Keskustelujen arkisto

Spoileri (klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Tarinasarjat

Disney-tarinoita on tehty tuhansia ja taas tuhansia kappaleita. Suurin osa niistä on itsenäisiä ja joissakin on monta osaa, niitä kutsutaan tarinasarjoiksi. Joissakin tarinasarjoissa on vain pari kolme tarinaa ja toisissa taas on jopa yli kymmenen tarinaa.

Erään tarinasarjan nimi on Roope ja kumppanit Euroopassa. Se julkaistiin Suomessa Aku Ankka – lehdessä vuoden 2007 loppupuolella. Tätä tarinasarjaa varten suunniteltiin oma logokin. Tässä logossa Milla Magia ja Roope Ankka komeilevat mustina siluettikuvina keltaisen kultaisella pohjalla. Tosin tämä logo ja sen tyyli on vaihdellut paljonkin eri maissa. Tarinasarja on julkaistu omassa kovakantisessaan, jonka nimi on Lanttijahti, tosin siinä oli muitakin tarinoita kuin tämä edellä mainittu tarinasarja. Tarinasarjan perusajatuksena on se sama idea mikä toistuu monissa, monissa muissakin niin kutsutuissa ”Roope vastaan Milla” – tarinoissa. Ei siis, Milla varastaa Roopen ensilantin häneltä ja tämän jälkeen Roope, Aku ja ankanpojat Tupu, Hupu ja Lupu lähtevät jahtaamaan ja seuraamaan Millaa ja Roopen ensilanttia. Tämän tarinasarjan poikkeus on vain se, että Milla ehtii matkata takaisin Eurooppaan ja täten Roopen ensilanttia ja Millaa jahdataan Euroopassa. Tämän tarinasarjan on käsikirjoittanut Per-Erik Hedman ja piirtämispuolesta vastaavat Wanda Gattino, Carlos Mota ja Miguel. Miguel on piirtänyt jokaisen tehtäväpähkinän ja Mota Gattino vastaavat itse tarinoiden piirroksista. Jokaiseen tarinaan liittyy myös helpohkomman puoleinen tehtäväpähkinä, josta pitää etsiä Millan lemmikkikorppi Kuru ja siitä voi löytää myös vihjauksen seuraavasta maasta missä Roope ja kumppanit vierailevat. Tarinasarjan ensimmäisessä osassa Ankat matkaavat Saksassa. Tarinan nimi on ”Haamuvaunut.” Se julkaistiin Suomen Aku Ankassa vuoden 2007 numerossa 44. Tarinan on piirtänyt Wanda Gattino. Seuraavassa osassa Ankat matkaavat Krakovaan, Puolaan. Tarinan nimi on suomeksi ”Suolaa ja kultaa”. Tämänkin osan piirtäjä on Wanda Gattino. Siellä he käyvät muun muassa vanhassa suolakaivoksessa. Tämä osa julkaistiin seuraavassa Aku Ankassa, numerossa 45. Seuraavassa lehdessä julkaistiin tarina jossa Ankat matkaavat Hollantiin, tulppaanien ja puukenkien maahan. Tarinan nimi oli ”Tulppaaneja ja timantteja”. Sen on piirtänyt Carlos Mota. Tarinasarjan kolmanneksi viimeisen osan nimi oli ”Viikinkiluoto” ja se julkaistiin Akkarin numerossa 47. Tarinan piiri Wanda Gattino. Siinä ankat ovat Tanskassa. Tarinasarjan seuraavan osan nimi oli ”Kiveliön kulta”. Sen piiri Wanda Gattino ja se julkaistiin Aku Ankan numerossa 48. Siinä ankat matkaavat pohjoiseen Suomeen saakka, Suomen Lappiin asti. Roopen mielestä Suomi on mahdollisuuksien maa kuten Klondikekin aikoinaan. Roope etsii Suomen lapissa kultaa ja ankat käyvät tarinan lopussa jopa saunassa. Tarinasarjan huipentumana oli sen viimeinen osa, jonka nimi oli ”Kohtalon hetki”. Se julkaistiin Akkarin numerossa 49. Tarinan on piirtänyt Wanda Gattino ja siinä ankat ovat Italian Roomassa. Tarinasarja päättyi tähän, siinä oli yhteensä kuusi osaa. Jokaista osaa varten piirrettiin myös oma kansikuvansa, lukuun ottamatta tarinasarjan viimeistä osaa. Minun omasta mielestä tämä tarinasarja oli aikoinaan hyvää vaihtelua Aku Ankka – lehteen ja muutenkin tarinasarja oli melko hyvä.

Lainaus käyttäjältä: BomberOtetaanhan tähän osikseen mukaan se sääntö, että niin monesta eri tarinasta voi kertoa erikseen kuin haluaa? Muuten voi tulla lyhyehköjä viestejä..
Kaikista tarinasarjoista, jotka minä tulkitsen tarinasarjoiksi saa kirjoittaa niin paljon kuin haluaa.

Lainaus käyttäjältä: PeetukkaLuetko Roope Ankan elämä ja teot sarjan tarinasarjaksi? Varmistan vain, etten kirjoita turhaan.
Kyllä.

Ohhoh, tuo tulikin yllätyksenä ??? En muistanutkaan.

Puh, mun vastuulla koko WF tällä hetkellä..

Karhula syystä tai toisesta yrittääkin panostaa. No, onneksi Karhula on niin kaukana takana pistetilanteessa, että ei olisi maailmanloppu jos hän voittaisi minut tässä osakilpailussa. :)

En oikein jaksaisi kirjoittaa tähän osakilpailuun, aihe kun on niin hankala. Itse en edes muista paljoa kaikista tarinasarjoista, joista olen lukenut. :(

Kysymys: Kelpaako tarinasarjoihin jatkikset? Tai sitten kelpaako esim. Barksin Onnellinen laakso ja Rosan Takaisin Xanaduun?

