyhyissä, muutaman sivun vitsisarjoissa huumori on oikeastaan se tärkein asia. Muutaman sivun pituista Akkaritarinaa, jossa ei ole huumoria, on vaikea tehdä, enkä usko, että Akkarin lukijat pitäisivät kyseisenlaisista tarinoista. Mielestäni on hyvä, että aivan kaikki Akkarin tarinat eivät ole tännä huumoria, sillä en halua Akkarista mitään täysin hulvatonta lehteä. Vitsisarjoissa mitään tiettyä päähenkilöä ei ole. Carl barks käytti päähenkilönä Roopea omissa vitsisarjoissaan, kun taas mm. holantilaiset taiteilijat suosivat aika paljon Iinestä, Leenua, Liinua ja Tiinua. Aku Ankka on tietenkin myös usein vitsisarjojen päähenkilönä.
Myös Akkarin kansikuvissa on nähty paljon huumoria vuosien saatossa. Itseasiassa melkein jokaisessa Akkarilehden kansikuvassa on ollut ainakin pieni vitsi. Kansikuvien vitsit ovat mielestäni usein vähän kuivia tai liian tavanomiaisa, mutta joitain hauskojakin kansikuvia on lähivuosina ollut. Yleensä kansikuvien huumori on melko yksinkertaista, usein kansikuvan vitsin huomaa aika nopeasti. On tosin niitäkin kansikuvia, joissa vitsi on piilotettu, eikä sitä heti huomaa. Parhaat kansikuvahuumorit tarjoaa Michel Nadorp. Hänen kansikuvissaan on usein jokin/joitakin vitsi/vitsejä. Hänen kansikuviaan julkaistaan Akkarissa todella usein, joten saamme nähdä Nadorpin huumoripitoisia piirroksia varsin usein. Myös Wilma Van Den Bosch on kohtalaisen huumorintajuinen kansikuvapiirtäjä. Hän tekee kuitenkin myös huumorittomia kansikuvia, ihan niin kuin Nadorpkin.
Monien tarinoiden sivuhahmojen nimet ovat humoristisia, eivät kuitenkaan kaikki. Osa nimiväännöksistä on hauskoja, ja osa taas ei. Varsinkin Akkarissa näkee usein sivuhahmoilla humoristisia nimiväännöksiä. Myös joillakin vakituisilla hahmoilla on humoristinen nimi, mm. Pormestari Pösö kuulostaa omaan korvaani varsin hauskalta nimeltä. Ensimmäiset Akkarin nimiväännökset luotiin Akkarin toimituksessa 1950-luvulla. Ihka ensimmäinen nimiväännös oli Satupekka, joka keksittiin erään juoksijan nimestä, tämä nimiväännös ei ollut kauhean hauska. parhaimmat nimiväännökset on nähty vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Jopa Don Rosasta on tehty nimiväännös (Toni Ruusunen).
Huumori on siis tärkeä osa Akkaria. Usein Akkarissa näkee jonkun verran sarkasmia, mutta ehkä enemmän hulvatonta huumoria, jolle voi joskus nauraa kunnolla. Tarinoiden Suomentajilla on varmasti tärkeä osa tarinoiden huumorissa, ja joskus huumori saattaa tuoda sen varsinaisen juonen tarinaan. Monilla eri piirtäjillä ja käsikirjoittajilla on erilaisia huumorintajuja, ja nyt kerron niistä seuraavaksi:
Vitsisarjojen piirtäjillä ja etenkin käsikirjoittajilla on hyvä huumori. Aku Ankassa vitsikkäimpiä tarinoita ovatkin juuri nuo yksisivuiset. Mielestäni parhaimpia vitsisarjojen piirtäjiä/käsikirjoittajia ovat Al Taliaferro, Bob Karp ja Manuel Gonzales. Nämä kaikki ovat tehneet kunnioitettavana paljon vitsisarjoja, joissa huumori on samantyylistä, mutta vitsit vaihtelevat tarinoiden välillä todella paljon. He kaikki omaavat hyvän huumorintajun. Maailmassa on toki muitakin hyviä vitsisarjojen tekijöitä, mainittakoon nyt mm. Heymansin veljekset.
Bob Karpin ja Al Taliaferron yksisivuisia vitsisarjoja on julkaistu akkarissa valtava määrä. Yleensä nämä yksisivuiset huumoripläjäykset sijoitetaan aivan Aku Ankka- lehden loppuosaan. Bob Karp ja Al Taliaferro ovat tehneet vitsisarjoja yhdessä 30-luvulta 60-luvulle saakka. Kukaan muu ei ole tehnyt enempää yksisivuisia, kuin tämä parivaljakko. Bob karp käsikirjoitti näitä vitsisarjoja ja Taliaferro piirsi ne. Mielestäni suurin osa heidän vitsisarjoistaan on ollut varsin hyviä, mutta osa on ollut vähän otuoja, ja ymmärtäähän sen, ei kaikista sarjoista voi tulla täydellisiä. Yksisivuisten vitsisarjojen lisäksi he ovt tehneet joitakin pieniä, kolmiruutuisia vitsi-strippejä. Mielestäni Bob Karp on yksi huumorintajuisimmista käsikirjoittajista. Hänellä tuntuu olevan paljon ideoita, ja hänen huumorintajunsa on monipuolinen. Plussaa on, että hän käsikirjoitti vitsisarjoja monista eri Ankkalinnan hahmoista. Hänen kaltaisiaan huumorimiehiä ei ole ollut paljon.
Manuel Gonzales on myös oiva vitsisarjojen piirtäjä. Hän ei ole saavuttanut aivan yhtä suurta suosiota, kuin Taliaferro, eikä hänen töitään julkaista aivan yhtä usein Akkarissa, mutta ihan hyvä piirtäjä hän kuitenkin on. Gonzales piirsi paljon yksisivuisia Mikki-tarinoita, mikä on mielestäni hyvä asia. Hän olikin yksi huumorintajuisimmista Mikki-piirtäjistä. Gonzalesilla tuntui olevan ideoita paljon, niin kuin Bob Karpillakin. Hän käytti vitsisarjoissaan Mikin lisäksi paljon Hessua, ja joskus myös Morttia ja Verttiä.
Vitsisarjoissa on paljon huumoria, mutta niin on myös pidemmissäkin Akkari-tarinoissa. Eräs hyvä huumorintajuinen piirtäjä on chileläinen Vicar, jonka Ankka-aiheöiset piirrokset/sarjakuvat ovat hauskuutta täynnä. Hän osaa piirtää Ankat hauskoiksi ja mielenkiintoisiksi. Hän tekee Akun aina hullunhauskaksi. Hän hallitsee hyvin Ankkojen hauskat ilmeet ym. Hän hallitsee hyvin huumorin ja varsinkin hänen piirtämä vihainen Aku on mieleeni, tuolloin AKu on hullunkurinen. Vicar tuntuu keskittyvän enemmän tällaiseen toiminta, action-huumoriin. Hän on mielestäniehkä jopa humoristisin vähän pidempien Ankka-tarinoiden piirtäjä. Sarkasmia, tai hauskoja lausauhdkusia Ankoilta nähdään hieman vähemmän. On hyvä, että Vicarin tarinoita julkaistaan Aku Ankassa varsin usein, ja lähes kaikissa Vicarin tarinoissa on huumoria. Usein Vicar kuvaa Akun hyvin toilailevana ja huolimattomana, mikä on mielestäni Akulle sopivaa.
Don Rosa on hyvin huumorintajuinen käsikirjoittajana ja piirtäjänakin. Hänen käsikirjoituksensa saattavat olla joskus vähän vakavamman ja totisemmanpuoleisia, mutta vähintäänkin hänen piirroksensa on huumorintajuisia. Usein Akkarissa julkaistavat Rosan tarinat eivät ole aivan humoristisimmasta päästä, vaikkei huumori niistäkään puutu. Hän osaa piirtää hyvin hauskan näköisiä, ilmeikkäitä Ankkoja. Mielestäni Donin kielellinen huumori ei varsinaisesti ole kauhean hauskaa, että sille voisi nauraa, mutta Ankkojen repliikkejä on silti hauska lukea. Rosa on tietysti tunnettu tarkasta piirrostyylistään, joten hän tekee/piirtää myös huumorikohdat huolella. Rosa tuntuu käyttävän tarinoissaan aika paljon sarkasmia. Usein Rosa saattaa piirtää jonkin piirroksen taustalle jotain ylimääräistä pientä huumoria. MM. Rosa vihaa Mikki Hiirtä, joten hän piirtää usein tämän tarinoiden taustalle johonkin varsin noloon tilanteeseen/paikkaan. Don Rosan D.U.C.K.-ilonpilaajat tuovat lisää pientä huumoria hänen piirroksiinsa. Joskus ilonpilaaja saattaa piileksiä jossain "nolossa" tai hauskassa paikassa. Niitä on usein kiva etsiä. Voin todeta, että Rosan huumori on todella monipuolista. Hyvä esimerkki Rosan melko hyvästä huumorista on tarinassa Kaikkein mieluisin lahja. Tässä tarinassa eräiden asioiden seurauksena Karhukoplan, Millan, Ankanpoikien, Iinkese ja muiden vartalot sekoittuvat keskenään. Nauroin kunnolla, kun tarinassa eräällä Karhukelmillä oli Iineksen vartalo, mutta hä'nen päänsä oli ihan normaali, karhukelmin pää.
Don Rosan lisäksi myös Carl Barksin tarinoissa on ollut aika paljon huumoria. Itseasiassa huumori sarjakuviin, ja etenkin Aku Ankkaan tuli Barksin myötä, ainakin omasta mielestäni. Carl Barks ei ehkä omaa niin hyvää huumorintajua, kuin Vicar ja Rosa, mutta harvoin näkee Barksin sarjoja, joissa huumori puuttuisi kokonaan. Barks osaa piirtää varsin huumoririkkaita piirroksia, mutta muu huumori ei ole ihan parhaastä päästä. Barks on piirtänyt ja käsikirjoittanut jonkin verran vitsisarjoja, ja tietenkin näissä kaikissa on paljon huumoria. Lyhyissä vitsisarjoissa Barks käyttää huomattavasti enemmän huumoria, kuin pidemmissä tarinoissaan.
Akkarissa on julkiastu aika paljon humoristisia, William Van Hornin piirtämiä tarinoita. Williamin käsikirjoitukset ehkä eivät ole hauskimmasta päästä, mutta Ankkojen ilmeet ovat useimmiten varsin hullunkurisia. Mielestäni Van Horn on ehkä hieman jopa humoristisempi taiteiloija kuin Barks. Van Hornillakin on hiukan omalaatuinen huumorintaju. Hän piirtää usein Ankkojen ympärille pörrääviä kärpäsiä. Tuo on mielestäni ihan hyvä oivallus Van Hornilta.
Heymansin veljekset ovat varsin humoristista porukkaa. Itse tykkään lukea heidän tarinoitaan, juuri hyvin huumorisiällön vuoksi. Tyypillistä heille on, että he piirtävät sivuhahmoista rumia, ja hauskannäköisiä. He saattavat piirroksissaan suorastaan venytellä Ankkojen raajoja, ja esim. Akulla saattaa olla oudon pitkä kaula ym. He tekevät hahmot hauskoiksi, mutta kuitenkin sopivan asiallisiksi. Molemmat ovat ehdottomasti eräitä humoristisimpia Disney-piirtäjiä koko maailmassa.
Kirsten De Graaf on varsin humoristinen käsikijroittaja. Hän käsikirjoittaa varsin paljon yksisivuisia vitsisarjoja, joita julkaistaan varsin usein Akkarissa. Hänellä tuntuu olevan paljon ideoita ja Mau heymansin avustuksella (he tekevät yhteistyössä paljon vitsisarjoja) he ovat oivallinen parivaljakko sarjakuvien parissa. Kirsten käsikirjoittaa sarjat, ja Mau piirtää.
Hollannista tulee myös muita huumoririkkaita piirtäjiä/käsikirjoittajia. Hyvän huumorin omaavat ainakin käsikirjoittajat Evert Geradts, Jan Kruse ja Frank Jonker. He tekevät paljon humoristisia, muutaman sivun pituisia tarinoita, joissa huumori on lähes aina keskeinen asia. Näiden kolmen käsikirjoituksia julkaistaan Akkarissa varsin usein. Hollantilaiset Ankkataiteilijat ovat tärkeä asia Akkarin huumoripuolella.
Italiasta ei mielestäni tule kauhean paljon humoristisia Disney-taiteilijoita, mutta toki sieltäkin muutama hyvä tulee mm. Romano Scarpa, Enrico faccini ja Massimo De Vita. Scarpalla on/oli melko hyvä huumorintaju, vaikkei hän mikään huumoripläjäys ollutkaan. Hänen piirroksensa ovat välillä aika hauskoja. Enrico Faccini on hyvin huumorintajuinen. Hänen tarinoissaan on usein riittävcän paljon huumoria. De Vitan tarinoissa huumori saattaa olla vähän takaa-alalla, mutta hän on mielestäni kuitenkin huumorintajuinen.
Marco Rotalla on mielestäni hiukan erikoinen huumori hänen Ankka-tarinoissaan. Hän ei käytä huumoria tarinoissaan kovin usein, mutta huumori on kuitenkin ihan suht. hyvää. Marcolla on tapana piirtää piirroksen taustalle jotain pientä huumoria, joitain pikku eliöitä, tai hän saattaa sijoittaa johonkin kohtaan tarinaa omat nimikirjaimensa.
Myös Pohjoismaista tulee pari hyvän huumorintajun omaavaa piirtäjää. Mielestäni Flemming Andersenin tarinoissa on huumoria aika paljonkin, hänen tarinoissaan on vain jotain hauskaa. Ainakin hän osaa piirtää hauskan näköisiä hahmoja, ja kaikenlaisia huvittavia tilanteita. En oikein itse edes tiedä, miksi hänen huumorinsa miellyttää minua.
Bernado ei ole kauhean huumorintajuinen piirtäjä, mutta yksi asia hänenkin piirroksissaan on aika hassua. Hän piirtää kaikki hahmot oudolla piirrostyylillä, jonka seurauksena hahmoista saattaa tulla jotenkin hasukan näköisiä. Hahmojen raajat saattavat olla vääristyneen näköisiä, tai muuten vaan liioiteltuja.
Daniel brancan lennokkaan humoristiset piirrokset miellyttävät minun silmiäni. Vauhdikkuutta hänen tarinoistaan ei puutu, ja huumori on melkein aina jollain lailla mukana hänen piirtämissään tarinoissa. Tulee heti mieleen eräs hyvä esimerkki eräästä Brancan piirtämästä tarinasta 8tarinan nimi: Uudelleen ja uudelleen)(jonka Kari Korhonen on käsikirjoittanut), jossa Akulle tulee suuri pulma. Hän huomaa, että hän elää kokoajan samaa päivää, aina aamuisin herätessään hän huomaa elävänsä samaa päivää, kuin aiemminkin. Hän siis elää saman päivän monta kertaa uudelleen. Aku yrittää tehdä kaiken mahdollisen, jotta pystyisi taas jatkamaan normaalia elämää. Lopulta Aku tulee hulluksi, ja alkaa riehumaan Margariinitehtaalla, kun mikään ei tunnu auttavan. Vasta sen jälkeen Aku huomaakin, että aika on mennyt eteenpäin ja hän elääkin jo seuraavaa päivää. Tämä tarina on mielestäni humoristisia tapahtumia täynnä. Branca osaa piirtää kaikki hullunkuriset tilanteet/kohtaukset mainiolla tavalla ja Kari Korhosen käsikirjoitus on huumoria täynnä. Tämä tarina on eräs hauskimmista tarinoista jonka olen lukenut.
Myös Suomesta löytyy ainakin yksi huumorintajuinen piirtäjä/käsikirjoittaja, nimittäin Kari Korhonen. Korhosen vahvinta alaa huumorin kannalta ovat käsikirjoitukset. Hänen piirroksistaan en yleensä löydä mitään erityisen hauskoja kohtia. Häntä voisi myös verrata Marco Rotaan: Rotan tapaan Kari ei aina tee humoristisia tarinoita, mutta joskus häneltäkin voi nähdä hauskemmanpuoleista tuotantoa.
Erikoistakin, surostaan outoa huumoria näkee joskus Akkarissa. Noel Van Hornilla on mielestäni vähän erikoinen huumorintaju. Hänen sarjoissaan on huumoria jonkun verran, mutta erikoista sellaista. Tämä saattaa johtua osittein siitä, että Noel piirtää Mikki-tarinoita, joissa ei yleensä ole kovin hullunhauskaa huumoria. Noel esim. piirtää Mikille outoja ilmeitä ym.
Joissakin tarinoissa Ankkalinnalaiset ovat itsekin käsitelleet huumoria. MM. Eräässä Ankka-tarinassa Kuuno ja Riitta perustivat erään huumori-tv-sarjan. Kun taas eräässä toisessa tarinassa Akulla oli jokin naurusairaus, jolloin häntä nauratti kokoajan. Vielä eräässä tarinassa Akua nauratti niin paljon, että siitä tuli lopulta haitallista. näitähän riittää, ja usein hupi-tarinoissa pääosassa on Aku Ankka.
Mielestäni Disney-julkaisuihin ei enää tarvita paljoakaan enempää huumoria, nyt huumoria on melko sopiva määrä, vähän kuitenkin haluaisin huumoria lisää, sillä nykyään en enää ole nauranut millekkään Ankka-tarinalle juuri yhtään. Mutta hyvä asia on se, että tällä hetkellä Akkarin huumori on varsin monipuolista, ja kaikkia huumorin tyylilajeja näkee Akkarissa lähes yhtä paljon. Vielä joskus 60-luvulla oli paljon huumorittomia tarinoita, nyt tuo puute on onnistuttu korjaamaan, melko hyvin. 60-luvulla Humoristisia piirtäjiä oli aika vähän, kun yksi humoristisimmista piirtäjistä, Carl barks, lopetti piirtämisen ja jäi eläkkeelle. 70-80-luvuilla uusia humoristisia piirtäjiä alkoi kuitenkin tulla lisää. Mielestäni huumoria oli vielä joitakin vuosia sitten vähän enemmän kuin nykyään, ehkä tämä johtuu osittain eräiden huippupiirtäjien eläkkeellejäämisestä. 90-luvulla huumoripuolesta vastasivat ainakin Rosa, Vicar, William van Horn ja Carl Barks. Nyt kun Rosa on loettanut piirtämisen ja niin on Vicarkin, niin pelkään, että huumorin määrä Akkarissa saattaa vähentyä lähivuosina.
Yhteenveto: Aku Ankassa (Akkarissa) on ollut paljon huumoria melkeinpä aina. Myös muissa Disney-julkaisuissa, ainakin taskarissa, on ollut huumoria, mutta Akkarissa sitä näkee eniten. Kaikista Disney-julkaisuista Akkarissa on parasta huumoria, esim. taskarissa ei ole läheskään yhtä paljon huumoria. Lähes jokaisessa Ankka-tarinassa on ainakin hiukan huumoria, mutta useissa tarinoissa huumoria on aika paljonkin. Hiiri-tarinoissa ei sen sijaan kovin paljoa huumoria näe, mutta sieltäkin puolelta poikkeuksia löytyy. Eniten huumoria näkee lyhyissä, usein yksisivuisissa tarinoissa, joissa tärkein idea on juuri se vitsi. Mutta myös monissa pidemmissäkin Ankka-tarinoissa on usein vitsejä ja muunlaista huumoria. kaikista vähiten huumoria on superpitkissä tarinoissa, sillä niissä juoni on tärkeämpi kuin huumori. Monet tarinat siis elävät vitsien ja huumorin avulla. Humoristisimpia piirtäjiä/käsikirjoittajia ovat ainakin Don Rosa, Carl Barks, William Van Horn, Heymansit, Karp ja Taliaferro. Humoristisin hahmo on tietysti Aku Ankka, jolle sattuu ja tapahtuu kaikkea melkeinpä jokaisessa tarinassa. Muita hauskoja hahmoja ovat ainakin Roope Ankka ja Hessu Hopo. Ainakin Akkarin huumori on ollut aina melko monipuolista, ainakin kuvallista ja kirjallista huumoria löytyy. Kuvalliseen huumoriin kuuluu usein joitakin noloja tilanteita, sähläystä joitakin taustalla tapahtuvia asioita yms.
Hirmu
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 5
Viesti 354 -
19.09.2009 klo 17:50:07
Muokkausaika kului umpeen...
kirja - 25169
Imfromfinland08 – 21900
Akuhullu97 – 9200
Hirmu – 8067
wierii2 – 3869
Bomber – 3796
akkaridekkari – 3273
T@IK@VIITTA – 2867
Aku Vankka – 1373
//Päivitetty.
//Taas.
//Taas.
//Taas.
kirja - 25169
Imfromfinland08 – 21900
Akuhullu97 – 9200
Hirmu – 8067
wierii2 – 3869
Bomber – 3796
akkaridekkari – 3273
T@IK@VIITTA – 2867
Aku Vankka – 1373
//Päivitetty.
//Taas.
//Taas.
//Taas.
kirja
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 5
Viesti 355 -
19.09.2009 klo 18:06:46
Uskoisin, että mitään viestiä ei ole muokattu niin paljon kuin edellistäni. 22 kertaa. :D
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Huumori ankoissa
Akkari ja muutkin julkaisut perustuvat todella paljolti huumoriin. Ilman huumoria suosio olisi paljon vähempää, sillä sarjakuvat elävät huumorista. Useiden piirtäjien/käsikirjoittajien suosio johtuu huumorista. Huumoria on monenlaista ja todella harva huumoriton tarina on kiinnostava tai kerää suosiota. Useille hahmoille on myös ominaista omanlaisensa huumori.
Ilman huumoria tarinat olisivat todella kuivia ja niiden suosio olisi paljon pienempi kuin mitä se on. Ilman huumoria esimerkiksi yksisivuisia tarinoita ei olisi, vaan kaikki tarinat olisivat seikkailutarinoita tai jatkosarjoja. Akkarin huumori elättää sitä, ja ilman huumoria koko lehteä tuskin olisi olemassakaan. Akkarin huumori on todella tärkeää koko sarjalle ja se on tärkein syy, miksi Akkari on niin suosittu ympäri maailmaa.
Huumorin historia on pitkä. Aikojen alussa se oli jopa alatyylistä, varsinkin Mikki-tarinoissa. Ennen oli enemmän vahingonilohuumoria kuin nykyään ja muutenkin huumorin määrä oli suurempi. Sitten tuli Don Rosa. Hän lisäsi huumoria todella paljon ja ilman häntä huumoria olisi paljon vähemmän, koska hän huumoreineen on näyttänyt esimerkkiä. (Myös Carl Barks on näyttänyt paljon esimerkkejä muille.) Nykyään huumori on vähentynyt reilusti ja juoniin panostetaan enemmän. Huumoria ei käytetä enää kovin paljoa, vaikkakin muutama piirtäjä ja käsikirjoittaja, varsinkin Kari Korhonen, sitä käyttävät. Entisaikoihin eroa on myös huumorin tyyppi. Ennen liioitteluhuumori oli selvästi erilaista kuin nykyään ja esimerkiksi Roopen säästäväisyydestä oli paljon tarinoita. Nykyään liioitteluhuumori keskittyy lähinnä Akuun ja Hannuun. Myöskään sivuhahmojen ankannetut nimet eivät ole kovin vanha keksintö. 1960-luku oli huumorin kultakautta, sillä silloin sitä oli joka puolella olkoonkin, että se ei ollut kovin monipuolista. Huumoriin sisältyivät varsinkin vahingoniloisuus sekä Roopesta liioitteleminen. Carl Barksin kulta-aika oli melko lailla samoihin aikoihin huumorin kultakauden aikaan, joten voikin sanoa, että Barksista johtuen huumori oli silloin niin suosittua. Ennen Barksia huumoria ei ollut juuri lainkaan, tosin tarinoitakin oli vain vähäisesti. Barks siis nosti huumorin suosioon. Huumori pysyi vielä Barksinkin jälkeen elossa jonkin aikaa ja esimerkiksi 1980-luvulla sitä vielä jonkin verran oli. Vahingonilohuumori oli alkanut menettää suosiotaan ja tilannekomiikka oli nostamassa päätään ylöspäin. Huumorin suosio alkoi kuitenkin siitä laskea, vaikka Don Rosa yksinäisenä soturina sitä pitikin elossa. Jos Don Rosaa (ja hänestä mallia ottavia henkilöitä) ei olisi, huumorin suosio olisi nykyään erittäin matalalla ja koko Akkari olisi luultavasti vähätilattu ja epäsuosittu. Nyt, 2000-luvulla, osa huumorista (kuten ankannetut nimet) on korottanut suosiotaan ja huumori on noussut hieman esille siltä osa-alueelta, mutta huumorin suosio on siltikin tippumassa alaspäin, koska melkein kaikki muu huumori on menettämässä suosiotaan. Esimerkiksi yksisivuiset satjat ovat vähenemässä ja pitkissä sarjoissa huumoria ei kovin paljoa ole. Huumorilla on siis ollut kaksi kultaista aikakautta: Barks (sekä sen jälkivaikutukset) sekä Rosa, joita ilman huumorin suosio olisi todella matala.
Ankkatarinoissa on paljon enemmän huumoria kuin hiiritarinoissa. Sille on useita syitä. Ankkatarinoissa on enemmän hahmoja, jolloin tarinat ovat monipuolisempia ja samalla mukaan saa useamman tyylistä huumoria. Ankkatarinat ovat juoniltaan selkeitä, eikä ruutuja kulu juonen selventämiseen jolloin huumorille jää hieman enemmän tilaa. Tarinoissa on myös selvästi vähemmän vaihtuvia tekijöitä, joten huumorille jää vielä enemmän tilaa. Ankkatarinoissa hahmojen luonteet ovat selkeät ja ankkojen luonteet eivät kovin paljoa vaihtele. Yksi tärkeä asia on se, että ankkatarinat ovat keskenään melko samanlaisia, jolloin huumoria ei tarvitse miettiä kovin paljoa, koska samantyylistä huumoria voi käyttää useissakin tarinoissa. Ankkatarinoiden huumori on selkeää ja sitä ei tarvitse laajentaa paljoa. Ankkojen luonteista on myös todella helppoa saada aikaan huumoria, koska niissä on niin paljon samantapaisia liioiteltuja piirteitä, joista saa aikaan hyvää huumoria. Hiiritarinoissa asiat ovat päinvastoin. Hiiritarinat ovat keskenään todella erilaisia ja asioiden selittämiseen kuluu enemmän asiaa => huumorille jää vähemmän tilaa. Hiiritarinoissa on pieni hahmokaarti, jolloin huumori ei ole niin monipuolista jolloin sitä ei niin paljoa käytetä. Hiiritarinoiden hahmojen luonteet ovat myös erilaisia kuin ankkojen, sillä niistä ei ole niin helppo saada huumoria aikaan, koska luonteet vaihtelevat tarinoiden kesken todella paljon ja luonteissa ei ole muutamaa vahvaa piirrettä toisin kuin ankkojen luonteissa. (Vahvat piirteet auttavat todella paljon huumorin tekemisessä.) Hiirihuumoria ei siis ole niin helppoa tehdä eikä sille edes ole kovin paljon mahdollisuuksia, koska tarinat ovat usein pitkiä seikkailusarjoja joissa suuri tila kuluu jo asioiden selttämiseen ja seikkailun juonen etenemiseen. Hiiritarinoissa ei ole paljoa huumoria, sillä tarinoita on vähemmän kuin ankkatarinoita, jolloin käsikirjoittajilla ei ole niin suurta kokemusta hiirihuumorista kuin ankkakäsikirjoittajilla ankkahuumorista. Hiiritarinat ovat myös rakenteeltaan täysin erilaisia kuin ankkatarinat, jolloin huumori ei sovi niihin niin hyvin kuin ankkatarinoihin. Ankkatarinoissa on enemmän huumorin ainesosia kuin hiiritarinoissa, olkoonkin että molemmissa on niitä jonkin verran. Huumori kuitenkaan ei vain sovi hiiritarinoihin.
Huumoria käytetään useilla eri tavoilla, ja kaikkia tarvitaan. Esimerkiksi huumoria taustalla käyttävät ainakin Korhonen ja Rosa, Vicar toisaalta panostaa huumoriin juonen sisällä pitkissä seikkailutarinoissa. Huumoritapoja on monenlaisia, ja jokaisessa on jotain hyötyä ja erilaisuutta muihin verrattuna. On tärkeää, että kaikkia käytetään, jotta monipuolisuus toteutuu. Ilman monipuolisuutta - huumorinkin parissa - menestyminen ja suursuosio on todella hankala saavuttaa. Barks käytti huumoria usein pieneen piristykseen tarinoissa ja yksisivuisten pohjana. Rosa toisaalta käyttää huumoria kaikkeen mahdolliseen ja pitää tarinoitansa elossa huumorin avulla. Brancan tarinoissa huumoria käytetään useilla eri tavoilla, jotka kaikki ovat hänen hallinnassaan ja Vicar käyttää huumoria erilaisissa asennoissa. Brancan huumori korostuu kuvissa, ja kuvat ovatkin yksi mainio tapa käyttää huumoria, koska kuvat ovat sarjakuvien pääasia ja kaikki huomaavat aina kuvat jolloin niissä olevat vitsitkin huomataan. Huumorilla ei ole yhtä oikeaa käyttötapaa, vaan kaikki tavat kelpaavat ja huumorilla täytyy useita tapoja käyttää, jotta siinä(kin) toteutuisi se tärkeä seikka - monipuolisuus. Mikäli huumori ei ole monipuolista, mikään ei toimi, sillä huumori tuo monipuolisuutta ja siksi on todella tärkeää, että huumori olisi monipuolista, koska monipuolisuutta tuovan seikan tulisi olla monipuolinen. Huumorin käyttötapoja on useita erilaisia, mutta mikään niistä ei tunnu olevan käyttämättä Akkarissa, sillä Akkaria tekevät niin monet eri henkilöt että väistämättäkin kaikki asiat hallitaan jotenkin. Esimerkiksi Rosa hallitsee melkein kaikki alat, mutta Korhonen tuo erilaisella tavalla mukaan huumoria.
Huumorit ilmenevät usein samankaltaisissa tilanteissa. Yksi yleinen esimerkki siitä on jokin poikkeuksellinen, epätavallinen, tilanne, johon on helppo sijoittaa huumoria, koska samankaltaisia tilanteita ei ole paljon. Siispä tilanteessa on normaalia käyttää huumoria, koska se korostaa tilanteen erikoisuutta. Huumori usein korostaa jotain tilannetta, joten erikoisiin tilanteisiin se sopii mahtavasti. Yksi huumorin käyttötarkoituksista onkin tilanteen korostaminen. Huumoria voidaan käyttää myös esimerkiksi vitsisarjoissa tuomaan sinne vitsejä (ja pitämään sarjan elossa) tai vaikka, kuten usein tehdään, liioittelun avulla kun kuvataan jonkin henkilön elämää. Huumori kuitenkin sopii parhaiten epätavallisiin tilanteisiin, koska silloin on tapahtunut jotain epänormaalia ja huumorilla on samoja ominaisuuksia (esimerkiksi yllättävyys) kuin epänormaaleilla tilanteilla. Koska samoja ominaisuuksia löytyy mukavasti, asioita voidaankin käyttää samoissa tarkoituksissa, koska silloin tilanne ei vaadi erikoista selventämistä ja asiat sopivat luonnollisesti yhteen. Tässäkin tapauksessa tapahtuisi aitoutta. Huumori on aina mukava lisä, ja sitä käytetään, jotta tarinoille saataisiin kunnon pohja ja jotta ne eivät olisi niin kuivia vaan jotta ne innostaisivat lukijoita lukemaan ne. Huumorin tarkoitus on usein kerätä lukijoita. Siksi sitä käytetäänkin tilanteissa, joihin ei muuten keksittäisi mitään sanottavaa tai jotka muuten vain ovat tylsiä. Huumoria käytetäänkin siis joskus - valitettavasti - vain täytteenä, milloin se ei pääse parhaaseen valoonsa, koska sitä ei ole tarkoitettu vain täytteeksi senlaisiin tilanteisiin vaan tuomaan tasapainoa tarinoille. Tasapainottamassa huumoria ei kovin usein käytetä, koska uskotaan, että tarinat saadaan tasapainoon (erilaisten asioiden kanssa) muutenkin, täysin ilman huumoria. Huumoria yritetäänkin siis sopeuttaa erilaisiin tilanteisiin, vaikka se ei kaikkiin sovi.
