(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Tarinasarjat
Myös Suomen ankkajulkaisuissa on nähty vuosien varrella jonkin verran erilaisia tarinasarjoja. Tarinasrajat koostuvat monista tarinoista, jotka ovat sidoksissa toisinsa jollain lailla. Jatkokertomustyyppisyys on siis yleistä tarinasarjoissa. Tarinasarjat voivat sisältää aivan hyvin yli kymmenenkin osaa. Ensimmäiseksi esittelen tanskalaisen ankkapiirtäjän piirtämä Formula1-tarinasarja. Käsikirjoituksen tähän kyseiseen tarinasarjaan laati Per Hedman.
Kyseinen tarinasarja julkaistiin Aku Ankka -lehdessä vuonna 2002. Tarkalleen ottaen sarja alkaa numerosta 10/2002. Ensimmäisen tarinan nimi oli Australian ihme, jossa Kulta-Into Pii lyö vetoa Roopen kanssa, että tämän talli voittaa Roopen vastaavan Formuloissa. Roopen kuskina toimii kukapa muukaan kuin Aku. Ensimmäinen osakilpailu ajetaan (kuten tarinan nimikin jo kertoo) Australiassa, Melbournen kaupungissa. Aku korjaa potin kotiin ja Roopen talli siirtyy näin kokonaispistetilaston kärkeen.
Toinen osa tarinasarjasta julkaistiin saman vuoden neljännessätoista numerossa nimellä Hilavitkutinjahti. Jahti syntyy, kun Aku onnistuu vaurioittamaan autoaan sen verran pahoin, että autossa ollut eräs osa menee rikki. Aku lähetetään siis hakemaan Ankkalinnasta vastaava, uusi osa. Interlagosin radalla, Brasiliassa voiton korjaa lopulta monien vaieiden jälkeen Kulta-Innon talli Akun sijoittuessa toiseksi.
Kolmatta osaa saatiin odotella jonkin verran, sillä se ilmestyi vasta numerossa 24(/2002). Tämän tarinan nimi oli Piinkova osakilpa, ja monien juonittelujen yms. jälkeen Aku sijoittuu lopulta kuudenneksi Kulta-Innon tallin jäätyä vasta seitsemänneksi. Kyseinen osakilpailu ajettiin Montrealissa, Kanadassa.
Neljäs osa julkaistiin Aku Ankan numerossa 31/2002, ja tämä osakilpailu ajettiin Saksassa, Hockenheimin radalla. Erinäisten palkankorotusten jälkeen Aku ottaa voiton ja pistetilanne kiristyy kaksi osakilpailua ollessa jäljellä. Tarinan nimi oli Vaikeuksia varikolla.
Viides osa julkaistiin Aku Ankassa 38/2002. Tästä kerron sen verran, että Akulla oli ennen Monzan GP:tä (Italiassa) vaikeuksia, mutta lopulta voitti tuon kisan. Tämän voiton jälkeen Roopen ja Kulta-Innon tallien pisteet olivat tasan, mikä taas jätti ratkaisun viimeiseen kisaan.
(Jatkuu...)
Sivuja:
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24
25
26
27
28
29
30
31
32
33
34
35
36
37
38
39
40
41
42
43
44
45
46
47
48
49
50
51
52
53
54
55
56
57
58
59
60
61
62
63
64
65
66
67
68
69
70
71
72
73
74
75
76
77
78
79
80
81
82
83
84
85
86
87
88
89
Kirjoittaja
Aihe: Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4
(1329 viestiä)
Pullasorsa
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4
Viesti 751 -
07.07.2009 klo 16:40:14
Peetukka
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4
Viesti 752 -
07.07.2009 klo 16:49:42
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Tarinasarjat
Disney-tarinoita on tehty tuhansia ja taas tuhansia kappaleita. Suurin osa niistä on itsenäisiä ja joissakin on monta osaa, niitä kutsutaan tarinasarjoiksi. Joissakin tarinasarjoissa on vain pari kolme tarinaa ja toisissa taas on jopa yli kymmenen tarinaa.
Erään tarinasarjan nimi on Roope ja kumppanit Euroopassa. Se julkaistiin Suomessa Aku Ankka – lehdessä vuoden 2007 loppupuolella. Tätä tarinasarjaa varten suunniteltiin oma logokin. Tässä logossa Milla Magia ja Roope Ankka komeilevat mustina siluettikuvina keltaisen kultaisella pohjalla. Tosin tämä logo ja sen tyyli on vaihdellut paljonkin eri maissa. Tarinasarja on julkaistu omassa kovakantisessaan, jonka nimi on Lanttijahti, tosin siinä oli muitakin tarinoita kuin tämä edellä mainittu tarinasarja. Tarinasarjan perusajatuksena on se sama idea mikä toistuu monissa, monissa muissakin niin kutsutuissa ”Roope vastaan Milla” – tarinoissa. Ei siis, Milla varastaa Roopen ensilantin häneltä ja tämän jälkeen Roope, Aku ja ankanpojat Tupu, Hupu ja Lupu lähtevät jahtaamaan ja seuraamaan Millaa ja Roopen ensilanttia. Tämän tarinasarjan poikkeus on vain se, että Milla ehtii matkata takaisin Eurooppaan ja täten Roopen ensilanttia ja Millaa jahdataan Euroopassa. Tämän tarinasarjan on käsikirjoittanut Per-Erik Hedman ja piirtämispuolesta vastaavat Wanda Gattino, Carlos Mota ja Miguel. Miguel on piirtänyt jokaisen tehtäväpähkinän ja Mota Gattino vastaavat itse tarinoiden piirroksista. Jokaiseen tarinaan liittyy myös helpohkomman puoleinen tehtäväpähkinä, josta pitää etsiä Millan lemmikkikorppi Kuru ja siitä voi löytää myös vihjauksen seuraavasta maasta missä Roope ja kumppanit vierailevat. Tarinasarjan ensimmäisessä osassa Ankat matkaavat Saksassa. Tarinan nimi on ”Haamuvaunut.” Se julkaistiin Suomen Aku Ankassa vuoden 2007 numerossa 44. Tarinan on piirtänyt Wanda Gattino. Seuraavassa osassa Ankat matkaavat Krakovaan, Puolaan. Tarinan nimi on suomeksi ”Suolaa ja kultaa”. Tämänkin osan piirtäjä on Wanda Gattino. Siellä he käyvät muun muassa vanhassa suolakaivoksessa. Tämä osa julkaistiin seuraavassa Aku Ankassa, numerossa 45. Seuraavassa lehdessä julkaistiin tarina jossa Ankat matkaavat Hollantiin, tulppaanien ja puukenkien maahan. Tarinan nimi oli ”Tulppaaneja ja timantteja”. Sen on piirtänyt Carlos Mota. Tarinasarjan kolmanneksi viimeisen osan nimi oli ”Viikinkiluoto” ja se julkaistiin Akkarin numerossa 47. Tarinan piiri Wanda Gattino. Siinä ankat ovat Tanskassa. Tarinasarjan seuraavan osan nimi oli ”Kiveliön kulta”. Sen piiri Wanda Gattino ja se julkaistiin Aku Ankan numerossa 48. Siinä ankat matkaavat pohjoiseen Suomeen saakka, Suomen Lappiin asti. Roopen mielestä Suomi on mahdollisuuksien maa kuten Klondikekin aikoinaan. Roope etsii Suomen lapissa kultaa ja ankat käyvät tarinan lopussa jopa saunassa. Tarinasarjan huipentumana oli sen viimeinen osa, jonka nimi oli ”Kohtalon hetki”. Se julkaistiin Akkarin numerossa 49. Tarinan on piirtänyt Wanda Gattino ja siinä ankat ovat Italian Roomassa. Tarinasarja päättyi tähän, siinä oli yhteensä kuusi osaa. Jokaista osaa varten piirrettiin myös oma kansikuvansa, lukuun ottamatta tarinasarjan viimeistä osaa. Minun omasta mielestä tämä tarinasarja oli aikoinaan hyvää vaihtelua Aku Ankka – lehteen ja muutenkin tarinasarja oli melko hyvä.
Disney-tarinoita on tehty tuhansia ja taas tuhansia kappaleita. Suurin osa niistä on itsenäisiä ja joissakin on monta osaa, niitä kutsutaan tarinasarjoiksi. Joissakin tarinasarjoissa on vain pari kolme tarinaa ja toisissa taas on jopa yli kymmenen tarinaa.
Erään tarinasarjan nimi on Roope ja kumppanit Euroopassa. Se julkaistiin Suomessa Aku Ankka – lehdessä vuoden 2007 loppupuolella. Tätä tarinasarjaa varten suunniteltiin oma logokin. Tässä logossa Milla Magia ja Roope Ankka komeilevat mustina siluettikuvina keltaisen kultaisella pohjalla. Tosin tämä logo ja sen tyyli on vaihdellut paljonkin eri maissa. Tarinasarja on julkaistu omassa kovakantisessaan, jonka nimi on Lanttijahti, tosin siinä oli muitakin tarinoita kuin tämä edellä mainittu tarinasarja. Tarinasarjan perusajatuksena on se sama idea mikä toistuu monissa, monissa muissakin niin kutsutuissa ”Roope vastaan Milla” – tarinoissa. Ei siis, Milla varastaa Roopen ensilantin häneltä ja tämän jälkeen Roope, Aku ja ankanpojat Tupu, Hupu ja Lupu lähtevät jahtaamaan ja seuraamaan Millaa ja Roopen ensilanttia. Tämän tarinasarjan poikkeus on vain se, että Milla ehtii matkata takaisin Eurooppaan ja täten Roopen ensilanttia ja Millaa jahdataan Euroopassa. Tämän tarinasarjan on käsikirjoittanut Per-Erik Hedman ja piirtämispuolesta vastaavat Wanda Gattino, Carlos Mota ja Miguel. Miguel on piirtänyt jokaisen tehtäväpähkinän ja Mota Gattino vastaavat itse tarinoiden piirroksista. Jokaiseen tarinaan liittyy myös helpohkomman puoleinen tehtäväpähkinä, josta pitää etsiä Millan lemmikkikorppi Kuru ja siitä voi löytää myös vihjauksen seuraavasta maasta missä Roope ja kumppanit vierailevat. Tarinasarjan ensimmäisessä osassa Ankat matkaavat Saksassa. Tarinan nimi on ”Haamuvaunut.” Se julkaistiin Suomen Aku Ankassa vuoden 2007 numerossa 44. Tarinan on piirtänyt Wanda Gattino. Seuraavassa osassa Ankat matkaavat Krakovaan, Puolaan. Tarinan nimi on suomeksi ”Suolaa ja kultaa”. Tämänkin osan piirtäjä on Wanda Gattino. Siellä he käyvät muun muassa vanhassa suolakaivoksessa. Tämä osa julkaistiin seuraavassa Aku Ankassa, numerossa 45. Seuraavassa lehdessä julkaistiin tarina jossa Ankat matkaavat Hollantiin, tulppaanien ja puukenkien maahan. Tarinan nimi oli ”Tulppaaneja ja timantteja”. Sen on piirtänyt Carlos Mota. Tarinasarjan kolmanneksi viimeisen osan nimi oli ”Viikinkiluoto” ja se julkaistiin Akkarin numerossa 47. Tarinan piiri Wanda Gattino. Siinä ankat ovat Tanskassa. Tarinasarjan seuraavan osan nimi oli ”Kiveliön kulta”. Sen piiri Wanda Gattino ja se julkaistiin Aku Ankan numerossa 48. Siinä ankat matkaavat pohjoiseen Suomeen saakka, Suomen Lappiin asti. Roopen mielestä Suomi on mahdollisuuksien maa kuten Klondikekin aikoinaan. Roope etsii Suomen lapissa kultaa ja ankat käyvät tarinan lopussa jopa saunassa. Tarinasarjan huipentumana oli sen viimeinen osa, jonka nimi oli ”Kohtalon hetki”. Se julkaistiin Akkarin numerossa 49. Tarinan on piirtänyt Wanda Gattino ja siinä ankat ovat Italian Roomassa. Tarinasarja päättyi tähän, siinä oli yhteensä kuusi osaa. Jokaista osaa varten piirrettiin myös oma kansikuvansa, lukuun ottamatta tarinasarjan viimeistä osaa. Minun omasta mielestä tämä tarinasarja oli aikoinaan hyvää vaihtelua Aku Ankka – lehteen ja muutenkin tarinasarja oli melko hyvä.
Bomber
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4
Viesti 753 -
07.07.2009 klo 16:51:32
Otetaanhan tähän osikseen mukaan se sääntö, että niin monesta eri tarinasta voi kertoa erikseen kuin haluaa? Muuten voi tulla lyhyehköjä viestejä..
E. (klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Joskus Aku Ankassa näkyy hienoja uunituoreita yllätyksiä. Joskus ne ilmestyvät todella hienojen tarinasarjojen muodossa. 2000-luvulla Suomen Akkarissa on tietääkseni julkaistu kaiken kaikkiaan kuusi hienoa tarinasarjaa. Ne kaikki ovat lähtöisin Egmontilta ja sen tekijäkaartilta lukuun ottamatta Giorgio Cavazzanon Taikaviitta-saagaa.
Luettelen kaikki sarjat nyt satunnaisessa järjestyksessä ja kerron niistä lisää paljon kattavammin myöhemmin kirjoituksessa. Flemming Andersenin piirtämä loistokas F1-tarinasarja vei lukijat moottoriurheilun pariin. Tarinasarja julkaistiin kokonaisuudessaan muistaakseni vuonna 2001. Millenium-tarinasarja nähtiin Aku Ankassa oikeastaan vielä 90-luvun puolella. Tarina käsitteli vuosituhannen vaihdosta taikuuden ja seikkailuiden merkeissä, myös ankka- ja hiirimaailmat sekoittuivat.
Shamborin, henkisen ja oudon taikamaailman tarinoita ja Mikkiä seurattiin nimensä mukaisesti Shambor-sarjassa. Senkin on piirtänyt vanha kunnon Ferioli. Tarinan Shamborissa sivilisaatio elää pilvien tasalla lentävillä laivoillaan ja korkeilla kallioilla.
Ankat Euroopassa-sarja ei ollut mielestäni yhtä loistelias kuin edeltäjänsä, odotukset olivat korkeilla pitkän mainostuksen jälkeen. Taiteilijana toimi ainakin Wanda Gattino, ja käsikirjoitus oli McGrealin sisaruksilta.
Myyttien saari-tarinasarja on myös mielestäni todella loistelias ja mahtava. Kovakantisenakin julkaistu sarja kertoo ankka – ja hiirihahmoista, jotka joutuvat oudosti salaperäiselle saarelle, jossa uskomattomimmat satuolennot pitävät majaa. Ongelmia kuitenkin ilmestyy tietenkin tässä jälleen Feriolin taiteilemassa sarjassa.
Giorgio Cavazzanon Taikaviitta-saagan eli Taikaviita vs. superkonnat – sarjan viimeisen osan valitsivat neljästä vaihtoehdosta lukijat. Sarjassa Taikaviitta taisteli superkonnakoplaa vastaan yksi vastustaja kerrallaan, selviytyen aina pääpomo herra Näkymättömään saakka.
Ensimmäiseksi kerron teille todella juhlavasta ja loistavasta Millenium-tarinasarjasta. Pat & Carol McGrealien käsikirjoittama sarja iski minuun täysillä, niin hieno käsikirjoituskin siinä oli. Tarina sijoittuu vuosituhanteen vaihteen aikaan, kun kummia alkaa tapahtua. Ensimmäisissä tarinoissa ankka ja hiirimaailmat eivät vielä olleet sekoittuneet. Vicarin piirtämä ensimmäinen tarina, nimeltään Roope-setä: Lantit ovat ikuisia (Dimes Are Forever), vaikutti Millenium-mainostusta lukuunottamatta täysin tavalliselta Roope vs. Milla-tarinalta joka julkaistiin Aku Ankan numerossa 46/99. Milla saa käsiinsä tarinassa pikasiirtymisloitsun, jolla voisi mahdollisesti kaapata ensilantin. Samalla Roope näyttää Akulle hienoa ja salamannopeaa Vertex-supersuihkukonettaan ja lähtee sillä lounastauolla Bangkokiin allekirjoittamaan erään sopimuksen. Aku jää huolehtimaan rahasäiliöstä, ja Milla saapuu valepukuisena verotarkastajana yrittäen huijata Akun pois vartioimasta.
Milla pääsee pakenemaan paikanvaihdosloitsullaan mutkitellen aina Venezuelasta Vegasiin, mutta lopulta hän pääsee mökkiinsä keittelemään amulettia. Kun Milla on laskemassa kolikkosankoa kiehuvan Vesuviuksen magmaan, nopeasti hätiin tullut Roope Aku matkassaan ehättää paikalla Vertex-koneella. Aku tippuu kielekkeelle lähelle hehkuvaa laavaa, ja huomaa silloin hehkuvan vaalean pallon, joka lentää kovalla vauhdilla Akun luo. Pallo tyrmää Millan, ja Aku ja Roope lähtevät Ankkalinnaan pallo ja lantti matkassaan. Tarina oli 12 sivuinen ja toimi lehden ensimmäisenä tarinana.
Seuraavan osan nimi oli Mikki Hiiri: Kaappaus Juubetissa (engl. Kidnapping in Yubet). Tämä, tarinasarjan toinen osa, oli siis pelkästään hiirimaailmaan sijoittuva ja Cesar Feriolin piirtämä. Siinä Mikki ja Hessu saapuvat Juubetiin, vuorivaltioon Aasiaan katsomaan uskomatonta hengellistä johtajaa La Dii Damaa, joka pystyy levitoimalla nousemaan ilmaan. Myös muut yrittävät, ja Hessu ihmeen kaupalla onnistuu. Mikki vie Hessun takahuoneeseen kertomaan Damalle ihmetempusta, ja samalla he näkevät, kuinka Mustakaapu nappaa röyhkeästi nuoren pojan takahuoneesta. He onnistuvat seuraamaan Kaapua lentokentälle, jossa Kaavun rikostoveri jänistää ja jättää roiston oman onnensa nojaan. Kaapu pakenee tietä pitkin vuorille ja kaksikkomme lähtee perään. Tuntien takaa-ajon jälkeen Mikki huomaa Kaavun ja Daman lähellä kielekettä. Roisto on huomannut jotakin paksun ikijään sisällä, eikä siis kiinnitä huomiota takaa tuleviin takaa-ajajiin. Hessu ja Kaapu tippuvat kielekkeeltä, ja silloin Mikkikin huomaa oudon loistavan pallon, samanlaisen kuin Akulla. Kun Mikki menee lähelle palloa, se hehkuu yhä kovemmin ja ikijää alkaa uskomatonta kyllä, sulaa. Lopulta pallo lennähtää Mikin käteen ja sulanut jää synnyttää vesiaallon alhaalla olevia Kaapua ja Hessua kohden. Mustakaapu syöksyy alas jyrkänteeltä huutaen, mutta Hessun onnistuu väistää aalto levitoimalla itsensä ilmaan. Palattuaan kolmikko pääsee sisälle lämpimään, ja Mikki alkaa ihmetellä salaperäisen pallon merkitystä ja mistä se on tehty. Tämä tarina on koko tarinasarjan lyhyin kymmenellä sivulla. Kaikki muut tarinat lukuun ottamatta tätä ja kaksiosaista päätöstarinaa ovat kaksitoista sivuisia. Mielestäni molemmista tarinoista tuli niiden lievän lyhyyden takia turhan suorajuonisia, sillä mitään käänteitä ei ehtinyt tapahtua. Nyt kuitenkin molemmat pallot ovat tulossa koko ajan tulossa lähemmäs toisiaan, mikä ennustaa jotain todella, todella vaarallista.
Kolmas tarina julkaistiin seuraavassa lehdessä, ja sen nimi oli Vauhdikas vuosipäivä (engl. Ornery Orb). Se oli jälleen ankkatarina ja Vicarin piirtämä.
E. (klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Joskus Aku Ankassa näkyy hienoja uunituoreita yllätyksiä. Joskus ne ilmestyvät todella hienojen tarinasarjojen muodossa. 2000-luvulla Suomen Akkarissa on tietääkseni julkaistu kaiken kaikkiaan kuusi hienoa tarinasarjaa. Ne kaikki ovat lähtöisin Egmontilta ja sen tekijäkaartilta lukuun ottamatta Giorgio Cavazzanon Taikaviitta-saagaa.
Luettelen kaikki sarjat nyt satunnaisessa järjestyksessä ja kerron niistä lisää paljon kattavammin myöhemmin kirjoituksessa. Flemming Andersenin piirtämä loistokas F1-tarinasarja vei lukijat moottoriurheilun pariin. Tarinasarja julkaistiin kokonaisuudessaan muistaakseni vuonna 2001. Millenium-tarinasarja nähtiin Aku Ankassa oikeastaan vielä 90-luvun puolella. Tarina käsitteli vuosituhannen vaihdosta taikuuden ja seikkailuiden merkeissä, myös ankka- ja hiirimaailmat sekoittuivat.
Shamborin, henkisen ja oudon taikamaailman tarinoita ja Mikkiä seurattiin nimensä mukaisesti Shambor-sarjassa. Senkin on piirtänyt vanha kunnon Ferioli. Tarinan Shamborissa sivilisaatio elää pilvien tasalla lentävillä laivoillaan ja korkeilla kallioilla.
Ankat Euroopassa-sarja ei ollut mielestäni yhtä loistelias kuin edeltäjänsä, odotukset olivat korkeilla pitkän mainostuksen jälkeen. Taiteilijana toimi ainakin Wanda Gattino, ja käsikirjoitus oli McGrealin sisaruksilta.
Myyttien saari-tarinasarja on myös mielestäni todella loistelias ja mahtava. Kovakantisenakin julkaistu sarja kertoo ankka – ja hiirihahmoista, jotka joutuvat oudosti salaperäiselle saarelle, jossa uskomattomimmat satuolennot pitävät majaa. Ongelmia kuitenkin ilmestyy tietenkin tässä jälleen Feriolin taiteilemassa sarjassa.
Giorgio Cavazzanon Taikaviitta-saagan eli Taikaviita vs. superkonnat – sarjan viimeisen osan valitsivat neljästä vaihtoehdosta lukijat. Sarjassa Taikaviitta taisteli superkonnakoplaa vastaan yksi vastustaja kerrallaan, selviytyen aina pääpomo herra Näkymättömään saakka.
Ensimmäiseksi kerron teille todella juhlavasta ja loistavasta Millenium-tarinasarjasta. Pat & Carol McGrealien käsikirjoittama sarja iski minuun täysillä, niin hieno käsikirjoituskin siinä oli. Tarina sijoittuu vuosituhanteen vaihteen aikaan, kun kummia alkaa tapahtua. Ensimmäisissä tarinoissa ankka ja hiirimaailmat eivät vielä olleet sekoittuneet. Vicarin piirtämä ensimmäinen tarina, nimeltään Roope-setä: Lantit ovat ikuisia (Dimes Are Forever), vaikutti Millenium-mainostusta lukuunottamatta täysin tavalliselta Roope vs. Milla-tarinalta joka julkaistiin Aku Ankan numerossa 46/99. Milla saa käsiinsä tarinassa pikasiirtymisloitsun, jolla voisi mahdollisesti kaapata ensilantin. Samalla Roope näyttää Akulle hienoa ja salamannopeaa Vertex-supersuihkukonettaan ja lähtee sillä lounastauolla Bangkokiin allekirjoittamaan erään sopimuksen. Aku jää huolehtimaan rahasäiliöstä, ja Milla saapuu valepukuisena verotarkastajana yrittäen huijata Akun pois vartioimasta.