Spoileri (klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Tarinasarjat

Tarinasarjat ovat sarjoja, joihin kuuluu useampi, kuin yksi tarina. Ainakin osaa tarinasarjoista voi myös kutsua jatkiksiksi. Tarinasarjoja julkaistaan varsinkin Akkareissa, useita kertoja vuodessa.

Kun alkaa tutkia tarkemmin vanhoja (ja uudempiakin) akkareita, voi huomata, että todella moni piirtäjä on tehnyt tarinasarjoja, mutta eivät kuitenkaan läheskään kaikki. Mm. Carl Barks, Don Rosa, Andersen, Ferioli ja Vicar ovat tehneet jokainen vähintäänkin yhden tarinasarjan. Tarinasarjaan voi kuulua vain pari tarinaa, tai jopa yli kymmenen. Tyypillistä on, että tarinasarjaan kuuluu muutama tarina, joskus vain pari tarinaa, ja joskus noin kymmenen.

Tarinasarjat ovat melko suosittuja lukioiden keskuudessa, mutta ne eivät kuitenkaan ole yhtä suosittuja, kuin tavalliset Ankka ja Hiiri-tarinat. Osittain se johtuu siitä, että tarinasarjan tarinat julkaistaan eri numeroissa, eli niitä ei julkaista samassa lehdessä. Itse pidän tarinasarjoista, ainakin aika paljon. Vaikka tarinasarjat ovatkin aika hyviä, nin se ei tarkoita sitä, etteikö huonoja tarinasrjoja olisi. Itselleni mm. Taikaviitta-saaga oli pienoinen pettymys.

Kun nyt ensimmäisenä ajattelen tarinasarjoja, niin ensimmäisenä mieleeni tulee vuonna 2002 Akkarissa julkaistu Flemming Andersenin piirtämä Formula1-tarina. Tämä tarinasarja taisi pitää sisällään 4-5 tarinaa, jotka olivat mielestäni varsin hyviä, formulafani kun kerran olen. Tämä tarinasarja kertoo Akusta, joka on siis tarinan/tarinoide päähenkilö. Roope pestaa Akun kuskiksi omaan Formula1-talliinsa. Pian selviää, että Roope aikoo osallistua tulevaan Formulakauteen vanhalla autonrämällä. Tämän seurauksena monella on suuria ennakkoluuloja Roopen tallin autoa kohtaan. Myös Kulta Into Piillä on formuloissa oma F1-talli. Mestaruuskamppailu käydäänkin näiden kahden tallin välillä. Formula1-kausi on tasainen, ja molempien tallien kuskit ottavat kisoista voittoja. Vilpiltäkään ei täysin säästytä. Tarinassa kausi huipentuu viimeiseen osakilpailuun, joka ajetaan Japanissa, Suxukan radalla. Muistaakseni mestaruus ratkesi tarinassa vasta viimeisen kierroksen lopussa, maalisuoralla, ja tietenkin Akun hyväksi. Olen kehunut tätä tarinasarjaa ennenkin ja tämä on mielestäni ehkä yksi parhaista, jopa paras tarinasarja. Olen kuullut myös monien muiden Ankistien kehuvan tätä mahtavaa, ja jännittävää Formulahässäkkää.

Toinen merkittävä tarinasarja on Feriolin piirtämä myyttien saari. Tarina oli mielestäni ihan hyvä, tosin ei niin hyvä, kuin tuo Formulasarja. Tässä tarinasarjassa päähenkilönä ovat Aku Ankka sekä Mikki Hiiri. Tarinassa on myös harvinaisen paljon muita hahmoja, kuten Pelle Peloton, Hessu Hopo, Tohtori Staattinen, Iines Ankka, Minni Hiiri jne. Tarina on julkaistu aiemmin anakin Aku Ankkassa olisiko ollut vuonna 2003 tai 2004. Luin tarinan ensimäistä kertaa juuri silloin kun se julkaistiin Aku Ankoissa. Ferioli siis tosiaan piirsi tämän tarinasarjan, ja ihan melko mallikkaasti Cesar hoiti työnsä. Tosin hänen piirrostyylinsä on tämän tarinasarjan teon jälkeen parantunut. Tarinassa oli mm. paljon taruoilentoja, kuten yksisarvinen ja kyklooppi. Tarina sijoittuu eräälle saarelle, joka lopussa muistaakseni jotenkin oudosti hajoaa?

Mielestäni yksi hyvä tarinasarja oli Roope ja kumppanit Euroopassa (oliko se sen niminen). Tämä tarinasarja julkaistiin vuoden 2007 Akkareissa. Tässä tarinasarjassa Ankat matkailevat ympäri maailmaa, ja maailmanmatkoillaan he käyvät myös Suomessa. Tarinasarjan päähenkilöinä taisivat olla Roope, Aku ja Ankanpojat.