Huumorityyppejä on monenlaisia, joista suosituimmat ovat osuvat vuorosanat ja liioittelu. Osuvia vuorosanoja käytti varsinkin Carl Barks. Tämä huumorityyppi sopii varsinkin Tupulle, Hupulle ja Lupulle, koska heidän vuorosanansa ovat useimmiten samantapaisia kuin mitä tässä tapauksessa täytyy tehdä. Vuorosanahuumori sisältää lähinnä osuvia ja hauskoja vuorosanoja, jotka sopivat johonkin tilanteeseen kuten vaikka epäonnnistumiseen. Liioitteluhuumori on eniten käytetty huumorityyppi. Siinä liioitellaan hahmojen ominaisuuksia tai luonteita tai konkreettisista asioista. Sitä ovat käyttäneet useat ihmiset, mutta Barks eniten. Esimerkiksi Roopen säästävyydestä, Hansun ruokahalusta, Akun nukkumisesta, Taavin viisaudesta, konkreettisista asioista kuten Sudenpentujen käsikirja tai Roopen massiiviset rahamäärät tai Akun ja Hannun vastakohtaluonteista saadaan tähän tyyppiin huumorin perusidea. Liioitteluhuumorivitsisarjat ovat useimmiten kahden tyyppisiä: Joko kuvataan yhtä hahmoa (useimmiten Roopen säästäväisyys) tai kahta hahmoa ja verrataan heitä (Aku ja Hannu/Aku ja Sudenpennut ja niin edelleen). Liioitteluhuumori on eniten käytetty huumori, koska Akkari perustuu liioitteluun ja siksi liioitteleminen on todella helppoa eikä vaadi kovin suurta vaivaa. Liioitteluhuumori esiintyy myös muissakin kuin vitsisarjoissa, mutta niissä vähemmän. Esimerkiksi Roopen rahamäärät esiintyvät melkein kaikissa Roope-aiheisissa tarinoissa ja niitä on selvästi liioiteltu.
Kolmas hyvin käytetty huumorityyppi on vahingonilo, mutta sitä ei käytetä kuin lähinnä Akun kohdalla ja tyypin käyttäminen on vähentynyt huomattavasti, johtuen ihmisten asenteista. Vahingoniloa ei enää suvaita kovin paljoa. Akkarissa tämä huumorityyppi on ollut suosittu varsinkin 1960-luvun aikoihin. Esimerkki vahingonilohuumorista on Akun epäonnistuminen jossain asiassa ja vahingon aiheuttaminen kaupungille. (Akun tilalla voi olla muukin hahmo, esimerkiksi Pelle.) Näissä tapauksissa useimmiten jonkun asian tuhoutuminen tapahtuu vasta lopussa ja sitä on edeltänyt jokin yritys, kuten yritys löytää aarre tai tehdä uusi keksintö. Tämän huumorityypin viehätys perustuu kahteen asiaan: Vahingoniloon ja tunteeseen, että on muita parempi. Siksi tätä tyyppiä ei niin paljoa käytetäkään.
Huumoritarinoista moni on kaksinkamppailutarina ja taistelijoina voivat olla joko esimerkiksi Aku ja Roope, Aku ja Hannu tai Aku ja Teppo Tulppu. Aku on siis melkein aina mukana tämäntyyppisissä tarinoissa, mikä johtuu hänen luonteestaan. Taistelutarinoita on mielestäni liikaa, eivätkä ne ole kovin hyviä, koska ne perustuvat lähinnä huumoriin eivätkä kunnon juoneen ja mielestäni tappeleminen, taisteleminen tai muu samantapainen ei ole kunnollista huumoria. Akun ja Tulpun taistelutarinoissa usein pääosassa onkin se, millä asioilla he taistelevat ja kuinka kekseliäitä he ovat, ja sen tarkoituksena olisi tuoda huumoria. Sitä se ei tee, sillä taistelussa ei ole mitään hauskaa ja kyseessäolevat samantyyppiset tarinat ovat vain toistoa toiston perään eivätkä ne tuo uutta huumoria. Aku ja Hannu-tarinat ovat sentään hieman enemmän huumorisia, koska niissä on monipuolisuutta ja Hannun onni ei ole aina vain samanlainan. Hannu hoitaa tässä huumoripuolen, sillä hän tuo vaihtelua, kun Aku on vain samanlainen. Roope-Aku-tarinoissa pätee sama asia, nekään eivät ole kovin huumorisia ja Roope hoitaa huumoripuolen, sillä Akun luonne ei siihen kynene toistuvuutensa takia ja Akulle ei keksitä mitään uutta, kun taas Roopen luonnetta liioittelemalla saadaan erilaisia näkökulmia, monipuolisuutta ja ennen kaikkea huumoria.
Huumoria on käytetty paljon erilaisissa taustan asioissa, kuten kylteissä ja hahmojen nimissä (sisältäen suomennokset ja alkuperäiset nimet). Taustalla olevat asiat luovat suuren osan huumorista ja niiden tekeminen erottaa paljon huumoria käyttävät (kuten Don Rosa) muista. Taustalla on suuri vaikutus tarinan huumoripitoisuuteen, koska muualle pitää laittaa juoneen kuuluvat asiat. Taustalla on lisäksi paljon tilaa ja se on jokaisessa ruudussa, joten sinne saa suurempiakin ja useammassa ruudussa olevia huumoriasioita. Hahmojen nimetkin sisältävät huumoria, varsinkin hahmojen jotka ovat vain yhdessä tarinassa. (Poikkeuksiakin löytyy, esimerkiksi Hessu Hopo tai Unkka T. Kumiankka.) Useimmiten ne nimet on valittu jostain julkisuuden henkilöstä. Esimerkiksi Ringa Ropo tai Miihkali Suurmankeli on nähty tarinoissa. Nimet tuovat paljon lisää huumoria, ja niiden alkuperäishenkilön päätteleminen on mukavaa. Nimissä on myös muistettava se, että ne eivät saa olla liian selviä tai ne voi tulkita mainokseksi. Nimet kuitenkin tuovat jokainen mukaan huumoria ja huumoripitoisuus nousee selvästi. Erittäin harva nykypäivän ankannettu nimi ei ole hauska, vaan suomentajat ovat onnistuneet tuomaan huumoria mukaan reilusti. Huumoria tuovatkin kaikenlaiset pienet asiat, kuten ankannetut nimet, yllättävänkin paljon.
Eri hahmoilla on erilainen huumori. Selkein huumori on Akulla. Vanhoissa tarinoissa huumori perustui usein Akun lavastamiseen syylliseksi tai Akun epäonnistuminen jossain, kun nykyään huumoria on lähinnä Akun epäonni. Aku saattaa esimerkiksi syödä vahingossa tulista ruokaa tai kaatua banaaninkuoresta johtuen. Aku-huumori on melkein aina samanlaista, jonka takia se ei ole parasta mahdollista. Huumoria voisi monipuolistaa, jolloin viihdyttävyys nousisi. (Se on hankalaa, koska samanlaista huumoria on käytetty jo kauan.) Akun huumorissa viehättää lähinnä vahingonilo ja se, että itse osaa paremmin. Akun kohdalla huumoria esiintyy käytännössä joka tarinassa, ja Aku hahmona menestyy huumorin ansiosta.
Myös Hessulla on omanlaisensa huumori. Hessun huumorissa yleisintä on eräänlainen hölmöys. Hessu kuvataan hölmönä hahmona, ja hänen tekemänsä asiat sekä hänen päättelytaitonsa kuvataan myös hölmönä. Yksi esimerkki hölmöydestä on superpähkinöiden säilyttäminen päässä olevassa hatussa. Hessun päättely on myös hölmöä, ja sen avulla hän onkin auttanut Mikkiä ratkaisemaan useita rikoksia. Hessun huumorin tarkoitus on tuoda hahmokaartin luonteisiin vaihtuvuutta. Hessun aivot eivät ole niin suuria kuin muilla, jonka takia hän tuo huumoria koska melkein kaikki muut hahmot kuvataan viisaina henkilöinä. Hessuakin on kuitenkin liioiteltu jotta saataisiin huumoria ja vaihtelevuutta. Varsinkin Mikin kanssa häntä liioitellaan paljon, jolloin osa huumorista menee pois.
Muut hahmot eivät käytä niin paljon huumoria kuin Aku, mutta ilman huumoria muita hahmoja ei olisi. Esimerkiksi Roope-tarinoissa huumoria aiheuttaa Roopen säästäväisyys, Tupu, Hupu ja Lupu-tarinoissa (jossa mukana ovat muutkin Sudenpennut) omituiset arvonimet, Iines-tarinoissa Iineksen luonne ja Hannu-tarinoissa Hannun loputon onni. Huumoria on siis todella paljon erilaista, ja kaikkia huumorityylejä käytetään Akkarissa. Kuitenkin millään hahmolla ei ole useita huumorityylejä, mikä on selkeä puute.
Erilaisissa tarinatyypeissä esiintyy todella paljon erilaisia huumorityyppejä. Yksisivuiset vitsisarjat ovat nimensäkin mukaan täynnä huumoria, ja niiden suosio perustuu vain huumoriin. Yksisivuisissa tarinoissa on enemmän huumoria kuin muissa tarinoissa. Yksisivuiset tarinat eivät pärjää ilman huumoria, mutta ne on helppo tehdä. Siksi niitä on niin paljon. Yksisivuisissa huumori esiintyy yleensä jonkun tietyn hahmon ansiosta (eli huumori on jonkin hahmon ominaishuumoria). Keskipitkät (noin neljän sivun) tarinat sisältävät myös melko paljon tarinoita, koska sen pituisissa tarinoissa juoni ei kerkiä kunnolla kehittyä jolloin huumorille jää suurempi osa kuin pidemmissä tarinoissa. Pidemmät tarinat ovat usein seikkailutarinoita ja niiden juoni perustuu seikkailuun jolloin huumorille ei jää niin suurta osaa. Huumori ei ole niin tärkeä, koska juonen perusrakenne on tehty muiden asioiden toimesta. Pidemmät tarinat myös eivät tarvitse niin paljon huumoria, ja niiden tila kuluu muiden asioiden toimesta jolloin huumorille ei edes jäisi paljoa tilaa. Huumori ei ole se asia, joka ratkaisee pidempien tarinoiden suosion, olkoonkin, että huumori voi parantaa pidempien tarinoiden suosiota reilusti. Kaikissa tarinoissa kuitenkin tarvitaan huumoria.
Hyvät kannet ovat täynnä huumoria. Kansien päätehtävä on olla hauska, ja siksi niiden huumoriin useimmiten panostetaan enemmän kuin tarinoihin. Jotkin kannet ovat kuitenkin vain tilannekuvauksia (siihen suuntaan ollaan nykypäivänä valitettavasti menty), vaikka kannet tarvitsisivat huumoria. Usein kannet kuitenkin sisältävät huumoria. Omasta mielestäni Michel Nadorpin kansikuvat ovat huonoja, koska ne ovat useimmiten tilannekuvauksia tai puhkikulutettua huumoria sisältäviä kuvia. Nadorpin kansia julkaistaan Akkarissa eniten, joten valtaosa Akkarin kansista onkin nykyään tylsiä. Nadorpin tarinoissakaan ei ole kovin paljoa huumoria eikä vitsejä, vaan ne yrittävät pärjätä mielenkiintoisten juonien avulla.
Joissain tarinoissa aiheena on ollut huumori. Usein ne tarinat ovat olleet tylsiä, koska huumorista ei saa kovin paljoa huumoria. Nämä tarinat ovat useimmiten kilpailuja Riitan sekä Kuunon ja Roopen välillä. Useimmiten on keksitty jokin keino, jonka avulla saadaan naurua. Huumorista kertoviin tarinoihin ei ole edes kunnolla yritetty lisätä huumoria, vaan on luotettu siihen, että tarinan perusasiat tuottavat huumoria. Siksi niistä tarinoista ei paljoa pidetäkään.
Ankkataiteilijoilla on usein ominaishuumorinsa, joka vaikuttaa suuresti heidän suosioonsa. Ominaishuumoria he laittavat tarinoihin tahtomattaankin, ja sen ansiosta useat pitkätkin tarinat ovat niin hauskoja kuin mitä ne nykyään ovat. Huumori on usein taustalla tai rivien välissä, mutta lukijat kykenevät silti ymmärtämään sen. Ominaishuumoria voi olla esimerkiksi taustan kylttien tekstit tai Sudenpentujen arvonimien pitkät selitystekstit. Varsinkin Don Rosa käyttää todella paljon ominaishuumoria.
Don Rosa käyttää mielestäni eniten huumoria. Rosan tarinoiden suosion pääsyy onkin huumorin käyttö. Rosa asettelee tarinoiden taustalle erilaisia asioita tai kuvaa hahmojen, jotka eivät ole puhumassa, ilmeillä jotain. Rosa on myös siitä poikkeuksellinen, että hänen tarinoiden juonetkin sisältävät huumoria. Ne eivät ole vain tylsiksi pelkistetyt juonet, vaan ne ovat hauskoja ja kiehtovia. Omasta mielestäni ilman Rosan tarinoita Akkarissa olisi vieläkin vähemmän huumoria kuin mitä nyt, koska Rosa on näyttänyt useille piirtäjille esimerkkiä. Rosa-tarinoissa ankkojen vuorosanat sisältävät huumoria ja suomennoksissakin niissä käytetään useita monimerkityksellisiä sanoja (esimerkiksi kiilata, joka suomennettiin sanasta fault) ja muutenkin vuorosanat ovat hauskoja. Rosan tarinoiden huumorille yhteistä on sen monipuolisuus. Rosa ei käytä vain yhdenlaista huumoria, vaan Rosan tarinoissa huumoria on kaikenlaista, mikä on yksi selkeä syy Rosan suursuosiolle. Rosan tarinoissa huumoria ilmenee kaikkialla kuten autojen rekisterikilvissä tai Akun silmissä ja huumoria on helppo ymmärtää. Rosa tuo tarinoihin mukaan myös omia luonteitaan ja ajatuksiaan, jotka tuovat lisähuumoria tarinoihin. Esimerkiksi D.U.C.K.-omistus kertoo Rosan ajatuksista Barksia kohtaan ja tuo huumoria tarinoihin. Rosan ajatukset tuovat vielä lisää monipuolisuutta ja huumoria tarinoille. Rosan pienet yksityiskohdat sisältävät usein paljon huumoria ja varsinkin niiden ansiosta tarinat ovat nyt niin hauskoja. Huumoria tuovat useat eri asiat, mutta Rosa hallitsee niistä melkein jokaisen. Rosa osaa käyttää huumoria ja hänen tarinoissaan on enemmän sitä kuin kenelläkään muulla. Rosa esimerkiksi panostaa taustaan enemmän kuin kukaan muu. Rosa hallitsee piirtämisen täydellisesti, jolloin hän kykenee panostamaan huumoriin enemmän kuin muut. Rosan huumoria on selvästi pääosin ominaishuumoria, mutta se sisältää myös piirteitä, jotka on selvästi lisätty ja jotka eivät ole tullut niinsanotusti itsestään.
Carl Barkskin käyttää todella paljon huumoria tarinoissaan. Barks oli mukana Akkarin alkuvaiheissa, joten hänen huumorinsa toimi esikuvana monille muille. Barksin huumori oli useimmiten vahingoniloa tai jonkinlainen yllättävä tilanne, mikä sekoitti kaiken ja siten toi mukanaan huumoria. Barks hallitsee tilannekomiikan. Lisäksi hän kykeni luomaan huumoria melkein mihin tahansa. Barksin pitkissä tarinoissa ei ole kovin paljoa huumoria, mutta lyhyet vitsisarjat (joita oli paljon) sisältävät sitä todella paljon ja toisin kuin useat nykypiirtäjien tekemät, useimmat Barksin yksisivuiset todellakin ovat hauskoja eivätkä vain mukahauskoja. Barksin huumoriin kuuluu varsinkin tilanteisiin sopivat sanonnat, piirrokset sekä luonteiden esilletuonti, esimerkiksi Roopen äärimmäiseen säästäväisyyteen liittyvät asiat. Barks onkin käyttänyt varsinkin luonneliioittelua todella paljon, ja on saanut aikaan monia hauskoja tarinoita. Huumoria ei ole tosin riittänyt kovin paljoa pitkiin tarinoihin, vaan ne ovat useimmiten olleet tylsiä ja niiden kiehtovuus on perustunut lähinnä juoneen eikä huumoriin jota ei ole.
Kari Korhonen on pakko mainita, kun huumorista puhutaan, sillä hänen tarinansa ovat ainutlaatuisia pitkän tarinan ja huumorin yhdistelmiä. Korhosen tarinoissa tapahtuu useimmiten jotain epänormaalia, jota sitten kuvaillaan ja johon poimitaan joitain liioiteltuja seikkoja. Korhosen tarinat ovat todella hauskoja, sillä ne sisältävät huumorin piirteistä melkein jokaisen ja ne ovat kuitenkin kovalla juonella varusteltuja. Korhosen tarinoissa yleistä on se, että niissä on jokin ryhmä. Edellämainitut ryhmät sisältävät liioiteltuja piirteitä ja ovat epäaitoja, mutta Korhonen saa niistä aina aikaan loistavan tarinan. Liioittelu ja epäaitous ovatkin tärkeitä huumorin piirteitä, joten Korhonen selvästikin käyttää paljon huumoria. Korhosen tarinat ovat taidokkaasti tehtyjä ja niissä käytetään huumoria, eikä pelkästään sen piirteitä. Kuten Don Rosa, Korhonen panostaa taustoihin tosin paljon vähemmän kuin Rosa. Taustoilla on usein esimerkiksi kylttejä tai muita samantapaisia asioita, ja niiden tavoitteena on luoda huumoria. Korhonen on onnistunut siinä mainiosti ja hallitsee huumorin todella hyvin! Korhosen huumori ei ole riippuvainen vain jostain asiasta ja sitä löytyy kaikkialta, joten Korhosta voikin kutsua monipuoliseksi huumorin(kin) saralla. Korhosen huumori ei ole riippuvainen vaan jostain tietystä asiasta, vaan se sopii joka puolelle ja luultavasti melkein kaikki Korhosen tarinoita lukevat pitävät Korhosen huumorista, koska se on niin moniuloitteista ja sopii vaikka minne. Korhonen panostaa taustoihin, ja sieltä löytyykin usein pieniä yksityiskohtia. Taustalta on helppo löytää esimerkiksi viittauksia Korhosen muihin sarjakuvatöihin, kuten Nalle Puhiin. Taustalta löytyy usein myös joitain pieniä esineitä, jotka tuovat huumoria, koska ne ovat täysin absurdeja.
Daniel Brancakin käyttää huumoria. Hänen tarinoissaan huumoria edustavat varsinkin piirrokset, kun toisaalta juonet eivät ole niin hauskoja kuin mitä muutamilla muilla. Brancan piirroksista voi joskus (harvoin kylläkin) läytää eriskummallisen näköisiä ilmeitä, jotka kuitenkin sopivat kyseessäolevaan tilanteeseen. Brancan piirrokset ovat muutenkin onnistuneita ja niitä kuvaa varsin mainiosti sana hupaisa. Brancan tarinoille yhteistä niissä olevan huumorin lisäksi on se, että aina tapahtuu jotain eriskummallista, tilanteesta poikkeavaa. (Senlaisiin tilanteisiin saakin piirreltyä paljon huumoria.) Brancan tarinoissa on myös taustalla hieman hauskoja asioita, tosin paljon vähemmän kuin Rosalla ja vährmmän kuin Korhosella. Silti, tausta-asioita on ja ne luovat omalta osaltaan lisää huumoria Brancan tarinoihin. Brancan tarinoista löytyy myös silloin tällöin hauskoja lausahduksia, jotka nostavat tarinoiden huumoripitoisuutta lisää. Repliikit sopivat usein useisiin tilanteisiin, joten ne voi kuvitella niin, ja se lisää tarinoiden huumoria vieläkin enemmän. Brancan tarinoiden juonet eivät useimmiten ole huumoripainoitteisia vaan keskittyvät itse juonen etenemiseen, jolloin lähestulkoon kaikki huumori löytyykin tarinan piirroksista.
Vicar tekee monipuolisesti tarinoita ja hänen ankkansa ovat mielenkiintoisia ja moniuloitteisia sekä monipuolisia. Toisin kuin monet, Vicarin erikoisalaa ovat ankkojen kasvot ja hän hallitseekin ilmeet kaikkiin tilanteisiin, jolloin hän saa tuotua mukaan huumoria. Kun Vicar tekee omalaatuisia ilmeitään ankoille, hän samalla edistää huumoria ja saa tarinoihin monipuolisuutta mukaan. Vicar, toisin kuin monet muut, on onnistunut tuomaan huumoria mukaan tarinoissa, jotka ovat pitkiä seikkailuaiheisia tarinoita. Vicarin huumori on monipuolista, mikä on todella suuri plussa! Vicar osaa huumorin melkein kaikki alat. Hän tosin jättää taustat melko tyhjiksi, joten hänen huumorinsa ei ole täydellistä. Vicarin tarinoissa huumoria tuovat kasvojen lisäksi ainakin jotkin lausahdukset, asennot ja huumorin saaminen itse juoneen sisälle, päärakenteeseen. Vicar kuvaa Akua rämäpäisenä ja paljon virheitä tekevänä hahmona, mikä toisaalta vie huumoria hieman pois. Vicarin huumorin parhaat puolet ovat siis se, että hän tekee huumoria monipuolisesti ja se, että hän hallitsee ankkojen kasvot ja asennot loistavasti.
Van Hornit (William ja Noel) yrittävät mielestäni selkeästi panostaa huumoriin, kuitenkaan siinä onnistumatta. Heidän tarinansa yrittävät olla hauskoja, mutta mielestäni ne ovat tylsiä ja niissä ei tapahdu oikein mitään. Siksi ne sisältävätkin paljon huumoria ja hauskoja kohtia - eri tavalla kuin mitä piirtäjät ovat tarkoittaneet. Van Hornien tarinat ovat juonettomia, joten niiden juoniyrityksille ja keskenäisille samankaltaisuuksille voi nauraa. Huomiota herättävät myös hahmojen omituiset ilmeet, jotka yrittävät olla osuvia, mutta jotka ovat usein epäonnistuneet ja päätyneet naurettavan näköisiksi ilmeiksi. Van Hornien käsitys huumorista on myös mielestäni erilainen kuin valtaosalla lukijoista, jonka takia heidän tarinansa eivät kerää kovin suurta suosiota. Heidän tarinoissaan on kuitenkin paljon hauskoja kohtia, tosin se johtuu epäonnistumisista. Van Hornien tarinoiden juonet ovat melko samanlaisia keskenään ja niihin ei ole käytetty kovin paljoa aikaa, minkä huomaa esimerkiksi hahmojen kasvoista jotka ovat välillä naurettavan näköisiä. Van Hornit sijoittavat tarinoiden taustalle erilaisia asioita, mitkä tuovat hieman huumoria mukaan tarinoihin. Lisäksi heidän tarinoiden tausta-asioilla on lukuisia samankaltaisuuksia ja hahmokaartikaan ei vaihtele. Huumoria tuo juurikin tuo vaihtuvuuden olemattomuus; On hauska huomata, kuinka tarinoissa toistuvat samat asiat. Tarinoissa myös koetaan paljon tunteita: Naurua on paljon (se tuo huumoria), mutta myös painajaisia on runsaasti (ne tuovat huumoria, koska painajaiset ovat useimmiten uskomattoman epäaitoja). Van Hornien tarinoilla on paljon mukahauskoja piirteitä, kuten piirakoiden lentäminen tai useat ruokapainajaiset. Juuri nuo mukahauskat piirteet vähentävät huumoria todella paljon ja saavat tarinoista tylsiä.
Jotkin piirtäjät luovat huumoria vahingossa. Heidän piirroksensa tai käsikirjoituksensa epäonnistuvat, jolloin niistä tulee hauskoja - vaikkakin tarinoita niistä ei enää onnistuta tekemään. Jotkin piirrokset ovat niin huonoja, että ne ovat hauskoja. Esimerkiksi Luis Destuetin tekemät huonot tarinat ovat nykyään lähinnä vitsejä jolloin ne omalta osaltaan tuovat mukaan hieman huumoriakin. Destuetin tarinoissa mikään ei osunut kohdalleen. (Piirroksista puuttui perspektiivi, tarinat olivat todella epäaitoja ja niin edelleen.) Bernado kuuluu osittain samaan kategoriaan. Hänen piirtämillään hahmoilla on ylipitkät kaulat ja vartaloiden mittasuhteet ovat muutenkin pielessä. Myös saksalaisten Schäefereiden tekemät piirrokset kuuluvat tähän kategoriaan. Kaikkia edellämainittuja on pidetty niiden tekoaikoinaan vain epäonnistuneina tarinoina, mutta myöhemmin niitä pidetään jo vitseinä jolloin ne(kin) tuovat hieman huumoria mukaan Akkareihin.
Ilman huumoria ei olisi Akkaria, mutta useat tarinatkin elävät huumorista. Esimerkiksi Don Rosan koko tuotanto lukeutuu niihin. Ilman huumoria ei olisi Don Rosaakaan - ainakaan näin suosittuna, sillä Rosan tarinoissa huumori on yhtenä tärkeimmistä ellei tärkeimpänä asiana. Rosan tarinoissa jokaisessa huumori on todella tärkeässä roolissa. Rosa ei ole ainoa. Esimerkiksi Carl Barksin (melkein koko) tuotannossa huumori esiintyy vahvana ja on tärkeässä roolissa. Jos huumoria ei olisi, Barks ei olisi näin suosittu esikuva ja hänen tarinansa olisivat vähemmän tunnettuja ja tylsempiä. Ilman huumoria jokainen tarina olisi tylsempi, mutta on tarinoita, joihin huumori vaikuttaa enemmän kuin muihin. Joissain tarinoissa huumori on niin suuressa roolissa, että tarinassa ei olisi kunnollista juonta ilman sitä. (Esimerkiksi [melkein] kaikki yksisivuiset vitsisarjat lukeutuvat tähän kategoriaan.) Huumori on tarinoille kuin sydän ja keuhkot, sillä se luo pääasian, perusrakenteen, tarinoille jos juonta ei huomioida. Huumoria on monenlaista ja jokaista tarvitaan. Esimerkiksi Korhosen tarinassa jossa Aku liittyi kerhoon johon pääsivät vain tiettynä aikana syntyneet huumoria oli monenlaista aina pienistä yksityiskohdista yleishuumoriin ja ilman huumoria ei olisi koko tarinaakaan. Huumori on todella tärkeä asia, mitä nykyään väheksytään paljolti. Huumori vaikuttaa yksinkertaisesti kaikkeen. Ilman huumoria kaikki olisi hunosti, mutta huumorin kanssa asiat ovat hyvin ja Akkarin (ja muiden julkaisujen) suosio on kova. Koska huumoria on, kaikki menestyy toisin kuin esimerkiksi 1980-luvun lopussa, jolloin huumori oli loppumassa. Huumorin ansiosta suosio on näin korkea kuin mitä se nykyään on.
Tulevaisuudessa huumorille tulee käymään huonosti. Esimerkiksi Don Rosan tarinoita ei enää julkaista niin paljoa, jolloin ihmiset eivät tiedä kunnolla, minkälaista on kunnon huumori. Siispä huumori unohdetaan, ja tarinoista tulee tylsempiä. Onneksi esimerkiksi Kari Korhonen vielä kuitenkin käyttää huumoria yhtenä tärkeimmistä teemoistaan tarinoiden tekemisessä. Tulevaisuudessa huumoria tulee olemaan paljon vähemmän, ja Akkarin suosio tulee olemaan pienempi, koska yksi tärkeä ominaisuus puuttuu; Akkari nimittäin elää huumorista. Toisaalta, näin on ollut ennenkin ja sitten on tullut joku paljon huumoria käyttävä taiteilija ja nostanut huumorin uuteen heräämiseen, joten niin voi käydä nytkin. Lähitulevaisuudessa huumori tulee kuitenkin menettämään suosiotaan, se tekee sitä jo nytkin. Kuitenkin hyvät käännökset varsinkin nimissä tulevat olemaan suosittuja ja yleisesti käytettyjä, joten aivan kaikilta osin huumori ei tule unohtumaan. Tulevaisuuden ennustaminen on mahdotonta, mutta päättelemällä saadaan useita asioita selville. Kun katsoo historiaan, näkee, että huumorilla on ollut kaksi kulta-aikakautta, jonka jälkeen se on vaipunut muutamiksi hetkiksi unohduksiin ennen kuin uusi henkilö joka käyttää reilusti huumoria on tullut kunnolla julkisuuteen. Näin luultavasti käy nytkin ja huumori tulee muutaman kymmenen vuoden kuluttua takaisin, joskin muuttuneena. Huumorin perusominaisuudet tulevat muuttumaan reilusti (kuten ne ovat tehneet ennenkin) ja huumori tulee olemaan erilaista, mutta se ei katoa.
Mitä haittoja huumorista on? Normaalisti huumorin ei pitäisi haitata lainkaan, mutta se(kin) menettää tehonsa liikaa käytettynä. Mikäli huumoria käyttää liikaa, tarinoista tulee liian hauskoja ja kaikki huumorin hyödyt häviävät. Huumorissakin pitää noudattaa kohtuullisuutta, ja muistaa, että liika on aina liikaa, sillä huumorin idea on tuoda hauskuutta vitsien muodossa, ja mikäli huumoria on liikaa, vitsejä on liikaa eivätkä ne enää naurata ja ovat turhia. Huumorin ominaisuudet eivät hyödytä mitään, jos huumoria ylikäyttää vaan ne kääntyvät tarinaa vastaan. Huumori on loistavaa, jos sitä käyttää kohtuullisesti!
Huumoria on nykyään liian vähän. Aimo annoksen huumoria söi pois Rosan aktiivisuuden laskeminan ja lopulta loppuminen. Huumori pitää kaiken Akkareihin liittyvän elossa! Siksi sitä tarvitaan. Huumori virkistää sarjoja ja sen ansiosta Akkareiden suosio on näin korkea. Huumori tuo sarjakuviin tunteita ja herättää lukijoiden kiinnostusta. Huumori tuo myös monipuolisuutta, koska huumori kuuluu tarinoiden osiin joita pitäisi aina käyttää. Huumori sisältää vitsejä (se on tärkeää yksisivuisissa), erilaisia näkökulmia, liioittelua ja muita samantapaisia asioita. Niistä jokainen on Akkarin perusrakenteeseen kuuluva asia. Juuri sen takia Akkarille huumori on niin tärkeää. Akkari on valinnut tien, jonka ominaisuudet ovat samantapaisia kuin huumorin osa-alueet. Akkari tarvitsee huumoria. Nykypiirtäjät ja -käsikirjoittajat eivät käytä huumoria tarpeeksi, koska kannet eivät ole kovin hauskoja ja melkein kaikissa Akkareissa on tylsiä tarinoita, jotka saisi pois huumorilla. Tarinoissa panostetaan nykyään juoniin, eikä huumoriin, jolloin tylsiä tarinoita on todella paljon, jopa liikaa.
Yhteenveto: Huumori pitää kaikkea koossa. Huumoria on monenlaista. Eniten huumoria käyttää Don Rosa. Carl Barks käytti paljon vahingonilohuumoria ja Kari Korhosen huumori perustuu vahvasti liioitteluun. Daniel Brancan huumori perustuu kuviin. Vicar käyttää paljon erilaisia asentoja ja kasvon ilmeitä ja hallitsee huumoria monipuolisesti. Ilman huumoria Akkari ei menestyisi, koska Akkarin tarvitsemat ominaisuudet esiintyvät suuressa osin huumorissa. Huumoria ei käytetä nykyään tarpeeksi, vaan panostetaan juoniin. Yksisivuisissa vitsisarjoissa käytetään eniten huumoria, pitkissä sarjoissa vähiten. Suosituin huumorityyppi on liioittelu. Hiiritarinoissa on vähemmän huumoria kuin ankkatarinoissa, koska se on rakenteeltaan erilainen. Jotkin asiat ovat niin huonoja, että tuovat huumoria mukanaan. Jos huumoria ei olisi, se tuhoaisi kaiken. Huumorilla on kaksi kultakautta: 1960-luku (johtuen Barksista) ja vuosituhannen vaihde (johtuen Rosasta), mutta nyt huumorin suosio on laskemassa. Kuitenkin muutaman kymmenen vuoden kuluttua se luultavasti nousee taas suosioon. Huumori vaikuttaa kaikkeen. On huumorin ansiota, että Akkarin suosio on nykyään näin korkea. Huumoria käytetään useilla tavoilla. Yksi käyttötarkoitus on jonkin tilanteen korostaminen. Huumoria yritetään sopeuttaa useisiin tilanteisiin, joihin se ei sovi.
Verisenä kirjoitan, aivan kirjaimellisesti. Sormessani ollut haava aukesi. :D
~kirja
// Tämä on muokkaus 36. Ennätys. :D
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Huumori ankoissa
Akkari ja muutkin julkaisut perustuvat todella paljolti huumoriin. Ilman huumoria suosio olisi paljon vähempää, sillä sarjakuvat elävät huumorista. Useiden piirtäjien/käsikirjoittajien suosio johtuu huumorista. Huumoria on monenlaista ja todella harva huumoriton tarina on kiinnostava tai kerää suosiota. Useille hahmoille on myös ominaista omanlaisensa huumori.