Milla pääsee pakenemaan paikanvaihdosloitsullaan mutkitellen aina Venezuelasta Vegasiin, mutta lopulta hän pääsee mökkiinsä keittelemään amulettia. Kun Milla on laskemassa kolikkosankoa kiehuvan Vesuviuksen magmaan, nopeasti hätiin tullut Roope Aku matkassaan ehättää paikalla Vertex-koneella. Aku tippuu kielekkeelle lähelle hehkuvaa laavaa, ja huomaa silloin hehkuvan vaalean pallon, joka lentää kovalla vauhdilla Akun luo. Pallo tyrmää Millan, ja Aku ja Roope lähtevät Ankkalinnaan pallo ja lantti matkassaan. Tarina oli 12 sivuinen ja toimi lehden ensimmäisenä tarinana.
Seuraavan osan nimi oli Mikki Hiiri: Kaappaus Juubetissa (engl. Kidnapping in Yubet). Tämä, tarinasarjan toinen osa, oli siis pelkästään hiirimaailmaan sijoittuva ja Cesar Feriolin piirtämä. Siinä Mikki ja Hessu saapuvat Juubetiin, vuorivaltioon Aasiaan katsomaan uskomatonta hengellistä johtajaa La Dii Damaa, joka pystyy levitoimalla nousemaan ilmaan. Myös muut yrittävät, ja Hessu ihmeen kaupalla onnistuu. Mikki vie Hessun takahuoneeseen kertomaan Damalle ihmetempusta, ja samalla he näkevät, kuinka Mustakaapu nappaa röyhkeästi nuoren pojan takahuoneesta. He onnistuvat seuraamaan Kaapua lentokentälle, jossa Kaavun rikostoveri jänistää ja jättää roiston oman onnensa nojaan. Kaapu pakenee tietä pitkin vuorille ja kaksikkomme lähtee perään. Tuntien takaa-ajon jälkeen Mikki huomaa Kaavun ja Daman lähellä kielekettä. Roisto on huomannut jotakin paksun ikijään sisällä, eikä siis kiinnitä huomiota takaa tuleviin takaa-ajajiin. Hessu ja Kaapu tippuvat kielekkeeltä, ja silloin Mikkikin huomaa oudon loistavan pallon, samanlaisen kuin Akulla. Kun Mikki menee lähelle palloa, se hehkuu yhä kovemmin ja ikijää alkaa uskomatonta kyllä, sulaa. Lopulta pallo lennähtää Mikin käteen ja sulanut jää synnyttää vesiaallon alhaalla olevia Kaapua ja Hessua kohden. Mustakaapu syöksyy alas jyrkänteeltä huutaen, mutta Hessun onnistuu väistää aalto levitoimalla itsensä ilmaan. Palattuaan kolmikko pääsee sisälle lämpimään, ja Mikki alkaa ihmetellä salaperäisen pallon merkitystä ja mistä se on tehty. Tämä tarina on koko tarinasarjan lyhyin kymmenellä sivulla. Kaikki muut tarinat lukuun ottamatta tätä ja kaksiosaista päätöstarinaa ovat kaksitoista sivuisia. Mielestäni molemmista tarinoista tuli niiden lievän lyhyyden takia turhan suorajuonisia, sillä mitään käänteitä ei ehtinyt tapahtua. Nyt kuitenkin molemmat pallot ovat tulossa koko ajan tulossa lähemmäs toisiaan, mikä ennustaa jotain todella, todella vaarallista.
Kolmas tarina julkaistiin seuraavassa lehdessä, ja sen nimi oli Vauhdikas vuosipäivä (engl. Ornery Orb). Se oli jälleen ankkatarina ja Vicarin piirtämä.
Salwer1st/
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4
Viesti 754 -
07.07.2009 klo 16:53:34
Lainaus käyttäjältä: BomberOtetaanhan tähän osikseen mukaan se sääntö, että niin monesta eri tarinasta voi kertoa erikseen kuin haluaa? Muuten voi tulla lyhyehköjä viestejä..
Kaikista tarinasarjoista, jotka minä tulkitsen tarinasarjoiksi saa kirjoittaa niin paljon kuin haluaa.
Lainaus käyttäjältä: PeetukkaLuetko Roope Ankan elämä ja teot sarjan tarinasarjaksi? Varmistan vain, etten kirjoita turhaan.
Kyllä.
Kaikista tarinasarjoista, jotka minä tulkitsen tarinasarjoiksi saa kirjoittaa niin paljon kuin haluaa.
Lainaus käyttäjältä: PeetukkaLuetko Roope Ankan elämä ja teot sarjan tarinasarjaksi? Varmistan vain, etten kirjoita turhaan.
Kyllä.
Peetukka
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4
Viesti 755 -
07.07.2009 klo 16:55:42
Lainaus käyttäjältä: Salwer1st/Lainaus käyttäjältä: BomberOtetaanhan tähän osikseen mukaan se sääntö, että niin monesta eri tarinasta voi kertoa erikseen kuin haluaa? Muuten voi tulla lyhyehköjä viestejä..
Kaikista tarinasarjoista, jotka minä tulkitsen tarinasarjoiksi saa kirjoittaa niin paljon kuin haluaa.
Luetko Roope Ankan elämä ja teot sarjan tarinasarjaksi? Varmistan vain, etten kirjoita turhaan.
Kaikista tarinasarjoista, jotka minä tulkitsen tarinasarjoiksi saa kirjoittaa niin paljon kuin haluaa.
Luetko Roope Ankan elämä ja teot sarjan tarinasarjaksi? Varmistan vain, etten kirjoita turhaan.
Bomber
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4
Viesti 756 -
07.07.2009 klo 17:01:44
Ohhoh, tuo tulikin yllätyksenä ??? En muistanutkaan.
kirja
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4
Viesti 757 -
07.07.2009 klo 17:17:08
Kläähkläähkläähklääh. Yllättävät poissaolot tulevat aina ylättävästi.
Poissa to-su. Huomenna sitten kirjoitellaan ahkerasti.
Sivut vain hidastuvat poissaolojen takia........ Arviolta vajaan viidentoista päivän työ.
~kirja
Poissa to-su. Huomenna sitten kirjoitellaan ahkerasti.
Sivut vain hidastuvat poissaolojen takia........ Arviolta vajaan viidentoista päivän työ.
~kirja
Bomber
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4
Viesti 758 -
07.07.2009 klo 17:20:24
Puh, mun vastuulla koko WF tällä hetkellä..
Karhula
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4
Viesti 759 -
07.07.2009 klo 17:26:13
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Tarinasarjat
Tarinasarjat ovat moniosaisia tarinoita, jotka liittyvät toisiinsa. Tarinasarjoja nähdään melko harvoin ja silloin, kun niitä nähdään ne ovat harvoin mitään järkyttävän hyviä. Itse en ole lukenut kuin kaksi tarinasarjaa, ja maanmainioksi kehuttu Flemming Andersenin tekemä Formula-sarja on jäänyt minulta lukematta, vaikka olenkin sitä yrittänyt metsästää divareissa. Niin, ja olen tietysti lukenut myös Myyttinen saari-tarinasarjan. Jotkut tarinasarjat kuitenkin voivat myös olla yhden piirtäjän ja yhden(/kahden) käsikirjoittajan työtä. Tarinasarjoissa on yleensä 4-8 osaa.
Myytinen saari oli myös ensimmäinen tarinasarja jonka olin koskaan lukenut. Kyseisen tarinan on käsikirjoittanut kaksikko Pat & Carol McReal ja sarjan piirroksista vastasi Cesar Ferioli. En kuitenkaan lukenut sarjaa Aku Ankasta vaan sarjan kokoelmateoksesta, jossa kaikki osat olivat peräkkäin. Lainasin sen pari vuotta sitten kirjastosta ja pidin lukemastani. Mielestäni parasta tarinassa oli se, että se sisälsi niin paljon eri hahmoja ja eri hahmojen saapumisia saarelle. En kuitenkaan Aku Ankasta vaan sarjan kokoelmakirjasta. Pidin myös tuosta, ettei kukaan millään tuumannut muistaa, että olivat käyneet saarella, kunnes löysivät jälleen yksisarvisen. Myös Feriolin piirrokset olivat sarjassa mielestäni maanmainiot, joten sarjasta jäi loppujen lopuksi hyvä maku suuhun. Olihan tarinassa hieman fantasiamaisia piirteitäkin ja ei kyllä käy kieltäminen, ettenkö pitäisi fantasiasta.
Vuonna 2007 Aku Ankka-lehdessä nähtiin Roope Ankan 70-vuotissyntymäpäivien kunniaksi Roope ja kumppanit Euroopassa tarinasarja, johon kuului muistaakseni kuusi osaa. Yhdessä tarinan osista ankkapoppoomme käväisi myös niin armaassa Suomessa, omassa kotimaassamme. Tarinan käsikirjoituksesta kaikissa osissa vastasi Per-Erik Hedman (tutummin pelkkä Per Hedman tai Hedman) ja piirroksista Wanda Gattino, sekä yhden osan piirtänyt Carlos Mota. Sarjan aikana Ankat vierailevat Saksassa (Haamuvaunut), Puolassa (Suolaa ja kultaa), Hollannissa (Tulppaaneja ja timantteja), Tanskassa (Viikinkiluoto), Suomessa (Kiviliön kulta) ja Italiassa (Kohtalon hetki). Jokaisen lehden, missä nähtiin yksi osa, oli myös viimeisellä sivulla Tehtäväpähkinä. Tarinan juoni on minusta ihan kelpo, vaikka ehkä liian tavalliseksi juttu kokonaisuutena jäikin. Vielä kun mukaan otettiin Milla ensilanttia nappaamaan, niin voivoi. Ihan kelpo kuitenkin, ihan kelpo.
Tarina alkaa siitä, kun Roope, Aku sekä ankanpojat Tupu, Hupu ja Lupu lähtevät kohti Saksaa. Roope kertoo ottaneen ensilanttinsa kaiken varalta matkaansa, mutta ei aavistakaan, että Milla seuraa häntä kristallipallollaan. Matkalla Saksaan Roope kertoo ostaneen sieltä vanhan linnan, josta kerrottu taru on osoittautunut todeksi. Linnaan on kätketty aarre, jota ei vieläkään ole löydetty. Roope kertoo, että linnassa mukamas kummittelee, valitettavasti myös Milla kuulee tästä ja lähtee valeasuisena kohti linnaa. Juuri, kun Milla kuitenkin astuu linnaan kreivin haamu ilmestyy ja varoittaa ankkoja. Ankat saavat napattua Millan ja lähtevät kohti kylää. Silloin he kuitenkin näkevät haamuvaunut ja ymmärtävät aarteen olevan joessa, jonne vaunut katosivat, sillä kreivin ilkeä serkku oli varastanut aarteen ja kokenut kovan kohtalon.
Sarjan toisessa osassa Ankat tapaavat lentokentällä Pelle Pelottoman, jonka Roope on sinne kutsunut. Roope kertoo muille ankoille Pellen löytäneen tietoja astronomi Kopernikuksen apurista, joka tietojen mukaan oli onnistunut valmistamaan kultaa. Ankat matkaavat Puolan Kopernikus-museoon eivätkä aavistakaan, että Milla on päässyt jälleen heidän jäljilleen. Niinpä myös Milla saa tietää tiedot asiakirjasta, jota ankatkin olivat katselleet. Hän varastaa kirjan ja vartijat luulevat ankkoja varkaiksi. Milla saa tietää kirjan mukaan, että jos hän aikoo sulattaa Roopen ensilantin kuun on oltava tietyssä paikassa ja tiettynä päivänä sekä sen, että tuo tärkeä hetki on koittamassa pian. Ankkojen saavuttua paikalle Milla jättää kirjan penkille ja häipyy pois paikalta. Ankat suuntaavat suolakaivokseen, jossa valeasuinen Milla odottaa jo heitä. Milla hyökkää, mutta häviää taistelun jälleen.
Kolmannessa osassa, Tulppaaneja ja timantteja Roope, Aku ja pojat lähtevät Rotterdamiin, aavistamatta, että Karhukopla on salamatkustajina. Roope kertoo sukulaisilleen esi-isästään, jonka laiva upposi mukanaan timantteja. Jälleen, mitään aavistamatta, Milla on ankkojen perässä. Roope ja Aku löytävät laatikon ja nostavat sen laivan kannelle. Silloin Karhukopla hyökkää, mutta vain sekuntia myöhemmin myös Milla hyppää kannelle. Tämä yrittää tainnuttaa koplan, mutta nämä luulevat, että tämä on muuttanut timantit romuiksi ja niinpä he telkeävät Millan kyseiseen kirstuun. Seuraavaksi ankanpojat hoitelevat koplan, joka ei ehdi tehdä vastarintaa. Ankat pakenevat ja lähtevät kohti kirjastoa. Siellä he saavat tietää, että timantit ovatkin kulkeutuneet kauemmas olinpaikasta, lähelle myllyä. Sillä välin Milla on jälleen Ankkojen kannoilla ja hyökkääkin heti. Tämä laukaisee oudon aseen, joka kuitenkin kimpoaa timanteista takaisin häneen päin ja Milla katoaa jälleen kerran.
Neljännessä osassa Ankat jatkavat matkaansa kohti Tanskaa, jossa he vierailevat Roopen omistamassa viikinkimuseossa. Akun toilailun vuoksi selviää, että museon pihamaalla ollut riimukivi onkin kaksi kertaa suurempi. Ankat lähtevät kiertämään metsää, jossa Milla Magia kuitenkin jo odottaa jälleen kerran heitä. Tällä kertaa hän on taikonut itselleen apulaiseksi peikon, jonka on tarkoitus tuhota ankat, mutta Korrin vuoksi peikko lähteekin Millan perään ja ankat pääsevät pakoon. Riimut vievät ankat seuraavaksi kallionkielekkeen lähelle, jota pitkin he laskeutuvat onkaloon. Aku ja Tupu kuitenkin jäävät ylös ohjaamaan muiden ankkojen köysiä. Silloin Milla kuitenkin hyökkää jälleen. Roope, Hupu ja Lupu löytävät lisää riimuja, mutta silloin Milla hyökkää Akun ja Tupun kimppuun, jotka syöksyvät helikopteriin. Helikopteri käynnistyyy ja Aku ja Tupu joutuvat hinata muut ankat takaisin koneeseen. He eivät tiedä, että Milla on heidän kyydissään salamatkustajana. Ankat saavat yhden riimutaulun mukaansa ja lähtevät sen avulla kohti merta. Sieltä he löytävät Ulf Urhean kilven ja miehen muotoisen patsaan. Milla löytää miekan ja hyökkää jälleen. Ankat kuitenkin suojautuvat kilven taakse ja kun Milla iskee miekan kilpeen hän alkaa kivettyä, Niinpä tämä joutuu pudottamaan miekan. Sillä välin ankat pakenevat jälleen jättäen Millan taakseen.
Seuraavassa osassa Ankat lähtevät kohti Suomen Lappia, jonne Roope on saanut luvan kaivaa kultaa. Myös Kulta-Into Pii on kuitenkin lähtenyt Lappia kohti. Roope ja muut ankat lähtevät kohti omaa valtaustaan, mutta eivät huomaa, että Piin apulainen seuraa heitä ja on sabotoinut kelkkaa, jolla he matkaavat. Sillä välin myös Milla saapuu Lappiin. Tämä muuttaa itsensä jänikseksi ja lähtee seuraamaan Piin apulaista, joka johdattaa hänet ankkojen luo. Milla löytää ankat ja muuttaa itsensä karhuksi. Milla tippuu karhuna kallionkielekkeeltä ja ankat lähtevät pakenemaan Piitä. Kun Roope löytää paikan missä uskoo olevan kultaa Milla kuitenkin hyökkää heidän kimppuunsa uudelleen, mutta luovuttaa oudon helposti. Roope löytää kultasuonen ja saa aloittaa kaivamistyöt. Vasta käytyään saunassa Roope huomaa, että hänen ensilanttinsa on kadonnut.
Koko tarinan viimeisessä osassa Ankat matkustavat Italiaan, jonne he uskovat Millan lähteneen, asuuhan tämä Vesuvius-vuorella. Ankat saavuttavat Millan, mutta samalla pari miestä tajuaa, että Millan korppi puhuu. Niinpä he lähtevät myös tämän perään. Kun Milla on antanut ensilantin Korrille miehet sieppaavat sen ja samassa ankat lähtevätkin näiden perään, niin kuin myös Milla. Milla hypnotisoi joukon ihmisiä jahtaamaan Korria ja miehiä ja ankat joutuvat astumaan sivuun. Juuri, kun miehet ovat antamassa Korrin takaisin Millalle Roope kuitenkin sieppaa laatikon näiltä. Yhtäkkiä suuri joukko ihmisiä on Korrin ja ensilantin perässä, kuka minkäkin takia. Milla saa vaikeuksien kautta kolikon lopulta itselleen pakenee Vesuviukselle. On tullut aika sulattaa ensilantti, mutta Milla pudottaakin vahingossa tulivuoreen käsilaukkunsa, joka aiheuttaa räjähdyksen. Roope saa lanttinsa takaisin ja koko joukko lähtee onnellisina kohti Ankkalinnaa.
Myös Taikaviitta vs. Superkonnat saaga kuuluu ehdottomasti tarinasarjoihin. Vaikka odotin kaiken kaikkiaan sarjalta enemmän kuin se sitten oli, on loppujen lopuksi sanottava, että ei sarja mikään hirvittävän huonokaan ollut. Sarjahan koko ajan vain parani: ensimmäinen vastus, Hak Kermak ja hänen apurinsa Kollo oli liian helppo vastus. Jotenkin juttu loppui ennen kuin alkoikan. Kauhukaksosetkaan eivät vielä hirvittävästi säväyttäneet, sillä heidän typerä riitansa oli jotenkin väkisin väännetty, että Taikaviitta voittaisi. Minun puolestani nämä olisivat voineet vaikka kaapata Roopen vesuviukselle, jossa nämä olisivat olleet tiputtavassa Roopea tulivuoreen, kun Taikaviitta olisi saapunut, mutta käsikirjoittajathan tuon ovat päättäneet. Zafire alkoi kuitenkin vastustajana jo vaikuttaa kunnon vastukselta, mutta ainoaksi ärsyttäväksi jutuksi tässä osassa jäi se, että ah-niin- täydellinen Iines Ankkamme pilasi kaiken. Viimeinen roisto koko konkkaronkasta kuitenkin vei voiton, Herra Näkymätön (tyhmästä nimestään huolimatta) onnistui erinomaisesti ja tarina olisikin saanut hyvät pisteet ellei loppu olisi ollut taas niin typerä: lasi rikkoutui ja tämä-niin-loistava-viittasankarimme pääsi jälleen pakoon. Näkymätön kuitenkin voitti äänestyksen ja niinpä lukijat pääsivat seuraamaan viikon 26 Aku Ankka-lehdessä tarinaa ”Herra Näkymättömän paluu”, joka ei hyvästä tasostaan huolimatta yltänyt edellisen Näkymätön-tarinan yläpuolelle. Tuo ”hyvien” puolelle siirtymine tuntui niin vanhanaikaiselta ja käytetyltä idealta, että se jopa ärsyttää minua nykyisin.
Olen myös kuullut, että vuonna 2002 (?) Aku Ankka-lehdessä oltaisiin julkaistu Flemming Andersenin piirtämä Formula-sarja. En kuitenkaan ole päässyt lukemaan sarjan yhtäkään osaa, seitsemästä, joten minun on turha antaa mielipidettä. Täällä Ankkiksessa sitä on kuitenkin kehuttu maanmainioksi, joten uskon tässä heitä.
Myös Aku Ankan taskukirjassa on julkaistu joitakin tarinasarjoja. Näistä tunnetuin ja muistetuin lienee 4-osainen Tuplanolla-sarja, jossa Akusta tulee salaisen palvelun agentti. Aku tajuaa, ettei agentin elämä ole todellakaan helppoa, ja samalla eräs agentti pettää koko järjestön. Aku ei enää tiedä keneen voi uskoa, ja niinpä hänet lopulta yllätetään. Varsinkin kaksi viimeistä osaa tästä sarjasta ovat mielettömiä, varsinkin viimeinen, jonka viimekohdan käänteet olivat täysiä yllätyksiä ja olin totta kai aivan innoissani. Kyseinen sarja oli myös ensimmäinen moniosainen sarja, jossa lopussa vielä lukikin, että ”Osan loppu” yms. Taskareiden (348-351) keskiarvo nousi hieman Tuplanollan ansiosta ja odotan toden totisesti Tuplanollan 1-osaista jatko-osaa, jonka on piirtänyt lempipiirtäjäni Giorgio Cavazzano. Toivottavasti se nähdään vielä tämän vuoden puolella. Tuplanolla on tarinasarjana loistava esimerkki siitä mihin italialaiset tarpeen tullen pystyvät: jännittäviä tilanteita, yllättäviä käänteitä, petturuutta, tilkka huumoria ja outoutta sekä loistavat piirrokset.
Vaikka tarinasarjat ovatkin ehkä hitusen parempia, jos niissä on vain ankkamaailman hahmoja tai sitten hiirimaailman hahmoja, sillä yhdessä nämä hahmot eivät mielestäni oikein sovi tarinoihin, jos Myyttistä saarta ei lasketa mukaan. Niin se vain on.
Yhteenvetona tarinasarjoista voi sanoa sen, että parhaat niistä ovat tehneet italialaiset, vaikka on huomattava, etteivät muista maista kotoisin olevat tarinasarjojen tekijätkään mitään huonoja ole. Joskus voitaisiin tehdä 52-osainen tarinasarja, joka kestäisi koko vuoden Aku Ankka-lehdessä (1 osa/per lehti) ja sen päähahmona olisivat Aku ja Ankkalinnan konnat yms. Vaikka tällaisen tekeminen onkin todella epätodennäköistä on silti hauska unelmoida.
Jatkuu...
Tarinasarjat ovat moniosaisia tarinoita, jotka liittyvät toisiinsa. Tarinasarjoja nähdään melko harvoin ja silloin, kun niitä nähdään ne ovat harvoin mitään järkyttävän hyviä. Itse en ole lukenut kuin kaksi tarinasarjaa, ja maanmainioksi kehuttu Flemming Andersenin tekemä Formula-sarja on jäänyt minulta lukematta, vaikka olenkin sitä yrittänyt metsästää divareissa. Niin, ja olen tietysti lukenut myös Myyttinen saari-tarinasarjan. Jotkut tarinasarjat kuitenkin voivat myös olla yhden piirtäjän ja yhden(/kahden) käsikirjoittajan työtä. Tarinasarjoissa on yleensä 4-8 osaa.
Myytinen saari oli myös ensimmäinen tarinasarja jonka olin koskaan lukenut. Kyseisen tarinan on käsikirjoittanut kaksikko Pat & Carol McReal ja sarjan piirroksista vastasi Cesar Ferioli. En kuitenkaan lukenut sarjaa Aku Ankasta vaan sarjan kokoelmateoksesta, jossa kaikki osat olivat peräkkäin. Lainasin sen pari vuotta sitten kirjastosta ja pidin lukemastani. Mielestäni parasta tarinassa oli se, että se sisälsi niin paljon eri hahmoja ja eri hahmojen saapumisia saarelle. En kuitenkaan Aku Ankasta vaan sarjan kokoelmakirjasta. Pidin myös tuosta, ettei kukaan millään tuumannut muistaa, että olivat käyneet saarella, kunnes löysivät jälleen yksisarvisen. Myös Feriolin piirrokset olivat sarjassa mielestäni maanmainiot, joten sarjasta jäi loppujen lopuksi hyvä maku suuhun. Olihan tarinassa hieman fantasiamaisia piirteitäkin ja ei kyllä käy kieltäminen, ettenkö pitäisi fantasiasta.