Viime vuoden Akkareissa julkaistiin eräs tarinasarja, jonka nimi oli joku Taikaviitta-saaga (en nyt muista nimeä tarkemmin). Tarinasarjassa Taikaviitta kamppaili rosvoja vastaan. Kelmejä oli yhteensä neljä kappaletta, Kauhukaksoset, Hak Kermak, Zafire ja Herra Näkymäton, ja viimeiseksi mainittu ilo koko joukon aivot ja pomo. Taikaviitta onnistui päihittämään kaikki konnat, vaikka pari kertaa hän joutuikin todella tukalaan tilanteeseen. Tarinasarjan tekoon osallistui useampiakin piirtäjiä ja käsikirjoittajia. Jotkin Akkarin lukijat kritioivat paljon tarinaa eivätkä läheskään kaikki oikein pitäneet kyseisestä tarinasarjasta. Eräät toiset taas tykkäsivät siitä kovastikin. Itse kuulun niiden joukkoon jotka eivät oikein tykänneet kyseisestä tarinasarjasta. Lukijat saivat viime vuonna äänestää että kuka näistä kelmeistä nähtäisiin vielä kerran Akkarissa.

Ferioli on tehnyt Myyttien Saaren lisäksi toisenkin tarinasarjan, Shambor-sarjan. Muistaakseni tämä tarinasarja ei ollut mielestäni kauhean hyvä, sillä en edes muista sen tapahtumia ihan kunnolla. Tarinasarjassa seikkaili mm. Mikki. Tarinasarja julkaistiin Akkareissa muutama vuosi sitten. Hiiri.

Tuplanolla oli tarinasarja, joka julkaistiin tämän vuoden taskareissa. Se on lähes ainoa tarinasarja, joka on julkaistu taskareissa lähivuosina. Tarinasarjan päähenkilönä oli Aku Ankka. Aku oli tarinasarjassa agentin roolissa, hän toimi salaisessa palveluksessa, ja hänellä oli oma pomokin. Aluksi Aku ei olisi oikein halunnut ryhtyä agentiksi. Muistaakseni tarinasarjaan osallistui useitakin piirtäjiä, enimmäkseen italialaisia. Piirroksista hyvin jäi mieleeni se, että tarinat piirrettiin samalla tyylillä ja tarinoiden ruuduissa oli poikkeuksellisen paljon varjostuksia ja varjoja, harmi vaan, että yhtä hyviä varjostuksia näkee harvoin. Mielestäni piirtäjät onnistuivat tekemään tarinasarjasta varsin agenttimaisen oloisen. Mielestäni tämä tarinasarja on varsin onnistunut. Omasta mielestäni se on ihan hyvä, tosin ehk joissakin kohdissa se oli hiukan tylsä.

Välillä tarinasarjoissa saattaa nähdä (siis samassa tarinasarjassa) sekä Ankkoja, että Hiiriäkin. Mielestäni se on vain hyvä asia. On välillä mukava nähdä erilaisia hahmoja samassa tarinassa, ja tarinasarjoissa se on jopa todennäköisintä. Mm. myyttien saaressa nähtiin Aku ja Mikki samoissa sarjakuvaruuduissa.

Yksi parhaista tarinasarjoista on Roope Ankan Elämä ja Teot. Tämä tarinasarja on julkaistu samannimisessä kovakantisessa kirjassa. Tämän loistavan tarinasarjan on piirtänyt amerikkalainen Don Rosa. Tarinasarja sisältää monta osaa. Osat kertovat Roopen elämästä tai hänen elämänsä merkittävimmistä hetkistä. Tarinasarjan alussa Roope on aika pieni, ja loppuosassa jo varttuneempi. Roope siis kasvaa sen mukaan, miten pitkälle kirjassa edetään. Mielestäni sekä ykkös, että kakkososa on hyvää luettavaa. itselläni ei ole ykkösosaa omana, mutta olen kyllä sen pari kertaa lukenut. Kakkososan omistan. Mielestäni molemmat ovat lähes tulkoon yhtä hyviä osia. Elämä ja Teot-tarinasarjassa esiintyy Roopen lisäksi monia eri hahmoja. Myös muutamia todellisen elämän hennkilöitä tarinasarjasta löytyy, kuten Theodore Roosevelt. Tarinasarja on tehty (tai sen tarinat, eli osat) 90-luvulla, tosin kakkososassa on myös 2000-luvulla tehtyjä tarinoita.

Yhteenveto: Yhteenvetona voin todeta, että tarinasarjoja ei olla tehty kauhean paljoa, ainakaan pitkiä sellaisia. Tarinasarjoilla on ollut lukuisia piirtäjiä. Itse tykkkään useimmista tarinasarjoista, mutta ihan kaikki sellaiset eivät kuitenkaan ole hyviä.

Spoileri (klikkaa näyttääksesi/piilottaaksesi)Tarinasarjat

Tarinasarjat ovat monia tarinoita käsittävä yhtenäinen sarja-kokonaisuus. Tarinasarjassa on usein 3-15 osaa. Aku Ankassa on julkaistu melko montakin tarinasarjaa, ja tässä käsittelen niitä, niiden juonta, ja ideaa, ja että mikä niissä on hyvää.

Ensimmäisenä mieleeni tulee vuonna 2002 Aku Ankka-lehdessä julkaistu Per Hedmanin käsikirjoittama ja Flemming Andersenin piirtämä Formula1-sarja.

