Sivuja:
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
32
33
34
35
Kirjoittaja
Aihe: Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 5
(525 viestiä)
Toke
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 5
Viesti 421 -
22.09.2009 klo 15:42:37
Ykköskausi on ollut ja mennyt ja eihän mestaria enää jälkikäteen miksikään muuteta. 8-)
Kreach
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 5
Viesti 422 -
22.09.2009 klo 15:45:32
Mutta Salwerin tilastoissa näin lukee ja muistas, että Karhula hylättiin.
//Oikeassahan sä, Toke, mutta kunhan katselin =)
//Oikeassahan sä, Toke, mutta kunhan katselin =)
Imfromfinland08
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 5
Viesti 423 -
22.09.2009 klo 16:18:13
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Tarinoiden hyvät ja ei-niin-hyvät loppuratkaisut
Jokainen tarina loppuu joskus. Jokaisean tarinan lopussa on aina jonkinlainen loppuratkaisu. Loppuratkaisut vaihtelevat tarinoiden välillä varsin paljon. Tässä tekstissäni kerron enemmän Ankka ja Hiiri-tarinoiden loppuratkaisuista.
Loppuratkaisut ovat usein varsin erilaisia. Se, minkälainen tarinan loppuratkaisu on, riippuu monista eri seikoista. Tähän vaikuttaa etenkin tarinan juoni ja hahmot, myös tarinan pituudella on oma vaikutuksensa, ainakin loppuratkaisun pituuteen. Usein yksisivuisissa vitsisarjoissa ei mitään kummempia loppuratkaisuita ole, niissä tapahtuu kokoajan eikä tarinan tapahtumia/vaiheita voi lajitella erilleen. Vitsisarjoissa jokin pieni asia voi ratkaista sen, mitä aivan viimeisessä ruudussa tapahtuu.
Pidemmissä Ankka-tarinoissa loppuratkaisukin on usein hiukan monimutkaisempi ja ratkaisevat vaiheet voivat olla monen sivun pituisia pätkiä.
Loppuratkaisun olisi syytä olla mielenkiintoinen, jos tarinan lopun saattaa arvata ennalta, on jokin mennyt vähän pieleen. Loppuratkaisuissa olisis siis hyvä olla hiukan yllättävyyttä, ja mielenkiintoa. Loppuratkaisun pituus on myös tarkeä asia, itse en pidä, jos tarinan juoni ratkeaakin ihan hetkessä. Esim. 10-sivuisessa tarinassa loppuratkaisu saa olla aika monen ruudun pituinen, jotta se olisi tarpeeksi mielenkiintoinen.
Yllättävyys on eräs merkittävimmistä loppuratkaisuiden ominaisuuksista, jos yllättävyyttä ei ole lainkaan, tulee tarinasta liian ennalta-arvattava, eikä sitä jaksa lukea kunnolla loppuun asti. Itselleni on toisinaan käynyt näin. Toisinaan Mikki-tarinoiden loppuratkaisuissa on yllättävyyttä, ja joskus siitä saattaa nähdä myös Ankka-jatkiksissa.
Yleensä loppuratkaisuissa kaikkien ratkeamattaomien asioiden pitäisi selvitä. usein näin käykin, mutta esimerkiksi jatkiksien ensimmäisessä osassa ei ole kunnollista loppuratkaisua, tai ainakin suurin osa asioista jää siinä epäselväksi. Kuitenkin jatkiksen jokaisella osalla on omat pienet loppuratkaisunsa. Sitten vasta viimeisessä osassa nähdään se varsinainen loppuratkaisu, joka ei kuitenkaan yleensä ole niin suuri kuin tavallisissa tarinoissa, sillä osa asioista on ratkaistu jo aiemmissa osissa. Tyypillistä on, että moni tarinan selvittämättömistä asioista saattaa joissakin tarinoissa selvitä jo huomattavasti ennen loppuratkaisua. Näin käy useissa Mikki-tarinoissa, esim. Jos Mikki-tarinassa selvitetään rikosta, niin rikos saadaan ratkaistua pikkuhiljaa, ja toisinaan suuri loppuratkaisu saattaa jäädä jopa näkemättä. Huumoritarinoissa monet asiat rakteavat vasta tarinan lopussa.
Vaikka loppuratkaisun mielellään tulisikin olla yllätyksellinen, niin näin kuitenkin melko harvoin käy. Esimerkiksi useissa Roope vs. Pennonen-tarinoissa loppuratkaisun saattaa arvata jo ennalta. Yleensä näissä tarinoissa paha (tässä tapauksessa Pennonen) saa loppujen lopuksi palkkansa, vaikka olisikin ennen loppuratkaisia niskan päällä. Itse usein onnistun arvaamaan varsin hyvin tarinoiden loput.
Yksi legendaarisimmista loppuratkaisuista on jahtauskohtaukset.
Minkälainen loppuratkaisusta tulee, riippuu lähes täysin käsikirjoittajasta. Jotkin käsikirjoittajat haluavat tarinoilleen onnellisen lopun ja toiset taas haluavat hiukan onnettomampia tai julmiakin loppuja tarinoilleen. Usein Mikki tarinoiden loppu ei aina ole onnellinen. Välillä loppuratkaisuissa voi olla paljon huumoriakin. Humoristisia loppuratkauisuja näkee usein Ankka-tarinoissa. Hyvä esimerkki on Akun pakeneminen jonnekin kauas raivoavilta Ankkalinnalaisilta. Yleensä tämä toistuu aina tarinan lopussa ja aivan viimeisessä ruudussa Aku on jossain kaukana Ankkalinnasta.
Välillä loppuratkaisut ovat nopeudeltaan/ tai temmoltaan erilaisia. Joskus osa loppuratkaisuista ovat hidastempoisia, eli niissä saatetaan jahkailla, eikä kukaan hahmo oikein tiedä mitä tehdä. Tämä ei kuitenkaan ole niin yleistä, kuin äkkipikaiset ja nopeatempoiset loppuratkaisut. Näissä tarinoissa hahmot toimivat, laiskottelun sijaan. Itse ainakin pidän, jos loppuratkaisuissa on toimintaa.
Usein sama piirtäjä/tai käsikirjoittaja tekee tarinoihinsa melko samanlaisia loppuja. MM. chileläisen Vicarin piirtämissä tarinoissa on varsin usein melko humoristisia loppuratkaisuja. Don Rosallakin on melko omanlainen tyyli lopettaa tarinansa. Hän on tehnyt muutamia tarinoita, joden loppuratkaisuista ei draamaa ja tunteita puutu. Hyvä esimerkki tällaisesta tarinasta on Yukonin Sydämet, jossa Roope ei avaa Kultun lähettämää kirjettä, joka olisi voinut muuttaa hänen elämänsä.
Usein myös moni Ankka-piirtäjä suosii tietynlaisia loppuratkaisuja. Eräs suosituimmista tarinan loppumistyypeistä on "onnellinen loppu", jolloin paha saa yleensä palkkansa. Hiiri-tarinoissakin moni käsikirjoittaja haluaa tarinalleen onnellisen lopun, mutta jotkin Mikki-taiteilijat haluavat tarinoiden lopusta hieman omalaatuisemman tekemällä loppuratkaisuista sellaisia, että tarina ei päätykään ihan onnellisesti. Joskus tarinassa voi olla samaan aikaan sekä onnellinen että toisaalta vähän huonompikin loppu. Hyvä esimerkki tällaisesta on eräs Mikki-tarina, jossa Mikki onnistuu estämään Mustakaavun pahat aikeet, mutta hän ei kuitenkaan saa napattua Mustakaapua kiinni.
Useissa tarinoissa tarinan alkuvaiheessa saatetaan kokea jotain sellaista, joka koituu tarinan ratkaisun kannalta äärmiiäisen tärkeäksi asiaksi. Näin kävi mm. tarinassa Maailman toiseksi rikkain Ankka. Kyseisen tarinan alussa vilautetaan pikaisesti eräs langanpätkää. Tarinan keskivaiheessa kaikki eivät välttämättä edes kunnolla muista langanpätkästä mitään, mutta tärkeässä ratkaisuvaiheessa langanpätkä saa tarinassa suuren roolin. Juuri tämäntyyppistä näkee Disney-tarinoissa aina silloin tällöin.
Toisinaan yllättämättömyys voi tulla yllättäen. Tarkoitan sitä, että välillä sitä tulee odotettua, että tämän tarinan lopussa koetaan joku yllätys, mutta sitä yllätyskäännettä ei välttämättä tulekaan. Näin on käyn mm. parissa Brancan ja Vicarin tarinoissa.
Joskus yllättäviin juonenkäänteisiin loppuratkaisuissa saattaa vaikuttaa vain yksi hahmo tai vaikuttavia henkilöitä loppuratkaisun kannalta voi olla useitakin. Joissakin tarinoissa aivan lopussa kaikki saattaa olla hyvin, mutta jonkin hahmon tuleminen mukaan tarinaan saattaakin muutta kaiken päälaelleen.
Noihin nopeatempoisiin loppuratkaisuihin liittyy usein sujuvuus. Sujuvuus tarkoittaa sitä, että loppuratkaisu ei töki, vaan se etenee tasiasta, ja usein hyvää vauhtia eteenpäin. Joskus käsikirjoittajat saattavat tehdä tahallaan tökkivän loppuratkaisun, itse en tosin kummemmin välitä mistään hidastelusdta ja jahkailusta, vaan kaipaan suoraa toimintaa.
Huumori on varsin keskeinen asia loppuratkaisuissa. Mielestäni tarinasta saa hyvän jälkimaun, jos tarinan lopussa on huumoria. Tämä on melko tavallista muutaman sivun pituisille tarinoille. Pitkissä, noin 30-sivuisissa tai sitä pidemmissä tarinoissa ei lopussa useimmiten huumoria näe.
Useimmat loppuratkaisuista ovat hyviä, sekä Ankka ja Hiiri-tarinoissa, mutta silloin tällöin näkee tarinoissa myös surkeita loppuratkaisuja. Joissakin tarinoissa paljastetaan jo heti alussa, että joku hahmo nukahtaa ja alkaa nähdä unta. Mielestäni tämä on jokseenkin ärsyttävää, sillä silloinhan voi jo arvata, että tarinan lopussa tyyppi herää ja huomaa nähneensä unta. Ärsyttävää. Omasta mielestäni sellaisetkin tarinat ovat kehnoja, joissa loppuratkaisun arvaa jo heti tarinan alussa, ja valitettavasti näitä tarinoita on liikaa. Van Hornien tarinoissa loppuratkaisut eivät yleensä ole kovinkaan kummoisia, etenkin ne ovat tylsiä, eikä niissä välttämättä tapahdu juuri mitään. Eräs huonopuoli loppuratkaiuissa on tavanomaisuus, monet tarinoiden loput ovat liian tavanomaisia, eikä niissä ole mitään uutta. Joskus tavanomainenkin loppuratkaisu saattaa olla jopa hyvä, ja tämä on tyypillistä Vicarin piirtämissä Ankka-tarinoissa.
Carl Barksin loppuratkaisut ovat mieleeni. Hänen loppuratkaisunsa ovat monipuolisia eikä hän yleensä suosi mitään tiettyä ratkaisutyyppiä. Barksin tarinoiden loppuratkaisuista löytyy aika usein yllätyksiä. Tarinassa ihmebentsiini voisi olettaa että Roope päihittäisi Pennosen mennen tullen, mutta yllättäen Pennonen veti tuossa tarinassa pidemmän korren. Barks on tehnyt paljon muitakin loppuratkaisultaan yllättäviä tarinoita. Barks hallitsee tarinan juonen hyvin, ja loppuratkaisuissa voi oikeastaan tapahtua mitä tahansa. Mutta yleensä myös hänenkin tarinoissaan paha saa lopussa aina palkkansa. Toisinaan myös Carl Barksin tarinoiden loppuratkaisut voivat olla varsin dramaattisia. Barksin kymmensivuisissa loppuratkaisun pituus saattaa vaihdella jonkin verran, välillä ratkaisut tapahtuvat muutamassa ruudussa, kun taas toisinaan ne vaativat jopa pari sivua. Moni Barksin tarinoiden loppuosista on ollut varsin opettavaisia. Usein hänen opettavaisissa tarinoissa näkee, mitä ei kannata tehdä ja mikä on taas suositeltavaa.
Mielestäni Vicar osaa piirtää loppuratkaisut oikealla tavalla. Tätä auttaa se, että usein hän saa piirrettäväkseen melko hyviä tarinoita, joissa on hyvät loppuratkaisut. Vicarin tarinoissa loppuratkaisu tapahtuu usein melko nopeasti. Joissakin hänen tarinoissaan loppuratkaisu saattaa olla vain muutaman ruudun pituinen. Joissakin hänen tarinoissaan vähän ennen loppua kaikki saattaa olla kunnossa, mutta jopa yhden ruudun aikana tilanne saattaa muuttua. Esimerkiksi usein Aku kömpelyyttään aiheuttaa jonkin suurkatastrofin Ankkalinnaan vaivaisen yhden ruudun aikana. Hänen tarinoiden loppuratkaisut ovat äkkipikaisia ja usein myös vauhdikkaita. Itse pidän hänen tyylistään hoitaa tarinoiden loppuratkaisut.
Jotkut Daniel brancan loppuratkaisuista saattavat muistuttaa Vicarin tarinoiden loppuja. Yhteistä heidän tarinoiden ratkaisuissa on se, että kaikki tapahtuu usein melko nopeasti. Branca on ehkä kuitenkin hieman parempi tekemään loppuratkaisuja, kuin Vicar, sillä hän käsikirjoittaa ja piirtää loppuratkaisuista monipuolisempia. Niissä on usein toimintaa, mutta myös monia muita ominaisuuksia. Joitakin huonojakin puolia hänen loppuratkaisuistaan löytyy, mutta ne puutteet ovat melko pieniä esim. muutamassa hänen tarinassaan loppuratkaisut ovat olleet suorastaan outoja (melko harvinaista). Välillä Brancan tarinoissa saatetaan loppuratksisuiden yhteydessä nähdä jopa suur juonenkäänne, jossa tarinan kulku muuttuu tyystin.
Don Rosa on erittäin taitava tekemään tarinoihinsa kunnollisen loppuratkaisun. Tunnetustihan hän tekee tarinansa huolellisesti, ja tämä pätee myös loppuratkaisuihin. Carl Barksin tapaan myös Rosa käyttää monipuolisia loppuja tarinoissaan, ja usein loppuratkaisut eivät muistuta toisiaan, vaan melkein jokaisessa hänen tarinassaan loppuratkaisu on aina hiukan omalaatuinen. Niin kuin moni piirtäjä, myös Rosa suosii useimmiten tarinoissaan onnellisia loppuratkaisuja. Joskus tarinoiden loput saattavat olla dramaattisia, näin on käynyt useita kertoja, mm. tarinoissa Yukonin sydämet, Takaisin Xanaduun ja White Agony Greekin vanki. Itse pidän Don Rosan tarinoiden lopuista, yleensä ne ovat mielenkiintoisia ja välillä myös todella pitkiä, mikä on mielestäni hyvä asia. Rosan tarinoissa ei aina arvaa mitä lopussa käy, mutta hyvä esimerkki ennalta-arvattavasta tarinasta on mestaripuutarhuri, tuon tarinan alkupuolella kaikki viittaa siihen, että tarina loppuratkaisun aikoihin Akulle tapahtuu jotain negatiivistä. Hyvä asia on myös, että joskus Rosan Ankka-tarinoiden lopussa voi olla hyvinkin tunteikkaita kohtauksia, jotkut ovat sanoneet jopa itkeneensä lukiessaan Kirje Kotoa-tarinan loppua. Ehkä yksi pieni miinus Rosan loppuratkaisuihin tulee siitä, että ne eivät aina ole kovin selkeitä ja ytimekkäitä. Tämä ei ole haitaksi pitkissä seikkailutarinoissa, mutta kymmensivuisissa tarinoissa ne saattavat viedä osan lukijan mielenkiinnosta sarjaa kohtaan.
Yhteenveto: Jokaisessa Akkarissa nähtävässä tarinassa on ainakin jonkinlainen loppuratkaisu. Loppuratkaisutyyppejä on monenlaisia, löytyy humoristisia, onnellisia, nopeita, hitaita, pitkiä ja lyhyitä loppuratksiuita. Loppuratkaisujen pituus vaihtelee aika paljon, vitsisarjoissa ratkaisun pituus saattaa olla vain pari ruutua, kun taas pitkissä seikkailutyyppisissä tarinoissa ratkaisut koetaan muutamassa sivussa. Yksi parhaista loppuratkaisujen tekijöistä on ehdottomasti Carl Barks. Hänen tarinoissaan loppuratkaisut ovat erittäin hyviä ja mielenkiintoisia. Muitakin hyvä tarinoiden lopun tejijöitä on mm. amerikkalinen Don Rosa. Hänen loppuratkaisut vaihtelevat paljon ja se on hyvä asia. Ne ovat usein myös aika pitkiä.
Jokainen tarina loppuu joskus. Jokaisean tarinan lopussa on aina jonkinlainen loppuratkaisu. Loppuratkaisut vaihtelevat tarinoiden välillä varsin paljon. Tässä tekstissäni kerron enemmän Ankka ja Hiiri-tarinoiden loppuratkaisuista.
Loppuratkaisut ovat usein varsin erilaisia. Se, minkälainen tarinan loppuratkaisu on, riippuu monista eri seikoista. Tähän vaikuttaa etenkin tarinan juoni ja hahmot, myös tarinan pituudella on oma vaikutuksensa, ainakin loppuratkaisun pituuteen. Usein yksisivuisissa vitsisarjoissa ei mitään kummempia loppuratkaisuita ole, niissä tapahtuu kokoajan eikä tarinan tapahtumia/vaiheita voi lajitella erilleen. Vitsisarjoissa jokin pieni asia voi ratkaista sen, mitä aivan viimeisessä ruudussa tapahtuu.
Pidemmissä Ankka-tarinoissa loppuratkaisukin on usein hiukan monimutkaisempi ja ratkaisevat vaiheet voivat olla monen sivun pituisia pätkiä.
Loppuratkaisun olisi syytä olla mielenkiintoinen, jos tarinan lopun saattaa arvata ennalta, on jokin mennyt vähän pieleen. Loppuratkaisuissa olisis siis hyvä olla hiukan yllättävyyttä, ja mielenkiintoa. Loppuratkaisun pituus on myös tarkeä asia, itse en pidä, jos tarinan juoni ratkeaakin ihan hetkessä. Esim. 10-sivuisessa tarinassa loppuratkaisu saa olla aika monen ruudun pituinen, jotta se olisi tarpeeksi mielenkiintoinen.
Yllättävyys on eräs merkittävimmistä loppuratkaisuiden ominaisuuksista, jos yllättävyyttä ei ole lainkaan, tulee tarinasta liian ennalta-arvattava, eikä sitä jaksa lukea kunnolla loppuun asti. Itselleni on toisinaan käynyt näin. Toisinaan Mikki-tarinoiden loppuratkaisuissa on yllättävyyttä, ja joskus siitä saattaa nähdä myös Ankka-jatkiksissa.