Vuonna 2007 Aku Ankka-lehdessä nähtiin Roope Ankan 70-vuotissyntymäpäivien kunniaksi Roope ja kumppanit Euroopassa tarinasarja, johon kuului muistaakseni kuusi osaa. Yhdessä tarinan osista ankkapoppoomme käväisi myös niin armaassa Suomessa, omassa kotimaassamme. Tarinan käsikirjoituksesta kaikissa osissa vastasi Per-Erik Hedman (tutummin pelkkä Per Hedman tai Hedman) ja piirroksista Wanda Gattino, sekä yhden osan piirtänyt Carlos Mota. Sarjan aikana Ankat vierailevat Saksassa (Haamuvaunut), Puolassa (Suolaa ja kultaa), Hollannissa (Tulppaaneja ja timantteja), Tanskassa (Viikinkiluoto), Suomessa (Kiviliön kulta) ja Italiassa (Kohtalon hetki). Jokaisen lehden, missä nähtiin yksi osa, oli myös viimeisellä sivulla Tehtäväpähkinä. Tarinan juoni on minusta ihan kelpo, vaikka ehkä liian tavalliseksi juttu kokonaisuutena jäikin. Vielä kun mukaan otettiin Milla ensilanttia nappaamaan, niin voivoi. Ihan kelpo kuitenkin, ihan kelpo.
Tarina alkaa siitä, kun Roope, Aku sekä ankanpojat Tupu, Hupu ja Lupu lähtevät kohti Saksaa. Roope kertoo ottaneen ensilanttinsa kaiken varalta matkaansa, mutta ei aavistakaan, että Milla seuraa häntä kristallipallollaan. Matkalla Saksaan Roope kertoo ostaneen sieltä vanhan linnan, josta kerrottu taru on osoittautunut todeksi. Linnaan on kätketty aarre, jota ei vieläkään ole löydetty. Roope kertoo, että linnassa mukamas kummittelee, valitettavasti myös Milla kuulee tästä ja lähtee valeasuisena kohti linnaa. Juuri, kun Milla kuitenkin astuu linnaan kreivin haamu ilmestyy ja varoittaa ankkoja. Ankat saavat napattua Millan ja lähtevät kohti kylää. Silloin he kuitenkin näkevät haamuvaunut ja ymmärtävät aarteen olevan joessa, jonne vaunut katosivat, sillä kreivin ilkeä serkku oli varastanut aarteen ja kokenut kovan kohtalon.
Sarjan toisessa osassa Ankat tapaavat lentokentällä Pelle Pelottoman, jonka Roope on sinne kutsunut. Roope kertoo muille ankoille Pellen löytäneen tietoja astronomi Kopernikuksen apurista, joka tietojen mukaan oli onnistunut valmistamaan kultaa. Ankat matkaavat Puolan Kopernikus-museoon eivätkä aavistakaan, että Milla on päässyt jälleen heidän jäljilleen. Niinpä myös Milla saa tietää tiedot asiakirjasta, jota ankatkin olivat katselleet. Hän varastaa kirjan ja vartijat luulevat ankkoja varkaiksi. Milla saa tietää kirjan mukaan, että jos hän aikoo sulattaa Roopen ensilantin kuun on oltava tietyssä paikassa ja tiettynä päivänä sekä sen, että tuo tärkeä hetki on koittamassa pian. Ankkojen saavuttua paikalle Milla jättää kirjan penkille ja häipyy pois paikalta. Ankat suuntaavat suolakaivokseen, jossa valeasuinen Milla odottaa jo heitä. Milla hyökkää, mutta häviää taistelun jälleen.
Kolmannessa osassa, Tulppaaneja ja timantteja Roope, Aku ja pojat lähtevät Rotterdamiin, aavistamatta, että Karhukopla on salamatkustajina. Roope kertoo sukulaisilleen esi-isästään, jonka laiva upposi mukanaan timantteja. Jälleen, mitään aavistamatta, Milla on ankkojen perässä. Roope ja Aku löytävät laatikon ja nostavat sen laivan kannelle. Silloin Karhukopla hyökkää, mutta vain sekuntia myöhemmin myös Milla hyppää kannelle. Tämä yrittää tainnuttaa koplan, mutta nämä luulevat, että tämä on muuttanut timantit romuiksi ja niinpä he telkeävät Millan kyseiseen kirstuun. Seuraavaksi ankanpojat hoitelevat koplan, joka ei ehdi tehdä vastarintaa. Ankat pakenevat ja lähtevät kohti kirjastoa. Siellä he saavat tietää, että timantit ovatkin kulkeutuneet kauemmas olinpaikasta, lähelle myllyä. Sillä välin Milla on jälleen Ankkojen kannoilla ja hyökkääkin heti. Tämä laukaisee oudon aseen, joka kuitenkin kimpoaa timanteista takaisin häneen päin ja Milla katoaa jälleen kerran.
Neljännessä osassa Ankat jatkavat matkaansa kohti Tanskaa, jossa he vierailevat Roopen omistamassa viikinkimuseossa. Akun toilailun vuoksi selviää, että museon pihamaalla ollut riimukivi onkin kaksi kertaa suurempi. Ankat lähtevät kiertämään metsää, jossa Milla Magia kuitenkin jo odottaa jälleen kerran heitä. Tällä kertaa hän on taikonut itselleen apulaiseksi peikon, jonka on tarkoitus tuhota ankat, mutta Korrin vuoksi peikko lähteekin Millan perään ja ankat pääsevät pakoon. Riimut vievät ankat seuraavaksi kallionkielekkeen lähelle, jota pitkin he laskeutuvat onkaloon. Aku ja Tupu kuitenkin jäävät ylös ohjaamaan muiden ankkojen köysiä. Silloin Milla kuitenkin hyökkää jälleen. Roope, Hupu ja Lupu löytävät lisää riimuja, mutta silloin Milla hyökkää Akun ja Tupun kimppuun, jotka syöksyvät helikopteriin. Helikopteri käynnistyyy ja Aku ja Tupu joutuvat hinata muut ankat takaisin koneeseen. He eivät tiedä, että Milla on heidän kyydissään salamatkustajana. Ankat saavat yhden riimutaulun mukaansa ja lähtevät sen avulla kohti merta. Sieltä he löytävät Ulf Urhean kilven ja miehen muotoisen patsaan. Milla löytää miekan ja hyökkää jälleen. Ankat kuitenkin suojautuvat kilven taakse ja kun Milla iskee miekan kilpeen hän alkaa kivettyä, Niinpä tämä joutuu pudottamaan miekan. Sillä välin ankat pakenevat jälleen jättäen Millan taakseen.
Seuraavassa osassa Ankat lähtevät kohti Suomen Lappia, jonne Roope on saanut luvan kaivaa kultaa. Myös Kulta-Into Pii on kuitenkin lähtenyt Lappia kohti. Roope ja muut ankat lähtevät kohti omaa valtaustaan, mutta eivät huomaa, että Piin apulainen seuraa heitä ja on sabotoinut kelkkaa, jolla he matkaavat. Sillä välin myös Milla saapuu Lappiin. Tämä muuttaa itsensä jänikseksi ja lähtee seuraamaan Piin apulaista, joka johdattaa hänet ankkojen luo. Milla löytää ankat ja muuttaa itsensä karhuksi. Milla tippuu karhuna kallionkielekkeeltä ja ankat lähtevät pakenemaan Piitä. Kun Roope löytää paikan missä uskoo olevan kultaa Milla kuitenkin hyökkää heidän kimppuunsa uudelleen, mutta luovuttaa oudon helposti. Roope löytää kultasuonen ja saa aloittaa kaivamistyöt. Vasta käytyään saunassa Roope huomaa, että hänen ensilanttinsa on kadonnut.
Koko tarinan viimeisessä osassa Ankat matkustavat Italiaan, jonne he uskovat Millan lähteneen, asuuhan tämä Vesuvius-vuorella. Ankat saavuttavat Millan, mutta samalla pari miestä tajuaa, että Millan korppi puhuu. Niinpä he lähtevät myös tämän perään. Kun Milla on antanut ensilantin Korrille miehet sieppaavat sen ja samassa ankat lähtevätkin näiden perään, niin kuin myös Milla. Milla hypnotisoi joukon ihmisiä jahtaamaan Korria ja miehiä ja ankat joutuvat astumaan sivuun. Juuri, kun miehet ovat antamassa Korrin takaisin Millalle Roope kuitenkin sieppaa laatikon näiltä. Yhtäkkiä suuri joukko ihmisiä on Korrin ja ensilantin perässä, kuka minkäkin takia. Milla saa vaikeuksien kautta kolikon lopulta itselleen pakenee Vesuviukselle. On tullut aika sulattaa ensilantti, mutta Milla pudottaakin vahingossa tulivuoreen käsilaukkunsa, joka aiheuttaa räjähdyksen. Roope saa lanttinsa takaisin ja koko joukko lähtee onnellisina kohti Ankkalinnaa.
Myös Taikaviitta vs. Superkonnat saaga kuuluu ehdottomasti tarinasarjoihin. Vaikka odotin kaiken kaikkiaan sarjalta enemmän kuin se sitten oli, on loppujen lopuksi sanottava, että ei sarja mikään hirvittävän huonokaan ollut. Sarjahan koko ajan vain parani: ensimmäinen vastus, Hak Kermak ja hänen apurinsa Kollo oli liian helppo vastus. Jotenkin juttu loppui ennen kuin alkoikan. Kauhukaksosetkaan eivät vielä hirvittävästi säväyttäneet, sillä heidän typerä riitansa oli jotenkin väkisin väännetty, että Taikaviitta voittaisi. Minun puolestani nämä olisivat voineet vaikka kaapata Roopen vesuviukselle, jossa nämä olisivat olleet tiputtavassa Roopea tulivuoreen, kun Taikaviitta olisi saapunut, mutta käsikirjoittajathan tuon ovat päättäneet. Zafire alkoi kuitenkin vastustajana jo vaikuttaa kunnon vastukselta, mutta ainoaksi ärsyttäväksi jutuksi tässä osassa jäi se, että ah-niin- täydellinen Iines Ankkamme pilasi kaiken. Viimeinen roisto koko konkkaronkasta kuitenkin vei voiton, Herra Näkymätön (tyhmästä nimestään huolimatta) onnistui erinomaisesti ja tarina olisikin saanut hyvät pisteet ellei loppu olisi ollut taas niin typerä: lasi rikkoutui ja tämä-niin-loistava-viittasankarimme pääsi jälleen pakoon. Näkymätön kuitenkin voitti äänestyksen ja niinpä lukijat pääsivat seuraamaan viikon 26 Aku Ankka-lehdessä tarinaa ”Herra Näkymättömän paluu”, joka ei hyvästä tasostaan huolimatta yltänyt edellisen Näkymätön-tarinan yläpuolelle. Tuo ”hyvien” puolelle siirtymine tuntui niin vanhanaikaiselta ja käytetyltä idealta, että se jopa ärsyttää minua nykyisin.
Olen myös kuullut, että vuonna 2002 (?) Aku Ankka-lehdessä oltaisiin julkaistu Flemming Andersenin piirtämä Formula-sarja. En kuitenkaan ole päässyt lukemaan sarjan yhtäkään osaa, seitsemästä, joten minun on turha antaa mielipidettä. Täällä Ankkiksessa sitä on kuitenkin kehuttu maanmainioksi, joten uskon tässä heitä.
Myös Aku Ankan taskukirjassa on julkaistu joitakin tarinasarjoja. Näistä tunnetuin ja muistetuin lienee 4-osainen Tuplanolla-sarja, jossa Akusta tulee salaisen palvelun agentti. Aku tajuaa, ettei agentin elämä ole todellakaan helppoa, ja samalla eräs agentti pettää koko järjestön. Aku ei enää tiedä keneen voi uskoa, ja niinpä hänet lopulta yllätetään. Varsinkin kaksi viimeistä osaa tästä sarjasta ovat mielettömiä, varsinkin viimeinen, jonka viimekohdan käänteet olivat täysiä yllätyksiä ja olin totta kai aivan innoissani. Kyseinen sarja oli myös ensimmäinen moniosainen sarja, jossa lopussa vielä lukikin, että ”Osan loppu” yms. Taskareiden (348-351) keskiarvo nousi hieman Tuplanollan ansiosta ja odotan toden totisesti Tuplanollan 1-osaista jatko-osaa, jonka on piirtänyt lempipiirtäjäni Giorgio Cavazzano. Toivottavasti se nähdään vielä tämän vuoden puolella. Tuplanolla on tarinasarjana loistava esimerkki siitä mihin italialaiset tarpeen tullen pystyvät: jännittäviä tilanteita, yllättäviä käänteitä, petturuutta, tilkka huumoria ja outoutta sekä loistavat piirrokset.
Vaikka tarinasarjat ovatkin ehkä hitusen parempia, jos niissä on vain ankkamaailman hahmoja tai sitten hiirimaailman hahmoja, sillä yhdessä nämä hahmot eivät mielestäni oikein sovi tarinoihin, jos Myyttistä saarta ei lasketa mukaan. Niin se vain on.
Yhteenvetona tarinasarjoista voi sanoa sen, että parhaat niistä ovat tehneet italialaiset, vaikka on huomattava, etteivät muista maista kotoisin olevat tarinasarjojen tekijätkään mitään huonoja ole. Joskus voitaisiin tehdä 52-osainen tarinasarja, joka kestäisi koko vuoden Aku Ankka-lehdessä (1 osa/per lehti) ja sen päähahmona olisivat Aku ja Ankkalinnan konnat yms. Vaikka tällaisen tekeminen onkin todella epätodennäköistä on silti hauska unelmoida.
Jatkuu...
Imfromfinland08
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4
Viesti 760 -
07.07.2009 klo 17:30:58
Karhula syystä tai toisesta yrittääkin panostaa. No, onneksi Karhula on niin kaukana takana pistetilanteessa, että ei olisi maailmanloppu jos hän voittaisi minut tässä osakilpailussa. :)
En oikein jaksaisi kirjoittaa tähän osakilpailuun, aihe kun on niin hankala. Itse en edes muista paljoa kaikista tarinasarjoista, joista olen lukenut. :(
Kysymys: Kelpaako tarinasarjoihin jatkikset? Tai sitten kelpaako esim. Barksin Onnellinen laakso ja Rosan Takaisin Xanaduun?
En oikein jaksaisi kirjoittaa tähän osakilpailuun, aihe kun on niin hankala. Itse en edes muista paljoa kaikista tarinasarjoista, joista olen lukenut. :(
Kysymys: Kelpaako tarinasarjoihin jatkikset? Tai sitten kelpaako esim. Barksin Onnellinen laakso ja Rosan Takaisin Xanaduun?
Aku Vankka
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4
Viesti 761 -
07.07.2009 klo 17:31:49
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Tarinasarjat
Suurin osa tarinoista, joita luemme Aku Ankka -lehdistä, taskareista, Roope-sedistä yms. on ihan tavallisia, yksittäisiä tarinoita. Joskus Akkareissa nähdään jatkosarjoja, mutta nekin ovat tosiasiassa vain yksi ja sama tarina, joka on vain jaettu useampaan osaan pituutensa takia. Näiden tavallisten tarinoiden lisäksi on kuitenkin olemassa erilaisia tarinasarjoja, jotka koostuvat useasta yksittäisestä tarinasta, mutta jotka lopulta liittyvät yhteen ja samaan juonikuvioon kaikki. Tässä tekstissäni esittelen tunnetuimpia tarinasarjoja.
Ensimmäinen mieleen tuleva tarinasarja on Aku Ankka -lehdissä taannoin (vuonna 2002) julkaistu Per Hedmanin käsikirjoittama ja Flemming Andersenin piirtämä Formula 1 -sarja, jossa Roope ja Kulta-Into Pii kilpailevat Formulamestaruudesta. Sarjaan kuuluu kuusi erillistä, mutta samaan tarinaan kuuluvaa tarinaa. Tarina alkaa ensimmäisessä osassa (Australian ihme, 10/2002) kun Kulta-Into perustaa Formula 1 -tallin ja aikoo osallistua mestaruuskilpailuihin. Kulta-Into rehentelee tallinsa ylivoimaisuudesta ja Roopen on pakko liittyä mukaan taistoon. Roope perustaa oman tallin, johon Aku palkataan kuskiksi ja Pelle Peloton ylimmäksi mekaanikoksi. Roope ja Kulta-Into lyövätkin vetoa, kumpi heistä voittaa ja häviäjä joutuu mainostamaan voittajan tuotteita kyltti kaulassa. Kilpailu alkaa hyvin tasaisissa merkeissä.
Toisessa osassa (Hilavitkutinjahti, 14/2002) Brasilian osakilpailun koittaessa Aku romuttaa autonsa ja korjaukseen tarvittavan varaosan, jota ilman auto ei kulje, saa ainoastaan Ankkalinnasta, jonne ankkojen tuleekin lähteä. Kulta-Into yrittää saada Roopen tallin pois pelistä ja paluumatkalla ankat törmäävät useisiin vastoinkäymisiin, kunnes lopulta itse hilavitkutin karkaa. Akun serkun Hannu Hanhen uskomattoman onnen avulla saadaan kuitenkin uusi hilavitkutin, juuri ajoissa ja Aku sijoittuu toiseksi osakilpailussa ja Roopen ja Kulta-Innon tallit ovat pisteissä tasoissa.
Kolmannessa osassa (Piinkova osakilpa 24/2002) Roope ja Kulta-Into tekevät kaikkensa saadakseen toistensa tallit pois pelistä ja kun osakilpailu käydään Montrealissa Kulta-Into kuitenkin ylittää itsensä ja lähettää Roopen talliporukan avaruuteen. Tämä johtuu siitä, että aikaisemmin lehdistötilaisuudessa Iines oli maininnut, ettei talli pärjäisi ilman Pelle Pelotonta ja päättääkin hankkia ongelmia. Pellellä on täysi työ ja tuska ehtiä ajoissa auttamaan heitä. Hän ei kuitenkaan ehdi ajoissa ja Aku sijoittuu kuudenneksi osakilpailussa. Kulta-Innon tallillakaan ei kuitenkaan mene hyvin, sillä he jäävät jopa Roopen tallia alhaisemmalle sijoitukselle, jolloin Roopen talli siirtyy johtoon.
Neljännessä osassa (Vaikeuksia varikolla, 31/2002) Saksassa ilmenee lisää ongelmia, kun Aku alkaa väitellä Roopen kanssa kesken osakilpailun. Hän vaatii parempaa palkkaa koska formulakuskit ovat maailman parhaimmiten palkattuja kilpaurheilijoita, mutta Roope ei meinaa suostua tähän. Aku kuitenkin ajaa kisaa, nousten selvään johtoon ja jatkaa neuvotteluja aina varikkokäynneillä, kunnes lopulta Roope suostuu, pieneen korotukseen. Aku saa siitä uutta potkua ja voittaa osakilpailun leikiten. Kulta-Into kuitenkin tarjoaa paikkaa hänen tallissaan, mutta Roopen laatimassa sopimuksessa, minkä Aku oli allekirjoittanut, luki ettei Aku saisi riidellä rahasta tai vaihtaa tallia.
Viidennessä osassa (Ratakettu hakoteillä, 38/2002) matkalla Monzan osakilpailuun Roope on todella päättänyt ruveta kaventamaan budjettia ja matkaan lähdetäänkin vanhalla autonrämällä, joka hajoaa kesken matkan. Iines lähtee Hannun matkaan etsimään mekaanikkoa ja kun Kulta-Into kuulee heidän ongelmistaan, hän lisää heille ongelmia. Kun Aku huomaa olevansa puolimatkassa Sveitsiin, hän päättää lähteä yksin ajamaan formula-autollaan kohti Monzaa ja kerääkin matkallaan ison pinon sakkolappuja. Hän kuitenkin ehtii ajoissa ja voittaa osakilpailun, jolloin he ovat Kulta-Innon tallin kanssa tasapisteissä.
Näin alkaa ratkaiseva, viimeinen osakilpailu (Viimeinen tankkaus, 41/2002) joka järjestetään Japanin Suzukassa. Pii yrittää voittaa kisan petoksella vaihtamalla Roopen bensat toisenlaisiin litkuihin. Pojat ja Iines yrittävät tehdä kaikkensa estääkseen sen ja lopulta viimeinen suora käydään hyvin tasaisissa merkeissä. Ihan loppumetreillä Aku törmää Kulta-Innon kuskin autoon ja lentää maaliviivan yli voittaen mestaruuden. Akua juhlitaan ja Kulta-Into joutuu vedon mukaisesti kävelemään kyltti kaulassa mainostaen Roopen tuotteita. Aku siis voittaa kilpailijoiden välisen mestaruuden ja Roopen talli tallien välisen mestaruuden.
Per Hedman ei kuulu suosikkikäsikirjoittajiini, mutta tämä sarja teki minuun todellisen vaikutuksen. Oli todella mielenkiintoista lukea ja katsella, kun Aku ja Kulta-Innon kuski kamppailivat radalla ja yrittivät voittaa toisensa. Samaan aikaan toisaalla Kulta-Into ja Roope yrittivät sabotoida toistensa talleja ja Iines, Pelle sekä ankanpojat tekivät kaikkensa auttaakseen tallia ja estääkseen Piin petokset. Kaikki osat olivat erittäin hyviä ja jännittäviä, mutta erityisesti mieleeni jäi tämä kun pii lähetti ankat avaruuteen. Flemming Andersen on huipputason piirtäjä ja hänen piirrokset sopivat sarjaan täydellisesti. Suosittelen tätä tarinasarjaa ehdottomasti kaikille, jotka eivät sitä ole vielä lukeneet.
Viime vuonna, eli vuonna 2008 julkaistiin perättäisissä Aku Ankka -lehdissä neliosainen tarinasarja Taikaviitta vs. Superkonnat. Sarjassa Ankkalinna kokee valtavan rikosaallon, kun neljä superkonnaa hyökkää valitsemaansa kohteeseen vuorotellen. Onneksi Taikaviitta on kuitenkin auttamassa kaupunkia, vaikka hän on lähdössä lomalle. Ensimmäisessä osassa superkonnista ensimmäinen, Hak Kermak lähtee ryöstämään Ankallispankin kassaholvia yhdessä robottiapurinsa Kollon kanssa. Hän jättää kaupungin jättimäisten pikseleistä koostuvien dinosaurusten ja apinoiden armoille ja lähettää Kollon ryöstämään holvia. Kollo kuitenkin unohtaa koodin ja lähtiessään kysymään koodia Hak Kermakilta, hän irrottaa vahingossa johdon Hak-asema -laitteesta, josta dinosaurukset ja apinat tulevat ja räjäyttää heidän autonsa. He jäävät kiinni ja Taikaviitta lähtee lomalle. Ensimmäisen osan on piirtänyt Giorgio Cavazzano.
Seuraavaksi estradille astuvat Kauhukaksoset Tim ja Tom. He ovat taitavia muodonmuuttajia ja pystyvätkin muuttumaan ihan miksi vain haluavat. He käyttävät Akun ja Touhon valeasuja päästäseen sisään Roopen rahasäiliöön ja vangitsevat Roopen sähkököysillä. Roope ehtii kuitenkin kutsua Taikaviitan apuun. Taikaviitta oli juuri lähdössä lomalle, kunnes hänen täytyi lähteä säiliölle auttamaan Roopea. Hän päätti tehdä näyttävän sisääntulon säiliön ikkunasta ja tehtyään sen, hän huomasi olevansa sähköhäkissä. Mitään ei ollut tehtävissä, koska häkistä ei ollut mahdollista paeta. Taikaviitta huomasi kuitenkin pian, että Tim ja Tom riitelivät paljon, jolloin hän sanoi että maailman hallitseminen ei onnistu yksin. Tim ja Tom alkavat kisailla keskenään, kumpi heistä on mahtavampi muodonmuuttaja ja kun he molemmat muuttuvat Karhuveikoiksi, murtohälyttimet pärähtävät käyntiin ja mukiloivat heidät. Sähkökoydet ja häkki katoavat ja Taikaviitta nappaa Kauhukaksoset. Toisen osan on piirtänyt Marco Palazzi.