Tämä tarinasarja alkaa Aku Ankan numerossa 10/2002 osalla nimeltä ”Australian ihme”. Tässä Ankat lyövät vetoa Kulta-Into Piin kanssa siitä, että he voittaisivat tämän formuloissa. Sitten he lähtevät Australiaan, jossa käydään ensimmäinen formula-osakilpailu. Ja kuin ihmeen kaupalla, kuskiksi pestattu Aku voittaa, ja vie pisteet kotiin. Toinen osa, akkarissa 14/2002 ilmestynyt osa on nimeltään ”Hilavitkutinjahti”. Tarinassa Aku vaurioittaa autoaan, jonka takia eräs pieni osa autossa, jota ilman auto ei toimi, menee rikki. Sitten Akun on haettava Ankkalinnasta uusi. Lopulta, seikkailujen kautta, Ankat selviävät takaisin kilparadoille, mutta ovat jo tiputtaneet hilavitkuttimen. Hannu Hanhen hyvän tuurin ansiosta Aku kuitenkin pääsee radalle Brasilian Interlagosissa, Hannu kun oli löytänyt toisen hilavitkuttimen. Aku sijoittuu kilpailussa toiseksi, ja pistetilanne KIP:n ja RA:n välillä on tasa. Kolmas osa, ilmestyi Aku Ankassa 24/2002. Tarinan nimi on ”Piinkova osakilpa”. Tarinan alussa ankat ovat Montrealin kilpailua edeltävässä lehdistötilaisuudessa. Siinä Iines mainitsee, että ilman Pelleä ankat eivät pärjäisi. Siitä Kulta-Into Pii saakin aatteen, että he ottavat Pellen pois pelistä ennen osakilpailua, jottei hän voisi auttaa varikolla. Vaikka Piillä onkin hyvänoloinen suunnitelma, onnnistuu Pelle kuin ihmeen kaupalla ehtimään varikolle, joskin myöhässä. Mutta, oltuaan senmoisessa seikkailussa, hän on niin pahoinvointinen, ettei voi tehdä mitään. Kuitenkin, Pellen mukana seikkailussa ollut Leila LePakko on ollut töissä korjaamolla, ja korjaa auton, niin Aku pääsee taas matkaan, juuri ennen KIP:tä, joka myös kärsi hankaluuksista. Lopulta Aku sijoittuu kuudenneksi, viimeiselle pistesijalle, ja Kulta-Into Piin talli juuri hänen jälkeen, ja he jäävätkin pisteittä. Ankat johtavat pistetilannetta KIP:tä vastaan. Neljäs osa, nimeltään ”Vaikeuksia varikolla”, ilmestyi akkarissa 31/2002. Tarina alkaa sillä tavalla, että Aku valittaa saavansa ehdottomasti liian pientä palkkaa. Aku ei ole edes radalla, kun muut ovat ajaneet jo yli puoli kierrosta. Sitten Aku vihdoin viitsii jättää fanit ja varikon, ja lähtee kaasuttamaan radalla, lähes kierroksen muita jäljessä. Mutta kuitenkin, ilmiömäisten ajotaitojen (ja auton) ansiosta Aku saa muut kiinni, ja nousee kärkeen. Ensimmäiseen varikkokäyntiin tultaessa Aku on johdossa, ja jatkaa neuvotteluja Roopen kanssa palkankorotuksesta. Tällä kertaa asiasta ei kuitenkaan tule mitään, kun Akun on palattava radalle melkein heti. Taas ajetaan kierroksia, kunnes toiselle varikkokäynnille tullessaan Aku on vieläkin ykkösenä. Neuvoteltuaan hän saa pienen palkankrotuksen, ja sen innoittamana hän lähtee viimeisille kierroksille. Loppukierrokset sujuvat kuin siivillä, ja voitto tulee. Ankat johtavat vieläkin Hockenheimin kisan jälkeen, mutta aikaa on vielä. Viidennestä osasta, joka julkaistiin Akkarissa 38/2002, ankoilla on kamalia vaikeuksia päästä radalle. Monzan Grand Prix odottaa, ja Aku harhailee jossain päin Ranskaa, Italiaa, tai jopa Sveitsiä. Aku pääsee hankaluuksien, muiden muassa poliisiasemakäynnin kautta lopulta GP:hen juuri ajoissa, ja voittaakin sen. Tuon kilpailun Aku voittikin loppujen lopuksi, mutta ylinopeussakkoja sun muita vaatimuksia ja laskuja poliisipäällikön puolesta Roopelle tuonut Hannu pilaa vielä Akun päivän. Tilanne on taas tiukka, voittonsa ansiosta Akun tiimi nousi tasapisteisiin KIP:n tallin kanssa, joten kaikki jää viimeisen kilpailun varaan.Kuudes osa, ankkojen viimeinen kilpailu, nimeltään ”Viimeinen tankkaus”, julkaistiin Akkarissa 41/2002. Kisa pidetään Suzukassa, Japanissa. Värikkäiden vaiheiden kautta Aku voittaakin tallien välisen taiston, ja Kulta-Into joutuu häpeämään silmänsä päästä.

Tämä tarinasarja on omasta mielestäni paras tarinasarja, mitä olen lukenut. Vaikken Per Hedmanista niin hirveän usein käsikirjoitttajana pidäkään, niin tämä kyllä iski tämä sarja. Myös Andersenin hyvät piirokset ovat kuin piste i:in päälle tarinassa. Hyvä tarina!

Toisena mieleeni tulee heti Myyttien saari. Tämä mahtava Pat&Carol McGrealien käsikirjoittama ja Feriolin piirtämä tarina on jo ihan pienenä jäänyt mieleeni. Myyyttien saari on julkaistu Aku Ankoissa 24/2003 – 1/2004, ja niiden lisäksi kovakantisessa kirjassa Myyttien Saari.

Joskus 2003-2004-vuosien tienoilla muistan tutustuneeni tuohon sarjaan ensikertaa. Silloin en pitänyt ankoistani kovinkaan hyvää huolta, ja osa tuonkin ajan niistä olivat kadonneet. Luin siis vain sekalaisia osia, enkä koko tarinasarjaa. Olen nyt parin vuoden sisällä saanut kaikki osat käsiini.