Yleensä loppuratkaisuissa kaikkien ratkeamattaomien asioiden pitäisi selvitä. usein näin käykin, mutta esimerkiksi jatkiksien ensimmäisessä osassa ei ole kunnollista loppuratkaisua, tai ainakin suurin osa asioista jää siinä epäselväksi. Kuitenkin jatkiksen jokaisella osalla on omat pienet loppuratkaisunsa. Sitten vasta viimeisessä osassa nähdään se varsinainen loppuratkaisu, joka ei kuitenkaan yleensä ole niin suuri kuin tavallisissa tarinoissa, sillä osa asioista on ratkaistu jo aiemmissa osissa. Tyypillistä on, että moni tarinan selvittämättömistä asioista saattaa joissakin tarinoissa selvitä jo huomattavasti ennen loppuratkaisua. Näin käy useissa Mikki-tarinoissa, esim. Jos Mikki-tarinassa selvitetään rikosta, niin rikos saadaan ratkaistua pikkuhiljaa, ja toisinaan suuri loppuratkaisu saattaa jäädä jopa näkemättä. Huumoritarinoissa monet asiat rakteavat vasta tarinan lopussa.
Vaikka loppuratkaisun mielellään tulisikin olla yllätyksellinen, niin näin kuitenkin melko harvoin käy. Esimerkiksi useissa Roope vs. Pennonen-tarinoissa loppuratkaisun saattaa arvata jo ennalta. Yleensä näissä tarinoissa paha (tässä tapauksessa Pennonen) saa loppujen lopuksi palkkansa, vaikka olisikin ennen loppuratkaisia niskan päällä. Itse usein onnistun arvaamaan varsin hyvin tarinoiden loput.
Yksi legendaarisimmista loppuratkaisuista on jahtauskohtaukset.
Minkälainen loppuratkaisusta tulee, riippuu lähes täysin käsikirjoittajasta. Jotkin käsikirjoittajat haluavat tarinoilleen onnellisen lopun ja toiset taas haluavat hiukan onnettomampia tai julmiakin loppuja tarinoilleen. Usein Mikki tarinoiden loppu ei aina ole onnellinen. Välillä loppuratkaisuissa voi olla paljon huumoriakin. Humoristisia loppuratkauisuja näkee usein Ankka-tarinoissa. Hyvä esimerkki on Akun pakeneminen jonnekin kauas raivoavilta Ankkalinnalaisilta. Yleensä tämä toistuu aina tarinan lopussa ja aivan viimeisessä ruudussa Aku on jossain kaukana Ankkalinnasta.
Välillä loppuratkaisut ovat nopeudeltaan/ tai temmoltaan erilaisia. Joskus osa loppuratkaisuista ovat hidastempoisia, eli niissä saatetaan jahkailla, eikä kukaan hahmo oikein tiedä mitä tehdä. Tämä ei kuitenkaan ole niin yleistä, kuin äkkipikaiset ja nopeatempoiset loppuratkaisut. Näissä tarinoissa hahmot toimivat, laiskottelun sijaan. Itse ainakin pidän, jos loppuratkaisuissa on toimintaa.
Usein sama piirtäjä/tai käsikirjoittaja tekee tarinoihinsa melko samanlaisia loppuja. MM. chileläisen Vicarin piirtämissä tarinoissa on varsin usein melko humoristisia loppuratkaisuja. Don Rosallakin on melko omanlainen tyyli lopettaa tarinansa. Hän on tehnyt muutamia tarinoita, joden loppuratkaisuista ei draamaa ja tunteita puutu. Hyvä esimerkki tällaisesta tarinasta on Yukonin Sydämet, jossa Roope ei avaa Kultun lähettämää kirjettä, joka olisi voinut muuttaa hänen elämänsä.
Usein myös moni Ankka-piirtäjä suosii tietynlaisia loppuratkaisuja. Eräs suosituimmista tarinan loppumistyypeistä on "onnellinen loppu", jolloin paha saa yleensä palkkansa. Hiiri-tarinoissakin moni käsikirjoittaja haluaa tarinalleen onnellisen lopun, mutta jotkin Mikki-taiteilijat haluavat tarinoiden lopusta hieman omalaatuisemman tekemällä loppuratkaisuista sellaisia, että tarina ei päätykään ihan onnellisesti. Joskus tarinassa voi olla samaan aikaan sekä onnellinen että toisaalta vähän huonompikin loppu. Hyvä esimerkki tällaisesta on eräs Mikki-tarina, jossa Mikki onnistuu estämään Mustakaavun pahat aikeet, mutta hän ei kuitenkaan saa napattua Mustakaapua kiinni.
Useissa tarinoissa tarinan alkuvaiheessa saatetaan kokea jotain sellaista, joka koituu tarinan ratkaisun kannalta äärmiiäisen tärkeäksi asiaksi. Näin kävi mm. tarinassa Maailman toiseksi rikkain Ankka. Kyseisen tarinan alussa vilautetaan pikaisesti eräs langanpätkää. Tarinan keskivaiheessa kaikki eivät välttämättä edes kunnolla muista langanpätkästä mitään, mutta tärkeässä ratkaisuvaiheessa langanpätkä saa tarinassa suuren roolin. Juuri tämäntyyppistä näkee Disney-tarinoissa aina silloin tällöin.
Toisinaan yllättämättömyys voi tulla yllättäen. Tarkoitan sitä, että välillä sitä tulee odotettua, että tämän tarinan lopussa koetaan joku yllätys, mutta sitä yllätyskäännettä ei välttämättä tulekaan. Näin on käyn mm. parissa Brancan ja Vicarin tarinoissa.
Joskus yllättäviin juonenkäänteisiin loppuratkaisuissa saattaa vaikuttaa vain yksi hahmo tai vaikuttavia henkilöitä loppuratkaisun kannalta voi olla useitakin. Joissakin tarinoissa aivan lopussa kaikki saattaa olla hyvin, mutta jonkin hahmon tuleminen mukaan tarinaan saattaakin muutta kaiken päälaelleen.
Noihin nopeatempoisiin loppuratkaisuihin liittyy usein sujuvuus. Sujuvuus tarkoittaa sitä, että loppuratkaisu ei töki, vaan se etenee tasiasta, ja usein hyvää vauhtia eteenpäin. Joskus käsikirjoittajat saattavat tehdä tahallaan tökkivän loppuratkaisun, itse en tosin kummemmin välitä mistään hidastelusdta ja jahkailusta, vaan kaipaan suoraa toimintaa.
Huumori on varsin keskeinen asia loppuratkaisuissa. Mielestäni tarinasta saa hyvän jälkimaun, jos tarinan lopussa on huumoria. Tämä on melko tavallista muutaman sivun pituisille tarinoille. Pitkissä, noin 30-sivuisissa tai sitä pidemmissä tarinoissa ei lopussa useimmiten huumoria näe.
Useimmat loppuratkaisuista ovat hyviä, sekä Ankka ja Hiiri-tarinoissa, mutta silloin tällöin näkee tarinoissa myös surkeita loppuratkaisuja. Joissakin tarinoissa paljastetaan jo heti alussa, että joku hahmo nukahtaa ja alkaa nähdä unta. Mielestäni tämä on jokseenkin ärsyttävää, sillä silloinhan voi jo arvata, että tarinan lopussa tyyppi herää ja huomaa nähneensä unta. Ärsyttävää. Omasta mielestäni sellaisetkin tarinat ovat kehnoja, joissa loppuratkaisun arvaa jo heti tarinan alussa, ja valitettavasti näitä tarinoita on liikaa. Van Hornien tarinoissa loppuratkaisut eivät yleensä ole kovinkaan kummoisia, etenkin ne ovat tylsiä, eikä niissä välttämättä tapahdu juuri mitään. Eräs huonopuoli loppuratkaiuissa on tavanomaisuus, monet tarinoiden loput ovat liian tavanomaisia, eikä niissä ole mitään uutta. Joskus tavanomainenkin loppuratkaisu saattaa olla jopa hyvä, ja tämä on tyypillistä Vicarin piirtämissä Ankka-tarinoissa.
Carl Barksin loppuratkaisut ovat mieleeni. Hänen loppuratkaisunsa ovat monipuolisia eikä hän yleensä suosi mitään tiettyä ratkaisutyyppiä. Barksin tarinoiden loppuratkaisuista löytyy aika usein yllätyksiä. Tarinassa ihmebentsiini voisi olettaa että Roope päihittäisi Pennosen mennen tullen, mutta yllättäen Pennonen veti tuossa tarinassa pidemmän korren. Barks on tehnyt paljon muitakin loppuratkaisultaan yllättäviä tarinoita. Barks hallitsee tarinan juonen hyvin, ja loppuratkaisuissa voi oikeastaan tapahtua mitä tahansa. Mutta yleensä myös hänenkin tarinoissaan paha saa lopussa aina palkkansa. Toisinaan myös Carl Barksin tarinoiden loppuratkaisut voivat olla varsin dramaattisia. Barksin kymmensivuisissa loppuratkaisun pituus saattaa vaihdella jonkin verran, välillä ratkaisut tapahtuvat muutamassa ruudussa, kun taas toisinaan ne vaativat jopa pari sivua. Moni Barksin tarinoiden loppuosista on ollut varsin opettavaisia. Usein hänen opettavaisissa tarinoissa näkee, mitä ei kannata tehdä ja mikä on taas suositeltavaa.
Mielestäni Vicar osaa piirtää loppuratkaisut oikealla tavalla. Tätä auttaa se, että usein hän saa piirrettäväkseen melko hyviä tarinoita, joissa on hyvät loppuratkaisut. Vicarin tarinoissa loppuratkaisu tapahtuu usein melko nopeasti. Joissakin hänen tarinoissaan loppuratkaisu saattaa olla vain muutaman ruudun pituinen. Joissakin hänen tarinoissaan vähän ennen loppua kaikki saattaa olla kunnossa, mutta jopa yhden ruudun aikana tilanne saattaa muuttua. Esimerkiksi usein Aku kömpelyyttään aiheuttaa jonkin suurkatastrofin Ankkalinnaan vaivaisen yhden ruudun aikana. Hänen tarinoiden loppuratkaisut ovat äkkipikaisia ja usein myös vauhdikkaita. Itse pidän hänen tyylistään hoitaa tarinoiden loppuratkaisut.
Jotkut Daniel brancan loppuratkaisuista saattavat muistuttaa Vicarin tarinoiden loppuja. Yhteistä heidän tarinoiden ratkaisuissa on se, että kaikki tapahtuu usein melko nopeasti. Branca on ehkä kuitenkin hieman parempi tekemään loppuratkaisuja, kuin Vicar, sillä hän käsikirjoittaa ja piirtää loppuratkaisuista monipuolisempia. Niissä on usein toimintaa, mutta myös monia muita ominaisuuksia. Joitakin huonojakin puolia hänen loppuratkaisuistaan löytyy, mutta ne puutteet ovat melko pieniä esim. muutamassa hänen tarinassaan loppuratkaisut ovat olleet suorastaan outoja (melko harvinaista). Välillä Brancan tarinoissa saatetaan loppuratksisuiden yhteydessä nähdä jopa suur juonenkäänne, jossa tarinan kulku muuttuu tyystin.
Don Rosa on erittäin taitava tekemään tarinoihinsa kunnollisen loppuratkaisun. Tunnetustihan hän tekee tarinansa huolellisesti, ja tämä pätee myös loppuratkaisuihin. Carl Barksin tapaan myös Rosa käyttää monipuolisia loppuja tarinoissaan, ja usein loppuratkaisut eivät muistuta toisiaan, vaan melkein jokaisessa hänen tarinassaan loppuratkaisu on aina hiukan omalaatuinen. Niin kuin moni piirtäjä, myös Rosa suosii useimmiten tarinoissaan onnellisia loppuratkaisuja. Joskus tarinoiden loput saattavat olla dramaattisia, näin on käynyt useita kertoja, mm. tarinoissa Yukonin sydämet, Takaisin Xanaduun ja White Agony Greekin vanki. Itse pidän Don Rosan tarinoiden lopuista, yleensä ne ovat mielenkiintoisia ja välillä myös todella pitkiä, mikä on mielestäni hyvä asia. Rosan tarinoissa ei aina arvaa mitä lopussa käy, mutta hyvä esimerkki ennalta-arvattavasta tarinasta on mestaripuutarhuri, tuon tarinan alkupuolella kaikki viittaa siihen, että tarina loppuratkaisun aikoihin Akulle tapahtuu jotain negatiivistä. Hyvä asia on myös, että joskus Rosan Ankka-tarinoiden lopussa voi olla hyvinkin tunteikkaita kohtauksia, jotkut ovat sanoneet jopa itkeneensä lukiessaan Kirje Kotoa-tarinan loppua. Ehkä yksi pieni miinus Rosan loppuratkaisuihin tulee siitä, että ne eivät aina ole kovin selkeitä ja ytimekkäitä. Tämä ei ole haitaksi pitkissä seikkailutarinoissa, mutta kymmensivuisissa tarinoissa ne saattavat viedä osan lukijan mielenkiinnosta sarjaa kohtaan.
Yhteenveto: Jokaisessa Akkarissa nähtävässä tarinassa on ainakin jonkinlainen loppuratkaisu. Loppuratkaisutyyppejä on monenlaisia, löytyy humoristisia, onnellisia, nopeita, hitaita, pitkiä ja lyhyitä loppuratksiuita. Loppuratkaisujen pituus vaihtelee aika paljon, vitsisarjoissa ratkaisun pituus saattaa olla vain pari ruutua, kun taas pitkissä seikkailutyyppisissä tarinoissa ratkaisut koetaan muutamassa sivussa. Yksi parhaista loppuratkaisujen tekijöistä on ehdottomasti Carl Barks. Hänen tarinoissaan loppuratkaisut ovat erittäin hyviä ja mielenkiintoisia. Muitakin hyvä tarinoiden lopun tejijöitä on mm. amerikkalinen Don Rosa. Hänen loppuratkaisut vaihtelevat paljon ja se on hyvä asia. Ne ovat usein myös aika pitkiä.
Aku Vankka
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 5
Viesti 424 -
22.09.2009 klo 16:30:32
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Tarinoiden hyvät ja ei-niin-hyvät loppuratkaisut
Ikävä kyllä, kaikki tarinat loppuvat joskus. Kohtausta, joka päättää tarinan tai selvittää tarinan juonen lopullisesti, kutsutaan loppuratkaisuksi. Jokaisessa tarinassa on jonkinlainen loppuratkaisu (myös yksisivuisissa vitsisarjoissa), joko hyvä, tai sitten ei-niin-hyvä. Joitain hyviä loppuratkaisuja käytetään liikaa, jolloin ne ajan myötä muuttuvat ei-niin-hyviksi. Nyt kerron oman mielipiteeni hyvistä ja ei-niin-hyvistä loppuratkaisuista sekä ankka- että hiiritarinoissa.
Hyvän loppuratkaisun tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluu ennalta-arvaamattomuus. Inhoan tarinoita, joiden loppuratkaisu selviää jo puolivälissä, eikä silloin loppuun lukeminen innosta lainkaan. Vai kuka muka jaksaa lukea loppuun tarinaa, jonka loppuratkaisun on saanut jo selville, vaikkei ole viimeiselle sivulle kurkannutkaan. Esimerkiksi Mikki Hiiren tähdittämissä salapoliisiseikkailuissa, joissa yritetään ratkoa jotain rikosta, loppuratkaisu paljastuu monesti jo tarinan puolivälissä. Lisäksi näissä salapoliisijutuissa loppuratkaisut ovat usein aivan naurettavia ja turhan yksinkertaisia. Muistan lukeneeni taskarissa yhden Mikki-tarinan, jossa kidnapattu professori siirteli jollain säteellä Mikin ja Hessun tavaroita ja kum Hessu muodosti kadonneiden tavaroiden etukirjaimista sanan ''poppeli'', Mikki ja Hessu löysivät kidnapatun professorin talosta, jonka ulkoseinällä oli poppelikyltti. Kaiken lisäksi roisto saatiin kiinni siten, että Hessu kamppasi hänet. Voiko mitään noin tympeää ja älytöntä loppuratkaisua ollakaan? Ei. Siksi juuri näissä salapoliisitarinoissa kuuluisi olla sellainen loppuratkaisu, joka siis ei olisi ennalta-arvattava, ja jossa olisi jotain järkeä (toisin kuin edellä mainitussa) eikä vain kampattaisi roistoa ja päng - se on siinä. Pidän salapoliisitarinoista, joiden loppuratkaisu on monimutkainen ja joita lukija itsekin joutuu lukiessaan miettimään. On aina mukavempaa, kun rikoksen ratkaisijatkin joutuvat tekemään vähän enemmän työtä kuin leikkimään sanaleikkejä ja ojentamaan jalkansa juuri oikealla hetkellä kun roisto on tulossa. Jos vihjeitä annetaan, ne eivät saa olla liian ilmiselviä, tai viitata mitenkään selvästi loppuratkaisuun.
Jos loppuratkaisusta onnistuu saamaan jollain tavalla omaperäisen, sen täytyy olla jollain tavalla uusi idea, joka on tietenkin aina plussaa. Uudet, omaperäiset loppuratkaisut ovat ehdottomasti tervetulleita, ettei aina tarvitse katsoa niitä ''Aku-juoksee-vihaista-väkijoukkoa-pakoon'' -tyylistä loppua. Hieno asia on myös se, jos loppuratkaisu on jollain tavalla jännittävä, koska eikös loppuratkaisu periaatteessa huipenna koko tarinan? Ja jos ei jännittävä, niin vähintäänkin jollain tavalla mielenkiintoinen loppuratkaisu olisi hyväksi. En näe näissä jahtaamisjutuissa tai Kroisoksen knallinsyöntituokioissa mitään jännittävää tai mielenkiintoista, sillä ne ovat turhan tavanomaisia. Hyvästä loppuratkaisusta löytyy myös huumoria, ainakin jossain muodossa. Joidenkin käsikirjoittajien mielestä juuri nämä ideattomat loppuratkaisut, joissa Aku aiheuttaa katastrofin ja viimeisessä ruudussa värjöttelee Antarktiksella, ovat olevinaan jotenkin hauskoja ja sisältävän huumoria, mutta minun mielestäni näin ei ole - ne ovat niitä tavanomaisimpia loppuratkaisuja, jotka ensimmäisillä kerroilla saattavat tuoda hymyn huulille, mutta kun niitä alkaa ilmaantumaan koko ajan enemmän ja enemmän ne muuttuvat yhä vain tylsemmiksi ja lopulta jopa vastenmielisiksi. Sama asia kuin lukisi samaa tarinaa yhä uudestaan ja uudestaan mutta joka kerralla vain eri piirtäjän piirtämänä. Piirtäjistä puheenollen, jo valmiiksi hyvästä loppuratkaisusta voi saada vielä pienellä hionnalla erittäinkin hyvän: hyvät piirrokset ovat aina plussaa. Kyllä Barksin nerokas loppuratkaisu on varmasti mukavempaa luettavaa Barksin itsensä kuin Bernadón piirtämänä. Myös loppuratkaisun pituudella voi olla merkitystä vaikkei ihan heti uskoisikaan: joissain tarinoissa loppuratkaisua venytetään ja pitkitetään ja kun se sitten lopulta tulee, se ei olekaan kovin hyvä. Joissain tarinoissa loppuratkaisu taas tulee kuin ihan töks vain ja se on siinä. Sopivaa pituutta loppuratkaisulle on vaikeata määritellä, mutta se ei saa olla liian lyhyt ja töksähtävä, muttei myöskään liian pitkitetty ja pitkästi selitetty. Noin puolen sivun mittainenkin loppuratkaisu saattaa joissain tapauksissa riittää, jos kaikkiin kysymyksiin on saatu vastaukset ja kaikki olennainen osataan selittää lyhyesti ja ytimekkäästi ja tietenkin myös ymmärrettävästi. Nämä kaikki ominaisuudet - ennalta-arvaamattomuus, järkeenkäyvyys, mielenkiintoisuus, jännitys, omaperäisyys, hyvät piirrokset, sopiva pituus, kun löytyvät loppuratkaisusta, se on täydellinen. En usko, että tällaista täydellisyyden huipentumaa mistään tarinasta löytyy. Yhden ominaisuuden puuttuminen heikentää tarinaa, mutta muutamakin näistä voi tehdä loppuratkaisusta hyvän.