Ilman huumoria tarinat olisivat todella kuivia ja niiden suosio olisi paljon pienempi kuin mitä se on. Ilman huumoria esimerkiksi yksisivuisia tarinoita ei olisi, vaan kaikki tarinat olisivat seikkailutarinoita tai jatkosarjoja. Akkarin huumori elättää sitä, ja ilman huumoria koko lehteä tuskin olisi olemassakaan. Akkarin huumori on todella tärkeää koko sarjalle ja se on tärkein syy, miksi Akkari on niin suosittu ympäri maailmaa.
Huumorin historia on pitkä. Aikojen alussa se oli jopa alatyylistä, varsinkin Mikki-tarinoissa. Ennen oli enemmän vahingonilohuumoria kuin nykyään ja muutenkin huumorin määrä oli suurempi. Sitten tuli Don Rosa. Hän lisäsi huumoria todella paljon ja ilman häntä huumoria olisi paljon vähemmän, koska hän huumoreineen on näyttänyt esimerkkiä. (Myös Carl Barks on näyttänyt paljon esimerkkejä muille.) Nykyään huumori on vähentynyt reilusti ja juoniin panostetaan enemmän. Huumoria ei käytetä enää kovin paljoa, vaikkakin muutama piirtäjä ja käsikirjoittaja, varsinkin Kari Korhonen, sitä käyttävät. Entisaikoihin eroa on myös huumorin tyyppi. Ennen liioitteluhuumori oli selvästi erilaista kuin nykyään ja esimerkiksi Roopen säästäväisyydestä oli paljon tarinoita. Nykyään liioitteluhuumori keskittyy lähinnä Akuun ja Hannuun. Myöskään sivuhahmojen ankannetut nimet eivät ole kovin vanha keksintö. 1960-luku oli huumorin kultakautta, sillä silloin sitä oli joka puolella olkoonkin, että se ei ollut kovin monipuolista. Huumoriin sisältyivät varsinkin vahingoniloisuus sekä Roopesta liioitteleminen. Carl Barksin kulta-aika oli melko lailla samoihin aikoihin huumorin kultakauden aikaan, joten voikin sanoa, että Barksista johtuen huumori oli silloin niin suosittua. Ennen Barksia huumoria ei ollut juuri lainkaan, tosin tarinoitakin oli vain vähäisesti. Barks siis nosti huumorin suosioon. Huumori pysyi vielä Barksinkin jälkeen elossa jonkin aikaa ja esimerkiksi 1980-luvulla sitä vielä jonkin verran oli. Vahingonilohuumori oli alkanut menettää suosiotaan ja tilannekomiikka oli nostamassa päätään ylöspäin. Huumorin suosio alkoi kuitenkin siitä laskea, vaikka Don Rosa yksinäisenä soturina sitä pitikin elossa. Jos Don Rosaa (ja hänestä mallia ottavia henkilöitä) ei olisi, huumorin suosio olisi nykyään erittäin matalalla ja koko Akkari olisi luultavasti vähätilattu ja epäsuosittu. Nyt, 2000-luvulla, osa huumorista (kuten ankannetut nimet) on korottanut suosiotaan ja huumori on noussut hieman esille siltä osa-alueelta, mutta huumorin suosio on siltikin tippumassa alaspäin, koska melkein kaikki muu huumori on menettämässä suosiotaan. Esimerkiksi yksisivuiset satjat ovat vähenemässä ja pitkissä sarjoissa huumoria ei kovin paljoa ole. Huumorilla on siis ollut kaksi kultaista aikakautta: Barks (sekä sen jälkivaikutukset) sekä Rosa, joita ilman huumorin suosio olisi todella matala.
Ankkatarinoissa on paljon enemmän huumoria kuin hiiritarinoissa. Sille on useita syitä. Ankkatarinoissa on enemmän hahmoja, jolloin tarinat ovat monipuolisempia ja samalla mukaan saa useamman tyylistä huumoria. Ankkatarinat ovat juoniltaan selkeitä, eikä ruutuja kulu juonen selventämiseen jolloin huumorille jää hieman enemmän tilaa. Tarinoissa on myös selvästi vähemmän vaihtuvia tekijöitä, joten huumorille jää vielä enemmän tilaa. Ankkatarinoissa hahmojen luonteet ovat selkeät ja ankkojen luonteet eivät kovin paljoa vaihtele. Yksi tärkeä asia on se, että ankkatarinat ovat keskenään melko samanlaisia, jolloin huumoria ei tarvitse miettiä kovin paljoa, koska samantyylistä huumoria voi käyttää useissakin tarinoissa. Ankkatarinoiden huumori on selkeää ja sitä ei tarvitse laajentaa paljoa. Ankkojen luonteista on myös todella helppoa saada aikaan huumoria, koska niissä on niin paljon samantapaisia liioiteltuja piirteitä, joista saa aikaan hyvää huumoria. Hiiritarinoissa asiat ovat päinvastoin. Hiiritarinat ovat keskenään todella erilaisia ja asioiden selittämiseen kuluu enemmän asiaa => huumorille jää vähemmän tilaa. Hiiritarinoissa on pieni hahmokaarti, jolloin huumori ei ole niin monipuolista jolloin sitä ei niin paljoa käytetä. Hiiritarinoiden hahmojen luonteet ovat myös erilaisia kuin ankkojen, sillä niistä ei ole niin helppo saada huumoria aikaan, koska luonteet vaihtelevat tarinoiden kesken todella paljon ja luonteissa ei ole muutamaa vahvaa piirrettä toisin kuin ankkojen luonteissa. (Vahvat piirteet auttavat todella paljon huumorin tekemisessä.) Hiirihuumoria ei siis ole niin helppoa tehdä eikä sille edes ole kovin paljon mahdollisuuksia, koska tarinat ovat usein pitkiä seikkailusarjoja joissa suuri tila kuluu jo asioiden selttämiseen ja seikkailun juonen etenemiseen. Hiiritarinoissa ei ole paljoa huumoria, sillä tarinoita on vähemmän kuin ankkatarinoita, jolloin käsikirjoittajilla ei ole niin suurta kokemusta hiirihuumorista kuin ankkakäsikirjoittajilla ankkahuumorista. Hiiritarinat ovat myös rakenteeltaan täysin erilaisia kuin ankkatarinat, jolloin huumori ei sovi niihin niin hyvin kuin ankkatarinoihin. Ankkatarinoissa on enemmän huumorin ainesosia kuin hiiritarinoissa, olkoonkin että molemmissa on niitä jonkin verran. Huumori kuitenkaan ei vain sovi hiiritarinoihin.
Huumoria käytetään useilla eri tavoilla, ja kaikkia tarvitaan. Esimerkiksi huumoria taustalla käyttävät ainakin Korhonen ja Rosa, Vicar toisaalta panostaa huumoriin juonen sisällä pitkissä seikkailutarinoissa. Huumoritapoja on monenlaisia, ja jokaisessa on jotain hyötyä ja erilaisuutta muihin verrattuna. On tärkeää, että kaikkia käytetään, jotta monipuolisuus toteutuu. Ilman monipuolisuutta - huumorinkin parissa - menestyminen ja suursuosio on todella hankala saavuttaa. Barks käytti huumoria usein pieneen piristykseen tarinoissa ja yksisivuisten pohjana. Rosa toisaalta käyttää huumoria kaikkeen mahdolliseen ja pitää tarinoitansa elossa huumorin avulla. Brancan tarinoissa huumoria käytetään useilla eri tavoilla, jotka kaikki ovat hänen hallinnassaan ja Vicar käyttää huumoria erilaisissa asennoissa. Brancan huumori korostuu kuvissa, ja kuvat ovatkin yksi mainio tapa käyttää huumoria, koska kuvat ovat sarjakuvien pääasia ja kaikki huomaavat aina kuvat jolloin niissä olevat vitsitkin huomataan. Huumorilla ei ole yhtä oikeaa käyttötapaa, vaan kaikki tavat kelpaavat ja huumorilla täytyy useita tapoja käyttää, jotta siinä(kin) toteutuisi se tärkeä seikka - monipuolisuus. Mikäli huumori ei ole monipuolista, mikään ei toimi, sillä huumori tuo monipuolisuutta ja siksi on todella tärkeää, että huumori olisi monipuolista, koska monipuolisuutta tuovan seikan tulisi olla monipuolinen. Huumorin käyttötapoja on useita erilaisia, mutta mikään niistä ei tunnu olevan käyttämättä Akkarissa, sillä Akkaria tekevät niin monet eri henkilöt että väistämättäkin kaikki asiat hallitaan jotenkin. Esimerkiksi Rosa hallitsee melkein kaikki alat, mutta Korhonen tuo erilaisella tavalla mukaan huumoria.
Huumorit ilmenevät usein samankaltaisissa tilanteissa. Yksi yleinen esimerkki siitä on jokin poikkeuksellinen, epätavallinen, tilanne, johon on helppo sijoittaa huumoria, koska samankaltaisia tilanteita ei ole paljon. Siispä tilanteessa on normaalia käyttää huumoria, koska se korostaa tilanteen erikoisuutta. Huumori usein korostaa jotain tilannetta, joten erikoisiin tilanteisiin se sopii mahtavasti. Yksi huumorin käyttötarkoituksista onkin tilanteen korostaminen. Huumoria voidaan käyttää myös esimerkiksi vitsisarjoissa tuomaan sinne vitsejä (ja pitämään sarjan elossa) tai vaikka, kuten usein tehdään, liioittelun avulla kun kuvataan jonkin henkilön elämää. Huumori kuitenkin sopii parhaiten epätavallisiin tilanteisiin, koska silloin on tapahtunut jotain epänormaalia ja huumorilla on samoja ominaisuuksia (esimerkiksi yllättävyys) kuin epänormaaleilla tilanteilla. Koska samoja ominaisuuksia löytyy mukavasti, asioita voidaankin käyttää samoissa tarkoituksissa, koska silloin tilanne ei vaadi erikoista selventämistä ja asiat sopivat luonnollisesti yhteen. Tässäkin tapauksessa tapahtuisi aitoutta. Huumori on aina mukava lisä, ja sitä käytetään, jotta tarinoille saataisiin kunnon pohja ja jotta ne eivät olisi niin kuivia vaan jotta ne innostaisivat lukijoita lukemaan ne. Huumorin tarkoitus on usein kerätä lukijoita. Siksi sitä käytetäänkin tilanteissa, joihin ei muuten keksittäisi mitään sanottavaa tai jotka muuten vain ovat tylsiä. Huumoria käytetäänkin siis joskus - valitettavasti - vain täytteenä, milloin se ei pääse parhaaseen valoonsa, koska sitä ei ole tarkoitettu vain täytteeksi senlaisiin tilanteisiin vaan tuomaan tasapainoa tarinoille. Tasapainottamassa huumoria ei kovin usein käytetä, koska uskotaan, että tarinat saadaan tasapainoon (erilaisten asioiden kanssa) muutenkin, täysin ilman huumoria. Huumoria yritetäänkin siis sopeuttaa erilaisiin tilanteisiin, vaikka se ei kaikkiin sovi.
Huumorityyppejä on monenlaisia, joista suosituimmat ovat osuvat vuorosanat ja liioittelu. Osuvia vuorosanoja käytti varsinkin Carl Barks. Tämä huumorityyppi sopii varsinkin Tupulle, Hupulle ja Lupulle, koska heidän vuorosanansa ovat useimmiten samantapaisia kuin mitä tässä tapauksessa täytyy tehdä. Vuorosanahuumori sisältää lähinnä osuvia ja hauskoja vuorosanoja, jotka sopivat johonkin tilanteeseen kuten vaikka epäonnnistumiseen. Liioitteluhuumori on eniten käytetty huumorityyppi. Siinä liioitellaan hahmojen ominaisuuksia tai luonteita tai konkreettisista asioista. Sitä ovat käyttäneet useat ihmiset, mutta Barks eniten. Esimerkiksi Roopen säästävyydestä, Hansun ruokahalusta, Akun nukkumisesta, Taavin viisaudesta, konkreettisista asioista kuten Sudenpentujen käsikirja tai Roopen massiiviset rahamäärät tai Akun ja Hannun vastakohtaluonteista saadaan tähän tyyppiin huumorin perusidea. Liioitteluhuumorivitsisarjat ovat useimmiten kahden tyyppisiä: Joko kuvataan yhtä hahmoa (useimmiten Roopen säästäväisyys) tai kahta hahmoa ja verrataan heitä (Aku ja Hannu/Aku ja Sudenpennut ja niin edelleen). Liioitteluhuumori on eniten käytetty huumori, koska Akkari perustuu liioitteluun ja siksi liioitteleminen on todella helppoa eikä vaadi kovin suurta vaivaa. Liioitteluhuumori esiintyy myös muissakin kuin vitsisarjoissa, mutta niissä vähemmän. Esimerkiksi Roopen rahamäärät esiintyvät melkein kaikissa Roope-aiheisissa tarinoissa ja niitä on selvästi liioiteltu.
Kolmas hyvin käytetty huumorityyppi on vahingonilo, mutta sitä ei käytetä kuin lähinnä Akun kohdalla ja tyypin käyttäminen on vähentynyt huomattavasti, johtuen ihmisten asenteista. Vahingoniloa ei enää suvaita kovin paljoa. Akkarissa tämä huumorityyppi on ollut suosittu varsinkin 1960-luvun aikoihin. Esimerkki vahingonilohuumorista on Akun epäonnistuminen jossain asiassa ja vahingon aiheuttaminen kaupungille. (Akun tilalla voi olla muukin hahmo, esimerkiksi Pelle.) Näissä tapauksissa useimmiten jonkun asian tuhoutuminen tapahtuu vasta lopussa ja sitä on edeltänyt jokin yritys, kuten yritys löytää aarre tai tehdä uusi keksintö. Tämän huumorityypin viehätys perustuu kahteen asiaan: Vahingoniloon ja tunteeseen, että on muita parempi. Siksi tätä tyyppiä ei niin paljoa käytetäkään.
Huumoritarinoista moni on kaksinkamppailutarina ja taistelijoina voivat olla joko esimerkiksi Aku ja Roope, Aku ja Hannu tai Aku ja Teppo Tulppu. Aku on siis melkein aina mukana tämäntyyppisissä tarinoissa, mikä johtuu hänen luonteestaan. Taistelutarinoita on mielestäni liikaa, eivätkä ne ole kovin hyviä, koska ne perustuvat lähinnä huumoriin eivätkä kunnon juoneen ja mielestäni tappeleminen, taisteleminen tai muu samantapainen ei ole kunnollista huumoria. Akun ja Tulpun taistelutarinoissa usein pääosassa onkin se, millä asioilla he taistelevat ja kuinka kekseliäitä he ovat, ja sen tarkoituksena olisi tuoda huumoria. Sitä se ei tee, sillä taistelussa ei ole mitään hauskaa ja kyseessäolevat samantyyppiset tarinat ovat vain toistoa toiston perään eivätkä ne tuo uutta huumoria. Aku ja Hannu-tarinat ovat sentään hieman enemmän huumorisia, koska niissä on monipuolisuutta ja Hannun onni ei ole aina vain samanlainan. Hannu hoitaa tässä huumoripuolen, sillä hän tuo vaihtelua, kun Aku on vain samanlainen. Roope-Aku-tarinoissa pätee sama asia, nekään eivät ole kovin huumorisia ja Roope hoitaa huumoripuolen, sillä Akun luonne ei siihen kynene toistuvuutensa takia ja Akulle ei keksitä mitään uutta, kun taas Roopen luonnetta liioittelemalla saadaan erilaisia näkökulmia, monipuolisuutta ja ennen kaikkea huumoria.
Huumoria on käytetty paljon erilaisissa taustan asioissa, kuten kylteissä ja hahmojen nimissä (sisältäen suomennokset ja alkuperäiset nimet). Taustalla olevat asiat luovat suuren osan huumorista ja niiden tekeminen erottaa paljon huumoria käyttävät (kuten Don Rosa) muista. Taustalla on suuri vaikutus tarinan huumoripitoisuuteen, koska muualle pitää laittaa juoneen kuuluvat asiat. Taustalla on lisäksi paljon tilaa ja se on jokaisessa ruudussa, joten sinne saa suurempiakin ja useammassa ruudussa olevia huumoriasioita. Hahmojen nimetkin sisältävät huumoria, varsinkin hahmojen jotka ovat vain yhdessä tarinassa. (Poikkeuksiakin löytyy, esimerkiksi Hessu Hopo tai Unkka T. Kumiankka.) Useimmiten ne nimet on valittu jostain julkisuuden henkilöstä. Esimerkiksi Ringa Ropo tai Miihkali Suurmankeli on nähty tarinoissa. Nimet tuovat paljon lisää huumoria, ja niiden alkuperäishenkilön päätteleminen on mukavaa. Nimissä on myös muistettava se, että ne eivät saa olla liian selviä tai ne voi tulkita mainokseksi. Nimet kuitenkin tuovat jokainen mukaan huumoria ja huumoripitoisuus nousee selvästi. Erittäin harva nykypäivän ankannettu nimi ei ole hauska, vaan suomentajat ovat onnistuneet tuomaan huumoria mukaan reilusti. Huumoria tuovatkin kaikenlaiset pienet asiat, kuten ankannetut nimet, yllättävänkin paljon.
Eri hahmoilla on erilainen huumori. Selkein huumori on Akulla. Vanhoissa tarinoissa huumori perustui usein Akun lavastamiseen syylliseksi tai Akun epäonnistuminen jossain, kun nykyään huumoria on lähinnä Akun epäonni. Aku saattaa esimerkiksi syödä vahingossa tulista ruokaa tai kaatua banaaninkuoresta johtuen. Aku-huumori on melkein aina samanlaista, jonka takia se ei ole parasta mahdollista. Huumoria voisi monipuolistaa, jolloin viihdyttävyys nousisi. (Se on hankalaa, koska samanlaista huumoria on käytetty jo kauan.) Akun huumorissa viehättää lähinnä vahingonilo ja se, että itse osaa paremmin. Akun kohdalla huumoria esiintyy käytännössä joka tarinassa, ja Aku hahmona menestyy huumorin ansiosta.
Myös Hessulla on omanlaisensa huumori. Hessun huumorissa yleisintä on eräänlainen hölmöys. Hessu kuvataan hölmönä hahmona, ja hänen tekemänsä asiat sekä hänen päättelytaitonsa kuvataan myös hölmönä. Yksi esimerkki hölmöydestä on superpähkinöiden säilyttäminen päässä olevassa hatussa. Hessun päättely on myös hölmöä, ja sen avulla hän onkin auttanut Mikkiä ratkaisemaan useita rikoksia. Hessun huumorin tarkoitus on tuoda hahmokaartin luonteisiin vaihtuvuutta. Hessun aivot eivät ole niin suuria kuin muilla, jonka takia hän tuo huumoria koska melkein kaikki muut hahmot kuvataan viisaina henkilöinä. Hessuakin on kuitenkin liioiteltu jotta saataisiin huumoria ja vaihtelevuutta. Varsinkin Mikin kanssa häntä liioitellaan paljon, jolloin osa huumorista menee pois.
Muut hahmot eivät käytä niin paljon huumoria kuin Aku, mutta ilman huumoria muita hahmoja ei olisi. Esimerkiksi Roope-tarinoissa huumoria aiheuttaa Roopen säästäväisyys, Tupu, Hupu ja Lupu-tarinoissa (jossa mukana ovat muutkin Sudenpennut) omituiset arvonimet, Iines-tarinoissa Iineksen luonne ja Hannu-tarinoissa Hannun loputon onni. Huumoria on siis todella paljon erilaista, ja kaikkia huumorityylejä käytetään Akkarissa. Kuitenkin millään hahmolla ei ole useita huumorityylejä, mikä on selkeä puute.
Erilaisissa tarinatyypeissä esiintyy todella paljon erilaisia huumorityyppejä. Yksisivuiset vitsisarjat ovat nimensäkin mukaan täynnä huumoria, ja niiden suosio perustuu vain huumoriin. Yksisivuisissa tarinoissa on enemmän huumoria kuin muissa tarinoissa. Yksisivuiset tarinat eivät pärjää ilman huumoria, mutta ne on helppo tehdä. Siksi niitä on niin paljon. Yksisivuisissa huumori esiintyy yleensä jonkun tietyn hahmon ansiosta (eli huumori on jonkin hahmon ominaishuumoria). Keskipitkät (noin neljän sivun) tarinat sisältävät myös melko paljon tarinoita, koska sen pituisissa tarinoissa juoni ei kerkiä kunnolla kehittyä jolloin huumorille jää suurempi osa kuin pidemmissä tarinoissa. Pidemmät tarinat ovat usein seikkailutarinoita ja niiden juoni perustuu seikkailuun jolloin huumorille ei jää niin suurta osaa. Huumori ei ole niin tärkeä, koska juonen perusrakenne on tehty muiden asioiden toimesta. Pidemmät tarinat myös eivät tarvitse niin paljon huumoria, ja niiden tila kuluu muiden asioiden toimesta jolloin huumorille ei edes jäisi paljoa tilaa. Huumori ei ole se asia, joka ratkaisee pidempien tarinoiden suosion, olkoonkin, että huumori voi parantaa pidempien tarinoiden suosiota reilusti. Kaikissa tarinoissa kuitenkin tarvitaan huumoria.
Hyvät kannet ovat täynnä huumoria. Kansien päätehtävä on olla hauska, ja siksi niiden huumoriin useimmiten panostetaan enemmän kuin tarinoihin. Jotkin kannet ovat kuitenkin vain tilannekuvauksia (siihen suuntaan ollaan nykypäivänä valitettavasti menty), vaikka kannet tarvitsisivat huumoria. Usein kannet kuitenkin sisältävät huumoria. Omasta mielestäni Michel Nadorpin kansikuvat ovat huonoja, koska ne ovat useimmiten tilannekuvauksia tai puhkikulutettua huumoria sisältäviä kuvia. Nadorpin kansia julkaistaan Akkarissa eniten, joten valtaosa Akkarin kansista onkin nykyään tylsiä. Nadorpin tarinoissakaan ei ole kovin paljoa huumoria eikä vitsejä, vaan ne yrittävät pärjätä mielenkiintoisten juonien avulla.
Joissain tarinoissa aiheena on ollut huumori. Usein ne tarinat ovat olleet tylsiä, koska huumorista ei saa kovin paljoa huumoria. Nämä tarinat ovat useimmiten kilpailuja Riitan sekä Kuunon ja Roopen välillä. Useimmiten on keksitty jokin keino, jonka avulla saadaan naurua. Huumorista kertoviin tarinoihin ei ole edes kunnolla yritetty lisätä huumoria, vaan on luotettu siihen, että tarinan perusasiat tuottavat huumoria. Siksi niistä tarinoista ei paljoa pidetäkään.
Ankkataiteilijoilla on usein ominaishuumorinsa, joka vaikuttaa suuresti heidän suosioonsa. Ominaishuumoria he laittavat tarinoihin tahtomattaankin, ja sen ansiosta useat pitkätkin tarinat ovat niin hauskoja kuin mitä ne nykyään ovat. Huumori on usein taustalla tai rivien välissä, mutta lukijat kykenevät silti ymmärtämään sen. Ominaishuumoria voi olla esimerkiksi taustan kylttien tekstit tai Sudenpentujen arvonimien pitkät selitystekstit. Varsinkin Don Rosa käyttää todella paljon ominaishuumoria.
Don Rosa käyttää mielestäni eniten huumoria. Rosan tarinoiden suosion pääsyy onkin huumorin käyttö. Rosa asettelee tarinoiden taustalle erilaisia asioita tai kuvaa hahmojen, jotka eivät ole puhumassa, ilmeillä jotain. Rosa on myös siitä poikkeuksellinen, että hänen tarinoiden juonetkin sisältävät huumoria. Ne eivät ole vain tylsiksi pelkistetyt juonet, vaan ne ovat hauskoja ja kiehtovia. Omasta mielestäni ilman Rosan tarinoita Akkarissa olisi vieläkin vähemmän huumoria kuin mitä nyt, koska Rosa on näyttänyt useille piirtäjille esimerkkiä. Rosa-tarinoissa ankkojen vuorosanat sisältävät huumoria ja suomennoksissakin niissä käytetään useita monimerkityksellisiä sanoja (esimerkiksi kiilata, joka suomennettiin sanasta fault) ja muutenkin vuorosanat ovat hauskoja. Rosan tarinoiden huumorille yhteistä on sen monipuolisuus. Rosa ei käytä vain yhdenlaista huumoria, vaan Rosan tarinoissa huumoria on kaikenlaista, mikä on yksi selkeä syy Rosan suursuosiolle. Rosan tarinoissa huumoria ilmenee kaikkialla kuten autojen rekisterikilvissä tai Akun silmissä ja huumoria on helppo ymmärtää. Rosa tuo tarinoihin mukaan myös omia luonteitaan ja ajatuksiaan, jotka tuovat lisähuumoria tarinoihin. Esimerkiksi D.U.C.K.-omistus kertoo Rosan ajatuksista Barksia kohtaan ja tuo huumoria tarinoihin. Rosan ajatukset tuovat vielä lisää monipuolisuutta ja huumoria tarinoille. Rosan pienet yksityiskohdat sisältävät usein paljon huumoria ja varsinkin niiden ansiosta tarinat ovat nyt niin hauskoja. Huumoria tuovat useat eri asiat, mutta Rosa hallitsee niistä melkein jokaisen. Rosa osaa käyttää huumoria ja hänen tarinoissaan on enemmän sitä kuin kenelläkään muulla. Rosa esimerkiksi panostaa taustaan enemmän kuin kukaan muu. Rosa hallitsee piirtämisen täydellisesti, jolloin hän kykenee panostamaan huumoriin enemmän kuin muut. Rosan huumoria on selvästi pääosin ominaishuumoria, mutta se sisältää myös piirteitä, jotka on selvästi lisätty ja jotka eivät ole tullut niinsanotusti itsestään.
Carl Barkskin käyttää todella paljon huumoria tarinoissaan. Barks oli mukana Akkarin alkuvaiheissa, joten hänen huumorinsa toimi esikuvana monille muille. Barksin huumori oli useimmiten vahingoniloa tai jonkinlainen yllättävä tilanne, mikä sekoitti kaiken ja siten toi mukanaan huumoria. Barks hallitsee tilannekomiikan. Lisäksi hän kykeni luomaan huumoria melkein mihin tahansa. Barksin pitkissä tarinoissa ei ole kovin paljoa huumoria, mutta lyhyet vitsisarjat (joita oli paljon) sisältävät sitä todella paljon ja toisin kuin useat nykypiirtäjien tekemät, useimmat Barksin yksisivuiset todellakin ovat hauskoja eivätkä vain mukahauskoja. Barksin huumoriin kuuluu varsinkin tilanteisiin sopivat sanonnat, piirrokset sekä luonteiden esilletuonti, esimerkiksi Roopen äärimmäiseen säästäväisyyteen liittyvät asiat. Barks onkin käyttänyt varsinkin luonneliioittelua todella paljon, ja on saanut aikaan monia hauskoja tarinoita. Huumoria ei ole tosin riittänyt kovin paljoa pitkiin tarinoihin, vaan ne ovat useimmiten olleet tylsiä ja niiden kiehtovuus on perustunut lähinnä juoneen eikä huumoriin jota ei ole.
Kari Korhonen on pakko mainita, kun huumorista puhutaan, sillä hänen tarinansa ovat ainutlaatuisia pitkän tarinan ja huumorin yhdistelmiä. Korhosen tarinoissa tapahtuu useimmiten jotain epänormaalia, jota sitten kuvaillaan ja johon poimitaan joitain liioiteltuja seikkoja. Korhosen tarinat ovat todella hauskoja, sillä ne sisältävät huumorin piirteistä melkein jokaisen ja ne ovat kuitenkin kovalla juonella varusteltuja. Korhosen tarinoissa yleistä on se, että niissä on jokin ryhmä. Edellämainitut ryhmät sisältävät liioiteltuja piirteitä ja ovat epäaitoja, mutta Korhonen saa niistä aina aikaan loistavan tarinan. Liioittelu ja epäaitous ovatkin tärkeitä huumorin piirteitä, joten Korhonen selvästikin käyttää paljon huumoria. Korhosen tarinat ovat taidokkaasti tehtyjä ja niissä käytetään huumoria, eikä pelkästään sen piirteitä. Kuten Don Rosa, Korhonen panostaa taustoihin tosin paljon vähemmän kuin Rosa. Taustoilla on usein esimerkiksi kylttejä tai muita samantapaisia asioita, ja niiden tavoitteena on luoda huumoria. Korhonen on onnistunut siinä mainiosti ja hallitsee huumorin todella hyvin! Korhosen huumori ei ole riippuvainen vain jostain asiasta ja sitä löytyy kaikkialta, joten Korhosta voikin kutsua monipuoliseksi huumorin(kin) saralla. Korhosen huumori ei ole riippuvainen vaan jostain tietystä asiasta, vaan se sopii joka puolelle ja luultavasti melkein kaikki Korhosen tarinoita lukevat pitävät Korhosen huumorista, koska se on niin moniuloitteista ja sopii vaikka minne. Korhonen panostaa taustoihin, ja sieltä löytyykin usein pieniä yksityiskohtia. Taustalta on helppo löytää esimerkiksi viittauksia Korhosen muihin sarjakuvatöihin, kuten Nalle Puhiin. Taustalta löytyy usein myös joitain pieniä esineitä, jotka tuovat huumoria, koska ne ovat täysin absurdeja.
Daniel Brancakin käyttää huumoria. Hänen tarinoissaan huumoria edustavat varsinkin piirrokset, kun toisaalta juonet eivät ole niin hauskoja kuin mitä muutamilla muilla. Brancan piirroksista voi joskus (harvoin kylläkin) läytää eriskummallisen näköisiä ilmeitä, jotka kuitenkin sopivat kyseessäolevaan tilanteeseen. Brancan piirrokset ovat muutenkin onnistuneita ja niitä kuvaa varsin mainiosti sana hupaisa. Brancan tarinoille yhteistä niissä olevan huumorin lisäksi on se, että aina tapahtuu jotain eriskummallista, tilanteesta poikkeavaa. (Senlaisiin tilanteisiin saakin piirreltyä paljon huumoria.) Brancan tarinoissa on myös taustalla hieman hauskoja asioita, tosin paljon vähemmän kuin Rosalla ja vährmmän kuin Korhosella. Silti, tausta-asioita on ja ne luovat omalta osaltaan lisää huumoria Brancan tarinoihin. Brancan tarinoista löytyy myös silloin tällöin hauskoja lausahduksia, jotka nostavat tarinoiden huumoripitoisuutta lisää. Repliikit sopivat usein useisiin tilanteisiin, joten ne voi kuvitella niin, ja se lisää tarinoiden huumoria vieläkin enemmän. Brancan tarinoiden juonet eivät useimmiten ole huumoripainoitteisia vaan keskittyvät itse juonen etenemiseen, jolloin lähestulkoon kaikki huumori löytyykin tarinan piirroksista.
Vicar tekee monipuolisesti tarinoita ja hänen ankkansa ovat mielenkiintoisia ja moniuloitteisia sekä monipuolisia. Toisin kuin monet, Vicarin erikoisalaa ovat ankkojen kasvot ja hän hallitseekin ilmeet kaikkiin tilanteisiin, jolloin hän saa tuotua mukaan huumoria. Kun Vicar tekee omalaatuisia ilmeitään ankoille, hän samalla edistää huumoria ja saa tarinoihin monipuolisuutta mukaan. Vicar, toisin kuin monet muut, on onnistunut tuomaan huumoria mukaan tarinoissa, jotka ovat pitkiä seikkailuaiheisia tarinoita. Vicarin huumori on monipuolista, mikä on todella suuri plussa! Vicar osaa huumorin melkein kaikki alat. Hän tosin jättää taustat melko tyhjiksi, joten hänen huumorinsa ei ole täydellistä. Vicarin tarinoissa huumoria tuovat kasvojen lisäksi ainakin jotkin lausahdukset, asennot ja huumorin saaminen itse juoneen sisälle, päärakenteeseen. Vicar kuvaa Akua rämäpäisenä ja paljon virheitä tekevänä hahmona, mikä toisaalta vie huumoria hieman pois. Vicarin huumorin parhaat puolet ovat siis se, että hän tekee huumoria monipuolisesti ja se, että hän hallitsee ankkojen kasvot ja asennot loistavasti.