Tarina alkaa sillä tavalla, että Ankat ovat kokoontuneet Pellen pajalle tuomaan hänelle syötävää ja katsomaan hänen uusinta keksintöään. Keksintöä katsellessaan Ankat eivät huomaa, että jonkunnäköinen keiju tulee pellen pajan lähelle. Sitten keiju huomaa Pikku Apulaisen, ja lähtee karkuun. Keijun käsi osuu metallirojusta paljastuneeseen osaan, ja sen kädessä ollut kartta lentää vahingossa suoraan Roopen naamalle. He tajuavat sen olevan kartta ja Roopen johdolla, joka haluaa saaren omakseen, he lähtevät kohti saarta, Myyttien saarta. Saavuttuaan saarelle ankat tajuavat sen olevan täynnä taruolentoja. Tupu toteaa, että ”täällä osataan nauttia elämästä”. Aku on aivan innoissaan tuosta paratiisistä. Joidenkin vaiheiden jälkeen Ankat lähtevät saarelta, Roope kun ei voi alkaa hallitsemaan saarta, kun se on jo asuttu. Ollessaan veneessä pojat huomaavat, että pikku Pegasos-hevonen on tullut jänikseksi veneeseen. Sen pojat pitävät omana salaisuutenaan. Toisessa luvussa käy lähes samalla tavalla – Mikille ja Hessulle. Nämä ovat tulleet katsomaan tohtori Staattista, ja silloinkin samanlainen keijukainen tulee, ja vahingossa tiputtaa samanlaisen kartan Hessun päälle. Hekin huomaavat sen olevan kartta ja lähtevät saarelle, lentokoneella. Tultuaan saarelle, he joutuvat erään kansan käsiin, jotka elävät toisella puolella saarta, kuin Ankkojen tapaamat oliot. Yhdessä vaiheessa he joutuvat keskelle taisteluakin, ja saavat myös kuulla, että saari sortuu kokoajan, kun ihmiset lakkaavat uskomasta taruolentoihin. Mikki ja Hessukin poistuvat saarelta, ajatellen ettei heille enää tulisi sinne asiaa. Kolmas osa alkaa siitä, kun pojat jahtaavat yöllä karkuteille päässyttä pegasosta Ankkalinnassa. Lopulta Aku saa sen kiinni, ennen kuin kukaan ehtii nähdä sitä – Onneksi, se ei olisi kovin hyvä asia. He palaavat kotiin, ja käyvät sohvalle miettimään sitä seikkailua, minkä olivat kokeneet Myyttien saarella. Miksi ihmeessä Roope-setä ei muista tuosta, koko saaresta tai sen tapahtumista mitään, että miten Roope-setä olisi muka voinut nohtaa kaikki taruolennot tai sen, kun pelasti silloin vielä todella pienen Pegasos-hevosen. Sitten Roope-setä soittaa ovikelloa, ja Ankanpojat vievät Peksun ylös, ettei Roope-setä näkisi sitä. He olivat alusta alkaen ajatelleet, että Roope-setä käyttäisi sitä vain rahallisiin tarkoituksiin. Lopuksi Roope-setä tippuu kalliolta alemmalle kielekkeelle, lentokoneen romut mukanaan, ja Pegasos-hevonen pelastaa hänet. Yht´äkkiä kaikki saaresta palautuu hänen mieleensä. Neljännessä osassa Mikki miettii, että olisiko hämärät muistukuvat Myyttien saaresta voineet olla totta. Mikki oli Minnin kanssa huvipuistossa, jossa oli näytteillä sarvi, jota sanottiin yksisarvisen sarveksi. Silloin Mikki muisti, että hänellä oli kotonaan sellainen, jonka hän sai Myyttien saarelta viimeksi sieltä lähdettyään. Mikkiä vakoiltiin, kun hän otti yksisarvisen sarven laatikostaan. Eräät huvipuistossa olleet miehet kuulivat silloin mitä Mikki sanoi. Kun Mikki lähti kotoaan seuraavan kerran, ja meni Hessun luokse kysymään, muistaako hän mitään Myyttien saaresta ja taruolennoista, hän vastasi kieltävästi. Mikki tuli takaisin kotiinsa ja yllätyksekseen huomasi, että siellä ne miehet – Karmala ja Kolonia olivat siellä juuri varastamassa