Millainen sitten on huono loppuratkaisu? Huonon loppuratkaisun yksi yleisimmistä ominaispiirteistä on tavanomaisuus. Tavanomaisella loppuratkaisulla tarkoitetaan yleensä loppuratkaisua, jota on käytetty useasti aikaisemmin, kuten tämä jo satoja kertoja mainittu ''Aku-aiheuttaa-katastrofin-ja-pakenee-jonnekin-kauas'' -tyylinen loppuratkaisu. Tavanomaisimpia loppuratkaisua on muutamia (niistä lisää myöhemmin) ja juuri ne samat pyörivät koko ajan ja se on ärsyttävää. Juuri tämän takia sitä omaperäisyyttä kaivattaisiin.
Toinen ominaispiirre, joka tekee loppuratkaisusta huonon, on ennalta-arvattavuus. Jos loppuratkaisusta annetaan liikaa vihjeitä aikaisemmassa vaiheessa tarinaa, loppuratkaisun arvaa jo ennen kuin on sinne asti päässyt ja sehän se vasta ärsyttääkin - tarinan lukeminen, vaikka tietääkin jo miten lopussa käy. Joskus loppuratkaisut ovat vain yksinkertaisesti niin yksinkertaisia, että ne arvaa ilman mitään erityisempiä vihjeitäkin. Esimerkiksi kun Aku päättää ryhtyä Ankkalinnan pormestariksi, loppuratkaisun tietää heti: Aku valitaan, hän epäonnistuu jossain ja väkijoukko jahtaa häntä. Kuten äsken jo mainittiinkin - yksinkertaisuus on huono ominaisuus loppuratkaisussa. Kannatan hieman monimutkaisempia ja vaikeampia loppuratkaisuja ja siksi inhoan näitä liian yksinkertaisia ja helppoja loppuratkaisuja - etenkin niissä salapoliisitarinoissa. Ja voihan loppuratkaisu olla tylsäkin, sellaisiakin on nähty. Tylsät loppuratkaisut ovat.. tylsiä? Ei tarinasta, joka oli muuten ihan kohtuullisen hyvä, mutta loppuratkaisu oli tylsä, jää hyvää makua suuhun, päinvastoin. Loppuratkaisu kun on ideaton tai muuten vain typerä, on sekin huono juttu. Hyvänä esimerkkinä ideattomasta loppuratkaisusta toimii tuo aikaisemmin mainittu poppeli-tarina. Huonot piirrokset ovat luonnollisesti hallaa loppuratkaisulle, vaikkei se sen kulkuun erityisemmin vaikutakaan. Kyllähän Barks tai Vicar on aina parempi kuin Bernadó. Ja sitten vielä se epäsopiva pituus, josta jo mainittiinkin - jos loppuratkaisu tulee töksähtäen tai on liian pitkitetty ja epäselvästi selitetty, se on myöskin huono juttu. Monet ominaisuudet - tavanomaisuus, ennalta-arvattavuus, yksinkertaisuus, tylsyys, ideattomuus, huonot piirrokset, epäsopiva pituus - tekevät loppuratkaisusta huonon. Näitä ominaisuuksia tulisi ehdottomasti välttää käsikirjoittaessa tarinaa.
Yksi tavanomaisimmista ja tunnetuimmista loppuratkaisuista on legendaarinen jahtauskohtaus, jossa Aku on aiheuttanut harmia joko Ankkalinnalle tai sedälleen Roopelle ja tarinasta riippuen joko Roope tai puoli Ankkalinnaa jahtaa häntä vihaisesti. Joskus tarina päättyy siihen, että Aku juoksee ja vieressä näkyy kyltti ''Timbuktu, 10 000km'' tjsp. Joissain tarinoissa Akun pakomatkaa näytetään sen verran, että viimeisessä ruudussa Aku värjöttelee jossain yleensä erittäin kylmässä tai järkyttävän kuumassa paikassa, kuten Antarktiksella tai Saharan autiomaassa. Joissain tarinoissa näytetään vihaista Roopea, joka kävelee Akun piilopaikan lähettylillä tussari kädessä ja vannoo löytävänsä Akun vielä. Myös Pelle Peloton on useita kertoja joutunut tarinan lopussa pakomatkalle. Se johtuukin yleensä siitä, että Roope on halunnut Pellen keksivän jonkin hänen liiketoimiaan parantavan keksinnön ja kun se keksintö ei olekaan toiminut suunnitelmien mukaan ja Roope joutuu maksamaan korvauksia ja kuluja, Pelle päättää että on viisaampaa kadota. Tätä loppuratkaisua on käytetty niin monesti, ettei kukaan varmaankaan tiedä tarkalleen mistä se on lähtöisin. Kaikki varmasti tuntevat myös loppuratkaisun, jossa Roope ja Kroisos Pennonen ovat käyneet juuri ankaran liikekamppailun, jonka Roope on voittanut. Viimeisessä ruudussa Roope juhlii voittoaan muiden miljardöörien kanssa ja Kroisos syö knalliaan jossain nurkassa. Lievistö saattaa tarjota hänelle suolaa tai ketsuppia knallin kanssa, mutta useimmiten Kroisos kieltäytyy siitä sanoen että haluaa syödä knallinsa sellaisenaan. Karhukopla-tarinoissa loppuratkaisu on lähestulkoon aina se yksi ja sama; konnat yrittävät ryöstää jonkin paikan (usein rahasäiliön) mutta jäävät kiinni ja viimeisissä ruuduissa näytetään, kuinka konnia talutetaan poliisiautoon tai kuinka he ovat sellissä ja saattavat jopa sanoa että on mukavaa palata taas selliin, joka on heille vähän kuin koti, koska siellä he suurimman osan ajastaan viettävät. Yksi myöskin aika paljon käytetty, mielestäni erittäin ärsyttävä loppuratkaisu on se, että ensin näytetään jotain tilannetta, jonka seurauksena tarinan päähenkilö törmää johonkin ja joku tulee auttamaan häntä. Tosiasiassa törmäykseen joutunut henkilö menettää tajuntansa ja näkee unta. Eli tosiasiassa koko tarina onkin ollut vain unta. Tarina päättyy siihen, kun päähenkilö herää, joskus jopa juuri oikein jännittävässä tai mielenkiintoisessa kohdassa ja sehän se vasta ärsyttävää onkin. Joskus jopa tarinan alussa näytetään ihan selväasti, kuinka päähenkilö menee nukkumaan - loppuratkaisu on ihan selvä ja tarinan voi samantien jättää lukematta.
Yleensä käsikirjoittajat ovat erikoistuneet samantyylisiin loppuratkaisuihin, esimerkiksi käsikirjoittaja A'lta saattaa löytyä paljon tarinoita jotka päättyvät jahtauskohtaukseen tai siihen että Aku/joku muu on paennut jonnekin, kun taas käsikirjoittaja B'ltä saattaa löytyä pääasiassa ennalta-arvattavia loppuratkaisuja. Vicar on varsin usein saanut piirrettäväkseen tarinan, jolla on hauska tai jollain tavalla humoristinen loppuratkaisu, kun taas Don Rosan loppuratkaisut ovat aika vaihtelevia. Yksi suosittu loppuratkaisu on se, kun hyvä voittaa ja paha saa palkkansa, niin kuin useimmissa lasten iltasaduissakin.
Ikävä kyllä, kaikki tarinat loppuvat joskus. Kohtausta, joka päättää tarinan tai selvittää tarinan juonen lopullisesti, kutsutaan loppuratkaisuksi. Jokaisessa tarinassa on jonkinlainen loppuratkaisu (myös yksisivuisissa vitsisarjoissa), joko hyvä, tai sitten ei-niin-hyvä. Joitain hyviä loppuratkaisuja käytetään liikaa, jolloin ne ajan myötä muuttuvat ei-niin-hyviksi. Nyt kerron oman mielipiteeni hyvistä ja ei-niin-hyvistä loppuratkaisuista sekä ankka- että hiiritarinoissa.
Hyvän loppuratkaisun tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluu ennalta-arvaamattomuus. Inhoan tarinoita, joiden loppuratkaisu selviää jo puolivälissä, eikä silloin loppuun lukeminen innosta lainkaan. Vai kuka muka jaksaa lukea loppuun tarinaa, jonka loppuratkaisun on saanut jo selville, vaikkei ole viimeiselle sivulle kurkannutkaan. Esimerkiksi Mikki Hiiren tähdittämissä salapoliisiseikkailuissa, joissa yritetään ratkoa jotain rikosta, loppuratkaisu paljastuu monesti jo tarinan puolivälissä. Lisäksi näissä salapoliisijutuissa loppuratkaisut ovat usein aivan naurettavia ja turhan yksinkertaisia. Muistan lukeneeni taskarissa yhden Mikki-tarinan, jossa kidnapattu professori siirteli jollain säteellä Mikin ja Hessun tavaroita ja kum Hessu muodosti kadonneiden tavaroiden etukirjaimista sanan ''poppeli'', Mikki ja Hessu löysivät kidnapatun professorin talosta, jonka ulkoseinällä oli poppelikyltti. Kaiken lisäksi roisto saatiin kiinni siten, että Hessu kamppasi hänet. Voiko mitään noin tympeää ja älytöntä loppuratkaisua ollakaan? Ei. Siksi juuri näissä salapoliisitarinoissa kuuluisi olla sellainen loppuratkaisu, joka siis ei olisi ennalta-arvattava, ja jossa olisi jotain järkeä (toisin kuin edellä mainitussa) eikä vain kampattaisi roistoa ja päng - se on siinä. Pidän salapoliisitarinoista, joiden loppuratkaisu on monimutkainen ja joita lukija itsekin joutuu lukiessaan miettimään. On aina mukavempaa, kun rikoksen ratkaisijatkin joutuvat tekemään vähän enemmän työtä kuin leikkimään sanaleikkejä ja ojentamaan jalkansa juuri oikealla hetkellä kun roisto on tulossa. Jos vihjeitä annetaan, ne eivät saa olla liian ilmiselviä, tai viitata mitenkään selvästi loppuratkaisuun.
Jos loppuratkaisusta onnistuu saamaan jollain tavalla omaperäisen, sen täytyy olla jollain tavalla uusi idea, joka on tietenkin aina plussaa. Uudet, omaperäiset loppuratkaisut ovat ehdottomasti tervetulleita, ettei aina tarvitse katsoa niitä ''Aku-juoksee-vihaista-väkijoukkoa-pakoon'' -tyylistä loppua. Hieno asia on myös se, jos loppuratkaisu on jollain tavalla jännittävä, koska eikös loppuratkaisu periaatteessa huipenna koko tarinan? Ja jos ei jännittävä, niin vähintäänkin jollain tavalla mielenkiintoinen loppuratkaisu olisi hyväksi. En näe näissä jahtaamisjutuissa tai Kroisoksen knallinsyöntituokioissa mitään jännittävää tai mielenkiintoista, sillä ne ovat turhan tavanomaisia. Hyvästä loppuratkaisusta löytyy myös huumoria, ainakin jossain muodossa. Joidenkin käsikirjoittajien mielestä juuri nämä ideattomat loppuratkaisut, joissa Aku aiheuttaa katastrofin ja viimeisessä ruudussa värjöttelee Antarktiksella, ovat olevinaan jotenkin hauskoja ja sisältävän huumoria, mutta minun mielestäni näin ei ole - ne ovat niitä tavanomaisimpia loppuratkaisuja, jotka ensimmäisillä kerroilla saattavat tuoda hymyn huulille, mutta kun niitä alkaa ilmaantumaan koko ajan enemmän ja enemmän ne muuttuvat yhä vain tylsemmiksi ja lopulta jopa vastenmielisiksi. Sama asia kuin lukisi samaa tarinaa yhä uudestaan ja uudestaan mutta joka kerralla vain eri piirtäjän piirtämänä. Piirtäjistä puheenollen, jo valmiiksi hyvästä loppuratkaisusta voi saada vielä pienellä hionnalla erittäinkin hyvän: hyvät piirrokset ovat aina plussaa. Kyllä Barksin nerokas loppuratkaisu on varmasti mukavempaa luettavaa Barksin itsensä kuin Bernadón piirtämänä. Myös loppuratkaisun pituudella voi olla merkitystä vaikkei ihan heti uskoisikaan: joissain tarinoissa loppuratkaisua venytetään ja pitkitetään ja kun se sitten lopulta tulee, se ei olekaan kovin hyvä. Joissain tarinoissa loppuratkaisu taas tulee kuin ihan töks vain ja se on siinä. Sopivaa pituutta loppuratkaisulle on vaikeata määritellä, mutta se ei saa olla liian lyhyt ja töksähtävä, muttei myöskään liian pitkitetty ja pitkästi selitetty. Noin puolen sivun mittainenkin loppuratkaisu saattaa joissain tapauksissa riittää, jos kaikkiin kysymyksiin on saatu vastaukset ja kaikki olennainen osataan selittää lyhyesti ja ytimekkäästi ja tietenkin myös ymmärrettävästi. Nämä kaikki ominaisuudet - ennalta-arvaamattomuus, järkeenkäyvyys, mielenkiintoisuus, jännitys, omaperäisyys, hyvät piirrokset, sopiva pituus, kun löytyvät loppuratkaisusta, se on täydellinen. En usko, että tällaista täydellisyyden huipentumaa mistään tarinasta löytyy. Yhden ominaisuuden puuttuminen heikentää tarinaa, mutta muutamakin näistä voi tehdä loppuratkaisusta hyvän.
Millainen sitten on huono loppuratkaisu? Huonon loppuratkaisun yksi yleisimmistä ominaispiirteistä on tavanomaisuus. Tavanomaisella loppuratkaisulla tarkoitetaan yleensä loppuratkaisua, jota on käytetty useasti aikaisemmin, kuten tämä jo satoja kertoja mainittu ''Aku-aiheuttaa-katastrofin-ja-pakenee-jonnekin-kauas'' -tyylinen loppuratkaisu. Tavanomaisimpia loppuratkaisua on muutamia (niistä lisää myöhemmin) ja juuri ne samat pyörivät koko ajan ja se on ärsyttävää. Juuri tämän takia sitä omaperäisyyttä kaivattaisiin.
Toinen ominaispiirre, joka tekee loppuratkaisusta huonon, on ennalta-arvattavuus. Jos loppuratkaisusta annetaan liikaa vihjeitä aikaisemmassa vaiheessa tarinaa, loppuratkaisun arvaa jo ennen kuin on sinne asti päässyt ja sehän se vasta ärsyttääkin - tarinan lukeminen, vaikka tietääkin jo miten lopussa käy. Joskus loppuratkaisut ovat vain yksinkertaisesti niin yksinkertaisia, että ne arvaa ilman mitään erityisempiä vihjeitäkin. Esimerkiksi kun Aku päättää ryhtyä Ankkalinnan pormestariksi, loppuratkaisun tietää heti: Aku valitaan, hän epäonnistuu jossain ja väkijoukko jahtaa häntä. Kuten äsken jo mainittiinkin - yksinkertaisuus on huono ominaisuus loppuratkaisussa. Kannatan hieman monimutkaisempia ja vaikeampia loppuratkaisuja ja siksi inhoan näitä liian yksinkertaisia ja helppoja loppuratkaisuja - etenkin niissä salapoliisitarinoissa. Ja voihan loppuratkaisu olla tylsäkin, sellaisiakin on nähty. Tylsät loppuratkaisut ovat.. tylsiä? Ei tarinasta, joka oli muuten ihan kohtuullisen hyvä, mutta loppuratkaisu oli tylsä, jää hyvää makua suuhun, päinvastoin. Loppuratkaisu kun on ideaton tai muuten vain typerä, on sekin huono juttu. Hyvänä esimerkkinä ideattomasta loppuratkaisusta toimii tuo aikaisemmin mainittu poppeli-tarina. Huonot piirrokset ovat luonnollisesti hallaa loppuratkaisulle, vaikkei se sen kulkuun erityisemmin vaikutakaan. Kyllähän Barks tai Vicar on aina parempi kuin Bernadó. Ja sitten vielä se epäsopiva pituus, josta jo mainittiinkin - jos loppuratkaisu tulee töksähtäen tai on liian pitkitetty ja epäselvästi selitetty, se on myöskin huono juttu. Monet ominaisuudet - tavanomaisuus, ennalta-arvattavuus, yksinkertaisuus, tylsyys, ideattomuus, huonot piirrokset, epäsopiva pituus - tekevät loppuratkaisusta huonon. Näitä ominaisuuksia tulisi ehdottomasti välttää käsikirjoittaessa tarinaa.
Yksi tavanomaisimmista ja tunnetuimmista loppuratkaisuista on legendaarinen jahtauskohtaus, jossa Aku on aiheuttanut harmia joko Ankkalinnalle tai sedälleen Roopelle ja tarinasta riippuen joko Roope tai puoli Ankkalinnaa jahtaa häntä vihaisesti. Joskus tarina päättyy siihen, että Aku juoksee ja vieressä näkyy kyltti ''Timbuktu, 10 000km'' tjsp. Joissain tarinoissa Akun pakomatkaa näytetään sen verran, että viimeisessä ruudussa Aku värjöttelee jossain yleensä erittäin kylmässä tai järkyttävän kuumassa paikassa, kuten Antarktiksella tai Saharan autiomaassa. Joissain tarinoissa näytetään vihaista Roopea, joka kävelee Akun piilopaikan lähettylillä tussari kädessä ja vannoo löytävänsä Akun vielä. Myös Pelle Peloton on useita kertoja joutunut tarinan lopussa pakomatkalle. Se johtuukin yleensä siitä, että Roope on halunnut Pellen keksivän jonkin hänen liiketoimiaan parantavan keksinnön ja kun se keksintö ei olekaan toiminut suunnitelmien mukaan ja Roope joutuu maksamaan korvauksia ja kuluja, Pelle päättää että on viisaampaa kadota. Tätä loppuratkaisua on käytetty niin monesti, ettei kukaan varmaankaan tiedä tarkalleen mistä se on lähtöisin. Kaikki varmasti tuntevat myös loppuratkaisun, jossa Roope ja Kroisos Pennonen ovat käyneet juuri ankaran liikekamppailun, jonka Roope on voittanut. Viimeisessä ruudussa Roope juhlii voittoaan muiden miljardöörien kanssa ja Kroisos syö knalliaan jossain nurkassa. Lievistö saattaa tarjota hänelle suolaa tai ketsuppia knallin kanssa, mutta useimmiten Kroisos kieltäytyy siitä sanoen että haluaa syödä knallinsa sellaisenaan. Karhukopla-tarinoissa loppuratkaisu on lähestulkoon aina se yksi ja sama; konnat yrittävät ryöstää jonkin paikan (usein rahasäiliön) mutta jäävät kiinni ja viimeisissä ruuduissa näytetään, kuinka konnia talutetaan poliisiautoon tai kuinka he ovat sellissä ja saattavat jopa sanoa että on mukavaa palata taas selliin, joka on heille vähän kuin koti, koska siellä he suurimman osan ajastaan viettävät. Yksi myöskin aika paljon käytetty, mielestäni erittäin ärsyttävä loppuratkaisu on se, että ensin näytetään jotain tilannetta, jonka seurauksena tarinan päähenkilö törmää johonkin ja joku tulee auttamaan häntä. Tosiasiassa törmäykseen joutunut henkilö menettää tajuntansa ja näkee unta. Eli tosiasiassa koko tarina onkin ollut vain unta. Tarina päättyy siihen, kun päähenkilö herää, joskus jopa juuri oikein jännittävässä tai mielenkiintoisessa kohdassa ja sehän se vasta ärsyttävää onkin. Joskus jopa tarinan alussa näytetään ihan selväasti, kuinka päähenkilö menee nukkumaan - loppuratkaisu on ihan selvä ja tarinan voi samantien jättää lukematta.