Van Hornit (William ja Noel) yrittävät mielestäni selkeästi panostaa huumoriin, kuitenkaan siinä onnistumatta. Heidän tarinansa yrittävät olla hauskoja, mutta mielestäni ne ovat tylsiä ja niissä ei tapahdu oikein mitään. Siksi ne sisältävätkin paljon huumoria ja hauskoja kohtia - eri tavalla kuin mitä piirtäjät ovat tarkoittaneet. Van Hornien tarinat ovat juonettomia, joten niiden juoniyrityksille ja keskenäisille samankaltaisuuksille voi nauraa. Huomiota herättävät myös hahmojen omituiset ilmeet, jotka yrittävät olla osuvia, mutta jotka ovat usein epäonnistuneet ja päätyneet naurettavan näköisiksi ilmeiksi. Van Hornien käsitys huumorista on myös mielestäni erilainen kuin valtaosalla lukijoista, jonka takia heidän tarinansa eivät kerää kovin suurta suosiota. Heidän tarinoissaan on kuitenkin paljon hauskoja kohtia, tosin se johtuu epäonnistumisista. Van Hornien tarinoiden juonet ovat melko samanlaisia keskenään ja niihin ei ole käytetty kovin paljoa aikaa, minkä huomaa esimerkiksi hahmojen kasvoista jotka ovat välillä naurettavan näköisiä. Van Hornit sijoittavat tarinoiden taustalle erilaisia asioita, mitkä tuovat hieman huumoria mukaan tarinoihin. Lisäksi heidän tarinoiden tausta-asioilla on lukuisia samankaltaisuuksia ja hahmokaartikaan ei vaihtele. Huumoria tuo juurikin tuo vaihtuvuuden olemattomuus; On hauska huomata, kuinka tarinoissa toistuvat samat asiat. Tarinoissa myös koetaan paljon tunteita: Naurua on paljon (se tuo huumoria), mutta myös painajaisia on runsaasti (ne tuovat huumoria, koska painajaiset ovat useimmiten uskomattoman epäaitoja). Van Hornien tarinoilla on paljon mukahauskoja piirteitä, kuten piirakoiden lentäminen tai useat ruokapainajaiset. Juuri nuo mukahauskat piirteet vähentävät huumoria todella paljon ja saavat tarinoista tylsiä.
Jotkin piirtäjät luovat huumoria vahingossa. Heidän piirroksensa tai käsikirjoituksensa epäonnistuvat, jolloin niistä tulee hauskoja - vaikkakin tarinoita niistä ei enää onnistuta tekemään. Jotkin piirrokset ovat niin huonoja, että ne ovat hauskoja. Esimerkiksi Luis Destuetin tekemät huonot tarinat ovat nykyään lähinnä vitsejä jolloin ne omalta osaltaan tuovat mukaan hieman huumoriakin. Destuetin tarinoissa mikään ei osunut kohdalleen. (Piirroksista puuttui perspektiivi, tarinat olivat todella epäaitoja ja niin edelleen.) Bernado kuuluu osittain samaan kategoriaan. Hänen piirtämillään hahmoilla on ylipitkät kaulat ja vartaloiden mittasuhteet ovat muutenkin pielessä. Myös saksalaisten Schäefereiden tekemät piirrokset kuuluvat tähän kategoriaan. Kaikkia edellämainittuja on pidetty niiden tekoaikoinaan vain epäonnistuneina tarinoina, mutta myöhemmin niitä pidetään jo vitseinä jolloin ne(kin) tuovat hieman huumoria mukaan Akkareihin.
Ilman huumoria ei olisi Akkaria, mutta useat tarinatkin elävät huumorista. Esimerkiksi Don Rosan koko tuotanto lukeutuu niihin. Ilman huumoria ei olisi Don Rosaakaan - ainakaan näin suosittuna, sillä Rosan tarinoissa huumori on yhtenä tärkeimmistä ellei tärkeimpänä asiana. Rosan tarinoissa jokaisessa huumori on todella tärkeässä roolissa. Rosa ei ole ainoa. Esimerkiksi Carl Barksin (melkein koko) tuotannossa huumori esiintyy vahvana ja on tärkeässä roolissa. Jos huumoria ei olisi, Barks ei olisi näin suosittu esikuva ja hänen tarinansa olisivat vähemmän tunnettuja ja tylsempiä. Ilman huumoria jokainen tarina olisi tylsempi, mutta on tarinoita, joihin huumori vaikuttaa enemmän kuin muihin. Joissain tarinoissa huumori on niin suuressa roolissa, että tarinassa ei olisi kunnollista juonta ilman sitä. (Esimerkiksi [melkein] kaikki yksisivuiset vitsisarjat lukeutuvat tähän kategoriaan.) Huumori on tarinoille kuin sydän ja keuhkot, sillä se luo pääasian, perusrakenteen, tarinoille jos juonta ei huomioida. Huumoria on monenlaista ja jokaista tarvitaan. Esimerkiksi Korhosen tarinassa jossa Aku liittyi kerhoon johon pääsivät vain tiettynä aikana syntyneet huumoria oli monenlaista aina pienistä yksityiskohdista yleishuumoriin ja ilman huumoria ei olisi koko tarinaakaan. Huumori on todella tärkeä asia, mitä nykyään väheksytään paljolti. Huumori vaikuttaa yksinkertaisesti kaikkeen. Ilman huumoria kaikki olisi hunosti, mutta huumorin kanssa asiat ovat hyvin ja Akkarin (ja muiden julkaisujen) suosio on kova. Koska huumoria on, kaikki menestyy toisin kuin esimerkiksi 1980-luvun lopussa, jolloin huumori oli loppumassa. Huumorin ansiosta suosio on näin korkea kuin mitä se nykyään on.
Tulevaisuudessa huumorille tulee käymään huonosti. Esimerkiksi Don Rosan tarinoita ei enää julkaista niin paljoa, jolloin ihmiset eivät tiedä kunnolla, minkälaista on kunnon huumori. Siispä huumori unohdetaan, ja tarinoista tulee tylsempiä. Onneksi esimerkiksi Kari Korhonen vielä kuitenkin käyttää huumoria yhtenä tärkeimmistä teemoistaan tarinoiden tekemisessä. Tulevaisuudessa huumoria tulee olemaan paljon vähemmän, ja Akkarin suosio tulee olemaan pienempi, koska yksi tärkeä ominaisuus puuttuu; Akkari nimittäin elää huumorista. Toisaalta, näin on ollut ennenkin ja sitten on tullut joku paljon huumoria käyttävä taiteilija ja nostanut huumorin uuteen heräämiseen, joten niin voi käydä nytkin. Lähitulevaisuudessa huumori tulee kuitenkin menettämään suosiotaan, se tekee sitä jo nytkin. Kuitenkin hyvät käännökset varsinkin nimissä tulevat olemaan suosittuja ja yleisesti käytettyjä, joten aivan kaikilta osin huumori ei tule unohtumaan. Tulevaisuuden ennustaminen on mahdotonta, mutta päättelemällä saadaan useita asioita selville. Kun katsoo historiaan, näkee, että huumorilla on ollut kaksi kulta-aikakautta, jonka jälkeen se on vaipunut muutamiksi hetkiksi unohduksiin ennen kuin uusi henkilö joka käyttää reilusti huumoria on tullut kunnolla julkisuuteen. Näin luultavasti käy nytkin ja huumori tulee muutaman kymmenen vuoden kuluttua takaisin, joskin muuttuneena. Huumorin perusominaisuudet tulevat muuttumaan reilusti (kuten ne ovat tehneet ennenkin) ja huumori tulee olemaan erilaista, mutta se ei katoa.
Mitä haittoja huumorista on? Normaalisti huumorin ei pitäisi haitata lainkaan, mutta se(kin) menettää tehonsa liikaa käytettynä. Mikäli huumoria käyttää liikaa, tarinoista tulee liian hauskoja ja kaikki huumorin hyödyt häviävät. Huumorissakin pitää noudattaa kohtuullisuutta, ja muistaa, että liika on aina liikaa, sillä huumorin idea on tuoda hauskuutta vitsien muodossa, ja mikäli huumoria on liikaa, vitsejä on liikaa eivätkä ne enää naurata ja ovat turhia. Huumorin ominaisuudet eivät hyödytä mitään, jos huumoria ylikäyttää vaan ne kääntyvät tarinaa vastaan. Huumori on loistavaa, jos sitä käyttää kohtuullisesti!
Huumoria on nykyään liian vähän. Aimo annoksen huumoria söi pois Rosan aktiivisuuden laskeminan ja lopulta loppuminen. Huumori pitää kaiken Akkareihin liittyvän elossa! Siksi sitä tarvitaan. Huumori virkistää sarjoja ja sen ansiosta Akkareiden suosio on näin korkea. Huumori tuo sarjakuviin tunteita ja herättää lukijoiden kiinnostusta. Huumori tuo myös monipuolisuutta, koska huumori kuuluu tarinoiden osiin joita pitäisi aina käyttää. Huumori sisältää vitsejä (se on tärkeää yksisivuisissa), erilaisia näkökulmia, liioittelua ja muita samantapaisia asioita. Niistä jokainen on Akkarin perusrakenteeseen kuuluva asia. Juuri sen takia Akkarille huumori on niin tärkeää. Akkari on valinnut tien, jonka ominaisuudet ovat samantapaisia kuin huumorin osa-alueet. Akkari tarvitsee huumoria. Nykypiirtäjät ja -käsikirjoittajat eivät käytä huumoria tarpeeksi, koska kannet eivät ole kovin hauskoja ja melkein kaikissa Akkareissa on tylsiä tarinoita, jotka saisi pois huumorilla. Tarinoissa panostetaan nykyään juoniin, eikä huumoriin, jolloin tylsiä tarinoita on todella paljon, jopa liikaa.
Yhteenveto: Huumori pitää kaikkea koossa. Huumoria on monenlaista. Eniten huumoria käyttää Don Rosa. Carl Barks käytti paljon vahingonilohuumoria ja Kari Korhosen huumori perustuu vahvasti liioitteluun. Daniel Brancan huumori perustuu kuviin. Vicar käyttää paljon erilaisia asentoja ja kasvon ilmeitä ja hallitsee huumoria monipuolisesti. Ilman huumoria Akkari ei menestyisi, koska Akkarin tarvitsemat ominaisuudet esiintyvät suuressa osin huumorissa. Huumoria ei käytetä nykyään tarpeeksi, vaan panostetaan juoniin. Yksisivuisissa vitsisarjoissa käytetään eniten huumoria, pitkissä sarjoissa vähiten. Suosituin huumorityyppi on liioittelu. Hiiritarinoissa on vähemmän huumoria kuin ankkatarinoissa, koska se on rakenteeltaan erilainen. Jotkin asiat ovat niin huonoja, että tuovat huumoria mukanaan. Jos huumoria ei olisi, se tuhoaisi kaiken. Huumorilla on kaksi kultakautta: 1960-luku (johtuen Barksista) ja vuosituhannen vaihde (johtuen Rosasta), mutta nyt huumorin suosio on laskemassa. Kuitenkin muutaman kymmenen vuoden kuluttua se luultavasti nousee taas suosioon. Huumori vaikuttaa kaikkeen. On huumorin ansiota, että Akkarin suosio on nykyään näin korkea. Huumoria käytetään useilla tavoilla. Yksi käyttötarkoitus on jonkin tilanteen korostaminen. Huumoria yritetään sopeuttaa useisiin tilanteisiin, joihin se ei sovi.
Verisenä kirjoitan, aivan kirjaimellisesti. Sormessani ollut haava aukesi. :D
~kirja
// Tämä on muokkaus 36. Ennätys. :D
Salwer1st/
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 5
Viesti 356 -
19.09.2009 klo 18:18:24
Imfromfinland08
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 5
Viesti 357 -
19.09.2009 klo 19:05:05
Huhhuh! Onpa ollut kova kilpailu! Todennäköisesti olen vähintään kisan kakkonen, jotenkin en jaksa uskoa, että muilla olisi enää mahdollisuuksia kärkitaistoon. No, ehkä Akuhullulla pienet mahikset. :D
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Huumori Aku Ankassa
Aku Ankassa on nähty paljon huumoria jo pitkän pitkän aikaa. Akkarin suosio olisi luultavasti paljon matalampi ilman hyvää huumoria. Itse tuskin lukisin Aku Ankkoja kovinkaan innokkaasti ilman kunnon huumoria. Huumorin ei aina tarvitse olla Akkareissa täysin hulvatonta ja naurettavaa, vaan tärkeintä on, että se edes vähän viihdyttää lukijoita. Monet lukevatkin Akkaria hyvän huumorin takia, jos sitä ei olisi, tulisi Akkarista hiukan tylsä lehti, hahmot muuttuisivat vakavammiksi eikä tarinoissa olisi juuri yhtään mielenkiintoista toimintaa. Huumori on tärkeä osa Disney-lehtiä.
Klassikkohuumoria Akkarissa näkee melko usein. On tyypillistä, että joku tunaroi oikein kunnolla, ja hän saa kaikki Ankkalinnan ihmiset peräänsä, tämä on toistunut monissa eri Akkarin tarinoissa monta kertaa. Ehkä eniten tämätyyppisiä tarinoita on tehnyt chileläinen Vicar, joka mielestäni hallitsee hyvin tämäntyyppiset tarinat. Aku on usein sen roolissa, joka joutuu pakenemaan Ankkalinnalaisia, usein jonnekkin autiolle ja ilmastoltaan kylmälle seudulle. AIka tavallista on myös, että joku tulee möläyttäneeksi jotain sopimatonta. Myös tämän Aku "taitaa" parhaiten. Usein Ankka-tarinoissa kahden hahmon välille syntyy kahakoita, joissa nyrkit heiluvat melko rivakkaan tahtiin. Tämä on ollut Akkarissa vakituista huumoria jo vuosikaudet. Tappelu-huumori on aika tavallista, ja välillä siihen tunee kyllästyvänsä. pahimpia tappelupukareita ovat olleet Aku&Tulppu sekä Roope&Kroisos. On aika tyypillistä, että hintelä Aku haastaa riitaa jonkun ison korston kanssa, ja saa tämän seurauksena mustan silmän. Ankkalinna on huumoria täynnä oleva kaupunki, ja monesti sivuhahmotkin ovat huumorintajuisia, ainakin ulkonäöltään.
Kaksinkamppailu-tarinat ovat vakiinnuttaneet paikkansa monissa eri Disney-lehdissä ajat sitten. Yleensä Riitapukareina ovat jo aiemmin mainitut Aku&Tulppu sekä Roope&Kroisos. Aku ja Tulppu-tarinat ovat omasta mielestäni lähes aina hauskoja, ja joskus niille tulee jopa naurettua. Hauskinta Akun ja Tulpun kaksinkamppailuissa ovat kaikki kierot jäynät, joita he tekevät toisilleen. Eräs hauskimmista Tlupun tekemistä pilpoista Akulle on Akun auton kiinnittäminen katuvalaisimeen. Nautoin vähän, kun Aku lähti ajamaan autollansa ja auton ulkokuori lähti erti rungosta. Roope ja Kroisos ovat yksi Akun ja Tulpun lisäksi yksi hauskimmista riitapukareista Ankkalinnassa. Tyypillistä, on että hävittyään Roopelle Kroisos syö Knallinsa. Tämä tapa hänellä on ollut jo 60-luvulta lähtien. Myös Aku ja Roope osaavat joskus olla aika riitaisia toisilleen. Huumoria heidän välilleen tuo Akun toilailut. Usein Aku tekee jotain, mikä saa Roopen raivostumaan. Monet tarinat päättyvätkin takaa-ajoon, jossa Roope jahtaa Akua raivoissaan.
Aku&Hannu-tarinoissa on usein mukana huumoria. Ennen vanhaan Aku&Hannu-tarinoissa oli vanhingonilohuumoria, mutta niissäkin tarinoissa huumori on muuttunut jonkin verran. Nykyään näissä tarinoissa huumoria on hieman vähemmän kuin ennen ja huumori saattaa olla toimintahuumoria tai hieman ärsyttävää huumoria.
Ankkalinnalaiset ovat usein tekemisissä huumorin kanssa. MM. Ankanpojat haluavat useissa tarinoissa mennä katsomaan sirkusta. Parissa tarinassa jopa Aku on joutunut siruksen Pelleksi, tosin aivan vanhingossa. Ankkalinnalaiset katsovat telkkrista huumorintajuisia tv-ohjelmia. Eräässä Vicarin piirtämässä tarinassa Aku tahtoi sarjakuvapiirtäjäksi, mutta hän ei osannut piirtää muuta, kuin erään naurettavan kehnon stripin.
Joskus huumori saattaa olla liioiteltua, Roopen rahamäärät ovat silloin tällöin ihan yliliioiteltuja, suorastaan humoristisia. Myös monia muita juttuja liioitellaan tarinoissa, jotta niistä tulisi hauskempia, mm. Joidenkin sivuhahmojen naamavärkeistä ollaan tehty joskus aivan kummallisen näköisiä. Roopen säästäväisyyttäkin liioitellaan yleensä niin paljon, että siitä tulee humoristista. Esim. Useissa Roope-tarinoissa Roope saattaa käyttää samaa teepussia monta kymmentä kertaa. Myös sudenpentujen käsikirja ihmetyttää. Kirja on niin outo, se ei ole kovin paksu, mutta tuntuu, että se sisältäisi kaiken mahdollisen tiedon maailman asioista. Tämä on välillä aika humoristista, sillä eihän mistään kirjasta voi oikeasti löytä kaikkea tietoa. Hannun onnikin on jo humoristisesti liioiteltua. Hänellä on aivan yliluonnollinen onni, ei kenelläkään voi olla niin hyvää onnea oikeassa elämässä. Liioiteltua on myös Hansun syömiset, on huvittavaa katsoa kun hansu syö aivan valtavia määriä ruokaa.
Ankkamaailmassa on koettu monia eri humoristisia virheitä. On varsin omituista, että Pluto ja Hessu ovat molemmat koiria. Kuitenkin Hessu kävelee kahdella jalalla ja osaa puhua, kun taas Pluto käyttäytyy tavallisen koiran tavoin. Eräs hauska käsikirjoittajan virhe on se, että Roope kävi eräällä retkellään maan keskipisteessä, miten tämä on mahdollista? Maan keskipiste on aivan älyttömän kuuma eikä siellä voisi selvitä hengissä. Näitä käsikirjoittajien ja piirtäjien tekemiä huvittavia virheitä on ollut Disney-julkaisuissa aina alusta lähtien. Tosin nämä huvittavat epäluonnolliset asiat eivät ainakaan minua haittaa.
Ainakin vähän vanhemmissa Ankka-tarinoissa saattoi nähdä vanihgoniloista huumoria, esim. Aku saattoi pilailla tahallaan, jos esim. Hannulle kävi jotain. Usein tämä kuitenkin kostautui Akulle. nykyään vahingoniloista lällättelyä näkee Akkareissa vähemmän. Itse en oikein pidä tällaisesta huumorista, se on jotenkin vähän kuivaa. Tämänlainen huumori näkyi erityisesti 50-ja 60-luvun Disney-tarinoissa.
Hhamojen ulkonäölläkin on suurta väliä, kun huumorista on kyse. MM. Kamaraiset ja Tantereiset ovat hauskan näköisiä hahmoja. Usein lukijat kiinnittävät huomiota hahmojen ulkonäköön ja jos ulkonäkö on huvittava, niin lukija todennäköisesti alkaa kiinnostua hahmoista yhä enemmän ja enemmän. MM. Vicar ja heymansit ovat hyviä piirtämään hassun näköisiä hahmoja.
Akkari on koko perheen lehti, mutta siitä huolimatta siinä saattaa joskus olla hiukan alatyylistä, suorastaan pervoa huumoria (aika harvoin kuitenkin). MM. Aku on nähty alasti melko useissakin tarinoissa. Jopa Mustakaapu on nähty puolialasti eräässä vitsisarjassa. Mitään yksityiskohtaisia nämä "alastonkohtaukset" eivät kuitenkaan ole olleet.
Akkarissa ei juuri koskaan kiroilla, mutta eräät hahmot saattavat kuitenkin haukkua toisiaan naurettavilla sanoilla. Eräässä varsin huumorintajuisessa tarinassa Pelle Peloton keksi koneen, joka voi haukkua ketä tahansa. Tulppu ja Aku käyttivät tällaisia koneita juuri tässä kyseisessä tarinassa, kun he eivät enää itse keksineet uusia, hyviä haukkumasanoja. Jotkut Akkarissa mainitut haukkumasanat voivat olla melko loukkaaviakin, mutta en muista lukeneeni yhtään tarinaa jossa oltaisiin kiroiltu.
Useimmilla Disney-taiteilijoilla on hyvä huumori, kiitokset heille. Itseasiassa Akkarin vakipiirtäjistä vain pieni osa omaa kohtalaisen, tai sitä huonomman huumorintajun. kaikkea huumoria ei aina tule ymmärrettyä heti, mutta yleensä Akkarin huumori on varsin yksinkertaista, jonka pikkulapsikin voi käsittää. Joidenkin piirtäjien/käsikijroittajien huumori voi olla hiukan aikuismaisempaa, jota kaikki pikkulapset eivät välttämättä ymmärrä. mitään asiatonta huumoria ei Disney-sarjakuvissa yleensä kuitenkaan näe. Huumoria näkee enemmän Ankka-tarinoissa, kuin Hiiri-tarinoissa. Tämä johtuu pääosin siitä, että Hiiri-tarinoiden hahmot ovat vakavampia kuin Ankat ja tarinoiden aiheet ovat usein jotain vakavasti otettavia dekkaripähkinöitä. Ankka-tarinoissa on myös huomattavasti enemmän erilaisia henkilöitä, ja samalla myös paljon erilaista juumoria. Mikki-tarinoissa ja yleensäkin Hiiri-maailmassa vakituisia päähenkilöitä on huomattavasti vähemmän. Osasyy tähän tarinoiden huumorimäärän eroon on piirtäjät ja käsikirjoittajat, usein Hiiri-tarinoiden piirtäjät eivät olekaan yhtä humoristisia kuin Ankka-piirtäjät, ainakaan Hiiri-tarinoita piirtäessään. Mielestäni on jopa hyvä asia, etteivät Hiiri-tarinat ole niin hauskoja, kuin Ankka-tarinat. Luulisin, että Hiiri-tarinat on tarkoitettukin vähän rauhallisimmiksi ja maltillisiksi. Yksi syy Hiiri-taridoiden huumoripuutteeseen on myös se, että Hiiri-tarinoiden tekijät keskittyvät enemmän laatimaan tarinalle hyvän juonen, tällöin huumori jää takaa-alalle. Mielestäni on täysin turhaa toimia näin.
Eniten huumoria Akkarissa aiheuttaa päähenkilö, Aku Ankka. Aku mokaa ja sählää varsin usein, joten huumorilta ei voi välttyä. Aku vaan on niin hauska, Akusta tekee hauskan myös möläyttelyt. Tulistuessaan hän ei hillitse itseään ja hän saattaa päästää sammakoita suustaan. Akun möläykset ovat usein aika koomillisia, eräässäkin tarinassa hän ärsyynnyksissään haukkui erästä keittoa "yököttäväksi mömmöksi". Usein Akun möläytykset ovat varsin humoristisia. Akusta hauskan tekee hänen luonteensa, ja etenkin kiivautensa ja kömpeäyytensä. Aku on välillä aika kömpelö, ja epähuolellinen ja juuri tämän takia hän aiheuttaa hullunkurisia katastrofeja. Tyypillistä on, että hän aiheuttaa vahinkoa Ankkalinnan rakennuksille. Myös monet muut hahmot ovat varsin humoristisia. Roope, Hessu, Ankanpojat ym. ovat varsin hauskoja hahmoja, ainakin välillä. Eri hahmoilla on erilainen huumorintaju, monet hahmot omaavat hyvän huumorintajun,mutta joillakin huumoria ei ole juuri lainkaan. Jotkut hahmot saattavat taas olla hauskoja tietämättään, kuten vaikka Roope ja Hessu.
Roope on toisinaan aika hauska hahmo mutta välillä taas huumorintajuton. Roopesta tekee hauskan hänen säästäväisyytensä. On huvittavaa lukea jotain tarinaa, missä Roope käyttää teepussia monta kertaa, tai kun hän hakee päivän vanhoja sanomalehtiä puiston roskiksesta.
Hessu on varsin koomillinen hahmo. Jo ulkonäkö kertoo, että Hessu on varsin hassu hahmo. Nimestäkin voi jo ennakoida/arvioida (Hessu Hopo), että hahmossa on jotain hauskaa. Hänen luonteensakin on hauska, ja pieni tyhmyys tuo lisää hauskuutta Hessuun. Hessu on vähän outo, ja hän saattaa joskus olla vähän omalaatuinen, ja juuri sen takia Hessu on varsin humoristinen hahmo. Mielestäni myös Hansu on melko hauska hahmo. Hauskaksi Hansun tekee se, että ähn on ylilaiska ja hänellä on valtava ruokahalu. On varsin huvittavaa, että ruosta täysi jääkaappi saattaa tyhjentyä noin parissa viidessä minuutissa.
Akkarissa julkaistavissa seikkailutarinoissa näkee ehkä vähiten huumoria, kun taas lyhyissä, muutaman sivun vitsisarjoissa huumori on oikeastaan se tärkein asia. Muutaman sivun pituista Akkaritarinaa, jossa ei ole huumoria, on vaikea tehdä, enkä usko, että Akkarin lukijat pitäisivät kyseisenlaisista tarinoista. Mielestäni on hyvä, että aivan kaikki Akkarin tarinat eivät ole täynnä huumoria, sillä en halua Akkarista mitään täysin hulvatonta lehteä. Jonkinlainen maltti Akkarissakin täytyy olla. On melko tavallista, että vitsisarjojen piirrokset ovat vähän huolellisemmin piirrettyjä, kuin vaikkapa kymmensivuisten. Piirroksissa kaikki hauskat tilanteet on piirretty paljon huolellisemmin ja niitä on suunniteltu vähän enemmän. Vitsisaroissa piirtäjllä on hyvin aikaa keskittyä kaikkeen vähän paremmin, ja etenkin huumoriin. Vitsisarjoissa mitään tiettyä päähenkilöä ei välttämättä ole. Carl barks kuitenkin käytti päähenkilönä Roopea omissa vitsisarjoissaan, kun taas mm. holantilaiset taiteilijat suosivat aika paljon Iinestä, Leenua, Liinua ja Tiinua. Aku Ankka on tietenkin myös usein vitsisarjojen päähenkilönä. Vitsisarjoilla voi joissakin tilanteissa olla jo humoristinen nimi. Itse tykkään lukea yksisivuisia vitsisarjoja, aiankin jos luettava vitsisarja on hyvä. Jos esim. vitsisarja on huonosti piirretty, niin menetän mielenkiinotin siihen.
Myös Akkarin kansikuvissa on nähty paljon huumoria vuosien saatossa. Itseasiassa melkein jokaisessa Akkarilehden kansikuvassa on ollut ainakin pieni vitsi. Kansikuvien vitsit ovat mielestäni usein vähän kuivia tai liian tavanomiaisa, mutta joitain hauskojakin kansikuvia on lähivuosina ollut. Yleensä kansikuvien huumori on melko yksinkertaista, usein kansikuvan vitsin huomaa aika nopeasti. On tosin niitäkin kansikuvia, joissa vitsi on piilotettu, eikä sitä heti huomaa. Ovelimmissa kuvissa huumoria ei välttämättä meinaa tujuta ollenkaan. Parhaat kansikuvahuumorit tarjoaa Michel Nadorp. Hänen kansikuvissaan on usein jokin/joitakin vitsi/vitsejä. Hänen kansikuviaan julkaistaan Akkarissa todella usein, joten saamme nähdä Nadorpin huumoripitoisia piirroksia varsin usein. Hän on ehkä kaikista Aktiivisin kansikuvien tekijä. Myös Wilma Van Den Bosch on kohtalaisen huumorintajuinen kansikuvapiirtäjä, myös hänen kansikuviaan julkaistaan Akkarissa hyvin usein. Hän tekee kuitenkin myös huumorittomia kansikuvia, ihan niin kuin Nadorpkin. Kari Korhonenkin on tehnyt taskareihin muutamia kansikuvia, ja mielestäni hän on onnistunut niissä varsin hyvin, hänen kansikuvistaan löytyy usein huumoria, mutta ne ovat samalla mukavan hillittyjä.
Monien tarinoiden sivuhahmojen nimet ovat humoristisia, eivät kuitenkaan kaikki. Osa nimiväännöksistä on hauskoja, ja osa taas ei. Varsinkin Akkarissa näkee usein sivuhahmoilla humoristisia nimiväännöksiä. Myös joillakin vakituisilla hahmoilla on humoristinen nimi, mm. Pormestari Pösö kuulostaa omaan korvaani varsin hauskalta nimeltä. Ensimmäiset Akkarin nimiväännökset luotiin Akkarin toimituksessa 1950-luvulla. Ihka ensimmäinen nimiväännös oli Satupekka, joka keksittiin erään juoksijan nimestä, tämä nimiväännös ei ollut kauhean hauska. parhaimmat nimiväännökset on nähty vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Jopa Don Rosasta on tehty nimiväännös (Toni Ruusunen). Eniten hasukoja nimiväännökiä on tehty urheilijoista. Hyviä väännöksiä ovat mm. Mikael Suurmankeli ja Inga Popo.
Huumori on siis tärkeä osa Akkaria. Usein Akkarissa näkee jonkun verran sarkasmia, mutta ehkä enemmän hulvatonta huumoria, jolle voi joskus nauraa kunnolla. Tarinoiden Suomentajilla on varmasti tärkeä osa tarinoiden huumorissa, ja joskus huumori saattaa tuoda sen varsinaisen juonen tarinaan. Jos tarinassa ei tunnu olevan lainkaan huumoria, niin suomentajalla on kova työ saada tarinastta hauska. Monilla eri piirtäjillä ja käsikirjoittajilla on erilaisia huumorintajuja, ja nyt kerron niistä seuraavaksi:
Vitsisarjojen piirtäjillä ja etenkin käsikirjoittajilla on hyvä huumori. Aku Ankassa vitsikkäimpiä tarinoita ovatkin juuri nuo yksisivuiset, yksisivuisten tarinoiden olisi hyvä olla mahdollisimman selviä ja ytimekkäitä, jotta ne olisivat lukijaoille mieleen. Mielestäni parhaimpia vitsisarjojen piirtäjiä/käsikirjoittajia ovat Al Taliaferro, Bob Karp ja Manuel Gonzales. Nämä kaikki ovat tehneet kunnioitettavana paljon vitsisarjoja, joissa huumori on samantyylistä, mutta vitsit vaihtelevat tarinoiden välillä todella paljon. He osaavat käyttää tarinoissaan monie eri huumorityylejä, joka onkin tärkeä ominaisuus vitsisarjojen piirtäjälle. He kaikki omaavat hyvän huumorintajun, jota ilman ei voi vitsisarjoja tehdä. Maailmassa on toki muitakin hyviä vitsisarjojen tekijöitä, mainittakoon nyt mm. Heymansin veljekset.
Bob Karpin ja Al Taliaferron yksisivuisia vitsisarjoja on julkaistu akkarissa valtava määrä. Yleensä nämä yksisivuiset huumoripläjäykset sijoitetaan aivan Aku Ankka- lehden loppuosaan. Bob Karp ja Al Taliaferro ovat tehneet vitsisarjoja yhdessä 30-luvulta 60-luvulle saakka. Kukaan muu ei ole tehnyt enempää yksisivuisia, kuin tämä parivaljakko. Bob karp käsikirjoitti näitä vitsisarjoja ja Taliaferro piirsi ne. Mielestäni suurin osa heidän vitsisarjoistaan on ollut varsin hyviä, mutta osa on ollut vähän otuoja, ja ymmärtäähän sen, ei kaikista sarjoista voi tulla täydellisiä. Yksisivuisten vitsisarjojen lisäksi he ovat tehneet joitakin pieniä, kolmiruutuisia vitsi-strippejä. kolmiruutiset vitsi-stripit ovat liian yksinkertaisia, eivätkä ne ole aivan niin hauskoja kuin yksisivuiset tarinat. Mielestäni Bob Karp on yksi huumorintajuisimmista käsikirjoittajista. Hänellä tuntuu olevan paljon ideoita, ja hänen huumorintajunsa on monipuolinen. Plussaa on, että hän käsikirjoitti vitsisarjoja monista eri Ankkalinnan hahmoista. Hänen kaltaisiaan huumorimiehiä ei ole ollut paljon.
Manuel Gonzales on myös oiva vitsisarjojen piirtäjä. Hän ei ole saavuttanut aivan yhtä suurta suosiota, kuin Taliaferro, eikä hänen töitään julkaista aivan yhtä usein Akkarissa, mutta ihan hyvä piirtäjä hän kuitenkin on. Gonzales piirsi paljon yksisivuisia Mikki-tarinoita, mikä on mielestäni hyvä asia. Hän olikin yksi huumorintajuisimmista Mikki-piirtäjistä. Gonzalesilla tuntui olevan ideoita paljon, niin kuin Bob Karpillakin. Hän käytti vitsisarjoissaan Mikin lisäksi paljon Hessua, ja joskus myös Morttia ja Verttiä. Hän kuvasi tarinoissaan Hessun varsin kahjoksi, joka sai usein tyhmiä päähänpistoja. Mikki oli hänen vitsisarjoissaan useimmiten se järkevä henkilö. Mortti ja Vertti sen sijaan olivat sitä välimaastoa.