sarvea. Mikki lähtee juuri sarven saaneiden roistojen perään, mutta huvipuisto, oikeastaan tivoli, oli jo lähtenyt seuraavaan paikkaan, mutta onneksi Mikki löysi tivolin aikataulun ja löysi seuraavaan paikkaan. Mikki sai otettua sarven ja pitkän takaa-ajon jälkeen pidettyäkin sen. Mikki saa sarven, ja kartan, ainoa vika, että hänen ihollensa piirtämät muistukuvat saaresta eivät meinaa lähteä kunnon pesullakaan. Luvussa viisi, sekä Aku ja Roope, sekä Mikki ja Hessu lähtee takaisin Myyttien saaren suuntaan. Roope ja Aku lentokoneella, Mikki ja Hessu veneellä. Ja kummasti, taas heille käy jokseenkin samalla tavalla: Aku tippuu lentokoneesta veteen, ja Mikki taas veneestä, kun aalto paiskaa hänet mereen. He tippuvat samaan kohtaan, ja ihmettelevät kumpikin, että mitä toinen heistä tekee siellä. Jännittävien vaiheiden jälkeen, kun he ovat jo pitkän aikaa harhailleet saarella, he löytävät ankanpojat, Roopen, Hessun ja Pluton, jotka mukavasti ovat nuotion äärellä. Kuudennessa luvussa Iines on Ankkalinnan satamassa neuvottelemassa jonkun kapteenin kanssa moottoriveneen lainaamisesta. Minni sattuu paikalle – he ovat siellä samasta syystä: etsimässä poikia. Taivuttelujen jälkeen he saavat lainattua moottorivenettä, ja kohtapuoliin he ovatkin jo saarella. He kohtaavat hirviöitä, lohikäärmeitä, peikkoja, aarnikotkia, ja sun muita pahansisuisia otuksia. Kuin ihmeen kaupalla, he kuitenkin selviävät esteistä, ja mennessään nukkumaan, he huomaavat Mikin, Akun ja kumppanit, vain muutaman sadan metrin päässä alempanaa. Seitsemännessä luvussa Aku ja kumppanit heräävät aamunkoitteessa. Iineksen ja Minnin kallionkieleke sortuu, ja he jäävät riippumaan kallionkielekkeestä. Alhaalla Hessu kalastaa Minnin kengän, eivätkä he ole uskoa sitä todeksi, eihän Minnin pitäisi olla lähimaillakaan. Sitten Aku löytää myös Iineksen rusetin, ja he ovat varmoja, että tytöt ovat saarella. He lähtevät etsimään Iinestä ja Minniä, ja etsintöjen jälkeen tytöt löytyvätkin, ja he onnelisina viettävät iltaa saaren olentojen kanssa. Kahdeksas, toiseksi viimeinen luku sisältää: Pelle ja Staattinen ovat yhdessä pajassa, ja he yhdessä puhuvat siitä, kuinka kummallisesti Aku ja pojat sekä Mikki ovat kadonneet kuin tuhka tuuleen. Samanlainen keijukainen, mikä ennenkin, tiputtaa taas kartan, Pellelle ja Staattiselle. Sitten se lähtee pois robotin kanssa, ja Pikku Apulainen hyppää kyytiin. Pelle ja Staattinen lähtevät seuraavaan, ja niin he päätyvät Myyttien saarelle. Jeti nappaa Pellen ja Staattisen, ja kuljettaa heidät muiden luokse. Heidän pitää tehdä siirrin, jolla he pystyvät siirtymään kuin teleportin kautta jonnekin maailmalle. Niin he ryhtyvät toimeen. Viimeisessä luvussa monien yritysten jälkeen, Pelle ja Staattinen saavat sen jonkinmoisen teleportin valmiiksi, ja niin he voivat aloittaa tehtävänsä; näyttää maailman ihmisille, että myytit eivät ole vain myyttejä, vain totta. Jos he eivät onnistu, saari sortuu mereen, ja he ovat mennyttä. He lähtevät monien otusten voimin käymään Ankkalinnassa, ja monessa muussa kaupungissa, ihmisten pällistellessä heitä oudosti. Niin he onnistuvat tehtävässään, saari pelastuu. Sitten he kyhäävät veneen, jolla lähtevät kohti Ankkalinnaa, saaren asukkaiden hyvästelemänä. Kohta he eivät muistaisikaan enää saarta.