Kolmannessa osassa mukaan kuvioihin astuu kolmas superkonna, naispuolinen Zafire, jonka kohteena on Ankallismuseo. Taikaviitta saapuu paikalle saatuaan ilmoituksen ryöstöstä ja paikalta löytyy Zafire taju kankaalla. Kukaan ei epäile häntä syylliseksi, koska eihän kukaan tajuttomana pystyisi mitään ryöstämään. Kun Taikaviitta lähtee viemaan Zafirea ulos haukkaamaan happea, Zafire hypnotisoi Taikaviitan ja käskee tätä ryöstämään Ankallispankin. Taikaviitta tekee työtä käskettyä, mutta kun hän tokenee hypnoosista, hän nappaa Zafiren verkolla ja hänkin joutuu selliin. Kolmannen osan on piirtänyt Marco Gervasio.
Viimeinen superkonnista, herra Näkymätön astuu kehiin. Taikaviitta on juuri lähdössä jo neljättä kertaa lomalle, sillä kolme aikaisempaa kertaa on mennyt pieleen superkonnien takia. Hän saa salaperäisen viestin herra Näkymättömältä, jossa lukee ''Taikaviitta, silmät eivät näe kaikkea. Etsimäsi löytyy laiturista 17.''. Taikaviitta epäilee sen olevan ansa, mutta hänen on mentävä laiturille. Kun hän saapuu sinne, herrä Näkymätön köyttää hänet ja ohjaa hänet alukseensa. Alus on täynnä erilaisia varastettuja taide-esineitä, mutta kokoelma on valmis vasta kun Taikaviittakin liittyy siihen, elävänä patsaana. Taikaviitta vapauttaa itsensä köysistä ja alkaa jahdata herra Näkymätöntä, joka osoittautuu hyvin vaikeaksi löydettäväksi. Lopulta herra Näkymätön onnistuu lyömään Taikaviitalta tajun kankaalle ja laittaa hänet vitriiniin, joka on tehty rikkoutumattomasta lasista. Vaikka Taikaviitta kuinka yrittää lasia hajottaa, se ei hajoa. Lopulta, kun Taikaviitta yksinkertaisesti nojaa lasiseinään, se hajoaa ja herra Näkymätön jää kiinni. Tämän jälkeen Taikaviitta lähtee ansaitulle lomalle. Neljännen osan on piirtänyt Roberto Vian.
Aku Ankka -lehden lukijat saivat kaikkien osien ilmestyttyä äänestää mielestään parasta superkonnaa ja eniten ääniä saanut konna tekisi niinsanotun paluun ja ottaisi uusintaottelun Taikaviitan kanssa Taikaviitta vs. Superkonnat -sarjan viidennessä ja samalla viimeisessä osassa. Äänestys oli tiukka, mutta lopulta voiton vei yhden prosentin erolla Zafireen herra Näkymätön, joka palasikin takaisin Akkarin numerossa 26/2008, tarinassa ''Taikaviitta: Herra Näkymättömän paluu''. Tarinassa herra Näkymättömän rangaistus muutetaan yhteiskuntapalveluksi hyvän käytöksen johdosta. Hän pääsee ripustamaan varastamiaan tauluja takaisin museoon. Yöllä hän kuitenkin varastaa Pellen uusimman keksinnön, jähmetyssäteen ja jähmettää Taikaviitan patsaaksi keskelle Ankkalinnaa. Pelle vapauttaa Taikaviitan illalla ja viittasankarimme lähtee herra Näkymättömän perään, heijastepuku päällään. Kun herra Näkymätön yrittää jähmettää Taikaviittaa uudestaan, säde heijastuu asusta ja herra Näkymätön jähmettyy itse ja joutuu uuteen huipputurvalliseen vankilaan. Viidennen osan on piirtänyt Roberto Vian.
Taikaviitta vs. superkonnat oli mielestäni harvinaisen huono tarinasarja, ottaen vielä huomioon, että päähenkilönä toimii Taikaviitta. Jokainen osa oli kauhean lyhyt ja köyhä ja yleensä loppuratkaisukin todella mielikuvitukseton. Ensimmäisessä osassa Kollo kompastuu johtoon ja kun hän laittaa sen takaisin väärään pistokkeeseen auto räjähtää. Toisessa osassa Kauhukaksoset muuttuvat Karhuveikoiksi ja turvajärjestelmä mukiloi heidät. Kolmannessa osassa Taikaviitta vain heittää verkon Zafiren päälle ja se on siinä. Neljännessä osassa Taikaviitta vain hyppää herra Näkymättömän päälle ja sitoo tämän kädet. Ja lopuksi viimeisessä osassa herra Näkymättömän lähettämä jähmetyssäde heijastuu Taikaviitan heijasteasusta ja herra Näkymätön jähmettyy. Näistä konnista olisi aivan varmasti saanut paljon parempiakin tarinoita aikaiseksi. Kaikki osat käsikirjoittaneet Riccardo Secchi ja Giorgio Salati olisivat pystyneet parempaankiin.
Niin, laittaisiko joku sitä rankkinkia?
Suurin osa tarinoista, joita luemme Aku Ankka -lehdistä, taskareista, Roope-sedistä yms. on ihan tavallisia, yksittäisiä tarinoita. Joskus Akkareissa nähdään jatkosarjoja, mutta nekin ovat tosiasiassa vain yksi ja sama tarina, joka on vain jaettu useampaan osaan pituutensa takia. Näiden tavallisten tarinoiden lisäksi on kuitenkin olemassa erilaisia tarinasarjoja, jotka koostuvat useasta yksittäisestä tarinasta, mutta jotka lopulta liittyvät yhteen ja samaan juonikuvioon kaikki. Tässä tekstissäni esittelen tunnetuimpia tarinasarjoja.
Ensimmäinen mieleen tuleva tarinasarja on Aku Ankka -lehdissä taannoin (vuonna 2002) julkaistu Per Hedmanin käsikirjoittama ja Flemming Andersenin piirtämä Formula 1 -sarja, jossa Roope ja Kulta-Into Pii kilpailevat Formulamestaruudesta. Sarjaan kuuluu kuusi erillistä, mutta samaan tarinaan kuuluvaa tarinaa. Tarina alkaa ensimmäisessä osassa (Australian ihme, 10/2002) kun Kulta-Into perustaa Formula 1 -tallin ja aikoo osallistua mestaruuskilpailuihin. Kulta-Into rehentelee tallinsa ylivoimaisuudesta ja Roopen on pakko liittyä mukaan taistoon. Roope perustaa oman tallin, johon Aku palkataan kuskiksi ja Pelle Peloton ylimmäksi mekaanikoksi. Roope ja Kulta-Into lyövätkin vetoa, kumpi heistä voittaa ja häviäjä joutuu mainostamaan voittajan tuotteita kyltti kaulassa. Kilpailu alkaa hyvin tasaisissa merkeissä.
Toisessa osassa (Hilavitkutinjahti, 14/2002) Brasilian osakilpailun koittaessa Aku romuttaa autonsa ja korjaukseen tarvittavan varaosan, jota ilman auto ei kulje, saa ainoastaan Ankkalinnasta, jonne ankkojen tuleekin lähteä. Kulta-Into yrittää saada Roopen tallin pois pelistä ja paluumatkalla ankat törmäävät useisiin vastoinkäymisiin, kunnes lopulta itse hilavitkutin karkaa. Akun serkun Hannu Hanhen uskomattoman onnen avulla saadaan kuitenkin uusi hilavitkutin, juuri ajoissa ja Aku sijoittuu toiseksi osakilpailussa ja Roopen ja Kulta-Innon tallit ovat pisteissä tasoissa.
Kolmannessa osassa (Piinkova osakilpa 24/2002) Roope ja Kulta-Into tekevät kaikkensa saadakseen toistensa tallit pois pelistä ja kun osakilpailu käydään Montrealissa Kulta-Into kuitenkin ylittää itsensä ja lähettää Roopen talliporukan avaruuteen. Tämä johtuu siitä, että aikaisemmin lehdistötilaisuudessa Iines oli maininnut, ettei talli pärjäisi ilman Pelle Pelotonta ja päättääkin hankkia ongelmia. Pellellä on täysi työ ja tuska ehtiä ajoissa auttamaan heitä. Hän ei kuitenkaan ehdi ajoissa ja Aku sijoittuu kuudenneksi osakilpailussa. Kulta-Innon tallillakaan ei kuitenkaan mene hyvin, sillä he jäävät jopa Roopen tallia alhaisemmalle sijoitukselle, jolloin Roopen talli siirtyy johtoon.
Neljännessä osassa (Vaikeuksia varikolla, 31/2002) Saksassa ilmenee lisää ongelmia, kun Aku alkaa väitellä Roopen kanssa kesken osakilpailun. Hän vaatii parempaa palkkaa koska formulakuskit ovat maailman parhaimmiten palkattuja kilpaurheilijoita, mutta Roope ei meinaa suostua tähän. Aku kuitenkin ajaa kisaa, nousten selvään johtoon ja jatkaa neuvotteluja aina varikkokäynneillä, kunnes lopulta Roope suostuu, pieneen korotukseen. Aku saa siitä uutta potkua ja voittaa osakilpailun leikiten. Kulta-Into kuitenkin tarjoaa paikkaa hänen tallissaan, mutta Roopen laatimassa sopimuksessa, minkä Aku oli allekirjoittanut, luki ettei Aku saisi riidellä rahasta tai vaihtaa tallia.
Viidennessä osassa (Ratakettu hakoteillä, 38/2002) matkalla Monzan osakilpailuun Roope on todella päättänyt ruveta kaventamaan budjettia ja matkaan lähdetäänkin vanhalla autonrämällä, joka hajoaa kesken matkan. Iines lähtee Hannun matkaan etsimään mekaanikkoa ja kun Kulta-Into kuulee heidän ongelmistaan, hän lisää heille ongelmia. Kun Aku huomaa olevansa puolimatkassa Sveitsiin, hän päättää lähteä yksin ajamaan formula-autollaan kohti Monzaa ja kerääkin matkallaan ison pinon sakkolappuja. Hän kuitenkin ehtii ajoissa ja voittaa osakilpailun, jolloin he ovat Kulta-Innon tallin kanssa tasapisteissä.
Näin alkaa ratkaiseva, viimeinen osakilpailu (Viimeinen tankkaus, 41/2002) joka järjestetään Japanin Suzukassa. Pii yrittää voittaa kisan petoksella vaihtamalla Roopen bensat toisenlaisiin litkuihin. Pojat ja Iines yrittävät tehdä kaikkensa estääkseen sen ja lopulta viimeinen suora käydään hyvin tasaisissa merkeissä. Ihan loppumetreillä Aku törmää Kulta-Innon kuskin autoon ja lentää maaliviivan yli voittaen mestaruuden. Akua juhlitaan ja Kulta-Into joutuu vedon mukaisesti kävelemään kyltti kaulassa mainostaen Roopen tuotteita. Aku siis voittaa kilpailijoiden välisen mestaruuden ja Roopen talli tallien välisen mestaruuden.
Per Hedman ei kuulu suosikkikäsikirjoittajiini, mutta tämä sarja teki minuun todellisen vaikutuksen. Oli todella mielenkiintoista lukea ja katsella, kun Aku ja Kulta-Innon kuski kamppailivat radalla ja yrittivät voittaa toisensa. Samaan aikaan toisaalla Kulta-Into ja Roope yrittivät sabotoida toistensa talleja ja Iines, Pelle sekä ankanpojat tekivät kaikkensa auttaakseen tallia ja estääkseen Piin petokset. Kaikki osat olivat erittäin hyviä ja jännittäviä, mutta erityisesti mieleeni jäi tämä kun pii lähetti ankat avaruuteen. Flemming Andersen on huipputason piirtäjä ja hänen piirrokset sopivat sarjaan täydellisesti. Suosittelen tätä tarinasarjaa ehdottomasti kaikille, jotka eivät sitä ole vielä lukeneet.
Viime vuonna, eli vuonna 2008 julkaistiin perättäisissä Aku Ankka -lehdissä neliosainen tarinasarja Taikaviitta vs. Superkonnat. Sarjassa Ankkalinna kokee valtavan rikosaallon, kun neljä superkonnaa hyökkää valitsemaansa kohteeseen vuorotellen. Onneksi Taikaviitta on kuitenkin auttamassa kaupunkia, vaikka hän on lähdössä lomalle. Ensimmäisessä osassa superkonnista ensimmäinen, Hak Kermak lähtee ryöstämään Ankallispankin kassaholvia yhdessä robottiapurinsa Kollon kanssa. Hän jättää kaupungin jättimäisten pikseleistä koostuvien dinosaurusten ja apinoiden armoille ja lähettää Kollon ryöstämään holvia. Kollo kuitenkin unohtaa koodin ja lähtiessään kysymään koodia Hak Kermakilta, hän irrottaa vahingossa johdon Hak-asema -laitteesta, josta dinosaurukset ja apinat tulevat ja räjäyttää heidän autonsa. He jäävät kiinni ja Taikaviitta lähtee lomalle. Ensimmäisen osan on piirtänyt Giorgio Cavazzano.
Seuraavaksi estradille astuvat Kauhukaksoset Tim ja Tom. He ovat taitavia muodonmuuttajia ja pystyvätkin muuttumaan ihan miksi vain haluavat. He käyttävät Akun ja Touhon valeasuja päästäseen sisään Roopen rahasäiliöön ja vangitsevat Roopen sähkököysillä. Roope ehtii kuitenkin kutsua Taikaviitan apuun. Taikaviitta oli juuri lähdössä lomalle, kunnes hänen täytyi lähteä säiliölle auttamaan Roopea. Hän päätti tehdä näyttävän sisääntulon säiliön ikkunasta ja tehtyään sen, hän huomasi olevansa sähköhäkissä. Mitään ei ollut tehtävissä, koska häkistä ei ollut mahdollista paeta. Taikaviitta huomasi kuitenkin pian, että Tim ja Tom riitelivät paljon, jolloin hän sanoi että maailman hallitseminen ei onnistu yksin. Tim ja Tom alkavat kisailla keskenään, kumpi heistä on mahtavampi muodonmuuttaja ja kun he molemmat muuttuvat Karhuveikoiksi, murtohälyttimet pärähtävät käyntiin ja mukiloivat heidät. Sähkökoydet ja häkki katoavat ja Taikaviitta nappaa Kauhukaksoset. Toisen osan on piirtänyt Marco Palazzi.
Kolmannessa osassa mukaan kuvioihin astuu kolmas superkonna, naispuolinen Zafire, jonka kohteena on Ankallismuseo. Taikaviitta saapuu paikalle saatuaan ilmoituksen ryöstöstä ja paikalta löytyy Zafire taju kankaalla. Kukaan ei epäile häntä syylliseksi, koska eihän kukaan tajuttomana pystyisi mitään ryöstämään. Kun Taikaviitta lähtee viemaan Zafirea ulos haukkaamaan happea, Zafire hypnotisoi Taikaviitan ja käskee tätä ryöstämään Ankallispankin. Taikaviitta tekee työtä käskettyä, mutta kun hän tokenee hypnoosista, hän nappaa Zafiren verkolla ja hänkin joutuu selliin. Kolmannen osan on piirtänyt Marco Gervasio.
Viimeinen superkonnista, herra Näkymätön astuu kehiin. Taikaviitta on juuri lähdössä jo neljättä kertaa lomalle, sillä kolme aikaisempaa kertaa on mennyt pieleen superkonnien takia. Hän saa salaperäisen viestin herra Näkymättömältä, jossa lukee ''Taikaviitta, silmät eivät näe kaikkea. Etsimäsi löytyy laiturista 17.''. Taikaviitta epäilee sen olevan ansa, mutta hänen on mentävä laiturille. Kun hän saapuu sinne, herrä Näkymätön köyttää hänet ja ohjaa hänet alukseensa. Alus on täynnä erilaisia varastettuja taide-esineitä, mutta kokoelma on valmis vasta kun Taikaviittakin liittyy siihen, elävänä patsaana. Taikaviitta vapauttaa itsensä köysistä ja alkaa jahdata herra Näkymätöntä, joka osoittautuu hyvin vaikeaksi löydettäväksi. Lopulta herra Näkymätön onnistuu lyömään Taikaviitalta tajun kankaalle ja laittaa hänet vitriiniin, joka on tehty rikkoutumattomasta lasista. Vaikka Taikaviitta kuinka yrittää lasia hajottaa, se ei hajoa. Lopulta, kun Taikaviitta yksinkertaisesti nojaa lasiseinään, se hajoaa ja herra Näkymätön jää kiinni. Tämän jälkeen Taikaviitta lähtee ansaitulle lomalle. Neljännen osan on piirtänyt Roberto Vian.
Aku Ankka -lehden lukijat saivat kaikkien osien ilmestyttyä äänestää mielestään parasta superkonnaa ja eniten ääniä saanut konna tekisi niinsanotun paluun ja ottaisi uusintaottelun Taikaviitan kanssa Taikaviitta vs. Superkonnat -sarjan viidennessä ja samalla viimeisessä osassa. Äänestys oli tiukka, mutta lopulta voiton vei yhden prosentin erolla Zafireen herra Näkymätön, joka palasikin takaisin Akkarin numerossa 26/2008, tarinassa ''Taikaviitta: Herra Näkymättömän paluu''. Tarinassa herra Näkymättömän rangaistus muutetaan yhteiskuntapalveluksi hyvän käytöksen johdosta. Hän pääsee ripustamaan varastamiaan tauluja takaisin museoon. Yöllä hän kuitenkin varastaa Pellen uusimman keksinnön, jähmetyssäteen ja jähmettää Taikaviitan patsaaksi keskelle Ankkalinnaa. Pelle vapauttaa Taikaviitan illalla ja viittasankarimme lähtee herra Näkymättömän perään, heijastepuku päällään. Kun herra Näkymätön yrittää jähmettää Taikaviittaa uudestaan, säde heijastuu asusta ja herra Näkymätön jähmettyy itse ja joutuu uuteen huipputurvalliseen vankilaan. Viidennen osan on piirtänyt Roberto Vian.
Taikaviitta vs. superkonnat oli mielestäni harvinaisen huono tarinasarja, ottaen vielä huomioon, että päähenkilönä toimii Taikaviitta. Jokainen osa oli kauhean lyhyt ja köyhä ja yleensä loppuratkaisukin todella mielikuvitukseton. Ensimmäisessä osassa Kollo kompastuu johtoon ja kun hän laittaa sen takaisin väärään pistokkeeseen auto räjähtää. Toisessa osassa Kauhukaksoset muuttuvat Karhuveikoiksi ja turvajärjestelmä mukiloi heidät. Kolmannessa osassa Taikaviitta vain heittää verkon Zafiren päälle ja se on siinä. Neljännessä osassa Taikaviitta vain hyppää herra Näkymättömän päälle ja sitoo tämän kädet. Ja lopuksi viimeisessä osassa herra Näkymättömän lähettämä jähmetyssäde heijastuu Taikaviitan heijasteasusta ja herra Näkymätön jähmettyy. Näistä konnista olisi aivan varmasti saanut paljon parempiakin tarinoita aikaiseksi. Kaikki osat käsikirjoittaneet Riccardo Secchi ja Giorgio Salati olisivat pystyneet parempaankiin.
Niin, laittaisiko joku sitä rankkinkia?
Imfromfinland08
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4
Viesti 762 -
07.07.2009 klo 17:39:32
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Tarinasarjat
Tarinasarjat ovat sarjoja, joihin kuuluu useampi, kuin yksi tarina. Ainakin osaa tarinasarjoista voi myös kutsua jatkiksiksi. Tarinasarjoja julkaistaan varsinkin Akkareissa, useita kertoja vuodessa.
Kun alkaa tutkia tarkemmin vanhoja (ja uudempiakin) akkareita, voi huomata, että todella moni piirtäjä on tehnyt tarinasarjoja, mutta eivät kuitenkaan läheskään kaikki. Mm. Carl Barks, Don Rosa, Andersen, Ferioli ja Vicar ovat tehneet jokainen vähintäänkin yhden tarinasarjan. Tarinasarjaan voi kuulua vain pari tarinaa, tai jopa yli kymmenen. Tyypillistä on, että tarinasarjaan kuuluu muutama tarina, joskus vain pari tarinaa, ja joskus noin kymmenen.
Tarinasarjat ovat melko suosittuja lukioiden keskuudessa, mutta ne eivät kuitenkaan ole yhtä suosittuja, kuin tavalliset Ankka ja Hiiri-tarinat. Osittain se johtuu siitä, että tarinasarjan tarinat julkaistaan eri numeroissa, eli niitä ei julkaista samassa lehdessä. Itse pidän tarinasarjoista, ainakin aika paljon. Vaikka tarinasarjat ovatkin aika hyviä, nin se ei tarkoita sitä, etteikö huonoja tarinasrjoja olisi. Itselleni mm. Taikaviitta-saaga oli pienoinen pettymys.
Kun nyt ensimmäisenä ajattelen tarinasarjoja, niin ensimmäisenä mieleeni tulee vuonna 2002 Akkarissa julkaistu Flemming Andersenin piirtämä Formula1-tarina. Tämä tarinasarja taisi pitää sisällään 4-5 tarinaa, jotka olivat mielestäni varsin hyviä, formulafani kun kerran olen. Tämä tarinasarja kertoo Akusta, joka on siis tarinan/tarinoide päähenkilö. Roope pestaa Akun kuskiksi omaan Formula1-talliinsa. Pian selviää, että Roope aikoo osallistua tulevaan Formulakauteen vanhalla autonrämällä. Tämän seurauksena monella on suuria ennakkoluuloja Roopen tallin autoa kohtaan. Myös Kulta Into Piillä on formuloissa oma F1-talli. Mestaruuskamppailu käydäänkin näiden kahden tallin välillä. Formula1-kausi on tasainen, ja molempien tallien kuskit ottavat kisoista voittoja. Vilpiltäkään ei täysin säästytä. Tarinassa kausi huipentuu viimeiseen osakilpailuun, joka ajetaan Japanissa, Suxukan radalla. Muistaakseni mestaruus ratkesi tarinassa vasta viimeisen kierroksen lopussa, maalisuoralla, ja tietenkin Akun hyväksi. Olen kehunut tätä tarinasarjaa ennenkin ja tämä on mielestäni ehkä yksi parhaista, jopa paras tarinasarja. Olen kuullut myös monien muiden Ankistien kehuvan tätä mahtavaa, ja jännittävää Formulahässäkkää.
Toinen merkittävä tarinasarja on Feriolin piirtämä myyttien saari. Tarina oli mielestäni ihan hyvä, tosin ei niin hyvä, kuin tuo Formulasarja. Tässä tarinasarjassa päähenkilönä ovat Aku Ankka sekä Mikki Hiiri. Tarinassa on myös harvinaisen paljon muita hahmoja, kuten Pelle Peloton, Hessu Hopo, Tohtori Staattinen, Iines Ankka, Minni Hiiri jne. Tarina on julkaistu aiemmin anakin Aku Ankkassa olisiko ollut vuonna 2003 tai 2004. Luin tarinan ensimäistä kertaa juuri silloin kun se julkaistiin Aku Ankoissa. Ferioli siis tosiaan piirsi tämän tarinasarjan, ja ihan melko mallikkaasti Cesar hoiti työnsä. Tosin hänen piirrostyylinsä on tämän tarinasarjan teon jälkeen parantunut. Tarinassa oli mm. paljon taruoilentoja, kuten yksisarvinen ja kyklooppi. Tarina sijoittuu eräälle saarelle, joka lopussa muistaakseni jotenkin oudosti hajoaa?