Vitsisarjoissa on paljon huumoria, mutta niin on myös pidemmissäkin Akkari-tarinoissa. Eräs hyvä huumorintajuinen piirtäjä on chileläinen Vicar, jonka Ankka-aiheöiset piirrokset/sarjakuvat ovat hauskuutta täynnä. Hän osaa piirtää Ankat hauskoiksi ja mielenkiintoisiksi. Hän tekee Akun aina hullunhauskaksi. Hän hallitsee hyvin Ankkojen hauskat ilmeet ym. Hän hallitsee hyvin huumorin ja varsinkin hänen piirtämä vihainen Aku on mieleeni, tuolloin AKu on hullunkurinen. Vicar tuntuu keskittyvän enemmän tällaiseen toiminta, action-huumoriin. Hän on mielestäniehkä jopa humoristisin vähän pidempien Ankka-tarinoiden piirtäjä. Sarkasmia, tai hauskoja lausauhdkusia Ankoilta nähdään hieman vähemmän. On hyvä, että Vicarin tarinoita julkaistaan Aku Ankassa varsin usein, ja lähes kaikissa Vicarin tarinoissa on huumoria. Usein Vicar kuvaa Akun hyvin toilailevana ja huolimattomana, mikä on mielestäni Akulle sopivaa.
Don Rosa on hyvin huumorintajuinen käsikirjoittajana ja piirtäjänakin. Hänen käsikirjoituksensa saattavat olla joskus vähän vakavamman ja totisemmanpuoleisia, mutta vähintäänkin hänen piirroksensa on huumorintajuisia. Usein Akkarissa julkaistavat Rosan tarinat eivät ole aivan humoristisimmasta päästä, vaikkei huumori niistäkään puutu. Hän osaa piirtää hyvin hauskan näköisiä, ilmeikkäitä Ankkoja. Mielestäni Donin kielellinen huumori ei varsinaisesti ole kauhean hauskaa, että sille voisi nauraa, mutta Ankkojen repliikkejä on silti hauska lukea. Rosa on tietysti tunnettu tarkasta piirrostyylistään, joten hän tekee/piirtää myös huumorikohdat huolella. Rosa tuntuu käyttävän tarinoissaan aika paljon sarkasmia. Usein Rosa saattaa piirtää jonkin piirroksen taustalle jotain ylimääräistä pientä huumoria. MM. Rosa vihaa Mikki Hiirtä, joten hän piirtää usein tämän tarinoiden taustalle johonkin varsin noloon tilanteeseen/paikkaan. Don Rosan D.U.C.K.-ilonpilaajat tuovat lisää pientä huumoria hänen piirroksiinsa. Joskus ilonpilaaja saattaa piileksiä jossain "nolossa" tai hauskassa paikassa. Niitä on usein kiva etsiä. Voin todeta, että Rosan huumori on todella monipuolista. Hyvä esimerkki Rosan melko hyvästä huumorista on tarinassa Kaikkein mieluisin lahja. Tässä tarinassa eräiden asioiden seurauksena Karhukoplan, Millan, Ankanpoikien, Iinkese ja muiden vartalot sekoittuvat keskenään. Nauroin kunnolla, kun tarinassa eräällä Karhukelmillä oli Iineksen vartalo, mutta hä'nen päänsä oli ihan normaali, karhukelmin pää.
Don Rosan lisäksi myös Carl Barksin tarinoissa on ollut aika paljon huumoria. Itseasiassa huumori sarjakuviin, ja etenkin Aku Ankkaan tuli Barksin myötä, ainakin omasta mielestäni. Carl Barks ei ehkä omaa niin hyvää huumorintajua, kuin Vicar ja Rosa, mutta harvoin näkee Barksin sarjoja, joissa huumori puuttuisi kokonaan. Barks osaa piirtää varsin huumoririkkaita piirroksia, mutta muu huumori ei ole ihan parhaastä päästä. Hän osaa piirtää melko hyvin kaikki huumori-tilanteet. Hän ei aina käytä tarinoissaan huumoria, jos tarinan aihe on vähän synkkä. Barks on piirtänyt ja käsikirjoittanut jonkin verran vitsisarjoja, ja tietenkin näissä kaikissa on paljon huumoria. Lyhyissä vitsisarjoissa Barks käyttää huomattavasti enemmän huumoria, kuin pidemmissä tarinoissaan. Hyvä esimerkki hyvästä Barksin vitsisarjasta on eräs donitsi-aiheinen sarja, jossa Roope huijaa erästä kahvilan työntekijää. Barks on keksinyt Anklanpojille rikoisen hauskan asian. Hän oli ensimmäinen, joka käytti tätä tyyliä Ankanpoikien puhuessa: Tupu: Aku-Setä emmekö... Hupu: voisi... Lupu: Mennä mökille? Eli hän pani Ankanpojat "jakamaan keskenään yhden lauseen", joka olisi normaalitilanteessa tarkoitettu lausuttavaksi vain yhdelle henkilölle. Tämä on outoa huumoria.
Akkarissa on julkiastu aika paljon humoristisia, William Van Hornin piirtämiä tarinoita. Williamin käsikirjoitukset ehkä eivät ole hauskimmasta päästä, mutta Ankkojen ilmeet ovat useimmiten varsin hullunkurisia. Mielestäni Van Horn on ehkä hieman jopa humoristisempi taiteiloija kuin Barks. Van Hornillakin on hiukan omalaatuinen huumorintaju. Hän piirtää usein Ankkojen ympärille pörrääviä kärpäsiä. Tuo on mielestäni ihan hyvä oivallus Van Hornilta.
Heymansin veljekset ovat varsin humoristista porukkaa. Itse tykkään lukea heidän tarinoitaan, juuri hyvin huumorisisällön vuoksi. Tyypillistä heille on, että he piirtävät sivuhahmoista rumia, ja hauskannäköisiä. Tämä lisää ehdottomasti tarinoiden hauskuutta ja viihdyttävyyttä. usein heidän piirtämillään sivuhahmoilla saattaa olla oudonnäköiset kasvot, harottavat hiukset ja he ovat toisinaan aika lihavia. Myös Ankoista Heymansit tekevät toisinaan vähän liioitellun näköisiä. He saattavat piirroksissaan suorastaan venytellä Ankkojen raajoja, ja esim. Akulla saattaa olla oudon pitkä kaula ym. He tekevät hahmot hauskoiksi, mutta kuitenkin sopivan asiallisiksi. Molemmat ovat ehdottomasti eräitä humoristisimpia Disney-piirtäjiä koko maailmassa.
Kirsten De Graaf on varsin humoristinen käsikijroittaja. Hän käsikirjoittaa varsin paljon yksisivuisia vitsisarjoja, joita julkaistaan varsin usein Akkarissa. Hänellä tuntuu olevan paljon ideoita ja Mau heymansin avustuksella (he tekevät yhteistyössä paljon vitsisarjoja) he ovat oivallinen parivaljakko sarjakuvien parissa. Kirsten käsikirjoittaa sarjat, ja Mau piirtää. Kirstenillä tuntuu riittävän aika paljon uusia ideoita vitsisarjoihin. Ja mielestäni hän onkin yksi parhaimmista nykyajan vitsisarjaojen tekijöistä.
Hollannista tulee myös muita huumoririkkaita piirtäjiä/käsikirjoittajia. Hyvän huumorin omaavat ainakin käsikirjoittajat Evert Geradts, Jan Kruse ja Frank Jonker. He tekevät paljon humoristisia, muutaman sivun pituisia tarinoita, joissa huumori on lähes aina keskeinen asia. Näiden kolmen käsikirjoituksia julkaistaan Akkarissa varsin usein. Hollantilaiset Ankkataiteilijat ovat tärkeä asia Akkarin huumoripuolella.
Italiasta ei mielestäni tule kauhean paljon humoristisia Disney-taiteilijoita, mutta toki sieltäkin muutama hyvä tulee mm. Romano Scarpa, Enrico faccini ja Massimo De Vita. Italialaisille taiteilijoille on tyypillistä, etteivät he käytä huumoria kaikissa tekemissään tarinoissa. Scarpalla on/oli melko hyvä huumorintaju, vaikkei hän mikään huumoripläjäys ollutkaan. Hänen piirroksensa ovat välillä aika hauskoja. Jollain lailla tykkään Scarpan huumorista, jokin minuun iskee siinä, en tosin vain tiedä miksi. Enrico Faccini on hyvin huumorintajuinen. Hänen tarinoissaan on usein riittävcän paljon huumoria. De Vitan tarinoissa huumori saattaa olla vähän takaa-alalla, mutta hän on mielestäni kuitenkin huumorintajuinen. Usein De Vitan tarinoissa huumori saattaa olla hiukan julmaa. De Vitan Aku ja Roope ovat äkäisiä, mutta kuitenkin varsin humoristisia hahmoja.
Marco Rotalla on mielestäni hiukan erikoinen huumori hänen Ankka-tarinoissaan. Hän ei käytä huumoria tarinoissaan kovin usein, mutta huumori on kuitenkin ihan suht. hyvää. Marcolla on tapana piirtää piirroksen taustalle jotain pientä huumoria, joitain pikku eliöitä, tai hän saattaa sijoittaa johonkin kohtaan tarinaa omat nimikirjaimensa.
Lempipiirtäjälläni Giorgio Cavazzanolla on myös ihan kelvollinen huumorintaju. Hänellä ei ole ihan omanlaistaan huumorintajua, vaan se muistuttaa jonkun verran monien muiden taiteilijoiden huumoria. Kuitenkin Cavazzanon Ankka-tarinoissa näkee huumoria aina silloin tällöin.
Yksi huumorintajuisimmista italialaisista käsikirjoittajista oli Guido Martina. Jokaisessa Martinan käsikirjoituksessa ei aina ollut huumoria, vaan hänkin ikään kuin piilotteli huumoripuolta. Hän käsikirjoitti ainoastaan vähän pidempiä tarinoita, ja onnistui laittamaan tarinoiden juoniin vähän huumoria mukaan. Martinan huumoria on usein kutsuttu julmaksi, ja joissakin hänen tarinoissaan paha ei saa palkkaansa.
Myös Pohjoismaista tulee pari hyvän huumorintajun omaavaa piirtäjää. Mielestäni Flemming Andersenin tarinoissa on huumoria aika paljonkin, hänen tarinoissaan on vain jotain hauskaa. Ainakin hän osaa piirtää hauskan näköisiä hahmoja, ja kaikenlaisia huvittavia tilanteita. En oikein itse edes tiedä, miksi hänen huumorinsa miellyttää minua.
Sander Gulien ei ehkä ole kaikista humoristisin piirtäjä, mutta useissa hänen yksisivuisissa tarinoissa on kuitenkin varsin hyvä juoni. Joskus Gulienin piirtämille yksisivuisille saattaa jopa hieman naurahtaa. useimmat Gulienin piirtämistä tarinoista käsikirjoittaa Jan Kruse, jolla muuten on ihan kelpo huumorintaju. Gulien ei kuitenkaan ole paras mahdollinen humoristi, joten hänen yksisivuisten tarinoiden taso ailahtelee välillä aika paljonkin, jotkin hänen piirtämät yksisivuiset tarinat eivät edes ole hauskoja. yksi hyvä esimerkki Gulienin piirtämästä tarinasta on vitsisarja, jossa Roope odottaa kioskin edustalla että mennessään kisokille hän olisi 100. asiakas.
Bernado ei ole kauhean huumorintajuinen piirtäjä, mutta yksi asia hänenkin piirroksissaan on aika hassua. Hän piirtää kaikki hahmot oudolla piirrostyylillä, jonka seurauksena hahmoista saattaa tulla jotenkin hasukan näköisiä. Hahmojen raajat saattavat olla vääristyneen näköisiä, tai muuten vaan liioiteltuja.
Daniel brancan lennokkaan humoristiset piirrokset miellyttävät minun silmiäni. Vauhdikkuutta hänen tarinoistaan ei puutu, ja huumori on melkein aina jollain lailla mukana hänen piirtämissään tarinoissa. Tulee heti mieleen eräs hyvä esimerkki eräästä Brancan piirtämästä tarinasta 8tarinan nimi: Uudelleen ja uudelleen)(jonka Kari Korhonen on käsikirjoittanut), jossa Akulle tulee suuri pulma. Hän huomaa, että hän elää kokoajan samaa päivää, aina aamuisin herätessään hän huomaa elävänsä samaa päivää, kuin aiemminkin. Hän siis elää saman päivän monta kertaa uudelleen. Aku yrittää tehdä kaiken mahdollisen, jotta pystyisi taas jatkamaan normaalia elämää. Lopulta Aku tulee hulluksi, ja alkaa riehumaan Margariinitehtaalla, kun mikään ei tunnu auttavan. Vasta sen jälkeen Aku huomaakin, että aika on mennyt eteenpäin ja hän elääkin jo seuraavaa päivää. Tämä tarina on mielestäni humoristisia tapahtumia täynnä. Branca osaa piirtää kaikki hullunkuriset tilanteet/kohtaukset mainiolla tavalla ja Kari Korhosen käsikirjoitus on huumoria täynnä. Tämä tarina on eräs hauskimmista tarinoista jonka olen lukenut.
Myös Suomesta löytyy ainakin yksi huumorintajuinen piirtäjä/käsikirjoittaja, nimittäin Kari Korhonen. Korhosen vahvinta alaa huumorin kannalta ovat käsikirjoitukset. Hänen piirroksistaan en yleensä löydä mitään erityisen hauskoja kohtia. Häntä voisi myös verrata Marco Rotaan: Rotan tapaan Kari ei aina tee humoristisia tarinoita, mutta joskus häneltäkin voi nähdä hauskemmanpuoleista tuotantoa. Kari on taitava keksimään huumoripitoisia juonia tarinoihin, itse yksittäiset huumorikohtaukset eivät ehkä ole yhtä hauskoja. Korhosen huumori esiintyy tarinoissa ehkä vähän eri tavalla, kuin monilla muilla piirtäjillä. Lisäksi on mainittava eräs humoristinen yksityiskohta: Korhoselle on tyypillistä, että hän piirtää piirroksen taustalle esim. Nalle Puh-nuken. Näitä hän laittelee tarinoihinsa aina välillä.Mielestäni ihan hyvä ajatus Korhoselta laittaa Puh esim. kaupan hyllylle.
Myös Suomalaisella käsikirjoittajalla, Kai Vainiomäellä, tuntuu olevan jonkun verran huumorintajua. Kailta on julkaistu vain muutamia tarinoita, joten emme voi vielä tarkkaan tietää, mikälainen huumorintaju hänellä on. Kuitenkin lukiessani hänen tarinoitaan olen huomannut tarinoissa joitakin hauskoja kohtia. Toivon, että hänestä tulisi hyvin huumorintajuinen käsikirjoittaja.
Erikoistakin, surostaan outoa huumoria näkee joskus Akkarissa. Noel Van Hornilla on mielestäni vähän erikoinen huumorintaju. Hänen sarjoissaan on huumoria jonkun verran, mutta erikoista sellaista. Tämä saattaa johtua osittein siitä, että Noel piirtää Mikki-tarinoita, joissa ei yleensä ole kovin hullunhauskaa huumoria. Noel esim. piirtää Mikille outoja ilmeitä ym. Myös William Van hornin huumori on mielestäni vähän erikoista. Van Hornien huumori on siis erikoista, mutta vain William on onnitunut tekemään tarinoistaan jollain lailla hauskoja.
Joissakin tarinoissa Ankkalinnalaiset ovat itsekin käsitelleet huumoria. MM. Eräässä Ankka-tarinassa Kuuno ja Riitta perustivat erään huumori-tv-sarjan. Kun taas eräässä toisessa tarinassa Akulla oli jokin naurusairaus, jolloin häntä nauratti kokoajan. Vielä eräässä tarinassa Akua nauratti niin paljon, että siitä tuli lopulta haitallista. näitähän riittää, ja usein hupi-tarinoissa pääosassa on Aku Ankka. Eräs hauska vaate oli Höpöpöksyt. Höpöpöksyjen myötä Ankkalinnalaisista tuli paljon hauskempia ja onnellisempia. Pöksyt olivat aika huvittavan näköisiä, eivätkä ne oikein sopineet Ankkalinnalaisten päälle. Lopulta jokin meni pieleen, ja Ankkalinnalaisten käytös muuttui hullunkuriseksi. Höpöpöksyt saivat haittaa aikaan, mutta samalla ne olivat varsin hauska asia, ainakin lukijoiden mielestä.
Erki käsikirjoittajat ja piirtäjät panostavat huumorin laatuun tarinoissaan eri tavalla. Monilla käsikirjoittajilla huumori jää ikäänkuin sivutuotteeksi, ja he keskittyvät lähes täysin tarinan juoneen. Näiden käsikirjoittajien tarinoista tulee vähän totisempia/vakavampia, mutta hieman niissä saattaa kuitenkin olla huumoria. Jotkin käsikirjoittajat ovat niin huumorintajuisia, että huumori tulee vanhavasti esille heidän tarinoissaan, vaikkeivät he yrittäisikään tehdä huumorimaista käsikirjoitusta. Nopeilla ja taitavilla piirtäjillä on hyvin aikaa keskittyä huumoriaiheisiin piirroksiin, sillä he ovat riittävän monipuolisia ja taitavia piirtäjiä. Tällainen piirtäjä on mm. Don Rosa. Hän ottaa piirroksissaan kaiken huomioon, ja siitä huolimatta jopa hänen huumorinsa on tarinoissa hyvää.
Mielestäni Disney-julkaisuihin ei enää tarvita paljoakaan enempää huumoria, nyt huumoria on melko sopiva määrä, vähän kuitenkin haluaisin huumoria lisää, sillä nykyään en enää ole nauranut millekkään Ankka-tarinalle juuri yhtään. Mutta hyvä asia on se, että tällä hetkellä Akkarin huumori on varsin monipuolista, ja kaikkia huumorin tyylilajeja näkee Akkarissa lähes yhtä paljon. Ankka-tarinoihin siis kaipailen huumoria vähän lisää, mutta Mikki-tarinoihin ei huumoria tarvitsi lisätä, ainakaan niihin Mikki-tarinoihin, jotka jotenkin liittyvät rikoksiin. Vielä joskus 60-luvulla oli paljon huumorittomia tarinoita, nyt tuo puute on onnistuttu korjaamaan, melko hyvin. 60-luvulla Humoristisia piirtäjiä oli aika vähän, kun yksi humoristisimmista piirtäjistä, Carl barks, lopetti piirtämisen ja jäi eläkkeelle. Tuolloin Akkarissa nähtiin aika paljon yksisivuisia vitsisarjoja, joiden varassa hyvä huumori pitkälti oli. 60-ja 70-luvulla italialaisten huumori kukoisti, kun taas amerikan puolelta hyviä huumori-tarinoita ei ilmestynyt juuri lainkaan. 70-80-luvuilla uusia humoristisia piirtäjiä alkoi kuitenkin tulla lisää. Akkarin huumori alkoi pikkuhiljaa kukoistamaan 80-luvulla: Tuolloin mm. Vicarin ja Brancan huumorintajuisia tarinoita julkaistiin Akkarissa monta kertaa kuukaudessa ja tämä kaksikko oli mielestäni 80-luvun humoristisimpia. 90-luvulla Amerikkalaisten Ankka-tarinoiden huumori heräsi uuteen eloon. 90-luvun alkupuolella Akkarissa alettiin julkaista Don Rosan tarinoita, ja tuolloin huumorintajuisia Akkari-piirtäjiä oli varsin paljon, lähes yhtä paljon kuin nykyäänkin. Noihin aikoihin myös Van Hornin tarinoita laettiin julkaista Akkareissa. 90-luvun huumorimielessä tärkeimpiä taiteilijoita olivatkin Rosa ja William Van Horn. Mielestäni huumoria oli vielä joitakin vuosia sitten vähän enemmän kuin nykyään, ehkä tämä johtuu osittain eräiden huippupiirtäjien eläkkeellejäämisestä. 90-luvulla huumoripuolesta vastasivat ainakin Rosa, Vicar, William van Horn ja Carl Barks, joista siis Rosa ja Van Horn ovat täekeimpiä. Nyt kun Rosa on lopettanut piirtämisen ja niin on Vicarkin, niin pelkään, että huumorin määrä Akkarissa saattaa vähentyä lähivuosina. Toivon, että jatkossa hyvät piirtäjät keskittyvät huumoriin, ettei se häviäisi Disney-julkaisuista kokonaan. olisi varsin hyvä, että huumorintajuisten eläkkeelle jääneiden piirtäjien tarinoita julkaistaisiin toiveuusintoina Disney-julkaisuissa.
Yhteenveto: Aku Ankassa (Akkarissa) on ollut paljon huumoria melkeinpä aina. Myös muissa Disney-julkaisuissa, ainakin taskarissa, on ollut huumoria, mutta Akkarissa sitä näkee eniten. Kaikista Disney-julkaisuista Akkarissa on parasta huumoria, esim. taskarissa ei ole läheskään yhtä paljon huumoria. Lähes jokaisessa Ankka-tarinassa on ainakin hiukan huumoria, mutta useissa tarinoissa huumoria on aika paljonkin. Hiiri-tarinoissa ei sen sijaan kovin paljoa huumoria näe, mutta sieltäkin puolelta poikkeuksia löytyy. Eniten huumoria näkee lyhyissä, usein yksisivuisissa tarinoissa, joissa tärkein idea on juuri se vitsi. Mutta myös monissa pidemmissäkin Ankka-tarinoissa on usein vitsejä ja muunlaista huumoria. kaikista vähiten huumoria on superpitkissä tarinoissa, sillä niissä juoni on tärkeämpi kuin huumori. Monet tarinat siis elävät vitsien ja huumorin avulla. Humoristisimpia piirtäjiä/käsikirjoittajia ovat ainakin Don Rosa, Carl Barks, William Van Horn, Heymansit, Karp ja Taliaferro. Humoristisin hahmo on tietysti Aku Ankka, jolle sattuu ja tapahtuu kaikkea melkeinpä jokaisessa tarinassa. Muita hauskoja hahmoja ovat ainakin Roope Ankka ja Hessu Hopo. Ainakin Akkarin huumori on ollut aina melko monipuolista, ainakin kuvallista ja kirjallista huumoria löytyy. Kuvalliseen huumoriin kuuluu usein joitakin noloja tilanteita, sähläystä joitakin taustalla tapahtuvia asioita yms. Eräs merkittävimmistä huumoriin liittyvistä asioista on kaksinkamppailut. Ankkalinnassa on ollut joitakin riitapukareita, jotka ovat tehneet kepposia toisilleen jo kauan. Tällaisia riitaisia hahmoja ovat ainakin Aku&Tulppu sekä Roope&Kroisos. Aku ja Tulppu tekevät aina jos jonkinlaisia kepposia toisilleen, sillä he vihaavat toisiaan, näistä tarinoista ei huumoria puutu. Huumori oli parhaimmillaan joitakin vuosia sitten, nykyään huumori ei ole aivan yhtä hyvää, kuin esim. viisi vuotta sitten. Tämä johtuu pääasiassa vanhojen taiteilijoiden eläkkeelle jäämisestä. Hyvän vitsisarjan aikaasaamiseksi tarvitaan ensinnäkin hyvä käsikirjoitus. Se on tärkein asia vitsitarinoissa, hyvän käsikirjoituksen lisäksi vaaditaan melko huolelliset ja hauskat piirrokset. Nämä yhdistämällä saadaan aikaiseksi vähintäänkin suht hyvä vitsisarja. Myös Suomesta löytyy ainakin kaksi huumorintajuista Ankkataiteilijaa,nimittäin Kari Korhonen ja Kai Vainiomäki. Molemmilla on mielestäni ihan hyvä huumorintaju, ja he tulevat olemaan tulevaisuudessa Suomalaisen sarjakuvan huumorimiehiä.
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Huumori Aku Ankassa
Aku Ankassa on nähty paljon huumoria jo pitkän pitkän aikaa. Akkarin suosio olisi luultavasti paljon matalampi ilman hyvää huumoria. Itse tuskin lukisin Aku Ankkoja kovinkaan innokkaasti ilman kunnon huumoria. Huumorin ei aina tarvitse olla Akkareissa täysin hulvatonta ja naurettavaa, vaan tärkeintä on, että se edes vähän viihdyttää lukijoita. Monet lukevatkin Akkaria hyvän huumorin takia, jos sitä ei olisi, tulisi Akkarista hiukan tylsä lehti, hahmot muuttuisivat vakavammiksi eikä tarinoissa olisi juuri yhtään mielenkiintoista toimintaa. Huumori on tärkeä osa Disney-lehtiä.
Klassikkohuumoria Akkarissa näkee melko usein. On tyypillistä, että joku tunaroi oikein kunnolla, ja hän saa kaikki Ankkalinnan ihmiset peräänsä, tämä on toistunut monissa eri Akkarin tarinoissa monta kertaa. Ehkä eniten tämätyyppisiä tarinoita on tehnyt chileläinen Vicar, joka mielestäni hallitsee hyvin tämäntyyppiset tarinat. Aku on usein sen roolissa, joka joutuu pakenemaan Ankkalinnalaisia, usein jonnekkin autiolle ja ilmastoltaan kylmälle seudulle. AIka tavallista on myös, että joku tulee möläyttäneeksi jotain sopimatonta. Myös tämän Aku "taitaa" parhaiten. Usein Ankka-tarinoissa kahden hahmon välille syntyy kahakoita, joissa nyrkit heiluvat melko rivakkaan tahtiin. Tämä on ollut Akkarissa vakituista huumoria jo vuosikaudet. Tappelu-huumori on aika tavallista, ja välillä siihen tunee kyllästyvänsä. pahimpia tappelupukareita ovat olleet Aku&Tulppu sekä Roope&Kroisos. On aika tyypillistä, että hintelä Aku haastaa riitaa jonkun ison korston kanssa, ja saa tämän seurauksena mustan silmän. Ankkalinna on huumoria täynnä oleva kaupunki, ja monesti sivuhahmotkin ovat huumorintajuisia, ainakin ulkonäöltään.
Kaksinkamppailu-tarinat ovat vakiinnuttaneet paikkansa monissa eri Disney-lehdissä ajat sitten. Yleensä Riitapukareina ovat jo aiemmin mainitut Aku&Tulppu sekä Roope&Kroisos. Aku ja Tulppu-tarinat ovat omasta mielestäni lähes aina hauskoja, ja joskus niille tulee jopa naurettua. Hauskinta Akun ja Tulpun kaksinkamppailuissa ovat kaikki kierot jäynät, joita he tekevät toisilleen. Eräs hauskimmista Tlupun tekemistä pilpoista Akulle on Akun auton kiinnittäminen katuvalaisimeen. Nautoin vähän, kun Aku lähti ajamaan autollansa ja auton ulkokuori lähti erti rungosta. Roope ja Kroisos ovat yksi Akun ja Tulpun lisäksi yksi hauskimmista riitapukareista Ankkalinnassa. Tyypillistä, on että hävittyään Roopelle Kroisos syö Knallinsa. Tämä tapa hänellä on ollut jo 60-luvulta lähtien. Myös Aku ja Roope osaavat joskus olla aika riitaisia toisilleen. Huumoria heidän välilleen tuo Akun toilailut. Usein Aku tekee jotain, mikä saa Roopen raivostumaan. Monet tarinat päättyvätkin takaa-ajoon, jossa Roope jahtaa Akua raivoissaan.
Aku&Hannu-tarinoissa on usein mukana huumoria. Ennen vanhaan Aku&Hannu-tarinoissa oli vanhingonilohuumoria, mutta niissäkin tarinoissa huumori on muuttunut jonkin verran. Nykyään näissä tarinoissa huumoria on hieman vähemmän kuin ennen ja huumori saattaa olla toimintahuumoria tai hieman ärsyttävää huumoria.
Ankkalinnalaiset ovat usein tekemisissä huumorin kanssa. MM. Ankanpojat haluavat useissa tarinoissa mennä katsomaan sirkusta. Parissa tarinassa jopa Aku on joutunut siruksen Pelleksi, tosin aivan vanhingossa. Ankkalinnalaiset katsovat telkkrista huumorintajuisia tv-ohjelmia. Eräässä Vicarin piirtämässä tarinassa Aku tahtoi sarjakuvapiirtäjäksi, mutta hän ei osannut piirtää muuta, kuin erään naurettavan kehnon stripin.
Joskus huumori saattaa olla liioiteltua, Roopen rahamäärät ovat silloin tällöin ihan yliliioiteltuja, suorastaan humoristisia. Myös monia muita juttuja liioitellaan tarinoissa, jotta niistä tulisi hauskempia, mm. Joidenkin sivuhahmojen naamavärkeistä ollaan tehty joskus aivan kummallisen näköisiä. Roopen säästäväisyyttäkin liioitellaan yleensä niin paljon, että siitä tulee humoristista. Esim. Useissa Roope-tarinoissa Roope saattaa käyttää samaa teepussia monta kymmentä kertaa. Myös sudenpentujen käsikirja ihmetyttää. Kirja on niin outo, se ei ole kovin paksu, mutta tuntuu, että se sisältäisi kaiken mahdollisen tiedon maailman asioista. Tämä on välillä aika humoristista, sillä eihän mistään kirjasta voi oikeasti löytä kaikkea tietoa. Hannun onnikin on jo humoristisesti liioiteltua. Hänellä on aivan yliluonnollinen onni, ei kenelläkään voi olla niin hyvää onnea oikeassa elämässä. Liioiteltua on myös Hansun syömiset, on huvittavaa katsoa kun hansu syö aivan valtavia määriä ruokaa.
Ankkamaailmassa on koettu monia eri humoristisia virheitä. On varsin omituista, että Pluto ja Hessu ovat molemmat koiria. Kuitenkin Hessu kävelee kahdella jalalla ja osaa puhua, kun taas Pluto käyttäytyy tavallisen koiran tavoin. Eräs hauska käsikirjoittajan virhe on se, että Roope kävi eräällä retkellään maan keskipisteessä, miten tämä on mahdollista? Maan keskipiste on aivan älyttömän kuuma eikä siellä voisi selvitä hengissä. Näitä käsikirjoittajien ja piirtäjien tekemiä huvittavia virheitä on ollut Disney-julkaisuissa aina alusta lähtien. Tosin nämä huvittavat epäluonnolliset asiat eivät ainakaan minua haittaa.
Ainakin vähän vanhemmissa Ankka-tarinoissa saattoi nähdä vanihgoniloista huumoria, esim. Aku saattoi pilailla tahallaan, jos esim. Hannulle kävi jotain. Usein tämä kuitenkin kostautui Akulle. nykyään vahingoniloista lällättelyä näkee Akkareissa vähemmän. Itse en oikein pidä tällaisesta huumorista, se on jotenkin vähän kuivaa. Tämänlainen huumori näkyi erityisesti 50-ja 60-luvun Disney-tarinoissa.
Hhamojen ulkonäölläkin on suurta väliä, kun huumorista on kyse. MM. Kamaraiset ja Tantereiset ovat hauskan näköisiä hahmoja. Usein lukijat kiinnittävät huomiota hahmojen ulkonäköön ja jos ulkonäkö on huvittava, niin lukija todennäköisesti alkaa kiinnostua hahmoista yhä enemmän ja enemmän. MM. Vicar ja heymansit ovat hyviä piirtämään hassun näköisiä hahmoja.
Akkari on koko perheen lehti, mutta siitä huolimatta siinä saattaa joskus olla hiukan alatyylistä, suorastaan pervoa huumoria (aika harvoin kuitenkin). MM. Aku on nähty alasti melko useissakin tarinoissa. Jopa Mustakaapu on nähty puolialasti eräässä vitsisarjassa. Mitään yksityiskohtaisia nämä "alastonkohtaukset" eivät kuitenkaan ole olleet.
Akkarissa ei juuri koskaan kiroilla, mutta eräät hahmot saattavat kuitenkin haukkua toisiaan naurettavilla sanoilla. Eräässä varsin huumorintajuisessa tarinassa Pelle Peloton keksi koneen, joka voi haukkua ketä tahansa. Tulppu ja Aku käyttivät tällaisia koneita juuri tässä kyseisessä tarinassa, kun he eivät enää itse keksineet uusia, hyviä haukkumasanoja. Jotkut Akkarissa mainitut haukkumasanat voivat olla melko loukkaaviakin, mutta en muista lukeneeni yhtään tarinaa jossa oltaisiin kiroiltu.