Yleensä käsikirjoittajat ovat erikoistuneet samantyylisiin loppuratkaisuihin, esimerkiksi käsikirjoittaja A'lta saattaa löytyä paljon tarinoita jotka päättyvät jahtauskohtaukseen tai siihen että Aku/joku muu on paennut jonnekin, kun taas käsikirjoittaja B'ltä saattaa löytyä pääasiassa ennalta-arvattavia loppuratkaisuja. Vicar on varsin usein saanut piirrettäväkseen tarinan, jolla on hauska tai jollain tavalla humoristinen loppuratkaisu, kun taas Don Rosan loppuratkaisut ovat aika vaihtelevia. Yksi suosittu loppuratkaisu on se, kun hyvä voittaa ja paha saa palkkansa, niin kuin useimmissa lasten iltasaduissakin.
Akuhullu97
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 5
Viesti 425 -
22.09.2009 klo 17:32:08
Lainaus käyttäjältä: BomberSiis ei jumalauta, eikö nämä meidn nössösyynärit sano yhtään mitään tuohon Akuhullun viestiin. Michel Nadorpin kansikuvitusura ei varmasti liity Aku Ankan huumoriin.
Ottakaa nyt vähän tarkempaa linjaa, tai pelihousujaan repivä Krechelstone potkii teidät Hanhivaaranettiin saakka.
Kyllä se liittyi, siinä kerroin Nadorpin huumoripitoisista kansista. Se oli ainakin tarkoitus.
Ottakaa nyt vähän tarkempaa linjaa, tai pelihousujaan repivä Krechelstone potkii teidät Hanhivaaranettiin saakka.
Kyllä se liittyi, siinä kerroin Nadorpin huumoripitoisista kansista. Se oli ainakin tarkoitus.
akkaridekkari
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 5
Viesti 426 -
22.09.2009 klo 18:58:41
Kiitos mahtavista blogikommenteista Käntylle, wieriille ja Akuhullulle! Sain omastanikin mielestäni pari ihan sujuvaa letkausta blogiin. Kiva että tekin piditte.
Täytyykin muuten heti mennä ehdottamaan Parhaan blogistin pystiä Pokaaligaalaan... :)
Täytyykin muuten heti mennä ehdottamaan Parhaan blogistin pystiä Pokaaligaalaan... :)
Aku Vankka
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 5
Viesti 427 -
23.09.2009 klo 10:53:00
Onnittelut IFF'lle kauden viisi mestaruudesta :)
Kirjan kone näemmä hajosi taas, joten kenelläkään mukana olevalla ei ole enää mahdollisuuksia IFF'ää yhteispisteissä ohittaa (koska Akuhullu ei osallistu viimeiseen osikseen, hänellä olisi ollut vielä hyvät mahdollisuudet mestaruuteen) joten se meni mestaruus sinne suuntaan.
Kirjan kone näemmä hajosi taas, joten kenelläkään mukana olevalla ei ole enää mahdollisuuksia IFF'ää yhteispisteissä ohittaa (koska Akuhullu ei osallistu viimeiseen osikseen, hänellä olisi ollut vielä hyvät mahdollisuudet mestaruuteen) joten se meni mestaruus sinne suuntaan.
Imfromfinland08
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 5
Viesti 428 -
23.09.2009 klo 20:17:24
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Tarinoiden hyvät ja ei-niin-hyvät loppuratkaisut
Jokainen tarina loppuu joskus. Jokaisean tarinan lopussa on aina jonkinlainen loppuratkaisu. Loppuratkaisut vaihtelevat tarinoiden välillä varsin paljon. Tässä tekstissäni kerron enemmän Ankka ja Hiiri-tarinoiden loppuratkaisuista.
Loppuratkaisut ovat usein varsin erilaisia. Se, minkälainen tarinan loppuratkaisu on, riippuu monista eri seikoista. Tähän vaikuttaa etenkin tarinan juoni ja hahmot, myös tarinan pituudella on oma vaikutuksensa, ainakin loppuratkaisun pituuteen. Usein yksisivuisissa vitsisarjoissa ei mitään kummempia loppuratkaisuita ole, niissä tapahtuu kokoajan eikä tarinan tapahtumia/vaiheita voi lajitella erilleen. Vitsisarjoissa jokin pieni asia voi ratkaista sen, mitä aivan viimeisessä ruudussa tapahtuu.
Pidemmissä Ankka-tarinoissa loppuratkaisukin on usein hiukan monimutkaisempi ja ratkaisevat vaiheet voivat olla monen sivun pituisia pätkiä.
Loppuratkaisun olisi syytä olla mielenkiintoinen, jos tarinan lopun saattaa arvata ennalta, on jokin mennyt vähän pieleen. Loppuratkaisuissa olisis siis hyvä olla hiukan yllättävyyttä, ja mielenkiintoa. Loppuratkaisun pituus on myös tarkeä asia, itse en pidä, jos tarinan juoni ratkeaakin ihan hetkessä. Esim. 10-sivuisessa tarinassa loppuratkaisu saa olla aika monen ruudun pituinen, jotta se olisi tarpeeksi mielenkiintoinen.
Yllättävyys on eräs merkittävimmistä loppuratkaisuiden ominaisuuksista, jos yllättävyyttä ei ole lainkaan, tulee tarinasta liian ennalta-arvattava, eikä sitä jaksa lukea kunnolla loppuun asti. Itselleni on toisinaan käynyt näin. Toisinaan Mikki-tarinoiden loppuratkaisuissa on yllättävyyttä, ja joskus siitä saattaa nähdä myös Ankka-jatkiksissa.
Yleensä loppuratkaisuissa kaikkien ratkeamattaomien asioiden pitäisi selvitä. usein näin käykin, mutta esimerkiksi jatkiksien ensimmäisessä osassa ei ole kunnollista loppuratkaisua, tai ainakin suurin osa asioista jää siinä epäselväksi. Kuitenkin jatkiksen jokaisella osalla on omat pienet loppuratkaisunsa. Sitten vasta viimeisessä osassa nähdään se varsinainen loppuratkaisu, joka ei kuitenkaan yleensä ole niin suuri kuin tavallisissa tarinoissa, sillä osa asioista on ratkaistu jo aiemmissa osissa. Tyypillistä on, että moni tarinan selvittämättömistä asioista saattaa joissakin tarinoissa selvitä jo huomattavasti ennen loppuratkaisua. Näin käy useissa Mikki-tarinoissa, esim. Jos Mikki-tarinassa selvitetään rikosta, niin rikos saadaan ratkaistua pikkuhiljaa, ja toisinaan suuri loppuratkaisu saattaa jäädä jopa näkemättä. Huumoritarinoissa monet asiat rakteavat vasta tarinan lopussa.
Vaikka loppuratkaisun mielellään tulisikin olla yllätyksellinen, niin näin kuitenkin melko harvoin käy. Esimerkiksi useissa Roope vs. Pennonen-tarinoissa loppuratkaisun saattaa arvata jo ennalta. Yleensä näissä tarinoissa paha (tässä tapauksessa Pennonen) saa loppujen lopuksi palkkansa, vaikka olisikin ennen loppuratkaisia niskan päällä. Itse usein onnistun arvaamaan varsin hyvin tarinoiden loput.
Yksi legendaarisimmista loppuratkaisuista on jahtauskohtaukset. Usein kaikki jahtauskset sijoittuvat tarinan loppuun. Yleensä jahtauskohtia näkee vain Ankka-tarinoissa, mutta aina silloin tällöin niitä saattaa olla myös Hiiri-tarinoissa. Tosin yleensä Hiiri-tarinoiden jahtuaskohtaukset ovat erilaisia, sillä usein tarinan lopussa saatetaan jahdata takaa jotain vankikarkuria, kun taas Ankka-tarinoissa jahdattava kohde on esim. Aku, joka on aiheuttanut jonkin suuren katastrofin. Useimmiten Aku-tarinoissa juuri loppuratkaisuissa Aku tyrii pahasti, ja tämän seurauksena hän saa peräänsä joko vain yhden hahmon, tai mahdollisesti jopa koko Ankkalinnan. Yleensä Roope jahtaa Akua, sillä tämä on saattanut mokata pahasti loppuratkaiuissa mm. vahingossa tuohamalla jonkin Roopelle tärkeän asian. Joidenkin tarinoiden lopussa näytetään Roopea, joka on lähtenyt ajamaan AKu takaa tussarinsa kanssa. Myäs monet muut hahmot ovat joutuneet lähtemään pakomataklle tarinoiden loppuratkaisuissa. Jopa Roopen hovimestari Juuso on eräässä tarinassa joutunt pakenemaan Roopea, Akun ja Pellen kanssa. Tässä tarinassa he kaikki sähläsivät Roopen rahasäiliössä nin, että se räjähti, ja tämä kaikki tapahtui loppuratksiuiden aikana.
Minkälainen loppuratkaisusta tulee, riippuu lähes täysin käsikirjoittajasta. Jotkin käsikirjoittajat haluavat tarinoilleen onnellisen lopun ja toiset taas haluavat hiukan onnettomampia tai julmiakin loppuja tarinoilleen. Usein Mikki tarinoiden loppu ei aina ole onnellinen. Välillä loppuratkaisuissa voi olla paljon huumoriakin. Humoristisia loppuratkauisuja näkee usein Ankka-tarinoissa. Hyvä esimerkki on Akun pakeneminen jonnekin kauas raivoavilta Ankkalinnalaisilta. Yleensä tämä toistuu aina tarinan lopussa ja aivan viimeisessä ruudussa Aku on jossain kaukana Ankkalinnasta.
Välillä loppuratkaisut ovat nopeudeltaan/ tai temmoltaan erilaisia. Joskus osa loppuratkaisuista ovat hidastempoisia, eli niissä saatetaan jahkailla, eikä kukaan hahmo oikein tiedä mitä tehdä. Tämä ei kuitenkaan ole niin yleistä, kuin äkkipikaiset ja nopeatempoiset loppuratkaisut. Näissä tarinoissa hahmot toimivat, laiskottelun sijaan. Itse ainakin pidän, jos loppuratkaisuissa on toimintaa.
Usein sama piirtäjä/tai käsikirjoittaja tekee tarinoihinsa melko samanlaisia loppuja. MM. chileläisen Vicarin piirtämissä tarinoissa on varsin usein melko humoristisia loppuratkaisuja. Don Rosallakin on melko omanlainen tyyli lopettaa tarinansa. Hän on tehnyt muutamia tarinoita, joden loppuratkaisuista ei draamaa ja tunteita puutu. Hyvä esimerkki tällaisesta tarinasta on Yukonin Sydämet, jossa Roope ei avaa Kultun lähettämää kirjettä, joka olisi voinut muuttaa hänen elämänsä.
Usein myös moni Ankka-piirtäjä suosii tietynlaisia loppuratkaisuja. Eräs suosituimmista tarinan loppumistyypeistä on "onnellinen loppu", jolloin paha saa yleensä palkkansa. Hiiri-tarinoissakin moni käsikirjoittaja haluaa tarinalleen onnellisen lopun, mutta jotkin Mikki-taiteilijat haluavat tarinoiden lopusta hieman omalaatuisemman tekemällä loppuratkaisuista sellaisia, että tarina ei päätykään ihan onnellisesti. Joskus tarinassa voi olla samaan aikaan sekä onnellinen että toisaalta vähän huonompikin loppu. Hyvä esimerkki tällaisesta on eräs Mikki-tarina, jossa Mikki onnistuu estämään Mustakaavun pahat aikeet, mutta hän ei kuitenkaan saa napattua Mustakaapua kiinni.
Useissa tarinoissa tarinan alkuvaiheessa saatetaan kokea jotain sellaista, joka koituu tarinan ratkaisun kannalta äärmiiäisen tärkeäksi asiaksi. Näin kävi mm. tarinassa Maailman toiseksi rikkain Ankka. Kyseisen tarinan alussa vilautetaan pikaisesti eräs langanpätkää. Tarinan keskivaiheessa kaikki eivät välttämättä edes kunnolla muista langanpätkästä mitään, mutta tärkeässä ratkaisuvaiheessa langanpätkä saa tarinassa suuren roolin. Juuri tämäntyyppistä näkee Disney-tarinoissa aina silloin tällöin.
Toisinaan yllättämättömyys voi tulla yllättäen. Tarkoitan sitä, että välillä sitä tulee odotettua, että tämän tarinan lopussa koetaan joku yllätys, mutta sitä yllätyskäännettä ei välttämättä tulekaan. Näin on käyn mm. parissa Brancan ja Vicarin tarinoissa.
Joskus yllättäviin juonenkäänteisiin loppuratkaisuissa saattaa vaikuttaa vain yksi hahmo tai vaikuttavia henkilöitä loppuratkaisun kannalta voi olla useitakin. Joissakin tarinoissa aivan lopussa kaikki saattaa olla hyvin, mutta jonkin hahmon tuleminen mukaan tarinaan saattaakin muutta kaiken päälaelleen.
Noihin nopeatempoisiin loppuratkaisuihin liittyy usein sujuvuus. Sujuvuus tarkoittaa sitä, että loppuratkaisu ei töki, vaan se etenee tasiasta, ja usein hyvää vauhtia eteenpäin. Joskus käsikirjoittajat saattavat tehdä tahallaan tökkivän loppuratkaisun, itse en tosin kummemmin välitä mistään hidastelusdta ja jahkailusta, vaan kaipaan suoraa toimintaa.
Huumori on varsin keskeinen asia loppuratkaisuissa. Mielestäni tarinasta saa hyvän jälkimaun, jos tarinan lopussa on huumoria. Tämä on melko tavallista muutaman sivun pituisille tarinoille. Pitkissä, noin 30-sivuisissa tai sitä pidemmissä tarinoissa ei lopussa useimmiten huumoria näe.
Useimmat loppuratkaisuista ovat hyviä, sekä Ankka ja Hiiri-tarinoissa, mutta silloin tällöin näkee tarinoissa myös surkeita loppuratkaisuja. Joissakin tarinoissa paljastetaan jo heti alussa, että joku hahmo nukahtaa ja alkaa nähdä unta. Mielestäni tämä on jokseenkin ärsyttävää, sillä silloinhan voi jo arvata, että tarinan lopussa tyyppi herää ja huomaa nähneensä unta. Ärsyttävää. Omasta mielestäni sellaisetkin tarinat ovat kehnoja, joissa loppuratkaisun arvaa jo heti tarinan alussa, ja valitettavasti näitä tarinoita on liikaa. Van Hornien tarinoissa loppuratkaisut eivät yleensä ole kovinkaan kummoisia, etenkin ne ovat tylsiä, eikä niissä välttämättä tapahdu juuri mitään. Eräs huonopuoli loppuratkaiuissa on tavanomaisuus, monet tarinoiden loput ovat liian tavanomaisia, eikä niissä ole mitään uutta. Joskus tavanomainenkin loppuratkaisu saattaa olla jopa hyvä, ja tämä on tyypillistä Vicarin piirtämissä Ankka-tarinoissa.
Carl Barksin loppuratkaisut ovat mieleeni. Hänen loppuratkaisunsa ovat monipuolisia eikä hän yleensä suosi mitään tiettyä ratkaisutyyppiä. Barksin tarinoiden loppuratkaisuista löytyy aika usein yllätyksiä. Tarinassa ihmebentsiini voisi olettaa että Roope päihittäisi Pennosen mennen tullen, mutta yllättäen Pennonen veti tuossa tarinassa pidemmän korren. Barks on tehnyt paljon muitakin loppuratkaisultaan yllättäviä tarinoita. Barks hallitsee tarinan juonen hyvin, ja loppuratkaisuissa voi oikeastaan tapahtua mitä tahansa. Mutta yleensä myös hänenkin tarinoissaan paha saa lopussa aina palkkansa. Toisinaan myös Carl Barksin tarinoiden loppuratkaisut voivat olla varsin dramaattisia. Barksin kymmensivuisissa loppuratkaisun pituus saattaa vaihdella jonkin verran, välillä ratkaisut tapahtuvat muutamassa ruudussa, kun taas toisinaan ne vaativat jopa pari sivua. Moni Barksin tarinoiden loppuosista on ollut varsin opettavaisia. Usein hänen opettavaisissa tarinoissa näkee, mitä ei kannata tehdä ja mikä on taas suositeltavaa.
Mielestäni Vicar osaa piirtää loppuratkaisut oikealla tavalla. Tätä auttaa se, että usein hän saa piirrettäväkseen melko hyviä tarinoita, joissa on hyvät loppuratkaisut. Vicarin tarinoissa loppuratkaisu tapahtuu usein melko nopeasti. Joissakin hänen tarinoissaan loppuratkaisu saattaa olla vain muutaman ruudun pituinen. Joissakin hänen tarinoissaan vähän ennen loppua kaikki saattaa olla kunnossa, mutta jopa yhden ruudun aikana tilanne saattaa muuttua. Esimerkiksi usein Aku kömpelyyttään aiheuttaa jonkin suurkatastrofin Ankkalinnaan vaivaisen yhden ruudun aikana. Hänen tarinoiden loppuratkaisut ovat äkkipikaisia ja usein myös vauhdikkaita. Itse pidän hänen tyylistään hoitaa tarinoiden loppuratkaisut.
Jotkut Daniel brancan loppuratkaisuista saattavat muistuttaa Vicarin tarinoiden loppuja. Yhteistä heidän tarinoiden ratkaisuissa on se, että kaikki tapahtuu usein melko nopeasti. Branca on ehkä kuitenkin hieman parempi tekemään loppuratkaisuja, kuin Vicar, sillä hän käsikirjoittaa ja piirtää loppuratkaisuista monipuolisempia. Niissä on usein toimintaa, mutta myös monia muita ominaisuuksia. Joitakin huonojakin puolia hänen loppuratkaisuistaan löytyy, mutta ne puutteet ovat melko pieniä esim. muutamassa hänen tarinassaan loppuratkaisut ovat olleet suorastaan outoja (melko harvinaista). Välillä Brancan tarinoissa saatetaan loppuratksisuiden yhteydessä nähdä jopa suur juonenkäänne, jossa tarinan kulku muuttuu tyystin.