Mielestäni yksi hyvä tarinasarja oli Roope ja kumppanit Euroopassa (oliko se sen niminen). Tämä tarinasarja julkaistiin vuoden 2007 Akkareissa. Tässä tarinasarjassa Ankat matkailevat ympäri maailmaa, ja maailmanmatkoillaan he käyvät myös Suomessa. Tarinasarjan päähenkilöinä taisivat olla Roope, Aku ja Ankanpojat.
Viime vuoden Akkareissa julkaistiin eräs tarinasarja, jonka nimi oli joku Taikaviitta-saaga (en nyt muista nimeä tarkemmin). Tarinasarjassa Taikaviitta kamppaili rosvoja vastaan. Kelmejä oli yhteensä neljä kappaletta, Kauhukaksoset, Hak Kermak, Zafire ja Herra Näkymäton, ja viimeiseksi mainittu ilo koko joukon aivot ja pomo. Taikaviitta onnistui päihittämään kaikki konnat, vaikka pari kertaa hän joutuikin todella tukalaan tilanteeseen. Tarinasarjan tekoon osallistui useampiakin piirtäjiä ja käsikirjoittajia. Jotkin Akkarin lukijat kritioivat paljon tarinaa eivätkä läheskään kaikki oikein pitäneet kyseisestä tarinasarjasta. Eräät toiset taas tykkäsivät siitä kovastikin. Itse kuulun niiden joukkoon jotka eivät oikein tykänneet kyseisestä tarinasarjasta. Lukijat saivat viime vuonna äänestää että kuka näistä kelmeistä nähtäisiin vielä kerran Akkarissa.
Ferioli on tehnyt Myyttien Saaren lisäksi toisenkin tarinasarjan, Shambor-sarjan. Muistaakseni tämä tarinasarja ei ollut mielestäni kauhean hyvä, sillä en edes muista sen tapahtumia ihan kunnolla. Tarinasarjassa seikkaili mm. Mikki. Tarinasarja julkaistiin Akkareissa muutama vuosi sitten. Hiiri.
Tuplanolla oli tarinasarja, joka julkaistiin tämän vuoden taskareissa. Se on lähes ainoa tarinasarja, joka on julkaistu taskareissa lähivuosina. Tarinasarjan päähenkilönä oli Aku Ankka. Aku oli tarinasarjassa agentin roolissa, hän toimi salaisessa palveluksessa, ja hänellä oli oma pomokin. Aluksi Aku ei olisi oikein halunnut ryhtyä agentiksi. Muistaakseni tarinasarjaan osallistui useitakin piirtäjiä, enimmäkseen italialaisia. Piirroksista hyvin jäi mieleeni se, että tarinat piirrettiin samalla tyylillä ja tarinoiden ruuduissa oli poikkeuksellisen paljon varjostuksia ja varjoja, harmi vaan, että yhtä hyviä varjostuksia näkee harvoin. Mielestäni piirtäjät onnistuivat tekemään tarinasarjasta varsin agenttimaisen oloisen. Mielestäni tämä tarinasarja on varsin onnistunut. Omasta mielestäni se on ihan hyvä, tosin ehk joissakin kohdissa se oli hiukan tylsä.
Välillä tarinasarjoissa saattaa nähdä (siis samassa tarinasarjassa) sekä Ankkoja, että Hiiriäkin. Mielestäni se on vain hyvä asia. On välillä mukava nähdä erilaisia hahmoja samassa tarinassa, ja tarinasarjoissa se on jopa todennäköisintä. Mm. myyttien saaressa nähtiin Aku ja Mikki samoissa sarjakuvaruuduissa.
Yksi parhaista tarinasarjoista on Roope Ankan Elämä ja Teot. Tämä tarinasarja on julkaistu samannimisessä kovakantisessa kirjassa. Tämän loistavan tarinasarjan on piirtänyt amerikkalainen Don Rosa. Tarinasarja sisältää monta osaa. Osat kertovat Roopen elämästä tai hänen elämänsä merkittävimmistä hetkistä. Tarinasarjan alussa Roope on aika pieni, ja loppuosassa jo varttuneempi. Roope siis kasvaa sen mukaan, miten pitkälle kirjassa edetään. Mielestäni sekä ykkös, että kakkososa on hyvää luettavaa. itselläni ei ole ykkösosaa omana, mutta olen kyllä sen pari kertaa lukenut. Kakkososan omistan. Mielestäni molemmat ovat lähes tulkoon yhtä hyviä osia. Elämä ja Teot-tarinasarjassa esiintyy Roopen lisäksi monia eri hahmoja. Myös muutamia todellisen elämän hennkilöitä tarinasarjasta löytyy, kuten Theodore Roosevelt. Tarinasarja on tehty (tai sen tarinat, eli osat) 90-luvulla, tosin kakkososassa on myös 2000-luvulla tehtyjä tarinoita.
Yhteenveto: Yhteenvetona voin todeta, että tarinasarjoja ei olla tehty kauhean paljoa, ainakaan pitkiä sellaisia. Tarinasarjoilla on ollut lukuisia piirtäjiä. Itse tykkkään useimmista tarinasarjoista, mutta ihan kaikki sellaiset eivät kuitenkaan ole hyviä.
Tarinasarjat ovat sarjoja, joihin kuuluu useampi, kuin yksi tarina. Ainakin osaa tarinasarjoista voi myös kutsua jatkiksiksi. Tarinasarjoja julkaistaan varsinkin Akkareissa, useita kertoja vuodessa.
Kun alkaa tutkia tarkemmin vanhoja (ja uudempiakin) akkareita, voi huomata, että todella moni piirtäjä on tehnyt tarinasarjoja, mutta eivät kuitenkaan läheskään kaikki. Mm. Carl Barks, Don Rosa, Andersen, Ferioli ja Vicar ovat tehneet jokainen vähintäänkin yhden tarinasarjan. Tarinasarjaan voi kuulua vain pari tarinaa, tai jopa yli kymmenen. Tyypillistä on, että tarinasarjaan kuuluu muutama tarina, joskus vain pari tarinaa, ja joskus noin kymmenen.
Tarinasarjat ovat melko suosittuja lukioiden keskuudessa, mutta ne eivät kuitenkaan ole yhtä suosittuja, kuin tavalliset Ankka ja Hiiri-tarinat. Osittain se johtuu siitä, että tarinasarjan tarinat julkaistaan eri numeroissa, eli niitä ei julkaista samassa lehdessä. Itse pidän tarinasarjoista, ainakin aika paljon. Vaikka tarinasarjat ovatkin aika hyviä, nin se ei tarkoita sitä, etteikö huonoja tarinasrjoja olisi. Itselleni mm. Taikaviitta-saaga oli pienoinen pettymys.
Kun nyt ensimmäisenä ajattelen tarinasarjoja, niin ensimmäisenä mieleeni tulee vuonna 2002 Akkarissa julkaistu Flemming Andersenin piirtämä Formula1-tarina. Tämä tarinasarja taisi pitää sisällään 4-5 tarinaa, jotka olivat mielestäni varsin hyviä, formulafani kun kerran olen. Tämä tarinasarja kertoo Akusta, joka on siis tarinan/tarinoide päähenkilö. Roope pestaa Akun kuskiksi omaan Formula1-talliinsa. Pian selviää, että Roope aikoo osallistua tulevaan Formulakauteen vanhalla autonrämällä. Tämän seurauksena monella on suuria ennakkoluuloja Roopen tallin autoa kohtaan. Myös Kulta Into Piillä on formuloissa oma F1-talli. Mestaruuskamppailu käydäänkin näiden kahden tallin välillä. Formula1-kausi on tasainen, ja molempien tallien kuskit ottavat kisoista voittoja. Vilpiltäkään ei täysin säästytä. Tarinassa kausi huipentuu viimeiseen osakilpailuun, joka ajetaan Japanissa, Suxukan radalla. Muistaakseni mestaruus ratkesi tarinassa vasta viimeisen kierroksen lopussa, maalisuoralla, ja tietenkin Akun hyväksi. Olen kehunut tätä tarinasarjaa ennenkin ja tämä on mielestäni ehkä yksi parhaista, jopa paras tarinasarja. Olen kuullut myös monien muiden Ankistien kehuvan tätä mahtavaa, ja jännittävää Formulahässäkkää.
Toinen merkittävä tarinasarja on Feriolin piirtämä myyttien saari. Tarina oli mielestäni ihan hyvä, tosin ei niin hyvä, kuin tuo Formulasarja. Tässä tarinasarjassa päähenkilönä ovat Aku Ankka sekä Mikki Hiiri. Tarinassa on myös harvinaisen paljon muita hahmoja, kuten Pelle Peloton, Hessu Hopo, Tohtori Staattinen, Iines Ankka, Minni Hiiri jne. Tarina on julkaistu aiemmin anakin Aku Ankkassa olisiko ollut vuonna 2003 tai 2004. Luin tarinan ensimäistä kertaa juuri silloin kun se julkaistiin Aku Ankoissa. Ferioli siis tosiaan piirsi tämän tarinasarjan, ja ihan melko mallikkaasti Cesar hoiti työnsä. Tosin hänen piirrostyylinsä on tämän tarinasarjan teon jälkeen parantunut. Tarinassa oli mm. paljon taruoilentoja, kuten yksisarvinen ja kyklooppi. Tarina sijoittuu eräälle saarelle, joka lopussa muistaakseni jotenkin oudosti hajoaa?
Mielestäni yksi hyvä tarinasarja oli Roope ja kumppanit Euroopassa (oliko se sen niminen). Tämä tarinasarja julkaistiin vuoden 2007 Akkareissa. Tässä tarinasarjassa Ankat matkailevat ympäri maailmaa, ja maailmanmatkoillaan he käyvät myös Suomessa. Tarinasarjan päähenkilöinä taisivat olla Roope, Aku ja Ankanpojat.
Viime vuoden Akkareissa julkaistiin eräs tarinasarja, jonka nimi oli joku Taikaviitta-saaga (en nyt muista nimeä tarkemmin). Tarinasarjassa Taikaviitta kamppaili rosvoja vastaan. Kelmejä oli yhteensä neljä kappaletta, Kauhukaksoset, Hak Kermak, Zafire ja Herra Näkymäton, ja viimeiseksi mainittu ilo koko joukon aivot ja pomo. Taikaviitta onnistui päihittämään kaikki konnat, vaikka pari kertaa hän joutuikin todella tukalaan tilanteeseen. Tarinasarjan tekoon osallistui useampiakin piirtäjiä ja käsikirjoittajia. Jotkin Akkarin lukijat kritioivat paljon tarinaa eivätkä läheskään kaikki oikein pitäneet kyseisestä tarinasarjasta. Eräät toiset taas tykkäsivät siitä kovastikin. Itse kuulun niiden joukkoon jotka eivät oikein tykänneet kyseisestä tarinasarjasta. Lukijat saivat viime vuonna äänestää että kuka näistä kelmeistä nähtäisiin vielä kerran Akkarissa.
Ferioli on tehnyt Myyttien Saaren lisäksi toisenkin tarinasarjan, Shambor-sarjan. Muistaakseni tämä tarinasarja ei ollut mielestäni kauhean hyvä, sillä en edes muista sen tapahtumia ihan kunnolla. Tarinasarjassa seikkaili mm. Mikki. Tarinasarja julkaistiin Akkareissa muutama vuosi sitten. Hiiri.
Tuplanolla oli tarinasarja, joka julkaistiin tämän vuoden taskareissa. Se on lähes ainoa tarinasarja, joka on julkaistu taskareissa lähivuosina. Tarinasarjan päähenkilönä oli Aku Ankka. Aku oli tarinasarjassa agentin roolissa, hän toimi salaisessa palveluksessa, ja hänellä oli oma pomokin. Aluksi Aku ei olisi oikein halunnut ryhtyä agentiksi. Muistaakseni tarinasarjaan osallistui useitakin piirtäjiä, enimmäkseen italialaisia. Piirroksista hyvin jäi mieleeni se, että tarinat piirrettiin samalla tyylillä ja tarinoiden ruuduissa oli poikkeuksellisen paljon varjostuksia ja varjoja, harmi vaan, että yhtä hyviä varjostuksia näkee harvoin. Mielestäni piirtäjät onnistuivat tekemään tarinasarjasta varsin agenttimaisen oloisen. Mielestäni tämä tarinasarja on varsin onnistunut. Omasta mielestäni se on ihan hyvä, tosin ehk joissakin kohdissa se oli hiukan tylsä.
Välillä tarinasarjoissa saattaa nähdä (siis samassa tarinasarjassa) sekä Ankkoja, että Hiiriäkin. Mielestäni se on vain hyvä asia. On välillä mukava nähdä erilaisia hahmoja samassa tarinassa, ja tarinasarjoissa se on jopa todennäköisintä. Mm. myyttien saaressa nähtiin Aku ja Mikki samoissa sarjakuvaruuduissa.
Yksi parhaista tarinasarjoista on Roope Ankan Elämä ja Teot. Tämä tarinasarja on julkaistu samannimisessä kovakantisessa kirjassa. Tämän loistavan tarinasarjan on piirtänyt amerikkalainen Don Rosa. Tarinasarja sisältää monta osaa. Osat kertovat Roopen elämästä tai hänen elämänsä merkittävimmistä hetkistä. Tarinasarjan alussa Roope on aika pieni, ja loppuosassa jo varttuneempi. Roope siis kasvaa sen mukaan, miten pitkälle kirjassa edetään. Mielestäni sekä ykkös, että kakkososa on hyvää luettavaa. itselläni ei ole ykkösosaa omana, mutta olen kyllä sen pari kertaa lukenut. Kakkososan omistan. Mielestäni molemmat ovat lähes tulkoon yhtä hyviä osia. Elämä ja Teot-tarinasarjassa esiintyy Roopen lisäksi monia eri hahmoja. Myös muutamia todellisen elämän hennkilöitä tarinasarjasta löytyy, kuten Theodore Roosevelt. Tarinasarja on tehty (tai sen tarinat, eli osat) 90-luvulla, tosin kakkososassa on myös 2000-luvulla tehtyjä tarinoita.
Yhteenveto: Yhteenvetona voin todeta, että tarinasarjoja ei olla tehty kauhean paljoa, ainakaan pitkiä sellaisia. Tarinasarjoilla on ollut lukuisia piirtäjiä. Itse tykkkään useimmista tarinasarjoista, mutta ihan kaikki sellaiset eivät kuitenkaan ole hyviä.
Bomber
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4
Viesti 763 -
07.07.2009 klo 18:29:53
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Joskus Aku Ankassa näkyy hienoja uunituoreita yllätyksiä. Joskus ne ilmestyvät todella hienojen tarinasarjojen muodossa. 2000-luvulla Suomen Akkarissa on tietääkseni julkaistu kaiken kaikkiaan kuusi hienoa tarinasarjaa. Ne kaikki ovat lähtöisin Egmontilta ja sen tekijäkaartilta lukuun ottamatta Giorgio Cavazzanon Taikaviitta-saagaa.
Luettelen kaikki sarjat nyt satunnaisessa järjestyksessä ja kerron niistä lisää paljon kattavammin myöhemmin kirjoituksessa. Flemming Andersenin piirtämä loistokas F1-tarinasarja vei lukijat moottoriurheilun pariin. Tarinasarja julkaistiin kokonaisuudessaan muistaakseni vuonna 2001. Millenium-tarinasarja nähtiin Aku Ankassa oikeastaan vielä 90-luvun puolella. Tarina käsitteli vuosituhannen vaihdosta taikuuden ja seikkailuiden merkeissä, myös ankka- ja hiirimaailmat sekoittuivat.
Shamborin, henkisen ja oudon taikamaailman tarinoita ja Mikkiä seurattiin nimensä mukaisesti Shambor-sarjassa. Senkin on piirtänyt vanha kunnon Ferioli. Tarinan Shamborissa sivilisaatio elää pilvien tasalla lentävillä laivoillaan ja korkeilla kallioilla.
Ankat Euroopassa-sarja ei ollut mielestäni yhtä loistelias kuin edeltäjänsä, odotukset olivat korkeilla pitkän mainostuksen jälkeen. Taiteilijana toimi ainakin Wanda Gattino, ja käsikirjoitus oli McGrealin sisaruksilta.
Myyttien saari-tarinasarja on myös mielestäni todella loistelias ja mahtava. Kovakantisenakin julkaistu sarja kertoo ankka – ja hiirihahmoista, jotka joutuvat oudosti salaperäiselle saarelle, jossa uskomattomimmat satuolennot pitävät majaa. Ongelmia kuitenkin ilmestyy tietenkin tässä jälleen Feriolin taiteilemassa sarjassa.
Giorgio Cavazzanon Taikaviitta-saagan eli Taikaviita vs. superkonnat – sarjan viimeisen osan valitsivat neljästä vaihtoehdosta lukijat. Sarjassa Taikaviitta taisteli superkonnakoplaa vastaan yksi vastustaja kerrallaan, selviytyen aina pääpomo herra Näkymättömään saakka.
Ensimmäiseksi kerron teille todella juhlavasta ja loistavasta Millenium-tarinasarjasta. Pat & Carol McGrealien käsikirjoittama sarja iski minuun täysillä, niin hieno käsikirjoituskin siinä oli. Tarina sijoittuu vuosituhanteen vaihteen aikaan, kun kummia alkaa tapahtua. Ensimmäisissä tarinoissa ankka ja hiirimaailmat eivät vielä olleet sekoittuneet. Vicarin piirtämä ensimmäinen tarina, nimeltään Roope-setä: Lantit ovat ikuisia (Dimes Are Forever), vaikutti Millenium-mainostusta lukuunottamatta täysin tavalliselta Roope vs. Milla-tarinalta joka julkaistiin Aku Ankan numerossa 46/99. Milla saa käsiinsä tarinassa pikasiirtymisloitsun, jolla voisi mahdollisesti kaapata ensilantin. Samalla Roope näyttää Akulle hienoa ja salamannopeaa Vertex-supersuihkukonettaan ja lähtee sillä lounastauolla Bangkokiin allekirjoittamaan erään sopimuksen. Aku jää huolehtimaan rahasäiliöstä, ja Milla saapuu valepukuisena verotarkastajana yrittäen huijata Akun pois vartioimasta.
Milla pääsee pakenemaan paikanvaihdosloitsullaan mutkitellen aina Venezuelasta Vegasiin, mutta lopulta hän pääsee mökkiinsä keittelemään amulettia. Kun Milla on laskemassa kolikkosankoa kiehuvan Vesuviuksen magmaan, nopeasti hätiin tullut Roope Aku matkassaan ehättää paikalla Vertex-koneella. Aku tippuu kielekkeelle lähelle hehkuvaa laavaa, ja huomaa silloin hehkuvan vaalean pallon, joka lentää kovalla vauhdilla Akun luo. Pallo tyrmää Millan, ja Aku ja Roope lähtevät Ankkalinnaan pallo ja lantti matkassaan. Tarina oli 12 sivuinen ja toimi lehden ensimmäisenä tarinana.
Seuraavan osan nimi oli Mikki Hiiri: Kaappaus Juubetissa (engl. Kidnapping in Yubet). Tämä, tarinasarjan toinen osa, oli siis pelkästään hiirimaailmaan sijoittuva ja Cesar Feriolin piirtämä. Siinä Mikki ja Hessu saapuvat Juubetiin, vuorivaltioon Aasiaan katsomaan uskomatonta hengellistä johtajaa La Dii Damaa, joka pystyy levitoimalla nousemaan ilmaan. Myös muut yrittävät, ja Hessu ihmeen kaupalla onnistuu. Mikki vie Hessun takahuoneeseen kertomaan Damalle ihmetempusta, ja samalla he näkevät, kuinka Mustakaapu nappaa röyhkeästi nuoren pojan takahuoneesta. He onnistuvat seuraamaan Kaapua lentokentälle, jossa Kaavun rikostoveri jänistää ja jättää roiston oman onnensa nojaan. Kaapu pakenee tietä pitkin vuorille ja kaksikkomme lähtee perään. Tuntien takaa-ajon jälkeen Mikki huomaa Kaavun ja Daman lähellä kielekettä. Roisto on huomannut jotakin paksun ikijään sisällä, eikä siis kiinnitä huomiota takaa tuleviin takaa-ajajiin. Hessu ja Kaapu tippuvat kielekkeeltä, ja silloin Mikkikin huomaa oudon loistavan pallon, samanlaisen kuin Akulla. Kun Mikki menee lähelle palloa, se hehkuu yhä kovemmin ja ikijää alkaa uskomatonta kyllä, sulaa. Lopulta pallo lennähtää Mikin käteen ja sulanut jää synnyttää vesiaallon alhaalla olevia Kaapua ja Hessua kohden. Mustakaapu syöksyy alas jyrkänteeltä huutaen, mutta Hessun onnistuu väistää aalto levitoimalla itsensä ilmaan. Palattuaan kolmikko pääsee sisälle lämpimään, ja Mikki alkaa ihmetellä salaperäisen pallon merkitystä ja mistä se on tehty. Tämä tarina on koko tarinasarjan lyhyin kymmenellä sivulla. Kaikki muut tarinat lukuun ottamatta tätä ja kaksiosaista päätöstarinaa ovat kaksitoista sivuisia. Mielestäni molemmista tarinoista tuli niiden lievän lyhyyden takia turhan suorajuonisia, sillä mitään käänteitä ei ehtinyt tapahtua. Nyt kuitenkin molemmat pallot ovat tulossa koko ajan tulossa lähemmäs toisiaan, mikä ennustaa jotain todella, todella vaarallista.
Kolmas tarina julkaistiin seuraavassa lehdessä, ja sen nimi oli Vauhdikas vuosipäivä (engl. Ornery Orb). Se oli jälleen ankkatarina ja Vicarin piirtämä.