Useimmilla Disney-taiteilijoilla on hyvä huumori, kiitokset heille. Itseasiassa Akkarin vakipiirtäjistä vain pieni osa omaa kohtalaisen, tai sitä huonomman huumorintajun. kaikkea huumoria ei aina tule ymmärrettyä heti, mutta yleensä Akkarin huumori on varsin yksinkertaista, jonka pikkulapsikin voi käsittää. Joidenkin piirtäjien/käsikijroittajien huumori voi olla hiukan aikuismaisempaa, jota kaikki pikkulapset eivät välttämättä ymmärrä. mitään asiatonta huumoria ei Disney-sarjakuvissa yleensä kuitenkaan näe. Huumoria näkee enemmän Ankka-tarinoissa, kuin Hiiri-tarinoissa. Tämä johtuu pääosin siitä, että Hiiri-tarinoiden hahmot ovat vakavampia kuin Ankat ja tarinoiden aiheet ovat usein jotain vakavasti otettavia dekkaripähkinöitä. Ankka-tarinoissa on myös huomattavasti enemmän erilaisia henkilöitä, ja samalla myös paljon erilaista juumoria. Mikki-tarinoissa ja yleensäkin Hiiri-maailmassa vakituisia päähenkilöitä on huomattavasti vähemmän. Osasyy tähän tarinoiden huumorimäärän eroon on piirtäjät ja käsikirjoittajat, usein Hiiri-tarinoiden piirtäjät eivät olekaan yhtä humoristisia kuin Ankka-piirtäjät, ainakaan Hiiri-tarinoita piirtäessään. Mielestäni on jopa hyvä asia, etteivät Hiiri-tarinat ole niin hauskoja, kuin Ankka-tarinat. Luulisin, että Hiiri-tarinat on tarkoitettukin vähän rauhallisimmiksi ja maltillisiksi. Yksi syy Hiiri-taridoiden huumoripuutteeseen on myös se, että Hiiri-tarinoiden tekijät keskittyvät enemmän laatimaan tarinalle hyvän juonen, tällöin huumori jää takaa-alalle. Mielestäni on täysin turhaa toimia näin.
Eniten huumoria Akkarissa aiheuttaa päähenkilö, Aku Ankka. Aku mokaa ja sählää varsin usein, joten huumorilta ei voi välttyä. Aku vaan on niin hauska, Akusta tekee hauskan myös möläyttelyt. Tulistuessaan hän ei hillitse itseään ja hän saattaa päästää sammakoita suustaan. Akun möläykset ovat usein aika koomillisia, eräässäkin tarinassa hän ärsyynnyksissään haukkui erästä keittoa "yököttäväksi mömmöksi". Usein Akun möläytykset ovat varsin humoristisia. Akusta hauskan tekee hänen luonteensa, ja etenkin kiivautensa ja kömpeäyytensä. Aku on välillä aika kömpelö, ja epähuolellinen ja juuri tämän takia hän aiheuttaa hullunkurisia katastrofeja. Tyypillistä on, että hän aiheuttaa vahinkoa Ankkalinnan rakennuksille. Myös monet muut hahmot ovat varsin humoristisia. Roope, Hessu, Ankanpojat ym. ovat varsin hauskoja hahmoja, ainakin välillä. Eri hahmoilla on erilainen huumorintaju, monet hahmot omaavat hyvän huumorintajun,mutta joillakin huumoria ei ole juuri lainkaan. Jotkut hahmot saattavat taas olla hauskoja tietämättään, kuten vaikka Roope ja Hessu.
Roope on toisinaan aika hauska hahmo mutta välillä taas huumorintajuton. Roopesta tekee hauskan hänen säästäväisyytensä. On huvittavaa lukea jotain tarinaa, missä Roope käyttää teepussia monta kertaa, tai kun hän hakee päivän vanhoja sanomalehtiä puiston roskiksesta.
Hessu on varsin koomillinen hahmo. Jo ulkonäkö kertoo, että Hessu on varsin hassu hahmo. Nimestäkin voi jo ennakoida/arvioida (Hessu Hopo), että hahmossa on jotain hauskaa. Hänen luonteensakin on hauska, ja pieni tyhmyys tuo lisää hauskuutta Hessuun. Hessu on vähän outo, ja hän saattaa joskus olla vähän omalaatuinen, ja juuri sen takia Hessu on varsin humoristinen hahmo. Mielestäni myös Hansu on melko hauska hahmo. Hauskaksi Hansun tekee se, että ähn on ylilaiska ja hänellä on valtava ruokahalu. On varsin huvittavaa, että ruosta täysi jääkaappi saattaa tyhjentyä noin parissa viidessä minuutissa.
Akkarissa julkaistavissa seikkailutarinoissa näkee ehkä vähiten huumoria, kun taas lyhyissä, muutaman sivun vitsisarjoissa huumori on oikeastaan se tärkein asia. Muutaman sivun pituista Akkaritarinaa, jossa ei ole huumoria, on vaikea tehdä, enkä usko, että Akkarin lukijat pitäisivät kyseisenlaisista tarinoista. Mielestäni on hyvä, että aivan kaikki Akkarin tarinat eivät ole täynnä huumoria, sillä en halua Akkarista mitään täysin hulvatonta lehteä. Jonkinlainen maltti Akkarissakin täytyy olla. On melko tavallista, että vitsisarjojen piirrokset ovat vähän huolellisemmin piirrettyjä, kuin vaikkapa kymmensivuisten. Piirroksissa kaikki hauskat tilanteet on piirretty paljon huolellisemmin ja niitä on suunniteltu vähän enemmän. Vitsisaroissa piirtäjllä on hyvin aikaa keskittyä kaikkeen vähän paremmin, ja etenkin huumoriin. Vitsisarjoissa mitään tiettyä päähenkilöä ei välttämättä ole. Carl barks kuitenkin käytti päähenkilönä Roopea omissa vitsisarjoissaan, kun taas mm. holantilaiset taiteilijat suosivat aika paljon Iinestä, Leenua, Liinua ja Tiinua. Aku Ankka on tietenkin myös usein vitsisarjojen päähenkilönä. Vitsisarjoilla voi joissakin tilanteissa olla jo humoristinen nimi. Itse tykkään lukea yksisivuisia vitsisarjoja, aiankin jos luettava vitsisarja on hyvä. Jos esim. vitsisarja on huonosti piirretty, niin menetän mielenkiinotin siihen.
Myös Akkarin kansikuvissa on nähty paljon huumoria vuosien saatossa. Itseasiassa melkein jokaisessa Akkarilehden kansikuvassa on ollut ainakin pieni vitsi. Kansikuvien vitsit ovat mielestäni usein vähän kuivia tai liian tavanomiaisa, mutta joitain hauskojakin kansikuvia on lähivuosina ollut. Yleensä kansikuvien huumori on melko yksinkertaista, usein kansikuvan vitsin huomaa aika nopeasti. On tosin niitäkin kansikuvia, joissa vitsi on piilotettu, eikä sitä heti huomaa. Ovelimmissa kuvissa huumoria ei välttämättä meinaa tujuta ollenkaan. Parhaat kansikuvahuumorit tarjoaa Michel Nadorp. Hänen kansikuvissaan on usein jokin/joitakin vitsi/vitsejä. Hänen kansikuviaan julkaistaan Akkarissa todella usein, joten saamme nähdä Nadorpin huumoripitoisia piirroksia varsin usein. Hän on ehkä kaikista Aktiivisin kansikuvien tekijä. Myös Wilma Van Den Bosch on kohtalaisen huumorintajuinen kansikuvapiirtäjä, myös hänen kansikuviaan julkaistaan Akkarissa hyvin usein. Hän tekee kuitenkin myös huumorittomia kansikuvia, ihan niin kuin Nadorpkin. Kari Korhonenkin on tehnyt taskareihin muutamia kansikuvia, ja mielestäni hän on onnistunut niissä varsin hyvin, hänen kansikuvistaan löytyy usein huumoria, mutta ne ovat samalla mukavan hillittyjä.
Monien tarinoiden sivuhahmojen nimet ovat humoristisia, eivät kuitenkaan kaikki. Osa nimiväännöksistä on hauskoja, ja osa taas ei. Varsinkin Akkarissa näkee usein sivuhahmoilla humoristisia nimiväännöksiä. Myös joillakin vakituisilla hahmoilla on humoristinen nimi, mm. Pormestari Pösö kuulostaa omaan korvaani varsin hauskalta nimeltä. Ensimmäiset Akkarin nimiväännökset luotiin Akkarin toimituksessa 1950-luvulla. Ihka ensimmäinen nimiväännös oli Satupekka, joka keksittiin erään juoksijan nimestä, tämä nimiväännös ei ollut kauhean hauska. parhaimmat nimiväännökset on nähty vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Jopa Don Rosasta on tehty nimiväännös (Toni Ruusunen). Eniten hasukoja nimiväännökiä on tehty urheilijoista. Hyviä väännöksiä ovat mm. Mikael Suurmankeli ja Inga Popo.
Huumori on siis tärkeä osa Akkaria. Usein Akkarissa näkee jonkun verran sarkasmia, mutta ehkä enemmän hulvatonta huumoria, jolle voi joskus nauraa kunnolla. Tarinoiden Suomentajilla on varmasti tärkeä osa tarinoiden huumorissa, ja joskus huumori saattaa tuoda sen varsinaisen juonen tarinaan. Jos tarinassa ei tunnu olevan lainkaan huumoria, niin suomentajalla on kova työ saada tarinastta hauska. Monilla eri piirtäjillä ja käsikirjoittajilla on erilaisia huumorintajuja, ja nyt kerron niistä seuraavaksi:
Vitsisarjojen piirtäjillä ja etenkin käsikirjoittajilla on hyvä huumori. Aku Ankassa vitsikkäimpiä tarinoita ovatkin juuri nuo yksisivuiset, yksisivuisten tarinoiden olisi hyvä olla mahdollisimman selviä ja ytimekkäitä, jotta ne olisivat lukijaoille mieleen. Mielestäni parhaimpia vitsisarjojen piirtäjiä/käsikirjoittajia ovat Al Taliaferro, Bob Karp ja Manuel Gonzales. Nämä kaikki ovat tehneet kunnioitettavana paljon vitsisarjoja, joissa huumori on samantyylistä, mutta vitsit vaihtelevat tarinoiden välillä todella paljon. He osaavat käyttää tarinoissaan monie eri huumorityylejä, joka onkin tärkeä ominaisuus vitsisarjojen piirtäjälle. He kaikki omaavat hyvän huumorintajun, jota ilman ei voi vitsisarjoja tehdä. Maailmassa on toki muitakin hyviä vitsisarjojen tekijöitä, mainittakoon nyt mm. Heymansin veljekset.
Bob Karpin ja Al Taliaferron yksisivuisia vitsisarjoja on julkaistu akkarissa valtava määrä. Yleensä nämä yksisivuiset huumoripläjäykset sijoitetaan aivan Aku Ankka- lehden loppuosaan. Bob Karp ja Al Taliaferro ovat tehneet vitsisarjoja yhdessä 30-luvulta 60-luvulle saakka. Kukaan muu ei ole tehnyt enempää yksisivuisia, kuin tämä parivaljakko. Bob karp käsikirjoitti näitä vitsisarjoja ja Taliaferro piirsi ne. Mielestäni suurin osa heidän vitsisarjoistaan on ollut varsin hyviä, mutta osa on ollut vähän otuoja, ja ymmärtäähän sen, ei kaikista sarjoista voi tulla täydellisiä. Yksisivuisten vitsisarjojen lisäksi he ovat tehneet joitakin pieniä, kolmiruutuisia vitsi-strippejä. kolmiruutiset vitsi-stripit ovat liian yksinkertaisia, eivätkä ne ole aivan niin hauskoja kuin yksisivuiset tarinat. Mielestäni Bob Karp on yksi huumorintajuisimmista käsikirjoittajista. Hänellä tuntuu olevan paljon ideoita, ja hänen huumorintajunsa on monipuolinen. Plussaa on, että hän käsikirjoitti vitsisarjoja monista eri Ankkalinnan hahmoista. Hänen kaltaisiaan huumorimiehiä ei ole ollut paljon.
Manuel Gonzales on myös oiva vitsisarjojen piirtäjä. Hän ei ole saavuttanut aivan yhtä suurta suosiota, kuin Taliaferro, eikä hänen töitään julkaista aivan yhtä usein Akkarissa, mutta ihan hyvä piirtäjä hän kuitenkin on. Gonzales piirsi paljon yksisivuisia Mikki-tarinoita, mikä on mielestäni hyvä asia. Hän olikin yksi huumorintajuisimmista Mikki-piirtäjistä. Gonzalesilla tuntui olevan ideoita paljon, niin kuin Bob Karpillakin. Hän käytti vitsisarjoissaan Mikin lisäksi paljon Hessua, ja joskus myös Morttia ja Verttiä. Hän kuvasi tarinoissaan Hessun varsin kahjoksi, joka sai usein tyhmiä päähänpistoja. Mikki oli hänen vitsisarjoissaan useimmiten se järkevä henkilö. Mortti ja Vertti sen sijaan olivat sitä välimaastoa.
Vitsisarjoissa on paljon huumoria, mutta niin on myös pidemmissäkin Akkari-tarinoissa. Eräs hyvä huumorintajuinen piirtäjä on chileläinen Vicar, jonka Ankka-aiheöiset piirrokset/sarjakuvat ovat hauskuutta täynnä. Hän osaa piirtää Ankat hauskoiksi ja mielenkiintoisiksi. Hän tekee Akun aina hullunhauskaksi. Hän hallitsee hyvin Ankkojen hauskat ilmeet ym. Hän hallitsee hyvin huumorin ja varsinkin hänen piirtämä vihainen Aku on mieleeni, tuolloin AKu on hullunkurinen. Vicar tuntuu keskittyvän enemmän tällaiseen toiminta, action-huumoriin. Hän on mielestäniehkä jopa humoristisin vähän pidempien Ankka-tarinoiden piirtäjä. Sarkasmia, tai hauskoja lausauhdkusia Ankoilta nähdään hieman vähemmän. On hyvä, että Vicarin tarinoita julkaistaan Aku Ankassa varsin usein, ja lähes kaikissa Vicarin tarinoissa on huumoria. Usein Vicar kuvaa Akun hyvin toilailevana ja huolimattomana, mikä on mielestäni Akulle sopivaa.
Don Rosa on hyvin huumorintajuinen käsikirjoittajana ja piirtäjänakin. Hänen käsikirjoituksensa saattavat olla joskus vähän vakavamman ja totisemmanpuoleisia, mutta vähintäänkin hänen piirroksensa on huumorintajuisia. Usein Akkarissa julkaistavat Rosan tarinat eivät ole aivan humoristisimmasta päästä, vaikkei huumori niistäkään puutu. Hän osaa piirtää hyvin hauskan näköisiä, ilmeikkäitä Ankkoja. Mielestäni Donin kielellinen huumori ei varsinaisesti ole kauhean hauskaa, että sille voisi nauraa, mutta Ankkojen repliikkejä on silti hauska lukea. Rosa on tietysti tunnettu tarkasta piirrostyylistään, joten hän tekee/piirtää myös huumorikohdat huolella. Rosa tuntuu käyttävän tarinoissaan aika paljon sarkasmia. Usein Rosa saattaa piirtää jonkin piirroksen taustalle jotain ylimääräistä pientä huumoria. MM. Rosa vihaa Mikki Hiirtä, joten hän piirtää usein tämän tarinoiden taustalle johonkin varsin noloon tilanteeseen/paikkaan. Don Rosan D.U.C.K.-ilonpilaajat tuovat lisää pientä huumoria hänen piirroksiinsa. Joskus ilonpilaaja saattaa piileksiä jossain "nolossa" tai hauskassa paikassa. Niitä on usein kiva etsiä. Voin todeta, että Rosan huumori on todella monipuolista. Hyvä esimerkki Rosan melko hyvästä huumorista on tarinassa Kaikkein mieluisin lahja. Tässä tarinassa eräiden asioiden seurauksena Karhukoplan, Millan, Ankanpoikien, Iinkese ja muiden vartalot sekoittuvat keskenään. Nauroin kunnolla, kun tarinassa eräällä Karhukelmillä oli Iineksen vartalo, mutta hä'nen päänsä oli ihan normaali, karhukelmin pää.
Don Rosan lisäksi myös Carl Barksin tarinoissa on ollut aika paljon huumoria. Itseasiassa huumori sarjakuviin, ja etenkin Aku Ankkaan tuli Barksin myötä, ainakin omasta mielestäni. Carl Barks ei ehkä omaa niin hyvää huumorintajua, kuin Vicar ja Rosa, mutta harvoin näkee Barksin sarjoja, joissa huumori puuttuisi kokonaan. Barks osaa piirtää varsin huumoririkkaita piirroksia, mutta muu huumori ei ole ihan parhaastä päästä. Hän osaa piirtää melko hyvin kaikki huumori-tilanteet. Hän ei aina käytä tarinoissaan huumoria, jos tarinan aihe on vähän synkkä. Barks on piirtänyt ja käsikirjoittanut jonkin verran vitsisarjoja, ja tietenkin näissä kaikissa on paljon huumoria. Lyhyissä vitsisarjoissa Barks käyttää huomattavasti enemmän huumoria, kuin pidemmissä tarinoissaan. Hyvä esimerkki hyvästä Barksin vitsisarjasta on eräs donitsi-aiheinen sarja, jossa Roope huijaa erästä kahvilan työntekijää. Barks on keksinyt Anklanpojille rikoisen hauskan asian. Hän oli ensimmäinen, joka käytti tätä tyyliä Ankanpoikien puhuessa: Tupu: Aku-Setä emmekö... Hupu: voisi... Lupu: Mennä mökille? Eli hän pani Ankanpojat "jakamaan keskenään yhden lauseen", joka olisi normaalitilanteessa tarkoitettu lausuttavaksi vain yhdelle henkilölle. Tämä on outoa huumoria.
Akkarissa on julkiastu aika paljon humoristisia, William Van Hornin piirtämiä tarinoita. Williamin käsikirjoitukset ehkä eivät ole hauskimmasta päästä, mutta Ankkojen ilmeet ovat useimmiten varsin hullunkurisia. Mielestäni Van Horn on ehkä hieman jopa humoristisempi taiteiloija kuin Barks. Van Hornillakin on hiukan omalaatuinen huumorintaju. Hän piirtää usein Ankkojen ympärille pörrääviä kärpäsiä. Tuo on mielestäni ihan hyvä oivallus Van Hornilta.
Heymansin veljekset ovat varsin humoristista porukkaa. Itse tykkään lukea heidän tarinoitaan, juuri hyvin huumorisisällön vuoksi. Tyypillistä heille on, että he piirtävät sivuhahmoista rumia, ja hauskannäköisiä. Tämä lisää ehdottomasti tarinoiden hauskuutta ja viihdyttävyyttä. usein heidän piirtämillään sivuhahmoilla saattaa olla oudonnäköiset kasvot, harottavat hiukset ja he ovat toisinaan aika lihavia. Myös Ankoista Heymansit tekevät toisinaan vähän liioitellun näköisiä. He saattavat piirroksissaan suorastaan venytellä Ankkojen raajoja, ja esim. Akulla saattaa olla oudon pitkä kaula ym. He tekevät hahmot hauskoiksi, mutta kuitenkin sopivan asiallisiksi. Molemmat ovat ehdottomasti eräitä humoristisimpia Disney-piirtäjiä koko maailmassa.
Kirsten De Graaf on varsin humoristinen käsikijroittaja. Hän käsikirjoittaa varsin paljon yksisivuisia vitsisarjoja, joita julkaistaan varsin usein Akkarissa. Hänellä tuntuu olevan paljon ideoita ja Mau heymansin avustuksella (he tekevät yhteistyössä paljon vitsisarjoja) he ovat oivallinen parivaljakko sarjakuvien parissa. Kirsten käsikirjoittaa sarjat, ja Mau piirtää. Kirstenillä tuntuu riittävän aika paljon uusia ideoita vitsisarjoihin. Ja mielestäni hän onkin yksi parhaimmista nykyajan vitsisarjaojen tekijöistä.
Hollannista tulee myös muita huumoririkkaita piirtäjiä/käsikirjoittajia. Hyvän huumorin omaavat ainakin käsikirjoittajat Evert Geradts, Jan Kruse ja Frank Jonker. He tekevät paljon humoristisia, muutaman sivun pituisia tarinoita, joissa huumori on lähes aina keskeinen asia. Näiden kolmen käsikirjoituksia julkaistaan Akkarissa varsin usein. Hollantilaiset Ankkataiteilijat ovat tärkeä asia Akkarin huumoripuolella.
Italiasta ei mielestäni tule kauhean paljon humoristisia Disney-taiteilijoita, mutta toki sieltäkin muutama hyvä tulee mm. Romano Scarpa, Enrico faccini ja Massimo De Vita. Italialaisille taiteilijoille on tyypillistä, etteivät he käytä huumoria kaikissa tekemissään tarinoissa. Scarpalla on/oli melko hyvä huumorintaju, vaikkei hän mikään huumoripläjäys ollutkaan. Hänen piirroksensa ovat välillä aika hauskoja. Jollain lailla tykkään Scarpan huumorista, jokin minuun iskee siinä, en tosin vain tiedä miksi. Enrico Faccini on hyvin huumorintajuinen. Hänen tarinoissaan on usein riittävcän paljon huumoria. De Vitan tarinoissa huumori saattaa olla vähän takaa-alalla, mutta hän on mielestäni kuitenkin huumorintajuinen. Usein De Vitan tarinoissa huumori saattaa olla hiukan julmaa. De Vitan Aku ja Roope ovat äkäisiä, mutta kuitenkin varsin humoristisia hahmoja.
Marco Rotalla on mielestäni hiukan erikoinen huumori hänen Ankka-tarinoissaan. Hän ei käytä huumoria tarinoissaan kovin usein, mutta huumori on kuitenkin ihan suht. hyvää. Marcolla on tapana piirtää piirroksen taustalle jotain pientä huumoria, joitain pikku eliöitä, tai hän saattaa sijoittaa johonkin kohtaan tarinaa omat nimikirjaimensa.
Lempipiirtäjälläni Giorgio Cavazzanolla on myös ihan kelvollinen huumorintaju. Hänellä ei ole ihan omanlaistaan huumorintajua, vaan se muistuttaa jonkun verran monien muiden taiteilijoiden huumoria. Kuitenkin Cavazzanon Ankka-tarinoissa näkee huumoria aina silloin tällöin.
Yksi huumorintajuisimmista italialaisista käsikirjoittajista oli Guido Martina. Jokaisessa Martinan käsikirjoituksessa ei aina ollut huumoria, vaan hänkin ikään kuin piilotteli huumoripuolta. Hän käsikirjoitti ainoastaan vähän pidempiä tarinoita, ja onnistui laittamaan tarinoiden juoniin vähän huumoria mukaan. Martinan huumoria on usein kutsuttu julmaksi, ja joissakin hänen tarinoissaan paha ei saa palkkaansa.
Myös Pohjoismaista tulee pari hyvän huumorintajun omaavaa piirtäjää. Mielestäni Flemming Andersenin tarinoissa on huumoria aika paljonkin, hänen tarinoissaan on vain jotain hauskaa. Ainakin hän osaa piirtää hauskan näköisiä hahmoja, ja kaikenlaisia huvittavia tilanteita. En oikein itse edes tiedä, miksi hänen huumorinsa miellyttää minua.
Sander Gulien ei ehkä ole kaikista humoristisin piirtäjä, mutta useissa hänen yksisivuisissa tarinoissa on kuitenkin varsin hyvä juoni. Joskus Gulienin piirtämille yksisivuisille saattaa jopa hieman naurahtaa. useimmat Gulienin piirtämistä tarinoista käsikirjoittaa Jan Kruse, jolla muuten on ihan kelpo huumorintaju. Gulien ei kuitenkaan ole paras mahdollinen humoristi, joten hänen yksisivuisten tarinoiden taso ailahtelee välillä aika paljonkin, jotkin hänen piirtämät yksisivuiset tarinat eivät edes ole hauskoja. yksi hyvä esimerkki Gulienin piirtämästä tarinasta on vitsisarja, jossa Roope odottaa kioskin edustalla että mennessään kisokille hän olisi 100. asiakas.
Bernado ei ole kauhean huumorintajuinen piirtäjä, mutta yksi asia hänenkin piirroksissaan on aika hassua. Hän piirtää kaikki hahmot oudolla piirrostyylillä, jonka seurauksena hahmoista saattaa tulla jotenkin hasukan näköisiä. Hahmojen raajat saattavat olla vääristyneen näköisiä, tai muuten vaan liioiteltuja.
Daniel brancan lennokkaan humoristiset piirrokset miellyttävät minun silmiäni. Vauhdikkuutta hänen tarinoistaan ei puutu, ja huumori on melkein aina jollain lailla mukana hänen piirtämissään tarinoissa. Tulee heti mieleen eräs hyvä esimerkki eräästä Brancan piirtämästä tarinasta 8tarinan nimi: Uudelleen ja uudelleen)(jonka Kari Korhonen on käsikirjoittanut), jossa Akulle tulee suuri pulma. Hän huomaa, että hän elää kokoajan samaa päivää, aina aamuisin herätessään hän huomaa elävänsä samaa päivää, kuin aiemminkin. Hän siis elää saman päivän monta kertaa uudelleen. Aku yrittää tehdä kaiken mahdollisen, jotta pystyisi taas jatkamaan normaalia elämää. Lopulta Aku tulee hulluksi, ja alkaa riehumaan Margariinitehtaalla, kun mikään ei tunnu auttavan. Vasta sen jälkeen Aku huomaakin, että aika on mennyt eteenpäin ja hän elääkin jo seuraavaa päivää. Tämä tarina on mielestäni humoristisia tapahtumia täynnä. Branca osaa piirtää kaikki hullunkuriset tilanteet/kohtaukset mainiolla tavalla ja Kari Korhosen käsikirjoitus on huumoria täynnä. Tämä tarina on eräs hauskimmista tarinoista jonka olen lukenut.
Myös Suomesta löytyy ainakin yksi huumorintajuinen piirtäjä/käsikirjoittaja, nimittäin Kari Korhonen. Korhosen vahvinta alaa huumorin kannalta ovat käsikirjoitukset. Hänen piirroksistaan en yleensä löydä mitään erityisen hauskoja kohtia. Häntä voisi myös verrata Marco Rotaan: Rotan tapaan Kari ei aina tee humoristisia tarinoita, mutta joskus häneltäkin voi nähdä hauskemmanpuoleista tuotantoa. Kari on taitava keksimään huumoripitoisia juonia tarinoihin, itse yksittäiset huumorikohtaukset eivät ehkä ole yhtä hauskoja. Korhosen huumori esiintyy tarinoissa ehkä vähän eri tavalla, kuin monilla muilla piirtäjillä. Lisäksi on mainittava eräs humoristinen yksityiskohta: Korhoselle on tyypillistä, että hän piirtää piirroksen taustalle esim. Nalle Puh-nuken. Näitä hän laittelee tarinoihinsa aina välillä.Mielestäni ihan hyvä ajatus Korhoselta laittaa Puh esim. kaupan hyllylle.
Myös Suomalaisella käsikirjoittajalla, Kai Vainiomäellä, tuntuu olevan jonkun verran huumorintajua. Kailta on julkaistu vain muutamia tarinoita, joten emme voi vielä tarkkaan tietää, mikälainen huumorintaju hänellä on. Kuitenkin lukiessani hänen tarinoitaan olen huomannut tarinoissa joitakin hauskoja kohtia. Toivon, että hänestä tulisi hyvin huumorintajuinen käsikirjoittaja.
Erikoistakin, surostaan outoa huumoria näkee joskus Akkarissa. Noel Van Hornilla on mielestäni vähän erikoinen huumorintaju. Hänen sarjoissaan on huumoria jonkun verran, mutta erikoista sellaista. Tämä saattaa johtua osittein siitä, että Noel piirtää Mikki-tarinoita, joissa ei yleensä ole kovin hullunhauskaa huumoria. Noel esim. piirtää Mikille outoja ilmeitä ym. Myös William Van hornin huumori on mielestäni vähän erikoista. Van Hornien huumori on siis erikoista, mutta vain William on onnitunut tekemään tarinoistaan jollain lailla hauskoja.
Joissakin tarinoissa Ankkalinnalaiset ovat itsekin käsitelleet huumoria. MM. Eräässä Ankka-tarinassa Kuuno ja Riitta perustivat erään huumori-tv-sarjan. Kun taas eräässä toisessa tarinassa Akulla oli jokin naurusairaus, jolloin häntä nauratti kokoajan. Vielä eräässä tarinassa Akua nauratti niin paljon, että siitä tuli lopulta haitallista. näitähän riittää, ja usein hupi-tarinoissa pääosassa on Aku Ankka. Eräs hauska vaate oli Höpöpöksyt. Höpöpöksyjen myötä Ankkalinnalaisista tuli paljon hauskempia ja onnellisempia. Pöksyt olivat aika huvittavan näköisiä, eivätkä ne oikein sopineet Ankkalinnalaisten päälle. Lopulta jokin meni pieleen, ja Ankkalinnalaisten käytös muuttui hullunkuriseksi. Höpöpöksyt saivat haittaa aikaan, mutta samalla ne olivat varsin hauska asia, ainakin lukijoiden mielestä.
Erki käsikirjoittajat ja piirtäjät panostavat huumorin laatuun tarinoissaan eri tavalla. Monilla käsikirjoittajilla huumori jää ikäänkuin sivutuotteeksi, ja he keskittyvät lähes täysin tarinan juoneen. Näiden käsikirjoittajien tarinoista tulee vähän totisempia/vakavampia, mutta hieman niissä saattaa kuitenkin olla huumoria. Jotkin käsikirjoittajat ovat niin huumorintajuisia, että huumori tulee vanhavasti esille heidän tarinoissaan, vaikkeivät he yrittäisikään tehdä huumorimaista käsikirjoitusta. Nopeilla ja taitavilla piirtäjillä on hyvin aikaa keskittyä huumoriaiheisiin piirroksiin, sillä he ovat riittävän monipuolisia ja taitavia piirtäjiä. Tällainen piirtäjä on mm. Don Rosa. Hän ottaa piirroksissaan kaiken huomioon, ja siitä huolimatta jopa hänen huumorinsa on tarinoissa hyvää.
Mielestäni Disney-julkaisuihin ei enää tarvita paljoakaan enempää huumoria, nyt huumoria on melko sopiva määrä, vähän kuitenkin haluaisin huumoria lisää, sillä nykyään en enää ole nauranut millekkään Ankka-tarinalle juuri yhtään. Mutta hyvä asia on se, että tällä hetkellä Akkarin huumori on varsin monipuolista, ja kaikkia huumorin tyylilajeja näkee Akkarissa lähes yhtä paljon. Ankka-tarinoihin siis kaipailen huumoria vähän lisää, mutta Mikki-tarinoihin ei huumoria tarvitsi lisätä, ainakaan niihin Mikki-tarinoihin, jotka jotenkin liittyvät rikoksiin. Vielä joskus 60-luvulla oli paljon huumorittomia tarinoita, nyt tuo puute on onnistuttu korjaamaan, melko hyvin. 60-luvulla Humoristisia piirtäjiä oli aika vähän, kun yksi humoristisimmista piirtäjistä, Carl barks, lopetti piirtämisen ja jäi eläkkeelle. Tuolloin Akkarissa nähtiin aika paljon yksisivuisia vitsisarjoja, joiden varassa hyvä huumori pitkälti oli. 60-ja 70-luvulla italialaisten huumori kukoisti, kun taas amerikan puolelta hyviä huumori-tarinoita ei ilmestynyt juuri lainkaan. 70-80-luvuilla uusia humoristisia piirtäjiä alkoi kuitenkin tulla lisää. Akkarin huumori alkoi pikkuhiljaa kukoistamaan 80-luvulla: Tuolloin mm. Vicarin ja Brancan huumorintajuisia tarinoita julkaistiin Akkarissa monta kertaa kuukaudessa ja tämä kaksikko oli mielestäni 80-luvun humoristisimpia. 90-luvulla Amerikkalaisten Ankka-tarinoiden huumori heräsi uuteen eloon. 90-luvun alkupuolella Akkarissa alettiin julkaista Don Rosan tarinoita, ja tuolloin huumorintajuisia Akkari-piirtäjiä oli varsin paljon, lähes yhtä paljon kuin nykyäänkin. Noihin aikoihin myös Van Hornin tarinoita laettiin julkaista Akkareissa. 90-luvun huumorimielessä tärkeimpiä taiteilijoita olivatkin Rosa ja William Van Horn. Mielestäni huumoria oli vielä joitakin vuosia sitten vähän enemmän kuin nykyään, ehkä tämä johtuu osittain eräiden huippupiirtäjien eläkkeellejäämisestä. 90-luvulla huumoripuolesta vastasivat ainakin Rosa, Vicar, William van Horn ja Carl Barks, joista siis Rosa ja Van Horn ovat täekeimpiä. Nyt kun Rosa on lopettanut piirtämisen ja niin on Vicarkin, niin pelkään, että huumorin määrä Akkarissa saattaa vähentyä lähivuosina. Toivon, että jatkossa hyvät piirtäjät keskittyvät huumoriin, ettei se häviäisi Disney-julkaisuista kokonaan. olisi varsin hyvä, että huumorintajuisten eläkkeelle jääneiden piirtäjien tarinoita julkaistaisiin toiveuusintoina Disney-julkaisuissa.