Don Rosa on erittäin taitava tekemään tarinoihinsa kunnollisen loppuratkaisun. Tunnetustihan hän tekee tarinansa huolellisesti, ja tämä pätee myös loppuratkaisuihin. Carl Barksin tapaan myös Rosa käyttää monipuolisia loppuja tarinoissaan, ja usein loppuratkaisut eivät muistuta toisiaan, vaan melkein jokaisessa hänen tarinassaan loppuratkaisu on aina hiukan omalaatuinen. Niin kuin moni piirtäjä, myös Rosa suosii useimmiten tarinoissaan onnellisia loppuratkaisuja. Joskus tarinoiden loput saattavat olla dramaattisia, näin on käynyt useita kertoja, mm. tarinoissa Yukonin sydämet, Takaisin Xanaduun ja White Agony Greekin vanki. Itse pidän Don Rosan tarinoiden lopuista, yleensä ne ovat mielenkiintoisia ja välillä myös todella pitkiä, mikä on mielestäni hyvä asia. Rosan tarinoissa ei aina arvaa mitä lopussa käy, mutta hyvä esimerkki ennalta-arvattavasta tarinasta on mestaripuutarhuri, tuon tarinan alkupuolella kaikki viittaa siihen, että tarina loppuratkaisun aikoihin Akulle tapahtuu jotain negatiivistä. Hyvä asia on myös, että joskus Rosan Ankka-tarinoiden lopussa voi olla hyvinkin tunteikkaita kohtauksia, jotkut ovat sanoneet jopa itkeneensä lukiessaan Kirje Kotoa-tarinan loppua. Ehkä yksi pieni miinus Rosan loppuratkaisuihin tulee siitä, että ne eivät aina ole kovin selkeitä ja ytimekkäitä. Tämä ei ole haitaksi pitkissä seikkailutarinoissa, mutta kymmensivuisissa tarinoissa ne saattavat viedä osan lukijan mielenkiinnosta sarjaa kohtaan.
Yhteenveto: Jokaisessa Akkarissa nähtävässä tarinassa on ainakin jonkinlainen loppuratkaisu. Loppuratkaisutyyppejä on monenlaisia, löytyy humoristisia, onnellisia, nopeita, hitaita, pitkiä ja lyhyitä loppuratksiuita. Loppuratkaisujen pituus vaihtelee aika paljon, vitsisarjoissa ratkaisun pituus saattaa olla vain pari ruutua, kun taas pitkissä seikkailutyyppisissä tarinoissa ratkaisut koetaan muutamassa sivussa. Yksi parhaista loppuratkaisujen tekijöistä on ehdottomasti Carl Barks. Hänen tarinoissaan loppuratkaisut ovat erittäin hyviä ja mielenkiintoisia. Muitakin hyvä tarinoiden lopun tejijöitä on mm. amerikkalinen Don Rosa. Hänen loppuratkaisut vaihtelevat paljon ja se on hyvä asia. Ne ovat usein myös aika pitkiä.
Jokainen tarina loppuu joskus. Jokaisean tarinan lopussa on aina jonkinlainen loppuratkaisu. Loppuratkaisut vaihtelevat tarinoiden välillä varsin paljon. Tässä tekstissäni kerron enemmän Ankka ja Hiiri-tarinoiden loppuratkaisuista.
Loppuratkaisut ovat usein varsin erilaisia. Se, minkälainen tarinan loppuratkaisu on, riippuu monista eri seikoista. Tähän vaikuttaa etenkin tarinan juoni ja hahmot, myös tarinan pituudella on oma vaikutuksensa, ainakin loppuratkaisun pituuteen. Usein yksisivuisissa vitsisarjoissa ei mitään kummempia loppuratkaisuita ole, niissä tapahtuu kokoajan eikä tarinan tapahtumia/vaiheita voi lajitella erilleen. Vitsisarjoissa jokin pieni asia voi ratkaista sen, mitä aivan viimeisessä ruudussa tapahtuu.
Pidemmissä Ankka-tarinoissa loppuratkaisukin on usein hiukan monimutkaisempi ja ratkaisevat vaiheet voivat olla monen sivun pituisia pätkiä.
Loppuratkaisun olisi syytä olla mielenkiintoinen, jos tarinan lopun saattaa arvata ennalta, on jokin mennyt vähän pieleen. Loppuratkaisuissa olisis siis hyvä olla hiukan yllättävyyttä, ja mielenkiintoa. Loppuratkaisun pituus on myös tarkeä asia, itse en pidä, jos tarinan juoni ratkeaakin ihan hetkessä. Esim. 10-sivuisessa tarinassa loppuratkaisu saa olla aika monen ruudun pituinen, jotta se olisi tarpeeksi mielenkiintoinen.
Yllättävyys on eräs merkittävimmistä loppuratkaisuiden ominaisuuksista, jos yllättävyyttä ei ole lainkaan, tulee tarinasta liian ennalta-arvattava, eikä sitä jaksa lukea kunnolla loppuun asti. Itselleni on toisinaan käynyt näin. Toisinaan Mikki-tarinoiden loppuratkaisuissa on yllättävyyttä, ja joskus siitä saattaa nähdä myös Ankka-jatkiksissa.
Yleensä loppuratkaisuissa kaikkien ratkeamattaomien asioiden pitäisi selvitä. usein näin käykin, mutta esimerkiksi jatkiksien ensimmäisessä osassa ei ole kunnollista loppuratkaisua, tai ainakin suurin osa asioista jää siinä epäselväksi. Kuitenkin jatkiksen jokaisella osalla on omat pienet loppuratkaisunsa. Sitten vasta viimeisessä osassa nähdään se varsinainen loppuratkaisu, joka ei kuitenkaan yleensä ole niin suuri kuin tavallisissa tarinoissa, sillä osa asioista on ratkaistu jo aiemmissa osissa. Tyypillistä on, että moni tarinan selvittämättömistä asioista saattaa joissakin tarinoissa selvitä jo huomattavasti ennen loppuratkaisua. Näin käy useissa Mikki-tarinoissa, esim. Jos Mikki-tarinassa selvitetään rikosta, niin rikos saadaan ratkaistua pikkuhiljaa, ja toisinaan suuri loppuratkaisu saattaa jäädä jopa näkemättä. Huumoritarinoissa monet asiat rakteavat vasta tarinan lopussa.
Vaikka loppuratkaisun mielellään tulisikin olla yllätyksellinen, niin näin kuitenkin melko harvoin käy. Esimerkiksi useissa Roope vs. Pennonen-tarinoissa loppuratkaisun saattaa arvata jo ennalta. Yleensä näissä tarinoissa paha (tässä tapauksessa Pennonen) saa loppujen lopuksi palkkansa, vaikka olisikin ennen loppuratkaisia niskan päällä. Itse usein onnistun arvaamaan varsin hyvin tarinoiden loput.
Yksi legendaarisimmista loppuratkaisuista on jahtauskohtaukset. Usein kaikki jahtauskset sijoittuvat tarinan loppuun. Yleensä jahtauskohtia näkee vain Ankka-tarinoissa, mutta aina silloin tällöin niitä saattaa olla myös Hiiri-tarinoissa. Tosin yleensä Hiiri-tarinoiden jahtuaskohtaukset ovat erilaisia, sillä usein tarinan lopussa saatetaan jahdata takaa jotain vankikarkuria, kun taas Ankka-tarinoissa jahdattava kohde on esim. Aku, joka on aiheuttanut jonkin suuren katastrofin. Useimmiten Aku-tarinoissa juuri loppuratkaisuissa Aku tyrii pahasti, ja tämän seurauksena hän saa peräänsä joko vain yhden hahmon, tai mahdollisesti jopa koko Ankkalinnan. Yleensä Roope jahtaa Akua, sillä tämä on saattanut mokata pahasti loppuratkaiuissa mm. vahingossa tuohamalla jonkin Roopelle tärkeän asian. Joidenkin tarinoiden lopussa näytetään Roopea, joka on lähtenyt ajamaan AKu takaa tussarinsa kanssa. Myäs monet muut hahmot ovat joutuneet lähtemään pakomataklle tarinoiden loppuratkaisuissa. Jopa Roopen hovimestari Juuso on eräässä tarinassa joutunt pakenemaan Roopea, Akun ja Pellen kanssa. Tässä tarinassa he kaikki sähläsivät Roopen rahasäiliössä nin, että se räjähti, ja tämä kaikki tapahtui loppuratksiuiden aikana.
Minkälainen loppuratkaisusta tulee, riippuu lähes täysin käsikirjoittajasta. Jotkin käsikirjoittajat haluavat tarinoilleen onnellisen lopun ja toiset taas haluavat hiukan onnettomampia tai julmiakin loppuja tarinoilleen. Usein Mikki tarinoiden loppu ei aina ole onnellinen. Välillä loppuratkaisuissa voi olla paljon huumoriakin. Humoristisia loppuratkauisuja näkee usein Ankka-tarinoissa. Hyvä esimerkki on Akun pakeneminen jonnekin kauas raivoavilta Ankkalinnalaisilta. Yleensä tämä toistuu aina tarinan lopussa ja aivan viimeisessä ruudussa Aku on jossain kaukana Ankkalinnasta.
Välillä loppuratkaisut ovat nopeudeltaan/ tai temmoltaan erilaisia. Joskus osa loppuratkaisuista ovat hidastempoisia, eli niissä saatetaan jahkailla, eikä kukaan hahmo oikein tiedä mitä tehdä. Tämä ei kuitenkaan ole niin yleistä, kuin äkkipikaiset ja nopeatempoiset loppuratkaisut. Näissä tarinoissa hahmot toimivat, laiskottelun sijaan. Itse ainakin pidän, jos loppuratkaisuissa on toimintaa.
Usein sama piirtäjä/tai käsikirjoittaja tekee tarinoihinsa melko samanlaisia loppuja. MM. chileläisen Vicarin piirtämissä tarinoissa on varsin usein melko humoristisia loppuratkaisuja. Don Rosallakin on melko omanlainen tyyli lopettaa tarinansa. Hän on tehnyt muutamia tarinoita, joden loppuratkaisuista ei draamaa ja tunteita puutu. Hyvä esimerkki tällaisesta tarinasta on Yukonin Sydämet, jossa Roope ei avaa Kultun lähettämää kirjettä, joka olisi voinut muuttaa hänen elämänsä.
Usein myös moni Ankka-piirtäjä suosii tietynlaisia loppuratkaisuja. Eräs suosituimmista tarinan loppumistyypeistä on "onnellinen loppu", jolloin paha saa yleensä palkkansa. Hiiri-tarinoissakin moni käsikirjoittaja haluaa tarinalleen onnellisen lopun, mutta jotkin Mikki-taiteilijat haluavat tarinoiden lopusta hieman omalaatuisemman tekemällä loppuratkaisuista sellaisia, että tarina ei päätykään ihan onnellisesti. Joskus tarinassa voi olla samaan aikaan sekä onnellinen että toisaalta vähän huonompikin loppu. Hyvä esimerkki tällaisesta on eräs Mikki-tarina, jossa Mikki onnistuu estämään Mustakaavun pahat aikeet, mutta hän ei kuitenkaan saa napattua Mustakaapua kiinni.
Useissa tarinoissa tarinan alkuvaiheessa saatetaan kokea jotain sellaista, joka koituu tarinan ratkaisun kannalta äärmiiäisen tärkeäksi asiaksi. Näin kävi mm. tarinassa Maailman toiseksi rikkain Ankka. Kyseisen tarinan alussa vilautetaan pikaisesti eräs langanpätkää. Tarinan keskivaiheessa kaikki eivät välttämättä edes kunnolla muista langanpätkästä mitään, mutta tärkeässä ratkaisuvaiheessa langanpätkä saa tarinassa suuren roolin. Juuri tämäntyyppistä näkee Disney-tarinoissa aina silloin tällöin.
Toisinaan yllättämättömyys voi tulla yllättäen. Tarkoitan sitä, että välillä sitä tulee odotettua, että tämän tarinan lopussa koetaan joku yllätys, mutta sitä yllätyskäännettä ei välttämättä tulekaan. Näin on käyn mm. parissa Brancan ja Vicarin tarinoissa.
Joskus yllättäviin juonenkäänteisiin loppuratkaisuissa saattaa vaikuttaa vain yksi hahmo tai vaikuttavia henkilöitä loppuratkaisun kannalta voi olla useitakin. Joissakin tarinoissa aivan lopussa kaikki saattaa olla hyvin, mutta jonkin hahmon tuleminen mukaan tarinaan saattaakin muutta kaiken päälaelleen.
Noihin nopeatempoisiin loppuratkaisuihin liittyy usein sujuvuus. Sujuvuus tarkoittaa sitä, että loppuratkaisu ei töki, vaan se etenee tasiasta, ja usein hyvää vauhtia eteenpäin. Joskus käsikirjoittajat saattavat tehdä tahallaan tökkivän loppuratkaisun, itse en tosin kummemmin välitä mistään hidastelusdta ja jahkailusta, vaan kaipaan suoraa toimintaa.
Huumori on varsin keskeinen asia loppuratkaisuissa. Mielestäni tarinasta saa hyvän jälkimaun, jos tarinan lopussa on huumoria. Tämä on melko tavallista muutaman sivun pituisille tarinoille. Pitkissä, noin 30-sivuisissa tai sitä pidemmissä tarinoissa ei lopussa useimmiten huumoria näe.
Useimmat loppuratkaisuista ovat hyviä, sekä Ankka ja Hiiri-tarinoissa, mutta silloin tällöin näkee tarinoissa myös surkeita loppuratkaisuja. Joissakin tarinoissa paljastetaan jo heti alussa, että joku hahmo nukahtaa ja alkaa nähdä unta. Mielestäni tämä on jokseenkin ärsyttävää, sillä silloinhan voi jo arvata, että tarinan lopussa tyyppi herää ja huomaa nähneensä unta. Ärsyttävää. Omasta mielestäni sellaisetkin tarinat ovat kehnoja, joissa loppuratkaisun arvaa jo heti tarinan alussa, ja valitettavasti näitä tarinoita on liikaa. Van Hornien tarinoissa loppuratkaisut eivät yleensä ole kovinkaan kummoisia, etenkin ne ovat tylsiä, eikä niissä välttämättä tapahdu juuri mitään. Eräs huonopuoli loppuratkaiuissa on tavanomaisuus, monet tarinoiden loput ovat liian tavanomaisia, eikä niissä ole mitään uutta. Joskus tavanomainenkin loppuratkaisu saattaa olla jopa hyvä, ja tämä on tyypillistä Vicarin piirtämissä Ankka-tarinoissa.
Carl Barksin loppuratkaisut ovat mieleeni. Hänen loppuratkaisunsa ovat monipuolisia eikä hän yleensä suosi mitään tiettyä ratkaisutyyppiä. Barksin tarinoiden loppuratkaisuista löytyy aika usein yllätyksiä. Tarinassa ihmebentsiini voisi olettaa että Roope päihittäisi Pennosen mennen tullen, mutta yllättäen Pennonen veti tuossa tarinassa pidemmän korren. Barks on tehnyt paljon muitakin loppuratkaisultaan yllättäviä tarinoita. Barks hallitsee tarinan juonen hyvin, ja loppuratkaisuissa voi oikeastaan tapahtua mitä tahansa. Mutta yleensä myös hänenkin tarinoissaan paha saa lopussa aina palkkansa. Toisinaan myös Carl Barksin tarinoiden loppuratkaisut voivat olla varsin dramaattisia. Barksin kymmensivuisissa loppuratkaisun pituus saattaa vaihdella jonkin verran, välillä ratkaisut tapahtuvat muutamassa ruudussa, kun taas toisinaan ne vaativat jopa pari sivua. Moni Barksin tarinoiden loppuosista on ollut varsin opettavaisia. Usein hänen opettavaisissa tarinoissa näkee, mitä ei kannata tehdä ja mikä on taas suositeltavaa.
Mielestäni Vicar osaa piirtää loppuratkaisut oikealla tavalla. Tätä auttaa se, että usein hän saa piirrettäväkseen melko hyviä tarinoita, joissa on hyvät loppuratkaisut. Vicarin tarinoissa loppuratkaisu tapahtuu usein melko nopeasti. Joissakin hänen tarinoissaan loppuratkaisu saattaa olla vain muutaman ruudun pituinen. Joissakin hänen tarinoissaan vähän ennen loppua kaikki saattaa olla kunnossa, mutta jopa yhden ruudun aikana tilanne saattaa muuttua. Esimerkiksi usein Aku kömpelyyttään aiheuttaa jonkin suurkatastrofin Ankkalinnaan vaivaisen yhden ruudun aikana. Hänen tarinoiden loppuratkaisut ovat äkkipikaisia ja usein myös vauhdikkaita. Itse pidän hänen tyylistään hoitaa tarinoiden loppuratkaisut.
Jotkut Daniel brancan loppuratkaisuista saattavat muistuttaa Vicarin tarinoiden loppuja. Yhteistä heidän tarinoiden ratkaisuissa on se, että kaikki tapahtuu usein melko nopeasti. Branca on ehkä kuitenkin hieman parempi tekemään loppuratkaisuja, kuin Vicar, sillä hän käsikirjoittaa ja piirtää loppuratkaisuista monipuolisempia. Niissä on usein toimintaa, mutta myös monia muita ominaisuuksia. Joitakin huonojakin puolia hänen loppuratkaisuistaan löytyy, mutta ne puutteet ovat melko pieniä esim. muutamassa hänen tarinassaan loppuratkaisut ovat olleet suorastaan outoja (melko harvinaista). Välillä Brancan tarinoissa saatetaan loppuratksisuiden yhteydessä nähdä jopa suur juonenkäänne, jossa tarinan kulku muuttuu tyystin.
Don Rosa on erittäin taitava tekemään tarinoihinsa kunnollisen loppuratkaisun. Tunnetustihan hän tekee tarinansa huolellisesti, ja tämä pätee myös loppuratkaisuihin. Carl Barksin tapaan myös Rosa käyttää monipuolisia loppuja tarinoissaan, ja usein loppuratkaisut eivät muistuta toisiaan, vaan melkein jokaisessa hänen tarinassaan loppuratkaisu on aina hiukan omalaatuinen. Niin kuin moni piirtäjä, myös Rosa suosii useimmiten tarinoissaan onnellisia loppuratkaisuja. Joskus tarinoiden loput saattavat olla dramaattisia, näin on käynyt useita kertoja, mm. tarinoissa Yukonin sydämet, Takaisin Xanaduun ja White Agony Greekin vanki. Itse pidän Don Rosan tarinoiden lopuista, yleensä ne ovat mielenkiintoisia ja välillä myös todella pitkiä, mikä on mielestäni hyvä asia. Rosan tarinoissa ei aina arvaa mitä lopussa käy, mutta hyvä esimerkki ennalta-arvattavasta tarinasta on mestaripuutarhuri, tuon tarinan alkupuolella kaikki viittaa siihen, että tarina loppuratkaisun aikoihin Akulle tapahtuu jotain negatiivistä. Hyvä asia on myös, että joskus Rosan Ankka-tarinoiden lopussa voi olla hyvinkin tunteikkaita kohtauksia, jotkut ovat sanoneet jopa itkeneensä lukiessaan Kirje Kotoa-tarinan loppua. Ehkä yksi pieni miinus Rosan loppuratkaisuihin tulee siitä, että ne eivät aina ole kovin selkeitä ja ytimekkäitä. Tämä ei ole haitaksi pitkissä seikkailutarinoissa, mutta kymmensivuisissa tarinoissa ne saattavat viedä osan lukijan mielenkiinnosta sarjaa kohtaan.