Tämä Myyttien saari-tarina on mielestäni mainio yhdistelmä Ankka – Híiri -tarinaa. Feriolin piirrokset sopivat todella hyvin mielestäni tähän. Mahtava tarinasarja! Feriolta on tullut myös toinen tarina-sarja. Se onkin nimeltään...

Shambor! Tarina alkaa siitä, kun Aku Ankka-lehden numerossa 19/1998 Mikki on rannalla, tylsistyneenä vailla tekemistä. Yht´äkkiä hän kuulee huutoa rannalta. Sieltä kuuluu miehen ääni, joka sanoo ”Päästäkää minut köysistä!”. Mikki juoksee paikalle, ja huomaa miehen ainoastaan sotkeutuneen siimaan, ja näkevän pahaa unta jostakin. Mikki menee herättämään hänet. Mies herää, ja antaa kädessä olevan kirjansa Mikille, joka ottaa sen vastaan. Mies lähtee pois. Kirja oli kääritty paperiin, ja Mikki avaa sen. Mikki kummastelee kirjan nimeä, joka on ”Shamborin sotasäilä”, ja päättää alkaan lukemaan sitä rannalla. Sivut ovat täynnä valkoista, eikä niissä ole yhtään tekstiä. Äkkiä Mikkiä alkaa pyörryttämään, eikä hän pysty ottamaan katsettaan pois kirjasta. Yht´äkkiä Mikki onkin jossain ihmeen paikassa, lumirinteellä, jossa on sankka sumu. Taivalla on kaksi kuuta. Mikki luulee kadottaneen järkensä, kun näkee vastaan tulevan lentävän, ilmassa lentävän purjelaivan. Mikille heitetään sieltä köysi, johon hän tarttuu, mutta pyörtyy heti sen perään. Hän herää laivassa. Laivassa on vartijoita ja visiiri, sekä muitakin. Visiiri käskee vartijoiden ottaa Mikki kiinni, kun he saavat Mikin kiinni, niin yksi toteaa, että ”Eihän tämä ole hän. Tällä on häntä.” He päästävät Mikin vapaaksi, joka alkaa tutkailla laivaa. Mikki katsoo eräästä ovesta sisään, ja huomaa, että laivan kannen alla työskentelee paljon orjia, ja tajuaa jonkin olevan pielessä. Mikki tunkeutuu visiirin hyttiin, ja alkaa tutkailla sitä, mutta sitten visiiri, ja kaksi muuta tulee sinne, ja Mikin on pakko mennä äkkiä piiloon, erääseen kaappiin. He puhuvat siitä, kuinka katkaisisivat Mikiltä hännän ja paiskaisivat tyrmään. Ja ”Hän voi olla se, josta ennustus kertoo”. Äkkiä kuuluu ”Pum”, ja Mikki lentää suoraan kaapista keskelle pöytää, kaikkien päälisteltäväksi. Mikki karkaa hytistä, ja visiiri huutaa, että vartijoiden on otettava hänet kiinni. Mikki kiipee tähystystorniin, ja huomaa, että aikaisemminkin jo kuulunut pauke on peräisin Ikkimi Riihen taivasratsastajista, jotka heittelevät pommeja. He huutavat kovaan ääneen ”Etsikää prinsessa!”, laivalla mukana oleva prinsessa, joka aluksi pelastikin Mikin sieltä ”lumivuorilta” laivaan.Mikki tajuaa, että he aikovat kaapata prinsessan, ja juoksee äkkiä prinsessan huoneeseen. Mikki lähes pakottaa prinsessan menemään sängyn alle piiloon, ja sanoo prinsessalle, että hänen on pakko mennä nyt piiloon. Mikki jää itse samaan huoneesen ja sammuttaa valon. Kaksi laivalle hyökänneistä taivasratsastajista tulee pilkkopimeään huoneeseen, ja hapuilee käsillään prinsessaa. Yht´äkkiä he saavatkin Mikin säkkiinsä, ja Mikin suunnitelma onnistuu. He panevat oven kiinni, Mikin rimpuillessa toisen kantamassa säkissä. Visiiri huutaa kovaan ääneen ”Taivasratsastajat pakenevat! Missä on prinsessa?”. Eräs visiirin sotilaista löytää prinsessan sängyn alta lähes heti. Taivasratsastajat lähestyvät piilopaikkaansa iloiten saaliistaan. He naamioivat oviaukon ja ruokkivat ratsut. Seuraavaksi he menivät kertomaan ja näyttämään saaliinsa – joka olikin Mikki, Ikkimille. Ikkimi Riih kysyi, kuinka kävi, ja taivasratsastajat sanoivart, että se oli todella helppoa. Mutta sitten he tiputtivat säkistä prinsessan sijasta Mikin kesekelle pöytää. Kaikki yllättyvät. Mikin vihainen katse tavoittaa Ikkimin hämmästyneen naaman, kahden Taivasratsastajan katsoessa sivusta vähintään yhtä yllättyneinä kuin Ikkimi. Ikkimi pani päänsä alas ja pyysi selitystä. Mikki sanoi tomerasti: ”Minä voin! Pelastin prinsessa Loracin inhalta juoneltasi, konna.”. Ikkimi katsoi Mikkiä vihaisena, ja kertoi, että he eivät yrittäneet kaapata prinsessaa – vaan pelastaa hänet. Mikki katsoi yllättyneenä ja kysyi, että keneltä he hänet olisivat yrittäneet pelastaa. Ikkimi selvensi ja kertoi kertomuksen. ”Sukupolvi sitten visiiri otti vallan Shamborissa asettamalla hypnoosiloitsun arvon kuninkaamme ylle. Hän loitsi myös Shamborin sotasäilän, salaperäisen aseen ja vaurautumme tunnusmerkin. Miekan ja loitsukäärön hän kätki syvälle palatsiin. Kaiken varalta hän asetti niiden suojaksi vielä manauksen, joka tuhoaa jokaisen niihin kajoavan. Pikku prinsessan uskollinen imettäjä vei hänet kuitenkin turvaan, ja hänestä kasvoi vastarintaliikkeen johtaja. Mutta äskettäin he nappasivat hänet”. Ikkimi kertoi prinsessan myös olevan sydämensä valittu. Toinen Ikkimin kätyreistä ihmetteli ääneen, että Mikillä oli häntä ja että ennustus oli kertonut ehkä nimenomaan hänestä. Mikki ihmetteli, mikä ihmeen ennustus. Ikkimi kertoi, että kauan sitten Shamboriin tuli mies toisesta maailmasta, jolla oli pörröiset hiukset. Mikki tajusi heti sen miehen olevan se mies siellä rannalla. Ikkimi jatkoi kertomustaan. ”Hän ennusti, että vapaus koittaisi vasta, kun Shamborin sotasäilä joutuisi vapauden ystävän käsiin. Ja sillä vapauttajalla olisi isot korvat ja pitkä häntä.”