Yhteenveto: Aku Ankassa (Akkarissa) on ollut paljon huumoria melkeinpä aina. Myös muissa Disney-julkaisuissa, ainakin taskarissa, on ollut huumoria, mutta Akkarissa sitä näkee eniten. Kaikista Disney-julkaisuista Akkarissa on parasta huumoria, esim. taskarissa ei ole läheskään yhtä paljon huumoria. Lähes jokaisessa Ankka-tarinassa on ainakin hiukan huumoria, mutta useissa tarinoissa huumoria on aika paljonkin. Hiiri-tarinoissa ei sen sijaan kovin paljoa huumoria näe, mutta sieltäkin puolelta poikkeuksia löytyy. Eniten huumoria näkee lyhyissä, usein yksisivuisissa tarinoissa, joissa tärkein idea on juuri se vitsi. Mutta myös monissa pidemmissäkin Ankka-tarinoissa on usein vitsejä ja muunlaista huumoria. kaikista vähiten huumoria on superpitkissä tarinoissa, sillä niissä juoni on tärkeämpi kuin huumori. Monet tarinat siis elävät vitsien ja huumorin avulla. Humoristisimpia piirtäjiä/käsikirjoittajia ovat ainakin Don Rosa, Carl Barks, William Van Horn, Heymansit, Karp ja Taliaferro. Humoristisin hahmo on tietysti Aku Ankka, jolle sattuu ja tapahtuu kaikkea melkeinpä jokaisessa tarinassa. Muita hauskoja hahmoja ovat ainakin Roope Ankka ja Hessu Hopo. Ainakin Akkarin huumori on ollut aina melko monipuolista, ainakin kuvallista ja kirjallista huumoria löytyy. Kuvalliseen huumoriin kuuluu usein joitakin noloja tilanteita, sähläystä joitakin taustalla tapahtuvia asioita yms. Eräs merkittävimmistä huumoriin liittyvistä asioista on kaksinkamppailut. Ankkalinnassa on ollut joitakin riitapukareita, jotka ovat tehneet kepposia toisilleen jo kauan. Tällaisia riitaisia hahmoja ovat ainakin Aku&Tulppu sekä Roope&Kroisos. Aku ja Tulppu tekevät aina jos jonkinlaisia kepposia toisilleen, sillä he vihaavat toisiaan, näistä tarinoista ei huumoria puutu. Huumori oli parhaimmillaan joitakin vuosia sitten, nykyään huumori ei ole aivan yhtä hyvää, kuin esim. viisi vuotta sitten. Tämä johtuu pääasiassa vanhojen taiteilijoiden eläkkeelle jäämisestä. Hyvän vitsisarjan aikaasaamiseksi tarvitaan ensinnäkin hyvä käsikirjoitus. Se on tärkein asia vitsitarinoissa, hyvän käsikirjoituksen lisäksi vaaditaan melko huolelliset ja hauskat piirrokset. Nämä yhdistämällä saadaan aikaiseksi vähintäänkin suht hyvä vitsisarja. Myös Suomesta löytyy ainakin kaksi huumorintajuista Ankkataiteilijaa,nimittäin Kari Korhonen ja Kai Vainiomäki. Molemmilla on mielestäni ihan hyvä huumorintaju, ja he tulevat olemaan tulevaisuudessa Suomalaisen sarjakuvan huumorimiehiä.
Aku Vankka
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 5
Viesti 358 -
19.09.2009 klo 19:42:19
Lainaus käyttäjältä: Salwer1st/Ah, kiitos taas jollekulle.
http://foorumi.habotti.com/index.php?topic=124.0
Voi herranjumala. Kuka oikeasti viitsii hyviä ideoita kopioida toisille foorumeille?
// Samaa menoa kun jatketaan, niin kohta Viestimaratonin tuntee jokainen joka käy jollain foorumilla..
http://foorumi.habotti.com/index.php?topic=124.0
Voi herranjumala. Kuka oikeasti viitsii hyviä ideoita kopioida toisille foorumeille?
// Samaa menoa kun jatketaan, niin kohta Viestimaratonin tuntee jokainen joka käy jollain foorumilla..
wierii2
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 5
Viesti 359 -
19.09.2009 klo 19:43:20
Lainaus käyttäjältä: Aku VankkaLainaus käyttäjältä: Salwer1st/Ah, kiitos taas jollekulle.
http://foorumi.habotti.com/index.php?topic=124.0
Voi herranjumala. Kuka oikeasti viitsii hyviä ideoita kopioida toisille foorumeille?
Samaa mieltä. Salwerin ideaa kopioidaan taas...
// Jep.Toivottavasti näin ei käy.
http://foorumi.habotti.com/index.php?topic=124.0
Voi herranjumala. Kuka oikeasti viitsii hyviä ideoita kopioida toisille foorumeille?
Samaa mieltä. Salwerin ideaa kopioidaan taas...
// Jep.Toivottavasti näin ei käy.
Akuhullu97
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 5
Viesti 360 -
19.09.2009 klo 21:47:17
Kyllä täältä noustaan! (ehkä) ;D
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi).Huumori Aku Ankassa
Aku Ankkahan ei olisi mitään ilman huumoria. En luultavasti lukisi akkaria, jos se olisi huumoriton – tylsä. Hyvän piirtäjän/käsikirjoittajan tunnistaa siitä, että tarinoissa on sekä seikkailuhenkeä, juonessa pieniä yksityiskohtiaa että huumoria. Juuri tämän takia pidän Carl Barksista parhaana käsikirjoittajana. Tästä heti huomaakin, että huumori on tärkeä osa Aku Ankkaa. Mielestäni huumoria tarvitaan eniten Ankkalinnaan sijoittuvissa tarinoissa, jotka ovat sellaisia tavallisia kymmensivuisia hupailuja. Tuollainen kymmensivuinen sarja on usein aika tylsä, ellei siinä ole huumoria, mutta jos miettii pidenpää sarjaa, kuten Takaisin Klondikeen, niin siitä saa helpommin tehtyä seikkailun. Sellaisiin huumoria ei niin paljon tarvitse, kun tarinan juoni keskittyy enemmänkin seikkailuun, vaikka onhan jokaisessa tarinassa aina edes ripaus huumoria.
Kaikista erikoisin huumorityyppi on ehkä Ankkalinnalaisten toisilleen esittämä huumori. Joissakin Vicarin 1980-luvun tarinoissa Aku yrittää tehdä jotakin sarjakuvaa, missä on kulunut juoni, ja humori on täysin vanhanaikaista. Olen lähiaikoina lukenut sellaisenkin Vicarin tarinan, missä Aku yrittää päästä sarjakuvapiirtäjäksi. Hän piirtää sitten sarjakuvan, missä on todella kulunut juoni; kakku heitetään pellen päähän. Ankkalinnassa esiintyy erilaista huumoria paljon. Ankkalinnan lapset, myöskin Tupu, Hupu ja Lupu, ovat todella mielellään menossa aina sirkukseen. Sirkuksessa huumoria totta kai riittää. Jos lukijat lukevat tuollaista tarinaa, missä Ankanpojat ovat sirkuksessa, se auttaa itse tarinankin huumorimäärä. Jos Ankanpojat esimerkiksi menevät sirkukseen, ja jokin pelle vaikka temppuilee siellä, niin totta kai siitä lukijallekin jotakin mielikuvia tulee, useimmiten huumorimielessä.
Jokaisessa Aku Ankan kansikuvassa täytyy olla jokin hauskuus, mieluiten huumoripitoinen sellainen. Kansikuvissa toistuu aika usein sama asia, mutta niitä on paljon erilaisia toteutuksia. Monissa Aku Ankan kansikuvissa on joku hahmo, joka on joutunut ojasta allikkoon, tai muutenkin jotenkin sähläilee. Aku Ankan kansikuvat eivät olisi mitään ilman huumoria. Heti siitä asti, kun Aku Ankka alkoi Suomessa ilmestyä, on kansissa ollut lähes poikkeuksetta aika hyväkin juoni, mikä useimmiten on todella hyvä. Todella hienoja ja huumoria täynnä olevia kansikuvia piirtäviä piirtäjiä ei ole kamalasti. Parhaita ovat ainakin Ulrich Schröder, Michel Nadorp, Wilma Van den Bosch ja Carl Barks.
Michel Nadorp, joka useimmiten piirtää nyky-Aku Ankka-lehdelle kannen, on todella hyvä hommassaan. Jokaisessa kannessa, minkä hän tekee, on todella onnistunut juoni ollut, varsinkin, kun niiden taso säilyy aina hyvänä, vaikka esimerkiksi Suomen Aku Ankan kansi on lähes aina nykyään Nadorpin. Aika monissa Nadorpin kansikuvissa on sellainen idea, mikä on jo aika tuttu, mutta sovellettuna johonkin toiseen tarkoitukseen. Kaikkihan tietävät sellaisen jutun, että koiraa houkutellaan Aku Ankassakin luilla, vaikkapa pesuun. Eräässä Nadorpin kannessa Aku houkutteli Ankanpojat keksien avulla kouluun. Tuollaiset hauskat ideat ovat suuri osa Aku Ankka-lehteä ja pistävät aina nauramaan. Kaikissa kansikuvissa on jonkinlainen juoni, mutta minusta kaikkein parhaat ja varsinkin eniten huumoria sisältävät Aku Ankka-lehden kannet tekee juuri Michel Nadorp.
Ulrich Schröder on aika samantyyppinen kansien tekijänä kuin Nadorp, häntä vain nähdään ainakin Suomen Aku Ankka-lehdessä Nadorpia harvemmin. Minusta Ulrich on tunnettu juuri sellaisista kansikuvista, jossa Akua vaivaa aina epäonni. On myös sellaisia, jossa Aku aiheuttaa jotakin tuhoa, mutta joka tapauksessa Aku aina tekee jotain väärin, tai sille käy huonosti. Erityisen kekseliäitä ja omalaatuisia nuo hänen kantensa eivät useimmiten ole, mutta pistävät aina kuitenkin hyvän mielen ja virneen naamalle. Wilma Van den Bosch on myöskin todella hyvä kansipiirtäjä. Wilman kansissa on usein kekseliäitä valintoja, vaikkei niissä kauheasti omalaatuisia vitsejä ole. Monet Wilman vitsit ovat aikalailla erikoisia, ja useimmiten todella hyviä. Wilmaa nähdään aika useinkin Aku Ankassa, ja hänen kansia ja sarjojakin näkee onneksi aika usein.
Huumoria on Aku Ankka-sarjoissa monenlaista. On tavallista, omituista, huonoa ja parasta. Tämä tietenkin on hyvä, koska tuo ominaisuus on yksi syy siihen, miten monipuolinen lehti Aku Ankka onkaan. Lähes jokaisessa tarinassa on jonkunlainen tavallinen huumori, mutta seuraavaksi esittelen niitä, joiden huumori on ylivertaista, tavalla tai toisella. Huumorin käyttö Aku Ankassa on vähentynyt mielestäni ajan myötä. Kaikista parhaat ja huumoria täynnä olevt yksisivuiset ja muutkin stripit tehtiin 1930 ja 1940-luvuilla. Useimmiten asialla olivat Bob Karp ja Al Taliaferro. Karp keksi todella usein todella hauskan käsikirjoituksen, ja Taliaferro täydentää niitä hienoilla ja yhteen sopivilla piirroksilla.
Tuohon aikaan myöskin monet muut piirtäjät ja käsikirjoittajat olivat huumorin ja hauskuuden kannalta tarinoissa aivan huipussaan. Esimerkiksi Walt Disney oli oikein humoristinen käsikirjoittaja, joka osasi tehdä tarinaan mahtavan ja aivan älyttömän hauskan juonen. Tuo Lentokonehullu on oiva esimerkki Disneyn käsikirjoittamisesta. Tuo tarinahan jäi Disneyn viimeiseksi, mutta mahtava oli. Juoni oli oikeastaan seikkailusarjan pituinen, ja sitähän se olikin, mutta huumoria oli enemmänkin kuin nykyisessä, tai oikeastaan missäkään yksisivuisessa vitsisarjassa. Myöskin Floyd Gottfredsonin sarjoihin liittyy paljon huumoria. Muistan lukeneeni erään tarinan, nimeltä Yölinnan salaisuus. Tuo oli vähän niin kuin joku kauhuelokuva, mutta juoni hieman pehmitettynä. Tuon sarjan sekaan mahtuu todella paljon hienoa hupia ja huumorintajua, niin kuin useinkin Floydilla.
1950-luku oli Barksin huumorin kultakausi. Tuo huumorin kulta-aika alkoi jo 1950-luvulla hiljalleen hiipua. Mahtava pari; Bob Karp ja Al Taliaferro olivat jo hiljalleen lopettamassa yksisivuisten tekoa. Carl Barksin parhaat yksisivuiset sarjat sijoittuvat juuri 1950-luvulle. Juuri nuo legendaariset „Roope menee kahvilaan ja yrittää saada ilmaisen kahvin“, ja muut tuollaiset ovat todella klassisia sarjoja, ja oikeastaan parhaita Barksin yksisivuisia. Ne ovat täynnä huumoria. Monet pienet, vähemmän tunnetut tekijät olivat tuohon aikaan lyhyiden sarjojen loistossa. Taliaferronkin piirtämiä yksisivuisiakin oli vielä tullut, Barks oli uransa kultakaudella, myöskin huumorin osalta, kaikenlaiset pikkutekijät tekivät hienoja tarinoita. 1950-luvulla Aku Ankan huumori oli oikeastaan vähentynyt entisestään, mutta toisaalta, kärki saattoi olla tiivistynyt. Lisäksi 1-sivuisten Barks-tarinoiden lisäksi parhaat 10-sivuiset Barks-tarinat syntyivät tuolloin.
1960-luvulla huumorin taso Aku Ankan osalta alkoi taas hiljalleen nousta. Aina monipuolinen piirtäjä, Tony Strobl, ja esimerkiksi käsikirjoittaja Dick Kenney olivat aloittamassa uraansa. Kenney kehitti todella paljon Tony Stroblin sarjoihin käsikirjoituksia. Niissä löytyi todella huonojakin käsikirjoituksia, mutta muutamille sarjoille ole ihan lähes ääneenkin nauranut. Kenney on sellainen käsikirjoittaja, että hänen tarinoissaan oleva huumori on hieman kulunutta, sellaisia tavallisia ”Aku liukastuu banaanin kuoreen” tai että jokin kakku heitetään jonkin hahmon päähän. Tuollainen huumori on todella kulunutta, mutta huumoria on sekin.
Barks teki 1960-luvulla muutamia todella hyviä kymmensivuisia sarjoja, mitkä olivat täynnä huumoria. Esimerkiksi sen tarinan, missä Aku on jossakin turistimatkalla on todella huvittava ja täynnä huumoria oleva sarja. Kymmeneksi sivuksikin Barks saa tehtyä todella hienon vitsisarjan, jossa ei missään vaiheessa käy lukeminen pitkäksi. Barksin 1960-luvun kymmensiviset tarinat ovat lähes poikkeuksetta todella hyvälaatuisia. Juuri tuossa tarinassa on todella hyvä juoni, joka kuvaa lähes poikkeuksetta Barksin 1960-luvun kymmensivuisten tasoa. Tuossa tarinassa on sekä pientä ”seikkailua”, että todella humoristista hupailua. Tarinassa on yhtenäinen juoni, joka jatkuu samanlaisena koko tarinan läpi, mutta kuitenkin juonin pysyy koossa. Tuo saattaa johtua myös siitä, kun Barksin piirrokset, jotka ovat kuitenkin aika hienoja ja suht´koht yksityiskohtaisia, pitävät lukijan mielenkiinnon juonen hetkellisesti lopahtaessakin.
Myöskin Guido Martina alkoi tuolloin käsikirjoittaa. Hänellä ei kauheasti ole huumoririkkaita käsikirjoituksia, mutta sentään yksi tulee mieleen. Ainakin tarinassa Salaperäinen herra Mosteri Akulta kysytään, että ”Oletko sinä väärä Aku?”. Kukas nyt paljastaisi sitä, koska tuossa tarinassa se oltaisi tultu tuhotuksi. Tuo kohta on lähes ainoita Martinan käsikirjoituksia, missä olen oikeasti naurahtanut. 1960-luvun loppupuolella kuitenkin Aku Ankan tason romahtaessa, myös huumori huononi oikein urakalla. Enää ei päästy siihen loistoon, mikä oli Barksin ansiosta 40-luvulta 60-luvun alkuun.
1970-luvun alussa Aku Ankan huumori pysi huonona, jenkkitekijöiden osalta. Tällöinkin, kun Yhdysvaltalainen Ankka-sarjakuva oli hätää kärsimässä, pysyi italialaisissa sarjakuvissa taso ainakin lähes yhtä korkealla kuin 60-luvulla. Yhdysvaltain ankoissa (joita meilläkin julkaistiin) oli kuitenkin niin huono huumoritaso (niin kuin lehdissä ylipäänsä), että ei kovin korkealla oltu. Mutta, vaikka 1970-luvun alku oli todella huono huumorin osalta, oli kuitenkin jo nähtävissä laadun paranemista. 1970-luvun lopppuolesta alettiinkin nähdä vielä ainakin lähiaikoina vaikuttaneita piirtäjiä, esimerkiksi Daniel Branca ja Vicar. Näiden ansiosta Aku Ankan huumoripitoisuus saatiin taas nousemaan kohtuulliselle tasolle. 70-luvun alussakin nähtiin tosin vielä Carl Barksin käsikirjoittamia tarinoita, aika paljonkin, mutta piirrokset, jotka olivat usein Kay Wrightin, pilasivat sen niin humoristisena, ja hyvänä pidetyn Barks-sarjojen piirrostyylin.
1980-luvun huumori oli aika lähellä 1970-luvunkin huumoria. Se alkoi kuitenkin kehittyä nykyaikaisemmaksi, ja monet nykypiirtäjätkin olivat tuolloin aloittelemassa uraansa. Esimerkiksi Vicar oli jo hyvässä vauhdissa, ja 1980-luvun loppupuolella Don Rosa aloitteli jo maineikasta uraansa. Pelastus, Aku Ankan huumorin kannalta. Tavallaan 1980-luvulla Aku Ankoissa julkaistu huumori oli huonompaa (Barksin sarjoja ei enää niin paljoa julkaistu), mutta kuitenkin nykyaikaa kohti tullessa myös tasaisempaa. Eli mitään aivan huumorittomia sarjoja ei enää kuitenkaan näkynyt, 1960-luvun lopun tapaan. Mutta 1980-luvun Aku Ankka-lehden huumorista teki kuitenkin hyvän se, kun vanhempia, hyvin käsikirjoitettuja, seikkailupitoisia, mutta kuitenkin huumoririkkaita Murryn tarinoita julkaistiin mukavan paljon.
1990-luvulla kuvioihin astui oikeastaan lopullisesti Don Rosa. Don Rosallahan on oikein pidetty ja hauska huumori. Kaikenlaiset Mikki-luolamaalaukset ja norsujen jalkapohjassa kiinni olevat liiskaantuneet Mikit ovat hänen käsialaansa. Nykyiset huumoririkkaat tarinat eivät useinkaan ole opetuksellisia. 1990-luvulla myöskin Heymansit, ja Sander Gulien, olivat aloittaneet jo sarjojen tekemisen. Monet nykyajan huumorintajuisimmat piirtäjät ja käsikirjoittajat tekivät jo tuolloin sarjoja. Vicar, Kari Korhonen, Heymansit, Gulien, Rosa, ja monta muutakin.
Omituisin huumori on minun mielestäni kyllä sellaisella piirtäjä-käsikirjoittajalla kuin Noel van Horn. Monet pitävät häntä huonona tekijänä, ja niin oikeastaan minäkin, minkä minulla aiheuttaa oikeastaan piirrokset. Noel käyttää tarinoissaan usein omituista juonta. Juonet poikkeavat sein toisistaan. Monissa tarinoissa Mikillä on aivan omituinen virne, mikä pistää väkisinkin nauramaan. Huumorista tämä on naurettavinta, mutta omituisinta. Huumoriksi sanoisin Noelilla jo monien hahmojen ilmeet, sekä epätodellisuuden ja todellisuuden sekoittuminen. Noelin sarjoissa on vähän jokainen ruutu täynnä huumoria. Luin juuri yhden tarinan, missä jo hahmojen ilmeet jokaisessa ruudussa oli niin huvittavia, että vaikka siinä ruudussa ei ollut mitään huvittavaa kertomista tai puhekuplaa, niin se pisti silti nauramaan ääneen. Taitaa Noel olla niitä harvoja piirtäjiä/käsikirjoittajia, joiden tarinat ovat huonoja mutta samalla kuitenkin niin hauskoja ja humoristisia. Häneltä löytyy siis sekavia sarjoja vaikka muille jakaa. Kaikista sekavimmat, täten humoristisimmat tarinat ovat mielestäni nimeltään Hiiri varjoisilta kujilta, sekä Erämaan sankarit. Hiiri varjoisilta kujilta sijoittuu Ankkalinnan öiseen satamaan, jossa Mikki kamppailee Musta Pekkaa vastaan, ja syntyy kaiken maailman kommelluksia. Toinen on myöskin niin sekava, ettei siitä oikeasti saa tolkkua. Mutta silloin kun saa, se on kyllä ehdottoman humoristinen tarina. Siinä Mikki, Hessu ja Polle ovat metsässä ja ylpeilevät omista parhaista omitaisuuksistaan.
Aku Ankassa on paljon humoristisia asioita, mitkä tarkemmin mietetittynä kuulostavat omituisilta. Esimerkiksi se, että Roopelle olisi muka päälle kolme kuutioeekkeriä rahaa, kuulostaa niin mahdottomalta, että se pistää nauramaan. Monet jutut ovat epätodellisia ja kuitenkin sellaisia, mihin ei kiinnitä huomiota, kun niitä sitten tarkemmin miettiikin, niin ne kuulostavat todella hauskoilta, vaikkei sitä ennen ollutkaan. Aku Ankan ja Teppo Tulpun riita on todella huvittava Ankkalinnan yleispiirre. Sehän on varmasti totta, ettei oikeassa maailmassa, mikään naapuririita ole niin kamala, kuin Akulla. Ainakaan asia ei ole sillä tavalla, että muualla kuin sarjakuvissa, oikeastaan Akun ja Tepon suhteessa, kummallakin talo palaisi poroksi niin usein.
Yksityiskohtien käyttäminen on lähes aina eduksi Disney-sarjakuvien piirroksissa. Myös muut, kuin Don Rosa piirtää yksityiskohtia, vaikkakin Rosalla on parhaat yksityiskohdat, ja Rosa on juuri niistä tunnettu. Taustalla näkyvät henkilöt, ja muut yksityiskohdat ovat tärkeä osa huumorin kannalta, koska tausta vie useissa ruuduissa enemmän tilaa, kuin olennaiset hahmot. Tausta on hyvä käyttää humoristen asioiden täyttämiseen, koska juuri se tekee akkarista tylsän (myös) jos taustalla ei ole yhtikäs mitään.
Ei-niin humoristisista piirroksista, ja alkuperäisteksteistä (joita tosin ei esimerkiksi Carl Barksilla ollut) saattaa niistäkin saada vielä hyvän tarinan. Tässä ilmenee taas yksi huumoriin liittyvä asia – puhekuplat, repliikit ja tekstit. Nämä ovat niitä asioita, joissa voidaan vielä pelastaa ei-niin hyvä tarina. Vuorosanoissa oikeissa kohdissa oikeat tekstit ovat se asia, joista saattaa hyvinkin nauraa. Myös oikeista ihmisistä tehdyt nimiväännökset tuovat oman lisänsä akkarin huumoripitoisuuteen, ja täten oarantavat sitä. Monista urheilijoista (esim. Diedo Ankkadona = Diego Maradona tai Eemu Selaani = Teemu Selänne) on tehty nimiväännöksiä, hauskuuttamaan tarinaa, ja saaden taas lisää näitä yksityiskohtia. Tämä tietenkin on suomentajan ansiota, että akkarissa nähdään näitä nimiväännöksiä ja muita. Nimiväännökset ovat klassinen juttu, ja ne ovat taas yksi hauskuus lisää huumoripitoiseen tarinaan.
Harvoilla piirtäjillä ja käsikirjoittajilla on huono huumori. Joihinkin vitsisarjoihin on vain tullut sellainen ongelma, ettei niiden vitsiä ymmärä. Joissakin nykyajan yksisivuisissa, sekä joissakin Bob Karpin käsikirjoittamissa yksisivuisissa tuota ilmenee. Karpilla se ei kuitenkaan ole ihme, sillä hän on tehnyt niitä yli 10000, niin väkistenkin sinne joukkoon joku huonompikin mahtuu. Usein vanhat tarinat ovat myös siksi humoristisempia/parempia, ettei silloin ollut vielä sitä tarinan juonta käytetty. Tietenkin nykyään on hankalampi tehdä oikein hyvä tarina, kun ideat ovat melko lailla vähissä.
Keillä piirtäjillä on paras huumori? Heti tulee mieleen seuraavat piirtäjät: Carl Barks, William Van Horn ja Don Rosakin. Itse asiassa kaikkien hyvälaatuisten strippien käsikirjoittajat ovat tekijöitä, joilla on hyvä huumori. Tulee mieleen tätä kautta myös Al Taliaferron päivittäisstrippien ja sunnuntaisarjojen vakituinen käsikirjoittaja, Bob Karp. Myös hollantilais-piirtäjistä löytyy hyvin huumoria käyttäviä persoonia, esimerkiksi Heymansit. Myöskin Dick Kenneyn kohtalaisen tavallinen huumori on aika toimivaa useimmiten.
Kaikilla Aku Ankka-käsikirjoittajilla täytyy olla edes hieman huumorintajua, ja sitä, että pystyy keksimään huumoririkkaan tarinan, varsinkin jos tarinan kokonaiskuva ei ole Ankkalinnan ulkopuolelle vievä seikkailu. Monet lyhyiden sarjojen käsikirjoittajat ovat lähes pakosti todella hyviä käsikirjoittamaan huvittavia ja humoristisia tarinoita. Mihinkään yksisivuiseen tarinaan on hankala mahduttaa mitään seikkailujuonta, niinpä tarinan viehättävyys ilmentyy useimmiten naurettavana hupailuna. Yksisivuisista tarinoista aina kymmensivuisiin tarinoihin todella suuri oss niistä ei ole mitään vakavaa seikkailutarinaa, vaan hupailua. Kymmensivuisissa tarinoissa vaatii jo käsikirjoittajalta hieman parempaakin taitoa saada niin pitkä tarina todella hupaisaksi ja huumoripitoiseksi. Jos tarkoitus on alunperin tarinasta tehdä juuri vitsisarja, niin tuo tehtävä ei ole helppo.
Tuollaisten tarinoiden käsikirjoittamisen osaa todella hyvin Mau Heymans. Mau on mahtavan humoristinen piirtäjä-käsikirjoittaja. Maulla on sellainen käsikirjoitustyyli, mikä sopii todella hyvin aina yksisivuisista kymmensivuisiin. Monissa lyhyissä tarinoissa juonena on aina naurattava ”Ankanpojat tekevät jonkin huvittavan kepposen Akulle, mikä tulistuukin sitten heti”. Minua tuo järjestely naurattaa aina. Montaakaan Mau Heymansin käsikirjoittamaa sarjaa en ole lukenut, mitkä olisivat huonoja, varsinkin kun Mau piirtääkin tarinansa itse. Maun piirrokset sopivat todella hyvin hänen myös käsikirjoittamiin sarjoihin. Kummassakin on samanlainen tyyli. Mau osaa piirtää todella huvittavasti ja hienosti aina kerskuvista ankoista vihaisiin murmeleihin.
Bas Heymanskin on todella hyvä piirtäjä, ja käsikirjoittaja, sillä hänellä on Maun tapaan todella huumoririkas tapa tehdä sarjansa. Basin tekemät sarjat muistuttavat aika paljon Maun sarjoja, aina käsikirjoituksesta piirroksiin. Käsikirjoitukset ovat vielä lähenpänä toisiaan, ja piirroksetkin voi välillä sekoittaa toisiinsa. Heissä ei kamalasti mitään eroja ole, kummatkin osaavat todella hyvin käyttää huumoria, käsikirjoittaa, ja piirtää. Kummankin tekijän sarjoissa on aina samanlaista, mahtavaa huumorin käyttöä. Heidän, Maun ja juuri Bas Heymansinkin käyttämä huumori on todella nykyaikaista, suoraa, ja hauskasti tehtyä.
Monet Mau Heymansin piirtämät yksisivuiset ovat itse Mau Heymansin käsikirjoittamia. Kuitenkin myös Kirsten de Graaf tekee välillä Maun piirrettäväksi käsikirjoituksia. Kirsten tekee usein käsikirjoitukset Maun sarjoihin hänen kanssaan. Hänellä on aika samanlainen ja hupaisa käsikirjoitustyyli kuin Maulla, johtuisikohan tuo siitä, että hän on tehnyt kauan yhteistyötä Maun kanssa. Kuitenkaan, vaikka Heymansiltakin löytyy niin paljon hyviä yksisivuisia, pääsee sinne „virheitä“ livahtamaan. Esimerkiksi Heymansilta löytyy kaksi tarinaa, jossa Aku maistelee eri Colia, mutta juokin tiskivettä tai saippuakuplanestettä tms. Luulisi että ideoita olisi muitakin. Aku-tarinat eivät ole ainoa asia, jota Heymans osaa tehdä humoristisesti. Häneltä löytyy myös paljon Iines-Leenu&Liinu&Tiinu-kokoonpanolla tehtyjä 1-sivuisia, joissa on huumori kohdallaan. Tarinoissa on usein tosin samanlainen juoni, mutta se, ettei kuitenkaan täysin samanlainen, tekee tarinoista lähes ensiluokkaista luettavaa.
Vaikka useat eivät pidä jostain syystä Sander Gulienin piirrostyylistä, hänen piirtämissään yksisivuisissa tarinoissa on usein oikein hauska juoni. Yleensä näiden käsikirjoitusten takana on nähty Jan Kruse. Näissä sarjoissa huumoria on koko tarinan ajan (joka tosin ei ole ihme tarinan ollessa yksisivuinen), ja tarinoille saa nauraa. Ainoa miinus näissä tarinoissa on se, että joskus juonet kuitenkin ovat käytettyjä. Vaikka Sander Gulienin täällä mainitsin, ei hänenkään kaikki yksisivuiset ole hyviä. Gulieiltä löytyy paljon myös sellaisia tarinoita, joissa ei mitään hirveän erikoista tapahdu. Esimerkkinä vaikka tarina, jossa Roope odottaa vuoroa päästäkseen hampurilaiskojulle oikeaan aikaan, kun joka 100 asiakas voittaa ilmaisen hampurilaisen.
Carl Barksin tarinoiden huumori ilmenee varsin monella tavalla. Tulee ensiksi mieleen ne Barksin Roope-tarinat, jossa Roope menee johonkin kahvilaan, ja huijaa donitsin (tai jonkin muun) avulla myyjältä ilmaiseksi kahvia, tai jotain muuta. Näissä tarinoissa on huumori paikallaan. Ei tule oikeastaan kuin yksi Barksin käsikirjoittama tarina mieleen, joka olisi tylsä. Tämän nimeä en muiksta, mutta siinä Roope menee limusiinillä, ja valittelee sen korkeita bensakustannuksia. Barksin tarinoissa on myös paljon muuta huumoria, jotka ilmenee hyvin monella tavalla. Barks ei voisi olla lempipiirtäjäni, jos hänen sarjansa olisivat yhtä ikävystyttäviä kuin jotkut. Barksin tarinoissa pienestäkin ideasta voi saada oikein hienon ja huumoririkkaan tarinan. Pitkiinkin seikkailutarinoihin Barks saa mahdutettua aimokasan huumoria, toisin kuin monet muut piirtäjät/käsikirjoittajat.
Sitten William Van Horn. Tämä kyseinen piirtäjä on mielestäni akkarin hauskin ja huumoririkkain piirtäjä. Hänen lennokkaat, ja joskus sekopäisetkin ilmeensä ankoilla, hauskat vitsit, ruutujen taustoilla kävelevät lihavat tädit sekä kärpäset ovat aivan mahtava yhdistelmä. Näissä W. Van Hornin tarinoissa on kyllä vieläkin enemmän huumoria kuin Barksin tarinoissa. Tämä tosin voi johtua siitä, että Hornilla on enemmän sellaisia lyhyitä, enintään 10-sivuisia hupailuja, Barksin tarinoissa ollen taas enemmän pitkiä seikkailusarjoja. Yleensä Hornin huumori perustuu lähinnä ilmeisiin, jotka ovat myös omituisia, hauskuuden lisäksi. Van Hornin hauskimpiin tarinoihin kuuluu nimenomaan nuo 10-sivuiset hupailut, joiden terävintä kärkeä ovat esimerkiksi se joku piirakka-tarina, ja se, jossa Aku saa liikaa ilokaasua, ja alkaa hervottomana nauraa. Näiden tarinoiden nimiä en kuitenkaan muista. Piirroksissa muuten Van Horn(it) ei(vät) vedä vertoja Barksille, lähellekkään, mutta heidän huumorin käyttö on aivan ensiluokkaista. Muiden yksityiskohtien lisäksi myös esimerkiksi juuri outojen ilmeiden ohella lähes liiaksi käytetty (ei sentään) nauru tuo sitä mukavaa lisää, joka tekee W. Ja N. Van Hornien tarinoista niin ensiluokkaisia huumori-tarinoita.