Yhteenveto: Jokaisessa Akkarissa nähtävässä tarinassa on ainakin jonkinlainen loppuratkaisu. Loppuratkaisutyyppejä on monenlaisia, löytyy humoristisia, onnellisia, nopeita, hitaita, pitkiä ja lyhyitä loppuratksiuita. Loppuratkaisujen pituus vaihtelee aika paljon, vitsisarjoissa ratkaisun pituus saattaa olla vain pari ruutua, kun taas pitkissä seikkailutyyppisissä tarinoissa ratkaisut koetaan muutamassa sivussa. Yksi parhaista loppuratkaisujen tekijöistä on ehdottomasti Carl Barks. Hänen tarinoissaan loppuratkaisut ovat erittäin hyviä ja mielenkiintoisia. Muitakin hyvä tarinoiden lopun tejijöitä on mm. amerikkalinen Don Rosa. Hänen loppuratkaisut vaihtelevat paljon ja se on hyvä asia. Ne ovat usein myös aika pitkiä.
Kreach
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 5
Viesti 429 -
23.09.2009 klo 20:42:41
IFF:lle, jonka ei alunperin pitänyt osallistua kauteen kunnolla ;). Täytyy kyllä myöntää, että kirja olisi aika lähellä mestaruuden nappaamista ollut, ellei kone olisi hajonnut. Mutta onhan viime osiksen bonuksetkin vielä laskematta?
//Pitäähän munkin saada nimeni Kauden 5 lopputuloksiin ;)
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Tarinoiden hyvät ja ei-niin hyvät loppuratkaisut
Ensinnäkin loppuratkaisujen ei pitäisi olla kliseisiä, eli niitä mitä ollaan monesti nähty. Aku Ankassa on valitettavan usein lopussa se tuttu jahtauskohtaus (sanoisin, että jopa 10% ankkatarinoista). Mikki -seikkailuissa loput ovatkin sitten vähän erilaisia.
Pidän loppuratkaisuista, jotka eivät ole tönkköjä, kliseisiä tai epäaitoja. Loppuratkaisujen pitäisi myös sopia kuvaan, eikä olla liian irrallinen tarinaan nähden. Niitä on vaikea tehdä ja keksiä, mutta yritystä silti kaipailisin.
Hyvät ratkaisut ovat sellaisia, joka sopii tarinan jatkuvuuteen ja on uudenlainen ja hauska. Loppuratkaisun ei pidä tulla liian nopeasti - huomaa selkeästi, että joissain tarinoissa loppuratkaisut ovat väkisinväännettyjä ja mahdollisimman nopeasti hutaistuja.
Roope-sarjat ja seikkailutarinat päättyvät usein siihen, että aarre löytyy ja pahalle osapuolelle nauretaan (tai vaikka Pennonen syö hattunsa). Vitsisarjat päättyvät taas itse vitsiin. Muut sarjat päättyvät sitten kuten päättyvätkin - vaikka esimerkiksi Don Rosan sarjat yleensä erittäin omaperäisillä tavoilla - mutta harmittavan monta kertaa nähdään se tuttu "takaa-ajokohtaus", jossa jokin hahmo on suuttunut toiselle. Se on helppo loppuratkaisu - asioita ei selvitetä loppuun, vaan jätetään auki. Esimerkiksi Touho toheloi ja rikkoo Akun talon. Ratkaisuja ei keksitä, vaan pistetään Aku jahtaamaan Touhoa takaa viimeiseen ruutuun.
//Pitäähän munkin saada nimeni Kauden 5 lopputuloksiin ;)
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Tarinoiden hyvät ja ei-niin hyvät loppuratkaisut
Ensinnäkin loppuratkaisujen ei pitäisi olla kliseisiä, eli niitä mitä ollaan monesti nähty. Aku Ankassa on valitettavan usein lopussa se tuttu jahtauskohtaus (sanoisin, että jopa 10% ankkatarinoista). Mikki -seikkailuissa loput ovatkin sitten vähän erilaisia.
Pidän loppuratkaisuista, jotka eivät ole tönkköjä, kliseisiä tai epäaitoja. Loppuratkaisujen pitäisi myös sopia kuvaan, eikä olla liian irrallinen tarinaan nähden. Niitä on vaikea tehdä ja keksiä, mutta yritystä silti kaipailisin.
Hyvät ratkaisut ovat sellaisia, joka sopii tarinan jatkuvuuteen ja on uudenlainen ja hauska. Loppuratkaisun ei pidä tulla liian nopeasti - huomaa selkeästi, että joissain tarinoissa loppuratkaisut ovat väkisinväännettyjä ja mahdollisimman nopeasti hutaistuja.
Roope-sarjat ja seikkailutarinat päättyvät usein siihen, että aarre löytyy ja pahalle osapuolelle nauretaan (tai vaikka Pennonen syö hattunsa). Vitsisarjat päättyvät taas itse vitsiin. Muut sarjat päättyvät sitten kuten päättyvätkin - vaikka esimerkiksi Don Rosan sarjat yleensä erittäin omaperäisillä tavoilla - mutta harmittavan monta kertaa nähdään se tuttu "takaa-ajokohtaus", jossa jokin hahmo on suuttunut toiselle. Se on helppo loppuratkaisu - asioita ei selvitetä loppuun, vaan jätetään auki. Esimerkiksi Touho toheloi ja rikkoo Akun talon. Ratkaisuja ei keksitä, vaan pistetään Aku jahtaamaan Touhoa takaa viimeiseen ruutuun.
wierii2
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 5
Viesti 430 -
23.09.2009 klo 20:46:16
Joo, onnea Imfromfinland08! Mestaruus on hieno saavutus! Nyt jännätään sitten muita sijoituksia... Minunkin pitäisi jotain aikaan saada... ;)
// Jep, Iffihän veti mestaruuden puskista. Toisaalta aa1313 olisi ollut kova haastaja, ellei olisi lopettanut kesken kautta. Kuitenkin koko kausi on ollut SRT:n juhlaa. Yhdessä vaiheessahan SRT:n kolmikko oli kolmoisjohdossa, vaikka aa ei ollutkaan osallistunut kisaan... ;D
// Jep, Iffihän veti mestaruuden puskista. Toisaalta aa1313 olisi ollut kova haastaja, ellei olisi lopettanut kesken kautta. Kuitenkin koko kausi on ollut SRT:n juhlaa. Yhdessä vaiheessahan SRT:n kolmikko oli kolmoisjohdossa, vaikka aa ei ollutkaan osallistunut kisaan... ;D
Imfromfinland08
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 5
Viesti 431 -
23.09.2009 klo 22:06:59
Itse en mestaruuttani ala tuulettelemaan vielä, vasta sitten tämän osakilpailun päätyttyä. Tosin kieltämättä hyvältä näyttää ja mestaruus näyttää jo melko varmalta! :D
Joo, alunperin mun piti osallistua vaan pariin osakilpailuun, kone oli hajonnut, mutta se saatiin melko nopeasti korjatuksi. Osallistuin siis lopulta kuitenkin lähes kaikkiin osakisoihin.
Joo, alunperin mun piti osallistua vaan pariin osakilpailuun, kone oli hajonnut, mutta se saatiin melko nopeasti korjatuksi. Osallistuin siis lopulta kuitenkin lähes kaikkiin osakisoihin.
akkaridekkari
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 5
Viesti 432 -
24.09.2009 klo 09:07:08
Ollaan kyllä katseet käännetty Vankan kanssa jo jonkin verran ensi kauteen. Mutta ei kausi vielä ohi ole, joten tässä minultakin vähän lisää kilpailuviestiä...
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Tarinoiden hyvät ja ei-niin-hyvät loppuratkaisut
Tarinan lopettaminen ei ole helppoa, sillä loppuratkaisun on oltava johdonmukainen ja sujuva. Aku Ankka- tarinan päättää useimmiten jokin mehevä, joka ei missään nimessä saa olla väkisinväännetyn oloinen. Mikäli loppu on huono, koko tarinasta uhkaa jädä paha maku.
Tarinan loppu on erittäin tärkeä osa tarinaa, niin hyvissä kuin huonoissakin yksilöissä. Lukija jää usein vielä tutkiskelemaan viimeistä sivua, kun taas tarinan keskellä olevien ruutujen lukemiseen käytetään suhteessa huomattavasti vähemmän aikaa. On tärkeää, että loppuratkaisu ei ole ennalta-arvattava, mutta piirrettä on Aku Ankan tekijänä lähes mahdoton välttää. Sillä eihän Roope voi menettää ikinä lopussa ensilanttiaan Millalle tai rahojaan Karhukoplalle, eikä kukaan ankoista voi lopussa menehtyä, eihän? Siksi on usein arvattavissa, minkälainen loppuratkaisu on. Tätä käsikirjoittajat kuitenkin yrittävät välttää, ja se on suuri osa sitä, minkä perusteella lukijat arvostelevat sarjoja.
Vitsi ei ole ainoa tapa lopettaa tarinaa - joskus kertomus päätetään yksinkertaisesti dramaattiseen kohtaukseen, kuten yhdysvaltalaisen Don Rosan Klondike-tarinoissa "White Agony Creekin vanki" ja "Yukonin sydämet".
Kuitenkin vitsi on loppukohtauksissa yleisin tehokeino.
Se rakennetaan usein koko tarinan pohjalta, jotta siitä saataisiin mehevä. Don Rosan tarinassa "Hollantilaisen salaisuus" pilaillaan koko ajan sillä, kuinka Akun tahmeisiin käsiin liimautuu erilaisia esineitä. Loppukohtauksessa koko Akun kehoon on liimautunut tusinoittain metkamuistoja.
Tehostaakseen lopun hauskuutta käsikirjoittaja saattaa luoda viimeiseen ruutuun jopa useita vitsejä. Näin on esimerkiksiäsken mainitussa "Hollantilaisen salaisuus" -tarinassakin.
On olemassa pari perusloppuvitsiä, joita on varmastikin toteutettu kumpaistakin satoja kertoja. On yleistä, että loppuruudussa Akua jahdataan takaa vernhimoisesti, on myös käytettyä, että loppuruudussa Aku on muuttanut jonnekin kaukaiseen paikkaan, kuten Timbuktuun, Etelänavalle tai vaikkapa Perä-Syrjälään. Kummassakin tapauksessa Aku on ensin tyrinyt jollakin tavoin.
On myös tarinoita, joissa loppuratkaisun vitsi on koko kertomuksen idea. Näitä ovat erilaiset, useimmiten kolmiruutuiset stripit, sekä yksisivuiset. Tässä lyhyessä tarinassa on ensin muita ruutuja, joissa alustetaan lopun sutkautusta, ja viimeisessä ruudussa on tarkoitus saada lukija oikein kunnolla nauramaan. Vitsisarjoja laitetaan Akkariin tasapainottamaan kokonaisuutta ja monipuolistamaan sitä. Joskus vitsisarjoja pidennetään kaksi- tai jopa nelisivuisiksi. Tällöin usein loppuvitsin valmistelu kestää liian pitkään ja jos viimeisen ruudun pilakaan ei miellytä, tarinasta uhkaa jäädä vaarallisen heikko kuva.
(Jatkuu...)
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Tarinoiden hyvät ja ei-niin-hyvät loppuratkaisut
Tarinan lopettaminen ei ole helppoa, sillä loppuratkaisun on oltava johdonmukainen ja sujuva. Aku Ankka- tarinan päättää useimmiten jokin mehevä, joka ei missään nimessä saa olla väkisinväännetyn oloinen. Mikäli loppu on huono, koko tarinasta uhkaa jädä paha maku.
Tarinan loppu on erittäin tärkeä osa tarinaa, niin hyvissä kuin huonoissakin yksilöissä. Lukija jää usein vielä tutkiskelemaan viimeistä sivua, kun taas tarinan keskellä olevien ruutujen lukemiseen käytetään suhteessa huomattavasti vähemmän aikaa. On tärkeää, että loppuratkaisu ei ole ennalta-arvattava, mutta piirrettä on Aku Ankan tekijänä lähes mahdoton välttää. Sillä eihän Roope voi menettää ikinä lopussa ensilanttiaan Millalle tai rahojaan Karhukoplalle, eikä kukaan ankoista voi lopussa menehtyä, eihän? Siksi on usein arvattavissa, minkälainen loppuratkaisu on. Tätä käsikirjoittajat kuitenkin yrittävät välttää, ja se on suuri osa sitä, minkä perusteella lukijat arvostelevat sarjoja.
Vitsi ei ole ainoa tapa lopettaa tarinaa - joskus kertomus päätetään yksinkertaisesti dramaattiseen kohtaukseen, kuten yhdysvaltalaisen Don Rosan Klondike-tarinoissa "White Agony Creekin vanki" ja "Yukonin sydämet".
Kuitenkin vitsi on loppukohtauksissa yleisin tehokeino.
Se rakennetaan usein koko tarinan pohjalta, jotta siitä saataisiin mehevä. Don Rosan tarinassa "Hollantilaisen salaisuus" pilaillaan koko ajan sillä, kuinka Akun tahmeisiin käsiin liimautuu erilaisia esineitä. Loppukohtauksessa koko Akun kehoon on liimautunut tusinoittain metkamuistoja.
Tehostaakseen lopun hauskuutta käsikirjoittaja saattaa luoda viimeiseen ruutuun jopa useita vitsejä. Näin on esimerkiksiäsken mainitussa "Hollantilaisen salaisuus" -tarinassakin.
On olemassa pari perusloppuvitsiä, joita on varmastikin toteutettu kumpaistakin satoja kertoja. On yleistä, että loppuruudussa Akua jahdataan takaa vernhimoisesti, on myös käytettyä, että loppuruudussa Aku on muuttanut jonnekin kaukaiseen paikkaan, kuten Timbuktuun, Etelänavalle tai vaikkapa Perä-Syrjälään. Kummassakin tapauksessa Aku on ensin tyrinyt jollakin tavoin.
On myös tarinoita, joissa loppuratkaisun vitsi on koko kertomuksen idea. Näitä ovat erilaiset, useimmiten kolmiruutuiset stripit, sekä yksisivuiset. Tässä lyhyessä tarinassa on ensin muita ruutuja, joissa alustetaan lopun sutkautusta, ja viimeisessä ruudussa on tarkoitus saada lukija oikein kunnolla nauramaan. Vitsisarjoja laitetaan Akkariin tasapainottamaan kokonaisuutta ja monipuolistamaan sitä. Joskus vitsisarjoja pidennetään kaksi- tai jopa nelisivuisiksi. Tällöin usein loppuvitsin valmistelu kestää liian pitkään ja jos viimeisen ruudun pilakaan ei miellytä, tarinasta uhkaa jäädä vaarallisen heikko kuva.
(Jatkuu...)
Imfromfinland08
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 5
Viesti 433 -
24.09.2009 klo 14:53:10
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Tarinoiden hyvät ja ei-niin-hyvät loppuratkaisut
Jokainen tarina loppuu joskus. Jokaisean tarinan lopussa on aina jonkinlainen loppuratkaisu. Loppuratkaisut vaihtelevat tarinoiden välillä varsin paljon. Tässä tekstissäni kerron enemmän Ankka ja Hiiri-tarinoiden loppuratkaisuista.
Loppuratkaisut ovat usein varsin erilaisia. Se, minkälainen tarinan loppuratkaisu on, riippuu monista eri seikoista. Tähän vaikuttaa etenkin tarinan juoni ja hahmot, myös tarinan pituudella on oma vaikutuksensa, ainakin loppuratkaisun pituuteen. Usein yksisivuisissa vitsisarjoissa ei mitään kummempia loppuratkaisuita ole, niissä tapahtuu kokoajan eikä tarinan tapahtumia/vaiheita voi lajitella erilleen. Vitsisarjoissa jokin pieni asia voi ratkaista sen, mitä aivan viimeisessä ruudussa tapahtuu.
Pidemmissä Ankka-tarinoissa loppuratkaisukin on usein hiukan monimutkaisempi ja ratkaisevat vaiheet voivat olla monen sivun pituisia pätkiä.
Loppuratkaisun olisi syytä olla mielenkiintoinen, jos tarinan lopun saattaa arvata ennalta, on jokin mennyt vähän pieleen. Loppuratkaisuissa olisis siis hyvä olla hiukan yllättävyyttä, ja mielenkiintoa. Loppuratkaisun pituus on myös tarkeä asia, itse en pidä, jos tarinan juoni ratkeaakin ihan hetkessä. Esim. 10-sivuisessa tarinassa loppuratkaisu saa olla aika monen ruudun pituinen, jotta se olisi tarpeeksi mielenkiintoinen.
Yllättävyys on eräs merkittävimmistä loppuratkaisuiden ominaisuuksista, jos yllättävyyttä ei ole lainkaan, tulee tarinasta liian ennalta-arvattava, eikä sitä jaksa lukea kunnolla loppuun asti. Itselleni on toisinaan käynyt näin. Toisinaan Mikki-tarinoiden loppuratkaisuissa on yllättävyyttä, ja joskus siitä saattaa nähdä myös Ankka-jatkiksissa.
Yleensä loppuratkaisuissa kaikkien ratkeamattaomien asioiden pitäisi selvitä. usein näin käykin, mutta esimerkiksi jatkiksien ensimmäisessä osassa ei ole kunnollista loppuratkaisua, tai ainakin suurin osa asioista jää siinä epäselväksi. Kuitenkin jatkiksen jokaisella osalla on omat pienet loppuratkaisunsa. Sitten vasta viimeisessä osassa nähdään se varsinainen loppuratkaisu, joka ei kuitenkaan yleensä ole niin suuri kuin tavallisissa tarinoissa, sillä osa asioista on ratkaistu jo aiemmissa osissa. Tyypillistä on, että moni tarinan selvittämättömistä asioista saattaa joissakin tarinoissa selvitä jo huomattavasti ennen loppuratkaisua. Näin käy useissa Mikki-tarinoissa, esim. Jos Mikki-tarinassa selvitetään rikosta, niin rikos saadaan ratkaistua pikkuhiljaa, ja toisinaan suuri loppuratkaisu saattaa jäädä jopa näkemättä. Huumoritarinoissa monet asiat rakteavat vasta tarinan lopussa.
Vaikka loppuratkaisun mielellään tulisikin olla yllätyksellinen, niin näin kuitenkin melko harvoin käy. Esimerkiksi useissa Roope vs. Pennonen-tarinoissa loppuratkaisun saattaa arvata jo ennalta. Yleensä näissä tarinoissa paha (tässä tapauksessa Pennonen) saa loppujen lopuksi palkkansa, vaikka olisikin ennen loppuratkaisia niskan päällä. Itse usein onnistun arvaamaan varsin hyvin tarinoiden loput.