. Mikki katsoi ihmeessään, kun Ikkimi kertoi ajatellen olevansa itse pelastaja, mutta olleensa väärässä, sillä hänellä ei ollut enää pitkää häntää visiirin leikattua se pois. Mikki kertoi napanneensa, vielä kun oli laivalla, visiirin hytistä papereita. Ikkimi alkoi tutkailla sitä, ja näytti palatsin tarkan paikan ja miekan kätköpaikan kartasta. Hän myös kertoi, että kohtalo toi Mikin pelastamaan sen. Mikki sanoi vain haluamansa kotiin, mutta kun Ikkimi, ja kaksi miestä otti miekkansa tupesta, niin Mikki muuttikin mieltään. Ikkimi lähti Mikin kanssa kohti viisirin paikkaa soutuvenettä muistuttavalla lentävällä veneellä. Kun he olivat perillä, niin he menivät palatsin alle, ja kiipesivät sieltä putkeen, joka oli täynnä kaikenlaista mössöä ja liejua. He kiipesivät putkesta ylös ja katsoivat olevansa keittiön alapuolella. Sitten he lähtevät kierreportaita kohti linnan tornia. Lopulta he saapuivat ylös, missä olivat ilmassa leijuva loitsukäärö ja miekka. Mutta miekkaahan ei saanut koskea. Mikki keksi avata ikkunan ja heijastaa karttaan suurennuslasin läpi auringon valoa, ja kartta meni osin rikki. Silloin taika raukesi, ja Mikki sai napattua miekan Ikkimin katsellessa sivusta. He karkaavat linnasta ja vapauttavat prinsessan, hänen isänsä ja orjat. He pääsivät linnasta laivalla karkuun. Mikki kohottaa miekan ylle, mutta yht´äkkiä alkaa hävitä näkyvistä. Sitten hän huomaa olevansa rannalla aamulla, ja ihmettelee nukkuneensa koko yön. Hän ihmettelee ”jännää unta”, joka ei ole tosin unta, ja miettii, kun nukahti kirjan tyhjille sivuille. Mikki avaa kirjan, eikä se olekaan tyhjä. Siihen on ilmestynyt luku. Ensimmäinen luku. Toinen kertomus, ”Paluu Shamboriin” julkaistiin Akkareissa 33-34/1999. Tarinassa Mikki luulee edellisen seikkailunsa Shamborissa olleen vain todella todentuntuista painajaista. Mutta Mikin ollessa kotonaan, salaperäinen kirja ”Shamborin miekka” putoaa hänen syliinsä, hän päätyy takaisi Ikkimi Riihen ja prinsessan maailmaan, Shamboriin. Mikki ehtii vain juuri ja juuri kuulla vastarintaliikkeen johtajilta, ystäviltään, että on uusi, uhkaava vaara, ennenkuin hän tippuu lentävästä paatista pilvien läpi Shamboriin, sen pinnalle siis. Mikki tapaa jonkun oudon haamunnäköisen olion, joka kutsuu häntä Unien temppeliin. Mikin kauhukuvat käyvät pian toteen, kun valtavansuuri kotkannäköinen petolintu nappaa Mikin tämän ollessa keskellä niittyä. Kun lintu on napannut Mikin, lintu alkaa puhua, ja Mikkikin tajuaa, ettei kyseessä ole vihollinen, vain suuri kotkalintu. Lintu paljastuu mukamas taruolennoksi, Ukkoslinnuksi. He nousevat pilvien yläpuolelle, jossa huomaavat Ikkimin laivan olevan tulossa jonkin matkan päässä. Vaikka Mikki ja kotka olivat sitä nykyä hyvää pataa keskenään, luulee Ikkimi sekä prinsessa, että kotka pitää Mikkiä vankinaan. Kotkan ollessa Ukkoslintu, se nostattaa myrskyn heidän eteensä, ja lentää suoraan sen silmään. Vettä sataa kaatamalla, ja kotka heittää Mikin selkäänsä, kun sanoi tarvitsevansa kynsiä johonkin muuhun. Sateessa liukastuneet sulat eivät ole paras tarttumiskohde, joten Mikki tippuu, mutta saa kuitenkin pari pyrstösulkaa käsiinsä, joilla alkaa liitää – ja se toimii. Liitäessään Mikki huomaa allaan temppelin, jonka heti tajuaa Unien temppeliksi. ”Temppelinvartija pyysi tulemaan temppeliin, ja tässä sitä nyt ollaan”, Mikki toteaa. Mikki astuu sisälle Unien temppeliin, ja tapaa Yrjön, temppelin vartijan. Yrjö näyttää kuin miltäkin pikkupojalta, vaikka onkin ikivanha. Tämä johtuu siitä, että ”Normaali aika sekoittuu täällä unien ja ikuisuuden kanssa”. Temppelin vartija alkaa puhua Velho Kolho-nimisestä velhosta, joka paljastuu ilkeäksi viholliseksi. Niin Mikki lähtee metsästämään Velho Kolhon luolaa. Aluksi hän miettii, että hän ei ikinä löytäisi velhon luolaa, mutta jotenkin kummasti miekka alkaa vetämään häntä kohti erästä luolaa, ja ollessaan luolan suulla, miekka syttyy palamaan, kuin soihduksi. Tällöin Mikki oli varma, että velho on luolassa sisällä. Mikki astuu luolaan sisään ja näkee Velho Kolhon sisällä. Yht'äkkiä Mikki alkaa nukkua, kun velho on vaivuttanut hänet painajaisten maailmaan. Mutta, keskenkaiken: ”PRRRRRRRRRRRRRR”. Mikin vanha herätyskello soi, ja hän onnistui rikkomaan lumouksen - sattumalla. Mikki päättää rikkoa vielä muutakin, ja halkaisee miekallaan velhon kristallipallon säpäleiksi. Velho lähtee karkuun, Mikki perässään. Velho päättää hiukan hidastaa Mikin menoa sytyttämällä tulipalon. Mutta onnekseen, Mikki huomaa Ukkoslinnun tulevan, Ikkimi ja prinsessa selässään, he olivat tajunneet olevansa samalla puolella. Ukkoslintu aiheutti hirveän vesisateen, ja tulipalo sammui. Näin he sitoivat velhon köysiin saatuaan tämän kiinni, näin hänet oli voitettu. Prinsessa ja Ikkimi anelevat Mikkiä jäämään Shamboriin, mutta yllättäen Mikki katoaa sieltä, ja ”herää” taas laiskanlinnassaan, tällä kertaa miekka mukanaan. Mikki huomaa kirjaan ilmestyneen uuden luvun, ja toteaa: ”Ehkäpä en ole enää yhtä haluton avaamaan kirjaa... Jotenkin minusta tuntuu, että Shamborissa odottaa vielä monta seikkailua”. Kolmas kertomus julkaistiin Aku Ankoissa 8-9/2001... Jatkuu...