Don Rosa on seuraavana vuorossa. Vaikka en hänen piirroksistaan niin kamalasti pidä, ne ovat liian yksityiskohtaisia, hänenkin huumori on niin hyvää, että se on pakko mainita. Nimenomaan taustoilla viipeltävät hiiret, ja kaiken maailan kommellukset ja yksityiskohdat tekevät Rosan tarinoista humoririkkaita. Outoa kyllä, tykkään huumorin kannalta yksityiskohdista, mutta piirroksista ne tekevät sekavia. Hän ei ole hirveästi yksisivuisia tehnyt, vai onko ollenkaan (?), jolloin en voi hänen huumoria niissä verrata, mutta nuo yksityiskohdat riittävät aikalailla selvittämään hänen huumoripitoisuutensa. Hauskimpina Rosan tarinoina tulee mieleen nuo 10-sivuiset Milla-tarinat, jotka ovat hiukan hupailun ja seikkailutarinan väliltä. Näillä tarkoitan siis tarinoita nimeltä ”Paino-Ongelmia” ja ”Unohda koko juttu”. Ensimmäisessä tarinassa Milla muuntaa Roopen ja Akun paino-voima-aistin (tms) sivuttaiseksi, eli jos he liukastuvat, he alkavat ”tippua” sivulle päin. Toisessa tarinassa taas ankat alkavat unohdella asioita Millan taian seurauksena. Näitä pikku-huumori-yksityiskohtia tulee vaikka kuinka paljon mieleen. On hupaisaa katseltavaa, kun esimerkiksi tarinassa Kymmenen Avataran aarre norsu pelästyy hiirtä, ottaa kärsäänsä ankkoja vaanineen tiikerin, alkaa hakkaamaan hiirtä, jonka jälkeen norsu ripustaa tiikerin oksaan, kuin pyykkinarulle. Rosan tarinoissa myös D.U.C.K on mainitsemisen arvoinen juttu. Tämä alun perin Barksille kunnianosoitukseksi tehty teksti on tuonut lisäkiinnostavuutta Don Rosan tarinoihin.
Minullakin on jo 2 muokkausta... ;D
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi).Huumori Aku Ankassa
Aku Ankkahan ei olisi mitään ilman huumoria. En luultavasti lukisi akkaria, jos se olisi huumoriton – tylsä. Hyvän piirtäjän/käsikirjoittajan tunnistaa siitä, että tarinoissa on sekä seikkailuhenkeä, juonessa pieniä yksityiskohtiaa että huumoria. Juuri tämän takia pidän Carl Barksista parhaana käsikirjoittajana. Tästä heti huomaakin, että huumori on tärkeä osa Aku Ankkaa. Mielestäni huumoria tarvitaan eniten Ankkalinnaan sijoittuvissa tarinoissa, jotka ovat sellaisia tavallisia kymmensivuisia hupailuja. Tuollainen kymmensivuinen sarja on usein aika tylsä, ellei siinä ole huumoria, mutta jos miettii pidenpää sarjaa, kuten Takaisin Klondikeen, niin siitä saa helpommin tehtyä seikkailun. Sellaisiin huumoria ei niin paljon tarvitse, kun tarinan juoni keskittyy enemmänkin seikkailuun, vaikka onhan jokaisessa tarinassa aina edes ripaus huumoria.
Kaikista erikoisin huumorityyppi on ehkä Ankkalinnalaisten toisilleen esittämä huumori. Joissakin Vicarin 1980-luvun tarinoissa Aku yrittää tehdä jotakin sarjakuvaa, missä on kulunut juoni, ja humori on täysin vanhanaikaista. Olen lähiaikoina lukenut sellaisenkin Vicarin tarinan, missä Aku yrittää päästä sarjakuvapiirtäjäksi. Hän piirtää sitten sarjakuvan, missä on todella kulunut juoni; kakku heitetään pellen päähän. Ankkalinnassa esiintyy erilaista huumoria paljon. Ankkalinnan lapset, myöskin Tupu, Hupu ja Lupu, ovat todella mielellään menossa aina sirkukseen. Sirkuksessa huumoria totta kai riittää. Jos lukijat lukevat tuollaista tarinaa, missä Ankanpojat ovat sirkuksessa, se auttaa itse tarinankin huumorimäärä. Jos Ankanpojat esimerkiksi menevät sirkukseen, ja jokin pelle vaikka temppuilee siellä, niin totta kai siitä lukijallekin jotakin mielikuvia tulee, useimmiten huumorimielessä.
Jokaisessa Aku Ankan kansikuvassa täytyy olla jokin hauskuus, mieluiten huumoripitoinen sellainen. Kansikuvissa toistuu aika usein sama asia, mutta niitä on paljon erilaisia toteutuksia. Monissa Aku Ankan kansikuvissa on joku hahmo, joka on joutunut ojasta allikkoon, tai muutenkin jotenkin sähläilee. Aku Ankan kansikuvat eivät olisi mitään ilman huumoria. Heti siitä asti, kun Aku Ankka alkoi Suomessa ilmestyä, on kansissa ollut lähes poikkeuksetta aika hyväkin juoni, mikä useimmiten on todella hyvä. Todella hienoja ja huumoria täynnä olevia kansikuvia piirtäviä piirtäjiä ei ole kamalasti. Parhaita ovat ainakin Ulrich Schröder, Michel Nadorp, Wilma Van den Bosch ja Carl Barks.
Michel Nadorp, joka useimmiten piirtää nyky-Aku Ankka-lehdelle kannen, on todella hyvä hommassaan. Jokaisessa kannessa, minkä hän tekee, on todella onnistunut juoni ollut, varsinkin, kun niiden taso säilyy aina hyvänä, vaikka esimerkiksi Suomen Aku Ankan kansi on lähes aina nykyään Nadorpin. Aika monissa Nadorpin kansikuvissa on sellainen idea, mikä on jo aika tuttu, mutta sovellettuna johonkin toiseen tarkoitukseen. Kaikkihan tietävät sellaisen jutun, että koiraa houkutellaan Aku Ankassakin luilla, vaikkapa pesuun. Eräässä Nadorpin kannessa Aku houkutteli Ankanpojat keksien avulla kouluun. Tuollaiset hauskat ideat ovat suuri osa Aku Ankka-lehteä ja pistävät aina nauramaan. Kaikissa kansikuvissa on jonkinlainen juoni, mutta minusta kaikkein parhaat ja varsinkin eniten huumoria sisältävät Aku Ankka-lehden kannet tekee juuri Michel Nadorp.
Ulrich Schröder on aika samantyyppinen kansien tekijänä kuin Nadorp, häntä vain nähdään ainakin Suomen Aku Ankka-lehdessä Nadorpia harvemmin. Minusta Ulrich on tunnettu juuri sellaisista kansikuvista, jossa Akua vaivaa aina epäonni. On myös sellaisia, jossa Aku aiheuttaa jotakin tuhoa, mutta joka tapauksessa Aku aina tekee jotain väärin, tai sille käy huonosti. Erityisen kekseliäitä ja omalaatuisia nuo hänen kantensa eivät useimmiten ole, mutta pistävät aina kuitenkin hyvän mielen ja virneen naamalle. Wilma Van den Bosch on myöskin todella hyvä kansipiirtäjä. Wilman kansissa on usein kekseliäitä valintoja, vaikkei niissä kauheasti omalaatuisia vitsejä ole. Monet Wilman vitsit ovat aikalailla erikoisia, ja useimmiten todella hyviä. Wilmaa nähdään aika useinkin Aku Ankassa, ja hänen kansia ja sarjojakin näkee onneksi aika usein.
Huumoria on Aku Ankka-sarjoissa monenlaista. On tavallista, omituista, huonoa ja parasta. Tämä tietenkin on hyvä, koska tuo ominaisuus on yksi syy siihen, miten monipuolinen lehti Aku Ankka onkaan. Lähes jokaisessa tarinassa on jonkunlainen tavallinen huumori, mutta seuraavaksi esittelen niitä, joiden huumori on ylivertaista, tavalla tai toisella. Huumorin käyttö Aku Ankassa on vähentynyt mielestäni ajan myötä. Kaikista parhaat ja huumoria täynnä olevt yksisivuiset ja muutkin stripit tehtiin 1930 ja 1940-luvuilla. Useimmiten asialla olivat Bob Karp ja Al Taliaferro. Karp keksi todella usein todella hauskan käsikirjoituksen, ja Taliaferro täydentää niitä hienoilla ja yhteen sopivilla piirroksilla.
Tuohon aikaan myöskin monet muut piirtäjät ja käsikirjoittajat olivat huumorin ja hauskuuden kannalta tarinoissa aivan huipussaan. Esimerkiksi Walt Disney oli oikein humoristinen käsikirjoittaja, joka osasi tehdä tarinaan mahtavan ja aivan älyttömän hauskan juonen. Tuo Lentokonehullu on oiva esimerkki Disneyn käsikirjoittamisesta. Tuo tarinahan jäi Disneyn viimeiseksi, mutta mahtava oli. Juoni oli oikeastaan seikkailusarjan pituinen, ja sitähän se olikin, mutta huumoria oli enemmänkin kuin nykyisessä, tai oikeastaan missäkään yksisivuisessa vitsisarjassa. Myöskin Floyd Gottfredsonin sarjoihin liittyy paljon huumoria. Muistan lukeneeni erään tarinan, nimeltä Yölinnan salaisuus. Tuo oli vähän niin kuin joku kauhuelokuva, mutta juoni hieman pehmitettynä. Tuon sarjan sekaan mahtuu todella paljon hienoa hupia ja huumorintajua, niin kuin useinkin Floydilla.
1950-luku oli Barksin huumorin kultakausi. Tuo huumorin kulta-aika alkoi jo 1950-luvulla hiljalleen hiipua. Mahtava pari; Bob Karp ja Al Taliaferro olivat jo hiljalleen lopettamassa yksisivuisten tekoa. Carl Barksin parhaat yksisivuiset sarjat sijoittuvat juuri 1950-luvulle. Juuri nuo legendaariset „Roope menee kahvilaan ja yrittää saada ilmaisen kahvin“, ja muut tuollaiset ovat todella klassisia sarjoja, ja oikeastaan parhaita Barksin yksisivuisia. Ne ovat täynnä huumoria. Monet pienet, vähemmän tunnetut tekijät olivat tuohon aikaan lyhyiden sarjojen loistossa. Taliaferronkin piirtämiä yksisivuisiakin oli vielä tullut, Barks oli uransa kultakaudella, myöskin huumorin osalta, kaikenlaiset pikkutekijät tekivät hienoja tarinoita. 1950-luvulla Aku Ankan huumori oli oikeastaan vähentynyt entisestään, mutta toisaalta, kärki saattoi olla tiivistynyt. Lisäksi 1-sivuisten Barks-tarinoiden lisäksi parhaat 10-sivuiset Barks-tarinat syntyivät tuolloin.
1960-luvulla huumorin taso Aku Ankan osalta alkoi taas hiljalleen nousta. Aina monipuolinen piirtäjä, Tony Strobl, ja esimerkiksi käsikirjoittaja Dick Kenney olivat aloittamassa uraansa. Kenney kehitti todella paljon Tony Stroblin sarjoihin käsikirjoituksia. Niissä löytyi todella huonojakin käsikirjoituksia, mutta muutamille sarjoille ole ihan lähes ääneenkin nauranut. Kenney on sellainen käsikirjoittaja, että hänen tarinoissaan oleva huumori on hieman kulunutta, sellaisia tavallisia ”Aku liukastuu banaanin kuoreen” tai että jokin kakku heitetään jonkin hahmon päähän. Tuollainen huumori on todella kulunutta, mutta huumoria on sekin.
Barks teki 1960-luvulla muutamia todella hyviä kymmensivuisia sarjoja, mitkä olivat täynnä huumoria. Esimerkiksi sen tarinan, missä Aku on jossakin turistimatkalla on todella huvittava ja täynnä huumoria oleva sarja. Kymmeneksi sivuksikin Barks saa tehtyä todella hienon vitsisarjan, jossa ei missään vaiheessa käy lukeminen pitkäksi. Barksin 1960-luvun kymmensiviset tarinat ovat lähes poikkeuksetta todella hyvälaatuisia. Juuri tuossa tarinassa on todella hyvä juoni, joka kuvaa lähes poikkeuksetta Barksin 1960-luvun kymmensivuisten tasoa. Tuossa tarinassa on sekä pientä ”seikkailua”, että todella humoristista hupailua. Tarinassa on yhtenäinen juoni, joka jatkuu samanlaisena koko tarinan läpi, mutta kuitenkin juonin pysyy koossa. Tuo saattaa johtua myös siitä, kun Barksin piirrokset, jotka ovat kuitenkin aika hienoja ja suht´koht yksityiskohtaisia, pitävät lukijan mielenkiinnon juonen hetkellisesti lopahtaessakin.
Myöskin Guido Martina alkoi tuolloin käsikirjoittaa. Hänellä ei kauheasti ole huumoririkkaita käsikirjoituksia, mutta sentään yksi tulee mieleen. Ainakin tarinassa Salaperäinen herra Mosteri Akulta kysytään, että ”Oletko sinä väärä Aku?”. Kukas nyt paljastaisi sitä, koska tuossa tarinassa se oltaisi tultu tuhotuksi. Tuo kohta on lähes ainoita Martinan käsikirjoituksia, missä olen oikeasti naurahtanut. 1960-luvun loppupuolella kuitenkin Aku Ankan tason romahtaessa, myös huumori huononi oikein urakalla. Enää ei päästy siihen loistoon, mikä oli Barksin ansiosta 40-luvulta 60-luvun alkuun.
1970-luvun alussa Aku Ankan huumori pysi huonona, jenkkitekijöiden osalta. Tällöinkin, kun Yhdysvaltalainen Ankka-sarjakuva oli hätää kärsimässä, pysyi italialaisissa sarjakuvissa taso ainakin lähes yhtä korkealla kuin 60-luvulla. Yhdysvaltain ankoissa (joita meilläkin julkaistiin) oli kuitenkin niin huono huumoritaso (niin kuin lehdissä ylipäänsä), että ei kovin korkealla oltu. Mutta, vaikka 1970-luvun alku oli todella huono huumorin osalta, oli kuitenkin jo nähtävissä laadun paranemista. 1970-luvun lopppuolesta alettiinkin nähdä vielä ainakin lähiaikoina vaikuttaneita piirtäjiä, esimerkiksi Daniel Branca ja Vicar. Näiden ansiosta Aku Ankan huumoripitoisuus saatiin taas nousemaan kohtuulliselle tasolle. 70-luvun alussakin nähtiin tosin vielä Carl Barksin käsikirjoittamia tarinoita, aika paljonkin, mutta piirrokset, jotka olivat usein Kay Wrightin, pilasivat sen niin humoristisena, ja hyvänä pidetyn Barks-sarjojen piirrostyylin.
1980-luvun huumori oli aika lähellä 1970-luvunkin huumoria. Se alkoi kuitenkin kehittyä nykyaikaisemmaksi, ja monet nykypiirtäjätkin olivat tuolloin aloittelemassa uraansa. Esimerkiksi Vicar oli jo hyvässä vauhdissa, ja 1980-luvun loppupuolella Don Rosa aloitteli jo maineikasta uraansa. Pelastus, Aku Ankan huumorin kannalta. Tavallaan 1980-luvulla Aku Ankoissa julkaistu huumori oli huonompaa (Barksin sarjoja ei enää niin paljoa julkaistu), mutta kuitenkin nykyaikaa kohti tullessa myös tasaisempaa. Eli mitään aivan huumorittomia sarjoja ei enää kuitenkaan näkynyt, 1960-luvun lopun tapaan. Mutta 1980-luvun Aku Ankka-lehden huumorista teki kuitenkin hyvän se, kun vanhempia, hyvin käsikirjoitettuja, seikkailupitoisia, mutta kuitenkin huumoririkkaita Murryn tarinoita julkaistiin mukavan paljon.
1990-luvulla kuvioihin astui oikeastaan lopullisesti Don Rosa. Don Rosallahan on oikein pidetty ja hauska huumori. Kaikenlaiset Mikki-luolamaalaukset ja norsujen jalkapohjassa kiinni olevat liiskaantuneet Mikit ovat hänen käsialaansa. Nykyiset huumoririkkaat tarinat eivät useinkaan ole opetuksellisia. 1990-luvulla myöskin Heymansit, ja Sander Gulien, olivat aloittaneet jo sarjojen tekemisen. Monet nykyajan huumorintajuisimmat piirtäjät ja käsikirjoittajat tekivät jo tuolloin sarjoja. Vicar, Kari Korhonen, Heymansit, Gulien, Rosa, ja monta muutakin.
Omituisin huumori on minun mielestäni kyllä sellaisella piirtäjä-käsikirjoittajalla kuin Noel van Horn. Monet pitävät häntä huonona tekijänä, ja niin oikeastaan minäkin, minkä minulla aiheuttaa oikeastaan piirrokset. Noel käyttää tarinoissaan usein omituista juonta. Juonet poikkeavat sein toisistaan. Monissa tarinoissa Mikillä on aivan omituinen virne, mikä pistää väkisinkin nauramaan. Huumorista tämä on naurettavinta, mutta omituisinta. Huumoriksi sanoisin Noelilla jo monien hahmojen ilmeet, sekä epätodellisuuden ja todellisuuden sekoittuminen. Noelin sarjoissa on vähän jokainen ruutu täynnä huumoria. Luin juuri yhden tarinan, missä jo hahmojen ilmeet jokaisessa ruudussa oli niin huvittavia, että vaikka siinä ruudussa ei ollut mitään huvittavaa kertomista tai puhekuplaa, niin se pisti silti nauramaan ääneen. Taitaa Noel olla niitä harvoja piirtäjiä/käsikirjoittajia, joiden tarinat ovat huonoja mutta samalla kuitenkin niin hauskoja ja humoristisia. Häneltä löytyy siis sekavia sarjoja vaikka muille jakaa. Kaikista sekavimmat, täten humoristisimmat tarinat ovat mielestäni nimeltään Hiiri varjoisilta kujilta, sekä Erämaan sankarit. Hiiri varjoisilta kujilta sijoittuu Ankkalinnan öiseen satamaan, jossa Mikki kamppailee Musta Pekkaa vastaan, ja syntyy kaiken maailman kommelluksia. Toinen on myöskin niin sekava, ettei siitä oikeasti saa tolkkua. Mutta silloin kun saa, se on kyllä ehdottoman humoristinen tarina. Siinä Mikki, Hessu ja Polle ovat metsässä ja ylpeilevät omista parhaista omitaisuuksistaan.
Aku Ankassa on paljon humoristisia asioita, mitkä tarkemmin mietetittynä kuulostavat omituisilta. Esimerkiksi se, että Roopelle olisi muka päälle kolme kuutioeekkeriä rahaa, kuulostaa niin mahdottomalta, että se pistää nauramaan. Monet jutut ovat epätodellisia ja kuitenkin sellaisia, mihin ei kiinnitä huomiota, kun niitä sitten tarkemmin miettiikin, niin ne kuulostavat todella hauskoilta, vaikkei sitä ennen ollutkaan. Aku Ankan ja Teppo Tulpun riita on todella huvittava Ankkalinnan yleispiirre. Sehän on varmasti totta, ettei oikeassa maailmassa, mikään naapuririita ole niin kamala, kuin Akulla. Ainakaan asia ei ole sillä tavalla, että muualla kuin sarjakuvissa, oikeastaan Akun ja Tepon suhteessa, kummallakin talo palaisi poroksi niin usein.
Yksityiskohtien käyttäminen on lähes aina eduksi Disney-sarjakuvien piirroksissa. Myös muut, kuin Don Rosa piirtää yksityiskohtia, vaikkakin Rosalla on parhaat yksityiskohdat, ja Rosa on juuri niistä tunnettu. Taustalla näkyvät henkilöt, ja muut yksityiskohdat ovat tärkeä osa huumorin kannalta, koska tausta vie useissa ruuduissa enemmän tilaa, kuin olennaiset hahmot. Tausta on hyvä käyttää humoristen asioiden täyttämiseen, koska juuri se tekee akkarista tylsän (myös) jos taustalla ei ole yhtikäs mitään.
Ei-niin humoristisista piirroksista, ja alkuperäisteksteistä (joita tosin ei esimerkiksi Carl Barksilla ollut) saattaa niistäkin saada vielä hyvän tarinan. Tässä ilmenee taas yksi huumoriin liittyvä asia – puhekuplat, repliikit ja tekstit. Nämä ovat niitä asioita, joissa voidaan vielä pelastaa ei-niin hyvä tarina. Vuorosanoissa oikeissa kohdissa oikeat tekstit ovat se asia, joista saattaa hyvinkin nauraa. Myös oikeista ihmisistä tehdyt nimiväännökset tuovat oman lisänsä akkarin huumoripitoisuuteen, ja täten oarantavat sitä. Monista urheilijoista (esim. Diedo Ankkadona = Diego Maradona tai Eemu Selaani = Teemu Selänne) on tehty nimiväännöksiä, hauskuuttamaan tarinaa, ja saaden taas lisää näitä yksityiskohtia. Tämä tietenkin on suomentajan ansiota, että akkarissa nähdään näitä nimiväännöksiä ja muita. Nimiväännökset ovat klassinen juttu, ja ne ovat taas yksi hauskuus lisää huumoripitoiseen tarinaan.
Harvoilla piirtäjillä ja käsikirjoittajilla on huono huumori. Joihinkin vitsisarjoihin on vain tullut sellainen ongelma, ettei niiden vitsiä ymmärä. Joissakin nykyajan yksisivuisissa, sekä joissakin Bob Karpin käsikirjoittamissa yksisivuisissa tuota ilmenee. Karpilla se ei kuitenkaan ole ihme, sillä hän on tehnyt niitä yli 10000, niin väkistenkin sinne joukkoon joku huonompikin mahtuu. Usein vanhat tarinat ovat myös siksi humoristisempia/parempia, ettei silloin ollut vielä sitä tarinan juonta käytetty. Tietenkin nykyään on hankalampi tehdä oikein hyvä tarina, kun ideat ovat melko lailla vähissä.
Keillä piirtäjillä on paras huumori? Heti tulee mieleen seuraavat piirtäjät: Carl Barks, William Van Horn ja Don Rosakin. Itse asiassa kaikkien hyvälaatuisten strippien käsikirjoittajat ovat tekijöitä, joilla on hyvä huumori. Tulee mieleen tätä kautta myös Al Taliaferron päivittäisstrippien ja sunnuntaisarjojen vakituinen käsikirjoittaja, Bob Karp. Myös hollantilais-piirtäjistä löytyy hyvin huumoria käyttäviä persoonia, esimerkiksi Heymansit. Myöskin Dick Kenneyn kohtalaisen tavallinen huumori on aika toimivaa useimmiten.
Kaikilla Aku Ankka-käsikirjoittajilla täytyy olla edes hieman huumorintajua, ja sitä, että pystyy keksimään huumoririkkaan tarinan, varsinkin jos tarinan kokonaiskuva ei ole Ankkalinnan ulkopuolelle vievä seikkailu. Monet lyhyiden sarjojen käsikirjoittajat ovat lähes pakosti todella hyviä käsikirjoittamaan huvittavia ja humoristisia tarinoita. Mihinkään yksisivuiseen tarinaan on hankala mahduttaa mitään seikkailujuonta, niinpä tarinan viehättävyys ilmentyy useimmiten naurettavana hupailuna. Yksisivuisista tarinoista aina kymmensivuisiin tarinoihin todella suuri oss niistä ei ole mitään vakavaa seikkailutarinaa, vaan hupailua. Kymmensivuisissa tarinoissa vaatii jo käsikirjoittajalta hieman parempaakin taitoa saada niin pitkä tarina todella hupaisaksi ja huumoripitoiseksi. Jos tarkoitus on alunperin tarinasta tehdä juuri vitsisarja, niin tuo tehtävä ei ole helppo.
Tuollaisten tarinoiden käsikirjoittamisen osaa todella hyvin Mau Heymans. Mau on mahtavan humoristinen piirtäjä-käsikirjoittaja. Maulla on sellainen käsikirjoitustyyli, mikä sopii todella hyvin aina yksisivuisista kymmensivuisiin. Monissa lyhyissä tarinoissa juonena on aina naurattava ”Ankanpojat tekevät jonkin huvittavan kepposen Akulle, mikä tulistuukin sitten heti”. Minua tuo järjestely naurattaa aina. Montaakaan Mau Heymansin käsikirjoittamaa sarjaa en ole lukenut, mitkä olisivat huonoja, varsinkin kun Mau piirtääkin tarinansa itse. Maun piirrokset sopivat todella hyvin hänen myös käsikirjoittamiin sarjoihin. Kummassakin on samanlainen tyyli. Mau osaa piirtää todella huvittavasti ja hienosti aina kerskuvista ankoista vihaisiin murmeleihin.
Bas Heymanskin on todella hyvä piirtäjä, ja käsikirjoittaja, sillä hänellä on Maun tapaan todella huumoririkas tapa tehdä sarjansa. Basin tekemät sarjat muistuttavat aika paljon Maun sarjoja, aina käsikirjoituksesta piirroksiin. Käsikirjoitukset ovat vielä lähenpänä toisiaan, ja piirroksetkin voi välillä sekoittaa toisiinsa. Heissä ei kamalasti mitään eroja ole, kummatkin osaavat todella hyvin käyttää huumoria, käsikirjoittaa, ja piirtää. Kummankin tekijän sarjoissa on aina samanlaista, mahtavaa huumorin käyttöä. Heidän, Maun ja juuri Bas Heymansinkin käyttämä huumori on todella nykyaikaista, suoraa, ja hauskasti tehtyä.
Monet Mau Heymansin piirtämät yksisivuiset ovat itse Mau Heymansin käsikirjoittamia. Kuitenkin myös Kirsten de Graaf tekee välillä Maun piirrettäväksi käsikirjoituksia. Kirsten tekee usein käsikirjoitukset Maun sarjoihin hänen kanssaan. Hänellä on aika samanlainen ja hupaisa käsikirjoitustyyli kuin Maulla, johtuisikohan tuo siitä, että hän on tehnyt kauan yhteistyötä Maun kanssa. Kuitenkaan, vaikka Heymansiltakin löytyy niin paljon hyviä yksisivuisia, pääsee sinne „virheitä“ livahtamaan. Esimerkiksi Heymansilta löytyy kaksi tarinaa, jossa Aku maistelee eri Colia, mutta juokin tiskivettä tai saippuakuplanestettä tms. Luulisi että ideoita olisi muitakin. Aku-tarinat eivät ole ainoa asia, jota Heymans osaa tehdä humoristisesti. Häneltä löytyy myös paljon Iines-Leenu&Liinu&Tiinu-kokoonpanolla tehtyjä 1-sivuisia, joissa on huumori kohdallaan. Tarinoissa on usein tosin samanlainen juoni, mutta se, ettei kuitenkaan täysin samanlainen, tekee tarinoista lähes ensiluokkaista luettavaa.
Vaikka useat eivät pidä jostain syystä Sander Gulienin piirrostyylistä, hänen piirtämissään yksisivuisissa tarinoissa on usein oikein hauska juoni. Yleensä näiden käsikirjoitusten takana on nähty Jan Kruse. Näissä sarjoissa huumoria on koko tarinan ajan (joka tosin ei ole ihme tarinan ollessa yksisivuinen), ja tarinoille saa nauraa. Ainoa miinus näissä tarinoissa on se, että joskus juonet kuitenkin ovat käytettyjä. Vaikka Sander Gulienin täällä mainitsin, ei hänenkään kaikki yksisivuiset ole hyviä. Gulieiltä löytyy paljon myös sellaisia tarinoita, joissa ei mitään hirveän erikoista tapahdu. Esimerkkinä vaikka tarina, jossa Roope odottaa vuoroa päästäkseen hampurilaiskojulle oikeaan aikaan, kun joka 100 asiakas voittaa ilmaisen hampurilaisen.
Carl Barksin tarinoiden huumori ilmenee varsin monella tavalla. Tulee ensiksi mieleen ne Barksin Roope-tarinat, jossa Roope menee johonkin kahvilaan, ja huijaa donitsin (tai jonkin muun) avulla myyjältä ilmaiseksi kahvia, tai jotain muuta. Näissä tarinoissa on huumori paikallaan. Ei tule oikeastaan kuin yksi Barksin käsikirjoittama tarina mieleen, joka olisi tylsä. Tämän nimeä en muiksta, mutta siinä Roope menee limusiinillä, ja valittelee sen korkeita bensakustannuksia. Barksin tarinoissa on myös paljon muuta huumoria, jotka ilmenee hyvin monella tavalla. Barks ei voisi olla lempipiirtäjäni, jos hänen sarjansa olisivat yhtä ikävystyttäviä kuin jotkut. Barksin tarinoissa pienestäkin ideasta voi saada oikein hienon ja huumoririkkaan tarinan. Pitkiinkin seikkailutarinoihin Barks saa mahdutettua aimokasan huumoria, toisin kuin monet muut piirtäjät/käsikirjoittajat.
Sitten William Van Horn. Tämä kyseinen piirtäjä on mielestäni akkarin hauskin ja huumoririkkain piirtäjä. Hänen lennokkaat, ja joskus sekopäisetkin ilmeensä ankoilla, hauskat vitsit, ruutujen taustoilla kävelevät lihavat tädit sekä kärpäset ovat aivan mahtava yhdistelmä. Näissä W. Van Hornin tarinoissa on kyllä vieläkin enemmän huumoria kuin Barksin tarinoissa. Tämä tosin voi johtua siitä, että Hornilla on enemmän sellaisia lyhyitä, enintään 10-sivuisia hupailuja, Barksin tarinoissa ollen taas enemmän pitkiä seikkailusarjoja. Yleensä Hornin huumori perustuu lähinnä ilmeisiin, jotka ovat myös omituisia, hauskuuden lisäksi. Van Hornin hauskimpiin tarinoihin kuuluu nimenomaan nuo 10-sivuiset hupailut, joiden terävintä kärkeä ovat esimerkiksi se joku piirakka-tarina, ja se, jossa Aku saa liikaa ilokaasua, ja alkaa hervottomana nauraa. Näiden tarinoiden nimiä en kuitenkaan muista. Piirroksissa muuten Van Horn(it) ei(vät) vedä vertoja Barksille, lähellekkään, mutta heidän huumorin käyttö on aivan ensiluokkaista. Muiden yksityiskohtien lisäksi myös esimerkiksi juuri outojen ilmeiden ohella lähes liiaksi käytetty (ei sentään) nauru tuo sitä mukavaa lisää, joka tekee W. Ja N. Van Hornien tarinoista niin ensiluokkaisia huumori-tarinoita.
Don Rosa on seuraavana vuorossa. Vaikka en hänen piirroksistaan niin kamalasti pidä, ne ovat liian yksityiskohtaisia, hänenkin huumori on niin hyvää, että se on pakko mainita. Nimenomaan taustoilla viipeltävät hiiret, ja kaiken maailan kommellukset ja yksityiskohdat tekevät Rosan tarinoista humoririkkaita. Outoa kyllä, tykkään huumorin kannalta yksityiskohdista, mutta piirroksista ne tekevät sekavia. Hän ei ole hirveästi yksisivuisia tehnyt, vai onko ollenkaan (?), jolloin en voi hänen huumoria niissä verrata, mutta nuo yksityiskohdat riittävät aikalailla selvittämään hänen huumoripitoisuutensa. Hauskimpina Rosan tarinoina tulee mieleen nuo 10-sivuiset Milla-tarinat, jotka ovat hiukan hupailun ja seikkailutarinan väliltä. Näillä tarkoitan siis tarinoita nimeltä ”Paino-Ongelmia” ja ”Unohda koko juttu”. Ensimmäisessä tarinassa Milla muuntaa Roopen ja Akun paino-voima-aistin (tms) sivuttaiseksi, eli jos he liukastuvat, he alkavat ”tippua” sivulle päin. Toisessa tarinassa taas ankat alkavat unohdella asioita Millan taian seurauksena. Näitä pikku-huumori-yksityiskohtia tulee vaikka kuinka paljon mieleen. On hupaisaa katseltavaa, kun esimerkiksi tarinassa Kymmenen Avataran aarre norsu pelästyy hiirtä, ottaa kärsäänsä ankkoja vaanineen tiikerin, alkaa hakkaamaan hiirtä, jonka jälkeen norsu ripustaa tiikerin oksaan, kuin pyykkinarulle. Rosan tarinoissa myös D.U.C.K on mainitsemisen arvoinen juttu. Tämä alun perin Barksille kunnianosoitukseksi tehty teksti on tuonut lisäkiinnostavuutta Don Rosan tarinoihin.
Minullakin on jo 2 muokkausta... ;D