Yksi legendaarisimmista loppuratkaisuista on jahtauskohtaukset. Usein kaikki jahtauskset sijoittuvat tarinan loppuun. Yleensä jahtauskohtia näkee vain Ankka-tarinoissa, mutta aina silloin tällöin niitä saattaa olla myös Hiiri-tarinoissa. Tosin yleensä Hiiri-tarinoiden jahtuaskohtaukset ovat erilaisia, sillä usein tarinan lopussa saatetaan jahdata takaa jotain vankikarkuria, kun taas Ankka-tarinoissa jahdattava kohde on esim. Aku, joka on aiheuttanut jonkin suuren katastrofin. Useimmiten Aku-tarinoissa juuri loppuratkaisuissa Aku tyrii pahasti, ja tämän seurauksena hän saa peräänsä joko vain yhden hahmon, tai mahdollisesti jopa koko Ankkalinnan. Yleensä Roope jahtaa Akua, sillä tämä on saattanut mokata pahasti loppuratkaiuissa mm. vahingossa tuohamalla jonkin Roopelle tärkeän asian. Joidenkin tarinoiden lopussa näytetään Roopea, joka on lähtenyt ajamaan AKu takaa tussarinsa kanssa. Myäs monet muut hahmot ovat joutuneet lähtemään pakomataklle tarinoiden loppuratkaisuissa. Jopa Roopen hovimestari Juuso on eräässä tarinassa joutunt pakenemaan Roopea, Akun ja Pellen kanssa. Tässä tarinassa he kaikki sähläsivät Roopen rahasäiliössä nin, että se räjähti, ja tämä kaikki tapahtui loppuratksiuiden aikana.
Minkälainen loppuratkaisusta tulee, riippuu lähes täysin käsikirjoittajasta. Jotkin käsikirjoittajat haluavat tarinoilleen onnellisen lopun ja toiset taas haluavat hiukan onnettomampia tai julmiakin loppuja tarinoilleen. Usein Mikki tarinoiden loppu ei aina ole onnellinen. Välillä loppuratkaisuissa voi olla paljon huumoriakin. Humoristisia loppuratkauisuja näkee usein Ankka-tarinoissa. Hyvä esimerkki on Akun pakeneminen jonnekin kauas raivoavilta Ankkalinnalaisilta. Yleensä tämä toistuu aina tarinan lopussa ja aivan viimeisessä ruudussa Aku on jossain kaukana Ankkalinnasta.
Välillä loppuratkaisut ovat nopeudeltaan/ tai temmoltaan erilaisia. Joskus osa loppuratkaisuista ovat hidastempoisia, eli niissä saatetaan jahkailla, eikä kukaan hahmo oikein tiedä mitä tehdä. Tämä ei kuitenkaan ole niin yleistä, kuin äkkipikaiset ja nopeatempoiset loppuratkaisut. Näissä tarinoissa hahmot toimivat, laiskottelun sijaan. Itse ainakin pidän, jos loppuratkaisuissa on toimintaa.
Usein sama piirtäjä/tai käsikirjoittaja tekee tarinoihinsa melko samanlaisia loppuja. MM. chileläisen Vicarin piirtämissä tarinoissa on varsin usein melko humoristisia loppuratkaisuja. Don Rosallakin on melko omanlainen tyyli lopettaa tarinansa. Hän on tehnyt muutamia tarinoita, joden loppuratkaisuista ei draamaa ja tunteita puutu. Hyvä esimerkki tällaisesta tarinasta on Yukonin Sydämet, jossa Roope ei avaa Kultun lähettämää kirjettä, joka olisi voinut muuttaa hänen elämänsä.
Usein myös moni Ankka-piirtäjä suosii tietynlaisia loppuratkaisuja. Eräs suosituimmista tarinan loppumistyypeistä on "onnellinen loppu", jolloin paha saa yleensä palkkansa. Hiiri-tarinoissakin moni käsikirjoittaja haluaa tarinalleen onnellisen lopun, mutta jotkin Mikki-taiteilijat haluavat tarinoiden lopusta hieman omalaatuisemman tekemällä loppuratkaisuista sellaisia, että tarina ei päätykään ihan onnellisesti. Joskus tarinassa voi olla samaan aikaan sekä onnellinen että toisaalta vähän huonompikin loppu. Hyvä esimerkki tällaisesta on eräs Mikki-tarina, jossa Mikki onnistuu estämään Mustakaavun pahat aikeet, mutta hän ei kuitenkaan saa napattua Mustakaapua kiinni.
Useissa tarinoissa tarinan alkuvaiheessa saatetaan kokea jotain sellaista, joka koituu tarinan ratkaisun kannalta äärmiiäisen tärkeäksi asiaksi. Näin kävi mm. tarinassa Maailman toiseksi rikkain Ankka. Kyseisen tarinan alussa vilautetaan pikaisesti eräs langanpätkää. Tarinan keskivaiheessa kaikki eivät välttämättä edes kunnolla muista langanpätkästä mitään, mutta tärkeässä ratkaisuvaiheessa langanpätkä saa tarinassa suuren roolin. Juuri tämäntyyppistä näkee Disney-tarinoissa aina silloin tällöin.
Toisinaan yllättämättömyys voi tulla yllättäen. Tarkoitan sitä, että välillä sitä tulee odotettua, että tämän tarinan lopussa koetaan joku yllätys, mutta sitä yllätyskäännettä ei välttämättä tulekaan. Näin on käyn mm. parissa Brancan ja Vicarin tarinoissa.
Joskus yllättäviin juonenkäänteisiin loppuratkaisuissa saattaa vaikuttaa vain yksi hahmo tai vaikuttavia henkilöitä loppuratkaisun kannalta voi olla useitakin. Joissakin tarinoissa aivan lopussa kaikki saattaa olla hyvin, mutta jonkin hahmon tuleminen mukaan tarinaan saattaakin muutta kaiken päälaelleen.
Noihin nopeatempoisiin loppuratkaisuihin liittyy usein sujuvuus. Sujuvuus tarkoittaa sitä, että loppuratkaisu ei töki, vaan se etenee tasiasta, ja usein hyvää vauhtia eteenpäin. Joskus käsikirjoittajat saattavat tehdä tahallaan tökkivän loppuratkaisun, itse en tosin kummemmin välitä mistään hidastelusdta ja jahkailusta, vaan kaipaan suoraa toimintaa.
Toisinaan hahmot saattavat oveluudellaan ratkaista koko tarinan. MM. Roope on onnistunut monta kertaa vetämään mm. Millaa tai Karhukoplaa nenästä oveluutensa avulla. Don Rosan tarinassa "Paino-ongelma" Millalla on ensilantti hallussaan, mutta oveluutensa avulla Roope saa sen aivan tarinan lopussa takaisin itselleen. Tämä siis muutti tarinan täysin.
Huumori on varsin keskeinen asia loppuratkaisuissa. Mielestäni tarinasta saa hyvän jälkimaun, jos tarinan lopussa on huumoria. Tämä on melko tavallista muutaman sivun pituisille tarinoille. Pitkissä, noin 30-sivuisissa tai sitä pidemmissä tarinoissa ei lopussa useimmiten huumoria näe.
Useimmat loppuratkaisuista ovat hyviä, sekä Ankka ja Hiiri-tarinoissa, mutta silloin tällöin näkee tarinoissa myös surkeita loppuratkaisuja. Joissakin tarinoissa paljastetaan jo heti alussa, että joku hahmo nukahtaa ja alkaa nähdä unta. Mielestäni tämä on jokseenkin ärsyttävää, sillä silloinhan voi jo arvata, että tarinan lopussa tyyppi herää ja huomaa nähneensä unta. Ärsyttävää. Omasta mielestäni sellaisetkin tarinat ovat kehnoja, joissa loppuratkaisun arvaa jo heti tarinan alussa, ja valitettavasti näitä tarinoita on liikaa. Van Hornien tarinoissa loppuratkaisut eivät yleensä ole kovinkaan kummoisia, etenkin ne ovat tylsiä, eikä niissä välttämättä tapahdu juuri mitään. Eräs huonopuoli loppuratkaiuissa on tavanomaisuus, monet tarinoiden loput ovat liian tavanomaisia, eikä niissä ole mitään uutta. Joskus tavanomainenkin loppuratkaisu saattaa olla jopa hyvä, ja tämä on tyypillistä Vicarin piirtämissä Ankka-tarinoissa.
Carl Barksin loppuratkaisut ovat mieleeni. Hänen loppuratkaisunsa ovat monipuolisia eikä hän yleensä suosi mitään tiettyä ratkaisutyyppiä. Barksin tarinoiden loppuratkaisuista löytyy aika usein yllätyksiä. Tarinassa ihmebentsiini voisi olettaa että Roope päihittäisi Pennosen mennen tullen, mutta yllättäen Pennonen veti tuossa tarinassa pidemmän korren. Barks on tehnyt paljon muitakin loppuratkaisultaan yllättäviä tarinoita. Barks hallitsee tarinan juonen hyvin, ja loppuratkaisuissa voi oikeastaan tapahtua mitä tahansa. Mutta yleensä myös hänenkin tarinoissaan paha saa lopussa aina palkkansa. Toisinaan myös Carl Barksin tarinoiden loppuratkaisut voivat olla varsin dramaattisia. Barksin kymmensivuisissa loppuratkaisun pituus saattaa vaihdella jonkin verran, välillä ratkaisut tapahtuvat muutamassa ruudussa, kun taas toisinaan ne vaativat jopa pari sivua. Moni Barksin tarinoiden loppuosista on ollut varsin opettavaisia. Usein hänen opettavaisissa tarinoissa näkee, mitä ei kannata tehdä ja mikä on taas suositeltavaa.
Mielestäni Vicar osaa piirtää loppuratkaisut oikealla tavalla. Tätä auttaa se, että usein hän saa piirrettäväkseen melko hyviä tarinoita, joissa on hyvät loppuratkaisut. Vicarin tarinoissa loppuratkaisu tapahtuu usein melko nopeasti. Joissakin hänen tarinoissaan loppuratkaisu saattaa olla vain muutaman ruudun pituinen. Joissakin hänen tarinoissaan vähän ennen loppua kaikki saattaa olla kunnossa, mutta jopa yhden ruudun aikana tilanne saattaa muuttua. Esimerkiksi usein Aku kömpelyyttään aiheuttaa jonkin suurkatastrofin Ankkalinnaan vaivaisen yhden ruudun aikana. Hänen tarinoiden loppuratkaisut ovat äkkipikaisia ja usein myös vauhdikkaita. Itse pidän hänen tyylistään hoitaa tarinoiden loppuratkaisut.
Jotkut Daniel brancan loppuratkaisuista saattavat muistuttaa Vicarin tarinoiden loppuja. Yhteistä heidän tarinoiden ratkaisuissa on se, että kaikki tapahtuu usein melko nopeasti. Branca on ehkä kuitenkin hieman parempi tekemään loppuratkaisuja, kuin Vicar, sillä hän käsikirjoittaa ja piirtää loppuratkaisuista monipuolisempia. Niissä on usein toimintaa, mutta myös monia muita ominaisuuksia. Joitakin huonojakin puolia hänen loppuratkaisuistaan löytyy, mutta ne puutteet ovat melko pieniä esim. muutamassa hänen tarinassaan loppuratkaisut ovat olleet suorastaan outoja (melko harvinaista). Välillä Brancan tarinoissa saatetaan loppuratksisuiden yhteydessä nähdä jopa suur juonenkäänne, jossa tarinan kulku muuttuu tyystin. Brancan loppuratkaisut ovat mielestäni mainioita, sillä hän tekee monenlaiia loppuratkaisuja, eikä hänen lopuistaan hauskuutta puutu. Hän on yksi parhaista loppuratkaisujen tekijöistä.
Don Rosa on erittäin taitava tekemään tarinoihinsa kunnollisen loppuratkaisun. Tunnetustihan hän tekee tarinansa huolellisesti, ja tämä pätee myös loppuratkaisuihin. Carl Barksin tapaan myös Rosa käyttää monipuolisia loppuja tarinoissaan, ja usein loppuratkaisut eivät muistuta toisiaan, vaan melkein jokaisessa hänen tarinassaan loppuratkaisu on aina hiukan omalaatuinen. Niin kuin moni piirtäjä, myös Rosa suosii useimmiten tarinoissaan onnellisia loppuratkaisuja. Joskus tarinoiden loput saattavat olla dramaattisia, näin on käynyt useita kertoja, mm. tarinoissa Yukonin sydämet, Takaisin Xanaduun ja White Agony Greekin vanki. Itse pidän Don Rosan tarinoiden lopuista, yleensä ne ovat mielenkiintoisia ja välillä myös todella pitkiä, mikä on mielestäni hyvä asia. Rosan tarinoissa ei aina arvaa mitä lopussa käy, mutta hyvä esimerkki ennalta-arvattavasta tarinasta on mestaripuutarhuri, tuon tarinan alkupuolella kaikki viittaa siihen, että tarina loppuratkaisun aikoihin Akulle tapahtuu jotain negatiivistä. Hyvä asia on myös, että joskus Rosan Ankka-tarinoiden lopussa voi olla hyvinkin tunteikkaita kohtauksia, jotkut ovat sanoneet jopa itkeneensä lukiessaan Kirje Kotoa-tarinan loppua. Ehkä yksi pieni miinus Rosan loppuratkaisuihin tulee siitä, että ne eivät aina ole kovin selkeitä ja ytimekkäitä. Tämä ei ole haitaksi pitkissä seikkailutarinoissa, mutta kymmensivuisissa tarinoissa ne saattavat viedä osan lukijan mielenkiinnosta sarjaa kohtaan.
Yhteenveto: Jokaisessa Akkarissa nähtävässä tarinassa on ainakin jonkinlainen loppuratkaisu. Loppuratkaisutyyppejä on monenlaisia, löytyy humoristisia, onnellisia, nopeita, hitaita, pitkiä ja lyhyitä loppuratksiuita. Loppuratkaisujen pituus vaihtelee aika paljon, vitsisarjoissa ratkaisun pituus saattaa olla vain pari ruutua, kun taas pitkissä seikkailutyyppisissä tarinoissa ratkaisut koetaan muutamassa sivussa. Yksi parhaista loppuratkaisujen tekijöistä on ehdottomasti Carl Barks. Hänen tarinoissaan loppuratkaisut ovat erittäin hyviä ja mielenkiintoisia. Muitakin hyvä tarinoiden lopun tejijöitä on mm. amerikkalinen Don Rosa. Hänen loppuratkaisut vaihtelevat paljon ja se on hyvä asia. Ne ovat usein myös aika pitkiä. Loppuratksiuiden pituudet voisin jakaa kolmeen eri pituuteen: Lyhyisiin, keskipituisiin ja pitkiin loppuihin. Usein lyhyissä tarinoissa loppuratkaisu on vain muutaman ruudun pituinen, mutta lyhyt loppuratkaisu saattaa esiintyä jopa yli 10 sivuisessa tarinassa. Usein pitkissä seikkailutarinoissa loppuratkaisu saattaa olla pituudeltaan jopa noin 5 sivua.
Jokainen tarina loppuu joskus. Jokaisean tarinan lopussa on aina jonkinlainen loppuratkaisu. Loppuratkaisut vaihtelevat tarinoiden välillä varsin paljon. Tässä tekstissäni kerron enemmän Ankka ja Hiiri-tarinoiden loppuratkaisuista.
Loppuratkaisut ovat usein varsin erilaisia. Se, minkälainen tarinan loppuratkaisu on, riippuu monista eri seikoista. Tähän vaikuttaa etenkin tarinan juoni ja hahmot, myös tarinan pituudella on oma vaikutuksensa, ainakin loppuratkaisun pituuteen. Usein yksisivuisissa vitsisarjoissa ei mitään kummempia loppuratkaisuita ole, niissä tapahtuu kokoajan eikä tarinan tapahtumia/vaiheita voi lajitella erilleen. Vitsisarjoissa jokin pieni asia voi ratkaista sen, mitä aivan viimeisessä ruudussa tapahtuu.
Pidemmissä Ankka-tarinoissa loppuratkaisukin on usein hiukan monimutkaisempi ja ratkaisevat vaiheet voivat olla monen sivun pituisia pätkiä.
Loppuratkaisun olisi syytä olla mielenkiintoinen, jos tarinan lopun saattaa arvata ennalta, on jokin mennyt vähän pieleen. Loppuratkaisuissa olisis siis hyvä olla hiukan yllättävyyttä, ja mielenkiintoa. Loppuratkaisun pituus on myös tarkeä asia, itse en pidä, jos tarinan juoni ratkeaakin ihan hetkessä. Esim. 10-sivuisessa tarinassa loppuratkaisu saa olla aika monen ruudun pituinen, jotta se olisi tarpeeksi mielenkiintoinen.
Yllättävyys on eräs merkittävimmistä loppuratkaisuiden ominaisuuksista, jos yllättävyyttä ei ole lainkaan, tulee tarinasta liian ennalta-arvattava, eikä sitä jaksa lukea kunnolla loppuun asti. Itselleni on toisinaan käynyt näin. Toisinaan Mikki-tarinoiden loppuratkaisuissa on yllättävyyttä, ja joskus siitä saattaa nähdä myös Ankka-jatkiksissa.
Yleensä loppuratkaisuissa kaikkien ratkeamattaomien asioiden pitäisi selvitä. usein näin käykin, mutta esimerkiksi jatkiksien ensimmäisessä osassa ei ole kunnollista loppuratkaisua, tai ainakin suurin osa asioista jää siinä epäselväksi. Kuitenkin jatkiksen jokaisella osalla on omat pienet loppuratkaisunsa. Sitten vasta viimeisessä osassa nähdään se varsinainen loppuratkaisu, joka ei kuitenkaan yleensä ole niin suuri kuin tavallisissa tarinoissa, sillä osa asioista on ratkaistu jo aiemmissa osissa. Tyypillistä on, että moni tarinan selvittämättömistä asioista saattaa joissakin tarinoissa selvitä jo huomattavasti ennen loppuratkaisua. Näin käy useissa Mikki-tarinoissa, esim. Jos Mikki-tarinassa selvitetään rikosta, niin rikos saadaan ratkaistua pikkuhiljaa, ja toisinaan suuri loppuratkaisu saattaa jäädä jopa näkemättä. Huumoritarinoissa monet asiat rakteavat vasta tarinan lopussa.
Vaikka loppuratkaisun mielellään tulisikin olla yllätyksellinen, niin näin kuitenkin melko harvoin käy. Esimerkiksi useissa Roope vs. Pennonen-tarinoissa loppuratkaisun saattaa arvata jo ennalta. Yleensä näissä tarinoissa paha (tässä tapauksessa Pennonen) saa loppujen lopuksi palkkansa, vaikka olisikin ennen loppuratkaisia niskan päällä. Itse usein onnistun arvaamaan varsin hyvin tarinoiden loput.