Viides osa oli nimeltään Pelle Peloton: Tietäjien taistelu (War of The Wizards). Se oli kaksitoistasivuinen, ja jälleen Vicarin piirtämä. Viidennessä osassa Iines ja Minni ovat poikaystävineen siis tuoneet pallot Pellen (engl. Gyro Gearloose) tutkittavaksi, joka virittää ensimmäisessä ruudussa videokameran todistusaineistoiksi ja jälkitutkimuksia varten. Pelle kokeilee mitä ihmeellisimpiä keinoja saadakseen kaksi palloa niin sanotusti aktivoitumaan ja tekemään jotain ihmeellistä, ehkä jopa raottamaan niiden ihmeellistä salaisuutta. Lukuisten yritysten jälkeen Pelle toteaa pallot rikkomattomiksi ja kokeilee epäuskoisena Pikku Apulaisen (Little Helper) ehdottamaa äänirautaa. Sillä on palloihin uskomaton vaikutus; ne alkavat ensin tärisemään, sitten pallot nousevat ja alkavat tehdä kierreratoja ylöspäin. Uskomatonta mutta totta, kahden pyörteen väliin alkaa ilmestyä kuvaa. Kuva on kolmiulotteista, ja kuva on vanhanaikaisesta kylästä varmaankin yli tuhannen vuoden takaa. Pelle saa tietää kyläläisten keskustelusta, että vuosituhat on vaihtumassa, ja edellinen Millenium näyttäytyy Pellen silmiin. On siis vuosi 999. Juhlat kylässä ovat railakkaat, kun kuva alkaa seuraamaan hauskannäköistä kaksikkoa, ja heidän keskusteluaan. He ovat täysin Mikin ja Akun kaksoisolentoja, ja heidän nimensä ovat Acus ja Miccus. Kaksikko menee haltioituneina akrobaattiesityksestä harjoittelemaan omia temppujaan päämääränään maailmankiertue. Pian he huomaavat ohjuksen tulevan läheisen vaaran huipulta. Ohjus onkin valkoisen magian suurmestarivelho, nimeltään Tarvas Toivoton. Hän kertoo taistelevansa Malevolus Melkoisen kanssa, joka aikoo vallata maailman. Acus ja Miccius jäävät salakuuntelemaan Malevolusta, joka kertoo hirmuisia. Vuosituhannen vaihteessa maailmankaikkeuden voimavirrat saavuttavat lakipisteensä. Silloin hänen mystisistä maametalleista valamansa voimapallot sulautuvat mahtavaksi voimavaltikaksi, jolla hallitaan maailmaa! Malevolus on Tarvaksen edessä ylivoimainen, ja pahuuden voitto vaikuttaa varmalta. Tuttu kaksikko kuitenkin päättää piileskellessään pistää mahtailijalle kampoihin ja onnistuukin herpaannuttamaan Malevoluksen huomion hetkellisesti. Tällä välin Tarvas Toivoton loitsii voimapallot mahtiloitsullaan maailman vastakkaisiin ääriin. Malevolus kuitenkin loitsii pallot palaamaan yhteen 1999 ennen vuosituhannen vaihdosta, ja menee loitsunsa jälkeen vuoren sisään odottamaan oikeaa hetkeä. Tämän jälkeen Tarvas kuitenkin loitsii pallot palaamaan Acuksen ja Micciuksen jälkeläisten käsiin. He siis olivat Akun ja Mikin esi-isiä! Hän loihtii pallot myös kertomaan tarina jälkeläisille esi-isien ehdotuksesta. Pelle näkee kaiken, ja päättää lähteä asein Malevolusta vastaan sulkeakseen tämän magneettikenttään. Hän kuitenkin myöhästyy, ja Malevolus tulee esiin vuorestaan pohjois-Ranskassa, jonne maantietoskooppi Pellen vei. Roisto loitsuu Pellen unohtamaan kaiken. Pieneen tarinaan mahtui siis paljolti tekemistä ja asioita.
Luettelen kaikki sarjat nyt satunnaisessa järjestyksessä ja kerron niistä lisää paljon kattavammin myöhemmin kirjoituksessa. Flemming Andersenin piirtämä loistokas F1-tarinasarja vei lukijat moottoriurheilun pariin. Tarinasarja julkaistiin kokonaisuudessaan muistaakseni vuonna 2001. Millenium-tarinasarja nähtiin Aku Ankassa oikeastaan vielä 90-luvun puolella. Tarina käsitteli vuosituhannen vaihdosta taikuuden ja seikkailuiden merkeissä, myös ankka- ja hiirimaailmat sekoittuivat.
Shamborin, henkisen ja oudon taikamaailman tarinoita ja Mikkiä seurattiin nimensä mukaisesti Shambor-sarjassa. Senkin on piirtänyt vanha kunnon Ferioli. Tarinan Shamborissa sivilisaatio elää pilvien tasalla lentävillä laivoillaan ja korkeilla kallioilla.
Ankat Euroopassa-sarja ei ollut mielestäni yhtä loistelias kuin edeltäjänsä, odotukset olivat korkeilla pitkän mainostuksen jälkeen. Taiteilijana toimi ainakin Wanda Gattino, ja käsikirjoitus oli McGrealin sisaruksilta.
Myyttien saari-tarinasarja on myös mielestäni todella loistelias ja mahtava. Kovakantisenakin julkaistu sarja kertoo ankka – ja hiirihahmoista, jotka joutuvat oudosti salaperäiselle saarelle, jossa uskomattomimmat satuolennot pitävät majaa. Ongelmia kuitenkin ilmestyy tietenkin tässä jälleen Feriolin taiteilemassa sarjassa.
Giorgio Cavazzanon Taikaviitta-saagan eli Taikaviita vs. superkonnat – sarjan viimeisen osan valitsivat neljästä vaihtoehdosta lukijat. Sarjassa Taikaviitta taisteli superkonnakoplaa vastaan yksi vastustaja kerrallaan, selviytyen aina pääpomo herra Näkymättömään saakka.
Ensimmäiseksi kerron teille todella juhlavasta ja loistavasta Millenium-tarinasarjasta. Pat & Carol McGrealien käsikirjoittama sarja iski minuun täysillä, niin hieno käsikirjoituskin siinä oli. Tarina sijoittuu vuosituhanteen vaihteen aikaan, kun kummia alkaa tapahtua. Ensimmäisissä tarinoissa ankka ja hiirimaailmat eivät vielä olleet sekoittuneet. Vicarin piirtämä ensimmäinen tarina, nimeltään Roope-setä: Lantit ovat ikuisia (Dimes Are Forever), vaikutti Millenium-mainostusta lukuunottamatta täysin tavalliselta Roope vs. Milla-tarinalta joka julkaistiin Aku Ankan numerossa 46/99. Milla saa käsiinsä tarinassa pikasiirtymisloitsun, jolla voisi mahdollisesti kaapata ensilantin. Samalla Roope näyttää Akulle hienoa ja salamannopeaa Vertex-supersuihkukonettaan ja lähtee sillä lounastauolla Bangkokiin allekirjoittamaan erään sopimuksen. Aku jää huolehtimaan rahasäiliöstä, ja Milla saapuu valepukuisena verotarkastajana yrittäen huijata Akun pois vartioimasta.
Milla pääsee pakenemaan paikanvaihdosloitsullaan mutkitellen aina Venezuelasta Vegasiin, mutta lopulta hän pääsee mökkiinsä keittelemään amulettia. Kun Milla on laskemassa kolikkosankoa kiehuvan Vesuviuksen magmaan, nopeasti hätiin tullut Roope Aku matkassaan ehättää paikalla Vertex-koneella. Aku tippuu kielekkeelle lähelle hehkuvaa laavaa, ja huomaa silloin hehkuvan vaalean pallon, joka lentää kovalla vauhdilla Akun luo. Pallo tyrmää Millan, ja Aku ja Roope lähtevät Ankkalinnaan pallo ja lantti matkassaan. Tarina oli 12 sivuinen ja toimi lehden ensimmäisenä tarinana.
Seuraavan osan nimi oli Mikki Hiiri: Kaappaus Juubetissa (engl. Kidnapping in Yubet). Tämä, tarinasarjan toinen osa, oli siis pelkästään hiirimaailmaan sijoittuva ja Cesar Feriolin piirtämä. Siinä Mikki ja Hessu saapuvat Juubetiin, vuorivaltioon Aasiaan katsomaan uskomatonta hengellistä johtajaa La Dii Damaa, joka pystyy levitoimalla nousemaan ilmaan. Myös muut yrittävät, ja Hessu ihmeen kaupalla onnistuu. Mikki vie Hessun takahuoneeseen kertomaan Damalle ihmetempusta, ja samalla he näkevät, kuinka Mustakaapu nappaa röyhkeästi nuoren pojan takahuoneesta. He onnistuvat seuraamaan Kaapua lentokentälle, jossa Kaavun rikostoveri jänistää ja jättää roiston oman onnensa nojaan. Kaapu pakenee tietä pitkin vuorille ja kaksikkomme lähtee perään. Tuntien takaa-ajon jälkeen Mikki huomaa Kaavun ja Daman lähellä kielekettä. Roisto on huomannut jotakin paksun ikijään sisällä, eikä siis kiinnitä huomiota takaa tuleviin takaa-ajajiin. Hessu ja Kaapu tippuvat kielekkeeltä, ja silloin Mikkikin huomaa oudon loistavan pallon, samanlaisen kuin Akulla. Kun Mikki menee lähelle palloa, se hehkuu yhä kovemmin ja ikijää alkaa uskomatonta kyllä, sulaa. Lopulta pallo lennähtää Mikin käteen ja sulanut jää synnyttää vesiaallon alhaalla olevia Kaapua ja Hessua kohden. Mustakaapu syöksyy alas jyrkänteeltä huutaen, mutta Hessun onnistuu väistää aalto levitoimalla itsensä ilmaan. Palattuaan kolmikko pääsee sisälle lämpimään, ja Mikki alkaa ihmetellä salaperäisen pallon merkitystä ja mistä se on tehty. Tämä tarina on koko tarinasarjan lyhyin kymmenellä sivulla. Kaikki muut tarinat lukuun ottamatta tätä ja kaksiosaista päätöstarinaa ovat kaksitoista sivuisia. Mielestäni molemmista tarinoista tuli niiden lievän lyhyyden takia turhan suorajuonisia, sillä mitään käänteitä ei ehtinyt tapahtua. Nyt kuitenkin molemmat pallot ovat tulossa koko ajan tulossa lähemmäs toisiaan, mikä ennustaa jotain todella, todella vaarallista.
Kolmas tarina julkaistiin seuraavassa lehdessä, ja sen nimi oli Vauhdikas vuosipäivä (engl. Ornery Orb). Se oli jälleen ankkatarina ja Vicarin piirtämä.
Viides osa oli nimeltään Pelle Peloton: Tietäjien taistelu (War of The Wizards). Se oli kaksitoistasivuinen, ja jälleen Vicarin piirtämä. Viidennessä osassa Iines ja Minni ovat poikaystävineen siis tuoneet pallot Pellen (engl. Gyro Gearloose) tutkittavaksi, joka virittää ensimmäisessä ruudussa videokameran todistusaineistoiksi ja jälkitutkimuksia varten. Pelle kokeilee mitä ihmeellisimpiä keinoja saadakseen kaksi palloa niin sanotusti aktivoitumaan ja tekemään jotain ihmeellistä, ehkä jopa raottamaan niiden ihmeellistä salaisuutta. Lukuisten yritysten jälkeen Pelle toteaa pallot rikkomattomiksi ja kokeilee epäuskoisena Pikku Apulaisen (Little Helper) ehdottamaa äänirautaa. Sillä on palloihin uskomaton vaikutus; ne alkavat ensin tärisemään, sitten pallot nousevat ja alkavat tehdä kierreratoja ylöspäin. Uskomatonta mutta totta, kahden pyörteen väliin alkaa ilmestyä kuvaa. Kuva on kolmiulotteista, ja kuva on vanhanaikaisesta kylästä varmaankin yli tuhannen vuoden takaa. Pelle saa tietää kyläläisten keskustelusta, että vuosituhat on vaihtumassa, ja edellinen Millenium näyttäytyy Pellen silmiin. On siis vuosi 999. Juhlat kylässä ovat railakkaat, kun kuva alkaa seuraamaan hauskannäköistä kaksikkoa, ja heidän keskusteluaan. He ovat täysin Mikin ja Akun kaksoisolentoja, ja heidän nimensä ovat Acus ja Miccus. Kaksikko menee haltioituneina akrobaattiesityksestä harjoittelemaan omia temppujaan päämääränään maailmankiertue. Pian he huomaavat ohjuksen tulevan läheisen vaaran huipulta. Ohjus onkin valkoisen magian suurmestarivelho, nimeltään Tarvas Toivoton. Hän kertoo taistelevansa Malevolus Melkoisen kanssa, joka aikoo vallata maailman. Acus ja Miccius jäävät salakuuntelemaan Malevolusta, joka kertoo hirmuisia. Vuosituhannen vaihteessa maailmankaikkeuden voimavirrat saavuttavat lakipisteensä. Silloin hänen mystisistä maametalleista valamansa voimapallot sulautuvat mahtavaksi voimavaltikaksi, jolla hallitaan maailmaa! Malevolus on Tarvaksen edessä ylivoimainen, ja pahuuden voitto vaikuttaa varmalta. Tuttu kaksikko kuitenkin päättää piileskellessään pistää mahtailijalle kampoihin ja onnistuukin herpaannuttamaan Malevoluksen huomion hetkellisesti. Tällä välin Tarvas Toivoton loitsii voimapallot mahtiloitsullaan maailman vastakkaisiin ääriin. Malevolus kuitenkin loitsii pallot palaamaan yhteen 1999 ennen vuosituhannen vaihdosta, ja menee loitsunsa jälkeen vuoren sisään odottamaan oikeaa hetkeä. Tämän jälkeen Tarvas kuitenkin loitsii pallot palaamaan Acuksen ja Micciuksen jälkeläisten käsiin. He siis olivat Akun ja Mikin esi-isiä! Hän loihtii pallot myös kertomaan tarina jälkeläisille esi-isien ehdotuksesta. Pelle näkee kaiken, ja päättää lähteä asein Malevolusta vastaan sulkeakseen tämän magneettikenttään. Hän kuitenkin myöhästyy, ja Malevolus tulee esiin vuorestaan pohjois-Ranskassa, jonne maantietoskooppi Pellen vei. Roisto loitsuu Pellen unohtamaan kaiken. Pieneen tarinaan mahtui siis paljolti tekemistä ja asioita.
Akuhullu97
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4
Viesti 764 -
07.07.2009 klo 18:49:53
(klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Tarinasarjat
Tarinasarjat ovat monia tarinoita käsittävä yhtenäinen sarja-kokonaisuus. Tarinasarjassa on usein 3-15 osaa. Aku Ankassa on julkaistu melko montakin tarinasarjaa, ja tässä käsittelen niitä, niiden juonta, ja ideaa, ja että mikä niissä on hyvää.
Ensimmäisenä mieleeni tulee vuonna 2002 Aku Ankka-lehdessä julkaistu Per Hedmanin käsikirjoittama ja Flemming Andersenin piirtämä Formula1-sarja.
Tämä tarinasarja alkaa Aku Ankan numerossa 10/2002 osalla nimeltä ”Australian ihme”. Tässä Ankat lyövät vetoa Kulta-Into Piin kanssa siitä, että he voittaisivat tämän formuloissa. Sitten he lähtevät Australiaan, jossa käydään ensimmäinen formula-osakilpailu. Ja kuin ihmeen kaupalla, kuskiksi pestattu Aku voittaa, ja vie pisteet kotiin. Toinen osa, akkarissa 14/2002 ilmestynyt osa on nimeltään ”Hilavitkutinjahti”. Tarinassa Aku vaurioittaa autoaan, jonka takia eräs pieni osa autossa, jota ilman auto ei toimi, menee rikki. Sitten Akun on haettava Ankkalinnasta uusi. Lopulta, seikkailujen kautta, Ankat selviävät takaisin kilparadoille, mutta ovat jo tiputtaneet hilavitkuttimen. Hannu Hanhen hyvän tuurin ansiosta Aku kuitenkin pääsee radalle Brasilian Interlagosissa, Hannu kun oli löytänyt toisen hilavitkuttimen. Aku sijoittuu kilpailussa toiseksi, ja pistetilanne KIP:n ja RA:n välillä on tasa. Kolmas osa, ilmestyi Aku Ankassa 24/2002. Tarinan nimi on ”Piinkova osakilpa”. Tarinan alussa ankat ovat Montrealin kilpailua edeltävässä lehdistötilaisuudessa. Siinä Iines mainitsee, että ilman Pelleä ankat eivät pärjäisi. Siitä Kulta-Into Pii saakin aatteen, että he ottavat Pellen pois pelistä ennen osakilpailua, jottei hän voisi auttaa varikolla. Vaikka Piillä onkin hyvänoloinen suunnitelma, onnnistuu Pelle kuin ihmeen kaupalla ehtimään varikolle, joskin myöhässä. Mutta, oltuaan senmoisessa seikkailussa, hän on niin pahoinvointinen, ettei voi tehdä mitään. Kuitenkin, Pellen mukana seikkailussa ollut Leila LePakko on ollut töissä korjaamolla, ja korjaa auton, niin Aku pääsee taas matkaan, juuri ennen KIP:tä, joka myös kärsi hankaluuksista. Lopulta Aku sijoittuu kuudenneksi, viimeiselle pistesijalle, ja Kulta-Into Piin talli juuri hänen jälkeen, ja he jäävätkin pisteittä. Ankat johtavat pistetilannetta KIP:tä vastaan. Neljäs osa, nimeltään ”Vaikeuksia varikolla”, ilmestyi akkarissa 31/2002. Tarina alkaa sillä tavalla, että Aku valittaa saavansa ehdottomasti liian pientä palkkaa. Aku ei ole edes radalla, kun muut ovat ajaneet jo yli puoli kierrosta. Sitten Aku vihdoin viitsii jättää fanit ja varikon, ja lähtee kaasuttamaan radalla, lähes kierroksen muita jäljessä. Mutta kuitenkin, ilmiömäisten ajotaitojen (ja auton) ansiosta Aku saa muut kiinni, ja nousee kärkeen. Ensimmäiseen varikkokäyntiin tultaessa Aku on johdossa, ja jatkaa neuvotteluja Roopen kanssa palkankorotuksesta. Tällä kertaa asiasta ei kuitenkaan tule mitään, kun Akun on palattava radalle melkein heti. Taas ajetaan kierroksia, kunnes toiselle varikkokäynnille tullessaan Aku on vieläkin ykkösenä. Neuvoteltuaan hän saa pienen palkankrotuksen, ja sen innoittamana hän lähtee viimeisille kierroksille. Loppukierrokset sujuvat kuin siivillä, ja voitto tulee. Ankat johtavat vieläkin Hockenheimin kisan jälkeen, mutta aikaa on vielä. Viidennestä osasta, joka julkaistiin Akkarissa 38/2002, ankoilla on kamalia vaikeuksia päästä radalle. Monzan Grand Prix odottaa, ja Aku harhailee jossain päin Ranskaa, Italiaa, tai jopa Sveitsiä. Aku pääsee hankaluuksien, muiden muassa poliisiasemakäynnin kautta lopulta GP:hen juuri ajoissa, ja voittaakin sen. Tuon kilpailun Aku voittikin loppujen lopuksi, mutta ylinopeussakkoja sun muita vaatimuksia ja laskuja poliisipäällikön puolesta Roopelle tuonut Hannu pilaa vielä Akun päivän. Tilanne on taas tiukka, voittonsa ansiosta Akun tiimi nousi tasapisteisiin KIP:n tallin kanssa, joten kaikki jää viimeisen kilpailun varaan.Kuudes osa, ankkojen viimeinen kilpailu, nimeltään ”Viimeinen tankkaus”, julkaistiin Akkarissa 41/2002. Kisa pidetään Suzukassa, Japanissa. Värikkäiden vaiheiden kautta Aku voittaakin tallien välisen taiston, ja Kulta-Into joutuu häpeämään silmänsä päästä.
Tämä tarinasarja on omasta mielestäni paras tarinasarja, mitä olen lukenut. Vaikken Per Hedmanista niin hirveän usein käsikirjoitttajana pidäkään, niin tämä kyllä iski tämä sarja. Myös Andersenin hyvät piirokset ovat kuin piste i:in päälle tarinassa. Hyvä tarina!
Toisena mieleeni tulee heti Myyttien saari. Tämä mahtava Pat&Carol McGrealien käsikirjoittama ja Feriolin piirtämä tarina on jo ihan pienenä jäänyt mieleeni. Myyyttien saari on julkaistu Aku Ankoissa 24/2003 – 1/2004, ja niiden lisäksi kovakantisessa kirjassa Myyttien Saari.
Joskus 2003-2004-vuosien tienoilla muistan tutustuneeni tuohon sarjaan ensikertaa. Silloin en pitänyt ankoistani kovinkaan hyvää huolta, ja osa tuonkin ajan niistä olivat kadonneet. Luin siis vain sekalaisia osia, enkä koko tarinasarjaa. Olen nyt parin vuoden sisällä saanut kaikki osat käsiini.
Tarina alkaa sillä tavalla, että Ankat ovat kokoontuneet Pellen pajalle tuomaan hänelle syötävää ja katsomaan hänen uusinta keksintöään. Keksintöä katsellessaan Ankat eivät huomaa, että jonkunnäköinen keiju tulee pellen pajan lähelle. Sitten keiju huomaa Pikku Apulaisen, ja lähtee karkuun. Keijun käsi osuu metallirojusta paljastuneeseen osaan, ja sen kädessä ollut kartta lentää vahingossa suoraan Roopen naamalle. He tajuavat sen olevan kartta ja Roopen johdolla, joka haluaa saaren omakseen, he lähtevät kohti saarta, Myyttien saarta. Saavuttuaan saarelle ankat tajuavat sen olevan täynnä taruolentoja. Tupu toteaa, että ”täällä osataan nauttia elämästä”. Aku on aivan innoissaan tuosta paratiisistä. Joidenkin vaiheiden jälkeen Ankat lähtevät saarelta, Roope kun ei voi alkaa hallitsemaan saarta, kun se on jo asuttu. Ollessaan veneessä pojat huomaavat, että pikku Pegasos-hevonen on tullut jänikseksi veneeseen. Sen pojat pitävät omana salaisuutenaan. Toisessa luvussa käy lähes samalla tavalla – Mikille ja Hessulle. Nämä ovat tulleet katsomaan tohtori Staattista, ja silloinkin samanlainen keijukainen tulee, ja vahingossa tiputtaa samanlaisen kartan Hessun päälle. Hekin huomaavat sen olevan kartta ja lähtevät saarelle, lentokoneella. Tultuaan saarelle, he joutuvat erään kansan käsiin, jotka elävät toisella puolella saarta, kuin Ankkojen tapaamat oliot. Yhdessä vaiheessa he joutuvat keskelle taisteluakin, ja saavat myös kuulla, että saari sortuu kokoajan, kun ihmiset lakkaavat uskomasta taruolentoihin. Mikki ja Hessukin poistuvat saarelta, ajatellen ettei heille enää tulisi sinne asiaa. Kolmas osa alkaa siitä, kun pojat jahtaavat yöllä karkuteille päässyttä pegasosta Ankkalinnassa. Lopulta Aku saa sen kiinni, ennen kuin kukaan ehtii nähdä sitä – Onneksi, se ei olisi kovin hyvä asia. He palaavat kotiin, ja käyvät sohvalle miettimään sitä seikkailua, minkä olivat kokeneet Myyttien saarella. Miksi ihmeessä Roope-setä ei muista tuosta, koko saaresta tai sen tapahtumista mitään, että miten Roope-setä olisi muka voinut nohtaa kaikki taruolennot tai sen, kun pelasti silloin vielä todella pienen Pegasos-hevosen. Sitten Roope-setä soittaa ovikelloa, ja Ankanpojat vievät Peksun ylös, ettei Roope-setä näkisi sitä. He olivat alusta alkaen ajatelleet, että Roope-setä käyttäisi sitä vain rahallisiin tarkoituksiin. Lopuksi Roope-setä tippuu kalliolta alemmalle kielekkeelle, lentokoneen romut mukanaan, ja Pegasos-hevonen pelastaa hänet. Yht´äkkiä kaikki saaresta palautuu hänen mieleensä. Neljännessä osassa Mikki miettii, että olisiko hämärät muistukuvat Myyttien saaresta voineet olla totta. Mikki oli Minnin kanssa huvipuistossa, jossa oli näytteillä sarvi, jota sanottiin yksisarvisen sarveksi. Silloin Mikki muisti, että hänellä oli kotonaan sellainen, jonka hän sai Myyttien saarelta viimeksi sieltä lähdettyään. Mikkiä vakoiltiin, kun hän otti yksisarvisen sarven laatikostaan. Eräät huvipuistossa olleet miehet kuulivat silloin mitä Mikki sanoi. Kun Mikki lähti kotoaan seuraavan kerran, ja meni Hessun luokse kysymään, muistaako hän mitään Myyttien saaresta ja taruolennoista, hän vastasi kieltävästi. Mikki tuli takaisin kotiinsa ja yllätyksekseen huomasi, että siellä ne miehet – Karmala ja Kolonia olivat siellä juuri varastamassa sarvea. Mikki lähtee juuri sarven saaneiden roistojen perään, mutta huvipuisto, oikeastaan tivoli, oli jo lähtenyt seuraavaan paikkaan, mutta onneksi Mikki löysi tivolin aikataulun ja löysi seuraavaan paikkaan. Mikki sai otettua sarven ja pitkän takaa-ajon jälkeen pidettyäkin sen. Mikki saa sarven, ja kartan, ainoa vika, että hänen ihollensa piirtämät muistukuvat saaresta eivät meinaa lähteä kunnon pesullakaan. Luvussa viisi, sekä Aku ja Roope, sekä Mikki ja Hessu lähtee takaisin Myyttien saaren suuntaan. Roope ja Aku lentokoneella, Mikki ja Hessu veneellä. Ja kummasti, taas heille käy jokseenkin samalla tavalla: Aku tippuu lentokoneesta veteen, ja Mikki taas veneestä, kun aalto paiskaa hänet mereen. He tippuvat samaan kohtaan, ja ihmettelevät kumpikin, että mitä toinen heistä tekee siellä. Jännittävien vaiheiden jälkeen, kun he ovat jo pitkän aikaa harhailleet saarella, he löytävät ankanpojat, Roopen, Hessun ja Pluton, jotka mukavasti ovat nuotion äärellä. Kuudennessa luvussa Iines on Ankkalinnan satamassa neuvottelemassa jonkun kapteenin kanssa moottoriveneen lainaamisesta. Minni sattuu paikalle – he ovat siellä samasta syystä: etsimässä poikia. Taivuttelujen jälkeen he saavat lainattua moottorivenettä, ja kohtapuoliin he ovatkin jo saarella. He kohtaavat hirviöitä, lohikäärmeitä, peikkoja, aarnikotkia, ja sun muita pahansisuisia otuksia. Kuin ihmeen kaupalla, he kuitenkin selviävät esteistä, ja mennessään nukkumaan, he huomaavat Mikin, Akun ja kumppanit, vain muutaman sadan metrin päässä alempanaa. Seitsemännessä luvussa Aku ja kumppanit heräävät aamunkoitteessa. Iineksen ja Minnin kallionkieleke sortuu, ja he jäävät riippumaan kallionkielekkeestä. Alhaalla Hessu kalastaa Minnin kengän, eivätkä he ole uskoa sitä todeksi, eihän Minnin pitäisi olla lähimaillakaan. Sitten Aku löytää myös Iineksen rusetin, ja he ovat varmoja, että tytöt ovat saarella. He lähtevät etsimään Iinestä ja Minniä, ja etsintöjen jälkeen tytöt löytyvätkin, ja he onnelisina viettävät iltaa saaren olentojen kanssa. Kahdeksas, toiseksi viimeinen luku sisältää: Pelle ja Staattinen ovat yhdessä pajassa, ja he yhdessä puhuvat siitä, kuinka kummallisesti Aku ja pojat sekä Mikki ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Samanlainen keijukainen, mikä ennenkin, tiputtaa taas kartan, Pellelle ja Staattiselle. Sitten se lähtee pois robotin kanssa, ja Pikku Apulainen hyppää kyytiin. Pelle ja Staattinen lähtevät seuraavaan, ja niin he päätyvät Myyttien saarelle. Jeti nappaa Pellen ja Staattisen, ja kuljettaa heidät muiden luokse. Heidän pitää tehdä siirrin, jolla he pystyvät siirtymään kuin teleportin kautta jonnekin maailmalle. Niin he ryhtyvät toimeen. Viimeisessä luvussa monien yritysten jälkeen, Pelle ja Staattinen saavat sen jonkinmoisen teleportin valmiiksi, ja niin he voivat aloittaa tehtävänsä; näyttää maailman ihmisille, että myytit eivät ole vain myyttejä, vain totta. Jos he eivät onnistu, saari sortuu mereen, ja he ovat mennyttä. He lähtevät monien otusten voimin käymään Ankkalinnassa, ja monessa muussa kaupungissa, ihmisten pällistellessä heitä oudosti. Niin he onnistuvat tehtävässään, saari pelastuu. Sitten he kyhäävät veneen, jolla lähtevät kohti Ankkalinnaa, saaren asukkaiden hyvästelemänä. Kohta he eivät muistaisikaan enää saarta.
Tämä Myyttien saari-tarina on mielestäni mainio yhdistelmä Ankka – Híiri -tarinaa. Feriolin piirrokset sopivat todella hyvin mielestäni tähän. Mahtava tarinasarja! Feriolta on tullut myös toinen tarina-sarja. Se onkin nimeltään...
Shambor! Tarina alkaa siitä, kun Aku Ankka-lehden numerossa 19/1998 Mikki on rannalla, tylsistyneenä vailla tekemistä. Yht´äkkiä hän kuulee huutoa rannalta. Sieltä kuuluu miehen ääni, joka sanoo ”Päästäkää minut köysistä!”. Mikki juoksee paikalle, ja huomaa miehen ainoastaan sotkeutuneen siimaan, ja näkevän pahaa unta jostakin. Mikki menee herättämään hänet. Mies herää, ja antaa kädessä olevan kirjansa Mikille, joka ottaa sen vastaan. Mies lähtee pois. Kirja oli kääritty paperiin, ja Mikki avaa sen. Mikki kummastelee kirjan nimeä, joka on ”Shamborin sotasäilä”, ja päättää alkaan lukemaan sitä rannalla. Sivut ovat täynnä valkoista, eikä niissä ole yhtään tekstiä. Äkkiä Mikkiä alkaa pyörryttämään, eikä hän pysty ottamaan katsettaan pois kirjasta. Yht´äkkiä Mikki onkin jossain ihmeen paikassa, lumirinteellä, jossa on sankka sumu. Taivalla on kaksi kuuta. Mikki luulee kadottaneen järkensä, kun näkee vastaan tulevan lentävän, ilmassa lentävän purjelaivan. Mikille heitetään sieltä köysi, johon hän tarttuu, mutta pyörtyy heti sen perään. Hän herää laivassa. Laivassa on vartijoita ja visiiri, sekä muitakin. Visiiri käskee vartijoiden ottaa Mikki kiinni, kun he saavat Mikin kiinni, niin yksi toteaa, että ”Eihän tämä ole hän. Tällä on häntä.” He päästävät Mikin vapaaksi, joka alkaa tutkailla laivaa. Mikki katsoo eräästä ovesta sisään, ja huomaa, että laivan kannen alla työskentelee paljon orjia, ja tajuaa jonkin olevan pielessä. Mikki tunkeutuu visiirin hyttiin, ja alkaa tutkailla sitä, mutta sitten visiiri, ja kaksi muuta tulee sinne, ja Mikin on pakko mennä äkkiä piiloon, erääseen kaappiin. He puhuvat siitä, kuinka katkaisisivat Mikiltä hännän ja paiskaisivat tyrmään. Ja ”Hän voi olla se, josta ennustus kertoo”. Äkkiä kuuluu ”Pum”, ja Mikki lentää suoraan kaapista keskelle pöytää, kaikkien päälisteltäväksi. Mikki karkaa hytistä, ja visiiri huutaa, että vartijoiden on otettava hänet kiinni. Mikki kiipee tähystystorniin, ja huomaa, että aikaisemminkin jo kuulunut pauke on peräisin Ikkimi Riihen taivasratsastajista, jotka heittelevät pommeja. He huutavat kovaan ääneen ”Etsikää prinsessa!”, laivalla mukana oleva prinsessa, joka aluksi pelastikin Mikin sieltä ”lumivuorilta” laivaan.Mikki tajuaa, että he aikovat kaapata prinsessan, ja juoksee äkkiä prinsessan huoneeseen. Mikki lähes pakottaa prinsessan menemään sängyn alle piiloon, ja sanoo prinsessalle, että hänen on pakko mennä nyt piiloon. Mikki jää itse samaan huoneesen ja sammuttaa valon. Kaksi laivalle hyökänneistä taivasratsastajista tulee pilkkopimeään huoneeseen, ja hapuilee käsillään prinsessaa. Yht´äkkiä he saavatkin Mikin säkkiinsä, ja Mikin suunnitelma onnistuu. He panevat oven kiinni, Mikin rimpuillessa toisen kantamassa säkissä. Visiiri huutaa kovaan ääneen ”Taivasratsastajat pakenevat! Missä on prinsessa?”. Eräs visiirin sotilaista löytää prinsessan sängyn alta lähes heti. Taivasratsastajat lähestyvät piilopaikkaansa iloiten saaliistaan. He naamioivat oviaukon ja ruokkivat ratsut. Seuraavaksi he menivät kertomaan ja näyttämään saaliinsa – joka olikin Mikki, Ikkimille. Ikkimi Riih kysyi, kuinka kävi, ja taivasratsastajat sanoivart, että se oli todella helppoa. Mutta sitten he tiputtivat säkistä prinsessan sijasta Mikin kesekelle pöytää. Kaikki yllättyvät. Mikin vihainen katse tavoittaa Ikkimin hämmästyneen naaman, kahden Taivasratsastajan katsoessa sivusta vähintään yhtä yllättyneinä kuin Ikkimi. Ikkimi pani päänsä alas ja pyysi selitystä. Mikki sanoi tomerasti: ”Minä voin! Pelastin prinsessa Loracin inhalta juoneltasi, konna.”. Ikkimi katsoi Mikkiä vihaisena, ja kertoi, että he eivät yrittäneet kaapata prinsessaa – vaan pelastaa hänet. Mikki katsoi yllättyneenä ja kysyi, että keneltä he hänet olisivat yrittäneet pelastaa. Ikkimi selvensi ja kertoi kertomuksen. ”Sukupolvi sitten visiiri otti vallan Shamborissa asettamalla hypnoosiloitsun arvon kuninkaamme ylle. Hän loitsi myös Shamborin sotasäilän, salaperäisen aseen ja vaurautumme tunnusmerkin. Miekan ja loitsukäärön hän kätki syvälle palatsiin. Kaiken varalta hän asetti niiden suojaksi vielä manauksen, joka tuhoaa jokaisen niihin kajoavan. Pikku prinsessan uskollinen imettäjä vei hänet kuitenkin turvaan, ja hänestä kasvoi vastarintaliikkeen johtaja. Mutta äskettäin he nappasivat hänet”. Ikkimi kertoi prinsessan myös olevan sydämensä valittu. Toinen Ikkimin kätyreistä ihmetteli ääneen, että Mikillä oli häntä ja että ennustus oli kertonut ehkä nimenomaan hänestä. Mikki ihmetteli, mikä ihmeen ennustus. Ikkimi kertoi, että kauan sitten Shamboriin tuli mies toisesta maailmasta, jolla oli pörröiset hiukset. Mikki tajusi heti sen miehen olevan se mies siellä rannalla. Ikkimi jatkoi kertomustaan. ”Hän ennusti, että vapaus koittaisi vasta, kun Shamborin sotasäilä joutuisi vapauden ystävän käsiin. Ja sillä vapauttajalla olisi isot korvat ja pitkä häntä.”. Mikki katsoi ihmeessään, kun Ikkimi kertoi ajatellen olevansa itse pelastaja, mutta olleensa väärässä, sillä hänellä ei ollut enää pitkää häntää visiirin leikattua se pois. Mikki kertoi napanneensa, vielä kun oli laivalla, visiirin hytistä papereita. Ikkimi alkoi tutkailla sitä, ja näytti palatsin tarkan paikan ja miekan kätköpaikan kartasta. Hän myös kertoi, että kohtalo toi Mikin pelastamaan sen. Mikki sanoi vain haluamansa kotiin, mutta kun Ikkimi, ja kaksi miestä otti miekkansa tupesta, niin Mikki muuttikin mieltään. Ikkimi lähti Mikin kanssa kohti viisirin paikkaa soutuvenettä muistuttavalla lentävällä veneellä. Kun he olivat perillä, niin he menivät palatsin alle, ja kiipesivät sieltä putkeen, joka oli täynnä kaikenlaista mössöä ja liejua. He kiipesivät putkesta ylös ja katsoivat olevansa keittiön alapuolella. Sitten he lähtevät kierreportaita kohti linnan tornia. Lopulta he saapuivat ylös, missä olivat ilmassa leijuva loitsukäärö ja miekka. Mutta miekkaahan ei saanut koskea. Mikki keksi avata ikkunan ja heijastaa karttaan suurennuslasin läpi auringon valoa, ja kartta meni osin rikki. Silloin taika raukesi, ja Mikki sai napattua miekan Ikkimin katsellessa sivusta. He karkaavat linnasta ja vapauttavat prinsessan, hänen isänsä ja orjat. He pääsivät linnasta laivalla karkuun. Mikki kohottaa miekan ylle, mutta yht´äkkiä alkaa hävitä näkyvistä. Sitten hän huomaa olevansa rannalla aamulla, ja ihmettelee nukkuneensa koko yön. Hän ihmettelee ”jännää unta”, joka ei ole tosin unta, ja miettii, kun nukahti kirjan tyhjille sivuille. Mikki avaa kirjan, eikä se olekaan tyhjä. Siihen on ilmestynyt luku. Ensimmäinen luku. Toinen kertomus, ”Paluu Shamboriin” julkaistiin Akkareissa 33-34/1999. Tarinassa Mikki luulee edellisen seikkailunsa Shamborissa olleen vain todella todentuntuista painajaista. Mutta Mikin ollessa kotonaan, salaperäinen kirja ”Shamborin miekka” putoaa hänen syliinsä, hän päätyy takaisi Ikkimi Riihen ja prinsessan maailmaan, Shamboriin. Mikki ehtii vain juuri ja juuri kuulla vastarintaliikkeen johtajilta, ystäviltään, että on uusi, uhkaava vaara, ennenkuin hän tippuu lentävästä paatista pilvien läpi Shamboriin, sen pinnalle siis. Mikki tapaa jonkun oudon haamunnäköisen olion, joka kutsuu häntä Unien temppeliin. Mikin kauhukuvat käyvät pian toteen, kun valtavansuuri kotkannäköinen petolintu nappaa Mikin tämän ollessa keskellä niittyä. Kun lintu on napannut Mikin, lintu alkaa puhua, ja Mikkikin tajuaa, ettei kyseessä ole vihollinen, vain suuri kotkalintu. Lintu paljastuu mukamas taruolennoksi, Ukkoslinnuksi. He nousevat pilvien yläpuolelle, jossa huomaavat Ikkimin laivan olevan tulossa jonkin matkan päässä. Vaikka Mikki ja kotka olivat sitä nykyä hyvää pataa keskenään, luulee Ikkimi sekä prinsessa, että kotka pitää Mikkiä vankinaan. Kotkan ollessa Ukkoslintu, se nostattaa myrskyn heidän eteensä, ja lentää suoraan sen silmään. Vettä sataa kaatamalla, ja kotka heittää Mikin selkäänsä, kun sanoi tarvitsevansa kynsiä johonkin muuhun. Sateessa liukastuneet sulat eivät ole paras tarttumiskohde, joten Mikki tippuu, mutta saa kuitenkin pari pyrstösulkaa käsiinsä, joilla alkaa liitää – ja se toimii. Liitäessään Mikki huomaa allaan temppelin, jonka heti tajuaa Unien temppeliksi. ”Temppelinvartija pyysi tulemaan temppeliin, ja tässä sitä nyt ollaan”, Mikki toteaa. Mikki astuu sisälle Unien temppeliin, ja tapaa Yrjön, temppelin vartijan. Yrjö näyttää kuin miltäkin pikkupojalta, vaikka onkin ikivanha. Tämä johtuu siitä, että ”Normaali aika sekoittuu täällä unien ja ikuisuuden kanssa”. Temppelin vartija alkaa puhua Velho Kolho-nimisestä velhosta, joka paljastuu ilkeäksi viholliseksi. Niin Mikki lähtee metsästämään Velho Kolhon luolaa. Aluksi hän miettii, että hän ei ikinä löytäisi velhon luolaa, mutta jotenkin kummasti miekka alkaa vetämään häntä kohti erästä luolaa, ja ollessaan luolan suulla, miekka syttyy palamaan, kuin soihduksi. Tällöin Mikki oli varma, että velho on luolassa sisällä. Mikki astuu luolaan sisään ja näkee Velho Kolhon sisällä. Yht'äkkiä Mikki alkaa nukkua, kun velho on vaivuttanut hänet painajaisten maailmaan. Mutta, keskenkaiken: ”PRRRRRRRRRRRRRR”. Mikin vanha herätyskello soi, ja hän onnistui rikkomaan lumouksen - sattumalla. Mikki päättää rikkoa vielä muutakin, ja halkaisee miekallaan velhon kristallipallon säpäleiksi. Velho lähtee karkuun, Mikki perässään. Velho päättää hiukan hidastaa Mikin menoa sytyttämällä tulipalon. Mutta onnekseen, Mikki huomaa Ukkoslinnun tulevan, Ikkimi ja prinsessa selässään, he olivat tajunneet olevansa samalla puolella. Ukkoslintu aiheutti hirveän vesisateen, ja tulipalo sammui. Näin he sitoivat velhon köysiin saatuaan tämän kiinni, näin hänet oli voitettu. Prinsessa ja Ikkimi anelevat Mikkiä jäämään Shamboriin, mutta yllättäen Mikki katoaa sieltä, ja ”herää” taas laiskanlinnassaan, tällä kertaa miekka mukanaan. Mikki huomaa kirjaan ilmestyneen uuden luvun, ja toteaa: ”Ehkäpä en ole enää yhtä haluton avaamaan kirjaa... Jotenkin minusta tuntuu, että Shamborissa odottaa vielä monta seikkailua”. Kolmas kertomus julkaistiin Aku Ankoissa 8-9/2001... Jatkuu...
Tarinasarjat ovat monia tarinoita käsittävä yhtenäinen sarja-kokonaisuus. Tarinasarjassa on usein 3-15 osaa. Aku Ankassa on julkaistu melko montakin tarinasarjaa, ja tässä käsittelen niitä, niiden juonta, ja ideaa, ja että mikä niissä on hyvää.
Ensimmäisenä mieleeni tulee vuonna 2002 Aku Ankka-lehdessä julkaistu Per Hedmanin käsikirjoittama ja Flemming Andersenin piirtämä Formula1-sarja.
Tämä tarinasarja alkaa Aku Ankan numerossa 10/2002 osalla nimeltä ”Australian ihme”. Tässä Ankat lyövät vetoa Kulta-Into Piin kanssa siitä, että he voittaisivat tämän formuloissa. Sitten he lähtevät Australiaan, jossa käydään ensimmäinen formula-osakilpailu. Ja kuin ihmeen kaupalla, kuskiksi pestattu Aku voittaa, ja vie pisteet kotiin. Toinen osa, akkarissa 14/2002 ilmestynyt osa on nimeltään ”Hilavitkutinjahti”. Tarinassa Aku vaurioittaa autoaan, jonka takia eräs pieni osa autossa, jota ilman auto ei toimi, menee rikki. Sitten Akun on haettava Ankkalinnasta uusi. Lopulta, seikkailujen kautta, Ankat selviävät takaisin kilparadoille, mutta ovat jo tiputtaneet hilavitkuttimen. Hannu Hanhen hyvän tuurin ansiosta Aku kuitenkin pääsee radalle Brasilian Interlagosissa, Hannu kun oli löytänyt toisen hilavitkuttimen. Aku sijoittuu kilpailussa toiseksi, ja pistetilanne KIP:n ja RA:n välillä on tasa. Kolmas osa, ilmestyi Aku Ankassa 24/2002. Tarinan nimi on ”Piinkova osakilpa”. Tarinan alussa ankat ovat Montrealin kilpailua edeltävässä lehdistötilaisuudessa. Siinä Iines mainitsee, että ilman Pelleä ankat eivät pärjäisi. Siitä Kulta-Into Pii saakin aatteen, että he ottavat Pellen pois pelistä ennen osakilpailua, jottei hän voisi auttaa varikolla. Vaikka Piillä onkin hyvänoloinen suunnitelma, onnnistuu Pelle kuin ihmeen kaupalla ehtimään varikolle, joskin myöhässä. Mutta, oltuaan senmoisessa seikkailussa, hän on niin pahoinvointinen, ettei voi tehdä mitään. Kuitenkin, Pellen mukana seikkailussa ollut Leila LePakko on ollut töissä korjaamolla, ja korjaa auton, niin Aku pääsee taas matkaan, juuri ennen KIP:tä, joka myös kärsi hankaluuksista. Lopulta Aku sijoittuu kuudenneksi, viimeiselle pistesijalle, ja Kulta-Into Piin talli juuri hänen jälkeen, ja he jäävätkin pisteittä. Ankat johtavat pistetilannetta KIP:tä vastaan. Neljäs osa, nimeltään ”Vaikeuksia varikolla”, ilmestyi akkarissa 31/2002. Tarina alkaa sillä tavalla, että Aku valittaa saavansa ehdottomasti liian pientä palkkaa. Aku ei ole edes radalla, kun muut ovat ajaneet jo yli puoli kierrosta. Sitten Aku vihdoin viitsii jättää fanit ja varikon, ja lähtee kaasuttamaan radalla, lähes kierroksen muita jäljessä. Mutta kuitenkin, ilmiömäisten ajotaitojen (ja auton) ansiosta Aku saa muut kiinni, ja nousee kärkeen. Ensimmäiseen varikkokäyntiin tultaessa Aku on johdossa, ja jatkaa neuvotteluja Roopen kanssa palkankorotuksesta. Tällä kertaa asiasta ei kuitenkaan tule mitään, kun Akun on palattava radalle melkein heti. Taas ajetaan kierroksia, kunnes toiselle varikkokäynnille tullessaan Aku on vieläkin ykkösenä. Neuvoteltuaan hän saa pienen palkankrotuksen, ja sen innoittamana hän lähtee viimeisille kierroksille. Loppukierrokset sujuvat kuin siivillä, ja voitto tulee. Ankat johtavat vieläkin Hockenheimin kisan jälkeen, mutta aikaa on vielä. Viidennestä osasta, joka julkaistiin Akkarissa 38/2002, ankoilla on kamalia vaikeuksia päästä radalle. Monzan Grand Prix odottaa, ja Aku harhailee jossain päin Ranskaa, Italiaa, tai jopa Sveitsiä. Aku pääsee hankaluuksien, muiden muassa poliisiasemakäynnin kautta lopulta GP:hen juuri ajoissa, ja voittaakin sen. Tuon kilpailun Aku voittikin loppujen lopuksi, mutta ylinopeussakkoja sun muita vaatimuksia ja laskuja poliisipäällikön puolesta Roopelle tuonut Hannu pilaa vielä Akun päivän. Tilanne on taas tiukka, voittonsa ansiosta Akun tiimi nousi tasapisteisiin KIP:n tallin kanssa, joten kaikki jää viimeisen kilpailun varaan.Kuudes osa, ankkojen viimeinen kilpailu, nimeltään ”Viimeinen tankkaus”, julkaistiin Akkarissa 41/2002. Kisa pidetään Suzukassa, Japanissa. Värikkäiden vaiheiden kautta Aku voittaakin tallien välisen taiston, ja Kulta-Into joutuu häpeämään silmänsä päästä.
Tämä tarinasarja on omasta mielestäni paras tarinasarja, mitä olen lukenut. Vaikken Per Hedmanista niin hirveän usein käsikirjoitttajana pidäkään, niin tämä kyllä iski tämä sarja. Myös Andersenin hyvät piirokset ovat kuin piste i:in päälle tarinassa. Hyvä tarina!