Yksi legendaarisimmista loppuratkaisuista on jahtauskohtaukset. Usein kaikki jahtauskset sijoittuvat tarinan loppuun. Yleensä jahtauskohtia näkee vain Ankka-tarinoissa, mutta aina silloin tällöin niitä saattaa olla myös Hiiri-tarinoissa. Tosin yleensä Hiiri-tarinoiden jahtuaskohtaukset ovat erilaisia, sillä usein tarinan lopussa saatetaan jahdata takaa jotain vankikarkuria, kun taas Ankka-tarinoissa jahdattava kohde on esim. Aku, joka on aiheuttanut jonkin suuren katastrofin. Useimmiten Aku-tarinoissa juuri loppuratkaisuissa Aku tyrii pahasti, ja tämän seurauksena hän saa peräänsä joko vain yhden hahmon, tai mahdollisesti jopa koko Ankkalinnan. Yleensä Roope jahtaa Akua, sillä tämä on saattanut mokata pahasti loppuratkaiuissa mm. vahingossa tuohamalla jonkin Roopelle tärkeän asian. Joidenkin tarinoiden lopussa näytetään Roopea, joka on lähtenyt ajamaan AKu takaa tussarinsa kanssa. Myäs monet muut hahmot ovat joutuneet lähtemään pakomataklle tarinoiden loppuratkaisuissa. Jopa Roopen hovimestari Juuso on eräässä tarinassa joutunt pakenemaan Roopea, Akun ja Pellen kanssa. Tässä tarinassa he kaikki sähläsivät Roopen rahasäiliössä nin, että se räjähti, ja tämä kaikki tapahtui loppuratksiuiden aikana.
Minkälainen loppuratkaisusta tulee, riippuu lähes täysin käsikirjoittajasta. Jotkin käsikirjoittajat haluavat tarinoilleen onnellisen lopun ja toiset taas haluavat hiukan onnettomampia tai julmiakin loppuja tarinoilleen. Usein Mikki tarinoiden loppu ei aina ole onnellinen. Välillä loppuratkaisuissa voi olla paljon huumoriakin. Humoristisia loppuratkauisuja näkee usein Ankka-tarinoissa. Hyvä esimerkki on Akun pakeneminen jonnekin kauas raivoavilta Ankkalinnalaisilta. Yleensä tämä toistuu aina tarinan lopussa ja aivan viimeisessä ruudussa Aku on jossain kaukana Ankkalinnasta.
Välillä loppuratkaisut ovat nopeudeltaan/ tai temmoltaan erilaisia. Joskus osa loppuratkaisuista ovat hidastempoisia, eli niissä saatetaan jahkailla, eikä kukaan hahmo oikein tiedä mitä tehdä. Tämä ei kuitenkaan ole niin yleistä, kuin äkkipikaiset ja nopeatempoiset loppuratkaisut. Näissä tarinoissa hahmot toimivat, laiskottelun sijaan. Itse ainakin pidän, jos loppuratkaisuissa on toimintaa.
Usein sama piirtäjä/tai käsikirjoittaja tekee tarinoihinsa melko samanlaisia loppuja. MM. chileläisen Vicarin piirtämissä tarinoissa on varsin usein melko humoristisia loppuratkaisuja. Don Rosallakin on melko omanlainen tyyli lopettaa tarinansa. Hän on tehnyt muutamia tarinoita, joden loppuratkaisuista ei draamaa ja tunteita puutu. Hyvä esimerkki tällaisesta tarinasta on Yukonin Sydämet, jossa Roope ei avaa Kultun lähettämää kirjettä, joka olisi voinut muuttaa hänen elämänsä.
Usein myös moni Ankka-piirtäjä suosii tietynlaisia loppuratkaisuja. Eräs suosituimmista tarinan loppumistyypeistä on "onnellinen loppu", jolloin paha saa yleensä palkkansa. Hiiri-tarinoissakin moni käsikirjoittaja haluaa tarinalleen onnellisen lopun, mutta jotkin Mikki-taiteilijat haluavat tarinoiden lopusta hieman omalaatuisemman tekemällä loppuratkaisuista sellaisia, että tarina ei päätykään ihan onnellisesti. Joskus tarinassa voi olla samaan aikaan sekä onnellinen että toisaalta vähän huonompikin loppu. Hyvä esimerkki tällaisesta on eräs Mikki-tarina, jossa Mikki onnistuu estämään Mustakaavun pahat aikeet, mutta hän ei kuitenkaan saa napattua Mustakaapua kiinni.
Useissa tarinoissa tarinan alkuvaiheessa saatetaan kokea jotain sellaista, joka koituu tarinan ratkaisun kannalta äärmiiäisen tärkeäksi asiaksi. Näin kävi mm. tarinassa Maailman toiseksi rikkain Ankka. Kyseisen tarinan alussa vilautetaan pikaisesti eräs langanpätkää. Tarinan keskivaiheessa kaikki eivät välttämättä edes kunnolla muista langanpätkästä mitään, mutta tärkeässä ratkaisuvaiheessa langanpätkä saa tarinassa suuren roolin. Juuri tämäntyyppistä näkee Disney-tarinoissa aina silloin tällöin.
Toisinaan yllättämättömyys voi tulla yllättäen. Tarkoitan sitä, että välillä sitä tulee odotettua, että tämän tarinan lopussa koetaan joku yllätys, mutta sitä yllätyskäännettä ei välttämättä tulekaan. Näin on käyn mm. parissa Brancan ja Vicarin tarinoissa.
Joskus yllättäviin juonenkäänteisiin loppuratkaisuissa saattaa vaikuttaa vain yksi hahmo tai vaikuttavia henkilöitä loppuratkaisun kannalta voi olla useitakin. Joissakin tarinoissa aivan lopussa kaikki saattaa olla hyvin, mutta jonkin hahmon tuleminen mukaan tarinaan saattaakin muutta kaiken päälaelleen.
Noihin nopeatempoisiin loppuratkaisuihin liittyy usein sujuvuus. Sujuvuus tarkoittaa sitä, että loppuratkaisu ei töki, vaan se etenee tasiasta, ja usein hyvää vauhtia eteenpäin. Joskus käsikirjoittajat saattavat tehdä tahallaan tökkivän loppuratkaisun, itse en tosin kummemmin välitä mistään hidastelusdta ja jahkailusta, vaan kaipaan suoraa toimintaa.
Toisinaan hahmot saattavat oveluudellaan ratkaista koko tarinan. MM. Roope on onnistunut monta kertaa vetämään mm. Millaa tai Karhukoplaa nenästä oveluutensa avulla. Don Rosan tarinassa "Paino-ongelma" Millalla on ensilantti hallussaan, mutta oveluutensa avulla Roope saa sen aivan tarinan lopussa takaisin itselleen. Tämä siis muutti tarinan täysin.
Huumori on varsin keskeinen asia loppuratkaisuissa. Mielestäni tarinasta saa hyvän jälkimaun, jos tarinan lopussa on huumoria. Tämä on melko tavallista muutaman sivun pituisille tarinoille. Pitkissä, noin 30-sivuisissa tai sitä pidemmissä tarinoissa ei lopussa useimmiten huumoria näe.
Useimmat loppuratkaisuista ovat hyviä, sekä Ankka ja Hiiri-tarinoissa, mutta silloin tällöin näkee tarinoissa myös surkeita loppuratkaisuja. Joissakin tarinoissa paljastetaan jo heti alussa, että joku hahmo nukahtaa ja alkaa nähdä unta. Mielestäni tämä on jokseenkin ärsyttävää, sillä silloinhan voi jo arvata, että tarinan lopussa tyyppi herää ja huomaa nähneensä unta. Ärsyttävää. Omasta mielestäni sellaisetkin tarinat ovat kehnoja, joissa loppuratkaisun arvaa jo heti tarinan alussa, ja valitettavasti näitä tarinoita on liikaa. Van Hornien tarinoissa loppuratkaisut eivät yleensä ole kovinkaan kummoisia, etenkin ne ovat tylsiä, eikä niissä välttämättä tapahdu juuri mitään. Eräs huonopuoli loppuratkaiuissa on tavanomaisuus, monet tarinoiden loput ovat liian tavanomaisia, eikä niissä ole mitään uutta. Joskus tavanomainenkin loppuratkaisu saattaa olla jopa hyvä, ja tämä on tyypillistä Vicarin piirtämissä Ankka-tarinoissa.
Carl Barksin loppuratkaisut ovat mieleeni. Hänen loppuratkaisunsa ovat monipuolisia eikä hän yleensä suosi mitään tiettyä ratkaisutyyppiä. Barksin tarinoiden loppuratkaisuista löytyy aika usein yllätyksiä. Tarinassa ihmebentsiini voisi olettaa että Roope päihittäisi Pennosen mennen tullen, mutta yllättäen Pennonen veti tuossa tarinassa pidemmän korren. Barks on tehnyt paljon muitakin loppuratkaisultaan yllättäviä tarinoita. Barks hallitsee tarinan juonen hyvin, ja loppuratkaisuissa voi oikeastaan tapahtua mitä tahansa. Mutta yleensä myös hänenkin tarinoissaan paha saa lopussa aina palkkansa. Toisinaan myös Carl Barksin tarinoiden loppuratkaisut voivat olla varsin dramaattisia. Barksin kymmensivuisissa loppuratkaisun pituus saattaa vaihdella jonkin verran, välillä ratkaisut tapahtuvat muutamassa ruudussa, kun taas toisinaan ne vaativat jopa pari sivua. Moni Barksin tarinoiden loppuosista on ollut varsin opettavaisia. Usein hänen opettavaisissa tarinoissa näkee, mitä ei kannata tehdä ja mikä on taas suositeltavaa.
Mielestäni Vicar osaa piirtää loppuratkaisut oikealla tavalla. Tätä auttaa se, että usein hän saa piirrettäväkseen melko hyviä tarinoita, joissa on hyvät loppuratkaisut. Vicarin tarinoissa loppuratkaisu tapahtuu usein melko nopeasti. Joissakin hänen tarinoissaan loppuratkaisu saattaa olla vain muutaman ruudun pituinen. Joissakin hänen tarinoissaan vähän ennen loppua kaikki saattaa olla kunnossa, mutta jopa yhden ruudun aikana tilanne saattaa muuttua. Esimerkiksi usein Aku kömpelyyttään aiheuttaa jonkin suurkatastrofin Ankkalinnaan vaivaisen yhden ruudun aikana. Hänen tarinoiden loppuratkaisut ovat äkkipikaisia ja usein myös vauhdikkaita. Itse pidän hänen tyylistään hoitaa tarinoiden loppuratkaisut.
Jotkut Daniel brancan loppuratkaisuista saattavat muistuttaa Vicarin tarinoiden loppuja. Yhteistä heidän tarinoiden ratkaisuissa on se, että kaikki tapahtuu usein melko nopeasti. Branca on ehkä kuitenkin hieman parempi tekemään loppuratkaisuja, kuin Vicar, sillä hän käsikirjoittaa ja piirtää loppuratkaisuista monipuolisempia. Niissä on usein toimintaa, mutta myös monia muita ominaisuuksia. Joitakin huonojakin puolia hänen loppuratkaisuistaan löytyy, mutta ne puutteet ovat melko pieniä esim. muutamassa hänen tarinassaan loppuratkaisut ovat olleet suorastaan outoja (melko harvinaista). Välillä Brancan tarinoissa saatetaan loppuratksisuiden yhteydessä nähdä jopa suur juonenkäänne, jossa tarinan kulku muuttuu tyystin. Brancan loppuratkaisut ovat mielestäni mainioita, sillä hän tekee monenlaiia loppuratkaisuja, eikä hänen lopuistaan hauskuutta puutu. Hän on yksi parhaista loppuratkaisujen tekijöistä.
Don Rosa on erittäin taitava tekemään tarinoihinsa kunnollisen loppuratkaisun. Tunnetustihan hän tekee tarinansa huolellisesti, ja tämä pätee myös loppuratkaisuihin. Carl Barksin tapaan myös Rosa käyttää monipuolisia loppuja tarinoissaan, ja usein loppuratkaisut eivät muistuta toisiaan, vaan melkein jokaisessa hänen tarinassaan loppuratkaisu on aina hiukan omalaatuinen. Niin kuin moni piirtäjä, myös Rosa suosii useimmiten tarinoissaan onnellisia loppuratkaisuja. Joskus tarinoiden loput saattavat olla dramaattisia, näin on käynyt useita kertoja, mm. tarinoissa Yukonin sydämet, Takaisin Xanaduun ja White Agony Greekin vanki. Itse pidän Don Rosan tarinoiden lopuista, yleensä ne ovat mielenkiintoisia ja välillä myös todella pitkiä, mikä on mielestäni hyvä asia. Rosan tarinoissa ei aina arvaa mitä lopussa käy, mutta hyvä esimerkki ennalta-arvattavasta tarinasta on mestaripuutarhuri, tuon tarinan alkupuolella kaikki viittaa siihen, että tarina loppuratkaisun aikoihin Akulle tapahtuu jotain negatiivistä. Hyvä asia on myös, että joskus Rosan Ankka-tarinoiden lopussa voi olla hyvinkin tunteikkaita kohtauksia, jotkut ovat sanoneet jopa itkeneensä lukiessaan Kirje Kotoa-tarinan loppua. Ehkä yksi pieni miinus Rosan loppuratkaisuihin tulee siitä, että ne eivät aina ole kovin selkeitä ja ytimekkäitä. Tämä ei ole haitaksi pitkissä seikkailutarinoissa, mutta kymmensivuisissa tarinoissa ne saattavat viedä osan lukijan mielenkiinnosta sarjaa kohtaan.
Yhteenveto: Jokaisessa Akkarissa nähtävässä tarinassa on ainakin jonkinlainen loppuratkaisu. Loppuratkaisutyyppejä on monenlaisia, löytyy humoristisia, onnellisia, nopeita, hitaita, pitkiä ja lyhyitä loppuratksiuita. Loppuratkaisujen pituus vaihtelee aika paljon, vitsisarjoissa ratkaisun pituus saattaa olla vain pari ruutua, kun taas pitkissä seikkailutyyppisissä tarinoissa ratkaisut koetaan muutamassa sivussa. Yksi parhaista loppuratkaisujen tekijöistä on ehdottomasti Carl Barks. Hänen tarinoissaan loppuratkaisut ovat erittäin hyviä ja mielenkiintoisia. Muitakin hyvä tarinoiden lopun tejijöitä on mm. amerikkalinen Don Rosa. Hänen loppuratkaisut vaihtelevat paljon ja se on hyvä asia. Ne ovat usein myös aika pitkiä. Loppuratksiuiden pituudet voisin jakaa kolmeen eri pituuteen: Lyhyisiin, keskipituisiin ja pitkiin loppuihin. Usein lyhyissä tarinoissa loppuratkaisu on vain muutaman ruudun pituinen, mutta lyhyt loppuratkaisu saattaa esiintyä jopa yli 10 sivuisessa tarinassa. Usein pitkissä seikkailutarinoissa loppuratkaisu saattaa olla pituudeltaan jopa noin 5 sivua.
Aku Vankka
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 5
Viesti 434 -
25.09.2009 klo 11:57:16
Vankka tekeepi tähän väliin pikku rankkinkin. Ikävä kyllä laskettu on sanat, koska sitä himputin merkkilaskinta ei näy eikä kuulu. Otsikoita ei ole laskettu mukaan.
1. Kirja - 2887
2. Imfromfinland08 - 1728
3. Aku Vankka - 1264
4. Hirmu - 422
5. Akkaridekkari - 323
6. Kreach - 178
Hyvänen aika, viimeinen osakilpailu menossa, nyt muutkin vielä osallistumaan! Tällä hetkellä kaikki osallistuneet saisivat vähintään kaksi pistettä, joten lisää osallistujia ehdottomasti mukaan.
1. Kirja - 2887
2. Imfromfinland08 - 1728
3. Aku Vankka - 1264
4. Hirmu - 422
5. Akkaridekkari - 323
6. Kreach - 178
Hyvänen aika, viimeinen osakilpailu menossa, nyt muutkin vielä osallistumaan! Tällä hetkellä kaikki osallistuneet saisivat vähintään kaksi pistettä, joten lisää osallistujia ehdottomasti mukaan.
Pullasorsa
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 5
Viesti 435 -
25.09.2009 klo 16:19:41
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Tarinoiden hyvät ja ei-niin-hyvät loppuratkaisut
Jokaisella tarinalla on omanlaisensa loppuratkaisu. Monien ankkaharrastajien mieleen ovat jääneet loisteliaat ja nerokkaat loppuratkaisut, joihin pystyvät vain alan kiistattomat huiput. Valitettavasti tälläkin asialla on vastapainonsa. Kolikon kääntöpuolella ovat nykyajan tusinatuhertelijoiden mitäänsanomattomat loppuratkaisut, jotka jäävät myös ihmisten mieliin - valitettavasti negatiivisesti.
Mitkä sitten ovat hyviä loppuratkaisuja? Hyvä loppuratkaisu voi olla monella tapaa hyvä. Yksi piirre on ehdottomasti yllätyksellisyys - nimenomaan positiivisessa mielessä. Tarinat, jotka eivät ole ennalta-arvattavia, ovat käytännössä poikkeuksetta myös laadullisesti ja sisällöltään parempia. Jokaiseen loppuratkaisuus pitäisi pyrkiä kehittelemään jotakin uutta ja ennennäkemätöntä, ja siitä pääsemmekin seuraavaan tärkeään tekijään - nimittäin omaperäisyyteen. Toistuvuus on suurtakin suurempi vitsaus ankkasarjakuville, sillä koko tarinasta menee maku, jos loppuratkaisu on loppuunkulutettu. Valitettavasti tätä nähdää nykypäivän ankkatuotteissa enemmän kuin lääkäri määrää.
Vannon, että tässä on kaikki, mitä olen saanut aikaiseksi. Joten julkiset anteeksipyynnöt kaikille KPw:lle jollakin tavalla merkittäville henkilöille.
Ensi kaudella KPw voittaa mestaruuden näytöstyyliin, kuten aina. :)
Jokaisella tarinalla on omanlaisensa loppuratkaisu. Monien ankkaharrastajien mieleen ovat jääneet loisteliaat ja nerokkaat loppuratkaisut, joihin pystyvät vain alan kiistattomat huiput. Valitettavasti tälläkin asialla on vastapainonsa. Kolikon kääntöpuolella ovat nykyajan tusinatuhertelijoiden mitäänsanomattomat loppuratkaisut, jotka jäävät myös ihmisten mieliin - valitettavasti negatiivisesti.
Mitkä sitten ovat hyviä loppuratkaisuja? Hyvä loppuratkaisu voi olla monella tapaa hyvä. Yksi piirre on ehdottomasti yllätyksellisyys - nimenomaan positiivisessa mielessä. Tarinat, jotka eivät ole ennalta-arvattavia, ovat käytännössä poikkeuksetta myös laadullisesti ja sisällöltään parempia. Jokaiseen loppuratkaisuus pitäisi pyrkiä kehittelemään jotakin uutta ja ennennäkemätöntä, ja siitä pääsemmekin seuraavaan tärkeään tekijään - nimittäin omaperäisyyteen. Toistuvuus on suurtakin suurempi vitsaus ankkasarjakuville, sillä koko tarinasta menee maku, jos loppuratkaisu on loppuunkulutettu. Valitettavasti tätä nähdää nykypäivän ankkatuotteissa enemmän kuin lääkäri määrää.
Vannon, että tässä on kaikki, mitä olen saanut aikaiseksi. Joten julkiset anteeksipyynnöt kaikille KPw:lle jollakin tavalla merkittäville henkilöille.
Ensi kaudella KPw voittaa mestaruuden näytöstyyliin, kuten aina. :)