Toisena mieleeni tulee heti Myyttien saari. Tämä mahtava Pat&Carol McGrealien käsikirjoittama ja Feriolin piirtämä tarina on jo ihan pienenä jäänyt mieleeni. Myyyttien saari on julkaistu Aku Ankoissa 24/2003 – 1/2004, ja niiden lisäksi kovakantisessa kirjassa Myyttien Saari.
Joskus 2003-2004-vuosien tienoilla muistan tutustuneeni tuohon sarjaan ensikertaa. Silloin en pitänyt ankoistani kovinkaan hyvää huolta, ja osa tuonkin ajan niistä olivat kadonneet. Luin siis vain sekalaisia osia, enkä koko tarinasarjaa. Olen nyt parin vuoden sisällä saanut kaikki osat käsiini.
Tarina alkaa sillä tavalla, että Ankat ovat kokoontuneet Pellen pajalle tuomaan hänelle syötävää ja katsomaan hänen uusinta keksintöään. Keksintöä katsellessaan Ankat eivät huomaa, että jonkunnäköinen keiju tulee pellen pajan lähelle. Sitten keiju huomaa Pikku Apulaisen, ja lähtee karkuun. Keijun käsi osuu metallirojusta paljastuneeseen osaan, ja sen kädessä ollut kartta lentää vahingossa suoraan Roopen naamalle. He tajuavat sen olevan kartta ja Roopen johdolla, joka haluaa saaren omakseen, he lähtevät kohti saarta, Myyttien saarta. Saavuttuaan saarelle ankat tajuavat sen olevan täynnä taruolentoja. Tupu toteaa, että ”täällä osataan nauttia elämästä”. Aku on aivan innoissaan tuosta paratiisistä. Joidenkin vaiheiden jälkeen Ankat lähtevät saarelta, Roope kun ei voi alkaa hallitsemaan saarta, kun se on jo asuttu. Ollessaan veneessä pojat huomaavat, että pikku Pegasos-hevonen on tullut jänikseksi veneeseen. Sen pojat pitävät omana salaisuutenaan. Toisessa luvussa käy lähes samalla tavalla – Mikille ja Hessulle. Nämä ovat tulleet katsomaan tohtori Staattista, ja silloinkin samanlainen keijukainen tulee, ja vahingossa tiputtaa samanlaisen kartan Hessun päälle. Hekin huomaavat sen olevan kartta ja lähtevät saarelle, lentokoneella. Tultuaan saarelle, he joutuvat erään kansan käsiin, jotka elävät toisella puolella saarta, kuin Ankkojen tapaamat oliot. Yhdessä vaiheessa he joutuvat keskelle taisteluakin, ja saavat myös kuulla, että saari sortuu kokoajan, kun ihmiset lakkaavat uskomasta taruolentoihin. Mikki ja Hessukin poistuvat saarelta, ajatellen ettei heille enää tulisi sinne asiaa. Kolmas osa alkaa siitä, kun pojat jahtaavat yöllä karkuteille päässyttä pegasosta Ankkalinnassa. Lopulta Aku saa sen kiinni, ennen kuin kukaan ehtii nähdä sitä – Onneksi, se ei olisi kovin hyvä asia. He palaavat kotiin, ja käyvät sohvalle miettimään sitä seikkailua, minkä olivat kokeneet Myyttien saarella. Miksi ihmeessä Roope-setä ei muista tuosta, koko saaresta tai sen tapahtumista mitään, että miten Roope-setä olisi muka voinut nohtaa kaikki taruolennot tai sen, kun pelasti silloin vielä todella pienen Pegasos-hevosen. Sitten Roope-setä soittaa ovikelloa, ja Ankanpojat vievät Peksun ylös, ettei Roope-setä näkisi sitä. He olivat alusta alkaen ajatelleet, että Roope-setä käyttäisi sitä vain rahallisiin tarkoituksiin. Lopuksi Roope-setä tippuu kalliolta alemmalle kielekkeelle, lentokoneen romut mukanaan, ja Pegasos-hevonen pelastaa hänet. Yht´äkkiä kaikki saaresta palautuu hänen mieleensä. Neljännessä osassa Mikki miettii, että olisiko hämärät muistukuvat Myyttien saaresta voineet olla totta. Mikki oli Minnin kanssa huvipuistossa, jossa oli näytteillä sarvi, jota sanottiin yksisarvisen sarveksi. Silloin Mikki muisti, että hänellä oli kotonaan sellainen, jonka hän sai Myyttien saarelta viimeksi sieltä lähdettyään. Mikkiä vakoiltiin, kun hän otti yksisarvisen sarven laatikostaan. Eräät huvipuistossa olleet miehet kuulivat silloin mitä Mikki sanoi. Kun Mikki lähti kotoaan seuraavan kerran, ja meni Hessun luokse kysymään, muistaako hän mitään Myyttien saaresta ja taruolennoista, hän vastasi kieltävästi. Mikki tuli takaisin kotiinsa ja yllätyksekseen huomasi, että siellä ne miehet – Karmala ja Kolonia olivat siellä juuri varastamassa sarvea. Mikki lähtee juuri sarven saaneiden roistojen perään, mutta huvipuisto, oikeastaan tivoli, oli jo lähtenyt seuraavaan paikkaan, mutta onneksi Mikki löysi tivolin aikataulun ja löysi seuraavaan paikkaan. Mikki sai otettua sarven ja pitkän takaa-ajon jälkeen pidettyäkin sen. Mikki saa sarven, ja kartan, ainoa vika, että hänen ihollensa piirtämät muistukuvat saaresta eivät meinaa lähteä kunnon pesullakaan. Luvussa viisi, sekä Aku ja Roope, sekä Mikki ja Hessu lähtee takaisin Myyttien saaren suuntaan. Roope ja Aku lentokoneella, Mikki ja Hessu veneellä. Ja kummasti, taas heille käy jokseenkin samalla tavalla: Aku tippuu lentokoneesta veteen, ja Mikki taas veneestä, kun aalto paiskaa hänet mereen. He tippuvat samaan kohtaan, ja ihmettelevät kumpikin, että mitä toinen heistä tekee siellä. Jännittävien vaiheiden jälkeen, kun he ovat jo pitkän aikaa harhailleet saarella, he löytävät ankanpojat, Roopen, Hessun ja Pluton, jotka mukavasti ovat nuotion äärellä. Kuudennessa luvussa Iines on Ankkalinnan satamassa neuvottelemassa jonkun kapteenin kanssa moottoriveneen lainaamisesta. Minni sattuu paikalle – he ovat siellä samasta syystä: etsimässä poikia. Taivuttelujen jälkeen he saavat lainattua moottorivenettä, ja kohtapuoliin he ovatkin jo saarella. He kohtaavat hirviöitä, lohikäärmeitä, peikkoja, aarnikotkia, ja sun muita pahansisuisia otuksia. Kuin ihmeen kaupalla, he kuitenkin selviävät esteistä, ja mennessään nukkumaan, he huomaavat Mikin, Akun ja kumppanit, vain muutaman sadan metrin päässä alempanaa. Seitsemännessä luvussa Aku ja kumppanit heräävät aamunkoitteessa. Iineksen ja Minnin kallionkieleke sortuu, ja he jäävät riippumaan kallionkielekkeestä. Alhaalla Hessu kalastaa Minnin kengän, eivätkä he ole uskoa sitä todeksi, eihän Minnin pitäisi olla lähimaillakaan. Sitten Aku löytää myös Iineksen rusetin, ja he ovat varmoja, että tytöt ovat saarella. He lähtevät etsimään Iinestä ja Minniä, ja etsintöjen jälkeen tytöt löytyvätkin, ja he onnelisina viettävät iltaa saaren olentojen kanssa. Kahdeksas, toiseksi viimeinen luku sisältää: Pelle ja Staattinen ovat yhdessä pajassa, ja he yhdessä puhuvat siitä, kuinka kummallisesti Aku ja pojat sekä Mikki ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Samanlainen keijukainen, mikä ennenkin, tiputtaa taas kartan, Pellelle ja Staattiselle. Sitten se lähtee pois robotin kanssa, ja Pikku Apulainen hyppää kyytiin. Pelle ja Staattinen lähtevät seuraavaan, ja niin he päätyvät Myyttien saarelle. Jeti nappaa Pellen ja Staattisen, ja kuljettaa heidät muiden luokse. Heidän pitää tehdä siirrin, jolla he pystyvät siirtymään kuin teleportin kautta jonnekin maailmalle. Niin he ryhtyvät toimeen. Viimeisessä luvussa monien yritysten jälkeen, Pelle ja Staattinen saavat sen jonkinmoisen teleportin valmiiksi, ja niin he voivat aloittaa tehtävänsä; näyttää maailman ihmisille, että myytit eivät ole vain myyttejä, vain totta. Jos he eivät onnistu, saari sortuu mereen, ja he ovat mennyttä. He lähtevät monien otusten voimin käymään Ankkalinnassa, ja monessa muussa kaupungissa, ihmisten pällistellessä heitä oudosti. Niin he onnistuvat tehtävässään, saari pelastuu. Sitten he kyhäävät veneen, jolla lähtevät kohti Ankkalinnaa, saaren asukkaiden hyvästelemänä. Kohta he eivät muistaisikaan enää saarta.
Tämä Myyttien saari-tarina on mielestäni mainio yhdistelmä Ankka – Híiri -tarinaa. Feriolin piirrokset sopivat todella hyvin mielestäni tähän. Mahtava tarinasarja! Feriolta on tullut myös toinen tarina-sarja. Se onkin nimeltään...
Shambor! Tarina alkaa siitä, kun Aku Ankka-lehden numerossa 19/1998 Mikki on rannalla, tylsistyneenä vailla tekemistä. Yht´äkkiä hän kuulee huutoa rannalta. Sieltä kuuluu miehen ääni, joka sanoo ”Päästäkää minut köysistä!”. Mikki juoksee paikalle, ja huomaa miehen ainoastaan sotkeutuneen siimaan, ja näkevän pahaa unta jostakin. Mikki menee herättämään hänet. Mies herää, ja antaa kädessä olevan kirjansa Mikille, joka ottaa sen vastaan. Mies lähtee pois. Kirja oli kääritty paperiin, ja Mikki avaa sen. Mikki kummastelee kirjan nimeä, joka on ”Shamborin sotasäilä”, ja päättää alkaan lukemaan sitä rannalla. Sivut ovat täynnä valkoista, eikä niissä ole yhtään tekstiä. Äkkiä Mikkiä alkaa pyörryttämään, eikä hän pysty ottamaan katsettaan pois kirjasta. Yht´äkkiä Mikki onkin jossain ihmeen paikassa, lumirinteellä, jossa on sankka sumu. Taivalla on kaksi kuuta. Mikki luulee kadottaneen järkensä, kun näkee vastaan tulevan lentävän, ilmassa lentävän purjelaivan. Mikille heitetään sieltä köysi, johon hän tarttuu, mutta pyörtyy heti sen perään. Hän herää laivassa. Laivassa on vartijoita ja visiiri, sekä muitakin. Visiiri käskee vartijoiden ottaa Mikki kiinni, kun he saavat Mikin kiinni, niin yksi toteaa, että ”Eihän tämä ole hän. Tällä on häntä.” He päästävät Mikin vapaaksi, joka alkaa tutkailla laivaa. Mikki katsoo eräästä ovesta sisään, ja huomaa, että laivan kannen alla työskentelee paljon orjia, ja tajuaa jonkin olevan pielessä. Mikki tunkeutuu visiirin hyttiin, ja alkaa tutkailla sitä, mutta sitten visiiri, ja kaksi muuta tulee sinne, ja Mikin on pakko mennä äkkiä piiloon, erääseen kaappiin. He puhuvat siitä, kuinka katkaisisivat Mikiltä hännän ja paiskaisivat tyrmään. Ja ”Hän voi olla se, josta ennustus kertoo”. Äkkiä kuuluu ”Pum”, ja Mikki lentää suoraan kaapista keskelle pöytää, kaikkien päälisteltäväksi. Mikki karkaa hytistä, ja visiiri huutaa, että vartijoiden on otettava hänet kiinni. Mikki kiipee tähystystorniin, ja huomaa, että aikaisemminkin jo kuulunut pauke on peräisin Ikkimi Riihen taivasratsastajista, jotka heittelevät pommeja. He huutavat kovaan ääneen ”Etsikää prinsessa!”, laivalla mukana oleva prinsessa, joka aluksi pelastikin Mikin sieltä ”lumivuorilta” laivaan.Mikki tajuaa, että he aikovat kaapata prinsessan, ja juoksee äkkiä prinsessan huoneeseen. Mikki lähes pakottaa prinsessan menemään sängyn alle piiloon, ja sanoo prinsessalle, että hänen on pakko mennä nyt piiloon. Mikki jää itse samaan huoneesen ja sammuttaa valon. Kaksi laivalle hyökänneistä taivasratsastajista tulee pilkkopimeään huoneeseen, ja hapuilee käsillään prinsessaa. Yht´äkkiä he saavatkin Mikin säkkiinsä, ja Mikin suunnitelma onnistuu. He panevat oven kiinni, Mikin rimpuillessa toisen kantamassa säkissä. Visiiri huutaa kovaan ääneen ”Taivasratsastajat pakenevat! Missä on prinsessa?”. Eräs visiirin sotilaista löytää prinsessan sängyn alta lähes heti. Taivasratsastajat lähestyvät piilopaikkaansa iloiten saaliistaan. He naamioivat oviaukon ja ruokkivat ratsut. Seuraavaksi he menivät kertomaan ja näyttämään saaliinsa – joka olikin Mikki, Ikkimille. Ikkimi Riih kysyi, kuinka kävi, ja taivasratsastajat sanoivart, että se oli todella helppoa. Mutta sitten he tiputtivat säkistä prinsessan sijasta Mikin kesekelle pöytää. Kaikki yllättyvät. Mikin vihainen katse tavoittaa Ikkimin hämmästyneen naaman, kahden Taivasratsastajan katsoessa sivusta vähintään yhtä yllättyneinä kuin Ikkimi. Ikkimi pani päänsä alas ja pyysi selitystä. Mikki sanoi tomerasti: ”Minä voin! Pelastin prinsessa Loracin inhalta juoneltasi, konna.”. Ikkimi katsoi Mikkiä vihaisena, ja kertoi, että he eivät yrittäneet kaapata prinsessaa – vaan pelastaa hänet. Mikki katsoi yllättyneenä ja kysyi, että keneltä he hänet olisivat yrittäneet pelastaa. Ikkimi selvensi ja kertoi kertomuksen. ”Sukupolvi sitten visiiri otti vallan Shamborissa asettamalla hypnoosiloitsun arvon kuninkaamme ylle. Hän loitsi myös Shamborin sotasäilän, salaperäisen aseen ja vaurautumme tunnusmerkin. Miekan ja loitsukäärön hän kätki syvälle palatsiin. Kaiken varalta hän asetti niiden suojaksi vielä manauksen, joka tuhoaa jokaisen niihin kajoavan. Pikku prinsessan uskollinen imettäjä vei hänet kuitenkin turvaan, ja hänestä kasvoi vastarintaliikkeen johtaja. Mutta äskettäin he nappasivat hänet”. Ikkimi kertoi prinsessan myös olevan sydämensä valittu. Toinen Ikkimin kätyreistä ihmetteli ääneen, että Mikillä oli häntä ja että ennustus oli kertonut ehkä nimenomaan hänestä. Mikki ihmetteli, mikä ihmeen ennustus. Ikkimi kertoi, että kauan sitten Shamboriin tuli mies toisesta maailmasta, jolla oli pörröiset hiukset. Mikki tajusi heti sen miehen olevan se mies siellä rannalla. Ikkimi jatkoi kertomustaan. ”Hän ennusti, että vapaus koittaisi vasta, kun Shamborin sotasäilä joutuisi vapauden ystävän käsiin. Ja sillä vapauttajalla olisi isot korvat ja pitkä häntä.”. Mikki katsoi ihmeessään, kun Ikkimi kertoi ajatellen olevansa itse pelastaja, mutta olleensa väärässä, sillä hänellä ei ollut enää pitkää häntää visiirin leikattua se pois. Mikki kertoi napanneensa, vielä kun oli laivalla, visiirin hytistä papereita. Ikkimi alkoi tutkailla sitä, ja näytti palatsin tarkan paikan ja miekan kätköpaikan kartasta. Hän myös kertoi, että kohtalo toi Mikin pelastamaan sen. Mikki sanoi vain haluamansa kotiin, mutta kun Ikkimi, ja kaksi miestä otti miekkansa tupesta, niin Mikki muuttikin mieltään. Ikkimi lähti Mikin kanssa kohti viisirin paikkaa soutuvenettä muistuttavalla lentävällä veneellä. Kun he olivat perillä, niin he menivät palatsin alle, ja kiipesivät sieltä putkeen, joka oli täynnä kaikenlaista mössöä ja liejua. He kiipesivät putkesta ylös ja katsoivat olevansa keittiön alapuolella. Sitten he lähtevät kierreportaita kohti linnan tornia. Lopulta he saapuivat ylös, missä olivat ilmassa leijuva loitsukäärö ja miekka. Mutta miekkaahan ei saanut koskea. Mikki keksi avata ikkunan ja heijastaa karttaan suurennuslasin läpi auringon valoa, ja kartta meni osin rikki. Silloin taika raukesi, ja Mikki sai napattua miekan Ikkimin katsellessa sivusta. He karkaavat linnasta ja vapauttavat prinsessan, hänen isänsä ja orjat. He pääsivät linnasta laivalla karkuun. Mikki kohottaa miekan ylle, mutta yht´äkkiä alkaa hävitä näkyvistä. Sitten hän huomaa olevansa rannalla aamulla, ja ihmettelee nukkuneensa koko yön. Hän ihmettelee ”jännää unta”, joka ei ole tosin unta, ja miettii, kun nukahti kirjan tyhjille sivuille. Mikki avaa kirjan, eikä se olekaan tyhjä. Siihen on ilmestynyt luku. Ensimmäinen luku. Toinen kertomus, ”Paluu Shamboriin” julkaistiin Akkareissa 33-34/1999. Tarinassa Mikki luulee edellisen seikkailunsa Shamborissa olleen vain todella todentuntuista painajaista. Mutta Mikin ollessa kotonaan, salaperäinen kirja ”Shamborin miekka” putoaa hänen syliinsä, hän päätyy takaisi Ikkimi Riihen ja prinsessan maailmaan, Shamboriin. Mikki ehtii vain juuri ja juuri kuulla vastarintaliikkeen johtajilta, ystäviltään, että on uusi, uhkaava vaara, ennenkuin hän tippuu lentävästä paatista pilvien läpi Shamboriin, sen pinnalle siis. Mikki tapaa jonkun oudon haamunnäköisen olion, joka kutsuu häntä Unien temppeliin. Mikin kauhukuvat käyvät pian toteen, kun valtavansuuri kotkannäköinen petolintu nappaa Mikin tämän ollessa keskellä niittyä. Kun lintu on napannut Mikin, lintu alkaa puhua, ja Mikkikin tajuaa, ettei kyseessä ole vihollinen, vain suuri kotkalintu. Lintu paljastuu mukamas taruolennoksi, Ukkoslinnuksi. He nousevat pilvien yläpuolelle, jossa huomaavat Ikkimin laivan olevan tulossa jonkin matkan päässä. Vaikka Mikki ja kotka olivat sitä nykyä hyvää pataa keskenään, luulee Ikkimi sekä prinsessa, että kotka pitää Mikkiä vankinaan. Kotkan ollessa Ukkoslintu, se nostattaa myrskyn heidän eteensä, ja lentää suoraan sen silmään. Vettä sataa kaatamalla, ja kotka heittää Mikin selkäänsä, kun sanoi tarvitsevansa kynsiä johonkin muuhun. Sateessa liukastuneet sulat eivät ole paras tarttumiskohde, joten Mikki tippuu, mutta saa kuitenkin pari pyrstösulkaa käsiinsä, joilla alkaa liitää – ja se toimii. Liitäessään Mikki huomaa allaan temppelin, jonka heti tajuaa Unien temppeliksi. ”Temppelinvartija pyysi tulemaan temppeliin, ja tässä sitä nyt ollaan”, Mikki toteaa. Mikki astuu sisälle Unien temppeliin, ja tapaa Yrjön, temppelin vartijan. Yrjö näyttää kuin miltäkin pikkupojalta, vaikka onkin ikivanha. Tämä johtuu siitä, että ”Normaali aika sekoittuu täällä unien ja ikuisuuden kanssa”. Temppelin vartija alkaa puhua Velho Kolho-nimisestä velhosta, joka paljastuu ilkeäksi viholliseksi. Niin Mikki lähtee metsästämään Velho Kolhon luolaa. Aluksi hän miettii, että hän ei ikinä löytäisi velhon luolaa, mutta jotenkin kummasti miekka alkaa vetämään häntä kohti erästä luolaa, ja ollessaan luolan suulla, miekka syttyy palamaan, kuin soihduksi. Tällöin Mikki oli varma, että velho on luolassa sisällä. Mikki astuu luolaan sisään ja näkee Velho Kolhon sisällä. Yht'äkkiä Mikki alkaa nukkua, kun velho on vaivuttanut hänet painajaisten maailmaan. Mutta, keskenkaiken: ”PRRRRRRRRRRRRRR”. Mikin vanha herätyskello soi, ja hän onnistui rikkomaan lumouksen - sattumalla. Mikki päättää rikkoa vielä muutakin, ja halkaisee miekallaan velhon kristallipallon säpäleiksi. Velho lähtee karkuun, Mikki perässään. Velho päättää hiukan hidastaa Mikin menoa sytyttämällä tulipalon. Mutta onnekseen, Mikki huomaa Ukkoslinnun tulevan, Ikkimi ja prinsessa selässään, he olivat tajunneet olevansa samalla puolella. Ukkoslintu aiheutti hirveän vesisateen, ja tulipalo sammui. Näin he sitoivat velhon köysiin saatuaan tämän kiinni, näin hänet oli voitettu. Prinsessa ja Ikkimi anelevat Mikkiä jäämään Shamboriin, mutta yllättäen Mikki katoaa sieltä, ja ”herää” taas laiskanlinnassaan, tällä kertaa miekka mukanaan. Mikki huomaa kirjaan ilmestyneen uuden luvun, ja toteaa: ”Ehkäpä en ole enää yhtä haluton avaamaan kirjaa... Jotenkin minusta tuntuu, että Shamborissa odottaa vielä monta seikkailua”. Kolmas kertomus julkaistiin Aku Ankoissa 8-9/2001... Jatkuu...
Akuhullu97
Ankkiksen Viestimaraton: Kausi 4
Viesti 765 -
07.07.2009 klo 19:12:34
Ranking:
Akuhullu97: 18761 (TUS)
Karhula: 10356 (KpW)
Aku Vankka: 9584 (DuDu)
Bomber: 7268 (WF)
imfromfinland08: 6151 (SRT)
Peetukka: 2840 (FRT)
Pullasorsa: 1947 (KpW)
Frodo: 1640 (FRT)
T@IK@VIITTA: 736 (TT)
Siinä.
Akuhullu97: 18761 (TUS)
Karhula: 10356 (KpW)
Aku Vankka: 9584 (DuDu)
Bomber: 7268 (WF)
imfromfinland08: 6151 (SRT)
Peetukka: 2840 (FRT)
Pullasorsa: 1947 (KpW)
Frodo: 1640 (FRT)
T@IK@VIITTA: 736 (TT)
Siinä.